Ilimoetusta pukkaapi...

Tiedoksi niille mahdollisille lukijoille, jotka tänne ovat syystä tai toisesta useampaan otteeseen päätyneet - sekä lahopäiselle itselle! -, että blogin merkinnät ilmestyvät tästä lähtien ainakin jonkin aikaa joka kolmas päivä tämänhetkisen joka toisen päivän sijaan.

Pidän blogin pitämisestä, vaikka joskus turhaudunkin itsekseenpuhumiseen - kuten olen marmattanut aiemminkin, päiväkirja ja peili ovat sitä varten -, mutta viime viikkojen masennusaallot ovat olleet sen verran suuria hyökyjä, etten ole monena päivänä edes konetta avannut.

Tästä aiheutuu turhaa stressiä blogin suhteen, sillä ajastetut merkinnätkin hupenevat kumman nopeasti kansiosta ja pitäisi näpytellä uusia, vaan ei jaksa, ei pysty, ei viitsi, ei halua.
Tämä näkyy toki tekstissäkin, mikä harmittaa minua paljon, koska itsekin huomauttelen usein muiden kirjoittajien tönkköisestä kielestä. (Huomasin jokin aika sitten jännittävän seikan: surullisempina kausina käytän enemmän englantia ja suomenkielinen toteutus menee koko ajan päin mäntyä kaiken kommunikaation suhteen. Kenties sielu hakee jotakin lohtua asioista, jotka tuntuvat läheisimmiltä...?)

Niille päiville, joina sängystä pääsee vasta iltamyöhällä ylös, olen priorisoinut lukemisen kirjoittamisen jäädessä taka-alalle. Päiväkirjanikin on oikeastaan vain hitonmoinen kasa sekavia muistilappusia.


... Hitsi, miten vaikeata Bloggerin omilla sivuilla on editoida iPadillä. Kursori menee minne sattuu ja unohtaa alimman kappaleen olemassaolon! Ärsyttävää. Se pieni kirjoitushalun murunenkin tuli jo hyödynnettyä. Ärh.

Nähdään viides päivä, jos näkyillään.

Miss Lonelyhearts

Minusta on hauska katsella, mitä termiä eri blogien pitäjät käyttävät itsestään ja kollegoistaan. Seuraavan listan sanat esiintyvät lukemissani blogeissa eniten:

bloggaaja
blogaaja
bloggeri
blogisti


"Bloginpitäjä" olisi kai lähinnä alkuperäänsä, jos termi blog tulee sanasta weblog eli verkkolokikirja.  Verkkolokikirjanpitäjä tosin on aivan liian pitkä ja hölmönnäköinen nykypäivään sopivaksi, eikä bloginpitäjäkään oikein saa kannatusta.

Itse pidän listan sanoista eniten bloggaajasta, vaikka siinä on tuo suomeksi raiskatuille lainasanoille tyypillinen tarpeeton tupla-G.

Blogisti vivahtaa vahvasti turhalta snobismilta ja tärkeilyltä. Miksi täällä interverkossa pitäisi tärkeillä? Ei blogin pitäminen mitään varsin hohdokasta "työtä" ole! (Eikä hohdokkaan työnkään tekijän pitäisi tärkeillä, toim. huom.!)

Bloggii

Minua ihmetyttää, kuinka paljon täältä interverkosta löytyy blogeja ja muita vastaavia sivustoja, jotka on kirjoitettu huomattavan huonolla kieliopilla.
Koska osaan vain suomea ja englantia ymmärrettävän paljon, olen kohdannut lähinnä silmiäkirvelevää teinienglantia ja "jotenkin vähän sinne päin" -suomea, mutta oletettavasti ilmiö on kaikkikielinen.

Tietenkään blogin, varsinkaan esimerkiksi muotia tai kynsilakkoja esittelevän, ei tarvitse roikkua epätoivoisesti kieliopin nipotussäännöissä kuten minä teen, mutta eikö olisi jo kirjoittajan, merkinnän aiheen ja lukijoidenkin kannalta parempi, että tekstiä ymmärtäisi ilman päänsärkyä?

Inhimilliset virheet toki ymmärretään ja suodaan kirjoittajille - itsekin tappelen yhä edelleen liian pitkien virkkeiden kanssa, vaikka siitä jo IB:llä purnattiin!, - mutta jotain yritystä pitää olla.
Blogi voi olla vaikka kuinka muikea ja mielenkiintoinen, mutta jos teksti näyttää tympääntyneen alakoululaisen kirjoittamalta, se työntää monia mahdollisia lukijoita kauemmas.

Blogi saa - ja mielestäni sen miltei pitääkin - olla persoonallinen ja kirjoittajansa näköinen niin kuviensa kuin tekstin puolesta. Panostamalla edes vähän tekstiin kirjoittaja antaa itsestään vaikutelman, että hän arvostaa lukijoitaan ja välittää aiheestaan.

Jos kerran pitää kirjoitustensa aiheista sen verran, että jaksaa näpytellä niistä merkintöjä ja ottaa kuvia, eikö myös välitä siitä sen verran, että panostaa tekstin asuun ja luettavuuteen?


Tämä merkintä ei ole suunnattu ketään tiettyä kohti. Kunhan tuli mieleeni ihmetellä asiaa!

Pata soimaa kattilaa, haha.



EDIT: Jokseenkin taiteellisen noloa, että tässä purnausmerkinnässä on koko blogin historian suurin määrä kirjoitus- ja kielioppivirheitä.
Näillä mennään tai ei mennä lainkaan, joten eipä itketä liikaa. To err is human (and to arr is pirate).

iBloggaaja

Bloggerin applikaation saa viimein myös iPadille! Jee!

Säntäsin heti App Storeen lataamaan ilmaisen sovelluksen iPadilleni ja päivitin samalla iPhonen Bloggerin uuteen mallistoon.

Pidin ehkä edellisen päivityksen värimaailmasta hieman enemmän; sen valko-oranssi yksinkertainen ulkonäkö oli pirteä olematta räikeä, ja sillä oli mieluisa näpsytellä tänne palvelimelle talteen luonnoksia tulevia merkintöjä varten.
Nykyinen harmaan eri sävyjä hyödyntävä versio on tyylikkäämpi, mutta samalla tylsempi. Tarvittiinko tänne kaamoksen ja huonon kirjapornon keskelle enää lisää harmauden eri vivahteita?
Alkuun oli myös hankala löytää joitakin toimintoja, kuten tallenna luonnos -aktio, mutta pienellä näpräilyllä nekin löytyivät.

Vanhassa vara parempi, kuten moni toteaa usein, mutta kyllä tällä muutoksella pärjätään.

