Aadeet taas vauhdissa

Ystäväni sanoi pari iltaa sitten chatissä apropos seuraavaa:

"olen vähän niuho, mutta minun kielikorvaani särähti vähän maikkarin uusi urheilu-uutisten nimi: "MTV Sport Uutiset". olisivat voineet pitään vanhan hyvän tulosruutu-nimen käytössä tuon sanahirviön sijaan :D"

Vastasin "Juu ei kiitos, kukakohan tonkin paskan on keksinyt... Miksei voi vaan olla "maikkarin urheilu-uutiset"?"

Ilkka sitten totesi: "joku mainostoimisto ton on keksinyt (isoa korvausta vastaan). urheilu-uutiset ei käy, koska a) se on kieliopillisesti oikein ja b) se on kokonaan suomeksi :D mainostoimistot rakastavat vääntää kieltä solmuun ..."

It's funny 'cause it's true, eikö vain?

(Huomauttaisin myös chattikielestämme: ei 100% kieliopillisesti oikein, mutta suhteellisen selkeätä, ja suurin osa sanoista on kirjoitettu oikein. Hymiöitä en käytä itsekseni edes päiväkirjassani, mutta muistiinpanojen ja chat-keskustelujen äänensävyä selkeyttämään ne ovat hyviä ja helppokäyttöisiä.)

Got vocabulary?

Merriam-Websterin ihana ja käytännöllinen sivusto tarjoaa paljon ilmaisia sanakirjatouhuihin liittyviä palveluita (esimerkiksi, yllätys yllätys, ilmaisen sanakirjan!). Muiden kielellisten mahtavuuksien lisäksi sivustolta löytyy hauska testi, jolla voi mittailla oman englanninkielisen sanavarastonsa laajuutta!

Click here to test your vocabulary range!

Testin voi lisäksi tehdä monta kertaa - ei liene shokeeraava yllätys kenellekään, että Merriam-Websterillä riittää testisanoja.


A craic St Paddy's Day to everyone!

Bloggii

Minua ihmetyttää, kuinka paljon täältä interverkosta löytyy blogeja ja muita vastaavia sivustoja, jotka on kirjoitettu huomattavan huonolla kieliopilla.
Koska osaan vain suomea ja englantia ymmärrettävän paljon, olen kohdannut lähinnä silmiäkirvelevää teinienglantia ja "jotenkin vähän sinne päin" -suomea, mutta oletettavasti ilmiö on kaikkikielinen.

Tietenkään blogin, varsinkaan esimerkiksi muotia tai kynsilakkoja esittelevän, ei tarvitse roikkua epätoivoisesti kieliopin nipotussäännöissä kuten minä teen, mutta eikö olisi jo kirjoittajan, merkinnän aiheen ja lukijoidenkin kannalta parempi, että tekstiä ymmärtäisi ilman päänsärkyä?

Inhimilliset virheet toki ymmärretään ja suodaan kirjoittajille - itsekin tappelen yhä edelleen liian pitkien virkkeiden kanssa, vaikka siitä jo IB:llä purnattiin!, - mutta jotain yritystä pitää olla.
Blogi voi olla vaikka kuinka muikea ja mielenkiintoinen, mutta jos teksti näyttää tympääntyneen alakoululaisen kirjoittamalta, se työntää monia mahdollisia lukijoita kauemmas.

Blogi saa - ja mielestäni sen miltei pitääkin - olla persoonallinen ja kirjoittajansa näköinen niin kuviensa kuin tekstin puolesta. Panostamalla edes vähän tekstiin kirjoittaja antaa itsestään vaikutelman, että hän arvostaa lukijoitaan ja välittää aiheestaan.

Jos kerran pitää kirjoitustensa aiheista sen verran, että jaksaa näpytellä niistä merkintöjä ja ottaa kuvia, eikö myös välitä siitä sen verran, että panostaa tekstin asuun ja luettavuuteen?


Tämä merkintä ei ole suunnattu ketään tiettyä kohti. Kunhan tuli mieleeni ihmetellä asiaa!

Pata soimaa kattilaa, haha.



EDIT: Jokseenkin taiteellisen noloa, että tässä purnausmerkinnässä on koko blogin historian suurin määrä kirjoitus- ja kielioppivirheitä.
Näillä mennään tai ei mennä lainkaan, joten eipä itketä liikaa. To err is human (and to arr is pirate).

