CSI: Dublin

Viikon kirjoina on tällä kertaa lisää "elämänoppaita"; yksi matkaopas ja yksi murhanselvitysseloste.

• Robert George: popout cityguide Dublin (suomeksi) (Copyrightien perusteella sarjan nimi kirjoitetaan jostakin syystä pienellä.) Mukavan pienikokoinen, matkalle hyvin mukaanotettava karttapainoinen matkaoppaanpoikanen. Pääpaino on ehdottomasti teoksen kekseliäillä aukitaittuvilla kartoilla, joista toinen keskittyy tarkemmin Dublinin keskustan alueeseen ja toinen laajemmin suurkaupungin pääteihin ja -seutuihin, mutta kirjanen sisältää myös paljon vinkkejä kauppojen, ravintoloiden, nähtävyyksien ja majoitusvaihtoehtojen suhteen. Värivalokuvat ja tiiviit tietoiskupaketit tarjoavat lukijalle ainekset monipuoliseen, omaan makuun sopivaan lomailuun. Moitteeni on, että laatikoiden ja kuvien asettelu oli hieman sekavaa - ne löytyivät joskus aivan eri kohdasta kuin aiheeseen liittyvä muu teksti. Karttojensa ja taskuun sopivan kokonsa ansiosta kirjanen on kuitenkin erinomainen matkakumppani. Omassa saman sarjan Edinburgh-läpyskässä on lisäksi kynä ja kompassi kirjan selkämyksessä kiinni, joten luulisi uudempin Dublin-oppaidenkin sisältävän samat aputarvikkeet.
• Kate Summerscale: The Suspicions of Mr Whicher; or, The Murder at Road Hill House 1800-luvun puolivälissä Englannin maaseudulla tapahtui kummia: rikkaan perheen poika katosi lukitusta talosta yöllä jäljettömiin, ja löytyi vasta suurten etsintöjen jälkeen ulkohuussista raa'asti murhattuna. Herra Whicher saapui muiden poliisien mukana tutkimaan tätä Poirot'n ja Holmesin tutkintojen veroista tositapahtumaa, mutta erinäiset selkkaukset niin median, poliisivoimien kuin Road Hill Housen asukkaiden kanssa saivat etsivän lannistumaan. Summerscale on koonnut teoksestaan mielenkiintoisen paketin viktoriaanisen Englannin poliisityöstä ja rikostutkinnan tekniikkapuolen kehittymisestä itse murhan selvittelyn lisäksi. Teokseen on lisäksi liitetty muutama valokuvasetti, jotta lukijalle esiteltävät henkilöt taustoineen ja asuinympäristöineen tulevat tutummiksi, samoin kuin rikospaikka ja poliisien käytössä olleet johtolangat ja vihjeet surman selvittämiseen. Teksti kulkee varsin mukavasti eteenpäin jäämättä tuskailemaan yksittäisten kohtien kanssa, mutta välillä itse rikoksen lisukkeeksi ympätyt muut selostukset ajan poliisikäytännöistä sun muista tuntuvat katkaisevan tekstin hieman tönkösti. Lukijalle vyörytetään kuitenkin niin paljon mielenkiintoista informaatiota maallikolle sopivalla kielellä, ettei jonkinasteinen tönkköys haittaa kokonaisuutta. Teoksen lopusta voi bibliografiasta ja liitteistä etsiä itselleen lisää luettavaa aiheesta, sillä Whicherin tutkimukset ratkaisuineen ovat sen verran mielekästä lukemista, että lukijalle jää todennäköisesti nälkä. Summerscalen tuotannosta löytyy ainakin yksi samaa aikakautta käsittelevä avioeroselvittely, mutta en ole vielä ehtinyt lukea sitä. Toivottavasti on yhtä hyvä ja kiintoisa kuin tämä!

Tällä hetkellä meikäläinen viihtyy illat sängynnurkassa seuraavien teosten kanssa:
- The Thousand Nights and One Nights, volume I
- Suuri suomalainen vitutuskirja
- Tietojen kirja I
- Love's Executioner & Other Tales of Psychotherapy
- The Three Musketeers
Vaihtelevuus on elämän suola, niinhän sitä sanotaan...

Dublin & Edinburgh

Tämän viikon kirjoiksi osui listalta sopiva kaksikko; kahden ihanan kelttimaan pääkaupungit pääsevät esille kumpikin aivan omalla tavallaan.

• Tim Perry: Dublin (suomeksi) DK Eyewitness -sarjan Kaupunkikirjat -valikoiman opas Irlannin pääkaupungin nähtävyyksiin ja historiaan tutustumista varten, ruoka- ja majoitusvalikoimaa unohtamatta. Kuten kaikki DK Eyewitnessin teoksia selailleet tietävät, sarjan kirjat ovat yhdenmukaisesti muotoiltuja sisältönsä ja ulkonäkönsä puolesta. Formaatti toimii erittäin hyvin; sisältö on selkeää, hyvin jäsenneltyä ja hakemansa tiedon löytää jo ennen kuin ehtii kunnolla alkaa etsimään. Mukana on runsaasti kirkkaita värivalokuvia ja havainnollistavia, avuliaita pohjapiirroksia museoista, linnoista ynnä muista suosituimmista nähtävyyksistä. Teos on myös melko kevyt eikä paksuudellakaan pilattu, joten se sopii mainiosti matkailijan oppaaksi paikan päälle ja mahtuu hyvin käsilaukkuunkin. Olen lukenut vuosien varrella monia matkaoppaita eri maihin ja kaupunkeihin, mutta DK Eyewitnessin teokset ovat aina olleet listan huipulla juuri toimivuutensa ja monipuolisuutensa vuoksi: kirjasta löytyy tekemistä, näkemistä ja kokemista varmasti kaikkiin makuihin sopien, ja lisäksi opastus niin karttojen kuin käytännön tietojen puolesta on selkeätä. Tämän teoksen kanssa ei Dubliniin kohdistuva matka voi mennä kokonaan pieleen!
• Terry Deary: Horrible Histories: Gruesome Guides. Edinburgh Dearyn kirjoja olenkin jo ennättänyt kehumaan kovasti aiempien Karmea totuus... -sarjan nidosten kohdalla. Deary ei petä tälläkään kertaa: Skotlannin pääkaupungin historian sivuja pölytetään lukijalle kaikessa iljettävyydessään, kammottavuudessaan ja verisyydessään. Kirja onkin hauska vastakohta paikan päällä kaupunkia tutkivan silmin. Kaunis, aurinkoinen kaupunki täynnä historian hienouksia esitellään nuoremmille lukijoille kohdennetussa kirjassa synkeänä murhaajien, ruumiinryöstäjien ja tautipesäkkeiden kotina. Huumoria ei ole onneksi unohdettu, joten teoksen karmeimmatkin anekdootit saavat lukijan pyrskähtelemään naurusta. Historian, huumorin ja hupsunoutojen skottien ystäville, ikään katsomatta (aivan pienille lapsille ei silti ehkä kuitenkaan...).

Tekee ihan mieli lähteä matkalle, kun lukee näitä!
Olin jo melkein päässyt yli Irlanninmatkan peruuntumisen aiheuttamasta pettymystulvasta, mutta DK Eyewitnessin kirja oli niin loistava, että irvistelin harmista useaan otteeseen mahtavien nähtävyyksien soljuessa sivuilta esiin.
Jokainen Skotlannista kertova teos saa kyllä sydänjuuret vuotamaan koti-ikävästä, joten tunne on valitettavasti melko tuttu. (Onneksi en sentään valikoinut tämänhetkiseen lukupinooni samaan aikaan skotti- ja irkkukirjoja!)

Tällä hetkellä kesken on edelleen Näe ja koe: Irlanti (kunhan saan tämän luettua, saan pitää hetken taukoa irkkukirjoista), Roope Ankan elämä ja teot 2 ja 1000 Years of Annoying the French, sekä jokapäiväinen pikku mietelmä Ajan virta -kirjasta.
Tuttuja teoksia siis yhä vieläkin. Asia ei tosin harmita, sillä jokaista lukee mielellään.

Häivähdys vihreää

Karttakirjasen ja matkaoppaan yhdistelmä sekä nuorisokirjallisuutta tällä kertaa.

