Käärme, nimesi on nainen!

Nyt tuli kyllä aikamoinen aivopaussi vastaan, kun en millään saanut päähäni, miten frailty, thy name is woman! menee suomeksi. Aikoinaan vielä luin Eeva-Liisa Manner -nimisen hienouden käännöksen bardin Hamletista. Fie on me.
(Näin sanotaan Nooris-tavalla, että on lukenut Hamletin suomeksi kauan sitten. Lyhyt asia, monta sanaa.)

Merkintä on muuten (TAAS!) myöhässä, koska kehoni mielestä on tärkeätä nukkua 19 tuntia vuorokaudessa. Ei ole bloggaaminen oikein onnistunut unissatyöskentelynä, vaikka monta muuta asiaa olenkin jo kokenut (suosikkini oli hammastahnatuubin piilottaminen sukkalaatikkoon). Pahoittelen. Tämä ei tunnu olevan blogin kannalta lainkaan hyvä kevät! Tai kesä. Tai syksy...

• Rachel A. Sussman: Erokirja. Naisen opas erosta toipumiseen Varoitus: amerikkalaiseen yltiöpositiivisuustyyliin näpytelty teos! Kirjoittaja kehuu sekä itseään että lukijaa huomattavan useaan otteeseen teoksen sivuilla. Välillä tämä tuntuu suorastaan pateettiselta, ainakin näin suomalaiseen "ihan sama..." -olotilaan kolahtavana, mutta toisaalta jos teosta lukee eron jälkeisinä herkkinä kuukausina, tsemppaus voi tuntua mukavalta ja tarpeelliselta. Teos sisältää kuitenkin yllättävän paljon yleismaailmallisia toipumisohjeita ja elämässä pärjäämiseen tarvittavia vinkkejä, joten pelkästään kirjan nimeä ei kannata tuijottaa.
• Antero Järvinen: Käärme - jumalattaresta paholaiseksi. Käärmeen ja ihmisen tarina Entisen käärmefoobikon pintapuolisesti hyvinkin kattava, lähinnä antropologinen esitelmä käärmeen roolista eri uskonnoissa, kulttuureissa ja eläintiedekunnissa. Järvinen keskittyy välillä tekstissä liikaa omiin syvälle juurtuneisiin näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa, ja monet osiot jäävät kovin pintapuoleisen tuntuisiksi, mutta nimenomaan "raavitaan pintaa vähän kaikesta asiaan liittyvästä" -tyylisenä teoksena kirja toimii. Tekstirekisteri on myös maallikkokirjailijan ansiosta maallikkolukijalle selkeää, eivätkä kappaleet ole järisyttävän pitkiä, joten kirjan paksuutta ja tietokirjamaisuutta ei tule pelätä. Jos tällaisia kirjoja olisi kattava valikoima, ei Järvisen käärmetietous olisi lukulistani kärjessä, mutta ainakaan vielä en ole kohdannut yhtäkään vastaavaa teosta. Mielenkiintoinen opus ainakin kokeiltavaksi niin ofiofiileille kuin -foobikoillekin. (Päivän tietoisku: ofiofiili on käärmefani, ofiofoobikko ihminen, joka pelkää käärmeitä.)

En ole edes saanut luettua ihan liian pitkään aikaan mitään, ja silti arvioimattomia kirjoja on vielä tuhoton määrä! Viiden kuukauden blogitauko ei tietenkään vaikuta asiaan mitenkään...

No, jos joskus läytyy itsensä ojasta, tärkeintä on, ettei jää sinne makaamaan, kuten kirja Herra Rehtori aikoinaan opetti!

Kuiden viemää

Hienoja, paksuja eepoksia tällä kertaa viikon kirjoina!

• Haruki Murakami: 1Q84. Book Three Murakamin hieno, monikerroksinen rinnakkaistodellisuusseikkailu ei oikein huipennu loppua kohden, vaan tuntuu hieman lässähtävän ensimmäisen nidoksen tunnelmasta. Perinteisen juonenkaaren sijaan loppu on suhteellisen antikliimaktinen, ja teos kärsii samasta syndroomasta kuin Stephenie Meyerin Breaking Dawn; miltei mitään ei oikeastaan tapahdu, eikä lukija tunne tyydytystä sulkiessaan teoksen. Tengon ja Aomamen tarina pysyy mielenkiintoisena loppuun asti, mutta edes Ushikawan nostaminen kertojan huomion kohteeksi ei tuo tarinaan mitään tähdellistä uutta tai auta rakentamaan tyydyttävää lopetusta. Osaa lukijoista häiritsee myös tarinalle tarpeettoman seksin runsas esilläolo. Teos kuitenkin viihdyttää lukijaansa ja kulkee eteenpäin mukavan helposti, joten jos Murakamille antaa anteeksi antiklimaktisuuden, lievästi silmäänpistävän itseääntoistavuuden ja joidenkin aukkojen aukijättämisen, 1Q84 on erittäin muikea lukukokemus.
• Margaret Mitchell: Gone With the Wind Oi voi, mitäköhän tästä edes voi enää sanoa? Viestini kiteytyy harvinaisen selkeäksi: "Jos et ole vielä lukenut tätä ja nähnyt kuuluisaa elokuvaversiota, korjaa virhe heti!" Eivät kaikki välttämättä pidä klassikosta, vaikka se yleismaailmallisesti pidetty onkin, mutta mielestäni jokainen kykenee toivottavasti arvostamaan Mitchellin hienoa tarinaa ja pohtimaan Yhdysvaltain sisällissotaan liittyviä asioita eri kanteilta. Teosta on kritisoitu jonkinasteisesta rasismista ja stereotypiasta varsinkin värillisten apulaisten suhteen, mutta mielestäni lukijalle esitellään myös uskollisia, rakastettavia tummaihoisia hahmoja, ja ainakin minulle he jäivät enemmän mieleen kuin Mitchellin kieltämättä melko negatiiviset kuvaukset vapautetuista orjista. Pääosan varastaa kuitenkin ihastuttavan vihattava Scarlett; Mitchell on onnistunut luomaan huikean hahmon, joka kaikessa vihattavuudessaan ja rosoisuudessaan hurmaa lukijan ja saa tämän toivomaan, että huominen olisi parempi Scarlettille. Samoin Scarlett kietoo naapurinsa Ashleyn ja tämän hiirulaisvaimo Melanien pikkusormensa ympärille, kuten myös lukuisat miehet. Yhdestä elokuvahistorian hienoimmasta linesta vastaava Rhettkin jää kaikessa charmikkuudessaan protagonistimme jalkoihin. Eepos on painoksesta riippuen noin tuhatsivuinen, mutta tarinan päättyessä lukija jää himoaamaan lisää: itse aloin jo hieman puolenvälin jälkeen harmittelemaan, että kohta se loppuu... Miljöö ja ihmisten hätä ja tietämättömyyden tuska ovat käsin kosketeltavia karmivinekin yksityiskohtineen, mutta silti teos on nautittava ja hyvin luettava sitkeänsisukkaan Scarlettin ansiosta. Sherlock Holmesin lisäksi tuskin tulee heti mieleen päähenkilöitä, jotka saavat lukijat tsemppaamaan heitä luonteenvioistaan huolimatta näin elävästi!

Show me your teeth!

Yllättäen aktivoitunut sosiaalielämä, laivamatka hamuamaani Irlantiin ja nihkeä krooninen väsymys kaikkeen ovat pitäneet blogin hiljaisena aivan liian pitkään! Suuret pahoitteluni. Toivottavasti tämä tästä. Viikon kirjatkin ovat nopealukuisia, jos joku kärsii samoista ilmiöistä...

• Josephine Hart: The Truth About Love Kunnianhimoisesti nimetty, pääosin Irlantiin sijoittuva lyhykäinen teos (mielestäni pikemminkin pitkähkö novelli kuin "kunnon" romaani) käsittelee traagisia menetyksiä kokeneita ihmisiä niin maahanmuuttajan, rikkoutuneen perheen kuin kokonaisen maankin tasolla. Teoksen päähenkilöiksi muotoutuvat yksinäinen saksalainen tutkija ja perhettään kasassa pitelevä nuori neitokainen, mutta myös sivummalle jäävien henkilöiden tunteita koetetaan seuloa varsin läpikotaisin. Eräänlaiseksi ongelmaksi lukijalle muodostuu Hartin erikoinen kerrontatyyli, jossa puhujia ei aina eritellä, aika pomppii edestakaisin, lukijalta odotetaan sisäsyntyistä Irlannin lähihistorian tuntemusta, ja kerrontaan jätetään aikamoisen suuria aukkoja. Luultavasti näillä on haettu taiteellista, korkealentoista efektiä, mutta toteutus jää puolitiehen ja jättää lukijalle lähinnä huonosti rakennetun kertomuksen mielikuvan. Hart kiusoittelee lukijaa monenlaisten hienojen ajatusten ja tuntemusten avulla, mutta ei anna tälle edes työkaluja niiden esille kaivamiseen. Tästä jää hyvin epämukava maku suuhun. Tuntuu melkein, että teos olisi vain kömpelösti kirjoitettu synopsis itse tarinasta - mutta missä on loput? Hart jättää aivan liikaa lukijan mielikuvituksen ja arvailujen varaan.
• Lady Gaga and Terry Richardson: Lady Gaga X Terry Richardson Kuulu muotikuvaaja - ja itsenimitetty pikkumonsteri - seurasi popleidiä yli vuoden tämän kiertäessä maailmaa. Tuloksena oli suunnaton määrä lähikuvia Gagasta niin konserteista kuin perhe-elämän keskeltä, ja parhaat otokset on koottu tähän suurikokoiseen, kiiltäväpaperiseen teokseen. Erikoista kyllä kirja sisältää huomattavan vähän tekstiä - esipuheen ja kuvalähteiden lisäksi sivuilta löytyy vain kuvia. Toisaalta tämä on hyvä, sillä näin lukijan (vai pitäisikö sanoa "katselijan"?) huomio pysyy vain ja ainoastaan kuvissa, mutta toisaalta joihinkin kuviin olisi ollut mieluista saada kontekstia. Fanina haluan kuitenkin kiittää kirjan painajia ja suunnittelijoita korkealaatuisista kuvista ja kauniista painojäljestä, sekä Gagaa ja Richardsonia katselijan päästämisestä kaikille elämän osa-alueille (harvemmin näkee idoliaan kylvyssä tai ruokailemassa suu täynnä spagettia)! Tätä teosta kelpaa katsella kerta toisensa jälkeen.