Itis parking

Itäkeskuksen parkkihallin kyltti ilahdutti taas päivääni olemassaolollaan. Siinä luki jotakuinkin näin:

MERKATULLA ALUEELLA LISÄ PYSÄKÖINTI


Okei, asia on vielä selvä vääräkielisyydestä huolimatta, mutta näistä pikkulapsuksista se alkaa...
Tekisi mieleni nähdä muiden kielten kylttejä (eikö Itäkeskus nautikin monikansallisesta asiakasmassasta?), jos edes suomeksi ei mene ihan nappiin.

Jäin niin jumiin sanaan "merkatulla", etten melkein edes huomannut yhdyssanan välilyöntiä, haha.

You, you, you

Kieliopin pikatunti pitkästä aikaa!

Elitistiteksteistä, runnelluista sitaateista ja sarkatisista huomautuksista edelleen usein esiin pomppaavat Ye Olde English -sanat hämmentävät joskus. Harva meistä taisi olla oikeasti paikalla, kun näitä käytettiin jokapäiväisessä puheessa, joten hämmennys on tavallaan aivan ymmärrettävää.

Yksikön toisen persoonan kolme eri ilmenemismuotoa on kuitenkin helppo erottaa toisistaan, joten revin välillä hiuksiani. (Kyllä, samat virheet, joita itse tein murrosikäisenä, ärsyttävät minua. Avarakatseisuus, nimesi on nainen!)

thou - perusmuoto. Hast thou seen my pantaloons?

thee - käytetään yleensä "sinun" ollessa esimerkiksi jonkun saaja tai vastaanottaja. This fish for thee.

thy - omistusmuoto. In thy orisons be all my sins remember'd!

thine - sama ilmentyminen kuin nykyenglannissakin tavattavalla "mine" sanalla. 'Tis thine.



Oivia esimerkkejä, kuten aina, tarjoilee rakas Bardimme. Sonetti XVIII:

Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimm'd;
And every fair from fair sometime declines,
By chance or nature's changing course untrimm'd;
But thy eternal summer shall not fade
Nor lose possession of that fair thou owest;
Nor shall Death brag thou wander'st in his shade,
When in eternal lines to time thou growest:
So long as men can breathe or eyes can see,
So long lives this and this gives life to thee.

"Älä naura mulle!"

What's the difference between a cat and a comma?

One has claws at the end of its paws, and one is a pause at the end of a clause!

Argh.

Olen jo monta päivää pähkäillyt seuraavaa englannin kielioppiknoppia saamatta siitä täyttä tolkkua: 

Nobody didn't see nothing.
 

Kerta kiellon päälle, kai!

Englanti on siinä mielessä ihanan raivostuttava, ettei sen sääntöjä ja kuriositeetteja koskaan lakkaa oppimasta ja ihmettelemästä. Rakas pseudo-äidinkieleni!

Iik.

Intouduin eräs ilta päiväkirjaan päivästäni vahingossa runoillessani miettimään, miksi jotkin englanninkieliset tavut kirjoitetaan -ee- ja toiset -ea-, vaikka molemmat äännetään pitkinä iinä. Alla on pieni lista sanoista, joita minulle tuli ensimmäisenä mieleen asian tiimoilta (kaikki loppuvat k-kirjaimeen yhdenmukaisuuden vuoksi):

seek
eek
leek
peek
meek
week

leak
meak
speak
peak
bleak
weak


Toki sama ilmiö on myös esimerkiksi sanoissa meet ja meat, joten loppukirjaimella ei missään nimessä ole mitään väliä. Minusta oli vain hauska etsiä nimenomaan koohon loppuvia sanoja.

Mielenkiintoisen poikkeuksen ii-sääntöön tekee steak, joka ei kirjoitusasustaan huolimatta ole ääntämysmuodoltaan stiik vaan steik. Sana stake äännetään täsmälleen samalla tavalla eri kirjoitusasustaan välittämättä.


Ah, englanti, rakas henkinen äidinkieleni. Kanssasi ei koskaan ole tylsää tai liian simppeliä!

Tjaa-a.

Välillä pitää melkein ihmetellä, onko Facebookin Kielipoliisilaitos jonkinlainen trollaussivusto. Muutama päivä sitten Kielipoliisit kritisoivat raiskauksesta kertovan uutisen kieltä, eivätkä olleet huomaavinaankaan kyseiseen naureskeluun eksynyttä lapsusta itse.