• Hélène Le Tac, Nicolas Peyroles, Pauline Mermet & Conn Corrigan: Karttaopas Dublin Teos koostuu kuudesta aukeamallisesta Dublinin kaupunginosia karttoineen ja nähtävyys-/ruokapaikkaesittelyineen, sekä alusta ja lopusta löytyvistä yleistieto-osioista. Formaatti tuntui aluksi hassulta availtavine karttoineen, mutta jo toisen aukeamallisen kohdalla tykästyin kekseliääseen muotoiluun - matkalla teos olisi loistava kumppani ja opas! Kaupunginosiin jaottelu tarkoittaa sitä, että jos liikkuu jollain tietyllä alueella, kirjasta löytää heti niin oman alueen karttansa kuin paikalliset nähtävyydet ja viihdykepaikat. Käytännöllisyyden lisäksi teoksen kieli oli ihanan elävää ja värikästä olematta kuitenkaan epäasiallista, mitä ei aina tarjota matkaoppaissa ja tietokirjoissa. Ohut ja kevyt kirjanen hämää yksinkertaisella ulkomuodollaan, sillä sisältö on hienosti tehty ja tietoa on jopa hämmentävän paljon verrattuna tekstin määrään. Jos on suuntaamassa Dubliniin, Karttaopas Dublin on varmasti hankkimisen tai ainakin tutustumisen arvoinen!
• Maggie Stiefvater: Häivähdys Toinen osa Stiefvaterin ihmissusista ja pikkukaupungin asukkaista kertovassa sarjassa, jonka ensimmäinen osa oli siis Väristys. Tässä osassa Grace ja Sam kohtaavat ongelmia rakkautensa tiellä niin Mercy Fallsin susivastaisten asukkien kuin uusien, hölmösti käyttäytyvien susien suunnalta. Häivähdyksen ongelma on, ettei siinä juuri tapahdu mitään sarjan kannalta olennaista. Uusi hahmo Cole on pirteän monitasoinen lisä hahmovalikoimaan, mutta itsensä lisäksi hänkään ei tuo mitään uutta sarjaan. En ole vielä lukenut trilogian viimeistä osaa, mutta olen melko varma, että suurimman osan Häivähdyksestä olisi voinut leikellä sen lomaan ilman suurta vahinkoa. Lisäksi Stiefvaterin kirjoitustyyli kärsii young adult -genrelle tyypillisesti liian staattisista, jo valmiiksi lähes täydellisistä ja kaikkien mielestä ihanista hahmoista á la Bella Swan - entiset vihamiehetkin liittyvät mukaan susitaistoon ilman muttia. Kaiken kaikkiaan Häivähdys, kuten Väristyskin, tuntuu Twilight-huumaan kirjoitetulta köyhän miehen vastineelta. Kyllähän sarjaa lukee, jos ei muuta ole käsillä, mutta ei siitä jälkikäteen jää lukijalle mitään.

Tällä hetkellä lueskelen Näe ja koe: Irlantia edelleen (hyvä kirja, mutta luen sitä hitaasti), ja lisäksi kierrossa on Exes Anonymous, Roope Ankan elämä ja teot 1, 1000 Years of Annoying the French ja Ajan virta, jota luen päivittäin ennen päiväkirjaan kirjoittamista.
Olen harvinaisen tyytyväinen kaikkiin keskeneräisiin teoksiini; kun olen lukemassa yhtä, kutkuttavat kaikki muut vieressä, mutta toisaalta sitä yhtäkään ei malttaisi vaihtaa toiseen. Jee!

Kulttuurishokkeja Fingerporissa

Viikon kirjoina on tällä kertaa kulttuurishokkeja niin asiallisessa seurassa Albionin kauniilla saarivaltakunnalla kuin hieman räväkämmässä menossa kotimaisen Fingerporin parissa.

• Terry Tan: CultureShock! Great Britain CultureShock!-sarjahan on suunniteltu varta vasten muista maista ja kulttuureista kirjan käsittelemään maahan tai kaupunkiin muuttaville tai siellä työskenteleville, joten perusmatkaopasmeininkiä hotellisuosituksineen ja nähtävyyslistoineen tästä teoksesta ei löydy. Terry Tan on asunut Isossa-Britanniassa jo useamman kymmenen vuoden ajan kasvettuaan ensin itämaisen kulttuurin keskellä, ja kertoo reippaasti omista alkuaikojen kömmähdyksistään varoittavina esimerkkeinä itse asiatekstin ohella. Mielestäni sivuhuomautukset olivat mukavia ja usein erittäin hyödyllisiäkin, ja niillä oli rohkaiseva vaikutus lukijaan: "Katso, minäkin mokasin näin ja näin ja silti selvisin!" Jos olisin muuttamassa Elizabeth II:n saarelle, kirja olisi kyllä hyödyllinen lukemisto, varsinkin, jos en tuntisi brittimenoa kovin hyvin. Nojatuolimatkakirjanakin teos oli melko viihdyttävä; se sisältää aimo annoksen opastusta niin brittien kulttuurisuuntauksiin, omalaatuiseen huumoriin, karmivankuuluisaan ruokaan kuin käytännön asioihin asunnon hankkimisesta vapaa-ajan viettoon. Tan keskittyi kenties hieman liikaa Lontooseen teoksessaan - valitan asiasta siksi, että sarjasta löytyy Lontoolle aivan oma erillinen teoksensa, joka on Tanin teosta paksumpi! -, mutta toisaalta arvostan sitä, että mies todellakin kertoi omien kokemustensa kautta Englannissa asumisesta. Sarjaan kuuluu myös Skotlanti-opas, josta on myös tulossa arvio, mutta Walesista ja Pohjois-Irlannista olisin mielelläni lukenut enemmänkin, samoin kuin Englannin muista maa-alueista. Tan kyllä sivuaa kaikkia, mutta selkeä pääpaino kaikissa luvuissa on suur-Lontoon alueelta löytyvillä kohteilla. Toinen pieni häiriötekijä oli muutama kielioppivirhe ja useampi kirjoitusvirhe. Kielioppivirheitä ei ollut tarpeeksi, että niistä voisi suoranaisesti valittaa, varsinkin ajatellessa, että teos on suunnattu Englantia tuntemattomille maahanmuuttajille, mutta kirjoitusvirheiden suuri lukumäärä alkoi hieman ärsyttää. Kirja alkoi tuntua hätäisesti kasaankyhätyltä, mikä puolestaan saa tietokirjan fakta-arvon laskemaan lukijan alitajunnassa. Tanillä ei myöskään aina ole kovasti sanottavaa kaikista teoksen aihealueista, joten hän kertoo asiaan jotenkin liittyvistä jutuista tai pyörittelee samoja juttuja uudelleen esiin. Loppuje lopuksi virheet kuitenkin jäävät hyvien asioiden varjoon, ja Tanin puherekisteri on niin leppoisan ystävällinen, että lukija tuntee miltei kuulevansa mukavalta sedältään matka- ja elämisohjeita.
• Pertti Jarla: Fingerpori 2 Kaikille suomalaisille jo varmasti tuttu Fingerpori jatkaa kakkosalbumissa ensimmäisestä kokoelmakirjasta tutulla linjalla - vitsit ovat ehkä hitusen parempia ja piirrosjälki sujuvampaa, mutta se on vain hyvä asia! (Ja paremmilla vitseillä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ne naurattavat vielä useammin kuin ykkösosassa - yläluokkaisen sivistynyttä huumoria etsivät voivat kyllä edelleen kiertää sarjan kaukaa.) Ihanan musta huumori joskus aivan hykerryttävän älykkäine sanaleikkeineen kukkii, eikä valittamista löydy juuri muusta aiheesta kuin siitä, että teoksen lukee aivan liian nopeasti. Pitäisi olla koko sarja pinossa odottamassa, muuten hupi loppuu liian lyhyeen! Joku tasokkaampi arvostelija kirjoittaisi varmasti tästäkin kirjasta viiltävän analyysin osuvine moitteineen, mutta minusta Fingerpori on lyhyesti sanottuna yksi parhaista ja hauskimmista sarjakuvista ikinä. En oikein löydä moitteen sijaa, sillä stripeistä löytyy kyllä vitsejä lähes jokaiselle. (Ja miksi edes pitäisi aina moittia? Tämä teos on loistava; hienoa, Jarla! Tätä lisää.) The end.

Olen viime aikoina huomannut ilolla, kuinka terapeuttista kirjoittaminen on, mutta tätä merkintää oli kyllä järkyttävän vaikea saada kasaan - tekstissä on varmaan tuhottomasti juuri niitä kirjoitusvirheitä, joista aina purnaan. Karma iskee!
Kai siihen terapeuttisen kirjoitustason saavuttamiseen sitten vaaditaan jonkinlainen perusvire alle. Kyllä elämän pitää olla hankalaa!

Lukumaailmassa on tällä hetkellä vuorossa Anni Polvan romanttista kevytviihdettä mummin hyllystä (Vihaan hameväkeä), lisää nojatuolimatkailua (Näe ja koe: Irlanti) ja edwardinaikaista yksityisetsivätouhuilua (Death in a Scarlet Coat).
Miehiä, matkailua ja murhia!

OW.

Paljon hihkuttu, suunniteltu ja haaveiltu matka Dubliniin koki kolauksen tuossa muutama päivä takaperin, ja sen jälkeen vaadittiin paljon itsehillintää, että sain taas avattua Berlitzin keskenjääneen kaupunkioppaan.

Haikeuden, pettymyksen ja vielä kituuttelevan toivon velloessa mielessä selasin kirjaa, ja tulin ajatelleeksi seuraavaa:

Tämä on kyllä lähestulkoon kirjaimellinen vastine fraasille "ranteet auki kirjastokortilla".


