- Heliodorus: An Ethiopian Romance Tämä oli 1001 kirjani neljäs luettu teos. (Wow, mikä vauhti.) Kirja oli, lähes kaikin mahdollisin tavoin, hyvin samankaltainen kuin Callirhoe, ainoastaan jonkin verran pitempi eikä niin saippuaoopperatahtinen - asiat selitettiin paremmin eivätkä tapahtumat seuranneet toisiaan yhtä rasvatunliukkaassa tahdissa. Silti, paljon asioita tapahtuu muutaman sadan sivun aikana eikä kirjoittaja ole valinnut kaikkein realistisimpia/normaaleita juonikuvioita teokseensa. Pidin kyllä kirjasta melko paljon, mutta hauskinta lukemisessa oli lukea tämä heti Callirhoen jälkeen ja nähdä kuinka paljon ne muistuttavat toisiaan, ja se, kuinka upeasti ihmiset kirjoittivat jo ennen ajanlaskun alkua. Vaikka lukisin kuinka monta antiikin aikaista teosta, olen aina yhtä positiivisesti yllättynyt niiden älykkyydestä ja soljuvuudesta. Lempiteokseni näistä on yhä Metamorphoses, mutta An Ethiopian Romance ei myöskään ole huono valinta. Kirjoittaja pitää monitahoisen juonensa kaikki langanpätkät käsissään taitavammin kuin moni selviää yhdestä juonenpätkästä; jo se tekee kirjasta luettavan!
- Juha Itkonen: Seitsemäntoista En tiedä mikä Itkosessa ja hänen teoksissaan on, mutta en pidä niistä juuri lainkaan. Varsinkin tämä kirja vihastutti: päähenkilö, joka on satiiri Itkosesta itsestään, on niin suuri kusipää ja vastenmielinen tapaus, että vihastuin Itkoseenkin vain lisää (vaikka toki tiedän, että kirjailija ei ole sama henkilö kuin hahmonsa). Mietin myös paljon sitä, mikä minua ärsytti eniten Anna minun rakastaa enemmän -teoksessa: tekstin kieli. Se oli parempaa tässä kirjassa, mutta silti jokin siinä häiritsi edelleen. Se on kuin Terhi Rannelan käyttämä kieli; teksti on sujuvasti kirjoitettua ja, vaikkei yllä lähellekään täydellisyyden rimaa, parempaa kuin suurella osalla nykykirjailijoista. Kuitenkin se on kylmää - en saa kiinni tunteista tekstin lomassa (jos niitä edes on). Ongelma ei ole yhtä suuri kuin Anna minun rakastaa enemmän -kirjassa, mutta häiritsi minua silti koko teoksen ajan. Toivoisin, ettei olisi häirinnyt, sillä tarina itsessään on melko hyvä ja rakenteellisesti teos on todella hieno ja ennen kaikkea toimiva - pidin kovasti saman tarinan eteenpäin kuljettamisesta erilaisin kerrontatavoin (muun muuassa yhden ihmisen kirjoittamat sähköpostit). Itkonen on myös saanut sisällytettyä teokseen, vihastuttavan päähenkilönsä ammatin ja ongelmien kautta, muutamia virkistäviä mietteitä kirjailijana olemisesta, kirjoittamisen etiikasta ja ylipäätään kirjojen kirjoittamisesta. Tämä on siis kirja, jota haluaisin rakastaa, mutta josta kykenen pitämään vain puolivillaisesti. Teoksessa on niin monta minua häiritsevää asiaa, että hyvät jutut jäävät niiden varjoon. Silti sanoisin, että kaikkien vakavasti kirjoittamista pohtivien tulisi lukea tämä teos, juuri kirjoittamiseen liittyvien aatteiden ja tunteiden vuoksi. Ja koska rakenteellisesti kirja tosiaan on aivan loistava.
- Nathaniel Hawthorne: Paholainen käsikirjoituksessa Pidin tästä aika paljon! Tekstistä oikein huokui 1800-luvun puolivälin New Englandin elämä moraaleineen, ideaaleineen ja pikkukaupungin touhuineen. Novellit olivat hyvin paljolti samankaltaisia kuin Edgar Allan Poen, joskin ilman Poelle tuttuja pahaenteisen pelottavia osia. Hawthornen teksteissä oli myös ajoittain yliluonnollisuuksia, mutta ei läheskään sellaisessa synkkyyden ja pelon ilmapiirissä kuin Poella. Kaiken kaikkiaan sulostuttava pieni lukukokemus: ei mitään ihmeellistä tai merkittävää, mutta sivuja kääntyili silti nopeaan tahtiin.
Ensi viikolla luvassa on oikea herrasmiesten kerho, sillä vuoroaan odottavat sellaiset ihanat herrat kuin Camus, Shakespeare ja Poirot (Agatha Christien avustuksella).
Olen myös saanut The Lord of the Ringsin luettua! Vielä pitää selata liitteet läpi, mutta tuskin niihin kauaa menee...?
Tällä kertaa haluaisin kuulla teiltä, mitä pidätte novelleista ja novellikokoelmista. Arvotatteko ne jotenkin romaanien alapuolelle (tai jopa yläpuolelle), vai saavatko ne omien ansioittensa mukaan arvostuksenne?
Onko teillä lempinovelisteja? (Saatte toki mainita myös inhokkinne, jos sellaisia löytyy!)
Itse pidän Sherlock Holmesin seikkailuista (tarkoitan nyt siis Conan Doylen kirjoittamia lyhykäisiä tarinoita enkä ainoastaan kirjaa nimeltä Sherlock Holmesin seikkailut), Edgar Allan Poen novelleista ja Maria Jotunin teoksista Suhteita ja Rakkaus. Myös Margaret Atwoodin Moral Disorder, jonka luimme English A2 -kurssilla IB:llä, on jäänyt mieleen hienosti rakennettuna ja monitasoisena teoksena, vaikka se ei henkilökohtaisiin lempiteoksiini kuulukaan.