Tänään päivääni hämmensi seuraava status:

Ohjesääntö 3/2012. Sano niin kuin kirjoitat: ameba, Australia, boa, diabetes, golfata, internetiin, kampanja, kantarelli, sampoo.

Kotimaisten kielten keskus suosittaa näissä erikoislainoissa kirjoitusasun mukaista ääntämystä. Kokeilepa ääneen.

Kuten kommenteistakin näkyy, ohjeistus ei uponnut yleisöön kovinkaan hyvin. Eikä ihmekään; esimerkiksi boa kuulostaa kyllä typerältä yhdellä o-kirjaimella lausuttuna. Kyllähän jokainen aivosolut omistava puhuja ja kuulija tietää, että boa kirjoitetaan yhdellä oolla, vaikka lausuttaisiinkin "epäkieliasunmukaisesti" booa.

Sampoo ärsyttää minua itse eniten. Harvinaisen typerän kuuloinen sana! Ja anteeksi nyt vain, Kotimaisten kielten keskus, mutta meikäläinen kirjoittaa sen vastedeskin shampoo. Champagne-nimellä ulkomailla tunnettava juoma on eri asia - välttelen sen käyttämistä kirjoittaessa, kun en ole vielä löytänyt sitä hyvältä näyttävää kirjoitusasua. Jokainen, niin suositeltu kuin suosituin, tuntuu hieman hassulta.

Eli ei, en sano niin kuin kirjoitan, mutta en myöskään kirjoita niin kuin sanon. Asiateksti on asiateksti, rönsyilevä höpötykseni on oma osastonsa.

... Kai tämä on ennen kaikkea mielipideasia - mihin vedetään puhutun kirjakielen ja kirjoitusasujen yhtenäistämisen raja.

Ympyröin itseni maalilla tässä kohtaa!


P.S. Onpa mahtava fiilis kirjoittaa pitkästä aikaa!

Anatomisesti korrektia

Juttelimme tuossa äsken siskoni kanssa (eli minä pohdin ääneen ja siskoni söi lettuja mulkoillen minua samalla) siitä, mikä merkki ; eli semicolon mahtaakaan olla nimeltään suomeksi.

Hetken hämmennyksen jälkeen sanakirjaosio aivoissani humahti päälle ja käänsi sen puolipilkuksi, jonka onneksi äkkiä korjasimme puolipisteeksi.

Tämän jälkeen aloimme kuitenkin miettiä, mistä tämä nimike tulee. Kun etuliite semi- tarkoittaa osaa tai puolta ja colon kääntyy ensimmäisenä mielessä sanaksi (paksu)suoli, eikö looginen käännös olisi puolisuoli? Merkki ; jopa muistuttaa hieman suolenmutkaa.

Google Translate tuli onneksi taas apuun ja informoi minua siitä avuliaasta pikkuseikasta, että colon on myös merkin : eli kaksoispisteen nimike englanniksi, joten semicolonin kääntäminen puolipisteeksi onkin hyvin järkevää.

Pieni osa minua olisi silti nauttinut "puolisuolen" käyttämisestä kielellisten hienouksien kiemuroista keskustellessa.
Mikrobitin erään vanhan artikkelin sanoin, "Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta helvetin hauskaa tämä on!"

Shop rage

Tulin ilmaisseeksi itseäni varsin kimakasti pyörähtäessäni pari viikkoa sitten Malmin Prismassa, kun tepastelin tyytyväisenä keskikäytävää pitkin hyllyjen ohi. Jouduin ihan käännähtämään kannoillani ja kurkistamaan uudelleen jo ohittamaani hyllyä, että luinko ihan varmasti oikein. Sitten suusta pääsi äänekäs vastalause huutomerkeillä varustettuna.

Eräässä hyvinvarustellun näköisessä kylmäkaapissa luki avuliaan isoin kirjaimin LEMMIKEIDEN RUOKAMAKKARAT.

... Periaatteessa taivutus ehkä käy järkeen, jos oikein venytän aivosolujani (äärirajoilleen?). Jokin siinä silti särähtää ilkeästi. Itse olisin käyttänyt tutumpaa taivutusta lemmikkien, vaan enhän se minä ole, joka on Prismalle moisia kylttejä saanut väännellä.

Tautologinen ruokamakkarat ihmetytti myös; mitä muita makkaroita kaapissa muka olisi?


Kuten eräs fiksu mies totesi, probleema on pieni, mutta tarpeeksi harmittaakseen. (Tai ihmetyttääkseen. Näillä kahdella on joskus hiuksenpieni ero.)