Lainaan siis kirjastosta kortillani kirjan, joka potentiaalisesti saa minut hetkittäin jopa itsetuhoiseksi. Kyllä.


Näin me aina IB:lläkin teimme, haha - paitsi, että ostimme kalliit kirjat omiksi ja hoimme "ranteet auki data bookletillä!"


Käykää kouluja, opetelkaa asioita. Käykää kirjastossa, kokekaa elämää.

Pysähdyspaikkoja

Tämän viikon kirjoissa esiintyy erilaisia tapoja ja paikkoja pysähtyä. (Kyllä, aina näistä jotain saa revittyä! Kunnon iippari - joka en taida olla - kirjoittaisi edelläolevan virkkeen auki viiden sivun esseeksi lähteineen ja lainauksineen sekä metaviittauksineen kahdessa tunnissa kello yksi yöllä palautuspäivänä.)

• Milla Nykänen: Vauhti pysähtyi ilman jarruja Itsekustannusteos nuorelta naiselta, joka purki auto-onnettomuudesta juontunutta masennusta, vihaa ja muita tuntemuksiaan runojen ja piirrosten kautta paperille. Kirjan läpi kahlatessa lukija käy kirjoittajan kanssa läpi niin itsesyytöksiä, muiden ihmisten vihaamista kuin byrokratian kierteisiin joutumista. Teoksen pääongelma on juonnettavissa suoraan siitä, että se on omakustanne. Koska kukaan ammatti-ihminen ei ole editoinut teosta, kirjailija itse on tunkenut nähtävästi kaiken mahdollisen materiaalin sivuille. Runoissa on täten hurjan paljon toistuvuutta, tällä kertaa jopa liiaksi - vähempi, hienovaraisempi viittaus muihin runoihin parissa runoelmassa olisi tehnyt paljon hienomman kirjallisen vaikutuksen. Nyt lukija miltei tuskastuu, kun samoja asioita jauhetaan ja vatvotaan runo runolta. Toinen asia, joka häiritsi minua, oli runojen hyvin selkeä kotikutoisuus. Tekstistä näkee heti, ettei kirjoittaja ole niinkutsuttu ammattirunoilija, vaan tavallinen pöytälaatikkokirjailija. Tätäkin ominaisuutta olisi mielestäni voinut editoida, edes vaikkapa kirjallisuustietoisen ystävän kanssa. Hyvä puoli kotikutoisuudessa on, että runoissa näkee kirkkaan kehityskaaren: keskivaiheen jälkeen runot rupesivat selvästi paranemaan niin tekniseltä tasoltaan kuin aiheiltaan. Syviä metatasoja runoista ei harmittavasti kyllä löytynyt missään kohdin teosta. Teoksen muutaman piirustuksen oheen olisin kaivannut jonkinlaisia kuvatekstejä, jotka olisivat avanneet niitä kirjoittajaa tuntemattomalle lukijalle. Itsessään ne eivät aina tuntuneet klikkaavan minkään tekstin kanssa. Eniten kuitenkin potutti sivujen typografia - suorastaan raivostuin parin huonomman runoelman kohdalla kokemastani paperin tuhlauksesta, kun joka sivulle on voitu laittaa vain pari pienellä fontilla näperrettyä säkeistöä. Joskus runo jatkuikin seuraavalla sivulla muutaman uuden säkeistön voimin! Miksei niitä voinut laittaa samalle sivulle? Mikä ihmeen syvällinen motiivi siinä oli taustalla? Annan toki suurta painoarvoa sille parantumisprosessille, jota kirja on lietsonut, ja parin foorumikeskustelukurkistuksen perusteella muutama muu samassa tilanteessa ollut on samastunut teksteihin todella paljon, joten kirjassa on paljon hyvää. Tällaisenaan se kuitenkin on suurimmalle osalle lukijoista raskaslukuinen ja hieman tympeä. Olisi mielenkiintoista saada tietää, miksi teos piti painattaa omakustanteena. Summa summarum: ei huono kirja, varsinkaan saman asian kokeneille, mutta olisi kaivannut raskaan käden editointia.
• Imogen Edwards-Jones & tuntematon: Hotelli Babylon Tämä teos oli to-read -listallani varmaankin reilusti yli kymmenen vuotta, kunnes sattumakohtaaminen paikalliskirjastossa muutti tilanteen. Ja onneksi - Hotelli Babylon ei ole mikään metafysiikalla pilattu teos, vaan juuri sitä, mitä siltä odottaakin: kevyt teos hotellielämästä työntekijöiden silmin. Vuorokauteen, joka on kirjan tarinan sykli, mahtuu niin absurdeja kuin liikuttaviakin tilanteita, ja hotellityön hektisyys ja omalaatuiset asiakkaat on kuvattu hyvin. Kaikesta teoksen omituisista anekdooteista ja lukuisista tapahtumista huolimatta realismi säilyy, ja lukijaparka voikin miettiä, mitä kaikkea omankin lomamajan seinien sisällä tapahtuu koko ajan, vaikkei sitä itse näekään. Teoksen anonyymiksi jäävä kirjoittajaosapuoli kehuskeleekin, että kaikki perustuu hänen omiin kokemuksiinsa töistä Lontoon hienostohotelleissa. Mikäli on nähnyt kirjaan perustuvaa televisiosarjaa, tietää jo suunnilleen, mitä kirja on täynnä, mutta TV-sarjaa tuntemattomallekin teos on helposti lähestyttävä ja mukaansatempaava. Nautin teoksen lukemisesta paljon, koska se oli nopealukuinen olematta sisällyksetön ja omassa kategoriassaan - kevyt viihde - todella nautittava ja mielenkiintoinen (harvemmin sitä näkee tätä puolta hotellityöstä, jos ei itse työskentele alalla). Ehkä sitä osaisi kunnolla arvostaa hyvän hotellin työntekijöiden väsymätöntä työtä ensi lomamatkalla!

... Välillä tekisi mieli kirjoittaa arvion kohdalle vain "Hyvä. Kannattaa lukea!".

Heitä euro?

Minulla on hirveän vahva muistikuva, että kirjaston poistomyyntikirjat ja -lehdet olisivat maksaneet ennen 50 senttiä per kappale. Lehdet saattoivat olla vielä halvempia, sillä en ole tainnut koskaan ostaa lehtiä kirjastosta enkä täten ole painanut niiden hintoja pahemmin mieleeni.

Kirjoja on kuitenkin tullut ostettua noin yhden hyllyrivillisen verran vuosien saatossa, joten se 0,50€ hinta oli pinttynyt mieleen ja nähtyäni, että Malmin kirjastossa oli jälleen poistokirjoja, kaivoin heti lompakosta sopivia kolikoita käteen.

Vaan kappas, kun näin ei enää ollutkaan. Kirjat olivat euron per kappale, samoin lehtiniput. Lehtinippujen kohdalla en hintaa ihmetellyt, koska jokaisessa nipussa oli ainakin neljä lehteä, jotka kioskilta uusina ostettuina olisivat maksaneet useamman kymmentä euroa.

On kai väärin sanoa, että ihmettelin kirjojenkaan hintojen nousua, sillä eihän euro ole niin kovin paljon, varsinkaan kirjasta, ja kirjastojen heikosta menestyksestä ja sivukirjastojen lakkauttamisuhista olemme saaneet lukea jo ihan tarpeeksi. (On se kumma, että esimerkiksi poliitikoille riittää rahaa huippupalkkoihin, mutta pientä kyläkirjastoa ei saada pysymään pystyssä sitten millään.)

Pitänee vain rukata tuota takaraivomuistia sen verran, että jatkossa tajuaisi säästää niitä euron kolikoita kirjastoa varten, kuten nyt säästän viidenkymmenen sentin kolikoita varausmaksuikseni.


Lyhyestä virsi kaunis; kirjastojen poistokirjat ovat kallistuneet 50 senttiä, Nooris hämmentyi hetkeksi, mutta osti kuitenkin kirjan (Stephen Chboskyn Elämäni seinäruusuna) ja kirjoitti sitten asiasta blogimerkinnän, joka kuuluu kategoriaan melkein-muttei-ihan-täysin-turha-juttu.


On se maksu sitten varauksen 50 senttiä tai omaksi ostamisen euro, maksan mielelläni noin halpoja summia huikeista matkoista vieraisiin miljöisiin, joissa tutustun uusin vaikuttaviin ihmisiin ja saan ympäröidä itseni kauniilla lauseilla. Hitto, HSL:n bussilippukin maksaa yli puolet enemmän.

Voittoja ja kaipailuja

Suomen ja Skotlannin välisestä kahden tunnin aikaerosta oli näköjään niin rankkaa toipua, etten täälläkään saanut aikaiseksi kirjoitella...