GoodReads purnaa koko ajan tämän vuoden lukutavoitteeni karkaamisesta - äskenkin käväisin sivustolla ja heti silmiin iski "You are 11 books behind". Tekee mieli lainata Gandalfia; "A WIZARD IS NEVER LATE. HE DOES THINGS PRECISELY WHEN HE MEANS TO. SHUT UP."
Voi, kun voisi ottaa saman asenteen blogin kanssa. Kaikesta sitä osaakin ahdistua!

Tuhansittain ajatuksia

Melko painavien teemojen kanssa liikutaan edelleen, kun viikon kirjoissa esiintyy tälläkin kertaa elämän perusoppeja.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume III Kirja numero 6.3 tuhannen ja yhden teoksen listalta. Teos käyttää edelleen samaa rakennetta kuin ensimmäiset kaksi osaa; päänsä menettämisellä uhattu prinsessa kertoo pitkiä, polveilevia tarinoita miehelleen yö toisensa jälkeen, joten mies ei voi karjua "Off with her head!" ennen kuin jännittävät tarinat on kerrottu loppuun. Vaikka prinsessan tarinat ovat usein melko samankaltaisia ja päättyvät ennalta-arvattavasti, on eksoottisia kertomuksia mukava lukea muutama "yö" kerrallaan. Myös kauloja katkovan miehen ja prinsessan suhteen lämpenemisestä kertovien pienten lauseiden huomaaminen on antoisaa. Hauskinta on kuitenkin varmaankin bongata kertomuksista lapsuudesta tuttuja tarinoita (tässä kirjassa oli ainakin Aladdin ja taikalamppu alkuperäisversiona) ja huomata, kuinka paljon tarinoita on pitänyt muokata lapsille sopivaksi materiaaliksi. Muslimikeskeiseksi teokseksi kirjassa onkin yllättävän paljon väkivaltaa, seksiä ja mitä ihmeellisimpiä juonitteluja (vaikka samaa voisi toki sanoa monesta muunkin uskonnon keskeisestä teoksesta). Täällä kylmän pohjolan lumisen kevään keskellä on kyllä erittäin antoisaa matkustaa kirjan sivujen lentävillä matoilla ihmeelliseen itään!
• koonnut Hannu Tarmio: Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta Otsikon mukaisesti teemoihin jaettu sitaatti-/runoelmakokoelma. Valikoima on iästään huolimatta varsin kattava, mutta harvasta sitaatista löytyy huumoria - tämä ei tietenkään ole mikään miinus sinänsä, ja teoksen otannan huomioon ottaen kukaan tuskin edes odottaa hupaisia lausahduksia. Mummon syntymäpäiväkorttiin tai omaksi elämänopiksi tästä nidoksesta saa paljon. Kirja ei ole koskaan huono, jos se herättää edes yhden omaa elämää edistävän ajatuksen, ja tässä niitä on sivukaupalla.

Illalla tulee joskus melkein hätä, kun katson hyllyvää lukupinoani ja mietin, monelta pääsen nukkumaan, jos luen kaikkia edes vähän. Monesti olenkin laiskuuttani jättänyt suurimman osan väliin ja keskittynyt vain yhteen tai kahteen teokseen. Kunhan keko tuosta vähän pienenee, niin sitten...
Toissailtana tosin aloitin iloisena da Vincin koottujen muistiinpanojen (~1050 sivua) lukemisen, haha.

Faktoja, faktoja...

Viikon kirjat ovat erityisesti nippelitiedon ystäville sopivia! Nasevia sitaatteja ei voi koskaan osata liikaa. Varsinkaan Albert Einsteinin lausumina, koska silloin kukaan ei kehtaa väittää vastaan, haha.

• John Lloyd & John Mitchinson: If Ignorance Is Bliss, Why Aren't There More Happy People? Quotes for Quite Interesting Times Q.I.-triviatietosarjan hengessä koottu sitaattikokoelma, jonka lukuisat kuolemattomat lausahdukset on jaettu teemoihin aakkosittain. Täten esimerkiksi kemistikaverin syntymäpäiväkorttiin on helppo etsiä kemiaa pilkkaava kuuluisuuden tölväisy! Sitaatteja on niin hupaisia, ivallisia kuin oikeasti pohdiskeleviakin, ja teemat ja aiheet kulkevat laidasta laitaan - elämän tarkoitusta miettiville, seksille naureskeleville kuin suurta surua kantaville löytyy jokaiselle varmasti osuva lausuma. Hieman tuntemattomampien lausujien kohdalle on myös liitetty lyhyt esittelyteksti, ja kirjan lopussa on kattava hakemisto. Tietoa ja syvällisiä aatteita harvoin tarjotaan näin napakassa ja viihdyttävässä paketissa!
• Ellie Down: The Unofficial Guide to Harry Potter. Facts and Trivia Every Fan Should Know Söpönpieni taskukokoinen triviakirjanen kärsii kahdesta olemukseensa nähden hirvittävän suuresta ongelmasta: osa "faktoista" on selkeästi vääriä, ja loputkin ovat niin peruskauraa, että eiköhän jokainen HP-sarjaan tykästynyt tiedä jo lähes kaikki. En missään nimessä ole sarjan fanaattisimpia faneja, mutta silti löysin kirjasesta vain yhden uuden tiedonmurusen, eikä sekään hetkauttanut elämääni mihinkään suuntaan. Voi toki olla, että teos on suunnattu nuorimmille faneille, ja kirjasen ikäkin vaikuttaa asiaan - kenties nämä faktat olivat vähemmän tunnettuja vielä muutama vuosi sitten. Nykyisellään en voi suositella tätä, sillä kaikki samat jutut löytyvät netistä paremmin ilmaistuina ja usean fanin tarkistamana. Pieni kirjanen aiheuttaa lukijalle hämmästyttävän suuren pettymyksen!

Lukulistani sen kun paisuu, tuskastuttavaa kyllä. Nyt joukkoon on liittynyt kirjastosta löytämäni parivaljakko 1Q84 ja The Truth About Love (kunnianhimoinen nimi teokselle) sekä omasta hyllystä Korppi-elokuvan innoittama The Poet.
Pitäisi sanoa PLÄÄH suuren kirjamäärän vuoksi, mutta silti olen innoissani.

Taustatietoja!

Viikon kirjat ovat molemmat tällä kertaa eräänlaisia behind the scenes -teoksia...

• Bryan Cogman: Inside HBO's Game of Thrones Supersuositun Game of Thrones -sarjan kahden ensimmäisen tuotantokauden synnystä ja luomisprosesseista kertova teos on silmiähivelevän näköinen. Tämän laittaisi mielellään sohvapöydälle useamminkin ihailtavaksi! Huikeita kuvia on kiitettävä määrä, sillä itse teksti on varsin nopeasti luettu läpi: suurin osa lukuajasta meneekin kuvien ihasteluun. Tekstiä varten on haastateltu niin näyttelijöitä kuin taustatyöntekijöitä, kirjailijaa unohtamatta, ja heidän suorat sanansa kattavat suurimman osan tekstistä. Tämä on oikeastaan hyvä asia, sillä näin lukijalle välittyy sopivan monipuolinen - vaikkakin hämmästyttävän yhtenäinen - kuva sarjan tekemisen iloista ja pulmista. Mielenkiintoisena lisänä teos sisältää Dothraki-kieltä käsittelevän aukeaman, sekä muutamia hauskoja piloja, joita käsikirjoittajat tekivät näyttelijöille. Teoksen hienointa antia on kaikesta huolimatta sen visuaalisuus - koko aukeaman kokoinen komea värikuva ja lukuisat storyboardille jääneet luonnokset ovat mukavaa katseltavaa, ja kirja on selkeästi koottu rakkaudella, mikä näkyy jo sisäkansien upeassa vakuunakuvioinnissa. Sarjan faneille teos on ehdoton luettava!
• Alan Mackaill & Dawn Kemp: Conan Doyle & Joseph Bell. The Real Sherlock Holmes Edinburgh'n lääketieteellisestä museosta löytyi tällainen aarre! Asian ei oikeastaan pitäisi olla yllätys, sillä sekä Sherlock Holmesin luoja että hahmon esikuvana toiminut herra liittyvät vahvasti 1800-luvun lopun lääketieteen historiaan. Teos keskittyy Conan Doylen ja Bellin suhteeseen sekä näyttää, kuinka Holmesin hahmo syntyi Bellin henkilöä ja erikoisia huomiointikykyjä hyväksi käyttäen. Kirjasesta löytyy myös molempien herrojen lyhyeköt elämäkerrat mukaankuuluvine valokuvineen, sekä Edinburgh'n lääketieteellisen museon Conan Doyle & Bell -näyttelyn esineiden esittelyä. Vaikka teos onkin melko ohut ja nopealukuinen, se sisältää verrattain paljon informaatiota, ja kuten näyttelykin, on luultavimmin tarkoitettu tutustuttamaan lukija/museovieras näiden kahden kuuluisan skottilääkärin elämiin ja huipputunnetun yksityisetsivän syntyyn - lisää tietoa aiheista löytyy monesta paikasta, ja kirjasen bibliografia on hyvä paikka aloittaa. Itse lääketiedettä ei teoksessa juurikaan sivuta (toisaalta, miksi pitäisikään?), mutta muuten aivan huikea pikku tietopaketti!