Harmeja toki on onneksi hyvin monenlaista ja -kokoista. Hitto kun joskus saisi aikaiseksi näpsytellä auki nuo sadat "arvioimattomat" kirjat tuolta muistiinpanoista pois...

Grammarama

Facebookissa päivääni piristää usein Kielipoliisilaitos, jolla on asiallinen, mutta rento asenne nykypäivän kielellisiin kiemuroihin ja mietintöihin.

Pari päivää sitten kyseinen "poliisi" julkaisi statuspäivityksen, joka sai minut hihkumaan naurusta ja jakamaan sen omille naamakirjakamuillenikin:

Kielipoliisilaitos

kalasti verkosta nykykielioppia: Substantiivi on sana, jonka jälkeen voi lisätä "perkele", kuten äijänperkele tai autonperkele. Adjektiivin eteen voi lisätä "paskan", kuten paskantärkee tai paskanhailee. Verbi on sana, jonka jälkeen voi lisätä sanat "ihan sikana". Nyt voi pennunperkeleet päntätä ihan sikana paskanhaileeta kieliopinperkelettä. Yhdyssana taas on sellainen, jonka väliin ei voi panna "vittua". Niinku yhdysvittusana ei käy tai kuormavittuauto ei käy, mutta aivan vitun ihana käy.

Näillä mennään vaikka läpi sen kuuluisan pääkaupunkiseudun talven värisen kiven!
Vitsit, ettei kukaan kertonut moisia muistisääntöjä, kun minä olin ala-asteella...

Viimeinkin!

Jee, nyt se lupaamani hupaisia kirjoitus- ja kielioppimokia esittelevä sivusto toimii taas!

Varoitus: luultavasti kutkuttaa nauruhermoja ja saattaa aiheittaa nauruhepuleita herkemmille katsojille.

Kirotusvihreet voi aih-uutta sekanussija.


Oma suosikkini on... No, tykkään kyllä kaikista! Mutta ehkä ylimmäksi nousee tuo perussuomalainen "mämmiä saatana!"
Kasvisgranaatti, paistettu tuska, lastenlastenlapaset ja muut saavat kyllä minut vinkumaan naurusta ihan yhtä lailla.

Jos teille tulee muita vastaavia mieleen, haluaisin kovasti kuulla niistä! Tässä elämässä ei voi olla liikaa hupaisuuksia, joilla piristää päivänsä.

Voi jösses.

Heti, kun pääsin sanomasta, ettei ole ollut kielioppiaiheisia valituksia teille purnattaviksi, löytyi lehdestä suupieleni irvistämään saava juttu.

9.8.2011 ilmestyneessä Ilta-Sanomat -lehdessä oli aukeaman juttu Opettajien painajainen, joka kertoi siis kiusallisista, hankalista, jopa pelottavista oppilaiden vanhemmista. Artikkeliin sisältyi informaatiota Hannele Cantellin samaa aihetta käsittelevästä teoksesta Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat?, ja aukeaman alalaita oli omistettu lainauksille kirjasta.

Lainaukset ovat siis opettajien kokemuksia vanhemmista, ymmärtääkseni ihan opettajien itse kirjottamia kommentteja.

Eräs kertoi kirjain kirjaimelta lehden mukaan näin:

"Se, että vanhemmat huolestuvat jokaisesta yksittäisestä asiasta kuulostaa erikoiselle. Ikään kuin vanhemmat eivät olisi ymmärtäneet, että koulun yksi tarkoitus on itsenäistää heidän lastaan."

... Siis. Mitä.

"-- kuulostaa erikoiselle."

No tuo koko kommentin muotoilu kyllä kuulostaa minusta erikoiselta. Eikö opettaja osaa näin helppoja kielioppiasioita?
Kuulostaako viimeinen lause kenenkään muun mielestä oudolta?

Alakoulussa opettaja on kuitenkin melko lailla vastuussa lasten kokonaisvaltaisesta opetuksesta, ja muutenkin odottaisin kaikkien osaavan edes tuon verran kielioppia. Opettajan ei tietenkään odoteta osaavan tai tietävän kaikkea, niin suuri järkytys kuin se joillekin voi ollakin, mutta... edes tuon verran? Pretty please?

(Ja jos opettaja opettaa yläkoulussa tai jopa lukiossa, tuijotan häntä vielä vihaisemmin yllälainatun kommentin muotoilun vuoksi. Eikä puolustukseksi riitä esimerkiksi matemaattis-luonnontiedeaineiden opettajien suosima "emme me tarvitse kieliopin tuntemusta!". Piste.)