Matka oli onneksi loistokas ja pieniä säästä johtuvia vastoinkäymisiä lukuunottamatta onnistui suunnitelmien mukaisesti.
Raahasin myös mukaani kotiin runsaasti kirjoja niin historiallisista linnoista, museoista kuin Waterstone'sistakin. (Viimeisimmän laskun mukaan ostin kymmenen kirjaa, taskukalenterin ensi vuodelle ja mukavan pinon tulevia päiväkirjoja, sekä kirjanmerkin.)
Teen valokuvamerkinnän hankinnoista ja muusta matkaan liittyvästä kirjallisuushöpöilystä, kunhan uskallan liittää iPhoneni taas tietokoneeseen kiinni. Jostakin syystä lähes aina, kun liitän iLaitteen tietokoneeseen, kaikki mediatiedostoni häipyvät laitteesta. Koska jokainen iLaitteeni sisältää sadoittain muistiinpanoja ja lukulistoja, en ole rohjennut riskeerata niiden häviämistä pitkään aikaan.


Ajankohtaisin asia hoidettavien juttujen listallani on kuitenkin syyskuun arvonnan voittaja. Koska ainoastaan yksi ihminen täytti arvontavaatimukset (asiallinen kommentti kolmeen eri merkintään), ei minun tarvinnut edes arpoa voittajaa.
Onnea Elinalle! Otathan yhteyttä yläoikealla olevaan sähköpostiosoitteeseen, että saamme palkintoasiaa hoidettua eteenpäin.

Lokakuun arvonta toimii kuten aiemmatkin, eli mikäli haluatte osallistua, kommentoikaa vain kolmea milloin vain julkaistua eri merkintää asiallisesti, niin olette mukana kirja-, kieli- ja kirjoitusaiheisten pikku palkintojen arvonnassa!


Kun palasin matkaltani, oli kotona ihmettelevien kissojen lisäksi odottamassa pino kirjaston kirjoja, joita pitäisi saada luettua melko ripeään tahtiin. Tartuinkin niistä pariin ja huomasin viihtyväni erittäin hyvin, kunnes neurologi Oliver Sacksin alaviitehuomautus hänen verrattomassa teoksessaan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi sai minut haparoimaan hetkeksi.

Sacks kertoo alaviitteessään saaneensa joitakin vuosia aiemmin nuoren kirjailijan David Gilmanin käsikirjoituksen Croppy Boy luettavakseen. Gilman oli lähettänyt romaaninsa käsikirjoituksen Sacksille, koska neurologi oli julkaissut artikkelin miehestä, jonka muisti oli pysähtynyt vuoteen 1945 (luku Kadonnut merimies kirjassa Mies joka luuli vaimoaan hatuksi), ja Gilmanin teoksen päähenkilöllä oli samankaltainen vaiva - identiteetti katoaa, kun ei muista, tiedä tai tunne olevansa nykyhetkessä olemassa, ja kadonneen identiteetin tilalle tulee tarve keksiä ja kehitellä omia sepustuksia (katso myös luku Identiteettikysymys samassa Sacksin kirjassa). Sacks kuvailee käsikirjoitusta seuraavilla sanoilla: "[K]irja kertoo amnestisen neron hämmästyttävästä mielikuvituksesta kerrassaan joycemaisen rikkaasti ja innokkaasti. En tiedä, onko kirjaa julkaistu, mutta ainakin se pitäisi julkaista."

Kun Oliver Sacksin kaltainen asiantuntija kehuu käsikirjoitusta noin, sen on pakko olla lukemisen arvoinen. Innostuin teoksesta ja syöksyin suinpäin Googlen ihmeelliseen maailmaan, jossa odotti suuri pettymys. Croppy Boytä ei ainakaan vielä tähän päivään mennessä ole julkaistu (tai ainakin näin Google väittää).

Tunsin tavallaan jopa hupaisaa pettymystä, kun en saakaan lukea kirjaa, jonka olemassaolosta en edes tiennyt vielä vuorokausi sitten. Minua harmittaa miltei suhteettomasti verrattuna siihen, kuinka paljon (eli en juuri mitään) teoksesta tiedän.

Onko teille koskaan käynyt mitään vastaavaa? Eikö olekin harmillinen olotila?

Onneksi Oliver Sacksilta sentään löytyy lisää neurologisia ihmetyksiä esitteleviä teoksia.

Something old, something new...

... Something borrowed, something blue!
Tämänkertaisilla kirja-arviointikirjoillani pärjäisi häissäkin, haha.

Eli kaksi vanhaa, kaksi uutta tällä kertaa, että joskus saisin kaikki nuo pölyttymään jääneet kirjat kirjoiteltua pois!

