Something old, something new...

... Something borrowed, something blue!
Tämänkertaisilla kirja-arviointikirjoillani pärjäisi häissäkin, haha.

Eli kaksi vanhaa, kaksi uutta tällä kertaa, että joskus saisin kaikki nuo pölyttymään jääneet kirjat kirjoiteltua pois!

• Philippa Gregory: The Boleyn Inheritance Gregoryn Tudor-sarjan kolmas kirja seuraa kolmen naispäähenkilön elämää Henrik VIII:n hovissa. Hieman mielenkiintoisesti Gregory on hypännyt The Other Boleyn Girl -teoksessa kuningasta ihastuttaneen, tulevan kolmannen vaimon Jane Seymourin ohi kokonaan - ilmeisesti kuninkaan ainoan miespuolisen perillisen synnyttäneen ja lapsivuoteeseen kuolleen kiltin Janen tarina oli joko liian haasteellinen tai helppo. Tämä kirja alkaakin kuninkaan etsiessä neljättä vaimoaan, joka oli Anna Kleveläinen, joka pääsi historiaan paitsi yhtenä sarjakuningattarista, myös ainoana, joka selvisi hengissä eron Henrikistä. Englantia huonosti osaavan uuden kuningattaren palvelijoiksi päätyvät myös edesmenneen Anne Boleynin käly Jane Boleyn ja serkku Katherine Howard (kuninkaan tuleva viides vaimo). Kirja pomppii ymmärrettävästi välillä melko pitkiäkin aikahyppyjä pystyäkseen kertomaan pitkän aikavälin tarinan luettavan pituisessa romaanissa, mutta kertomus ei kärsi hyppelystä. Pääasiat tulevat hyvin esille ja kolmen päähenkilön välillä vaihtelevat luvutkin pysyvät melko hyvin hyppysissä. Gregoryn tärkein anti on kuitenkin mielestäni historiallisten, hieman huomiottakin jääneiden hahmojen lihallistaminen. Anna Kleveläinen ei ollutkaan tyhmä lehmä, Jane Boleyn saattoi kyllä olla juonitteleva ilkimys mutta kuinka hän siitä kärsiikään Anne ja George Boleynin mestautusten jälkeen, ja nuori Kitty Howard on kertakaikkinen bimbo. Kittyn hahmo jäikin minulle etäisimmäksi, sillä hänestä oli tehty niin stereotyyppinen teini, ettei hahmo tuntunut enää edes todenmukaiselta. Toisaalta nuoria naisia ei tapahtuma-aikoihin koulutettu, ja Mary Boleynin typeryyttähän olen jo ehtinyt harmitella täällä, joten Kittyn hahmo pysyy juuri ja juuri realismin rajoissa. Sulostuttavana pikkudetaljina Jane Boleyn puhuu usein kälystään Annesta ja miehestään Georgesta aivan kuin he vielä eläisivät, juonittelisivat yhdessä ja nauraisivat linnan käytävillä kaksin kuten aina ennen. Janen haikeankatkera kaipaus ja siihen sekoittuva mustasukkaisuus luovat kauniin jännitteen kerrontaan, eivätkä edellisten kuningatarten ikävät kohtalot ole unohtuneet muiltakaan hahmoilta. Kuten aiemminkin, suosittelisin Gregoryn kirjoja lähinnä tapahtumien ja miljöön rikkaan kuvailun ja uljaiden hahmojen takia; historiasta kiinnostuneet voivat lukea teosten seuraksi jotakin paikkaansapitävämpää. Historiallisena puolifiktiona Gregoryn kirjat ovat aivan upeita, mutta muistakaa tarkastaa faktat jälkikäteen!
