No bird, no net

Olen nähtävästi jonkinlaisella listatuulella, mutta en nyt jaksa panostaa kunnolliseen tekstiin, joten näillä mennään.

Tällä kertaa listasin hyvän kirjan merkkejä, ja sain kokoon muun muassa seuraavia seikkoja, joista huomaa, kuinka upea teos on käsissä:


*se aiheuttaa sekalaisia, voimakkaita tunteita - lukija huomaa huutavansa kirjalle ääneen: "Mitä? EIi! MITÄ?! Eiiiii, älä tee noin...!" ynnä muuta vastaavaa

*yllämainitusta seikasta ja/tai sarjan hitaasta valmistumisesta johtuen lukija suunnittelee usein kirjoittavansa kirjailijalle vihaisia kirjeitä. Toinen ääripää on rakkauskirjemäinen vuodatus siitä, kuinka ihana ja elämääparantava teos on

*seuraavien, kenties vielä täysin kesken olevien teosten odottaminen tuntuu jumalten rangaistukselta ja on piinaavan tuskallista - julkaisupäivänä lukija on todennäköisesti keskiyöllä kirjakaupan jonossa tilanteeseen sopiva kostyymi yllään
*lukija näkee unia, jotka sijoittuvat kirjan maailmaan ja/tai joissa hän on eräs teoksen hahmoista

*lukija lukee kirjan spoilerit etukäteen tai ainakin selaa kirjaa eteenpäin, koska ei malta odottaa saavansa tietää, miten tarina etenee, ja on silti yllättynyt/järkyttynyt/hämmentynyt/vihainen päästessään tapahtumien kohdalle

*lukija äkkää tekevänsä aivan tahtomattaan (mutta mieluisasti) huomioita oman elämänsä ja suosikkihahmojensa elämien ja tapahtumien yhteisistä tekijöistä: "Rakas päiväkirja, huomasin tänään olevani aivan kuin Sansa, sillä --"

*lukija puhuu ja/tai ajattelee teo(kse)sta lakkaamatta, jopa - ja varsinkin - silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin aivan muuhun

*lukija alkaa huomaamattaan puhua kirjan hahmojen tavoin ja siteeraa muistettavimpia lausahduksia mitä erikoisimmissa kohdissa keskustelua, vaikkei toinen osapuoli edes ymmärtäisi viittausta täysin

*lukija tuntee kirjan väräyttäneen jotakin syvällä sisimmässään ja on hyvin kiitollinen siitä, että teos on eksynyt hänen elämäänsä ja muuttanut sitä kirjoille ominaisilla tavoilla sekä opettanut paljon uutta niin lukijasta itsestään kuin häntä ympäröivästä maailmasta (vaikka kyseessä olisikin aivan eri universumiin sijoittuva seikkailu)



Moni kirja on hyvä, mainittava määrä on loistavia, mutta vain muutama säväyttää yllämainituilla tavoilla ja yllättävän intensiivisellä teholla. Samalla tavalla kuin Disneyn animaatioelokuvat ovat vääjäämättä muokanneet käsityksiäni ystävyydestä, hyvästä ja pahasta ja uskosta, toivosta ja rakkaudesta, samoin nämä kyseiset kirjat ovat tehneet elämästäni selvittävämpää tai ainakin tarjonneet lämpimiä, turvallisia suojapaikkoja ja hetken lepoa omasta elämästä ja pääkopan sisällöstä.
Kiitos kaikille kirjaystävilleni, että olette osuneet nenäni kohdalle.

Elää eikä koskaan kuole

Mietin eräs päivä kirjallisuuselämyksieni iskevimpiä kuolemia. Niitä hahmoja, joiden elämänlangan katkeaminen pysäytti, järkytti, ravistutti lukijaa ja tekee niin yhä, kun kuoleman hetkeä muistelee.

Omia ravisuttavimpia kuolemiani ovat olleet muun muassa

Severus Snape (Harry Potter)
Hahmon kuolema tuli jotenkin täysin puun takaa ainakin minulle, ja kaiken sitä edeltäneen ja heti seuranneen tunneriepottelun ja salaisten tunteiden paljastamisten seassa entisen taikajuomaopettajan kuolema vavahdutti eniten viimeisessä Harry Potter -kirjassa (ja siinä sarjassa sentään oli lukuisia rakkaiden hahmojen kuolemia). Itkin tauotta Severuksen kuolemasta viimeisille sivuille ja muutaman tunnin sen jälkeenkin - suruun oli monia syitä, mutta laukaiseva tekijä oli nuoruusikäni liikuttavimman rakkaustarinan epäonninen osapuoli. (Always on edelleen yksi kauneimpia kohtauksia ikinä, missään.)

Boromir (The Lord of the Rings)
Tämä on ehkä enemmän elokuvaversion kuin kirjan itsensä ansiosta listallani (Sean Bean on täydellinen Boromir!), mutta menee kuitenkin. Koko seikkailun ensimmäisen osan olemme pohtineet Boromirin vaikutteita ja lojaaliutta, vihastuneet hänen tekoihinsa ja sanoihinsa, mutta kun mutanttiörkit hyökkäävät saattueen kimppuun, Boromir taistelee ja puolustaa Merryä ja Pippiniä henkensä kaupalla.

Viserys Targaryen (A Song of Ice and Fire)
Valittavan, kitisevän Viseryksen kuolema ei ollut niinkään surullinen kuin kohahduttava ja huikaisevan kekseliäs. Dothraki-heimojen kaupungissa ei saa paljastaa miekanterää tai käyttää sitä toiseen ihmiseen (tai hevoseen!), ja kruunua hamuava Viserys saa lopulta aikaiseksi sellaisen hernepellon nenäänjumiutumisen hevoskuninkaille, että Khal Drogo kirjaimellisesti kruunaa Viseryksen hopeiset kutrit sulalla kullalla. Näin lyödään yhdellä raipalla montaa hevosta: Viseryksen kitinä loppuu ja hänestä päästään eroon, Viserys itse sai kruununsa, eikä verta vuodatettu pyhässä kaupungissa. George R.R. Martinin kirjoissa saa koko ajan pelätä lempihahmojensa hengen puolesta, sillä kukaan ei ole varma selviytyjä, mutta Viseryksen stage exit on tähänastisista (lukuisista!) kuolemista hienoin.

Sam (Ways to Live Forever)
Pikkuvanha, parantumatonta leukemiaa sairastava Sam sulattaa kovimmankin lukijan sydämen reippaudellaan, hyvällä asenteellaan ja mutkattomuudellaan. Sam kirjaa vihkoonsa niin hellyyttäviä, hupaisia kuin ällistyttäviäkin haaveita ja listoja (esimerkiksi erilaisia tapoja elää ikuisesti) ja käsittelee kuolemaa niin kypsästi, että vaikka kuolema ei tulekaan minkäänlaisena yllätyksenä, lukijan sydän on silti pakahtua surusta. Kyllähän Samin olisi pitänyt kuitenkin selvitä...!

Hercule Poirot (Poirot)
Holmesin "kuolema" uupuu listaltani, koska a) se ei ollutkaan oikea kuolema ja b) tiesin sen jo lukiessani The Final Problem -novellia, joten kuoleman isku ei vaikuttanut kuten pitäisi. Holmesin kollegan kuolema olisi voinut olla samanlainen lopahdus etukäteistiedon takia, mutta jotenkin onnistun aina unohtamaan, kuinka riipaiseva Poirot'n loppu on. Olen lukenut Esiripun suomeksi ja englanniksi ainakin muutamaan otteeseen, ja joka kerta Poirot'n poismeno iskee suoraan palleaan. Suuri kiitos tästä efektistä kuuluu toki Hastingsille, jonka tuskaa ja surua lukija emuloi lukiessaan hänen selostustaan belgialaisherrasmiehen viimeisestä rikostenselvittelystä. Poirot'n kuolema ja hänen valmistelunsa siihen ja rikosvyyhtiin liittyen ovat myös sen verran ovelia ja kutkuttavan poirotmaisia, että miljoonia lukijoita hurmannut munapäinen mies tuskin voisi lähteä paremmalla tavalla.



Toki listalle tulisi varmasti monta nimeä lisää, jos oikein alkaisin listaamaan... Kenties editoin niitä tänne myöhemmin, jos joku oikein hengen salvannut tapaus muistuttaa olemassaolostaan.
Shakespearen hahmoja ei listalta löydy, vaikka hienoja kuolemia ovatkin - olisin enemmän järkyttynyt, jos kaikki selviäisivät Williamin teoksista hengissä loppuun asti!

Kirjat tulevat uniin

Joskus herätessäni huomaan touhunneeni yön aikana jotakin mielenkiintoista ilman mitään muistikuvaa tapahtuneesta. Olen muun muassa viikannut tyynyliinani sukkalaatikkoon, siirrellyt silmälasien ja kännykän paikkaa niin, että aamulla saa tuskaisena etsiä niitä... ja nyt viimeisimpänä kokemuksena nähtävästi kirjoitellut yöllä hyviä ideoita talteen. Löysin allaolevan lapun muutama aamu sitten yöpöydältäni:

Olin nähtävästi niin innoissani A Clash of Kings -kirjasta, että sitä piti työstää vielä unissakin! Parhaat kirjat tekevät niin; ne jäävät mieleen pitkäksi aikaa teoksen sulkemisen jälkeenkin.

Pidän myös sanan "finitively" käytöstä, haha. Shakespearen oppien mukaisesti pitää vääntää omia sanoja, jos mikään oikeasti olemassaoleva ei ole sopiva.