• Philippa Gregory: The Boleyn Inheritance Gregoryn Tudor-sarjan kolmas kirja seuraa kolmen naispäähenkilön elämää Henrik VIII:n hovissa. Hieman mielenkiintoisesti Gregory on hypännyt The Other Boleyn Girl -teoksessa kuningasta ihastuttaneen, tulevan kolmannen vaimon Jane Seymourin ohi kokonaan - ilmeisesti kuninkaan ainoan miespuolisen perillisen synnyttäneen ja lapsivuoteeseen kuolleen kiltin Janen tarina oli joko liian haasteellinen tai helppo. Tämä kirja alkaakin kuninkaan etsiessä neljättä vaimoaan, joka oli Anna Kleveläinen, joka pääsi historiaan paitsi yhtenä sarjakuningattarista, myös ainoana, joka selvisi hengissä eron Henrikistä. Englantia huonosti osaavan uuden kuningattaren palvelijoiksi päätyvät myös edesmenneen Anne Boleynin käly Jane Boleyn ja serkku Katherine Howard (kuninkaan tuleva viides vaimo). Kirja pomppii ymmärrettävästi välillä melko pitkiäkin aikahyppyjä pystyäkseen kertomaan pitkän aikavälin tarinan luettavan pituisessa romaanissa, mutta kertomus ei kärsi hyppelystä. Pääasiat tulevat hyvin esille ja kolmen päähenkilön välillä vaihtelevat luvutkin pysyvät melko hyvin hyppysissä. Gregoryn tärkein anti on kuitenkin mielestäni historiallisten, hieman huomiottakin jääneiden hahmojen lihallistaminen. Anna Kleveläinen ei ollutkaan tyhmä lehmä, Jane Boleyn saattoi kyllä olla juonitteleva ilkimys mutta kuinka hän siitä kärsiikään Anne ja George Boleynin mestautusten jälkeen, ja nuori Kitty Howard on kertakaikkinen bimbo. Kittyn hahmo jäikin minulle etäisimmäksi, sillä hänestä oli tehty niin stereotyyppinen teini, ettei hahmo tuntunut enää edes todenmukaiselta. Toisaalta nuoria naisia ei tapahtuma-aikoihin koulutettu, ja Mary Boleynin typeryyttähän olen jo ehtinyt harmitella täällä, joten Kittyn hahmo pysyy juuri ja juuri realismin rajoissa. Sulostuttavana pikkudetaljina Jane Boleyn puhuu usein kälystään Annesta ja miehestään Georgesta aivan kuin he vielä eläisivät, juonittelisivat yhdessä ja nauraisivat linnan käytävillä kaksin kuten aina ennen. Janen haikeankatkera kaipaus ja siihen sekoittuva mustasukkaisuus luovat kauniin jännitteen kerrontaan, eivätkä edellisten kuningatarten ikävät kohtalot ole unohtuneet muiltakaan hahmoilta. Kuten aiemminkin, suosittelisin Gregoryn kirjoja lähinnä tapahtumien ja miljöön rikkaan kuvailun ja uljaiden hahmojen takia; historiasta kiinnostuneet voivat lukea teosten seuraksi jotakin paikkaansapitävämpää. Historiallisena puolifiktiona Gregoryn kirjat ovat aivan upeita, mutta muistakaa tarkastaa faktat jälkikäteen!
• G.W. Bernard: Anne Boleyn. Fatal Attractions Kuten olen aiemmin ääneen ihastellutkin, Anne Boleyn on yksi lempihahmoistani historian pitkässä näyttelijälistassa. Tämä päätyi siis kainaloon kirjastosta nimensä perusteella. ... Olisin periaatteessa voinut jättää väliin! Bernard tuskailee moneen otteeseen teoksessa aiempien aiheesta kirjoittaneiden historiantutkijoiden "viallisia" päätelmiä ja puutteellisia selityksiä sortuessaan itse heti perään aivan samoihin virheisiin. Lisäksi minua otti pannuun Bernardin tapa aloittaa kirja lööppimäisillä julistuksilla (kuten että kirjan aikana hän paljastaa, kuinka Annea vastaan nostetut syytteet olivatkin osittain totta eivätkä keksittyjä) ja suunnilleen viimeisessä luvussa sitten puolivillaisesti todeta, että osa syytteistä saattoi ehkä jopa olla totta. No ihanko tosi? Bernard viljelee tekstissään myös hyvin reippaasti toteamuksia "lukija tulee huomaamaan myöhemmin" ja "kuten tulen näyttämään myöhemmin". Hyvä ihminen, jos olet jo puoli sivua asiasta kirjoittanut, kerro nyt kokonaan se sitten tässä äläkä palaa sekavasti siihen sadan sivun ja viidenkymmenen uuden asian jälkeen. Epäilen myös vahvasti, että osa näistä "myöhemmin tulevista" asioista jäi kertomatta sitten myöhemmässä vaiheessa - en pitänyt listaa, mutta niitä oli todella paljon... Huomasin jossakin välissä teosta olevani vihainen kirjailijalle siitä, että hän oli ottanut niin negatiivisen asenteen Annea kohtaan, mikä taas oli minulle silmätavaava huomio; me emme tosiaankaan tiedä Annesta juuri mitään tärkeää - hänen motiivejaan, tunteidensa syvyyttä ja kohdetta tai kohteita... Useimmiten käykin niin, että historioitsijalla on jo valmiiksi jokin asenne Annea kohtaan, joka valitettavasti värittää sitten tutkijan tulkintaa Henrik VIII:n toisesta vaimosta ja hänen elämästään. Huonon ja hieman sekavan kirjoitustyylin takia haluaisin sanoa, ettei teos ole lukemisen arvoinen, mutta toisaalta sen sisältämä teoreettisen tutkinnan määrä ja lukijan itse kokemat hehkulamppuoivallukset antavat sille kyllä paljon lukuarvoa. Kunhan saan luettua muutaman muun Anne Boleynia käsittelevän historiallisen teoksen kykenen toivottavasti paremmin sanomaan, minkä arvoinen tämä teos sisällöltään on.
• Mervi Marttila: Molemmista päistä tähystetty - Päättömiä potilaskertomuksia 3 Sain syntymäpäivälahjaksi 10 euron lahjakortin, jonka käytin tämän ostamiseen. Minulla oli jo sarjan aiemmat osat, joista olen pitänyt kovasti, ja tämä oli kirjalistallanikin, joten valinta oli melko selkeä, mutta 15 euron hinnalla (no, 5 euroa lahjakortin kanssa) olisin odottanut hieman enemmän kuin 71 sivua. Näihin 71 sivuun sisältyy muutama aukeaman kokoinen kuva ja pari edellisistä kirjoista nostettua "potilaskertomusta". Ymmärrän, että rahaa pitää saada (... tai no, en kyllä itse asiassa ymmärrä) ja sarja on ollut ymmärtääkseni todella suosittu, joten jatko-osia ulos vain niin kauan kuin materiaalia riittää - mutta olisikohan tämänkin teoksen kanssa voitu odottaa vielä jonkin aikaa, että olisi saatu lisää sivuja siihen? Kirjasen lukaisee aivan kevyesti alle puolessa tunnissa, naururemakat mukaan lukien. Onneksi teoksen tärkein ominaisuus eli hauskat ja kummastuttavat otteet potilaskertomuksista toimii. Itse ainakin nauroin pari kertaa niin, etten meinannut henkeä saada. Pelkäsin kaulasuoneni poksahtavan ja päätyisin seuraavan jatko-osan sivuille! Yhtä tai kahta "hauskan lausahduksen" hauskuutta en ymmärtänyt, mutta kenties joku avaa ne minulle joku päivä, ja pari nyt-en-tajunnut-miksi-tämä-on-muka-hauskaa -juttua ei pilaa kirjaa. Summa summarum: hauska kirja, mutta olisi kaivannut mielellään vielä ainakin 50 sivua lisää ollakseen hieman pitkäkestoisempi ja hintansa väärti.
• Helena Petäistö: Aamiainen Cocon kanssa. Lontoossa Edinburghissa ja Dublinissa Mainostelevisiosta ja vähän muualtakin tuttu legendaarinen kirjeenvaihtaja kertoo Aamiainen Cocon kanssa -sarjassaan Euroopan eri kaupunkien parhaat hotellit, ravintolat ja muutamia erikoisia nähtävyyksiä. Tämä miniteos keskittyy nimensä mukaisesti Lontooseen, Edinburgh'hun ja Dubliniin. Tavallista Berlitzin matkaopasta ei siis kannata odottaa - ja miksi pitäisikään? Jos lukija kaipaa Berlitzin opasta, lukija on hyvä ja ostaa/lainaa sellaisen. Petäistö kirjoittaa ihanan värikkäästi ja kaikella sillä asiantuntemuksella, jota hänelle on vuosien aikana kertynyt. Parissa kohtaa tekstiä Petäistö kuulosti hieman itseään kehuvalta, mutta ne tunteet menivät onneksi nopeasti ohi - ja annettakoon hänelle pieni lipsahdus anteeksi ihanien ravintola-, herkkukauppa- ja tunnelmahotellisuositusten takia. Pidin kovasti jokaisen kaupungin eri suosituslistoja edeltävistä pienistä esseistä, joissa Petäistö kertoo kyseisestä kaupungista omien kokemustensa valossa. Petäistö onnistuukin kautta kirjan välttelemään suurimpia perusmatkaoppaiden ominaisuuksia esittelemällä ja suosittelemalla omia suosikkejaan ja vähemmän tunnettuja paikkoja niiden tavallisten turistirysien sijaan. Myös esimerkiksi Dianan ja Harry Potterin ihailijoille löytyy omia arvokkaita vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käväistä. Olen varma, että Petäistön sarjasta hyötyvät kaikki Euroopan matkailijat ja nojatuolimatkustajatkin, mikäli oma kohdekaupunki vain löytyy sarjasta - tutuksi luulemastaankin alueesta Petäistö osaa kertoa vaikka mistä mielenkiintoisista  paikoista, joita tekee heti mieli lähteä kokeilemaan itsekin. Mikäli matkakohde on itselle tuntematon, kannattaa Coco pariuttaa vaikkapa sen tutun ja turvallisen (ja käytännöllisen) Berlitzin oppaan kanssa, varsinkin jos haluaa oikein lomailla matkallaan eikä vain juosta nähtävyyksien ja museoiden välillä. Coco ja Berlitz soveltuvatkin myös kokonsa puolesta hyvin matkalle mukaan otettaviksi, joten nyt reissaamaan! (Jos varat tai aika eivät riitä, nojatuoli on hyvä "lentopaikka".)

Häitä ei nyt tällä hetkellä ole tiedossa, mutta tänään on Chewing on Pearlsin ensimmäinen syntymäpäivä! Jee!

(kuva täältä.)

Om nom nom... Makoisaa ja rentoa sunnuntaita teille!
Muistakaa, että ensi viikolla kuun vaihtuessa päättyy elokuun kommenttiarvonta. Asiaa ei onneksi tarvitse surra, sillä silloin alkaa samalla syyskuun kommenttiarvonta!

Englannista Helvetin ja Japanin kautta koto-Suomen metsiin.

Viime viikon kirjat, olkaahan niin hyvät.

• Carol Shields: Jane Austen (suomeksi) Melko proosallinen elämäkerta Jane Austenista. Itse asiassa elämäkerta saattaa olla hieman väärä sana, sillä teos on hyvin nopealukuinen eikä paneudu yksityiskohtiin juuri lainkaan. Esimerkiksi päivämäärät mainitaan usein pelkkinä vuosilukuina, ei sen tarkemmin. Austenia tuntemattomalle teos on kuitenkin melko mukava aloitusaskel kirjailijattaren maailmaan ja elämään, eikä Austenin kirjojakaan tarvitse tuntea läpikotaisin (joskin niiden lukeminen auttaa tekstin ymmärtämistä). Minua häiritsivät jokseenkin paljon Shieldsin omat analyysit ja tulkinnat Austenin teksteistä ja niiden symboliikasta. Shields ei tue väitteitään juuri millään perusteluilla, ja usein tulkinnat putkahtavat esille ilman minkäännäköistä aasinsiltaa. Pienten vikojensa ja yleiskatsantonsa takia kirja ei ole mikään päätähuimaava tai ylenpalttisesti suositeltava, mutta kyllä sen lukaisee, jos aihe kiinnostaa.
• Aarni Korpela: Pieni kuolema Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä esiintyneet yksiruutuiset sarjakuvat kuolleista hurmaavat kirjanakin. Huumori ei ole aivan mustaa, mutta ironian tajua lukijalla pitää olla, eikä saa olla täysi tiukkapipo. Kuvat ovat toisinaan hyvin samanlaisia, joten se voi olla vähän puuduttavaa, mutta itse ideat ja tekstit ovat onneksi suhteellisen monipuolisia. Nimensä mukaisesti teos on mukava pieni (nauru)kuolema, heh.
• Arthur Golden: Geishan muistelmat Kun luin tämän englanniksi, halusin kirjan loppuun saatuani aloittaa sen heti uudelleen alusta. Nyt en kokenut aivan samankaltaista suurta intoa teosta kohtaan, mutta tunne ei paljon jäänyt maalista. En tiedä kuinka todenmukainen geishojen maailma on amerikkalaisen Goldenin käsissä, mutta ainakin lukijalle välittyy maaginen kuva salaisesta maailmannurkasta, jossa alistuvanoloisilla naisilla on hyppysissään uskomaton voima. Teos on suhteellisen paksu yli puolella tuhannella sivullaan, mutta ne lukee hujauksessa, niin magneettinen ja kiinnostava Sayurin kasvutarina on. Suosittelen kieltä taitaville englanninkielistä versiota; siinä on jotakin lisähurmaa, joka jää suomenkielisestä versiosta uupumaan... Mutta kyllä tämä suomenkielinenkin loistaa!
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Ihastuttava sarja vanhan papan mieltä pahoittaneista asioista (muun muuassa lähipalveluiden katoaminen ja jonottaminen). Kyrö osaa nuoresta iästään huolimatta asettua kahdeksankymppisen metsäläispapan saappaisiin todella hienosti. Ja mikä parasta, suurin osan papan purnaamisesta on aivan asiallista - kuten Eniten vituttaa kaikki -teoksen kanssa, lukija on samaa mieltä yllättävän monista kirjan sisältämistä mielipahoista. Teos saa myös pohtimaan maamme vanhuksia ja heidän elämäänsä aivan uudelta kantilta - heidän omasta näkökulmastaan. Lukijalle jää samaan aikaan hyvä ja paha mieli lukemisesta; varautukaa tunnetulviin.