Jokailtaisia seuralaisiani on taas kertynyt enemmän kuin piti:
- Karl Pilkington vie mukanaan ihmettelemään Ääliötä ulkomailla keskiviikkoisin niin televisiossa kuin kirjassani
- PS, I Love You joko itkettää tai ärsyttää
- Eat Haggis and Ceilidh On muistuttaa Skotlannin parhaista pikku iloista
- A Dance with Dragons seikkailuttaa minua Tyrionin, Daeneryksen ja muiden kanssa Narrow Sean toisella puolen
- The Book of the Thousand Nights and One Night, volume III mietityttää ihmeellisellä matematiikallaan (onko niitä öitä oikeasti 1001?)
- Taivas mikä työpaikka! kertoo lentoemojen eriskummallisista kokemuksista

Ainakaan ei voi syyttää yksitoikkoisuudesta...

Eläväisiä ruumiinosia

Jotakin kotimaistakin vaihteeksi viikon kirjoissa, jee! Listani on kovin englantilaispainotteinen yleensä.

• Brian Ruckley: The Edinburgh Dead Historiaa ja sci-fiä varsin sujuvasti sekoittava teos sijoittuu 1820-luvun Edinburgh'hun, jonka valaistumisen kausi perustuu varsin synkille varjoille. Burken ja Haren surullisenkuuluisa murhasarja ja lääketieteen laitosten pimeä ruumiinhankinta ovat pohjana Ruckleyn teokselle, mutta mukaan on ujutettu Frankenstein-tyylistä kalmojen henkiinherättämistä - sekä tietenkin rikosvyyhti, jota sodassa rypenyt antisankaripoliisi Adam Quire ryhtyy selvittämään hengestään tai työpaikastaan välittämättä. Teoksen parhainta antia oli ainakin minulle ehdottomasti miljöö - joka toisella sivulla haikailin takaisin tuttuihin maisemiin. Edinburgh'ta tuntemattomillekin paikat ja hämyinen 1800-luku tuodaan lähes kosketusetäisyydelle. Kehuja annan myös siitä, että Frankensteinin lailla The Edinburgh Dead ei ole pelottava eikä selkäpiitä karmiva, vaan pikemminkin science fictioniä, joten heikkohermoisemmatkin kykenevät lukemaan kirjan. Tarinan huonoksi puoleksi nousee esiin sen sarjamainen olemus. Lukija ei kykene tutustumaan ja kiintymään hahmoihin tarpeeksi syvästi todella välittääkseen heidän kohtaloistaan; tämä ilmiö on tuttu niille, jotka aloittavat uuden kirjasarjan lukemisen puolestavälistä sarjaa, ja yksinään luettavaksi tarkoitetun teoksen kohdalla suoraan tapahtumiin hyppääminen tekee hallaa. Teoksessa tai tarinassa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta lukijalle jää lopuksi hieman tyytymätön olo pinnallisten tunteiden takia. Adam Quiren seikkailuja olisi varsin hyvin voinut lukea sarjana, jolloin hänen kenkiinsä hyppäisi paremmin astelemaan. En missään nimessä ollut pettynyt kirjaan, mutta viimeisille sivuille liitetty pätkä kustantajan toisesta kirjasta (jonka päähenkilöön tutustui paljon paremmin) oli, masentavaa kyllä, lempikohtani näiden kansien välissä.
• Mikko Rimminen: Nenäpäivä Yksinäinen mummeli Irma esiintyy gallupien tekijänä ja kokee ohessa elämänsä sotkuseikkailun valheiden vyyhtien kasvaessa liian isoksi. Hyvää tarkoittava Irma on kaikessa höpsöydessään hellyyttävä, mutta lukija kokee usein lähestulkoon raivon tunteita: Irman totaalinen, lamaannuttavan voimakas hämmennys ja hätäännys typeryyteen yhdistettynä on paikoin melko ahdistavaa luettavaa. Useampaan otteeseen lukija ärsyntyykin Irmalle - kuinka tämä voikin saada itsensä noin tyhmään kiipeliin?! Toisaalta, yksi kirjallisuuden hyvistä puolista on juuri se, että pääsee aivan erilaisten hahmojen vaatteisiin ja mietteisiin. Irman kohdalla pieni etäisyys olisi kuitenkin tehnyt hyvää, sillä lukija tuodaan niin kiinni Irmaan, että hyvä tarina menee hukkaan negatiivisia tunteita aiheuttavan, itsessään kuitenkin varsin hyvin rakennetun hahmon takia. Irman omalaatuinen poika ja ystävälliset uudet tuttavat onneksi lievittävät antipatiaa, ja Irman sisäiseen monologiin on mahdutettu pari aivan loistavaa ajatusta maailmanmenosta, joten kirja kannattaa kyllä lukea. Tuskastumista voi lievittää vaikka lukemalla samalla Rimmisen aiemman teoksen, sympaattisuudessaan loistokkaan Pussikaljaromaanin (josta tulee arvio, kun siihen kohtaan listaa päästään...).

Jännittävää, miten jotkin tietyt tunteet vyöryvät vuosienkin jälkeen päälle, vaikka monet muut yksityiskohdat ovat jo unohtuneet. Minun piti tarkistaa Googlen kautta, onko Nenäpäiväkirja se, jonka muistelen sen olevan, mutta Irman aiheuttama ärtymys palasi heti aivan yhtä voimakkaana kuin silloin lähemmäs kaksi vuotta sitten, kun luin kirjan.
Onneksi nyt on vähän fiksumpaa porukkaa lukemistossa, haha. Vaikkakin A Song of Ice and Fireä lukiessa tekee usein mieli lähettää George R.R. Martinille vihainen korppi...

Älä niele miekkoja!

Sekalainen pariskunta tällä kertaa viikon kirjoina.

• George R.R. Martin: A Clash of Kings Hienon A Song of Ice and Fire -sarjan toinen ja samalla kenties tähän asti ilmestyneistä teoksista parhain osa. Fantasiaa paljon lukeville teoksen (kuten koko sarjan) peruselementit ovat turhankin tuttua kauraa: vaarallisia taikoja, yllättäviä lohikäärmeitä, joukko keskenään taistelevia ja juonittelevia kuninkuutta halavia vihamiehiä, verisiä taisteluita... Martinilla on kuitenkin useita ässiä hihassaan: monen varsin erilaisen hahmon kautta kuljetettu tarina soljuu vaivatta eteenpäin olematta sekava tai pomppiva, ja kirjailija on onnistunut luomaan hahmoille omalaatuisia ääniä ja puherekistereitä. Fantasiateoksia usein vaivaava mustavalkoinen maailmankuva sekoitetaan täysin, kun aiemmin kaksiulotteisen kusipäiset hahmot pääsevät ääneen ja hämmästyttävät lukijan, aivan kuten suosikkeina pidetyissä hahmoissa ilmenee vähemmän ihastuttavia piirteitä. Lisäksi Martin ujuttaa tekstiin huikeaa blink-and-you'll-miss-it -ennakointia tulevien kirjojen tapahtumiin! Sotkuiselta kuulostava monen kuninkaan sekasoppa yhden valtaistuimen varjossa hurmaa yhtä lailla, ja kliseinen suurtaistelukin hoituu niin tyylikkäästi ja epätavanomaisesti, että lukija jää haukkomaan henkeään kirjan loputtua... kunnes on pakko tarttua seuraavaan osaan!
• Bryony Evens, suomeksi toimittanut Jouni Paakkinen: Varoitus! Älä niele nauloja! Kummallisia käyttöohjeita Maailma on täynnä mitä ihmeellisimpiä laitteita, joiden mukana tulee tietenkin yksityiskohtaisia ja joskus sekaviakin käyttöohjeita. Varsinkin amerikkalaismarkkinoilla myös simppeleihin tuotteisiin pitää jostakin syystä lisätä maalaisjärkeä pilkkaavia ohjeistuksia - omistan paidan, jossa lukee "Paita palaa, jos se poltetaan." Evensin teos, jota Paakkinen on toimittanut suomalaisyleisöä varten, kokoaa yksiin kansiin aikamoisen liudan Darwin Awardsien mahdollisille voittajille suunnattuja ohjeita. Kirjasta ei kannata lukea kerralla, sillä sen luettuaan lukijan pää on niin pyörällä, että ihan tuskastuttaa. Voiko niin typeriä ihmisiä olla olemassa, että heille pitää erikseen huomauttaa naulojen olevan epäterveellistä ravintoa? Teos sisältää myös käännösvaiheessa erikoisia mutkia saaneita ohjeita, joten tyhmyyttä löytyy kyllä ohjeentekijöidenkin päästä. Vatsalihasjumppaan teos sopii erinomaisesti... kunhan muistaa olla nautiskelematta nauloja ennen treenausta!