• G.W. Bernard: Anne Boleyn. Fatal Attractions Kuten olen aiemmin ääneen ihastellutkin, Anne Boleyn on yksi lempihahmoistani historian pitkässä näyttelijälistassa. Tämä päätyi siis kainaloon kirjastosta nimensä perusteella. ... Olisin periaatteessa voinut jättää väliin! Bernard tuskailee moneen otteeseen teoksessa aiempien aiheesta kirjoittaneiden historiantutkijoiden "viallisia" päätelmiä ja puutteellisia selityksiä sortuessaan itse heti perään aivan samoihin virheisiin. Lisäksi minua otti pannuun Bernardin tapa aloittaa kirja lööppimäisillä julistuksilla (kuten että kirjan aikana hän paljastaa, kuinka Annea vastaan nostetut syytteet olivatkin osittain totta eivätkä keksittyjä) ja suunnilleen viimeisessä luvussa sitten puolivillaisesti todeta, että osa syytteistä saattoi ehkä jopa olla totta. No ihanko tosi? Bernard viljelee tekstissään myös hyvin reippaasti toteamuksia "lukija tulee huomaamaan myöhemmin" ja "kuten tulen näyttämään myöhemmin". Hyvä ihminen, jos olet jo puoli sivua asiasta kirjoittanut, kerro nyt kokonaan se sitten tässä äläkä palaa sekavasti siihen sadan sivun ja viidenkymmenen uuden asian jälkeen. Epäilen myös vahvasti, että osa näistä "myöhemmin tulevista" asioista jäi kertomatta sitten myöhemmässä vaiheessa - en pitänyt listaa, mutta niitä oli todella paljon... Huomasin jossakin välissä teosta olevani vihainen kirjailijalle siitä, että hän oli ottanut niin negatiivisen asenteen Annea kohtaan, mikä taas oli minulle silmätavaava huomio; me emme tosiaankaan tiedä Annesta juuri mitään tärkeää - hänen motiivejaan, tunteidensa syvyyttä ja kohdetta tai kohteita... Useimmiten käykin niin, että historioitsijalla on jo valmiiksi jokin asenne Annea kohtaan, joka valitettavasti värittää sitten tutkijan tulkintaa Henrik VIII:n toisesta vaimosta ja hänen elämästään. Huonon ja hieman sekavan kirjoitustyylin takia haluaisin sanoa, ettei teos ole lukemisen arvoinen, mutta toisaalta sen sisältämä teoreettisen tutkinnan määrä ja lukijan itse kokemat hehkulamppuoivallukset antavat sille kyllä paljon lukuarvoa. Kunhan saan luettua muutaman muun Anne Boleynia käsittelevän historiallisen teoksen kykenen toivottavasti paremmin sanomaan, minkä arvoinen tämä teos sisällöltään on.
• Mervi Marttila: Molemmista päistä tähystetty - Päättömiä potilaskertomuksia 3 Sain syntymäpäivälahjaksi 10 euron lahjakortin, jonka käytin tämän ostamiseen. Minulla oli jo sarjan aiemmat osat, joista olen pitänyt kovasti, ja tämä oli kirjalistallanikin, joten valinta oli melko selkeä, mutta 15 euron hinnalla (no, 5 euroa lahjakortin kanssa) olisin odottanut hieman enemmän kuin 71 sivua. Näihin 71 sivuun sisältyy muutama aukeaman kokoinen kuva ja pari edellisistä kirjoista nostettua "potilaskertomusta". Ymmärrän, että rahaa pitää saada (... tai no, en kyllä itse asiassa ymmärrä) ja sarja on ollut ymmärtääkseni todella suosittu, joten jatko-osia ulos vain niin kauan kuin materiaalia riittää - mutta olisikohan tämänkin teoksen