Ja nyt voi näpytellä merkintöjä iPadillä! Jee!

Jospa ne aikataulutkin pitäisivät jatkossa paremmin...

Oho.

SaraCupCakez juhlisti ensimmäistä blogisyntymäpäiväänsä arvonnalla (joka löytyy täältä!), ja havahduin vasta sinne kommentoidessani siihen, että Chewing on Pearls meni ja täytti kaksi vuotta jo yli viikko sitten.

Rakas blogi, olen pahoillani unohduksesta. Pistetään helmet kaulaan, tungetaan kakkua naamaan ja luetaan upeita kirjoja! Kirjoitushetkellä lukupinoa koristaa Karl Pilkingtonin An Idiot Abroad, joka on siis book companion Suomessakin pariin otteeseen televisiosta tulleelle Ääliö ulkomailla -ohjelmalle, ja Eoin Colferin kirjoittama "kuudes pala trilogiaa" Douglas Adamsin The Hitchhiker's Guide to the Galaxy -sarjaan, nimeltään And Another Thing... .

(Jostakin hassusta syystä pidän siitä, että joillakin valikoiduilla kirjoilla on käytetty niiden nimissä väli- ja lopetusmerkkejä. Huutomerkkejä ja ellipsiksiä ei näe turhan usein teosten nimissä. Onneksi niin, koska olisi rasittavaa, jos kaikkien kirjojen nimissä oli kaiken maailman kysymysmerkkejä sun muita, mutta aina välillä on mukava ihastella hauskasti nimettyjä kirjoja. And Another Thing... -teokseen ellipsis sopii kuin nokka päähän.)

Juhlistaakseni näin häpeämättömästi jälkikäteen taaperoikäistä helmienpureskelupaikkaani linkitän tähän maailmanmainion listan: Literature's Greatest Closing Paragraphs.

Aivan huikeaa luettavaa. Esimerkiksi Dorian Graytä en ole lukenut kahdeksaan vuoteen, ja silti sen viimeinen kappale nostatti kylmiä väreitä kiipeilemään pitkin selkääni jälleen kerran.

Teos voi aivan hyvin olla loistava, vaikka sen alku- ja/tai lopetuskappale olisi(vat) huono(ja), mutta täytyy sanoa, että hienoissa aloituksissa ja häipyilevissä lopetuksissa on jotakin henkevää, taianomaista. Lukija on koukussa ja kirjan sisällä heti ensimmäisestä virkkeestä asti, eikä viimeisenkään lauseen jälkeen voi pyristellä hetkeen pois.

Cheers! hienoille kirjoille, upeille lauseille ja ennen kaikkea iki-ihanalle blogille, jonne saan riipustaa pieniä suuria tunteitani pienistä tärkeistä asioista.

Pus, kippis ja Pohjantähden kautta!

Loving me is like...

Kuten marginaalin alapäätyyn asti eksyneet ovat huomanneet tai muutoin päätelleet ilman marginaalin tarjoamaa informaatiota, blogi sai nimensä Lady Gagan I Like It Rough -kipaleen lyriikoista.

'Cause‎ it's a hard life with love in the world
and I'm a hard girl
loving me is like chewing on pearls

(Lainasin samaisia lyriikoita juuri eilen ystävälle, jonka kanssa meni sukset pahemman kerran ristiin. "Being my friend is like chewing on pearls...?"
Elämä on tosiaan hankalaa erinäisten suurien tunteiden kanssa, ja olen hankala ihminen, valitettavan totta. Kanssani saa tosiaankin pureskella helmiä niin tässä blogissa kuin muutoinkin.
Onneksi järjettömänkin suuria mokia saa korjattua ja helmiä liimailtua.
Sainpahan taas uusia merkitystasoja lyriikoille.)

Leidi Gagaloo on muutenkin käyttänyt helmiä kiitettävän monipuolisesti asuissaan, esityksissään ja lauluissaan. Uusin helmeily lienee ARTPOP-albumille toivon mukaan päätyvä ihastuttava balladi Princess Die, joka alkaa haikeasti

Leave the coffin open when I go
leave my pearls and lipstick on so everybody knows.

Paparazzi-musiikkivideolla neitonen "tippuu" parvekkeelta ja hänet paparazzoidaan maassa kuoleman kielissä viruvana helmet suussaan (kuva pääsi jopa laulun Remixes-levyn kanneksi).
amFAR-gaalassa vuonna 2010 Gaga taasen esitti ihanan asenteikkaan rakkauslaulunsa Future Love (jossa on muuten muikean upeat lyriikat!) asustautuneena kokovalkoiseen ja satoihin helmiin. Kuvia löytyy helposti esimerkiksi hakusanoilla "lady gaga amfar 2010" (linkki vie suoraan kuvatulossivustolle).
Entisessä inhokkilaulussani, nykyisessä suosikkijammailubiisissä Heavy Metal Loverissakin mainittaan helmet:
Dirty pearls and a patch for all the Rivington rebels
let's raise hell in the streets, drink beer, and get into trouble!

Helmet ovat siis mukavan paljon mukana idolini touhuissa, ja liittyvät usein vielä kauneimpiin tapahtumiin ja lauluihin.

Muutama päivä sitten Born This Way Ball -konserteissa ihastuneesti riehuneena minun oli siis pakko, aivan pakko ostaa nämä, kun näin ne oheistuotekojun seinällä:

Helmiähän nyt saa jokaisesta supermarketista ja korukaupasta, enkä ole koskaan ollut kovin helmiäkäyttäväinen ihminen, mutta heti nämä nähtyäni ajattelin tätä blogia, sen nimeä ja kaikkia helmiin liittyviä Gaga-asioita, ja minun oli pakko saada nämä - jos en käytä näitä, ainakin voin laittaa ne esille ja intoilla kaikista lukuisista eri assosiaatioista, jotka niihin liittyvät.

Lukossa on vieläpä yksi kaikkien aikojen suosikeistani Gagan lukemattomista "olemuksista":

Zombie Gaga Born This Way -musiikkivideolta, jee!


... Tällaista tällä kertaa. Ei näistä juuri nyt mitään kirjallista saa revittyä, mutta voin vaikkapa laittaa helmet kaulaan lukiessani upeita klassikoita.
Pitäisi varmaankin alkaa bongailemaan helmiviittauksia kirjoista!

Loppuun paras Helmi koskaan:

Ihana kisuseni Helmi halusi mukaan kuvauksiin.

