Tuotteistetaan kaikki!

Kuulin vasta tänä maanantaina, että Suomalaisesta kirjakaupasta saa pussilakanasettejä. Rikon lauseen osiin, että se varmasti painottuu oikein. Kirjakaupasta. Saa. Pussilakanasettejä.

Meneeköhän tämä kohta siihen, että kirjat pitää tilata internetin kautta, kun itse kauppa on täynnä Angry Birds -lakanoita ja Tiimarista tuttuja korunrakentelupaketteja?

Oheistuotteiden myynti on mielestäni sallittavaa ja jopa suotavaa silloin, kun tuotteilla on selkeä yhteys kaupan päämyyntitavaraan, eli tässä tapauksessa kirjoihin. Fingerpori-lahjapussit ja sitaateilla koristellut kangaskassit sun muut sopivat mielestäni mainiosti kirjakaupan valikoimaan, kunhan niitä itse teoksiakin löytyy hyllyistä.
Sietäisin kai jopa kirjallisuusteemaisia pussilakanoita juuri yllämainitusta syystä.

Angry Birds -pussilakanoita en ymmärrä.
Kyllähän Angry Birds -tuoteperheestäkin löytyy kirja jos toinen, mutta alkuperäinen tuote on mobiilipeli.

"No, mutta! Myydäänhän kirjakaupassa lautapelejäkin!"

 Totta, totta. Mobiilipeli on kuitenkin eri asia; se on ostettavissa vain älypuhelimien omista sovelluskaupoista, eli sitä ei edes etsimällä löytäisi kirjakaupan hyllystä. Sen alkuperäinen ilme ei ole kirja tai mikään sinne päinkään.

Angry Birds -lautapelejä (jos sellaisia edes on, en ole aivan varma asiasta) saisi mielestäni myydä kirjakaupassa, jos sinne kerran on lautapelejä muutenkin laitettu myyntiin - tosin kysymys kuuluu edelleen: miksi kirjakaupassa on lautapelejä myynnissä?

Niin vihaisia lintuja kuin muita pelejä ja vehkeitä ja korusettejä ynnä muita saa kaikista hyvinvarustelluista marketeista; miksi kirjakaupan pitää uhrata huomattava osa rajallisesta tilastaan niille?

Kirjakaupan pitäisi mielestäni keskittyä myymään kirjoja, vihkoja, kyniä, tarroja, kortteja ja sen sellaisia - askartelutarvikkeetkin ovat hieman kyseenalaisia, mutta kätevästi saatavilla kaupasta kirjaostosten ohella.
Minä ainakin menen kirjakauppaan ostamaan kirjoja, muistikirjoja, kyniä, toimistotarvikkeita, kortteja ja tarroja - tässä järjestyksessä. Liikkeen nimikin on kirjakauppa.
Tuntuu melkein, että kirjakauppojen oheistuotemyynti on virhemarkkinointia: lintulakanoita kaivatessani suuntaan ilman miettimistä ensimmäisenä esimerkiksi Prismaan tai Citymarketiin, enkä varmasti ole ainoa.

Mikäli asiaankuulumattomat oheistuotteet veisivät vain pienen nurkan kaupan tilasta, asia olisi kenties helpompi niellä. Tällaisenaan, joskus jopa puolet pienen kaupan fyysisestä liiketilasta vievänä ilmiö on liian suuri.
Meneekö kirjakaupoilla niin huonosti, että myyntituloksia pitää parantaa tällaisten tuotteiden avulla?

Jos näin on, voisiko tilannetta parantaa jollakin muulla tavalla? Esimerkiksi miettimällä uusiksi hinnoittelua tai oheistuotevalikoimaa...?

(Ystäväni osti maanantaina A Song of Ice and Fire -sarjan ensimmäisen osan, Valtaistuinpeli, suomeksi pokkaripainoksena. Se maksoi €27,95. Kirjan vieressä oli viisiosainen setti sarjan ilmestyneitä osia englanniksi, hinta €24,95 eli alle viisi euroa per kirja. Mielenkiintoista.
Itse tilasin jo keväällä J.K. Rowlingin uuden kirjan The Casual Vacancy, ja hintaa ennakkotilauksella oli £10. Suomalainen kirjakauppa mainosti brosyyrissään samaista teosta hintaan €26,95.)

Hyvältä näyttää...

Kirjan, kuten aika monen muunkin asian, ulkonäkö on sen ominaisuuksista vähiten tärkeimpiä. Toki on mukava lukea kauniisti sidottua, mieltähivelevin kansikuvin ja/tai kuvituksin koristeltua teosta, mutta pääpaino teoksessa on aina tekstillä. Kuvapainotteiset coffee table -kirjat ovat sanomattakin eri kategoriassa tämän asian suhteen, joten en puhu niistä tässä yhteydessä enempää.