Myönnän kyllä auliisti edelleen, että vedän kenties hieman liian isokokoisen herneen nenään tuosta "kuul(l)ostaa jollekin" -muotoilusta, mutta voi jestas silti.


(Olisikohan tässä päivän vitutukset nyt virallisesti hoidettu?)

No love, no glory

Sydänsuruihin auttaa tiukka sääntöihin tuijottelu. Näin ainakin uskoin joskus monta vuotta sitten.

Joka tapauksessa en ole pitkään aikaan muistanut / jaksanut urputtaa kieliopista, joten linkitän teille nyt tämmöisen hauskan pikku pelin. Koulun penkille palaaville se on varmasti enemmän kuin paikallaan aivojen virkistämiseksi hikisen kesän jälkeen, ja kyllä me kaikki muutkin luultavasti sitä kaipaamme!
Itse ainakin olen välillä joutunut mulkoilemaan juurikirjoittamiani tekstejä ja etsimään hätäisesti muokkausnappulaa, kun kieliopin perussäännöt ovat unohtuneet takaraivon ylähyllylle.

Mutta pidemmittä höpötyksittä, tässä on mukava lyhyt peli kieliopin taitojen testaamiseen.

Anna mun kaikki kestää.

Mitäs mieltä olette seuraavasta pikku artikkelista?

Tutkijat eivät pelkää suomen kielen rappiota.

Minusta on hienoa, että sanavarastoltaan paljon suomea suuremmasta englannin kielestä on saatu uusia sanoja mukaan suomen kieleen. Englannissa on minusta mahtavaa juuri se, että lähes joka asiaan löytyy oma sanansa, jolla on tietyt konnotaatiot ja nyanssit. Suomessa joutuu joskus haparoimaan sellaisten "no sinne päin..." -sanojen kanssa, kun kunnollista, tarkkaa termiä ei löydykään.

En usko, että suomen kieli on sinänsä rapistumassa - enemmän minua huolettaa varsinkin nuorien suosima "tekstarikieli". Ei viitsitä kirjoittaa esimerkiksi possessiivisuffikseja kunnolla, tai olla-verbi kääntyy muotoon "o". Laiskuutta se kai vain on (sillä tekstiviesteissä ei ole enää pitkään aikaan ollut 160 merkin rajaa, ja Twitteriinkin saa kirjoittaa muutaman viestin peräkkäin, jos on pidempää asiaa), mutta se huolettaa. Mitä useampi nuori kirjoittaa niin, sitä useampi kaveri seuraa perässä. 13-vuotias siskoni ei osaa yksinkertaisiakaan yhdyssanoja ja kyseli eilen liioittelematta kolmekymmentä kertaa apua eri sanojen virallisten kirjoitusasujen kanssa tehdessään läksyjään. Irvistän inhosta aina, kun satun näkemään hänen ja ystäviensä keskustelupätkiä esimerkiksi Facebookissa.

Toki ihmiset sanovat, että se on vain kieltä, ei sillä niin väliä... Mutta kun sillä on. Kielen avulla me kommunikoimme. Selkeä ulosanti - tai pikemminkin sen puute - on usein monen ihmissuhteen ja työpaikan kompastuskivi. On vaikea puhua esimerkiksi sisarensa kanssa internetin välityksellä, jos ei edes ymmärrä kaikkea, mitä hän kirjoittaa. "Mitä sä typosit tohon?" "E mä typnu mtn!"

Järkevähkö puhekieli on mielestäni ihan OK. (Kirjakieltä on sitä paitsi ihan kirjaimellisesti mahdoton puhua.) Sanojen rikkirepiminen ja lähes tunnistamattomiksi tuhoaminen ei mielestäni ole selkeää ulosantia.

Jos kyseessä ei olisi sisareni, en edes vaivautuisi yrittämään tulkita hänen tekstejään.

Pystytkö sinä sivuuttamaan huonon ulosannin pelkällä olankohautuksella, vai tuntuuko sinustakin joskus siltä, että tarvitset sanakirjaa?


Loppuun kirjallisen idolini muistutus kielen tärkeydestä;

It is only by language that we rise above [the lower animals] — by language, which is the parent, not the child, of thought.
—Oscar Wilde, irlantilainen näytelmäkirjailija, runoilija, and kirjailija, Intentions, 1891

Kieli oppii

Eräs IB-luokkatovereistani asuu ja opiskelee tällä hetkellä Ruotsissa ja pitää blogia kuulumisistaan ja elämänhuomioistaan. Usein blogia lukiessani mieleeni muistuu Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen - aivan mahtavaa.