Pidän hirmuisesti nykyisestä lukunelikostani: 1001 yötä (jo yli 700 yötä takana!), QI-sitaattikokoelma, Dorian Gray nokkeluuksineen ja A Feast for Crows viihdyttävät joka ilta.

Kerrassaan kummallisia tyyppejä

Hauskasti osuva kirjakaksikko viikon kirjoina! Hölmöjä asiakkaita ja nettisivujen keräilyn pohjalta syntyneet teokset.

• Jen Campbell: Weird Things Customers Say in Bookshops Nimensä mukaisesti kirjanen sisältää kokoelman villejä asiakkaiden lausahduksia kirjakaupoista. Jen Campbell itse on työskennellyt sekä Edinburgh'ssa että Lontoossa kirjakauppiaana, joten teoksen kaksi ensimmäistä osiota ovat hänen kokoamiaan. Kolmas osio sisältää muiden kollegojen lähettämiä outouksia ympäri maailmaa. Asiakkaiden hämmentävät utelut ja toteamukset saavat lukijan usein hihkaisemaan naurusta, mutta Campbellin hieman alentuva "..."-vastaustyyli alkaa nyppimään melko nopeasti. Viimeinen osio on myös melkoinen pettymys: "from all over the world" tarkoittaakin muutaman amerikkalaisen, australialaisen ja saksalaisen myyjän keräämiä tapauksia. Onneksi teoksessa esiintyvät asiakkaat ovat kaikessa hölmöydessään riemastuttavia ja kohottavat kirjasen lukemisen arvoiseksi! Nauroin heidän jutuilleen makeasti sivusta toiseen. Odotan mielenkiinnolla, jatkuuko samanlainen meno jatko-osassa, vai olisiko teos jopa parantunut moittimiltani osin. Toivottavasti se ei ainakaan ole ottanut mallia Päättömiä potilaskertomuksia -sarjasta, jossa ensimmäisestä kirjasta tuttuja juttuja löytyi kolmannestakin...
• Lauri Luomanen: Aasiakas ei ole koskaan oikeassa Kotimainen, kaikkia kauppaliikkeitä sisäänsä kasannut teos ylläesitellyn mukaisesti. Luomanen on koonnut kirjaan samannimiselle verkkosivustolleen lähetettyjä lähes absurdeja kauppatilanteita. Koska anekdootit ovat (ainakin oletettavasti ja toivottavasti!) tosia, tilanteet tuntuvat varsin tutuilta lukijallekin. Asiakaspalvelijoiden reaktiotkin ovat mielestäni parempia kuin Campbellin "...", vaikka perisuomalaisella hämmennystyylillä mennäänkin. Asiakkaiden typeryyksille nauretaan pilkkaamatta heitä ihmisinä. Onneksi asiakkaiden hölmöilyt ja outoilut ovat sen verran hauskoja, ettei lukija naurultaan juuri kykene muun huomioimiseen. Tätä ei kannata lukea julkisissa liikennevälineissä! Toivottavasti tällekin teokselle saadaan jatkoa (ja jos sitä on jo, miksen ole tietoinen asiasta?!). Tästä verkko-osoitteesta löytää onneksi lisää ihmeteltävää ja naurettavaa pahimpaan hätään.

Tämänhetkisinä viihdyttäjinäni toimivat edelleen 1001 yön tarinat, A Song of Ice and Fire (jo neljäs kirja menossa - mitä teen viidennen jälkeen?) ja juuri uudestaan aloitettu iki-ihana Dorian Gray.

"Nyt tulee hevii settii...!"

Viikon kirjoiksi osuivat tällä kertaa kaksi pitkää, monipuolista, vahvasti uskonnollista teosta, joiden kirjoittajista ei ole varmuutta. Jee.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume II Shahrazād jatkaa jokaöisiä tarinoitaan miehelleen saadakseen pitää päänsä olkapäillään ainakin seuraavaan iltaan asti. Nokkela neitokainen ei koskaan anna tarinan ja yön loppua samaan aikaan, joten utelias aviomies joutuu säästämään tarinankertojan hengen, mikäli mielii kuulla, miten senkertainen kertomus päättyy. Tarinat ovat melko samankaltaisia, mutta kyllä niitä ihan mielellään lukee, jo kulttuuri-immersion vuoksi: länsimaalaisena 2000-luvun tuotoksena on mielenkiintoista lukea, millaista elämä oli ennen vanhaan Lähi-Idässä, varsinkin naisen näkökulmasta. Perusidealtaan tarinat ovat samanlaisia kuin muutkin opettavaiset tarinat: paha saa palkkansa, hyvyys ja uskollisuus palkitaan aina lopulta, ja kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. Tarinoiden hahmot siteeraavat usein ja innolla suurta profeettaansa ja aikansa tunnettuja runoilijoita, ja laulelevat vielä päälle, eikä seksiä ja surmia vältellä, joten yksipuolisuudesta Shahrazādin stooreja ei voi syyttää. Ja niitähän riittää tosiaan sen tuhat ja yksi yötä, kuten nimikin kertoo - ainakin kunnon painoksissa ja käännöksissä! (Halpisversiot kulkevat usein nimellä Arabian Nights ja sisältävät vain osan öistä.) Mukavaa luettavaa vaikka jokailtaiseksi "saduksi" (aikuisille!); näiden lukemiseen yö kerrallaan menisikin rattoisasti vajaat kolme vuotta. 1001 kirjaa, jotka kannattaa lukea ennen kuolemaa #6.2 (enää 995, plus tämän kaksi seuraavaa volyymiä, jäljellä...)!
• various: Raamattu Tämäkin viikon kirja on 2000-luvun länsimaisena naisena hyvin mielenkiintoinen ja ristiriitainenkin lukukokemus. Raamattua on hyvin vaikea arvioida pelkästään kirjana, ainoastaan sen kirjallisten meriittien suhteen, kun se on niin vahvasti sidottu koko kulttuuriimme. Luin erään hupaisan "arvion" netistä: "The first half is just fuelled by LSD, man, all these weird rules and depressing stuff and pages and pages of names and who begat whom and so on, and then the second half completely contradicts the first, and the main character goes and dies before we even get to the middle of it! And the other characters are kind of static. I like the free bookmark ribbon, though." Suurinpiirtein noin se meneekin. Koin teoksen kuitenkin hyvin silmiäavaavaksi historiallisen painoarvonsa ja sisältönsä puolesta; kuten ylläoleva 1001 yön tarinat -kokoelma, Raamattukin kertoo paljon kirjoitusaikansa elintavoista ja yhteisöelämästä arvoineen. Molemmista teoksista löytyy myös aimo annos opettavaisia metaforia ja tarinoita. Mielenkiintoisin kohta itselleni oli Ilmestyskirja, jota oli jännittävää lukea, kun tiesi kaikista pedon numeron laskelmista ja muista ovelista ennustusteorioista. (Pedoksihan on eri laskelmien avulla haukuttu muun muassa Hitleriä, Napoleonia ja Neroa.) Itse tulkitsinkin monet kohdat kirjassa symbolisiksi tai kielikuvallisiksi, ei kirjaimellisina otettaviksi, mutta huomaan olevani vähemmistössä tämän asian suhteen. Mielestäni teoksesta saa kuitenkin enemmän irti niin. Lähi-Idän kulttuurihistoriasta kiinnostuneiden kannattaa lukea teos, vaikkei uskonnollisista osuuksista kovasti pitäisikään. ... Ei, scratch that; kaikkien tulisi lukea tämä teos (ja Koraani ja muut pääuskontojen omat "raamatut") ihan yleissivistyksen kannalta. Vaikkemme nykyaikana ajattelisikaan niin, elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa uskonto on joka puolella vaikuttamassa. Raamatun ja kirjakollegoidensa avulla asian huomaa paremmin ja sitä ymmärtää helpommin. Jokaisen uskovaisen tulisi tietää, mihin uskonsa perustuu (tämän kirjan mukaan), ja jokaisen vihamielisen ateistin kannattaisi tietää, mitä oikein vastustaa. Raamatusta saa yllättävän paljon lohtua ja hyvää mieltä, vaikkei mikään fundamentalisti tai edes sunnuntaiuskovainen olisikaan! Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä. (Sitä paitsi on hauska katsoa ihmisten ilmeitä, kun sanoo ohimennen lukeneensa Raamatun kannesta kanteen!)

... Harvemmin sitä tekee kirja-arviota moisista järkäleistä - enkä nyt puhu kirjojen sivumääristä.
Toivottavasti en loukannut ketään, sillä se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Olen täällä rakastamassa kirjoja ja ihmeellistä maailmaa, kuka tai mikä ikinä sen loikin.