kanssa voitu odottaa vielä jonkin aikaa, että olisi saatu lisää sivuja siihen? Kirjasen lukaisee aivan kevyesti alle puolessa tunnissa, naururemakat mukaan lukien. Onneksi teoksen tärkein ominaisuus eli hauskat ja kummastuttavat otteet potilaskertomuksista toimii. Itse ainakin nauroin pari kertaa niin, etten meinannut henkeä saada. Pelkäsin kaulasuoneni poksahtavan ja päätyisin seuraavan jatko-osan sivuille! Yhtä tai kahta "hauskan lausahduksen" hauskuutta en ymmärtänyt, mutta kenties joku avaa ne minulle joku päivä, ja pari nyt-en-tajunnut-miksi-tämä-on-muka-hauskaa -juttua ei pilaa kirjaa. Summa summarum: hauska kirja, mutta olisi kaivannut mielellään vielä ainakin 50 sivua lisää ollakseen hieman pitkäkestoisempi ja hintansa väärti.
• Helena Petäistö: Aamiainen Cocon kanssa. Lontoossa Edinburghissa ja Dublinissa Mainostelevisiosta ja vähän muualtakin tuttu legendaarinen kirjeenvaihtaja kertoo Aamiainen Cocon kanssa -sarjassaan Euroopan eri kaupunkien parhaat hotellit, ravintolat ja muutamia erikoisia nähtävyyksiä. Tämä miniteos keskittyy nimensä mukaisesti Lontooseen, Edinburgh'hun ja Dubliniin. Tavallista Berlitzin matkaopasta ei siis kannata odottaa - ja miksi pitäisikään? Jos lukija kaipaa Berlitzin opasta, lukija on hyvä ja ostaa/lainaa sellaisen. Petäistö kirjoittaa ihanan värikkäästi ja kaikella sillä asiantuntemuksella, jota hänelle on vuosien aikana kertynyt. Parissa kohtaa tekstiä Petäistö kuulosti hieman itseään kehuvalta, mutta ne tunteet menivät onneksi nopeasti ohi - ja annettakoon hänelle pieni lipsahdus anteeksi ihanien ravintola-, herkkukauppa- ja tunnelmahotellisuositusten takia. Pidin kovasti jokaisen kaupungin eri suosituslistoja edeltävistä pienistä esseistä, joissa Petäistö kertoo kyseisestä kaupungista omien kokemustensa valossa. Petäistö onnistuukin kautta kirjan välttelemään suurimpia perusmatkaoppaiden ominaisuuksia esittelemällä ja suosittelemalla omia suosikkejaan ja vähemmän tunnettuja paikkoja niiden tavallisten turistirysien sijaan. Myös esimerkiksi Dianan ja Harry Potterin ihailijoille löytyy omia arvokkaita vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käväistä. Olen varma, että Petäistön sarjasta hyötyvät kaikki Euroopan matkailijat ja nojatuolimatkustajatkin, mikäli oma kohdekaupunki vain löytyy sarjasta - tutuksi luulemastaankin alueesta Petäistö osaa kertoa vaikka mistä mielenkiintoisista  paikoista, joita tekee heti mieli lähteä kokeilemaan itsekin. Mikäli matkakohde on itselle tuntematon, kannattaa Coco pariuttaa vaikkapa sen tutun ja turvallisen (ja käytännöllisen) Berlitzin oppaan kanssa, varsinkin jos haluaa oikein lomailla matkallaan eikä vain juosta nähtävyyksien ja museoiden välillä. Coco ja Berlitz soveltuvatkin myös kokonsa puolesta hyvin matkalle mukaan otettaviksi, joten nyt reissaamaan! (Jos varat tai aika eivät riitä, nojatuoli on hyvä "lentopaikka".)