Noin viikko sitten hän kirjoitti mieltäni ilahduttavan tekstin kieliopin ja oikeinkirjoituksen tärkeydestä. Koska olen itse laiska ja koska Saara kiteytti huomiot hienosti omassa tekstissään, linkitän teille tämän merkinnän sen sijaan, että itse murisisin ihmisten kielitaitojen huonoudesta.

Nähtävästi ihmiset ovat maantieteellisistä rajoista ja kielieroista huolimatta joka paikassa samanlaisia, ainakin täällä länsimaissa.


Toinen asia, joka minua on viime aikoina ärsyttänyt kovasti, on julkkiksen tai esimerkiksi laulun nimen väärinkirjoittaminen. Ei siinä vielä sinänsä mitään, jos joku ohimennen erehtyy kirjoittamaan "Gwenyth Palterow", mutta kun teinitytön käsiala julistaa Tennispalatsin vessan ovessa "JHONNY DEP ON IHQ!!!", minä ihmettelen.

Jos todella fanittaa jotakuta, niin eikö voisi edes opetella kirjoittamaan hänen nimensä oikein? Johnny Depp ei ole edes vaikea nimi. Gwyneth Paltrow on hieman kelttiläisempi, mutta ei mikään aivojenmurskaaja sekään.

Tai Lady Gagan kappale Scheiße. Jostakin syystä monet fanit ovat sitä mieltä, että kappaleen nimi on Scheibe. Tai jopa Schiebe. Ja kun joku vähän valaistuneempi ihminen korjaa nimeä, hän korjaa sen muotoon Schiesse.

Ymmärrän, etteivät kaikki maailman ihmiset osaa saksaa. (En minäkään osaa.) Mutta jos ihmisille annetaan valmiiksi kirjoitettuna kappaleen nimi ja vielä aika selvästi kerrotaan, että nimi on saksaa, miksi se pitää silti väännellä noihin ihmemuotoihin?

Voisin tähän jatkoksi purnata vielä amerikkalaisten suosimasta tavasta väärinkirjoittaa esimerkiksi weird sanaksi wierd tai luulla, että wiener ja weiner ovat sama asia...

Tai siitä, kuinka tuttavani antoi Hesburgerin Facebook-applikaatiossa tuhertamalle hampurilaiselleen nimeksi "tuplakana-herkku", enkä minä vieläkään ymmärrä, mistä tuo väliviiva tulee...

Tai siitä, kuinka ihmiset taivuttavat ei-perusmuodossa olevia kirjojen, elokuvien ja TV-sarjojen nimiä. "Luin just loppuun Tarun sormusten herrasta!" "Ai, mä oon lukenu Taru sormusten herrastan jo aiemmin..." tai "Mää tykkään kattoa Lemmen viemäätä." ...

... mutta pääparkani ei kestä enää.

Lukijat rakkaat, te tavallista fiksummat ihmiset, mitkä kielioppivirheet ärsyttävät teitä?
Saako erikseen kirjoitettu yhdyssana teidät näkemään punaista? Menetättekö uskonne ihmiskunnan tulevaisuuteen, kun subjekti ja verbi on taivutettu eri muodoissa?

Oma pet peeveni on edelleen se karmea "kuullostaa hyvälle". Englannissa on sille sopiva nimikekin; atrocity. Sanan käännös julmuus, kauhuteko ei sisällä samaa särmää, mutta kuvaa kyllä termin käytön aiheuttamia tuntemuksia hyvin.


Muistakaahan myös, että tämä merkintä merkitsee ensimmäisen arvontamme päättymistä! Voittajaan otetaan viikon aikana yhteyttä ja tulokset julkistetaan loppuviikosta. Paljon onnea arvontaan!

Express-express yourself!

Kyllä englannin kieli on hupaisa. Sama sana voi tarkoittaa kahta, kolmea, joskus jopa neljää eri asiaa. Otsikonkin kaksi samaa sanaa olisivat suomeksi "pika-ilmaise". On lähes pakko ihailla moiseen taipuvaa kieltä. (Toki suomessakin on homonyymejä, mutta ei läheskään samassa mittakaavassa kuin englannissa.)

Mutta asiaan.