Monipuolisuus on elämän suola

Mietin eräs päivä, että on hauska, kuinka jokainen "kategoria" lempikirjallisuusjutuistani sisältää eri hahmon/kirjailijan/teoksen. Mitäs hauskaa siinä olisi, jos kaikki suosikit olisivat samoilta sivuilta?
Alla huvin vuoksi omat kirjallisuussuosikkini. Ainoastaan miljöö ja hahmo liittyvät toisiinsa, vaikkakin yleisesti ottaen lempparini tulevatkin Englannin nummilta näköjään lähes poikkeuksetta.



Lempihahmo:
Sherlock Holmes

Lempisarja:
Harry Potter

Lempimiljöö:
viktoriaaninen Iso-Britannia

Lempigenre:
rikoskirjallisuus

Lempikirjailija:
Vladimir Nabokov

Yleisesti paras kirjallisuuteen liittyvä "McBadass":
William Shakespeare

Lempisankari:
The Lord of the Ringsin Sam

Parhaat painomusteelta tuoksuvat miehet:
Jane Eyren Mr Rochester ja Bridget Jonesin Mark Darcy

Sherlock is my Holmesboy~

Canonin mukaan kaikkien aikojen mestarietsivällä, Basil Hiirellä-- ei, anteeksi, Sherlock Holmesilla oli toissapäivänä syntymäpäivä. Tuetuimpien laskelmien mukaan mies olisi syntynyt 6.1.1854, joten ikää olisi herralle kertynyt 159 vuotta.
Tämä toki siis, jos a) Holmes olisi oikea, joskus elänyt ihminen ja b) vielä elossa (hän olisikin kuuluisa varsin monella tavalla!).

Parhaissa kirjoissa on kuitenkin se ihana taikuus, että hahmot tuntuvat eläviltä ja heistä alkaa välittää kuin aidoista ihmisistä.

"Here dwell together still two men of note
Who never lived and so can never die:
How very near they seem, yet how remote
That age before the world went all awry.
But still the game's afoot for those with ears
Attuned to catch the distant view-halloo:
England is England yet, for all our fears—
Only those things the heart believes are true.

A yellow fog swirls past the window-pane
As night descends upon this fabled street:
A lonely hansom splashes through the rain,
The ghostly gas lamps fail at twenty feet.
Here, though the world explode, these two survive,
And it is always eighteen ninety-five."

— "221B", Vincent Starrett

 

 Voi, kun olisin voinut aloittaa jonkin Holmes-teoksen päivän kunniaksi. Tyydyin kuitenkin skoolaamaan kaikkien aikojen lempihahmolleni, muistelemaan hetken parhaita hetkiä hänen ja Watsonin seurassa viettämistäni lukuisista tunneista, ja palasin normaalielämän pariin.
Kirjoissa on sekin hyvä puoli.

Author, author!

Lukiessani David Lodgen mainiota Author, Author -teosta törmäsin seuraavaan pohdintaan, jota näytelmäkirjailijaksi hamuava Henry James tuumailee ylenkatsomansa Oscar Wilden näytelmän yleisössä:

There was no question, however, that the man [Oscar Wilde] was clever, as Lady Windermere's Fan demonstrated. The plot was not substantial or credible enough to bear a moment's serious consideration, but it was all so wittily managed, with such an abundance of amusing mots, batted back and forth across the stage like so many shuttlecocks, that one scarcely noticed.
 

Jamesillä (ja Lodgella) on pointtinsa, vaikka Wilden kova fani olenkin, mutta juuri se suuri sanaleikkien ja piikikkään älykkään huumorin määrä Wilden teksteissä korvaa mielestäni kaikki juonelliset puutteet.
Siitä on jo lähes kymmenen vuotta, kun luin Lady Windermere's Fanin, mutta muistan edelleen sen riemukkaan innon ja ihailun, jotka teksti minussa herätti. Juonesta muistan vain pääpiirteet, mutta juuri tuo hellittämätön yleisön päiden edestakainen pomputtelu kuin tennisottelussa, mistä Jamesinkin ajatukset kumpuavat... Oi!

Aina ei siis tarvitse olla täydellinen...!

Copycat

Olen huomannut usein, että upeat kirjat - varsinkin sellaiset, joissa on minä-kertoja - saavat lukijan (eli minut) tahattomasti matkimaan kertojan ääntä ja rekisteriä. Ilmiö on helposti huomattavissa varsinkin päiväkirjoista.
Joskus "kopiointi" on niin selkeää, että pelkän päiväkirjan tekstin perusteella pystyy jälkikäteen sanomaan, mitä kirjoja luin tuolloin.

Tällaisia vaikuttavia kirjoja ovat olleet varsinkin nämä neljä (Bridgetit laskettakoon yhdeksi):
- The Help (olen aina koettanut kirjoittaa mahdollisimman asiallista ja "oikeaoppista" englantia, mutta tummaihoisten vähänkoulutettujen piikojen, Aibileenin ja Minnyn rekisterit tarttuivat huomaamatta minuunkin)
- Bridget Jones -kirjat (lyhyt, epätäydellisiä lauseita käyttävä sähkemäinen tyyli oli vaikeaa aikaa päiväkirjoilleni!)
- Jane Eyre (viktoriaanisen Englannin puhdas, koreileva, asiallisesti rönsyilevä kirjoitusääni oli mieleeni)
ja
- Lolita (venäläisen kirjoittajaneron täydellinen, lumoava englannintaito huumaa!)


Kirjailija, jonka tekstiä "matkisin" mieluiten, on Vladimir Nabokov. Hänen leikittelevä, raadollisen kaunis kielenkäyttönsä lyö minut joka kerta sanattomaksi. (Ikävä sivuvaikutus...)

Historiankirjat uusiksi!

Viikon kirjat ovat tällä kertaa syyllistyneet allekirjoittaneen hauskuuttamiseen ja useiden mielenkiintoisten ajatusten herättämiseen.

• Pertti Jarla: Fingerpori kuntauudistus Aiempien Fingerpori-teemakokoelmien mukaisesti tämäkin teos sisältää valikoiman strippejä sarjakuvan vuosien varrelta, tällä kertaa vaatimattomasti "Fingerpori kaupunkina ja asuinpaikkana" teemanaan. Strippien lisäksi teokseen on ripoteltu kaupunginjohtajan selostuksia ja kehuja tämän Suomen hienoimman kaupungin upeista kulttuuritapahtumista, harrastepiireistä ynnä muista. Stripitkin on jaoteltu näiden esitelmien aiheisiin sopivasti. Uusia strippejä ei mielestäni kokoelmasta löytynyt, mutta onneksi Jarlan tuotanto on niin monipuolista ja huvittavaa, ettei vanhojen strippien uudelleenlueskelu haittaa. Lisäksi sarjakuvien edellämainittu järjestely aiheittain esittelyjen kera tuo lukijalle uusiakin nauruelämyksiä ja huomioita. Teoksesta voisi varmasti sanoa vielä vaikka mitä, mutta äsh. Summa summarum: Fingerpori - you can't go wrong!
• Stephen Fry: Making History Nuori historiantutkija ja vanha fyysikko, kumpikin omien syidensä painamana, päätyvät yhdessä muuttamaan historiaan niin, ettei Hitleriä koskaan ollutkaan. Valitettavasti tulos ei olekaan se paratiisi, josta miehet naiivisti unelmoivat. Älykkäänä humoristina ja jokapaikandandynä tunnettu Fry ei ole tuottanut parasta tekstiään teokseen, mutta sen lähtökohta samoin kuin tuloksien tutkinta korvaavat tekstilliset pikkupuutteet. Tämä ei toki tarkoita, etteikö tekstissä olisi erittäin nautittavia kohtia (siirappinen loppu ei tosin valitettavasti kuulu näihin), mutta viihteen sijaan kirjan anti perustuu, kenties tarkoittamatta sitä, sen herättämiin mietintöihin ja historian arvostukseen. Faabelin tavoin kirjalla on tarjottavaan tärkeä opetus: kuinka kauheidenkin asioiden keskeltä löytyy asioita, joista olla kiitollinen ja tyytyväinen. Älykäs ja huikaisevan mielenkiintoinen teos!

Keskeneräisinä kirjoina pinossani on edelleen samat tutut 1001 yötä ja Hullu rakkaus, sekä nopeammin edistyvä (kirjaston laina!) Michael Connellyn The Fifth Witness.
Pikkuhiljaa...

Touch the sky

150. merkintä! Jee. Olen jaksanut tämän kanssa enemmän kuin melkein mitään koskaan...

Näin vihdoin viimein torstaina jo kaksi vuotta innolla odottamani Disney Pixarin animaatiouutuuden Brave. Käytän elokuvasta sen originaalinimeä, koska seuralaiseni ja minä olimme molemmat vakaasti sitä mieltä, että kyseinen leffa tulee katsoa originaalina eikä dubattuna. (Disneyn animaatioelokuvat ovat kyllä lähes kaikki loistavasti dubattuja niin käännösten kuin sanaleikkien osalta, joten en valita - skottiaksentit Bravessä oli vain pakko saada kuulla!)

Olin ennen elokuvan Suomen ensi-iltaa ajatellut jostakin syystä aina, että Brave suomennettaisiin muotoon Rohkea.
Kuten jokainen on varmasti huomannut, elokuva saikin nimekseen Urhea.