Häitä ei nyt tällä hetkellä ole tiedossa, mutta tänään on Chewing on Pearlsin ensimmäinen syntymäpäivä! Jee!

(kuva täältä.)

Om nom nom... Makoisaa ja rentoa sunnuntaita teille!
Muistakaa, että ensi viikolla kuun vaihtuessa päättyy elokuun kommenttiarvonta. Asiaa ei onneksi tarvitse surra, sillä silloin alkaa samalla syyskuun kommenttiarvonta!

"And thus I take my leave of the world and of you all, and I heartily desire you all to pray for me."

Viikon kirjat, armaat lukijat. Mummin nuoruudenaikaisia romansseja ja historian veristä kahinaa!

• Anni Polva: Rakkaus rasittaa Samaa vanhaa Polvaa kuin aiemmatkin, toki jälleen eri hahmolla ja juonella kyllästettynä. Olen huomaavinani teoksissa pientä toistoa tapahtumapaikkojen suhteen (aina sama kylpyläkaupunki tai maalaiskylä järvineen), mutta tarinat ovat onneksi sen verran erilaisia, ettei toisto häiritse sen suuremmin. Tässä teoksessa pääjuonena on, että kun rikas mies kieltää poikaansa naimasta (tulevaa) voimistelunopettajaa, kehittää nuoripari ovelan suunnitelman: typykkä hurmaa isäukon, jolloin tämän on pakko hyväksyä hänet miniäkseen. En usko, että monikaan nykyajan suomalaiskirjailija osaisi tehdä tuosta ideasta kovinkaan onnistunutta teosta, mutta Polvan 1950-lukulaiseen miljööseen ja tekstiin se - kumma kyllä? - sopii kuin nenä päähän. En välittänyt tästä teoksesta yhtä paljon kuin parista aikaisemmasta, mutta se johtunee siitä, että minun kävi niin sääliksi höpläytettävää isärukkaa, etten osannut pitää päähenkilöstä. Se on melko suuri ongelma useissa kirjoissa. Teoksen kyllä lukee ihan mielellään, mutta ei siitä mikään erityisen ilahtunut olo jää.
• Philippa Gregory: The Other Boleyn Girl Jos Troijan Helenalla oli kasvot, jotka lähettivät matkaan tuhat sota-alusta, Anne Boleynillä oli aivot, jotka muuttivat maailman suurimman ja vaikutusvaltaisimman imperiumin uskonnolliset ja poliittiset käytännöt kertaheitolla. Ymmärrettävästi Gregoryn kirjakin siis keskittyy puolet ajasta Anneen päähenkilönsä Maryn sijaan; Annessa on vetovoimaa, jonka kaikki kuningas Henrik VIII:sta sisko Maryyn huomaavat. Lukijaa selvästi vedetään koko ajan Maryn puolelle tämän jäädessä Boleyn- ja Howard-perheiden kunnianhimon jalkoihin, mutta ainakin minulle Anne on aina The Boleyn Girl. Jo teoksen nimikin asettaa Maryn toissijaiseksi Boleynin tytöksi, viattomaksi altavastaajaksi jollaisilla romanssiromaanit ovat kautta aikain kosiskelleet lukijoita, mutta tavoiteltu vaikutelma jää etäiseksi. Kuten ylläolevassa teoksessa, päähenkilöstä on vaikea pitää pyyteettömästi. Mary on lukijalle lähinnä rasittava, typerä tyttö, joka ei välillä tajua yksinkertaisiakaan asioita. Onko ihmekään, että tuollaisen neidon rinnalla kaunis, älykäs ja koulutettu Anne loistaa niin kuninkaan kuin lukijankin silmissä? Teos ei tietenkään ole historiallisesti täysin pitävä, mutta fiktiivisenä historiaantutustuttajana se on ilmiömäinen. Tämä teos itse asiassa sai minut tekemään historian loppututkielmani koulussa aiheesta Englannin kirkon reformaatio, niin vaikuttava se oli. Siinä missä Gregoryn muut kirjat ovat hyvää ajanvietettä ja vievät ajatukset Tudorien Englantiin, jää tämä toinen Boleynin tyttö mieleen moneksi viikoksi. Suosittelen teoksen lukemisen (tai jopa sen aikana, jos keskittymiskyky riittää) tutustumaan esimerkiksi Wikipedian kautta Henrik VIII:een ja hänen kuuteen vaimoonsa. Erityisesti Anne (ensimmäinen kahdesta) häikäisee, kuten kirjassakin. Kuinka ei voisi rakastaa ihmistä, joka teloitustaan edeltävänä iltana nauroi kädet kaulallaan vanginvartijalle, "Kuulin, että teloittaja on erinomainen työssään, ja minulla on niin kapoinen kaula!" Anne on yhtä viehättävä Gregoryn ja Maryn kriittisten, ajoittain jopa kateellisten ja vihaavien silmien läpi katsottuna kuin oikeassa elämässäkin, joten tämä teos kuuluu jokaisen lukulistalle. 630 sivua semimodernia englannin kieltä lentää ohitse kuin siivillä. Historiaa, upeita henkilöitä ja metrikaupalla veren tahraamia pukuja! (Minulle olisi mieluisaa kuulla joltakulta toiselta lukijalta, joka ei ole niin suuri Anne-fani, mitä hän piti teoksesta.) Otsikon sitaatti oli muuten Anne Boleynin viimeisiä sanoja hänen puhutellessaan hänen kuolemaansa seuraamaan tulleita kansalaisia. Kun Anne polvistui side silmillään odottamaan kaulan katkaisua, myös koko yleisö polvistui kunnioituksesta naista kohtaan, jota he olivat haukkuneet huoraksi ja noidaksi vain pari vuotta aiemmin.