Ignorantteja muskettisotureita

Viikon kirjoina tällä erää klassikoita!

• Alexandre Dumas: The Three Musketeers Kaiken ylittävästä ystävyydestä ja hullunrohkeasta elämän kohtaamisesta kertova klassikko alkaa, kun nuori d'Artagnan saapuu maalta kaupunkiin haaveenaan päästä musketööriksi. Parissa tunnissa arvonsa tietävä mies on jo saanut hankittua itselleen kolme kaksintaisteluhaastetta: yksi historian hienoimpia kirjallisuuskohtaamisia tapahtuu, kun huvittuneet Athos, Porthos ja Aramis kokoontuvat sovitulle paikalle kohtaamaan nuoren haastajansa. Loppu on historiaa - ja hyvin havisevaa sellaista. Dumas kirjoitti teoksen alunperin lehteen sarjajulkaistavaksi, ja tämä näkyy tarinassa niin juonen kuin tekstin suhteen, mutta meno on sen verran reipasta ja railakasta, ettei se juurikaan haittaa lukemista. Vaikka seikkailun hahmot ovat karikatyyrimäisiä ja osa jopa historiankirjoista tuttuja, Dumas on onnistunut luomaan mieluisan tarinan, jonka parissa lukija jännittää tapahtumien tuloksia, vaikka tietääkin varmasti "hyvisten" voittavan lopulta. Huumoria, kommelluksia ja hupaisia naissotkujakin löytyy! Lopussa lukija on aivan pettynyt tarinan päättyessä... ainakin jatko-osan avaamiseen saakka. Klassikko on aivan oikeutetusti klassikko.
• John Lloyd and John Mitchinson: The Second Book of General Ignorance Nippelitiedon ystävien Raamattu-sarja Quite Interesting koostuu teoksista, jotka sisältävät lyhykäisiä selostuksia mielenkiintoisista faktoista. Tiesittekö esimerkiksi, että kaikki maailman timantit muuttuvat hyvin hitaasti takaisin hiileksi? Yllätävän antoisa teos tarjoaa lukijalleen sivukaupalla ahaa!-elämyksiä, huutomerkkihetkiä ja hihkuvaisia naurunhetkiä. Faktat ja anekdootit esitellään lukijalle kuivaan brittihuumorin tyyliin, ja perässä seuraa usein sitaatti tai kommentti sarjan TV-versiolta Q.I. Esipuheessa Stephen Fry kehottaa kaikkia olemaan "liekeissä" joka päivä kaikesta hienosta, mitä maailma meille antaa, ettemme muuttuisi synkiksi ankeuttajiksi. Tämä kirja auttaa olemaan palavan innoissaan pienistä jännittävyyksistä.

Näin taas unta A Song of Ice and Fire -sarjasta. En ole kokenut tällaista kirjasarjainnostusta Harry Potterin jälkeen! Olen liekeissä, haha.
Myös The Edinburgh Dead koukuttaa mukavasti. Voiko elämässä olla liikaa hyviä kirjoja kerralla?

Sotaa ja rakkautta

Ei olisi varmaan erilaisempi kirjakaksikko voinut osua tämän viikon kirjoiksi!

• George R.R. Martin: A Storm of Swords. Part One: Steel and Snow Eeppisen fantasiasarjan A Song of Ice and Fire kolmas osa jaettiin useissa maissa kahteen osaan suuren sivumääränsä takia; Steel and Snow on ensimmäinen puolisko (kuten "part one"sta voi päätellä!). Teos kärsii voileipäilmiöstä: sarjan toinen kirja ja kolmannen teoksen jälkimmäinen puolisko ovat sen verran vaikuttavia, kliimaktisia hetkiä ja lukijaa ravistelevia tapahtumia sisältäviä, että kakkososan jälkimaininkeja käsittelevä, kolmannen kirjan loppua pohjustava kirja on auttamatta "huonompi" kuin vierustoverinsa hyllyllä. Kirja kärsii eniten tosin juuri vertailusta, sillä itsessään se kantaa tarinaansa eteenpäin melko hyvin, vaikkakin suurin osa tekstistä kuluu henkilöhahmojen rakentamiseen tärkeiden tapahtumien sijaan. Vastapainoksi tälle Martin tarjoaa lukijalle muutaman uuden henkilön (Jaime!), jonka näkökulmasta Westerosin maailmaa tarkastellaan; näin aiemmin varsin kaksiulotteisiksi jääneet hahmot lihallistuvat huomattavasti ja lämpenevät lukijalle. Ja eihän sarjaa voi lukea eteenpäin ilman Steel and Snowia! Kelpo kirja, joka vain jää huikaisevien siasrustensa varjoon.
• Allison Pearson: I Think I Love You Bieber-kuumeen ja muiden vastaavien superfanitusilmiöiden aikakauteen sopiva kertomus siitä, kuinka fanitus muuttuu ajan myötä, mutta muuttaa myös fania itseään monella tapaa. Pearsonin hahmot elävät menneisyyden pikkukylässä Walesissä, nykyajan suurkaupungissa ja reissaavat jopa Amöriikan mantereelle, mutta suurimmat matkat tehdään hahmojen sydämissä. Pikkutyttönä kaikkien muiden tavoin Petra fanitti suunnattomasti David Cassidyä, kaikkien sydämet sulattavaa teini-idolia. Aikuistuttuaan Petra muistelee lapsuuttaan omalaatuisten vanhempien, pienen kylän ja musiikkiharrastuksen kanssa, ja oudot sattumat johdattavat hänet tutustumaan Cassidystä kirjoittavaan toimittajaan. Jos teos olisi elokuva, se olisi auttamattomasti kliseinen romanttinen komedia, joten juonen kannalta tarjonta jää melko vähäiseksi. Hahmot ovat kuitenkin mukavat moniulotteisia, Petran lapsuus koskettavantuntuinen, ja Pearsonin rivien väliin kirjoittama pohdinta siitä, mitä fanitukselle tapahtuu, kun fani ja idoli vanhenevat, on ajankohtainen ja mielenkiintoinen mietinnänaihe. Kirjan suljettuaan lukijalle jää kuitenkin hieman pettynyt olo; tässäkö tämä oli?

The Edinburgh Dead -teos onkin melko mukavalukuinen! Minua miltei harmittaa välillä, että päivänvalon huvetessa pitää sulkea kirja, mutta minun tuurillani eteen astelisi pian jokin yöunet viikoiksi vievä kalmo, joten parempi olla varovainen.
Onneksi on muutakin luettavaa: Pussikaljaromaani on hurmannut minut täysin, ja A Storm of Swordsin toinen osakin pitäisi lukaista loppuun...

Mysteerejä, mysteerejä...

Toinen tämänkertaisista viikon kirjoista ei oikeasti ole trilleriosastolla kirjastossa, matkakertomus kun on, mutta enpä ole vielä törmännyt kaikenkattavaan vastaukseen siitä, mitä Irlanti ja irlantilaisuus ovat ja mikä niissä viehättää. (Asia johtunee varmasti kyllä siitä, että vastauksia on niin monia!)
Oli myös mysteeri, miksi nappasin sen kainalooni, kun aihe satuttaa kuitenkin jonkin verran yhä edelleen...

• Ville Zilliacus: Irlantia etsimässä Euroopan länsireunalla sijaitseva Irlanti on pienikokoisuudestaan huolimatta yksi maailman vaikuttavimpia kulttuurimaita: maastamuuttajia ja heidän jälkeläisiään löytyy vähän joka paikasta, tunnelmalliset irkkupubit ovat täällä pohjolassakin suosittuja, kirjallisuuden Nobel-palkinto on mennyt maahan tietääkseni useammin kuin mihinkään muuhun... Lista on pitkä. Silti on hankala selittää edes itselleen, mistä maan ja sen asukkien viehätys johtuu. Jutustelevan vaarin puhetyyliä muistuttavaa kerrontaa sisältä teos etsii vastausta tähän maan historian ja lähitulevaisuuden näkymien kautta tehden samalla maantieteellisen tutkimusmatkan. Irlantia etsimässä on mukavan monipuolinen nojatuolimatka: se sisältää ankeaa historiaa, vihreitä nummia ja urbaania kaupunkielämää ystävällisyydestään kuuluja irlantilaisia unohtamatta. Valokuviakin on, kuten matkakirjassa kuuluukin olla. Pidin kirjoittajan helpostilähestyttävästä puherekisteristä, ja nostan hattua sille, että hän oli hankkinut viisi muiden kirjoittajien esseetä täydentämään teosta niiltä osin, joiden asiantuntija hän itse ei ollut. Nojatuolimatkailuun on hankala keksiä kattavampaa, mukavampaa teosta.
• Agatha Christie: Kortit pöydällä Kuten aina, kun Poirot kutsutaan kylään/illanviettoon/lomailemaan, paikalla tapahtuu murha, jota hurmaava yksityisetsivä ryhtyy selvittämään. Tällä kertaa omalaatuinen "rikollisten keräilijä" on kutsunut bridgeillalliselle Poirot'n lisäksi joukon murhaajia, jotka ovat päässeet kuin koira veräjästä. Valitettavasti joku heistä surmaa myös isännän kesken rattoisan korttipelin, eikä lisävahingoiltakaan vältytä, kun pienet harmaat aivosolut kiristävät verkkoa surmaajien ympärille... Christien teoksista huokuu aina hurmaava vanhanaikainen englantilaisuus; hän on todellakin onnistunut siirtämään miljöön paperille. Tässäkin teoksessa Poirot selvittelee tapahtumia vanhanaikaisilla lääkärinvastaanotoilla, bridge-pelejä analysoiden, maalaiskartanossa vieraillen... Kortit pöydällä ei ole lempi-Poirot'ni (Hastingsin uupuminen vaikuttaa eittämättä asiaan!), mutta tarina on kyllä mielenkiintoisuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta yksi parempia belgialaisherrasmiehen tutkimuksia.