Suuri hatunnosto suomentajalle! Pidän sanasta urhea enemmän kuin rohkea, varsinkin elokuvan tarinan huomioon ottaen. Sanoilla on varsin suuri nyanssiero, vaikka niitä toistensa synonyymeina voikin vallan hyvin yleensä käyttää.

Minulle rohkea on sellainen, joka syöksyy taistoon pelkäämättä.

Urhea taas on se, jonka polvet tutisevat niin, ettei pystyssä meinaa pysyä, ja joka silti syntää myös taisteluun.

Animaation nähneet ovat luultavasti samaa mieltä kanssani, että urhea kuvaa Meridaa (ja hänen äitiään) paremmin kuin rohkea, jota voisi hyvin käyttää kuvailemaan elokuvan hullunhauskoja mieshahmoja.
Olin todella vaikuttunut elokuvan loppupuolella, kun Mor'du iskee Meridan maahan ja karjuu kalmanhajuiset leuat levällään, ja Merida kirkuu kauhusta. Juuri sellaista reaktiota hakisinkin siihen tilanteeseen, mutta elokuvien sankarit usein vain pyristelevät pois pihaustakaan päästämättä.

Merida ei ole rohkea, hän on itsepäinen teini - mutta hän on myös urhea.

Kahden vuoden jännittynyt odotus, joka kulminoitui tyhjässä elokuvateatterissa (kannattaa mennä elokuviin torstaiaamupäivänä, saa yli sadan hengen salin itselleen ja kaverilleen) mainosten aikana järkyttyneenä seuralaiseltani kysymääni "... Mitä jos tää on huono?!" ja hetkeä myöhemmin innostuneeseen käsientaputukseeni...
Brave oli kaikkea, mitä odotin, ja enemmän. Kiitos, Disney Pixar ja suomentaja.

DVD:n aion katsoa myös suomeksi, mutta tuskin ihanaa skottimurretta saadaan käännettyä, vaikka dubbaus muuten loistokasta olisikin.


Loppuun vielä lisähehkutus: kävimme ystäväni kanssa Hesburgerissa elokuvan jälkeen, ja katselimme elokuvatrailereita keskustelun lomassa, joten innostuimme puhumaan myös sankarielokuvista ja Batman-elokuvan ammuskelusta - olisiko Brave-elokuvaan sitten pitänyt varautua jousipyssyin? Ystäväni kertoi innoissaan The Avengersin Hawkeyen jousiammunnasta ja hahmon hienosta, pyörivästä nuoliviinestä (tässä kohtaa Hesburgerin pahvimuki toimitti viinen virkaa tyylikkäästi). Sana viini ei vain tullut kaverini mieleen, joten hän sanoi "... Mikä se sana on? ... Quiver?" Vastasin heti innokkaasti, "Viini." "Just se!" ja keskustelu jatkui.
Tykästyin todella paljon hetkeen jostakin typerästä syystä. Pidän siitä, että keskustelu toimii, vaikka kaikki sanat eivät aina löytyisikään, tai vain väärillä kielillä. Tai vaikka välillä puhuttaisiin aivan ristiin tai hukkuisi viime aikoina viljelemiini kielikuviin ("Ku on huono päivä ni oon merenneito ni en huku siihen pahan olon myrskyyn...").
Tai jopa silloin, kun lähetän innostuneen ilahtuneen "kiitos tästä!" -tekstiviestin skottienglanniksi, ja saan takaisin hämmentyneen viestin "Ööh jees jees veri kud xD nyt meni hieman ohi :D".


Ollaan urheita! Viikko, päivä tai vaikka hetki kerrallaan.
Ihanat kirjat, ilahduttavan upeat elokuvat ja ennen kaikkea rakkaat ystävät auttavat pysymään pystyssä.
Huonoina hetkinä voi karata Jane Eyren luo Thornfieldiin tai sukeltaa vaikka Pienen merenneidon kanssa aaltoihin siis~.

Sydän on mittaamattoman laaja linna täynnä salaisia huoneita ja puutarhoja.

The stories we love best do live in us forever.
-J.K. Rowling

-After all this time?
-Always.

"And thus I take my leave of the world and of you all, and I heartily desire you all to pray for me."

Viikon kirjat, armaat lukijat. Mummin nuoruudenaikaisia romansseja ja historian veristä kahinaa!

• Anni Polva: Rakkaus rasittaa Samaa vanhaa Polvaa kuin aiemmatkin, toki jälleen eri hahmolla ja juonella kyllästettynä. Olen huomaavinani teoksissa pientä toistoa tapahtumapaikkojen suhteen (aina sama kylpyläkaupunki tai maalaiskylä järvineen), mutta tarinat ovat onneksi sen verran erilaisia, ettei toisto häiritse sen suuremmin. Tässä teoksessa pääjuonena on, että kun rikas mies kieltää poikaansa naimasta (tulevaa) voimistelunopettajaa, kehittää nuoripari ovelan suunnitelman: typykkä hurmaa isäukon, jolloin tämän on pakko hyväksyä hänet miniäkseen. En usko, että monikaan nykyajan suomalaiskirjailija osaisi tehdä tuosta ideasta kovinkaan onnistunutta teosta, mutta Polvan 1950-lukulaiseen miljööseen ja tekstiin se - kumma kyllä? - sopii kuin nenä päähän. En välittänyt tästä teoksesta yhtä paljon kuin parista aikaisemmasta, mutta se johtunee siitä, että minun kävi niin sääliksi höpläytettävää isärukkaa, etten osannut pitää päähenkilöstä. Se on melko suuri ongelma useissa kirjoissa. Teoksen kyllä lukee ihan mielellään, mutta ei siitä mikään erityisen ilahtunut olo jää.
• Philippa Gregory: The Other Boleyn Girl Jos Troijan Helenalla oli kasvot, jotka lähettivät matkaan tuhat sota-alusta, Anne Boleynillä oli aivot, jotka muuttivat maailman suurimman ja vaikutusvaltaisimman imperiumin uskonnolliset ja poliittiset käytännöt kertaheitolla. Ymmärrettävästi Gregoryn kirjakin siis keskittyy puolet ajasta Anneen päähenkilönsä Maryn sijaan; Annessa on vetovoimaa, jonka kaikki kuningas Henrik VIII:sta sisko Maryyn huomaavat. Lukijaa selvästi vedetään koko ajan Maryn puolelle tämän jäädessä Boleyn- ja Howard-perheiden kunnianhimon jalkoihin, mutta ainakin minulle Anne on aina The Boleyn Girl. Jo teoksen nimikin asettaa Maryn toissijaiseksi Boleynin tytöksi, viattomaksi altavastaajaksi jollaisilla romanssiromaanit ovat kautta aikain kosiskelleet lukijoita, mutta tavoiteltu vaikutelma jää etäiseksi. Kuten ylläolevassa teoksessa, päähenkilöstä on vaikea pitää pyyteettömästi. Mary on lukijalle lähinnä rasittava, typerä tyttö, joka ei välillä tajua yksinkertaisiakaan asioita. Onko ihmekään, että tuollaisen neidon rinnalla kaunis, älykäs ja koulutettu Anne loistaa niin kuninkaan kuin lukijankin silmissä? Teos ei tietenkään ole historiallisesti täysin pitävä, mutta fiktiivisenä historiaantutustuttajana se on ilmiömäinen. Tämä teos itse asiassa sai minut tekemään historian loppututkielmani koulussa aiheesta Englannin kirkon reformaatio, niin vaikuttava se oli. Siinä missä Gregoryn muut kirjat ovat hyvää ajanvietettä ja vievät ajatukset Tudorien Englantiin, jää tämä toinen Boleynin tyttö mieleen moneksi viikoksi. Suosittelen teoksen lukemisen (tai jopa sen aikana, jos keskittymiskyky riittää) tutustumaan esimerkiksi Wikipedian kautta Henrik VIII:een ja hänen kuuteen vaimoonsa. Erityisesti Anne (ensimmäinen kahdesta) häikäisee, kuten kirjassakin. Kuinka ei voisi rakastaa ihmistä, joka teloitustaan edeltävänä iltana nauroi kädet kaulallaan vanginvartijalle, "Kuulin, että teloittaja on erinomainen työssään, ja minulla on niin kapoinen kaula!" Anne on yhtä viehättävä Gregoryn ja Maryn kriittisten, ajoittain jopa kateellisten ja vihaavien silmien läpi katsottuna kuin oikeassa elämässäkin, joten tämä teos kuuluu jokaisen lukulistalle. 630 sivua semimodernia englannin kieltä lentää ohitse kuin siivillä. Historiaa, upeita henkilöitä ja metrikaupalla veren tahraamia pukuja! (Minulle olisi mieluisaa kuulla joltakulta toiselta lukijalta, joka ei ole niin suuri Anne-fani, mitä hän piti teoksesta.) Otsikon sitaatti oli muuten Anne Boleynin viimeisiä sanoja hänen puhutellessaan hänen kuolemaansa seuraamaan tulleita kansalaisia. Kun Anne polvistui side silmillään odottamaan kaulan katkaisua, myös koko yleisö polvistui kunnioituksesta naista kohtaan, jota he olivat haukkuneet huoraksi ja noidaksi vain pari vuotta aiemmin.