Kun alkukesästä 2005 sain tiedon, että olin päässyt IB-linjalle (joka oli yhdessä Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista lukioista vielä), tiesin, että edessä on monta, monta valvottavaa yötä, miljoonia kirjoitettuja, pyyhittyjä, uudelleenkirjoitettuja sanoja ja sadoittain esseitä, lab reportteja, suullisia kokeita ynnä muita. Kyvykäs ilmaisutaito olisi kaiken alfa ja omega.

Päätin heti lukiovalinnan tiedot saatuani koettaa tsempata siitä hetkestä lähtien, koettaa tavoitella parempaa ilmaisun tasoa ja kertakaikkiaan opetella käyttämään sanoja paremmin. Minun tuli lukea enemmän, kirjoittaa enemmän, puhua ja ääntää enemmän (ostinpa itselleni englannin suullisia varten ääntämisoppaankin, vaikkakaan en sitä koskaan muistanut lukea), analysoida tekstejä (sekä omia että muiden) enemmän. Ja todellakin lopettaa hymiöiden käyttö päiväkirjaan kirjoittaessa.

Luotin paljon hymiöihin päiväkirjaani päivitellessä - joka fiilikseen löytyi sopiva tai kehitettiin uusi. Ne päättivät useammin virkkeeni kuin piste, ja joskus jopa korvasivat sanoja (he looked at me like :/ ). Nykyään osaan mielestäni kirjoittaa varsinkin englanniksi paljon akateemisesti hyväksyttävämmän näköistä tekstiä, joskin joskus mikään muu ei kuvaa akuuttia tunnetta kuin neanderthalilainen "aurgh!" hymiön X tai Y tilalla.

Ilmiö sai totta kai alkunsa internetissä käydyistä keskusteluista, joista en ole vieläkään saanut hymiöitä kokonaan kitkettyä. Kun ei voi ilmaista itseään lainkaan ei-verbaalisesti, on hyvin tärkeä valita sanansa täsmälleen oikein ja käyttää myös välimerkkejä täydellisesti, mikäli haluaa saada asiansa täysin oikein ymmärrettynä perille. Luonnollisesti harva on tässä hyvä, enkä minäkään jaksa aina välittää esimerkiksi välimerkkien käytöstä tai miettiä yhtä sanaa kolmea tuntia, koska korvattavassa sanassa on väärä tulkintavivahde. Tällaisissa tilanteissa hymiöiden käyttö on helppoa. Esimerkiksi hymynaamalla voi joko ilmaista, että tekstin tarkoitus on hyvä, vaikka sanat kuulostaisivat hieman tökeröiltä... tai hymynaamalla voi piilovittuilla passiivisaggressiivisesti.

Toki minä voisin lopettaa hymiöiden käytön kokonaan, jos paneutuisin asiaan ja opettelisin olemaan ilman niitä. On kuitenkin paljon helpompaa (ja reaaliaikaisissa keskusteluissa nopeampaa), kun ei tarvitse selittää kaikkia sanavalintojaan ja tekstin äänensävyjään ja voi vain lätätä tekstin loppuun muutaman naurunaaman tai vastaavaa.

Tämän blogin kommentteihin tutustuneet ovat kenties huomanneet, etten kovin usein käytä hymiöitä vastauksissani. (Joskus tuntuu, että on pakko, koska muuten kuulostan töykeältä.)
Tässä syy moiseen. Pääsääntöisesti kirjoittavana ihmisenä minulle on tärkeätä osata ilmaista itseäni pelkillä sanoilla. Harjoiteltavaa on vielä kovasti, toki, mutta olisittepa nähneet päiväkirjamerkintöjäni esimerkiksi keväältä 2005!


Onko kellään muulla mitään jännittävää kerrottavaa hymiöiden ihmeellisestä maailmasta? Samastumisia, eri mielipiteitä, hauskoja ja/tai opettavaisia anekdootteja? Kirjoita kommentti! (Ja hymiöt ovat sallittuja. :) )

Google auttaa kaikkeen.

Heikot kohtani kieliopin kanssa ovat ehdottomasti anglisismit, koska puhun ja kirjoitan englanniksi yli puolet ajasta ja käytän siis kieltä paljon enemmän kuin suomea, ja sana piirustus. En edes muista miksi, mutta tarhassa minulle opetettiin, että siinä on kaksi ärrää. Saatan siis edelleen kaikesta saamastani korjauksesta ja tiedosta huolimatta kirjoittaa vahingossa piirrustus, koska se on niin selkärangassa se tuplaärrä, kun sen kerran nelivuotiaana on sinne saanut juotetuksi.