Sain yhden ikuisuuksia kestäneistä lukemisistani loppuun, jee! Tai oikeastaan harmi, sillä nautin kovasti neljän musketöörin edesottamuksista - ja kuka voisikaan olla rakastamatta kaiken taitavaa Athosta? Myös A Song of Ice and Fire -sarja etenee miellyttävästi, vaikka kertomus aiheuttaakin ristiriitaisia tuntemuksia. (Seuraava teos on "ehkä valmis kahden vuoden päästä"?! Tuskaa!)
Jännitän muskettisoturien korvaajan lukemista, sillä teos sisältää lukemani mukaan zombeja. Kauhutarinat menevät yleensä auttamatta sietokykyni ylitse, joten saapa nähdä, mitä Edinburgh Dead -teoksen lukemisesta tulee...
Toisaalta selkäpiitä karmiva Lunar Park -kirjakin meni alas, sivu kerrallaan ja tsemppaavia lappusia apuna käyttäen.
Sivu kerrallaan!

Syvällinen otsikko tähän...

Viikon kirjoina on tällä kertaa hienoja mietteitä ja koskettava tarina, jee!

• Kahlil Gibran: Ajan virta Kokoelma sitaatteja Gibranin varsin kattavasta kirjavalikoimasta, jokaiselle vuoden päivälle yksi miete. Kirjan idean mukaisesti luinkin jokaisena vuoden päivän yhden mietteen ennen jokailtaista päiväkirjahetkeä. Mietinnöt vaihtelevat koskettavasta ja yksinkertaisesti sellaisiin astraalitajuntahommiin, että vaihtelua ainakin on runsaasti eikä kokoelma kärsi yksitoikkoisuudesta! Moni miete käsittelee Jumalan ja Kristuksen rakkautta ja filosofiaa, mutta löytyi joukosta useampikin ei-uskonnollinen tuumaus, joka koskettaa. Suurin osa teoksen korkealentoisista ajatuksista meni kyllä hieman meikäläisen pään yli "ei-kiinnostavuuden" takia, mutta tällä kertaa vika oli kyllä selkeästi lukijassa.
• Anna Quindlen: Se mikä on totta Päähenkilö on aikuinen, itsenäistynyt nainen, joka muuttaa takaisin kotiin hoitamaan syöpää sairastavaa äitiään tämän voimien hiipuessa. Isä luuhaa päivät ja joskus yötkin työpaikallaan töiden ja muiden naisten parissa, joten äidin ja tyttären suhde vahvistuu auttamattakin näiden viettäessä suurimman osan ajasta yhdessä. Käsistään näppärä äiti opettaa tyttärelleen askartelun ja ruoanlaiton salaisuuksia, mutta tarina ei kärsi näiden takia tai muutu Niksi-Pirkan romaaniversioksi. Naisten sopeutumisesta toisiinsa ja muuttuvaan elämäänsä kertova teoksen ensimmäinen osio on niin mukaansatempaava ja hienosti rakennettu, että lukija miltei hämmästyy toisen osan ilmoittaessa alustaan: mitä, eikö teos ollutkaan siinä? Toisessa osiossa puidaan mysteeristä kuolemaa ja etsitään syyllisiä perheen keskeltä, jolloin perheenjäsenten jo ennestään tulehtuneet suhteet huononevat entisestään. Lopulta mikään ei ole varmaa, paitsi se, mikä on totta. Teos oli ensimmäinen, jonka luin Quindlenin tuotannosta, mutta ihastuin heti hänen taitoihinsa kuljettaa tarinaa soljuvasti eteenpäin ja rikastuttaa sitä samalla kotoisilla, pienillä realistisilla yksityiskohdilla ja elävänoloisilla hahmoilla. Ihmissuhteiden ja tunteiden kuvaajana Quindlen on huikea. Haluan ehdottomasti lukea lisää hänen teoksiaan, mikäli ne ovat yhtä hienoja kuin tämä.

Jauhan vieläkin samoja teoksia kuin ennen; 1001 yön tarinoita on luettu vasta vajaat 400, Muskettisoturitrion (tai oikeastaan jo -nelikon) seikkailujakin on vielä vajaan viikon verran luettavana, ja sitaattikokoelmassakin olen vasta D-kirjaimen kohdalla! A Song of Ice and Fire -sarjan kolmannen teoksen ensimmäistä osaakaan en ole saanut loppuun, vaikka olenkin aivan täpinöissäni tarinasta.
Kurjaa, kurjaa... mutta pian saan monta teosta samaan aikaan loppuun! Eikä kai pitäisi valittaa, kun teokset ovat kuitenkin mielenkiintoisia, ja niiden kestäessä saan arvoimattomien kirjojen listaa karsittua edes hitusen lyhyemmäksi.

Pelottavia ihmisiä

Viikon kirjoina taas karmeinta kauhua: nämä tarinat ovat joko totta tai voisivat olla, mikä tekee niistä selkäpiitä hyytäviä.

• John Fowles: The Collector Ujo, epäsosiaalinen ja kouluja käymätön nuori mies ihastuu palavasti kaukaa seuraamaansa kauniiseen taideopiskelijaan. Pakkomielle tytöstä kasvaa pian niin suureksi, että mies kokee olevansa olosuhteiden pakottama kidnappaamaan tämän. Perhosia koko elämänsä keräillyt mies onkin saanut haaviinsa - tai siis kellariinsa - aivan erityisen yksilön... Teos koostuu "keräilijän" kertomana kuljetetusta tarinasta, sekä opiskelijaneitosen vankeudessa raapustamista päiväkirjamerkinnöistä. Ihailinkin suuresti Fowlesin tapaa rakentaa henkilöhahmoja heidän puherekisterinsä avulla; korostamatta liikaa kummankaan päähenkilön ominaisuuksia Fowles kokoaa heistä yllättävän monipuolisen ja hahmon historiaan sopivan henkilön. Oli myös kutkuttavaa lukea, kuinka itseään hyvänä miehenä pitävä päähenkilö selitti itselleen (ja lukijalle) oudon, häiriintyneen toimintansa askel askeleelta. Pelottaakin hieman, että Fowles on osannut selittää ihmisen kidnappaamisen ja täydellisen ulkomaailmasta eristämisen niin järkevän kuuloisesti...! Kirja ei ole pelottava siinä mielessä, että siinä tapahtuisi mitään yllättävän järkyttävää tai yliluonnollista, mutta nimenomaan sen hiljaisen synkkyyden ja näennäisen "normaaliuden" takia se jää hyytämään lukijan mieltä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Teos on karmiva juuri siksi, että sen tapahtumat voisivat aivan hyvin olla totta - ja todennäköisesti joillekin epäonnisille ovatkin...
• Elie Wiesel: Yö Wieselin muistelmateos toisen maailmansodan ajalta kertoo samankaltaisen tarinan kuin Primo Levin koruton ja koskettava Tällainenko on ihminen, mutta Wieselin teksti koostuu enemmän uskonnollisista kysymyksistä, joita mies kohtasi nuoruudessaan keskitysleirin kauhujen keskellä. Toki mies kirjoittaa myös käytännön tapahtumista ja päätymisestään leiriin, mutta Levin teoksen kanssa peräkkäin luettuina kontrasti oli selkeä - ja täysin sopiva. Uskonnollisessa yhteisössä ikänsä viettänyt Wiesel kyseenalaistaa oppimansa kohdatessaan leirin kauhuja, ja Jumalan apua sydän vereslihalla etsivä nuorimies koskettaa lukijaa aivan erilaisella tavalla kuin kylmän objektiivisesti tapahtumia kertova Levi. Vaikka Wieselin uskonnollisuus ei olekaan älyttömän suuressa roolissa tekstissä, teoksessa oli kuitenkin jotain, joka sai minut pitämään enemmän Levin kirjasta. Oliko syynä sitten liika pohdiskelu ja filosofisuus, aiheen etäiseksi jättävä kaunopuheisuus vaiko keskitysleirikokemusten melko lyhyt käsittely (sotaa edeltävät ja seuranneet tapahtumat vievät ison osan alusta ja lopusta), en osaa sanoa. Wiesel lieneekin mielestäni parhainta lukea yhdessä Levin kirjan kanssa, jotta sekä henkevä että fyysinen puoli tulee käsiteltyä ja käsitettyä perinpohjaisesti. Wieselin Yössä on kyllä jotakin hyvin riipaisevaa, joka kannattaa kokea.

Kuten olen monesti todennut, en laukaavan mielikuvitukseni takia lue mitään kauhujuttuja. The Collectorkin oli kaikessa normaaliudessaan sen verran hyytävä, että se ja Criminal Minds -putki televisiosta saivat minut pitämään yölampun päällä monta yötä.
Kuinka karmaisevia asioita me ihmiset keksimmekin tehdä kanssaeläjillemme!