Ensi viikolla tällä ohjelmapaikalla tutustutaan Arthur Conan Doylen ja Sherlock Holmesin suhteeseen sekä Jane Austenin suloiseen Catherine Morlandiin (mikäli minä nyt saan nuo kaksi viimeistä lukua Northanger Abbeystä luetuksi huomiseen mennessä...).
Raamatunlukukin edistyy! Olen selvinnyt jo Uuteen testamenttiin, joka on huomattavasti kevyempää luettavaa (ja lyhyempi) kuin Vanha testamentti. Kyllä tästä viimeistään ensi vuoden alussa on selviydytty kunniakkaasti! (En kyllä odota yhtään innolla sen arvioimista kirjana...)

... Seuraava kirjoitusharjoitukseni näkyisi olevan sulkeiden poistaminen käytöstä...


Catherinen goottiromaanien rakkauden vuoksi kysyn teiltä tällä kertaa, mikä on mieleenpainuvin historiallinen teos (=menneeseen sijoittuva romaani).

Jos en olisi niin ihastunut Anne Boleyniin, vastaisin itse varmaankin Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen. Myös Oscar Wilden Salome-näytelmä on viime päivinä pyörinyt mielessäni jostakin syystä, mutta Sinuhessa on jotakin samaa lumoa kuin The Other Boleyn Girlissä. Kirjaa lukiessa tuntee miltei aavikon hiekat silmissään.
Toki myös viktoriaaniset Sherlock Holmesini saavat maininnan. Oli Arthur Conan Doyle mitä mieltä hyvänsä, minusta Holmes on aivan mahtava tyyppi.

Liittyykö valitsemaanne kirjaan (tai kirjoihin) oma mieltymyksenne siinä käytettyyn miljööseen? Huomaan nimittäin itse, että muinainen Egypti, keskiajan Englanti ja viktoriaaninen Englanti ovat lempimiljöitäni, joten kirjavalintani eivät liene sittenkään mikään yllätys...?

Reunalla kiikkuu.

Hmph. Viimeisen viikon aikana on tuntunut, että joka kerta, kun tekisi mieli kirjoittaa, tulee joko uusi sairaskohtaus tai sitten Bloggerilla on huoltokatkos meneillään. Onneksi nyt toimii, ettei tämä viikko jää aivan kokonaan tyhjäksi!

Sairauteni takia olen lähinnä saanut luettua sarjakuvia. Kyllä niitä "oikeaoppisempiakin" teoksia on lueskeltu, mutta tämän ja viime viikon viikon kirjoihin ne eivät nyt päässeet mukaan. Allaolevasta valikoimasta nimittäisin varmaankin Nanny Returnsin vakavimmaksi kirjaksi, ja sekin on chick lit -hömppää. Ensi viikolla on onneksi luvassa Jane Austenia (no, tavallaan...) ja iki-ihanaa Jeevesiä Woostereineen.

• Nicola Kraus & Emma McLaughlin: Nanny Returns Jatko-osa saman kaksikon kirjoittamalle The Nanny Diaries -teokselle. Edellisen teoksen päähenkilöt ovat kasvaneet ja työstävät nyt kysymyksiä ja ongelmia, joita ensimmäisen teoksen tapahtumat aiheuttivat. Jatko-osa ei ole yhtä mukaansatempaava kuin ensimmäinen kirja; siinä hauskuus ja ihmetys syntyi X:ien perheen elämästä ja elinympäristöstä outoine tapoineen. Samaa on haettu tässäkin kirjassa, mutta asia ei kosketa lukijaa niin hyvin. Nanny (tai nykyään Nan) pomppii pulmasta ja sotkusta toiseen ilman mitään näennäistä punaista lankaa, eikä ensimmäisestä teoksesta tuttu sarkastinen huumori ole ehtinyt menoon mukaan. Lisäksi minua ihmetytti hahmojen kova keskittyminen lapsenhankintaan; Nan esimerkiksi oli juuri aloittamassa uraansa innokkaana, ja kaikki hänen lähipiirissään - jopa hän itse - vain odotti suostumista lapsentekoon. Tekstistä tuli välillä mieleen Justin Bieberin Baby-kappale (kaikkea sitä tietääkin, kun on teini-ikäinen sisko). Ensimmäisestä kirjasta pitäneille tämä on lienee suositeltava kirja, ihan sen vuoksi, että saa tietää, mitä Grayerille ja Nanille käy kirjan lopun jälkeen, mutta ei tästä mitään mieltäylentävää huipputeosta saa vääntämälläkään. Pari pientä itkettymiskohtausta voin kylläkin luvata herkemmille lukijoille, siitä plussaa kirjoittajille.
• Jeff Lindsay: Dexter is Delicious Dexter-sarja, sekä kirja- että televisioversiona, keikkuu nykyisin välillä veitsenterällä. Sarjan kolmas ja neljäs kirja (Dexter in the Dark ja Dexter by Design) olivat aikamoisia sekamelskoja, ja ehdin jo miettiä, kannattaako sarjaan enää paneutua. Sama on televisiosarjan kanssa. Tämä sarjan viides kirja kuitenkin lunastaa jälleen kaikki ne lupakset, joista onnellisina lukijat huokailivat kahden ensimmäisen kirjan parissa. Dexter is delicious, oh yes. Vaikka Dexter käyttääkin suuren osan ajastaan kirjassa uuden vauvansa ihailemiseen, ovat kirjan muut osat häkellyttäviä. En voi verrata niitä muuhun kuin Dearly Devoted Dexterin jälkimmäiseen puoliskoon, joka jätti lukijalle hyytävän ja häiriintyneen adrenaliinipiikin useaksi päiväksi kirjan sulkemisen jälkeen. Teksti itsessään on melko kevyttä ja sitä lukee nopeaan tahtiin, mutta se sisältää oivallista huumoria ja ainakin minun mustaa pientä sydäntäni kutkuttavia sanaleikkejä (esimerkkinä toimivat jo kirjojen nimet toistuvine D-kirjaimineen). Lisäksi, vaikka se käsitteleekin synkkiä asioita ja raakoja murhia, Dexterin maailma ei ole pelottava eikä aiheuta hermojaraastavia painajaisia. Kaikki murhamaailman jännittävyydet ilman ikäviä sivuvaikutuksia! Plussana eräs aiemmasta kirjasta tuttu hahmo tekee kauanodotetun paluun, mikä lisää teoksen kutkuttavuutta mukavasti. Kirja ihan kihelmöi käsissä loppua kohden. Maltan tuskin odottaa lokakuussa ilmestyvää seuraavaa teosta, kunhan se vain jatkaa samalla tasolla kuin tämä!
• Tome & Janry: Pikku Piko seikkailee 14: Siitäs sait! Luin pienenä innolla Pikon ja Fantasion seikkailuja, joten näin aikuisiällä on kai sitten sopivaa tutustua sankarin lapsuuteen. Eivätkä sarjakuvan vitseistä suurin osa muutenkaan ole kai ihan nuorille sopivaa katseltavaa. Pikku Pikon seikkailut eivät ole mitään yltiöihmeellistä, mutta niissä on muutama aivan ihana hahmo (isoisä jaksaa hurmata!) ja rakastan vanhaa ranskalaiskylän miljöötä; aika- ja paikka-asetelmat on luotu sarjakuviin hyvin. Eniten nautinkin näissä sarjakuvissa juuri omien lapsuudenmuistojen esiinpulpahtamisesta ja hiljaisen ranskalaiskylän idyllistä. Hassua, että rasavillin pojan toilailuista kertova sarjakuva saa aikaan niin seestyneen olotilan.
• Franquin: Niilo Pielinen 1 Samoin kuin Pikku Pikon kanssa, myös Niilo Pielinen on täynnä tulvahtelevaa nostalgiaa ja 1900-luvun puolivälin Ranskaa, vaikkakin kyläidylli on vaihtunut lehden toimistoksi. Varsinkin tämä ensimmäinen kokoelma on täynnä metafiktiivisyyttä, kun Niilo hamuaa yhdeksi lehden sarjakuvasankareista ja pääseekin ikään kuin marginaalilievennykseksi kollgeoiden purkaessa tunteitaan tohelon suhteen. Lukijaa kaikista eniten liikuttavaa on nähdä Fantasion pikkuhiljaa tottuvan Niiloon ja lopulta jopa hyväksyvän tämän jatkuva läsnäolo ja kasvava postipino. Uskoisin, että kaikille lehtitoimistossa ja piirtämisen kanssa työskenteleville tämä sarjakuvasarja on kuin mannaa, mutta voivat siitä muutkin nauttia. Tärkeintä on heittäytyä mukaan letkeään meininkiin ja olla välittämättä turhista sopimuspaperisotkuista!
• Franquin: Niilo Pielinen 2 No mutta hetkinen! Näitähän on lisää. Sama ihastuttavan rento meininki jatkuu; tekijä alkaa löytää Niilon ulkonäön ja tyylin, mutta Niilo ei löydä työntekoon motivaatiota sitten mistään. Mahtavaa kemiantutkimusta hän kyllä puuhailee monen stripin verran. Hakuna matata, vai miten se olikaan?
• Franquin: Niilo Pielinen 4 Vielä lisää Niiloa! Hyvä ei vähällä lopu, onneksi. Ainoa miinus tulee siitä, että iki-ihana Fantasio on niin kiireinen seikkallessaan Pikon kanssa, että hänen tilalleen toimitukseen tulee Kursio. Ei Kursiossa mitään vikaa ole, kaipaan vain Fantasiota. Muuten edelleen aivan mahtava(n letkeä) meininki! Omiaan lomapäivien viettoon tai laiskotteluun.
• Franquin: Niilo Pielinen 6 Juu, kuulkaas, näitä kokoelmia on yhteensä seitsemän. Niilo jaksaa ihastuttaa niin paljon. Edellämainittujen hyvien ominaisuuksiensa lisäksi sarjakuva ihastuttaa kielellään. Niilon huudahduksista tulee toistuvia sitaatteja jo parin kokoelman jälkeen. No mutta hetkinen! (Älkää kuitenkaan kopioiko uutta idolianne kaikessa - jätetään ne pielofonit suosiolla väliin...)