Valaistuksen puute hämärtää

Poikkeuksellisesti tänään on arvioitavana vain yksi kirja, vaikka niitä tuolla arvioimattomien kirjojen luonnosmerkinnässä ärsyttävän suuri joukko vielä onkin. Ystäväni Elina, joka pitää lestadiolaisuutta nuorekkaasti käsittelevää blogia Tuhlaajalapsi karkuteillä, sai arvioitavakseen Aija Hannilan esikoisteoksen Valon lapsi. Elina ehdotti sitten minulle, kun pyysin kiinnostavaa kirjaa lainaksi, että voisimme kirjoittaa yhdessä arviot siitä. Koska olemme molemmat kirjarakkaita ja samaa mieltä esimerkiksi kieliopillisesti oikean kirjoituksen ja hyvien kirjojen tärkeydestä, suostuin innolla.

• Aija Hannila: Valon lapsi (Joko kirjailija ja kirjan nimi selvisivät, vai kirjoitanko sen vielä kerran? Haha.) Takakansitekstin (alla) luettuani päätin lukea koko teoksen, ja odotinkin sitä innolla - takakannen perusteella käsissäni olisi loistokas, koskettava teos. Kirjan avattuani ensireaktio oli kuitenkin vihainen hämmennys: pelkkä typografia sai minut ärsyyntymään ylisuurilla riviväleillään, isolla fontillaan ja niin lyhykäisillä luvuillaan kuin usein pelkistä päälauseista koostuvilla virkkeillään (!). Sadan sivun kirjaksi teoksessa onkin huomattavan vähän tekstiä. Niinsanotun perusnormikirjan fonttikoolla ja riviväleillä sivumäärä putoaisi varmaankin puoleen. Ei se mitään, ajattelin; joskus lyhyet kirjat ovat aivan täynnä huikeita lukuelämyksiä ja upeita virkkeitä! Valitettavasti tässä tapauksessa kyse ei ollut tästä. Teosta lukiessa oikein harmittaa, sillä tekstistä näkee ajoittain, että kirjailijalla olisi potentiaalia tuottaa hienoa tekstiä, mutta ainakin tässä, melko kiireisesti parissa kuukaudessa kirjoitusideasta painoon kiiruhtaneessa kirjassa potentiaali menee hukkaan. Tarinankuljetus on sekavaa ja pomppii sinne tänne ilman kovin selkeää punaista lankaa. Teosta olisikin voitu markkinoida mieluummin esimerkiksi yhtenäisellä teemalla varustettuna novellikokoelmana, mutta silloinkin markkinointi olisi valhetta, sillä kovin yhtenäistä tekstin tarinasta ei saa yrittämälläkään. Tällaisenaan ymmärsin lukemani kunnolla vasta takakansitekstin uudelleenlukemisen jälkeen.... Mielestäni hyvin harvat ja valitut kirjat ovat sellaisia, joille voi sallia takakannen kohdalla reaktion "Ai tästä tämä kirja kertoi!", eikä Hannilan teos millään muotoa kuulu niihin. Kirja on klassinen esimerkki pöytälaatikkokirjoittamisesta, jonka perussääntöihin kuuluu, että ensiversion valmistuttua käsikirjoitus tungetaan puoleksi vuodeksi laatikkoon, eikä sitä edes ajatella niiden kuuden kuukauden aikana. Tämän jälkeen tekstin lukee läpi uusin silmin, ja sitä pystyy editoimaan kriittisemmin itsekin. Hannilan tapauksessa raakileversio taisi lähteä suoraan painoon sen kummempia kommenttilukukertoja tai viilauksia odottamatta. Tämä on mielestäni harmi, sillä kuten totesin jo aiemmin, teoksesta huomaa ajoittain kirjoittajan potentiaalin tuottaa iskevää tekstiä, ja kuten Milla Nykäsenkin omakustanneteoksen kanssa, arvostan paljon kaikkea sitä hyvää, mitä asioiden kirjoittaminen on antanut kirjoittajalle itselleen. Ongelmana molemmissa teoksissa onkin nimenomaan se, ettei se sama vaikutus siirry puutteellisen editoinnin takia lukijoille. Hienoa kuitenkin, että Hannila julkaisi rohkeasti tarinansa!



Takakannen teksti.

Enpä muuten muista, mainittiinko itse tekstissä kertaakaan päähenkilöä nimeltä. (Lisäys: Elina korjasi, että kyllä Inka mainitaan nimeltä pari kertaa. Kertonee jotakin tekstistä, että Inka meni minulta kokonaan ohi.) Toisaalta minusta on hyvä, että hänelle on annettu nimi, ja toisaalta taas en ole aivan varma, miten nimen tietäminen palvelee lukijaa, kun sitä ei kerran käytetä itse teoksessa.

Tässä tapauksessa takakansiteksti oli todellakin tarpeen lukea sekä ennen itse tekstiä että tarinan jälkeen, sillä Inkan unenomaiset polut ovat niin irrallisia ja kierreilmauksilla täytettyjä, ettei peruslukija niitä ihan helpolla saa itsekseen auki.

Moinen on mielestäni hyväksyttävää silloin, kun se palvelee jotakin suurempaa symboliikkaa tai tarkoitusta. Tällä kertaa se on lähinnä hieman sekavaa ja jättää lukijan etäiseksi.












Elinan oivaltava arvio kirjasta löytyy täältä!

Ilmoitus itselle

Blogi on pienellä tauolla henkilökohtaisen kriisin takia.

Toivottavasti heinäkuussa olo jo paranee ja kirjoittamiseen tulee taas mieltä.

Ajatellaan tätä parin viikon kesälomana.

Halleluja!

Tämä merkintä on ollut luonnoskansiossa helmikuusta lähtien. Voi hurja, mikä bloggausvauhti!
Parempi se kai on myöhään kuin ei milloinkaan, ja hitaasti hyvä tulee, ja muita tuttuja defenssifraaseja.

Pyörin tosiaan helmikuussa App Storessa tutkailemassa kiinnostavia sovelluksia ja hihkaisin ilosta, kun huomasin Bloggerilla olevan ilmaisen iPhone-sovelluksen. Avainsanana on ilmainen, sillä kyseinen ohjelma oli kyllä tiedossani jo aiemmin, mutta silloin se maksoi. Muistaakseni hintaa oli 1,59€, eli ei kamala hinta, mutta huonokin periaate on periaate - "Minä en mitään maksullisia ohjelmia tarvitse, kirjoitan sitten vaikka iPadilla verkossa tai vanhan kansan malliin tietokoneella!".

Jossakin välissä hinta oli tipahtanut pois, ja voi sitä riemun määrää, kun sovellus latautui puhelimelle.