Karmivia naapuritarinoita

Viikon kirjoissa esiintyy tällä kertaa, kuten otsikko jo sanookin, karmaisevia tarinoita naapureista.

• Sofi Oksanen: Stalinin lehmät Oksasen debyyttiteos kertoo kahden naisen tarinaa: Katariina on virolaisnainen, joka suomalaisavioliiton avulla "pääsee pakoon" Neuvostoliiton ahmaisemasta Virosta. Anna taas on hänen moderni tyttärensä, joka rakastuu palavasti syömishäiriöönsä koettaessaan selvitä kahden kovin erilaisen maan kansalaisena muuttuvassa ympäristössä. Oksanen kirjoittaa varsin taitavasti, eikä aika- ja hahmohyppyjen sarjatulitus häiritse lukijaa. Puolessavälissä teosta herää kuitenkin kysymys: onko tässä teoksessa juonta? Stalinin lehmät tuntuu olevan enemmänkin kokoelma tilannenovelleja - luvut itsessään toimivat oikein hyvin ja ovat oivallista luettavaa, mutta hahmojen kehityskaari jää kovin lättänäksi. Juonellisesti odotin teokselta enemmän - osittain samoja aiheita käsittelevä Puhdistus on draamankaareltaan paljon hienompi teos. Kauniita lauseita, latteanriipaisevia ihmiskohtaloita ja  syömishäiriön pohtimista teoksessa kyllä riittää, eikä se ole missään nimessä huono tai tylsä lukukokemus. Osa GoodReadsin arvioijista totesikin, että kenties äidin ja tyttären tarinat olisivat toimineet paremmin omina teoksinaan. Tällaisenaan kirjaa vaivaa liika pysähtyneisyys, vaikka se itsenäistyvän Viron tarinaan sopiikin.
• Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri Lapseton, toisiaan syvästi rakastava vanha pariskunta muuttaa maalle omaan rauhaansa; he haluavat olla aivan kahdestaan. Pian kuitenkin heidän ainoa naapurinsa tekee itsestään oikean maanvaivan. Mies tunkee sisälle joka ilta ja istuu lähes täydessä hiljaisuudessa monta tuntia pariskunnan sohvalla, eikä välitä sen enempää kohteliaista kuin vihaisista pyynnöistä jättää rakastavaiset rauhaan. Mukaan sotkuun tulee vielä miehen kotiin jumiutunut kehitysvammainen vaimo, jota pääpariskunta säälii ja koettaa vapauttaa sanattomuudessaan julman miehensä käpälistä. Moderniin ranskalaistyyliin belgialaiskirjailijan teos on paikoin jopa absurdi ja inhorealistinen, mutta mitään ihmiskohtaloiden kammottavuudella mässäilyä teos ei ole. Lukijalle jää kirjasta hieman häiriintynyt, vaivaantunut, typertynyt, hiljainen olo. Teos kammottaa juuri siksi, että se voisi aivan hyvin olla totta.

Mestarillisia tarinankertojia

Mielenkiintoisia tarinoita ja aiheita tällä kertaa viikon kirjoissa.

• Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot Eugenidesin kaksi edellistä teosta, Virgin Suicides ja Middlesex, häikäisivät molemmat kauneudellaan ja upealla tarinankerronnallaan. Odotukset olivat siis korkealla kolmannen romaanin suhteen. Pääosin The Marriage Plot ei petäkään; Eugenides kirjoittaa hienosti kolmen päähenkilön äänillä, sujahtaa uskomattoman uskottavasti nuoren naisen pään sisälle ja tykittää lukijalle koruttomia totuuksia itsestä, uskomuksista ja sairaudesta alleviivaamatta mitään liikaa. Päähenkilöinä collegessa tutustuneet Madeline, hänen kärsivä poikaystävänsä Leonard ja Madelineen toivottomasti rakastunut ystävä Mitchell selvittävät - tai pakenevat - tunne-elämänsä ongelmia ja solmuja häkellyttävän samastuttavasti. Oman lisänsä tarinaan tuo tapahtuma-aika, 1980-luku, joka tuo tekstiin menneen nuoruuden haikeutta. Mukaan on myös saatu aimo annos metakirjallisuutta Madelinen graduaiheen ("romaanien avioliittojuonet") ja lukemisten myötä, mutta Eugenides tasapainottelee vaivattoman oloisesti eri osatekijöiden kanssa, samalla tavalla kuin vaihtuvien kertojanäänienkin. Teoksesta löytyy varmasti sykähdyttäviä osia kaikenlaisille eri lukijoille. Osuvimmin kirjaa kuvasikin mielestäni takakannen teksti (ei sanasta sanaan näin, mutta tähän tyyliin): "If you were ever young and in love and thought you knew what you wanted, then this book is for you."
• Gabriela Stoppelman & Jorge Hardmeier: Edgar Allan Poe vasta-alkaville ja edistyville Sarjakuvan muodossa toteutettu graafinen novelli on sekoitus Poe'n elämäkertaa ja hänen teostensa syväluotausta. Nimensä mukaisesti teos sopii sekä Poe'een vasta tutustuville ja jo hänet ja hänen työnsä paremmin tunteville. Siloittelematon, rosoinen piirrostyyli saattaa särkeä joiden lukijoiden silmää, eikä teoksesta saa mitenkään kaikenkattavaa kuvaa gotiikan mestarista ja hänen huikean monimuotoisesta tuotannostaan, mutta aloittelijoille ja pikaista kertausta tai muutamaa uutta näkökulmaa varten kirjanen sopii hyvin. Kuten aina, mestareiden tuotantoon ja elämään tutustuessa kannattaa sukeltaa mahdollisimman moneen kirjaan ja koota tutkimuksista omat päätelmänsä; tällä logiikalla Stoppelmanin ja Hardmeierin kirjakin kannattaa sisällyttää Poe-lukemistoon!

Ahmin edelleen A Clash of Kingsiä, jonka sivussa aina välillä nautin muutaman luvun 1001 Nightsia ja muskettisotureita. Iltaisin päiväkirjasessiotani piristää If Ignorance is Bliss, Why Aren't There More Happy People? -sitaattikokoelma.
Ainoa harmistukseni on, että kaikki lukemiseni sattuvat olemaan englanniksi. Olisi mukava, jos olisi jokin suomenkielinen teos muiden tasapainoksi, mutta pitää saada yksi noista ensin loppuun...
Yksipuolisuudesta ei onneksi tarinoitani voi syyttää!

Päät poikki - kahdesti

Viikon kirjoina on tällä kertaa jännittävän huono ja hämmentävän mielenkiintoinen teos.

• Suzannah Dunn: The Queen of Subtleties Anne Boleynin nousua ja tuhoa kertaava romaani on jaettu siten, että kertojina vuorottelevat mestaustaan odottava Anne ja kuninkaan sokerileipuri Lucy, joka on tahtomattaan sekaantunut hovin juonitteluihin syvemmin kuin aikoi. Perusajatus kertojien vaihtelusta on hyvä, mutta molemmat naiset kuulostavat aivan samalta hyvin erilaisista persoonistaan huolimatta. Hahmot ovat myös aivan liian moderneja niin käytöksensä kuin puhetyylinsä puolesta - Anne esimerkiksi huutaa julkisesti kuninkaalle "Fuck you!" ja käyttää moderneja termejä (kuten "ex-" puhuessaan entisestä rakastetustaan). Historiallisessa, faktoihin perustuvassa teoksessa olisi tärkeätä kunnioittaa hahmojen esikuvia, mutta Dunn ei tee niin; hahmot ovat lähes tunnistamattomia. Anne on muka alistuva, hyväntahtoinen lempeä neitokainen, kuningas Henry VIII tossun alla elelevä huomaavainen herrasmies, naisleipuri pomotteleva ja itsenäinen... Perusidea kirjassa on tosiaan hyvä, mutta valitettavasti Dunn ei saa sitä toimimaan millään tasolla. Edes juonta ja sen kuljettelua ei voi kehua, sillä juonta Dunn ei ole itse keksinyt, ja aukkoinen, hyppivä kerrontatyyli vaatii lukijalta vahvaa tapahtumien ja henkilöiden tuntemusta. Ainoa aidosti hyvä asia teoksessa olikin kait sen nimi, mutta sekin harmittaa siksi, että jokin paremmin tehty teos olisi voinut käyttää monitulkintaista nimeä Dunnin kyhäelmän sijaan. Kummallisinta olikin mielestäni se, että tunnettu ja arvostettu Tudor-historioitsija Alison Weir kehui kirjaa vuolaasti. Ei!
• Valtteri Suomalainen: Kuolet vain kahdesti Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen poika Valtteri kirjoitti teoksen kokemuksistaan ruumishuoneen töissä. Makaaberista aihepiiristään huolimatta teos on kevytlukuinen, ja lähes joka kertomuksen kohdalla myös hauska! Kuolemaa ja vainajia kunnioitetaan kuitenkin sopivasti, joten teoksesta ei jää paha maku suuhun sen suhteen. Isä-Suomalaisen kuvituksetkin sopivat menoon. Kirja koostuu siis lyhyistä anekdooteista ja mielenkiintoisista tapahtumista, joita Suomalainen on kohdannut työssään. CSI-sarjojen ja lääketieteen/patologian ystäville teos lienee mannaa (ainakin minä pidin kovasti!). Suomalainen kirjoittaa muutamaan otteeseen epämiellyttävästi (hieman rasistisesti ja töykeästi), mutta pääosin teosta on mukava lukea, eikä aihekaan ällötä, ellei se ällötä jo pelkän ajatuksen voimalla (jolloin on lienee viisainta jättää kirja kokonaan väliin). Teoksen parasta antia mielenkiintoisen informaation ja hupaisien tarinoiden lisäksi on Suomalaisen kirjoitustyyli, joka ei ota kuolemaa liian vakavasti, mutta kunnioittaa silti menehtyneitä ja heidän omaisiaan. Juuri näin sen pitää mennäkin! Oikein harmittaa, että mies kuoli pian kirjan julkaisemisen jälkeen - olisin mielelläni lukenut monta teosta lisää.