Ensi viikolla tällä ohjelmapaikalla tutustutaan Arthur Conan Doylen ja Sherlock Holmesin suhteeseen sekä Jane Austenin suloiseen Catherine Morlandiin (mikäli minä nyt saan nuo kaksi viimeistä lukua Northanger Abbeystä luetuksi huomiseen mennessä...).
Raamatunlukukin edistyy! Olen selvinnyt jo Uuteen testamenttiin, joka on huomattavasti kevyempää luettavaa (ja lyhyempi) kuin Vanha testamentti. Kyllä tästä viimeistään ensi vuoden alussa on selviydytty kunniakkaasti! (En kyllä odota yhtään innolla sen arvioimista kirjana...)

... Seuraava kirjoitusharjoitukseni näkyisi olevan sulkeiden poistaminen käytöstä...


Catherinen goottiromaanien rakkauden vuoksi kysyn teiltä tällä kertaa, mikä on mieleenpainuvin historiallinen teos (=menneeseen sijoittuva romaani).

Jos en olisi niin ihastunut Anne Boleyniin, vastaisin itse varmaankin Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen. Myös Oscar Wilden Salome-näytelmä on viime päivinä pyörinyt mielessäni jostakin syystä, mutta Sinuhessa on jotakin samaa lumoa kuin The Other Boleyn Girlissä. Kirjaa lukiessa tuntee miltei aavikon hiekat silmissään.
Toki myös viktoriaaniset Sherlock Holmesini saavat maininnan. Oli Arthur Conan Doyle mitä mieltä hyvänsä, minusta Holmes on aivan mahtava tyyppi.

Liittyykö valitsemaanne kirjaan (tai kirjoihin) oma mieltymyksenne siinä käytettyyn miljööseen? Huomaan nimittäin itse, että muinainen Egypti, keskiajan Englanti ja viktoriaaninen Englanti ovat lempimiljöitäni, joten kirjavalintani eivät liene sittenkään mikään yllätys...?

Laiskanläksyjä

Kävin torstaina kirjastossa ystäväni kanssa, ja sen jälkeen piipahdin mummilla vielä. Palasin kotiin yhdeksää lainakirjaa kantaen. Minullahan ei ollut aiempia lainoja vielä kesken täällä kotona, ei...

Mutta asiaan, eli paljon laiminlyötyihin viikon kirjoihin. Kahden viime viikon kirjat ovat siis tässä;