Googlailin tuossa sitten äsken, olenko ainoa häpeäläinen. En ole, onneksi tai epäonneksi... Löysin kuitenkin samalla aivan mainion kirjoitusasujen oppaan!

Olkaa hyvät, rakkahat:

Kotoisten sanojen kirjoitusongelmia [Nykyajan kielenopas]

Suurin osa oppaan asioista on toki jo tuttuja, mutta kertaus on opintojen äiti ja on aina mukava verestää omiakin taitojaan.

Huomatkaa myös, että teksti on osaa laajempaa sarjaa, joten siinä on meille kaikille mieluisaa luettavaa itsenäisyyspäivän pitkäksi viikonlopuksi!

Mother tongue

Kielioppia ajattelin edelleen paasata, tällä kertaa tosin englannin. On se kumma, että riittää näitä tuttuja, joille haluaisi sanoa jotakin, muttei sitten viitsi.

Puran siis ahdistustani tänne.

Suomessa opetetaan englantia pääsääntöisesti kolmannelta luokalta alkaen. Jotkut onnekkaat ovat päässeet kielikylpytarhoihin tai, kuten minä, aloittaneet jo ensimmäisellä luokalla. Aloitusvuodesta riippumatta osa ihmisistä omaksuu ihmeellisen hyvin vieran kielen ja pärjää sillä paitsi etelänmatkoillaan, myös syvemmissä keskusteluissa internetin maailmassa.

Kaikkea ei tietenkään kykene tai ehdikään oppia, mutta minua ihmetyttää, miten vähän itse kielioppia tankataan koulussa. Muistan epäsäännöllisten verbien sanatestit puolen vuoden välein kolmannelta aina yläasteen puoliväliin asti, muistan sanaston opettelua (tiedänpähän nyt, miltä plateau näyttää), muistan mitä vinkeimpiin kielen omituisuuksiin tutustumista... mutta kielioppia käytiin verrattain vähän läpi.

Se on ihan okay. Moni pärjää vähän vähemmälläkin kieliopin osaamisella ulkomailla tai lukee vaikkapa kirjaa sanakirjan kanssa.

Minulla oli kahdeksannella luokalla ihana englanninopettaja, joka inspiroi minua ottamaan selvää kielestä, sen rakenteesta ja paikallisista outouksista. Minä kirjoitin proosatekstejä, joiden oikeaoppisuuden hän tarkasti; tein koulukirjan tehtävät jo syksyn aikana, joten kevätlukukaudeksi sain omia lisätehtäviä ja kielitasokokeita, jotka selätin yhä innokkaampana ja taitavampana. Opin arvostamaan englanninkielisiä kirjoja ja Englannin pitkäikäistä kirjallisuutta.

Häneltä opin kolme elämäni helpointa kielioppimuistisääntöä:

• I before E, except after C eli esimerkiksi receiver ja retriever
• When in doubt, go without. (kyseessä väliviiva) eli esimerkiksi backwards slash deal, ei backwards slash -deal. (Englannissa käytetään HYVIN vähän väliviivoja: vielä vähemmän kuin suomessa.)
• split infinitive eli EI NÄIN: to boldly go where no man has gone before. Vaan NÄIN: to be or not to be  .  Ei tungeta sinne väliin mitään sanoja. Ei mitään. Se ei ole to not be, se on not to be.

Minua itse asiassa ärsyttää, kun ihmiset tekevät näin helppoja virheitä, mutta en onneksi itke tuskan kyyneleitä niin kuin edellisen merkinnän aiheen kanssa. Pikemminkin naureskelen itsekseni, että "Etkö osaa edes tuollaista? Voi voi..." (Kielioppi on serious business! Jos et osaa, minä ajattelen helposti, että olet tyhmä.) (Tiedän, että et välttämättä ole, mutta minua kummastuttaa, mikset osaa helppoja asioita.)


Kaikille englannin kielen hienouksia arvostaville ja niistä kiinnostuneille suosittelen Bill Brysonin Mother Tongue -kirjaa, jota tämä kasiluokan opettaja suositteli minulle. Ihastuin kirjaan; kuinka hupaisa, antoisa ja mielenkiintoinen kieli voikaan olla! Panen hyvän kiertämään ja suosittelen erittäin lämpimästi.

Tack och adjö! ;)