Tällä hetkellä luen pääosin Yann Martelin Life of Pi -teosta (ja pelkään 1,5-kiloista kissaani Richard Parkerin takia, haha) ja Pasa & Atpo -kaksikon mahtavaa Eniten vituttaa kaikki -kirjaa. (Heiltä löytyy myös blogi, eikö otakin pannuun tuollainen!)
Raamattu ja muut vanhat tutut odottavat myös sitä, että jaksaisin taas tihrustaa tekstejään. ENITEN VITUTTAA JATKUVA FLUNSSA. Kiitos tästä.


Kuka on sinun sarjakuvahahmosuosikkisi? Mistä sarjakuvasta hän/se on ja mikä tekee hänestä/siitä suosikkisi?

Minä pidän Niilosta hänen rennon asenteensa vuoksi, mutta suosikkini on varmastikin joko Muumipappa tai Ressu. Molemmat kun löytää aina välillä tuskailemasta kirjailijan vakavaa olemista kirjoituskoneen ääreltä. Lisäksi Muumipapalla on myös erinomainen elämänasenne.
Toki myös Aku Ankan sitkeä selviytyminen ainaisen epäonnen kohdatessa vetoaa minuun, olenhan suomalainen. (Akullekin voisi tehdä hyvää lukea vähän Pasaa & Atpoa välillä.)

Kenelläkään suosikeistani ei ole housuja, onpa kummaa. Lady Gaga, mitä olet tehnyt aivoilleni?

Lue, lue, leppäkerttu

Käväisin perjantaiaamuna kirjastossa hakemassa sinne saapuneen varaukseni (yksi kappale Lady Gaga -kirjoja) ja palauttamassa viisi vanhaa lainaa. Käväisin samalla alakerrassa pyörähtämässä, ja totta kai ennen ulosmenoa piti vielä kierähtää sarjakuvahyllyjen vierestä... Palasin kotiin seitsemän uuden kirjan kanssa. Jokin ei nyt taas mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti.

"Onneksi" olen sairaana, joten voin hyvillä mielin löhötä sohvalla ja lueskella niin paljon kuin jaksan.

Viime viikollakin sain luettua muutaman kirjan, joten minun ei tarvitse keksiä sattumanvaraista vanhaa viikon kirjaa, jota kehua/haukkua teille. Jee!

• Gabriel García Márquez: One Hundred Years of Solitude Luin tämän aika lailla tasan neljä vuotta sitten suomeksi, ja joko vika oli käännöksessä tai omassa päässäni, mutten millään meinannut pysyä kärryillä samannimisten eri henkilöiden touhuissa. Nyt ongelmaa ei ollut lainkaan; liekö lukukieli sitten niinkin tärkeä seikka tällaisissa teoksissa? Teoksen kieli hurmaa kyllä muutoin sekä suomeksi että englanniksi; tarinan maagisrealismi näkyy jopa sanavalinnoissa ja virkerakenteessa. Kertojan rekisteri on aivan mahtava; jutustelevainen, mutta ei epäasiallinen. Kerronnan ajoittainen aikahyppely eteen- tai taaksepäin tukee teoksen unenomaisuutta, mutta ei häiritse. Kirjaa on hieman hankala arvioida, sillä se on niin kekseliäästi kirjoitettu, hyvin rakennettu ja hahmot ovat toistuvista nimistään huolimatta miltei kaikki dynaamisia yksilöitä, että teos ansaitsee lähestulkoon ainoastaan loisteliaita kehuja. Teos taitaa löytyä miltei kaikilta lue nämä kirjat ennen kuolemaasi -listalta, eikä ihmekään. Lukijalle jää teoksesta häkeltynyt fiilis, sekä häiritsevän upean tarinan että ihailtavasti soljuvan kielen vuoksi.
• Stephenie Meyer: The Short Second Life of Bree Tanner. An Eclipse Novella Minulta meinasi mennä maku kirjaan jo alkupuheen aikana, kun Meyer kehuskeli itseään loistavaksi kirjoittajaksi. Luin teoksen yhdeltä istumalta ihan siitä syystä, että tiesin, että jos jätän sen kesken, en enää halua jatkaa. Teos ei sinänsä ole huono - hahmot ovat ihan OK ja juoni seuraa hyvin Eclipsen tapahtumia Breen näkökulmasta - mutta koko Twilight-sarja on samaa höttöä, ja teosten kielessä on vain jotain, joka ei yksinkertaisesti toimi. Teksti jättää lukijan ulkopuoliseksi minä-muotoisesta kerronnasta huolimatta. Sarjasta pitäneille tämä kirja tosin on varmasti hyvää luettavaa (mielestäni ehkä sarjan paras kirja, jo ihan siitä syystä, ettei Bella Swan ole äänessä). Kuten kaikki Meyerin kirjat, parempi englanniksi kuin suomeksi.
• Hugleikur Dagsson: Naura, pervo, naura! Nopealukuinen pikku teos täynnä yksiruutuisia hupipiirroksia islantilaisen mustaakin mustemman huumorin taiturilta. Nimensä mukaisesti teoksen piirrokset sisältävät kieroutuneita vitsejä, eivätkä kaikki jutut naurata. Onneksi huumoria revitään niin monesta asiasta, että ainakin pari piirrosta saa lukijan kuin lukijan pyrskähtelemään. Dagssonin vahvuus on hellyyttävän yksinkertaisesti piirretyissä hahmoissa - monesti piirroksen vitsi ei ollut hauska, mutta hahmojen ilmeet ja olemukset saivat minut silti hekottelemaan. Tämä ei kuitenkaan ole Dagssonin paras julkaisu.
• ed. Angela Carter: Angela Carter's Book of Wayward Girls and Wicked Women Novellikokoelma taitavilta, mutta melko tuntemattomilta naiskirjoittajilta ympäri maailmaa. Useat tekstit ovat yllättävän vanhoja; teoksesta löytyy jopa sata vuotta sitten kirjoitettuja tekstejä vahvoista, kyvykkäistä naisista. Kokoelman punainen lanka on nimensä mukaisesti kierot tai kierosti käyttäytyvät naispuoliset hahmot, mutta siihen yhteneväisyydet sitten jäävätkin. Oli ilo lukea niin monipuolista kokoelmaa - tein kirjan aikana ainakin kaksi nojatuolimatkaa maapallon ympäri! Löysin myös monta uutta kirjailijaa ja teosta, joihin aion tutustua. Jotkin teksteistä olivat ajoittain hieman kuivia, mutta eivät tylsistyttäviä, ja voin vain suositella kirjaa kaiken sen sisältämän taidon, kauneuden ja monipuolisuuden vuoksi. Teos on kuin kokoelma naisia - ottakaa sanoma miten haluatte.
• Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts Tämä teos sisältää yhden huonoimmista esipuheista, jonka olen koskaan lukenut. Koskaan. Siinä ei ollut päätä eikä häntää, ja se hyppi asiasta toiseen kuin ADHD:sta kärsivä elohiiri. Onneksi itse teos on paljon parempi; esipuheen kirjoittaja väitti, että se on lyhyydestään huolimatta täynnä asiaa ja että yhtä ainuttakaan lausetta ei voisi leikata siitä pois... Pyh! minä tuhahdin ja aloitin lukemisen - ja kuinka ollakaan, olin aivan samaa mieltä esipuheen kanssa. Teksti on tiivistä ja ajoittain jopa niukkuudestaan huolimatta raskasta, mutta ei epämiellyttävällä tavalla. Kertomus on jaettu lyhyisiin lukuihin, jotka tuntuvat ikään kuin irtonaisilta novelleilta, paitsi että ne kertovat kaikki jatkuvaa tarinaa. Myös loppu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan huikea, hienosti tehty. Annan plussaa myös siitä, että päähenkilöä puhutellaan teoksessa ainoastaan nimellä Miss Lonelyhearts (vaikka hän onkin mies).

Katsoitteko Englannin kuninkaallisia häitä perjantaina? Eikö ollutkin kaunis morsiuspuku! Ja kirkko oli aivan uskomaton, sekä itsessään että koristeluineen. Tuntui aivan kuin olisi astunut ajassa 500 vuotta taaksepäin. Näin sieluni silmin Tudor-suvun häitä ja monet, monet kruunajaiset. (Tosin minun tuurillani saan viiden minuutin kuluttua selville, ettei mikään näistä kuvittelemistani ole tapahtunut kyseisessä kirkossa.) Kate Middletonista tuli kovasti mieleen Katariina Aragonialainen, joskin se voi olla juuri lukemani Philippa Gregoryn kirjan takia...

Häiden kunniaksi (ja koska Iso-Britannia on selkeästi salainen kotimaani) haluaisin tietää, mikä on lempikirjasi brittikirjallisuudessa.
Valikoima on lievästi sanottuna laaja, mutta tuleeko mieleen mitään ylitse muiden? Kenties jokin Harry Potter, tai jokin etsiväseikkailu? Tai ehkäpä Tennysonin, Keatsin tai Shakespearen runoelma? Roald Dahlin tai Rudyard Kiplingin tai C.S. Lewisin lastenkirja? Ehkäpä Nalle Puh tai Liisa ihmemaassa? Hoitaako vanha kunnon Jeeves homman kotiin?