Kirjaston kierrätyslaatikosta kaivettu kanneton, sivuja itsekseen tiputteleva kahvitahrainen läpyskä, jota voi juuri ja juuri enää kirjaksi kutsua, saattaa tuoda ja luoda lukijansa elämään paljon kauniimpia hetkiä kuin kaupasta kalliilla ostettu, designin huippua edustava nidos.
Kaikki riippuu lukijasta ja siitä, kuinka kyseisen teoksen teksti resonoi ja osuu hänen hermoonsa juuri sillä hetkellä hänen elämässään.

That said, arvostan kyllä esteettistä ulkomuotoa myös kirjoissa, varsinkin silloin, kun se käy yksiin sisällön kauneuden kanssa täydentäen sitä.

The Night Circus, jota olen tässä viikon koettanut kahlailla läpi, on ulkomuodoltaan upea.

Jopa sivujen reunat on mustattu teoksen sirkuksen mustavalkoista teemaa mukaillen. Ja oi:

Sirkuksen fanien väriläikkä sirkuksessa on kirkkaanpunainen kaulahuivi, jonka avulla he tunnistavat toisensa vierailijoiden joukosta. Punainen kirjanmerkki ja nidonta ovatkin mainioita väriläiskiä tässä muuten värittömässä teoksessa ja luovat muikean sillan teoksen ulkomuodon ja tekstin välille.

Kirjan ulkomuotoon on panostettu, ja se on minusta hienoa.

Valitettavasti itse teoksella on ongelma, jonka voisi lukea tähän kategoriaan. Se näyttää upealta, sen sisältämä ylirikas ja -tarkka kuvailu luo toisinaan huikeita visuaalisia tiloja lukijan mieleen... mutta kauniin ulkokuoren alta ei löydy kovinkaan paljon sisältöä. Sitä voi hipaista, mutta sitä ei voi kahmia käsiin eikä siihen voi missään nimessä sukeltaa. Kahluualtaan syvyiseen sisältöön sukeltamisesta saa vain kipeän pään, mustelmia ja kuhmuja.

Vertasinkin yöllä kirjaa pienen ärsytyksen vallassa stereotyyppiseen teinibimboon; kaunis katsoa, tyhjä sisältä.

Ei teos huono ole, kuten tämä allegorinen bimbokaan ei välttämättä ole ilkeä, mutta ei sen kanssa syvällisiä hehkulamppuhetkiä ja valaistumisiakaan koeta.

Harmillista.

Toisaalta joskus elämässä pitää olla pintapuolista kahlailua kauniissa lätäköissä, joten ei saisi kai valittaa!

Game of shadows!

Tämä on viikon kirja-arvioni, muahaha. On tuolla tosiaan niitä arvioimattomia kirjojakin lukuisia kappaleita, mutta tällä kertaa tämän arviointi kutkutti enemmän.

Lainasin kirjastosta vähän aikaa sitten ensimmäisen konsolipelini. Olin aiemmin nähnyt saman pelin kolmen euron hintaan parissa verkkokaupassa, mutta onneksi lainasinkin kirjastosta - kolme euroa ei ole iso rahasumma, mutta en usko, että pelaan pelin enää koskaan uudelleen.

etukansi

takakansi (pahoittelut sotkusta)

Pelissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta sen pelasi läpi alle kolmessa tunnissa - ja tuohon kolmeen tuntiin sisältyy kymmeniä minuutteja puzzleien pohdintaa ja epäonnistuneita yrityksiä. Pelin suurimmat viat ovatkin juuri lyhyt kesto ja se, että puzzle-vaikeustasot vaihtelevat todella, todella helpoista sellaisiin, joissa tulee melkein itku, kun ei joko tajua, mitä pitäisi tehdä tai ei vain saa peliä onnistumaan ymmärryksestä huolimatta. Jonkinlainen alkuvihje olisi ollut mielestäni hyvä, sillä vaikka aivopähkinät olivatkin holmesmaisia kinkkisyydessään, pelin yleissävy - murhat mukaanlukien! - on selkeästi nuoremmille tähdätty (huomaa ikäraja k-3). Värikäs, puzzleja lukuunottamatta helppo peli kärsii selkeästi siitä, että vaikeusaste heittelee niin roimasti parin minuutin pelipätkien sisällä.