Olen kenties kertonut seuraavan anekdootin jo, mutta se huvittaa minua edelleen niin, että kerronpa sen sitten uudelleen!
Isäni luki Kuolet vain kahdesti -teoksen joskus heti sen julkaisun jälkeen vuonna 1994. Olen melko varma ajoituksesta, sillä muistan olleeni vielä aika pieni ja olin juuri oppinut lukemaan. Kyselin tuolloin, mistä kirja kertoo, ja muistan huikaistuneeni ajatuksesta ruumiita tutkivan miehen kertomuksista.
Vuosi tai puolitoista sitten mieleeni muistui yhtäkkiä tämä kyseinen teos jostakin syystä, vaikka en tiennyt siitä muuta kuin tuon "ruumiita tutkivan miehen" ja muistamani punaiset kannet. Soitin isälleni innoissani, "Mikä se oli se punakantinen kirja jota sä luit sillon kun mä olin pieni?" Haha, olipa selkeää. Isäni ei tietenkään muistanut, mistä puhuin.
Jonkin kumman sattuman kautta Google osasi avittaa minua niin, että löysin teoksen - ja se oli vieläpä saatavilla HelMetistä! Luin innostuneesti ja ihastuin. Pitkä odotus ja kuumeisesti hapuileva internet-etsintä palkittiin hyvin.

Suuria sotia

Viikon kirjoissa on tällä kertaa shoppailua, stressiä ja jos jonkinmoisia sotia, jee!

• Sophie Kinsella: Shopaholic Abroad Himoshoppaaja-sarjan toisessa osassa Becky neuvoo auttavasti finanssiongelmien kanssa painivia kansalaisia aamutelevisiossa ja painelee sitten itse shoppailemaan juuri poismaksettujen laskujen tilalle uusia. Mutkia matkaan tuo eläköityvä ystävällinen pankkiiri, jonka korvaaja ei ole yhtä myötämielinen Beckyn elämäntapojen suhteen, ja omien bisnespulmiensa kanssa pähkäilevä poikaystävä, jonka olemassaoloa Beckyn lapsuusmaisemien asukit epäilevät. Onneksi nokka osoittaa pian kohti New Yorkia, shoppailun mekkaa! Liiallinen ostosten teko heittää kuitenkin lähes julmia kapuloita viattomanhölmön Beckyn rattaisiin. Kirjan perusidea on (chick litiksi) melko ovela: Beckyn touhut ovat täysin käsittämättömiä, eikä hänen tavassaan selvittää sotkujaan ole yleensä mitään järkeä, mutta kuitenkin lukija tsemppaa loppuun asti (hurraten!) Beckyä ja toivoo, että kaikki kääntyy parhain päin. Tarkemmalla itsetutkiskelulla tajuaa myös, ettei Beckyn holtiton elämä olekaan niin kaukana omasta kuin toivoisi... (Vaan missäs se rikas, komea, ihanan huolehtiva mies on, häh?) Kirja on genreensä sopivasti kevyt ja nopealukuinen, mutta onnistuu herättämään lukijassaan tunteita puoleen ja toiseenkin. Nostan myös hattua kirjailijalle Beckyn urakäännöksistä, sillä saman homman jatkuminen kirjasta toiseen tympäännyttäisi nopeasti. Odotan mielenkiinnolla kolmannen osan lukemista.
• Pertti Jarla: Fingerpori. Kamppailuni Minialbumi kokoaa yksiin kansiin sota-aiheisia Fingerpori-strippejä. Sivuilta löytyy niin Lapin sotaa kuin Hitlerin ja Eva Braunin suhdepohdintaa. Vaikka jotkin stripit toki eivät vain naurata kovasti, on joukossa niitäkin, joille jaksaa räkättää kerta toisensa jälkeen. Albumin harmistus onkin sen lyhyys; paksut Fingerpori-albumit tarjoavat enemmän naurettavaa niiden muutaman ei-hauskan stripin vastapainoksi. Sota-aiheseen sitominen rajoittaa myös hupia, sillä mielestäni "oikeissa" Fingerpori-albumeissa hauskaa on juuri se, että vitsiaiheet vaihtelevat stripistä toiseen mukavan monipuolisesti. Sotahistoriasta kiinnostuneille Fingerpori-faneille tämä kokoelma on kuitenkin oiva, eikä elämässä voi mielestäni olla kovin paljon liikaa Fingerporia. Esipuheen on muuten kirjoittanut sarjan tummaa huumoria kunnioittaen ihana Roman Schatz.

Meitillä on tätä nykyä kesken seuraavat teokset:
- The Book of the Thousand Nights and One Night, volume II (luen kolme yötä päivässä)
- If Ignorance is Bliss, Why Aren't There More Happy People? (yksi sitaattiaihepiiri ennen päiväkirjaan kirjoittamista)
- The Three Musketeers (kännykällä, yksi luku päivässä)
- A Clash of Kings (niin paljon kuin sielu vetää!)
- Stalinin lehmät (mahdollisimman paljon, koska kirjasto halunnee sen pian takaisin)

Hullut bileet!

Viikon kirjat hölmöllä otsikolla varustettuna, kuten totuttua!

Merkintä on kirjoitettu iPadillä, jonka näppäimistöä en vieläkään hallitse kehuttavasti, joten pahoittelen, jos tekstistä löytyy kirjoitusvirheitä. Poistan ne kyllä, jos vain huomaan niitä. Niistä saa reippaasti ilmoittaa!

• Hannele Törrönen: Hullu rakkaus. Selviytymisopas Melko nopsaan luettava pokkari koostuu lyhykäisistä pseudo-esseistä, joissa Törrönen käsittelee "hullua rakkautta" muutamista eri näkökulmista. Sekaan on ripoteltu (ymmärtääkseni) oikeiden ihmisten kokemuksista aiheisiin liittyviä pätkiä, joskin minua haittasi kovasti se, ettei pätkiä missään välissä selitetty. Mistä ne olivat peräisin? Muutenkin teosta vaivaa jatkuva epäpätevyyden tunne - esseet pomppivat ilman minkäänlaisia aasinsiltoja asioista toiseen, eikä Törrösen epävirallinen ja tönkkö kirjoitustyyli tunnu asiateokseen sopivalta, vaikka yleensä onkin hyvä olla maallikkoystävällinen. Jopa teoksen nimi on harhaanjohtava: hullua rakkautta sivutaan lähinnä rivien välissä, oireista puhutaan kyllä ajoittain, mutta niitä ei käsitellä suoraan ja kunnolla, kuten aiheen huomioon ottaen niitä pitäisi. Minkäänlaista selviytymisopasta on turha odottaa, joskin joissakin tarinoissa oli lupaava, toivoakin antava lopetus. Olisin paljon mieluummin lukenut kokoelman pelkästään näitä "tositarinoita".
• Agatha Christie: Hallowe'en Party Ihastuttava belgialaisetsivä Poirot tutkii jälleen murhaa, tällä kertaa kirjailijatarystävänsä Ariadne Oliverin lähes todistamaa sellaista! Lasten ja nuorten hallowe'en-juhlissa hukutetaan nuori neitokainen vain hetkiä sen jälkeen, kun hänen on kuultu kehuskelevan tietävänsä jotakin shokeeraavaa ja salaista... Poirot ottaa haasteen vastaan ja tutustuu tutkimustensa lomassa mitä erikoisimpiin englantilaiskylän asukkeihin, joista muutamalla on yllättävän suuri rooli pienen suuren miehemme tutkintojen lähetessä loppuaan. Hallowe'en Party ei vedä vertoja Christien parhaille teoksille ja kärsii loppua kohden tunnelman latistumisesta, mutta kevyttä dekkariviihdettä etsivät eivät liene pety tähänkään. Poirot'n seikkailujen ja Oliverin hupaisuuksien ystävät tykästynevät taas teokseen enemmän, ja miljöö on kyllä kehuttavan hyvä: vanhanaikainen suurkaupungin varjoon jäävä kyläpahanen Englannissa on kutkuttavan sopiva Poirot'lle. Hastingsiä tuli kyllä ikävä!

Ystäväni lainasi minulle A Song of Ice and Fire -sarjan osia, ettei minun tarvitse niitä kirjastosta raahata kotiin jonottamisen jälkeen, ja hykertelin juuri äsken itsekseni kirjoja katsoessani: Thank God for friends with similar tastes in books!