Saas nähdä, tuleeko ensi viikolla viikon kirjoja lainkaan. Tällä hetkellä en ole lukenut vielä yhtään kirjaa loppuun tämän viikon aikana.
Onneksi meillä on sijainen, jos kirjoja ei tule...


Vaikuttaako teoksen tapahtumamaa kiinnostukseesi lukea se?
Itse ainakin karsastan hieman kirjoja, jotka sijoittuvat maihin, jotka eivät iske minuun kuin pallosalama verisuonissa. Toisaalta moni sellainen kirja on ollut iloinen yllätys, lopulta, ja samalla oppii aivan uudesta kulttuurista paljon.

Tutkielma eri sävyissä

Viime viikon kirjat, kuten lupasin. Pidemmittä puheitta, olkaa hyvät:

• Charlaine Harris: From Dead to Worse Vampyyrisarjan kahdeksas osa. Samaa vanhaa, periaatteessa, mutta ei kuitenkaan niin tylsää tai itseääntoistavaa, että lukija kyllästyisi tai puutuisi. Luin kirjan melko innokkaasti ja jännitin jopa parissa kohtaa, miten hahmoille käy. Teoksessa ei ilmene sen ihmeempiä uutuuksia niin juonen kuin tekstin kannalta - itse asiassa ehdin jo unohtaa suurimman osan juonesta -, mutta sarjan ystäville teos on varmasti mukavaa luettavaa. Ja paljon ei voisi juonesta kertoakaan ilman juonen paljastamista. Sen verran voin sanoa, että Jason joutuu hankaluuksiin, Sookie on hankaluuksien keskellä (kuten tavallista), ja Stackhouseien sukuun ilmaantuu uutta verta. Kirjaimellisesti... Vampyyrit ovat ihania, kuten aina tässä sarjassa, mutta tällä kertaa he eivät ole aivan yhtä suuressa roolissa kuin yleensä. Harmi.
• Anne Rooney: 1001 järisyttävää tieteellistä faktaa Nimensä mukaisesti teos sisältää 1001 faktaa elämästä, avaruudesta ja vaikka mistä. (En kylläkään laskenut, mutta kyllä niitä faktoja oli aikamoinen määrä.) Maapalloa koskeva faktakokoelma on melko ahdistavaa luettavaa, varsinkin tiedostaville aikuisille, mutta muut luvut olivat täynnä hupaisia, joskus yllättäviäkin tietoiskuja. Tiesittekö esimerkiksi, että kun mustekala stressaantuu liikaa, se alkaa syömään itseään? Ahdistavuuden lisäksi moitin suuresti suomentajaa, joka oli kääntänyt joitakin helppoja englanninkielisiä virkkeitä täysin väärin. Vaikka kirja onkin suunnattu lapsille, ei käännöstä silti pitäisi tehdä hutiloiden. Oikolukijat, missä lienette?
• Graham Moore: The Sherlockian Dan Brownin teosten Enkelit ja demonit sekä Da Vinci -koodi mukaisesti tämäkin murhamysteeri sekoittaa totta ja fiktiota taitavasti ja liikkuu useammalla aikatasolla. Tällä kertaa tarina liikkuu vuoroluvuin nykyajassa, jossa Baker Street Irregularsien uusi jäsen selvittää vanhan jäsenen murhaa ja etsii tältä kadonnut Arthur Conan Doylen päiväkirjaa, ja 1900-luvun alussa, jossa Conan Doyle tappaa Sherlock Holmesin ja ajautuu tahtomattaan selvittämään ovelaa sarjamurhaa. Lopussa kaksi erillistä tarinaa sitoutuvat yhteen, kuten on lukijalle sopivaa. Tarinan perään kirjoittaja on lisännyt ilahduttavan tekstin, jossa hän kertoo tarinan sisältämistä faktoista ja historiasta. Oli mukava huomata, kuinka paljon tekstistä pohjautuu tosielämään. Mielestäni teoksen molemmat juonenpätkät toimivat, mutta nautin paljon enemmän Conan Doylen ja muiden tuttavien (J.M. Barrie ja Oscar Wilde, esimerkiksi) seurassa ihmettelemisestä. Jokin nykyajan sankarissa Haroldissa otti lähinnä pannuun puolet ajasta. Harold hapuilee ja ihmettelee, mikä voisi olla lukijaa ja hahmoa lähentävää, mutta toteutuu suurimman osan ajasta häiritsevänä taustaininänä. Juoni kulkee kyllä hyvin eteenpäin, ja varsinkin Conan Doylen lukujen ansiosta Haroldiakin kestää ilman sen suurempia purnauksia. Kaiken kaikkiaan kirja ei yllä sille korkealle tasolle, jonka Holmes jätti jälkeensä, mutta puolikevyenä iltalukemisena teos loistaa. Kunhan et odota liikoja, pidät varmasti teoksesta!
• Alice Fellows: Berlitz Skotlanti matkaopas Koska Bertlizin matkaoppaat ovat taskukokoisia, ei niiltä sovi odottaakaan syvällisiä ja yksityiskohtaisia, monisivuisia listoja kaikista mahdollisista turistikohteista ynnä muista. Tässä Berlitz onnistuukin erittäin hienosti; pienestä koostaan huolimatta kirja sisältää suuren määrän näkemisen arvoisten kohteiden ehdotuksia ja esittelyjä samoin kuin maan historiaa ja kulttuuria, sekä matkalla käytännölliset kieli-, tieto-, hotelli- ja ravintolaosiot. Hieman ihmettelen suuren Edinburgh'hun ja Glasgow'hun keskittyvän tiedon määrää; eikö kaupungeille olisi voinut tehdä omat erilliset oppaat (kuten sarjasta löytyy muun muuassa Lontoolle ja Dublinille)? Näin kirjassa olisi ollut enemmän tilaa keskittyä pienempiin, vähemmän tunnettuihin, mutta aivan yhtä kauniisiin kohteisiin. Eipä minulla tuon isompaa motkottamista ole. Teos sopii mainiosti niin nojatuolimatkailuun, matkakohteeseen etukäteen tutustumiseen kuin paikan päällä selailuunkin, eli se täyttää kriteerit täysin.

Oletko sinä koskaan lukenut tai selaillut matkaoppaita? Millainen on mielestäsi hyvä? Herättävätkö ne kipeän matkakuumeen vai auttavatko ne tyrehdyttämään matkanhimoa?

Ennen päivänlaskua ei voi...

Olen palannut leiriltä hengissä ja jopa paluusta surullisena; olisin viihtynyt pitempäänkin!

Paikan päällä oli monta hyllyllistä luettavia kirjoja, ja itse raahasin mukaani sen luotettavan Irlanti-oppaani, vaan kas kummaa, en jostakin syystä ennättänyt lukea kolmea virkettä enempää...

Keskustelin kyllä lukemisenkin edestä erään uskomattoman fiksun nuoren miehen kanssa kirjoittamisesta ja hieman kirjoistakin, joten varmaankin kerron keskustelumme sisällöstä hieman, kunhan saan ajatukseni kasaan. Ehtiihän noita kirjoja lukea täällä kotonakin! (... En olisi aiemmin ihan heti uskonut sanovani noin.)

Lisäksi väsäsin itselleni päiväkirjan paikalla olleista askartelutarvikkeista, joten kyllä tämä lukeminen ja kirjoittaminen tuli hoidettua lomallakin, vaikkakaan ei aivan sillä normaalilla tavalla.


Tämän merkinnän pääaihe on kuitenkin tuttuun tapaan tietty viikon kirja (yksikössä tällä kertaa), joten koetan siirtyä asiaan.