Itse en osaa edes vastata, pitää miettiä asiaa... Sanoisin varmaankin kuitenkin Harry Potterin, joko Chamber of Secretsin tai Half-Blood Princen, koska ne ovat muutenkin lempikirjojani ja lisäksi jokainen lukukerta Potterien parissa on kuin lentäisi taikaiskusta Brittein saarille.

Kaikki ehdottamani teokset ja kirjailijat ovat kyllä aivan kärkikastia, joten kysymys ei todellakaan ole helppo.


Tällä hetkellä minulla on ilokseni parikin brittikirjaa kesken: P.G. Wodehousen The Jeeves Omnibus I, joka on niin perusbrittimeininkiä, että what-ho! kuten Bertie Wooster aina hihkaisee, ja Philippa Gregoryn The Other Boleyn Girl.

Vanhempaa vuosimallia

Koska vuoden kirjat 2010 -merkintäni on ollut melko suosittu sivukatselulukujen perusteella, olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni samanlaisen myös vuodelta 2009. Aikaisempia vuosia ei ole yhtä helppo tehdä, sillä sitä ennen en pitänyt erillistä listaa lukemistani kirjoista. Lukukokemukset löytyvät kyllä päiväkirjoista, mutta niiden etsimiseen menee enemmän työtä kuin mihin voin tällä hetkellä panostaa... Katsokaa siis tätä merkintää sillä mielellä, että seuraava vastaava tulee vasta ensi vuonna! (Jee! / Buu!)

Without further ado, vuonna 2009 lukemani kirjat, joista pidin ja joita suosittelen tutustumisen arvoisina.