Blogger App on suhteellisen simppeli, kuten mobiilibloggaamiseen sopiikin. Sillä voi näpytellä merkintöjä ja tallentaa tai julkaista niitä, ja valokuvien lisääminen onnistuu puhelimen valokuvagalleriasta näpsyt valiten. Oikeastaan ainoat asiat, joita kaipaan ainakin vielä, ovat kommenttien helpompi seuraaminen (tähän voisi joku naureskellen huomauttaa, mihin minä tätä ominaisuutta tarvitsen!) ja fontin muuttaminen näppäimillä. Lihavointi, kursivointi ja muut toimivat oikein mainiosti LiveJournalissa opetelluilla HTML-komennoilla, mutta mitäs hauskaa siinä älypuhelimessa on, jos se ei tuommoisia osaa? (Vitsi, vitsi.)

Nyt voi siis tosiaankin blogata vaikkapa linja-autossa nuokkuessa! Kyllä elämä on ihmeellistä.



Halleluja-otsikointiin liittyi myös innostus uudesta kirjoitusprojektistani, joka muovautui pääkoppaan yllättävän helposti ja lihavoitui kunnolliseksi pitkäksi novelliksi ennen kuin huomasinkaan.

Enää en ole niin varma, ansaitseeko tarinointi-into autuaita hihkaisuja, koska yhtäkkiä keskeneräisiä, mielestäni kirjoittamisen arvoisia tarinoita ja ideoita on viiden eri tekstin verran.

Monta kertaa olen venytellyt sormiani iPadin näppäimistön yllä laite ja pää humisten, ja aloittamisen valinnan vaikeus on ensin jäädyttänyt ja lopulta lamaannuttanut. Päässä on liikaa tavaraa, minkä kirjoitan sieltä ensin ylös?!

Hallelujan sijaan tähän tilanteeseen interjektioksi on valikoitunut ugh.

1, 2, 3!

Bloggerin tilastojen mukaan helmiä on käynyt kurkistamassa kokonaista kolme tuhatta eri ihmistä! Wow. (Oikealla marginaalissa oleva laskuri laskee käyntejä, ei kävijöitä.)

Suosittuihin blogeihin verrattuna määrä on toki piskuinen, mutta kun koetan ajatella kolmea tuhatta ihmistä, häkeltyvät aivoni. Sehän on neljäsosa Hartwall Areenan konserttiyleisökapasiteetista.

Huikeata. Hienoa. Kiitos.

Toivottavasti kirjoittamisilokin palaa takaisin kevään aloitellessa aamuvenytyksiään. Kaipaan joskus verestävästi menneiden kesäöiden kirjoittamishetkiä, jolloin olin ikään kuin in the zone.

Voittoja ja kaipailuja

Suomen ja Skotlannin välisestä kahden tunnin aikaerosta oli näköjään niin rankkaa toipua, etten täälläkään saanut aikaiseksi kirjoitella...

Matka oli onneksi loistokas ja pieniä säästä johtuvia vastoinkäymisiä lukuunottamatta onnistui suunnitelmien mukaisesti.
Raahasin myös mukaani kotiin runsaasti kirjoja niin historiallisista linnoista, museoista kuin Waterstone'sistakin. (Viimeisimmän laskun mukaan ostin kymmenen kirjaa, taskukalenterin ensi vuodelle ja mukavan pinon tulevia päiväkirjoja, sekä kirjanmerkin.)
Teen valokuvamerkinnän hankinnoista ja muusta matkaan liittyvästä kirjallisuushöpöilystä, kunhan uskallan liittää iPhoneni taas tietokoneeseen kiinni. Jostakin syystä lähes aina, kun liitän iLaitteen tietokoneeseen, kaikki mediatiedostoni häipyvät laitteesta. Koska jokainen iLaitteeni sisältää sadoittain muistiinpanoja ja lukulistoja, en ole rohjennut riskeerata niiden häviämistä pitkään aikaan.


Ajankohtaisin asia hoidettavien juttujen listallani on kuitenkin syyskuun arvonnan voittaja. Koska ainoastaan yksi ihminen täytti arvontavaatimukset (asiallinen kommentti kolmeen eri merkintään), ei minun tarvinnut edes arpoa voittajaa.
Onnea Elinalle! Otathan yhteyttä yläoikealla olevaan sähköpostiosoitteeseen, että saamme palkintoasiaa hoidettua eteenpäin.

Lokakuun arvonta toimii kuten aiemmatkin, eli mikäli haluatte osallistua, kommentoikaa vain kolmea milloin vain julkaistua eri merkintää asiallisesti, niin olette mukana kirja-, kieli- ja kirjoitusaiheisten pikku palkintojen arvonnassa!


Kun palasin matkaltani, oli kotona ihmettelevien kissojen lisäksi odottamassa pino kirjaston kirjoja, joita pitäisi saada luettua melko ripeään tahtiin. Tartuinkin niistä pariin ja huomasin viihtyväni erittäin hyvin, kunnes neurologi Oliver Sacksin alaviitehuomautus hänen verrattomassa teoksessaan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi sai minut haparoimaan hetkeksi.

Sacks kertoo alaviitteessään saaneensa joitakin vuosia aiemmin nuoren kirjailijan David Gilmanin käsikirjoituksen Croppy Boy luettavakseen. Gilman oli lähettänyt romaaninsa käsikirjoituksen Sacksille, koska neurologi oli julkaissut artikkelin miehestä, jonka muisti oli pysähtynyt vuoteen 1945 (luku Kadonnut merimies kirjassa Mies joka luuli vaimoaan hatuksi), ja Gilmanin teoksen päähenkilöllä oli samankaltainen vaiva - identiteetti katoaa, kun ei muista, tiedä tai tunne olevansa nykyhetkessä olemassa, ja kadonneen identiteetin tilalle tulee tarve keksiä ja kehitellä omia sepustuksia (katso myös luku Identiteettikysymys samassa Sacksin kirjassa). Sacks kuvailee käsikirjoitusta seuraavilla sanoilla: "[K]irja kertoo amnestisen neron hämmästyttävästä mielikuvituksesta kerrassaan joycemaisen rikkaasti ja innokkaasti. En tiedä, onko kirjaa julkaistu, mutta ainakin se pitäisi julkaista."

Kun Oliver Sacksin kaltainen asiantuntija kehuu käsikirjoitusta noin, sen on pakko olla lukemisen arvoinen. Innostuin teoksesta ja syöksyin suinpäin Googlen ihmeelliseen maailmaan, jossa odotti suuri pettymys. Croppy Boytä ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole julkaistu (tai ainakin näin Google väittää).