Holmesista pitävät ovat varmasti mielissään hahmoista - Holmes ja Watson sekä lukuisat roistot aina kuningatar Viktoriaan asti on piirretty hyvin ja selkeästi, ja dialogia selkeyttävät hahmojen kuvat puheen yllä. Tosi-sherlockianit tosin voivat olla pettyneitä niin Watsonin koomiseen viittavaan hahmoon kuin komeaksi dandyksi esiteltyyn Holmesiin. Itse tosin nautin hieman Holmesin ulkomuodosta, koska hän toi mieleen miespuolisen Eva Greenin, mikä oli yllättävä, mutta miellyttävä assosiaatio.

Tylsän kesäiltapäivän ratoksi peli on mainio! Sen seurassa viihtyy ja internetistä löytyy apua niihin kinkkisempiin pulmatilanteisiin. Sen meriitit eivät kenties riitä ostamisen perusteluiksi, mutta kirjastolainana tämä oli niitä parempia tapauksia. Ihanaa, HelMet, että tämmöisiä saa!

Alennus ja ilmainen - kaksi lempisanaani

Kun liittyy Facebookissa Bookplusin tykkääjäksi, saa 5€ arvoisen alennuskoodin heidän verkkokauppaansa! Heillä on yllättävän laaja valikoima teoksia - lähes kaikki kirjat, joita olen koskaan heiltä hakenut, ovat löytyneet joko varastosta tai tilaamalla. Ja mikä parasta, heillä on useita eri maksutapoja - jos Matti muuttaa kukkarosta vasta kahden viikon päästä, voi silti tilata jo tänään kirjansa. Koodi on sitä paitsi voimassa kesäkuun 22. päivään saakka, joten paniikkiin ei ole mitään syytä.
Maksun kohdalla ilmeni pientä takkuilua, mutta kun muistaa olla tarkkavainen, saa loistavia kirjoja halvalla (tai ainakin halvemmalla).

Tilasin äsken itselleni John Lloydin If Ignorance Is Bliss, Why Aren't There More Happy People?: Smart Quotes for Dumb Timesin ja Carolyn Meyerin Doomed Queen Annen, ne kun olivat GoodReadsissä to-read -listani (sekoitettu järjestykseen random) ensimmäiset, joita HelMetistä ei löytynyt. (Eikö olekin ihanan selkeää, millä perusteella kirjoja hankitaan.)
John Lloydin aiemmat lukemani kirjat ovat olleet suuria suosikkejani, ja Anne Boleyn puolestaan jaksaa aina kiinnostaa ja ihastuttaa, joten olen tyytyväinen ostoksiini. Kunpa ne tulisivat pian! ... Jotta voin laittaa ne johonkin sekalaisista kirjapinoistani odottamaan hetkeä, jolloin yhtäkkiä ilman syytä päätän, että nyt on niiden vuoro tulla luetuiksi.

Jee!

Senkin Älypää.

Koska oman elämän murheet vyöryvät toisinaan päälle kuin hyökyaalto, ja elämme lisäksi parhainta sairasteluaikaa, on välillä vaikea saada aikaiseksi mitään mainittavaa.

"Oon mä yhden kirjan lukenut tällä viikolla..."
"No kyllä mä vähän suunnittelin sitä mun pseudokirjaa tossa eilen..."

Justiinsa joo.


Aina välillä onkin siis mukava karata jonkin aikaa vievän tekemisen pariin, joka ei kuitenkaan vaadi juuri lainkaan aivotoimintaa. Kevyt kirja voisi toimia tässä, mutta jos koneen edessä lahnaaminen tuntuu sopivan puuduttavalta toiminnalta, on yksi suosikkisivustoistani Älypään kirjallisuusvisa.

Se on sopivan muka-älyllistä ja koukuttavaa; tietovisan parissa vierähtää nopeasti useampi tunti. Ärsytystaso voi kuitenkin nousta aivan yhtä helposti - itse ainakin muutaman pelin jälkeen hermostun, kun jään aina kolmen kysymyksen päähän älypäätasosta. Pelaamista voi toki helpottaa käyttämällä oljenkorsia, mutta mitäs hauskaa siinä on?

Rentoa viikonloppua kaikille!

Luetaan lisää vaikka ensi viikolla...

Kas, siinä vasta pulma.

Minulla on hieman omalaatuinen ongelma (kuten aina...). Sain hiljattain ulkomaan matkalta tuliaisiksi kaksi laatikkoa hienoja, kalliita suklaakonvehteja.

En yleensäkään pidä syömisestä, jollen joko keskustele samalla ystävän kanssa tai lue kirjaa. Syöminen on mukavaa touhua, mutta tuntuu ajanhaaskuulta ilman ystävää - on se ystävä sitten ihminen tai kirja.