• Mark Millar & John Romita Jr.: Kick-Ass En tiedä, mitä odotin teokselta, mutta olin melko pettynyt saatuani sen luettua. Ensinnäkin, miksi pitää tehdä cliff-hanger -loppu tarinaan, mikäli ei jatka sitä? Ymmärrän kyllä, että se on kuin avoin loppu, mutta se vaikutti vain seuraavan teoksen teaseriltä - tosin seuraavaa teosta ei ole vieläkään olemassa, vuosia ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen. En myöskään pitänyt tarinaa kovinkaan uskottavana, vaikka se tapahtuukin tavallaan meidän todellisuudessamme. Enkä myöskään pitänyt piirtotyylistä paljon, vaikkakin täytyy sanoa, ettei se nyt niin huonoa ollut. Veri (jota oli runsaasti) vain näytti limalta, se kai minua eniten ärsytti. Annan kuitenkin pisteitä tarinan romantiikkapuolen epätodennäköisestä, epätyypillisestä päätöksestä (enkä vain siksi, että päähenkilö oli niin vastenmielinen)! En ole nähnyt elokuvaversiota tästä, joten en tiedä, kuinka uskollinen filmi on sarjakuvalle, mutta tämän teoksen perusteella en kyllä edes halua nähdä leffaa. Tämä ei sinänsä ole huono, tämä ei vain ole yhtään minun makuuni. Millään tavalla.

Muitakin "no joo..." -juttuja löytyy! Leirillä satuttelin itseäni milloin mitenkin, enkä vieläkään ole päässyt siitä eroon - nukuin nähtävästi yön kirjoituskäteni päällä ja nyt se on kipeä ja kiukuttelee. Surkuhupaisaa. Kirjoittajan ammattivaivoja: käteen sattuu.

Kirjanmerkit ovat muuten hyödyllisiä! Luen juuri True Blood Omnibus II:ta ja kirjanmerkkinäni on vanha da Vinci -koodi -elokuvan mainoskirjanmerkki, jossa Mona Lisa hymyää. Vasta nyt, kirjanmerkkiä hetken vastaanottavaisen ymmärtäväisesti tuijoteltuani ymmärrän, miksi hänen ilmeensä ja persoonansa on niin suuri mielenkiinnon kohde. Jo vuosia olen surkutellut, kun en tajua, mikä siinä on niin kamalan kiinnostavaa... Nyt se hehkulamppu viimein syttyi!


Koska en jaksa ruksuttaa aivojani keksimään mitään järkevää kysymystä ja koska leirillä meillä oli hauskaa huonojen iskurepliikkien kanssa, kysyn teiltä tällä kertaa:
Mitä iskurepliikkiä Mona Lisa käyttäisi, jos istuisi samannäköisenä baarin tiskillä? (Plussaa kirjallisuuteen liittyvistä / sanaleikkejä sisältävistä iskuyrityksistä!)

(c) JFlatN

Famous last lines of a fool

Aikataulutusta voisin kenties hieman harjoitella, tiedetään...

Ensimmäisen arvontamme voittajaksi arpoutui (... onkohan tuo edes sana? ja jos ei, saanko keksiä sen?) Elina! Paljon onnea Elinalle ja suurkiitokset kaikille osallistujille (Elina, Ilkka ja Maria)!
Elinalle lähtee piakkoin palkinnoksi kustomoitu kirjoitukseen liittyvä setti - hän halusi pitää sen yllätyksenä, joten en vielä paljasta yksityiskohtia täällä.

Muutaman kuukauden päästä on sitten se suuri hieno arvonta/kilpailu, jossa on upeita palkintoja (olen jo konsultoinut kuvataiteilijaa palkintojen teosta ja designista).

Tästä hienosti ihan ilman mitään aasinsiltaa muistuttavaakaan siirryn päivän aiheeseen:

Olen parin viikon päästä lähdössä vajaan viikon reissulle, ja kesällä on tiedossa toinen samanlainen, samoin kuin alkusyksystäkin mahdollisesti. Minulla on siis kaksi tai kolme vajaan viikon mittaista hetkeä poissa kotikirjastoni luota.

Kysymys kuuluukin: miten ihmeessä minä selviän?

Jos kulutan päivän touhuten, ei se tietenkään tunnu hukatulta, mutta mieltäni aina kaihertaa, mikäli en ole lukenut mitään päivän aikana. Siksi reissujanikin varten olisi hyvä olla lukemista mukana.

Ongelmana on kuitenkin se, etten tietenkään voi raahata esimerkiksi kaikkia kesken olevia kirjojani reissuun. Siinä menisi selkä, laukkutila ja ylipainomaksut lentokoneessa. Ratkaisu tähän on tietty ottaa vain yksi kirja mukaan.

Mutta kirjan pitää olla pitkä! joku huudahtaa takaraivosta. Jos se ei ole pitkä, luen sen loppuun jo ensimmäisenä iltana, ja mitäs sitten tehdään?

Tilanne alkaa muistuttaa huolestuttavasti sitä klassikkopulmaa: minkä yhden kirjan ottaisit autiosaarelle mukaasi?

Vaihtoehtojani tällä hetkellä ovat siis Raamattu, Lonely Planet: Ireland -matkaopas ja Shakespearen kootut. Jälkimmäinen on turhan iso laukkuun, joten se putoaa listalta. Raamattu taas on sellainen, että luen sitä vain yksin ollessani. Koen jostakin syystä suurta häpeää aina, kun joku näkee minun lukevan sitä. Pelkään kai, että ulkopuolinen luulee minun olevan Bible thumber eli jonkin sortin uskovainen hihhuli. (Sillä en tunne ketään "normaalia" järkevää kristittyä, joka lukisi Raamattua esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä.)

Ensimmäiselle reissulle taitaa siis lukemistoksi valikoitua Irlannin matkaopas, jonka ostin kahdeksannella ja jossa kirjanmerkkini on edelleen sivulla 184 - olisi jo aikakin saada se loppuun... Siinä ainakin riittäisi lukemista ja ihmettelemistä, ja pitäisihän minun saada se luettua ennen ensi kesän matkaa! (Walesissä ja Skotlannissa ollessani ensimmäiset kaksi päivää meni aina maan historian ja kulttuurin orientoimiseen. 9€ matkaopas olisi pelastanut paljolta molemmilla matkoilla!)

Ireland it is, then. Reissukirja #1 selvitetty.

Joku fiksu varmaan tässä välissä ihmettelee, miksen ota iPadiä. Siinähän on pienessä laitteessa kokonainen pikkukirjasto (ihan oikeasti; minulla on iPadilläni noin 20 000 sivua eri kirjoja). Kirjaa voisi vaihtaa lennosta, jos kyllästyy, ja vaikka kirjan lukisi loppuun, ketään ei haittaisi.

Syyni ovat kenties vähän hölmöt, mutta riittävät minulle.
1. En halua, että laite katoaa tai varastetaan matkalla. En tunne ketään ensimmäisen matkan reissukumppaneistani, joten se ainakin on täysin poissuljettu vaihtoehto.
2. Akun lataus, vaikkakin harvoin tarvittava, voi jossakin välissä olla hankalaa. Oikeaa kirjaa ei tarvitse ladata.
3. Jos ihan oikeasti kirja loppuu kesken, lataan iPhoneen jonkin ilmaisen kirjan ja luen sitä. Toistan tempun, jos sekin kirja loppuu.

iPad tosiaan olisi hyvä kapistus matkalle, jos en pelkäisi niin kovasti sen menettämistä. Se oli kallis ja sisältää monia muistiinpanojani päiväkirjoja ja "romaaniani" varten, joten en uskalla ottaa riskiä ainakaan ensimmäisen matkan kohdalla. Kolmannelle reissulle otan 'Padin todennäköisesti mukaan, koska se matka on perhereissu ja hotellissa on turvasäilö.

... Kyllä matkustaminen on rentouttavaa, haha.

(Tämä koko merkintä on vielä siitä ironinen ja hölmö, että aina ulkomailla ostan ainakin yhden kirjan. Miksen lukisi sitä loppureissun sitten? Voi Nooris, Nooris. Aivoja saa käyttää.)


Kertokaahan tekin: jos joutuisit vaikkapa viikoksi tai kahdeksi viikoksi autiolle saarelle, minkä yhden kirjan / mitkä kaksi kirjaa ottaisit mukaan?
Huomio! Autiolla saarella ei voi ladata iPadia. Heh.

Jos ei olisi paino- ja kokorajoituksia, ottaisin itse varmasti kahdeksankiloisen Shakspeare Library -järkäleeni. (Kyllä, kannessa lukee Shakspeare.)

Missä muusani on

Eli inspiraatiosta ja motivaatiosta on edelleen puhe, kuten edellisessä merkinnässä uhkailin.

NaNoWriMo liittyi merkinnän aloitusaiheisiin eli juuri motivaatioon ja inspiraatioon (tai niiden tuskastuttavaan puutteeseen) siksi, että olisin mielelläni kuullut NaNoWriMoon osallistuvilta tai sen aiemmin kokeneilta lukijoilta, millaista on, kun tekstiä ei vain synny.
Vai kykenettekö te kirjoittamaan silloinkin, kun "ei vaan yhtään huvita"?