Tunsin tavallaan jopa hupaisaa pettymystä, kun en saakaan lukea kirjaa, jonka olemassaolosta en edes tiennyt vielä vuorokausi sitten. Minua harmittaa miltei suhteettomasti verrattuna siihen, kuinka paljon (eli en juuri mitään) teoksesta tiedän.

Onko teille koskaan käynyt mitään vastaavaa? Eikö olekin harmillinen olotila?

Onneksi Oliver Sacksilta sentään löytyy lisää neurologisia ihmetyksiä esitteleviä teoksia.

Kaikennäköistä sitä onkin liikkeellä.

Ei, en ole unohtanut teitä! Tässä on ollut taas kaikenlaista ja ei mitään, mikä on näköjään outo yhdistelmä aivoilleni.

On oikeastaan aika ärsyttävää, ettei saa kirjoitetuksi, kun aivot ovat täynnä ideoita. Olen pähkäillyt eri sanoja, käännellyt ja väännellyt niitä innoissani ja tökkinyt, ihmetellyt niiden vapinaa kämmenellä. Olen tuijottanut lakattuja kynsiäni ja miettinyt, miten eri korpintehoja värisävyissä onkaan.

Lauantaina täytti ensimmäinen tallessa oleva päiväkirjamerkintäni kymmenen vuotta, joka on minulle pitkä aika. On kummaa ajatella, että sen merkinnän kirjoitti ihminen, josta oli tulossa minä, mutta oli vielä joku ihan muu kuitenkin.

Pidin minä jo joskus tarhaikäisenä päiväkirjaa, vaikken osannut kirjoittaa - minä sanelin, isä kirjoitti juttuni talteen suloiseen pieneen päiväkirjaan, jonka ulkonäön muistan edelleen todella hyvin. Kun opin kirjoittamaan, oli kirja täynnä 6-vuotiaan innokkaita, työteliäitä harakanvarpaita ja aivan yhtä mielekkäitä kerronnanaiheita.

Ensimmäinen merkintäni koskaan, se isäni avustama, taisi muuten käsitellä oksennusta! Haha.

Cheers kaikille vanhoille minuille ja heidän unelmilleen, suruilleen ja lukemilleen kirjoille. Olen iloinen, että minulla on hyllyntäydeltä kronikoita elämästäni.


Lauantaina oli myös ala-asteeni luokkakokous, joka on itse asiassa syypää kirjoittamattomuuteeni. Olen vatvonut sitä jo monta kuukautta, ja tapahtuman lähestyessä vatvominen muuttui kouluaikojen muisteluksi, joka puolestaan muutti puolihuomaamatta itsensä masennukseksi.

Masennus on siitä omituinen ongelmatilanne, että sillä tuntuu itsellään olevan mielialahäiriö. Ainakin minulla synkät jaksot ovat usein kirjoittamisen kulta-aikaa, kun mikään muu ei tunnu mielekkäältä ja pää on täynnä soljuvia, värähteleviä virkkeitä.

Tällä kertaa synkkyys on kuitenkin luokkaa "meh", eli ei kiinnosta, ei jaksa, ei välitä.
Onneksi se on se harvinaisempi muoto.

Ja pitänee minun kuitenkin taas typoilla niitä kirja-arvioita pois tuolta laatikossa pyörimästä, joten ei täällä kovin pitkään voi hiljaa olla.


Olen varma, että ärsyttävin syy hiljaisuuteeni on elokuun kommenttiarvonnan voittajan julkistamisen viivästys. Hoidetaan se siis alta pois!
Osallistujia oli kolme, eli jos et tällä kertaa voittanut, osallistu ihmeessä uudelleen! Mahdollisuudet voittaa ovat melko suuret.

Onnetar (eli Random.orgin random number generator ja kolminkertainen arvonta) suosi tällä kertaa Ilkkaa! Otahan yhteyttä oikeanpuoleisessa marginaalissa mainittuun osoitteeseen, jotta saat palkintosi.

Muille muistutan vielä säännöistä; kun kommentoi kolmeen eri merkintään kalenterikuukauden aikana, on mukana arvonnassa. Merkintöjen ei tarvitse olla kuukauden aikana julkaistuja.
Muistakaa käyttää aina samaa nimimerkkiä tai jättää jokin tieto, jolla henkilöllisyytenne varmistuu.

Onnea voittajalle ja tämän kuukauden osallistujille!


Kyllä me niistä kynsilakoista ja sanaväännöksistäkin pääsemme pian puhumaan, kunhan olen tökkinyt tämän mustan pilven päästä erisävyiseksi. Valokuvapainotteisiakin merkintöjä on luvassa, kunhan posti toisi sen viimeisen kuvattavan, eli väriä elämään nyt vain. (Helppohan se on sanoa, juu...)

Something old, something new...

... Something borrowed, something blue!
Tämänkertaisilla kirja-arviointikirjoillani pärjäisi häissäkin, haha.

Eli kaksi vanhaa, kaksi uutta tällä kertaa, että joskus saisin kaikki nuo pölyttymään jääneet kirjat kirjoiteltua pois!