Kyseessä olevat konvehdit ovat vielä niin elegantteja, että tuskin raaskin syödä niitä lainkaan. Niiden kanssa tuntuu siltä, että pitäisi tälläytyä gaala-asuun täydet iltameikit naamassa ja istua kynttilänvalossa lukemassa... niin, mitä?

Ongelmani on siis lyhyesti sanottuna, etten tiedä, onko minulla tarpeeksi hienoa kirjaa suklaideni lukuseuraksi. (Tämäpä vasta klassinen rich white people's problem.)

Mitä kirjaa sinä ehdottaisit? Mikä kirja sinun mielestäsi sopii yläluokkaisten konvehtien seuraksi?

Ainoa, joka itselle tulee tähän "hätään" mieleen, on Shakspeare Libraryni. Mutta ei se suklaa oikein sovi Shakespearen kanssa, vai mitä?

... Tässähän on oiva "syy" mennä tihrustelemaan uutta kirjaa kirjakauppaan! Vaatimuksia kirjalle: kullatut sivujen reunat, vanhanaikainen paperi ja fontti, viktoriaanista goottiromantiikkaa sisältönä...

Ollapa minulla Oscar Wildea lukematta. Siinä olisi suklaan arvoinen mies, jos kukaan.

Suklaan ja kirjojen ystäville muuten tiedoksi, että amerikkalaisella Bridge Brands Chocolatella on Book Lover's Chocolatea myynnissä. (Kuvassa on alareunassa ilmeisesti yhtiön vanha nimi tai jotakin sellaista...?)

Too much to shop, too little money!

Olen jäänyt miettimään viime viikolla kysymääni asiaa pelottavista kirjoista, ja tajusin unohtaneeni lukuhistoriani kannalta merkittävän novellin. Jos tunnette minua yhtään, tiedätte varmasti, etten koskaan jätä kirjaa kesken tai hypi kokoelmissa osien yli. Luen kaiken, minkä aloitankin (siksi Lunar Parkin kanssa olikin niin hervoton tahtojen taisto). jos jokin teos pelottaa, pidän sen lukemisesta taukoa, mutta jatkan varmasti heti, kun rohkenen. Olen viimeksi jättänyt kirjan kesken kahdeksannen luokan syksyllä (ja senkin luin myöhemmin) - jos tätä mainitsemaani hyytävän kauheaa novellia ei lasketa mukaan.

Sen nimi on Kirottu Janet. Luin sen suomeksi koulun kirjastosta lainaamastani R.L. Stevensonin teoskokoelmakirjasta. Nukuin valot päällä valehtelematta melkein puoli vuotta ja portaiden nouseminen illalla yläkertaan mennessä oli silkkaa paniikkia ja kompastelua, ja vieläkin välillä havahdun kamalaan pelkoon ja ahdistukseen tarinan palatessa mieleeni.

Niinpä, kun hieman myöhemmin samana vuonna luin englanninkielistä R.L. Stevensonin töitä sisältävää kirjaani ja vastaan tuli Thrawn Janet... Minä hyppäsin sen yli. Enkä tuntenut kuin pienenpienen pistoksen omassatunnossani (jonka mielestä läksyt voi hyvin jättää tekemättä, mutta lukemattomuus on syntiä).

Toisaalta pelkäsin kolme viikkoa hirveästi myös Harry Potter and the Half-Blood Princen luettuani. Välttelin pitkään suomennoksen lukemista luvun The Cave takia, vain huomatakseni sitten siihen asti päästyäni suomenkielisen painoksen kanssa, että suomennos oli syönyt tekstistä lähes kaiken pelottavan. Kenties Kirotun Janetin kanssa olisi käynyt samoin, mutta en vieläkään halua riskeerata vähäisiä ei-panikoivia hetkiäni sen takia.



Kämmäsin muuten myös viime merkinnässäni sen verran, että ajankohtaisia uutisia olisi löytynyt vielä yksi kappale. Olin jostakin suurenmoisesta aivoituksesta innostuneena arkistoinut sen muistiinpanojeni kryptaan.

Uutinen oli siis, että maaliskuun 25. päivä vietetään Tolkien Reading Daytä. (Tämä oli uutinen minulle, en tiedä josko tämä oli teille kaikille jo vanha juttu.) Päivä tosin oli ehtinyt joka tapauksessa jo mennä, joten ei sillä niin tuskaisan suurta eroa ole, muistinko kirjoittaa siitä viime lauantaina vai vasta nyt. Aina on ensi vuosi!

Toki voi myös kysyä itseltään, pitääkö Tolkienin lukemiseen olla jokin tietty päivä. Joka päivä on lukupäivä! (Kirjat vain vaihtelevat.)