• Hugleikur Dagsson: Onko tämä muka hauskaa? Ihanan mustaa huumoria kyllästettynä rakastettavan yksinkertaisilla piirroksilla. Onko tämä muka hauskaa? No totta helkkarissa on.
• Sebastien Japrisot: Pitkät kihlajaiset Kaunis ranskalainen kertomus ensimmäisen maailmansodan aikaan tapahtuvasta erikoisesta romanssista. Kirjassa on sama kaunis tunnelma kuin elokuvassakin.
• T.S. Eliot: The Old Possum's Book of Practical Cats Kokoelma, johon menestysmusikaali Cats perustuu. Jokaiselle kissojen ystävälle ja omistajalle - varmasti omakin karvaturri löytyy käytännöllisten kissojen kirjasta. On toki eri asia, millä nimellä...
• Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli Ihastuttavan inhorealistista ranskalaiskirjallisuutta; novelleja, joiden ainoa yhteinen tekijä on teema ja/tai aihe äiti. Kieli on kauniin yksinkertaista ja rauhallisen toteavaa; lukijaa revitään usein ihailun ja inhon tuntemusten välillä.
• Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa Samankaltainen kuin yllä, mutta tällä kertaa novellien ihmisiä pyörittää rakkaus moninaisine ilmestymismuotoineen. Lukijan ei kannata odottaa mitään söpöilyä tai ihania vaaleanpunaisia loppuja.
• Ian Harrison: Maapallon matkaopas - Friikit faktat Jokaiselle Trivial Pursuit -fanille. Sisältää vähän kaikkea kaikesta (mm. hyttysistä, hassuista laeista ja Viiltäjä-Jack -murhista). Monipuolinen kuvitus sopii teokseen eikä teksti ota elämää liian vakavasti.
• Vicki Myron: Kirjastokissa Tositapahtumia kertaava kirjastotädin kertomus ihastuttavasta kissanpennusta, joka oli hylätty talvipakkasilla kirjojen palautuslaatikkoon ja joka toivuttuaan hurmasi kaikki työntekijöistä asiakkaisiin. Ja lukijoihin.
• Ernest Hemingway: A Farewell to Arms Minimalismin mestarin osittain omaelämäkerrallinen teos ensimmäisestä maailmansodasta Italiassa, nuoresta ambulanssinkuljettajasta ja lomaromanssin tuomista sotkuista. Hemingway jättää tunteet lauseiden väliin, joten lukija saa niitä hieman kaivella esiin, mutta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. On miltei hämmästyttävää, kuinka paljon tuntemuksia Hemingway saa lukijassa aikaan lähestulkoon kokonaan tapahtumiin perustuvalla tekstillään.
• Ron Hansen: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford Proosaa ja faktoja sekoitteleva hidastempoinen, mutta kaunis kertomus Jesse Jamesin jengistä ja siitä, kuinka Robert Ford surmasi "Amerikan Robin Hoodin". Elokuvan nähneille tuttua kauraa.
• Amanda Foreman: The Duchess Kaunis ja mukaansatempaava elämäkerta Georgianasta, Devonshiren herttuattaresta ja Dianan esivanhemmasta. Kirjan lukee kuin minkä tahansa hyvin tehdyn romaanin, mutta teos on kuitenkin kaiken upeutensa alla täynnä faktoja. Lukija oppii tuntemaan paitsi Georgianan sosiaalipiireineen, myös esimerkiksi Marie Antoinetten ja keskivertokansalaisen elämää 1700-luvun Englannissa, politiikkaa ja hienostopiirien vaatimuksia unohtamatta.
• Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa Suloisen vanhanaikaiseen tyyliin kirjoitettu toimiva, maalaisjärkeä ja oman asenteen tärkeyttä julistava hupaisa opas elämään ja ihmissuhteisiin. Tulokset eivät ole taattuja, mutta voisin taata kaikille mukavia hetkiä kirjan parissa.
• Juhani Aho: Papin tytär · Papin rouva Kansalliskirjallisuutemme perushelmiä; papin tyttärestä (eri) papin rouvaksi kasvava Elli on lumonnut lukijoita ilmestymisistään asti. Surullisen realistinen tarina toteutumattomista unelmista toimii myös muistutuksena naisten kohtalaisen uusista oikeuksista elää oman mielensä mukaan.
• Sylvia Plath: Ariel (englanniksi) Plathin parhain teos, ainakin minun mielestäni. Hän maalaa lukijan mieleen häiritseviä, kolean absurdeja huomioita arkielämästä ja käyttää kieltä mestarillisesti. Lukija ei välttämättä edes ymmärrä kaikkia kielikuvia ja vertauksia, mutta mieleen jäävä tunnelma on uskomattoman vahva, kaikessa hyytävyydessään räikeä.
• Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers Englannin kieltä rakastaville ja siitä pitäville realistiromantikoille oikea aarre! Kieltä huonosti osaava kiinalaistyttö saapuu Englantiin, ihmettelee ja opettelee kieltä ja rakastuu samalla omalaatuiseen mieheen. Kirjassa parasta on päiväkirjamainen teksti, josta protagonistin kielenopettelua voi seurata "reaaliajassa".
• Sōseki Natsume: I Am a Cat Iso paksu kirja täynnä japanilaista viisautta ja hymyilyttävää kissanelämää. Kissoista erityisesti pitäville tämä on ehdoton lukuelämys, joskin kyyneleet virtaavat lopussa vuolaasti. Japanin kirjallisuudesta muutenkin kiinnostuneiden kannattaa myös vilkaista teosta.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire ... Tarvitseeko tätä edes perustella? Jos joku kaipaa lisäperusteluja, niitä saa kysellä. Muutoin annan teossarjan täysin ansaitseman maineen puhua kirjan puolesta.
• Irvin D. Yalom: Rakkauden pyöveli ja muita tarinoita psykoterapiasta Työuransa aikana paljon erilaisia normaaleista ihmisistä oudoilta tuntuvia tilanteita ja tapauksia kokenut psykoterapeutti kertoo muutamasta mieleenpainuvasta tapauksesta, joilla on hyvin vähän yhteistä keskenään terapeutin ja rakkauden teeman lisäksi. Mielenterveyspalveluita käyttäville lukijoille kirja on lämmintä luettavaa - on ihana tietää, että on olemassa oikeasti sympaattisia, asiansa osaaviakin ammattiauttajia! Elämänsä "normaaleina" eläneet lukijat puolestaan saavat kurkistaa "hullujen" ihanan värikkääseen ja tunnerikkaaseen maailmaan.
• Irvine Welsh: Trainspotting (englanniksi) Skottimurretta, Edinburgh ja elämäläheistä filosofiaa menevien nuorten huumekundien seurassa! Mitä enempää voisikaan toivoa? No, ehkä pätevästi käännetyn suomennoksen. (En suosittele suomennosta, sillä luettavuudestaan huolimatta itse käännöstyö on tehty melko ala-arvoisesti - jotkin virkkeet on käännetty niin, että alkuperäinen asia on unohdettu kokonaan.) Sekä elokuva että kirja nauttivat kulttimaineesta, joka on täysin ansaittu.
• Anonymous: Aesop's Fables Vanhoja, varmasti kaikkien lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita. Mukana oli iso liuta ainakin minulle ennestään tuntemattomiakin lyhyitä tarinoita, ja onhan se aina mukava virkistää muistiaan muutenkin tällaisten asioiden suhteen. Samassa paketissa matka lapsuuteen, suloisia tarinoita ja tirkistelyä antiikin aikaisten lakien ynnä muiden sääntöjen maailmaan.
• Neil Gaiman: The Graveyard Book Gaiman harvoin epäonnistuu, vaikkei aina ihan kotiin asti vetäisikään. The Graveyard Book on kuitenkin Gaimanin koskettavimpia, fiksuimpia ja nerokkaimpia kirjoja. Tarina soveltuu hyvin murrosikäisillekin, mutta aikuisille sen lapsenomainen maailma ja teksti aikuisten vitseineen soveltuu aivan erinomaisesti. Tim Burtonin Nightmare Before Christmas - ja Corpse Bride -faneille tätä on pakko suositella.
• Ian McEwan: Ikuinen rakkaus Psykologinen trilleri sieltä ei-pelottavammasta päästä. McEwan kehittää upeita, erikoisia tilanteita ja tarinoita romaaneihinsa. Teos ei ole Sovituksen kaltainen mestariteos, mutta omituinen asetelma jää kyllä mieleen, samoin kuin kaunis kieli.
• Roald Dahl: Matilda (suomeksi) Matilda on ensimmäinen kunnon kirja, jonka muistan lukeneeni itse, ja samastuin lapsena päähenkilöön paljon, joten teos ymmärrettävästi edelleen suosikkejani. Dahlilla on ihana taito kirjoittaa tekstinsä niin, että ne vetoavat kaikenikäisiin lukijoihin. Quentin Blaken hupaisan rujo kuvitus kuuluu teokseen aivan kuin nenä naamaan.
• Diana Wynne Jones: Liikkuva linna Jos samanniminen animaatioelokuva on teistä upea, odottakaahan, kun luette kirjan! Pidän animaatiosta, mutta se ei kuulu absoluuttisiin suosikkeihini, joten tartuin kirjaan hieman sekavin tunnelmin. Ei olisi pitänyt - kirja on niin upea, niin taidokkaasti tehty, värikäs ja mukaansatempaava, että kuka tahansa lopettaa sen innostuneena ja miltei aloittaa alusta vain siitä ilosta, että saa lukea lisää.
• Steven Appleby: Jim - The Nine Lives of a Dysfunctional Cat Lyhyt, mutta mahtava! Pelottavan paljon Ralph Steadmanin kuvituksia muistuttava kuvitus siivittää epäonnisen Jim-kissan läpi yhdeksän elämän; melodramaattisten kuolemiensa välillä Jim ehtii huomioida yhtä sun toista outoa ihmiseläinten elämistä... Mustan huumorin ystäville. (Sopii myös kissojen ystäville; ei tarvitse pelätä traumatisoituvansa.)
• Edwin Abbott Abbot: Flatland Kuka olisi arvannut, että matematiikan pohjalta saa näin hurmaavan, monitasoisen (haha, sanaleikki tarkoituksella) teoksen! Matematiikka ja minä emme oikein tule toimeen, mutta tämän luettuani olin kyllä valmis antamaan sille uuden mahdollisuuden. Sisältää ovelaa filosofista ajattelua logiikan ja matematiikan sääntöjen taa piilotettuna, hupaisista hahmoista nyt puhumattakaan.
• Kurt Vonnegut: Slaughterhouse 5 Tiedättehän, kuinka tätä kirjaa aina kehutaan ja ylistetään? Siihen on syy. Se syy on, että näin lyhyeen teokseen Vonnegut on tunkenut aivan uskomattoman määrän paikkoja ja tilanteita, jotka häkellyttävät niin lukijan kuin päähenkilönkin. Kehystarinana toimii sota-aika, joka luo pikantin kontrastin kaikille muille miljöille. Lukijalle jää hengästynyt, ihastunut fiilis viimeisen sivun jälkeen - ja halu lukea Kilgore Troutin kirjoja.
• Jeffrey Eugenides: Middlesex (englanniksi) Eeppinen, monta sukupolvea ja perhesiteitä kumpuileva teos, joka on samaan aikaan kasvukertomus ja pohdinta sukupuolesta ja sen merkityksestä elämään. Eugenidesin tyyli on samantapaista kuin aiemmassa hittikirjassaan Virgin Suicides - kauniina kuolleet, joten monta sataa sivua menee kevyesti yhdellä lukukerralla. Polveileva tarina pitää lukijansa hyvin otteessaan ja päähenkilö perheineen on aivan ihastuttavan sympaattinen.
• Louisa May Alcott: Little Women Kaikkien tyttökirjojen äiti! Ja samalla toki oivallinen tapa kurkistaa Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen arkielämään pienessä kaupungissa. Alcottin teoksessa kenties parasta on se, etteivät hahmo toimi ennalta-arvattavasti - moni juonikäänne tulee lukijalle melko yllättävänä.
• Maria Jotuni: Suhteita · Rakkautta Jotuni kirjoittaa ilahduttavan vaihtelevasti, eri tyylejä ja miljöitä käyttäen - teoksissa tuskin on kahta samankaltaista novellia. Novellien teemat pyörivät vahvasti ihmissuhteiden eri tunteiden ympärillä, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Myös suloisen vanha kieli on hyvä syy kurkistaa teoksiin.
• Alan Moore: Watchmen Pakkohan se on näin kuuluisa sarjakuva/graafinen romaani lukea... Vaikka lopetus toki eroaakin elokuvasta hieman, on teos aivan yhtä henkeäsalpaava, upean monitasoinen ja polveileva kuin filmiversiokin. Kuvitus on hellyyttävän 1960-lukuista.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 3 Pitääkö kaikkien tuntemaa ja rakastamaa kissaa perustella?
• ed. David Marcus: Phoenix Irish Short Stories 2003 Vaikuttavia, järisyttäviä irlantilaisia novelleja tunnetuilta ja tuntemattomilta kirjoittajilta.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 8 Hei, se on Karvinen!