• Philippa Gregory: The Boleyn Inheritance Gregoryn Tudor-sarjan kolmas kirja seuraa kolmen naispäähenkilön elämää Henrik VIII:n hovissa. Hieman mielenkiintoisesti Gregory on hypännyt The Other Boleyn Girl -teoksessa kuningasta ihastuttaneen, tulevan kolmannen vaimon Jane Seymourin ohi kokonaan - ilmeisesti kuninkaan ainoan miespuolisen perillisen synnyttäneen ja lapsivuoteeseen kuolleen kiltin Janen tarina oli joko liian haasteellinen tai helppo. Tämä kirja alkaakin kuninkaan etsiessä neljättä vaimoaan, joka oli Anna Kleveläinen, joka pääsi historiaan paitsi yhtenä sarjakuningattarista, myös ainoana, joka selvisi hengissä eron Henrikistä. Englantia huonosti osaavan uuden kuningattaren palvelijoiksi päätyvät myös edesmenneen Anne Boleynin käly Jane Boleyn ja serkku Katherine Howard (kuninkaan tuleva viides vaimo). Kirja pomppii ymmärrettävästi välillä melko pitkiäkin aikahyppyjä pystyäkseen kertomaan pitkän aikavälin tarinan luettavan pituisessa romaanissa, mutta kertomus ei kärsi hyppelystä. Pääasiat tulevat hyvin esille ja kolmen päähenkilön välillä vaihtelevat luvutkin pysyvät melko hyvin hyppysissä. Gregoryn tärkein anti on kuitenkin mielestäni historiallisten, hieman huomiottakin jääneiden hahmojen lihallistaminen. Anna Kleveläinen ei ollutkaan tyhmä lehmä, Jane Boleyn saattoi kyllä olla juonitteleva ilkimys mutta kuinka hän siitä kärsiikään Anne ja George Boleynin mestautusten jälkeen, ja nuori Kitty Howard on kertakaikkinen bimbo. Kittyn hahmo jäikin minulle etäisimmäksi, sillä hänestä oli tehty niin stereotyyppinen teini, ettei hahmo tuntunut enää edes todenmukaiselta. Toisaalta nuoria naisia ei tapahtuma-aikoihin koulutettu, ja Mary Boleynin typeryyttähän olen jo ehtinyt harmitella täällä, joten Kittyn hahmo pysyy juuri ja juuri realismin rajoissa. Sulostuttavana pikkudetaljina Jane Boleyn puhuu usein kälystään Annesta ja miehestään Georgesta aivan kuin he vielä eläisivät, juonittelisivat yhdessä ja nauraisivat linnan käytävillä kaksin kuten aina ennen. Janen haikeankatkera kaipaus ja siihen sekoittuva mustasukkaisuus luovat kauniin jännitteen kerrontaan, eivätkä edellisten kuningatarten ikävät kohtalot ole unohtuneet muiltakaan hahmoilta. Kuten aiemminkin, suosittelisin Gregoryn kirjoja lähinnä tapahtumien ja miljöön rikkaan kuvailun ja uljaiden hahmojen takia; historiasta kiinnostuneet voivat lukea teosten seuraksi jotakin paikkaansapitävämpää. Historiallisena puolifiktiona Gregoryn kirjat ovat aivan upeita, mutta muistakaa tarkastaa faktat jälkikäteen!
• G.W. Bernard: Anne Boleyn. Fatal Attractions Kuten olen aiemmin ääneen ihastellutkin, Anne Boleyn on yksi lempihahmoistani historian pitkässä näyttelijälistassa. Tämä päätyi siis kainaloon kirjastosta nimensä perusteella. ... Olisin periaatteessa voinut jättää väliin! Bernard tuskailee moneen otteeseen teoksessa aiempien aiheesta kirjoittaneiden historiantutkijoiden "viallisia" päätelmiä ja puutteellisia selityksiä sortuessaan itse heti perään aivan samoihin virheisiin. Lisäksi minua otti pannuun Bernardin tapa aloittaa kirja lööppimäisillä julistuksilla (kuten että kirjan aikana hän paljastaa, kuinka Annea vastaan nostetut syytteet olivatkin osittain totta eivätkä keksittyjä) ja suunnilleen viimeisessä luvussa sitten puolivillaisesti todeta, että osa syytteistä saattoi ehkä jopa olla totta. No ihanko tosi? Bernard viljelee tekstissään myös hyvin reippaasti toteamuksia "lukija tulee huomaamaan myöhemmin" ja "kuten tulen näyttämään myöhemmin". Hyvä ihminen, jos olet jo puoli sivua asiasta kirjoittanut, kerro nyt kokonaan se sitten tässä äläkä palaa sekavasti siihen sadan sivun ja viidenkymmenen uuden asian jälkeen. Epäilen myös vahvasti, että osa näistä "myöhemmin tulevista" asioista jäi kertomatta sitten myöhemmässä vaiheessa - en pitänyt listaa, mutta niitä oli todella paljon... Huomasin jossakin välissä teosta olevani vihainen kirjailijalle siitä, että hän oli ottanut niin negatiivisen asenteen Annea kohtaan, mikä taas oli minulle silmätavaava huomio; me emme tosiaankaan tiedä Annesta juuri mitään tärkeää - hänen motiivejaan, tunteidensa syvyyttä ja kohdetta tai kohteita... Useimmiten käykin niin, että historioitsijalla on jo valmiiksi jokin asenne Annea kohtaan, joka valitettavasti värittää sitten tutkijan tulkintaa Henrik VIII:n toisesta vaimosta ja hänen elämästään. Huonon ja hieman sekavan kirjoitustyylin takia haluaisin sanoa, ettei teos ole lukemisen arvoinen, mutta toisaalta sen sisältämä teoreettisen tutkinnan määrä ja lukijan itse kokemat hehkulamppuoivallukset antavat sille kyllä paljon lukuarvoa. Kunhan saan luettua muutaman muun Anne Boleynia käsittelevän historiallisen teoksen kykenen toivottavasti paremmin sanomaan, minkä arvoinen tämä teos sisällöltään on.
• Mervi Marttila: Molemmista päistä tähystetty - Päättömiä potilaskertomuksia 3 Sain syntymäpäivälahjaksi 10 euron lahjakortin, jonka käytin tämän ostamiseen. Minulla oli jo sarjan aiemmat osat, joista olen pitänyt kovasti, ja tämä oli kirjalistallanikin, joten valinta oli melko selkeä, mutta 15 euron hinnalla (no, 5 euroa lahjakortin kanssa) olisin odottanut hieman enemmän kuin 71 sivua. Näihin 71 sivuun sisältyy muutama aukeaman kokoinen kuva ja pari edellisistä kirjoista nostettua "potilaskertomusta". Ymmärrän, että rahaa pitää saada (... tai no, en kyllä itse asiassa ymmärrä) ja sarja on ollut ymmärtääkseni todella suosittu, joten jatko-osia ulos vain niin kauan kuin materiaalia riittää - mutta olisikohan tämänkin teoksen kanssa voitu odottaa vielä jonkin aikaa, että olisi saatu lisää sivuja siihen? Kirjasen lukaisee aivan kevyesti alle puolessa tunnissa, naururemakat mukaan lukien. Onneksi teoksen tärkein ominaisuus eli hauskat ja kummastuttavat otteet potilaskertomuksista toimii. Itse ainakin nauroin pari kertaa niin, etten meinannut henkeä saada. Pelkäsin kaulasuoneni poksahtavan ja päätyisin seuraavan jatko-osan sivuille! Yhtä tai kahta "hauskan lausahduksen" hauskuutta en ymmärtänyt, mutta kenties joku avaa ne minulle joku päivä, ja pari nyt-en-tajunnut-miksi-tämä-on-muka-hauskaa -juttua ei pilaa kirjaa. Summa summarum: hauska kirja, mutta olisi kaivannut mielellään vielä ainakin 50 sivua lisää ollakseen hieman pitkäkestoisempi ja hintansa väärti.
• Helena Petäistö: Aamiainen Cocon kanssa. Lontoossa Edinburghissa ja Dublinissa Mainostelevisiosta ja vähän muualtakin tuttu legendaarinen kirjeenvaihtaja kertoo Aamiainen Cocon kanssa -sarjassaan Euroopan eri kaupunkien parhaat hotellit, ravintolat ja muutamia erikoisia nähtävyyksiä. Tämä miniteos keskittyy nimensä mukaisesti Lontooseen, Edinburgh'hun ja Dubliniin. Tavallista Berlitzin matkaopasta ei siis kannata odottaa - ja miksi pitäisikään? Jos lukija kaipaa Berlitzin opasta, lukija on hyvä ja ostaa/lainaa sellaisen. Petäistö kirjoittaa ihanan värikkäästi ja kaikella sillä asiantuntemuksella, jota hänelle on vuosien aikana kertynyt. Parissa kohtaa tekstiä Petäistö kuulosti hieman itseään kehuvalta, mutta ne tunteet menivät onneksi nopeasti ohi - ja annettakoon hänelle pieni lipsahdus anteeksi ihanien ravintola-, herkkukauppa- ja tunnelmahotellisuositusten takia. Pidin kovasti jokaisen kaupungin eri suosituslistoja edeltävistä pienistä esseistä, joissa Petäistö kertoo kyseisestä kaupungista omien kokemustensa valossa. Petäistö onnistuukin kautta kirjan välttelemään suurimpia perusmatkaoppaiden ominaisuuksia esittelemällä ja suosittelemalla omia suosikkejaan ja vähemmän tunnettuja paikkoja niiden tavallisten turistirysien sijaan. Myös esimerkiksi Dianan ja Harry Potterin ihailijoille löytyy omia arvokkaita vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käväistä. Olen varma, että Petäistön sarjasta hyötyvät kaikki Euroopan matkailijat ja nojatuolimatkustajatkin, mikäli oma kohdekaupunki vain löytyy sarjasta - tutuksi luulemastaankin alueesta Petäistö osaa kertoa vaikka mistä mielenkiintoisista  paikoista, joita tekee heti mieli lähteä kokeilemaan itsekin. Mikäli matkakohde on itselle tuntematon, kannattaa Coco pariuttaa vaikkapa sen tutun ja turvallisen (ja käytännöllisen) Berlitzin oppaan kanssa, varsinkin jos haluaa oikein lomailla matkallaan eikä vain juosta nähtävyyksien ja museoiden välillä. Coco ja Berlitz soveltuvatkin myös kokonsa puolesta hyvin matkalle mukaan otettaviksi, joten nyt reissaamaan! (Jos varat tai aika eivät riitä, nojatuoli on hyvä "lentopaikka".)