Toki normaalielämän kirjoitustilanteissa voi usein antaa tekstin olla ja odottaa parempaa hetkeä, mutta deadlinen lähellä ainakin itse vain tuskastun yhä enemmän ja enemmän, jos tekstiä ei tule vaikka kuinka pusertaisi. NaNoWriMoa en ole kokeillut, joten en voi jakaa kauhutarinoita tuosta aiheesta teille, mutta muistan elävästi lukioajoilta ne viimeisen yön tsemppaukset, kun aamuviideltä sai vihdoin printattua esseen useiden tuntien pään näppäimistöön hakkaamisen jälkeen. Se ilo ja riemu, että tekstin oli saanut ulos sen kovista vastusteluista huolimatta, oli suurempi kuin väsymys, joka painoi silmäluomia aamukahdeksalta koululla.

NaNoWriMossa minua kai huolettaa eniten juuri se, että jos ei jonakin päivänä kirjoita, pitäisi seuraavana päivänä periaatteessa kirjoittaa tuplamäärä sanoja, jotta deadlinen täyttyessä olisi se 50 000 sanaa kirjoitettuna. Minun pääparkani ei kestäisi sellaista painetta ja "pakkoa" saada joka päivä yli tuhat sanaa ulos. Viitaten edelliseen merkintään, en ole kuin Sylvia Plath ja nimettömäksi jääneet kirjailija ja postimies.

Kun nyt kirjoitan, saan kirjoittaa silloin kun minusta tuntuu siltä. Kun minulla on motivaatiota kirjoittaa. Kun minua inspiroi jokin. (Ja jos ei ole motivaatiota ja muusa kuorsaa ullakolla, se ei haittaa - ehkä huomenna on eri tilanne. Tänään voin vaikka lukea, jos kerran kirjoittaminen ei suju sutjakkaasti.)

Mikä sitten motivoi kirjoittamaan? Mikä herättää muusan?

Minulle ainakin se, että saan puhua projektistani (on se sitten tämä blogi tai vaikkapa työn alla oleva "kirjani") ystäville ja tutuille, on hyvin tärkeää. Mitä enemmän innostun selittämään esimerkiksi juonikuviota ja lukijalle jättämiäni kerronnallisia aukkoja ja mitä enemmän ystäväni reagoi positiivisesti tai jopa innostuneesti kertomaani, sitä suurempi on myös haluni päästä koneen tai paperin ääreen suoltamaan sanoja ulos. Saatan käydä kahvilla kaverin kanssa, kertoa hänelle suurpiirteisesti mitä kirjaan tulee, ja hänen myönteisen reaktionsa takia istun kotimatkan nenä bussin ikkunassa kiinni ja "kirjoitan" tekstiä auki päässäni. Mietin sanavalintoja ja tekstin rytmiä, lukijan näkökulmaa kertojan näkökulmaan verrattuna, tai vaikka pieniä yksittäisiä kohtauksia tarinasta auki.

Eräs toinen hyväksi koettu keino saada muusa aktiiviseksi on pelata jotakin hyvin vähän suoranaista aivotoimintaa vaativaa tietokonepeliä. Juoniskeemoja ja hahmoviritelmiä voi rauhassa pyöritellä harmaissa aivosoluissa samalla, kun pamauttelee timantteja mäsäksi tai syöttää sammakoille kärpäsiä. Omia suosikkejani ovat, kuten ehkä jo arvasitte, Bejeweled 2 ja Pocket Frogs - molempien äärellä on syntynyt tuhansia rivejä tekstiä. Hyvää tekstiä? Siitä voi olla montaa mieltä - joskus on, joskus ei... Toisinaan tärkeintä on kuitenkin vain saada tekstiä ulos (jos deadline ei pureskele jo takapuoltasi); sitä voi muokata rauhassa myöhemmin. Eräs proosakirjallisuuden kirjoittamisen tunnetuimmista ohjeista on vain kirjoittaa; muokkaus, korjailu ja viimeistely tapahtuu vasta myöhemmin. Mitään ei voi korjata ja parannella, jos tekstiä ei ole lainkaan olemassa!

Tietenkin on myös tärkeätä kokea olonsa hyväksi kirjoittaessaan. Jos potee päänsärkyä tai on sairas tai esimerkiksi vieraassa ympäristössä, ei luultavasti kykene tuottamaan samanlaista tekstiä kuin normioloissa. Keskittymiskyky herpaantuu, ja siitä puolestaan seuraa turhautumista ja vaivaantumista, ja siitä on hyvin hankala päästä loppuun asti.
Itse en pysty edes päivittämään tätä blogia muilta kuin omalta koneeltani, koska en ole tottunut muiden koneiden näppäimistöihin ja se ärsyttää suunnattomasti ja vie kaiken huomioni. Ei tämä teksti varmasti ole nytkään täydellistä, mutta on se piirun verran parempaa kuin jos murahtelisin näppäimistölle puolet kirjoitusajasta...
Tämän vuoksi yleensä ollessani tilanteessa tai paikassa, jossa kirjoittaminen ei syystä tai toisesta onnistu, suunnittelen päässäni kirjoitustöihin liittyviä asioita, jotta niitä ei tarvitse pohtia enää kirjoittamisen ollessa taas mahdollista.

Bussissa haaveilu on aina hauskaa! Kuinka tunnelmallista onkaan talven pimeässä, iltapäivän ruuhkassa köröttelevän bussin kyydissä, kun antaa ajatusten lentää. Tänään tuumailin kirjaseni henkilöhahmojen suhteita ja suhtautumisia toisiinsa.

Mitä sinä touhuat julkisissa liikennevälineissä? Luetko, haaveiletko, teetkö kenties töitä?


Muistuttaisin myös, että tässä merkinnässä olevaan triviakysymykseen ei ole saatu vastausta... Mikäli kukaan ei osaa tai jaksa vastata tässä lähipäivinä, kerron seuraavassa merkinnässä vastauksen. (Tiedän, että monia asia tuskin äärettömän paljon kiinnostaa, mutta toivon, että huomioitte ainakin vastauksen, sillä kirja on kaunis klassikko ja suosittelen siihen tutustumista. Pysykää siis kuulolla!)

Virallinen teksti no. yksi

Heissan!

Pidemmittä puheitta tervetuloa; toivottavasti viihdytte ja löydätte täältä (tulevaisuudessa, kunhan tekstejä on julkaistu hieman lisää...) kiinnostavia juttuja, joita innostutte kommentoimaan ja/tai miettimään.

Ensimmäiseen kunnon blogikirjoitukseeni siis!

Muutama päivä sitten ajallessani iltapäivän ruuhka-aikaan metrolla kotiinpäin huomasin ilokseni, että noin kymmenestä välittömässä läheisyydessäni olevasta henkilöstä seitsemän tai kahdeksan luki keskittyneesti paksua romaania. Tämä oli minulle aivan uutta, sillä yleensä olen yllättynyt, jos näen yhdenkin ihmisen kaivavan lukemisia esiin kesken matkan. Onpa mahtavaa, että ihmiset lukevat enemmän kirjoja, ja jopa kantavat niitä mukanaan työmatkoilla!

Ensi-ilahtumiseni jälkeen kuitenkin huolestuin. Kertooko metrossa lukeminen sittenkin siitä, ettei ihmisillä ole aikaa lukea missään muualla? Ajattelevatko ihmiset, että kun työmatkahan on joka tapauksessa pakko kulkea, niin miksi ei sitten käyttäisi aikaa hyödykseen ja lukisi samalla?
Yhtä lukuunottamatta kaikki metrossa havaitsemani lukijat olivat naisia. Vaikka me Suomessa ja tasa-arvon aikaa elämmekin, yleisesti ottaen naiset pitävät silti edelleen kodeista, ruoasta ja lapsista huolta. (En toki halua yleistää turhankarkeasti; tämä vain on tietojeni mukaan enemmistön perhetilanne tällä hetkellä.) Voiko olla niin, ettei näillä naisilla ole aikaa tai intoa lukea muualla kuin siellä, missä on pakko nököttää muutama kymmenen minuuttia joka päivä? Että lasten harrastusten ja hoitamisen jälkeen ei yksinkertaisesti enää jaksa tarttua kirjaan - silmät valuvat kiinni vaikka yrittäisi?
Muistan itse monta kouluiltaa, joina olisi tehnyt mieli lukea, mutta ei vaan jaksanut.

Miten oikean elämän ja kaunokirjallisuuden maailmoissa vierailun saa yhdistettyä toimivasti? Niin, ettei kumpikaan vie toiselta aikaa ja jaksamista? Ja jos jommastakummasta pitää tinkiä, niin mistä tingitään?

Tunsin kerran ihmisen, joka sanoi ehtivänsä lukea niin paljon kirjoja jättämällä yöunet lyhyiksi... En suosittele menetelmää kellekään, mutta ihailen yhä edelleen hänen omistautumistaan kirjoille.


Hyvä lukija, kuinka tärkeää lukeminen on sinulle? Mihin väliin arvoasteikollasi se asettuu? Kuinka paljon aikaasi suot sille?