• Nicola Wood: Scottish Proverbs Voi, mikä pieni hauska kirja! Tämä on täynnä skottilaisia tunnettuja viisauksia. Jotkut sanonnoista ovat "perusenglanniksi", ja toiset puolestaan on kirjoitettu Skotlannin murteella (ei siis skottigaeliksi, vaan eräänlaiseksi väännellyksi englanniksi). Pidin skottimurteen lausahduksista enemmän, koska se kieli ja ääntämistyyli on puolet hauskuutta siellä päässä Brittein saaria. Kirjassa ei luultavasti ole kenenkään elämää radikaalisti muuttavia sanontoja, mutta useat niistä ovat fiksuja, kieli-keskellä-poskea -tyylistään huolimatta, ja kaikki ovat ihanan skotlantilaisia.
• Elisa Hauhio, Satu Paakkala & Jari Sadinmäki: Suru Pidin teoksen koristelemattomuudesta: suru ja sureminen oli laskettu esille ilman selityksiä tai ehostuksia, raakana ja kipuilevana ja näkyvyydestään huolimatta yksityisenä. Pidin myös tekstin kirjemäisyydestä, lyhyistä ja rehellisistä pätkistä lähettämättömiä kirjeitä kadotetuille rakkaille. Teoksessa oli monia, monia kohtia, jotka olisin voinut itsekin allekirjoittaa täysin, mikä todistaa, että suru on pohjimmiltaan universaalia. Kirjoittajat käyvät myös teoksen aikana läpi surun eri vaiheita, ja ovat lopussa jo miltei valmiita menemään eteenpäin elämässään - eivät unohtamaan tai päästämään irti, mutta olemaan kykeneväisiä hymyilemään ja kiitollisia menetettyjen ihmisten kanssa vietetystä ajasta. Kirja on hyvin, hyvin surullinen ja saattaa repiä herkemmiltä lukijoilta suuriakin haavoja auki, vaikka onkin niin lyhykäinen, mutta samalla teos on lohduttava ja rohkaiseva. Vaikka et olisi vielä (tai koskaan) valmis menemään eteenpäin, ainakaan et ole yksin tunteidesi kanssa, vaikka läheisesti eivät ymmärtäisikään suruasi. Ja ainakin minulle oli ihanaa, että joku toinen oli pukenut tunteitani sanoiksi.
• Charlaine Harris: True Blood Omnibus II (Southern Vampire Mysteries -sarjan kirjat 4-6: Dead to the World, Dead as a Doornail, Definitely Dead) Pidin kirjoista, vaikkakaan en älyttömän paljon. Ne ovat kaikki OK ja niillä on samat hyvät ja huonot puolet. Suurin miinus tulee edelleen siitä, että Sookie ja Bill ovat päähenkilöinä uskomattoman epäkiinnostavia ja joskus jopa ärsyttäviä. Toivoisin, että teoksissa olisi enemmän Pamiä, Ericiä, Alcidea ja Bubbaa. (Vaikka Bubba onkin vain sivuhahmo, hän on edelleen mielestäni yksi koko sarjan parhaimpia asioita.) Teosten huumori onneksi toimii ja juoni kulkee eteenpäin rennosti, sillä sarja ei edes esitä olevansa yläluokkaista älykkökirjallisuutta. Sookie on maalaistyttö ja puhuu ja käyttäytyy kuin sellainen (ja kertojana hän on totta kai koko ajan äänessä). Tämän kokoelman ensimmäinen kirja oli mielestäni tämän kolmikon paras, mutta viimeinen loppui niin jännittävään asetelmaan, että varasin jo seitsemännen kirjan kirjastosta. Kevyttä romantiikkaa ja vampyyrihottiksia kaipaaville suosittelen sarjaa sen satunnaisista pikku nikotteluista huolimatta - ainakin ne ovat vain hienoisia nikotteluja, kun verrataan joidenkin toisten vampyyrisarjojen kokonaisiin öklöttäviin röyhtäyksiin. Ja hei, Alcide ja Bubba ovat hellyyttävän ihania ja Pam, vaikka nainen onkin, hurmaa minulta sukat solmuun.
• Philippa Gregory: The Constant Princess Kirja on Tudor-sarjan ensimmäinen, ja se kertoo Katariina Aragonialaisen kapuamisesta Espanjan Infantasta Englannin kuningattareksi. Olen lukenut kirjan jatko-osan The Other Boleyn Girl aiemmin, ja minusta se oli paljon parempi. Katariinan hahmossa on jotakin, joka jättää hänet lukijalle etäiseksi ja kylmäksi, vaikka historiallinen juoni soljuukin melko onnistuneesti eteenpäin. On toki aivan luonnollista, että kirjoittajan taidot paranevat kirjasarjan kasvun myötä, eikä tämäkään mikään huono teos ole. En menisi niin pitkälle, että suosittelisin tätä, sillä The Other Boleyn Girl vain on paljon parempi kaikilta osin, mutta jokaiselle Tudorien Englannista ja Henrik VIII:n monimutkaisista suhteista kiinnostuneelle tämä on mukavaa lukemista. Saat historiantunnin viihdyttävän lukukokemuksen lisäksi! (Muista tosin tarkistaa faktat jostakin, jos innostut. Kirja ei ymmärrettävästi ole täysin vedenpitävä.)

Jee! Ensi viikolla on sitten luvassa ainakin Macondon viidakkoperheen elämää, Twilight-vampyyrejä ja 1920-luvun elämääntylsistyneisyyttä, ja alkuviikolla mietimme aloitusvirkkeitä ja niiden painoarvoa.

Tällä hetkellä työn (vai pitäisikö sanoa viihtymisen?) alla on se ainainen Raamattu, Nanny Returns, The Other Boleyn Girl ja Dexter is Delicious, eli paljon sarjoja ja jatko-osia. Välillä viihdytän itseäni lukemalla Sherlock Holmes -tietokirjaa.

Ensi viikolla on muuten Englannin kuninkaalliset häätkin! Siinä mielessä The Constant Princess Katariinoineen oli erinomaisen ajankohtaista lukemistoa... Mikäli Kate Middleton nousee koskaan hallitsijan puolisoksi asti, hänestä tulee Englannin kuningatar Katariina VI. Katariina Aragonialainen oli Englannin toinen Katariina-niminen kuningatar.

Mikä on paras historiallinen romaani, jonka olet lukenut? Mistä pidit siinä?