Häitä ei nyt tällä hetkellä ole tiedossa, mutta tänään on Chewing on Pearlsin ensimmäinen syntymäpäivä! Jee!

(kuva täältä.)

Om nom nom... Makoisaa ja rentoa sunnuntaita teille!
Muistakaa, että ensi viikolla kuun vaihtuessa päättyy elokuun kommenttiarvonta. Asiaa ei onneksi tarvitse surra, sillä silloin alkaa samalla syyskuun kommenttiarvonta!

Felix Felicis, Liquid Luck

En tiedä, muistaako kukaan ehdottamaani kommenttiarvontasysteemiä, joten kirjoitan siitä nyt uudelleen ja tarkemmin.

Näin alkuun ainakin arvontakausi on aina kalenterikuukauden mittainen. Kun kuukauden nimi vaihtuu, nollaantuvat kommenttimäärät ja arvontapalkinto vaihtuu (koska edellinen on toivottavasti saanut uuden kodin).

Jokainen kommentoija, joka jättää vähintään kolmeen eri merkintään asiallisen kommentin, on mukana arvonnassa.
Merkintöjen ei tarvitse olla arvontakauden aikana julkaistuja, eli vanhempiinkin merkintöihin saa kommentoida, jos siltä tuntuu.

Arvonnan ratkettua otan yhteyttä voittajaan, jotta voin postittaa hänen voittonsa hänelle.


Nämä ovat hieman pelkistetyt ohjeet/säännöt, joten kysykää ihmeessä, jos jokin jäi epäselväksi!


Onnea arvontaan!

No mutta!

Kirjoittelenpa tänne nyt sitten ihan muuten vain nyt aluksi.

Visual Bookshelf, josta minun pitkään piti kirjoittaa ihasteleva merkintä, on päättänyt lopettaa toimintansa, ja suositteli sijalle GoodReadsiä.

Sivustosta on muutamassa päivässä tullut useimmin katselemani sivusto, ja pidän sen monipuolisesta tarjonnasta. Typoilenkin varmaan lähitulevaisuudessa siitä laajemman oijoijoij-merkinnän, mutta jo nyt haluan ihastella yleisön edessä marginaaliin liittämääni laatikkoa, jossa näkyy osa kirjoistani.

Laatikkoa saa muokata aivan miten itse haluaa - minä laitoin sen valitsemaan satunnaiset viisi kirjaa tämänhetkisestä lukupinostani.

Se miltei inspiroi lukemaan! (Tällaista kelpaa sanoa, kun on juuri käynyt hakemassa "yhden varatun kirjan" eli seitsemän lainaa kirjastosta, edellisen keskeneräisen pinon kamuksi.)


GoodReadsistä löytyy myös muun muuassa ilmaisia arviointikappaleita tulevista teoksista, triviakysymyksiä ja, mikä parasta blogia ajatellen, ominaisuus liittää GoodReadsissä kirjoitetut kirja-arviot linkittymään suoraan blogiin.

Tulevat mahdolliset kirja-arviot ovatkin luultavimmin sitten niitä, joten niitä putkahtelee esiin sitä mukaan kun kirjoja tulee luettua loppuun. Ensimmäinen on jo jonossa.


Palataan asiaan...

Oh, take me back to the start

Muutama ihana lukija on kirjoitellut enemmän kommentteja kuin sain kolmessa kuukaudessa ennen lopetuspäätöstä, ja ainakin pari heistä ymmärtääkseni lukisi mielellään lisää blogimerkintöjä täällä. (Korjatkaa ihmeessä nopsaan, jos olen ymmärtänyt väärin...!)

En yleisesti ottaen koe olevani takinkääntäjä, mutta sekä näiden muutaman ihanan ihmisen kommentit että oma vilpitön ja yllättävän syvä suruni ovat saaneet minut vielä miettimään asiaa. On ollut outoa lukea kirjoja loppuun ja miettiä, missä ja kenelle niistä kertoisin.

Lukisitteko te, jos kirjoittaisin?

Enkä nyt tarkoita, että jokaisen olisi pakko kommentoida jokaista jutunpätkää hartaasti ja sivkertomuksilla varustettuna!

Olisi vain mukava joskus kuulla teidänkin mielipiteitänne, mietintöjänne, toiveitanne ja ääntänne ylipäätään.

Jos ette pidä jostakin blogissa olevasta asiasta, saatte aivan mielellänne kertoa siitä minulle sekä kommentein että palautelaatikon kautta.

Kaiken lisäksi minulla on valtava pino arvontaan tarkoitettuja kirjoja, joista pitäisi päästä eroon! Että kuulkaas nyt.


... Eipä minulla kai tässä muuta. Jätän lopullisen päätöksen teidän käsiinne. Jos emme palauta blogia toimintaan, kiitos teille, jotka kommentoitte sen puolesta! Ette edes tiedä, kuinka liikutuin kirjoituksistanne.



[Tähän piti laittamani YouTubesta Coldplayn The Scientist -kappaleen video, mutta iPadillä ei nähtävästi saa Bloggerissa liitettyä videoita tekstiin. Samaten "syytän" törkeistä kirjoitusvihreistä iPadin hömelöä näppäimistöä. J'accuse!]

Pienimuotoinen ilmoitus

Blogi lopetetaan ihmisten mielenkiinnon puutteen vuoksi.

Yksinpuhelua varten minulla on päiväkirja, joka vaatii paljon vähemmän vaivaa ja antaa takaisin enemmän.

Kiitos niille harvoille, jotka joskus viitsivät jotain kommentoidakin.

Lukekaa ja kirjoittakaa joka päivä ja iloitkaa kyvystänne tehdä niin.




toivoo nooris

Asdfghjklöä.

Vastaus viimeviikkoiseen triviakysymykseen on totta kai notre ami, belgialaisten aivosolujen ja siistien viiksien kiistaton esikuva Hercule Poirot!

Mielestäni vihje - tai pikemminkin vain herran lausahdus - oli melkoisen riittävä arvaamaan henkilöllisyyden. Poirot viihtyy sisätiloissa tehdessään töitä, ja salapoliisina ja tärkeiden tietojen vaalijana hän kammoksunee mys salakuuntelijoita, joita avoimen ikkunan takana saattaa lymytä.
Siispä "raittiin ilman myrkytys" oli Poirot'n mielestä varsin hyvä syy suutahtaa...


Koska kukaan ei ottanut osaa arvailuun, eikä teistä muutenkaan kuulu miltei koskaan mitään, olen miettinyt sekä arvontojen ja muiden vastaavien lisäämistä että niiden poistamista ohjelmasta.
Toisaalta olisi mukava, jos ihmiset kommentoisivat enemmän, ja toisaalta tuntuu typerältä järjestää ja keksiä erilaisia pikku kisailuja, kun kukaan ei lähes koskaan kommentoi muutenkaan.

Yksi idea, jota olen pyöritellyt melko paljon mielessäni, olisi määrätä jokin kommenttien määräraja per lukija/kommentoija, ja tämän rajapyykin ylittäneiden kesken arvottaisiin esimerkiksi kerran kuussa kirja.
Miltä tämä kuulostaisi?

Elokuun suurta juhla-arvontaa en näillä näkymin järjestä, edellämainituista syistä. En halua käyttää montaa kymmentä tai jopa sataa euroa palkintoihin vain huomatakseni, ettei kukaan ole edes osallistunut.
Mutta jospa saisimme edes tuon kirja-arvonnan käyntiin...?

Arvontoihin ja muihin kannattaa kyllä osallistua, ja kommentoida yleensäkin, sillä mitä enemmän osallistujia täällä on, sitä enemmän voidaan teitäkin palkita.

Alla on iloinen Kalevalan päivän arvonnan voittajamme Elina uuden Sherlock Holmes -muistikirjasensa ja teemamuottiin tungetun kynän kanssa.

... Puhukaa, ihmiset! Täällä on kovin yksinäistä ja hiljaista ilman teitä, vaikka kirjoja roppakaupalla löytyykin.

Buy me a Nobel prize.

Myydyimmät kirjat 2010

(Kyllä, huomasin itsekin, että lista on köyhänpuoleinen, mutta mitäpä muutakaan keltaiselta lehdistöltä voi odottaa...)

Ostitteko te mitään mainituista kirjoista? Tai oletteko aikeissa hankkia tai ainakin lukea mitään noista?

Minulla on Puhdistus, Totta ja Nenäpäivä lukulistalla, mutta artikkelintyngässä mainituista kirjoista ainoa, jonka olen lukenut, on Fingerpori III.

Vaikuttavatko Top 10 -listat ja muut kirjakaupoissa ja kirjastoissa hankintoihinne?
Joskus minä tarkastan kokoelman innolla, toisina päivinä kierrän kaukaa, koska olen niin snobi, että "haluan valita ihan itse, mitä luen".

Oikeastihan Top 10 -pöydässä ei ole mitään vikaa ja sen esittelemät kirjat ovat usein aivan syystä niitä myydyimpiä. Toki joukkoon mahtuu mätiä munia, kuten aina, mutta eiköhän suurin osa tarjotuista teoksista ole aivan lukemisen arvoisia.

Toisaalta on jotenkin tuplasti kurjaa, kun esimerkiksi ostaa viikkokausia ykkösenä olleen teoksen ja on älyttömän pettynyt sen sisältöön. Minä ainakin tunnen joskus oloni huijatuksi ja typeräksi, ja samalla ihmettelen ihmisten kirjamakua.
Onneksi näin käy vain harvoin.




P.S. Blogilla on nyt oma sähköpostiosoite! Niitä ekstra-ekstra-VIP -tilanteita varten.

PALAUTELAATIKKO

kuva täältä.

Tämä merkintä on tästä lähtien virallinen palautelaatikkoni, joka palvelee sekä teitä että minua. Kirjoittakaa kommentteihin rehellistä (mutta asiallista, pyydän) palautetta tai vaikka juttutoiveita tai kysymyksiä tai ihan mitä vain!

Linkitän merkinnän tuohon oikealle marginaaliin, jotta se löytyy aina tarvittaessa. Ja vaikka merkintä olisi viisi vuotta vanha, saan kommenttinne kyllä sekä sähköpostiin että Bloggerin kommentit-sivulle, joten älkää huolehtiko merkintöjen i'istä, mikäli haluatte kommentoida tänne tai muualle.

Jos jokin asia häiritsee tai askarruttaa, ottakaa se ihmeessä puheeksi alla! Lukuisista taidoistani huolimatta en ole vielä oppinut ajatustenlukua...

Kiitos kaikista jo kirjoittamistanne kommenteista ja juttuvinkeistä! Pidän niistä todella paljon ja toivon paljon lisää!



Jos on erittäin tärkeää tai henkilökohtaista asiaa, lähetä sähköpostia tähän osoitteeseen !