• Carrie Fisher: Wishful Drinking Ihan ensimmäiseksi - tässä kirjassa on yksi maailmanhistorian parhaista kansikuvista. Star Warsin prinsessa Leiana aina muistettava näyttelijätär kertoo muistelmissaan avoimesti ja hauskasti sekavista perhesiteistään, elämästään alkoholin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa unohtamatta tietenkään sitä kuuluisaa elokuvatrilogiaa.
• Alice Sebold: The Lovely Bones Nuori Susie on raiskattu ja murhattu, ja kirjan tarinan aikana hän seuraa taivaasta perheensä yrityksiä saada syyllinen selvitettyä ja oikeuteen. Omintakeinen lähtökohta ja perheen realistiset tuntemukset ja reaktiot Susien kuolemaan liittyen tekevät teoksesta koukuttavan lukukokemuksen. Kirjan nimi viittaa Susien perheeseen ja ystäviin, jotka jotenkin selviävät ja pystyvät jatkamaan elämäänsä, kukin omilla tavoillaan.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Candlelight Murders Tosielämässä Sherlock Holmesin luoja oli Oscar Wilden tuttava. Tosielämässä Oscar Wilde oli nerokas, älykäs, värikäs mies. Brandrethin kirjasarja yhdistelee luovasti Wilden parhaita sitaatteeja, elämää ja Sherlock Holmes -meininkiä. Kevyttä, mutta hiton älykästä murhamysteeriä etsiville ja Wilden ja viktoriaanisen Englannin ystäville. Aivan mahtava sarja, rakastan.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince Tämä on ehdoton lempikirjani koko Potter-sarjasta. Horcruxes, Snape ja Dumbledore, nuori Tom Riddle, Ginny... mitä muuta voisi toivoa?
• F. Scott Fitzgerald: The Diamond as Big as the Ritz & Other Stories Kultaisen jazz-kauden kunkku onnistuu aina: novellit ovat täynnä tunnelmaa ja kitkerään ihmistuntemusta. Ei romantikoille, mutta realisteille kyllä. Teemat ovat 1920-luvun kiintopisteitä: vauraus, pinnalliset ihmissuhteet, sodanjälkeinen elämänkepeys.
• Leonard Cohen: Book of Longing Teos on täynnä runojen ja laulujen välimuotoja, kipeitä, raakoja, koskettavia. En yleensä edes välitä runoista niin kovasti, mutta moni suosikkini löytyy tästä kirjasta.
• Mervi Marttila: Parantunut hoidosta huolimatta - Päättömiä potilaskertomuksia En tiedä, onko lohduttavaa, että huippukoulutetut lääkäritkin tekevät tällaisia kömmähdyksiä, vaiko huolestuttavaa, että he tekevät tällaisia kömmähdyksiä. Virheet eivät onneksi vaikuta kenenkään henkeen - paitsi, jos kuolet nauruun tätä teosta lukiessasi. Nauruterapiaa parhaimmillaan kaikille ihmisruumiin ihmeiden ystäville ja lääkäriksi kouluttautuville.
• Jouni Paakkinen: Yhdeksänmetrinen maasika - Käännöskukkasten parhaita Käännöskukkasista teinkin jo merkinnän, joten tiedätte, kuinka paljon hupia niistä löytyy. Nauruterapiaa kansalle! Kieliä osaamattomatkin saavat hupinsa irti, sillä kirjassa selostetaan vaikeammat termit ja niiden oikeat käännökset.
• Jouni Paakkinen: Agentti Appelsiini - Käännöskukkasten parhaita 2 Lisää outoja ja hupaisia käännöksiä. Nauru pidentää ikää, muistakaahan...
• Mervi Marttila: Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka - Päättömiä potilaskertomuksia 2 Kts. yllä.
• Alan Moore & Kevin O'Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga Sarja on sittemmin lopahtanut, mutta ensimmäinen osa on kaikessa hienoudessaan nerokas. Otetaan tunnetuista kirjoista ja elokuvista suosittuja sci-fi -hahmoja ja laitetaan heidät rikollisuuden partaalla keikaroivaan ryhmään pelastamaan maailma. Ainoa, joka liigasta puuttuu, on elokuvaversiossa hurmannut Dorian Gray.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Ring of Death Jatkoa iki-ihanalle Candlelight Murders -teokselle. Samat perustelut pätevät. (Ja lisänä vielä, että sarjan kansikuvitus on aivan täydellistä.)
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Dead Man's Smile Oscar Wilde Murder Mysteries -sarjan kolmas osa. Meno vain paranee: pitäkäähän knallihatuistanne ja kullatuista kävelykepeistänne kiinni!
• Marjo Isopahkala & Mika Terho: Intohimon hullu huhtikuu Kahden runoilijan (ja entisen pariskunnan) kertomus rakkaussuhteensa syttymisestä ja sammumisesta. On jännittävä lukea ensin toisen näkökulmasta kirjoitetut runot, ja sitten toisen - kuinka eri lailla samat ihmiset voivat nähdä jonkin asian! Kirjoitelmat eivät myöskään todellakaan ole mitään hattaranpehmoisia rakkauslurituksia vaan kovia ja särmäisiä. Vaikuttava teos ja lukukokemus.
• Matthew Pearl: The Poe Shadow Oscar Wilde -sarjan tapainen mysteeri, joka sijoittuu Edgar Allan Poen kuolinhetken ympärille. Suurin osa teoksesta on toki fiktiota, mutta kevyttä 1800-luvun jännitystä kelpaa kyllä lukea silti. Ja suurta kauhukirjailijaa kohdellaan kunnioittavasti, mikä on tärkeätä.
• Rebecca Reisert: Ophelia's Revenge Teos itse ei välttämättä ole niitä maailman parhaimpia, mutta minuun vetosi tapa, jolla tutusta ja rakkaasta näytelmästä on saatu aivan uusi, erilainen tarina esiin muokkaamatta Shakespearen teoksen tapahtumia. Tässä taas näkee, kuinka pelkkä näkökulman vaihdos tuo ihan uusia sävyjä tuttuun tekstiin ja tapahtumiin.
• Philippa Gregory: The Other Boleyn Girl Minä rakastan Anne Boleyniä. Tai ainakin hänen hahmoaan populäärikulttuurissa. Gregoryn kirja on lisäksi viihdyttävä, informatiivinen (se vähä, mitä seurasin tarkkaan, noudatti historiankirjojen oppeja) ja koskettava. Lukija saa itse oman mielipiteensä ja sympatioidensa mukaan päättää, kumpi Boleynin siskoksista on se "toinen tyttö", mutta joka tapauksessa hahmot saavat väriä kasvoilleen ja ansaitsevat lukijan säälin aivan uudella tavalla Gregoryn parhaassa kirjassa.
• Deborah Spungen: Nancy (suomeksi) Riipaiseva muistelma Nancy Spungenin lyhyeksi jääneestä elämästä, joka oli pituudestaan huolimatta täynnä ongelmia ja kiperiä tilanteita. Äidin koskettavan rehellinen avoimuus vie mukanaan.
• Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen Goottikauhun mestarin kokoelma. Varsinkin kauhukirjallisuuden ystävien olisi hyvä vilkaista kirjaa nähdäkseen, mistä suosittu genre on lähtöisin; teos tosin onneksi sopii myös meille heikkohermoisemmille, sillä harva teksti on loppujen lopuksi selkäpiitä karmivan pelottava tai ilmiö jää selittämättä. Poen teoksissa juuri selitettävyys hurmaa: toki esimerkiksi muumion henkiinherättäminen on kummallista, mutta Poe onnistuu kertojansa kautta selittämään asian järkeväksi. Poen parasta antia ovat kuitenkin mysteerit, joita ratkaisee Sherlock Holmesin edeltäjä C. Auguste Dupin.
• Elizabeth Hay: A Student of Weather Kaksi nuorta sisarta asuu isänsä kanssa keskellä ei-mitään, ja elämä on samaa puuduttavaa rutiinia, kunnes eräänä päivänä ovelle ilmaantuu säätä tutkiva nuori mies. Molemmat sisaret rakastuvat mieheen, eikä heidän elämänsä enää koskaan ole samanlaista. Kliseiseltä romanssilta kuulostava juoni toimii yllättävän hyvin ja sisältää häkellyttäviä käänteitä. Hay on myös onnistunut miljöön ja tunnelman kuvauksissa aivan erinomaisesti; lukija miltei on nuorempi sisar, keskellä tuulista aavikkoa tuntemuksineen ja ajatuksineen.
• Nikki Sixx with Ian Gittins: The Heroin Diaries: A Year in the Life of a Shattered Rock Star Rokkari Nikki Sixxin huumehöyryiset päiväkirjamerkinnät näyttävät lukijalle sen puolen tähteydestä, mistä harvoin puhutaan: huumesekoilut, yliannostukset, äkilliset kuolemat ja vastuuton elämäntyyli vievät Nikkiä ahdistuksesta toiseen. Kirja on upean rehellinen ja avoin, ja graafinen toteus on todella hieno. En tuntenut ennen kirjan lukemista Sixxin kuin nimeltä, joten teos sopii hyvin myös herran musiikkuraa tuntemattomille.
• Neil Gaiman: Smoke and Mirrors Kokoelma Gaimanin novelleja, joiden punaisena lankana läpi kirjan toimii yliluonnollinen ja fantasiamaailman hahmot. Teos ei välttämättä sovellu ainakaan herkkien lukijoiden iltalukemistoksi, mutta päivänvalossakin teksti lumoaa ja novellit ovat sopivan lyhyitä nautittaviksi pala kerrallaan. Tunnelma on useissa novelleissa samankaltainen, mutta juonet ja hahmot vaihtelevat paljonkin, joten tylsistymään ei pääse. Gaimanille tuttuun tyyliin myös musta huumori ja kauniit virkkeet kukkivat läpi sivujen.
• Tove Jansson: Muumi 1 Muumeista on nykyään tehty enemmän lapsille suunnattu brändi, mutta mielestäni nämä vanhat sarjakuvat sopivat enemmän aikuisille. Vitsit ovat hieman roisimpeja, eivätkä lapset välttämättä edes ymmärrä kaikkia hupaisuuksia. Luin nämä ensi kerran jo pienenä, ja yhä palaan niihin tasaisin väliajoin hekottelemaan muumiperheen kepeää elämää ja omalaatuista elämänasennetta. Teksti toimii ja kuvitus on hymyilyttävää. Hakuna matata!
• Tove Jansson: Muumi 2 Lisää iki-ihanaa muumielämää.
• Tove Jansson: Muumi 4 Ja lisää. (Kirjaa numero 3 ei ole listalla, sillä en omista sitä, enkä ole lukenut sitä...)
• Tove Jansson: Muumi 5 Lisää vielä!
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 6 Tove Janssonin veli on hypännyt kuvioihin mukaan, ja jos mitään, meno vain paranee.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 7 Samaa ihanuutta edelleen.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 8 Makeaa mahan täydeltä.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 9 Ainoa huono puoli kirjassa on, että se loppuu.
• Terry Pratchett and Neil Gaiman: Good Omens Kaksi mahtavaa kirjailijaa on yhdistänyt voimansa ja kirjoittanut hullunhauskan apokalyptisen teoksen, jossa seikkailevat niin nykyajan lapset kuin Raamatun maailmanlopun neljä hevosmiestä. Pratchettin kirjoja en ole oikein lueskellut, joten en osaa sanoa, miten kirja vertautuu hänen muihin töihinsä, mutta Gaimanin kirjoihin verrattuna tämä on samankaltaista menoa, vain pari potenssipykälää ylemmäs kohotettuna. Eli aivan mahtavaa. Naurunpyrskähdyksiä pääsee suusta harva se sivu!
• Gabriel García Márquez: Rakkautta koleran aikaan Eeppisten, useita sukupolvia käsittelevien romaanien mestari on jälleen onnistunut. Kirjan tunnelma on ymmärrettävästi melankolinen, mutta lopun iloinen sävy jättää lukijalle hyvän fiiliksen. Juoni ei ole yltiö-disneymäinen eikä rakkauden raakuutta kaunistella, mutta romantiikasta pitävät rakastuvat varmasti kirjaan - viimeistään sen viimeisen sivun jälkeen. Tällaiset tarinat, vaikka ovatkin fiktiota, vahvistavat uskoani ihmisiin ja elämään.
• Sylvia Plath: Lasikellon alla Plathin ainoa romaani, vahvasti omaelämäkerrallinen kertomus mieleltään järkkyneestä Estheristä lumoaa yhä edelleen. Alku voi tuntua hieman puuduttavalta, mutta viimeistään Estherin alkaessa oireilla kunnolla lukija liimautuu sivuihin kiinni. Plath pukee useita hirvittäviä ja hirvittävän kauniita ajatuksia upeasti yksinkertaisiin virkkeisiin. Tunteiden ajoittainen lakonisuus vahvistaa vaikutelmaa entisestään. Kuten Plathin runojenkin kanssa, lukijalle jää vaikuttunut, mutta hieman (hyvällä tavalla) häiriintynyt olo.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes Kenties se kuuluisin Holmes-teos. Sisältää tusinan toinen toistaan nerokkaampia novelleja, joissa Watson esittelee rakkaan ystävänsä ihmeellistä ongelmanratkaisukykyä. Vaikka suosittelenkin lukemaan Holmesit julkaisujärjestyksessä (eli A Study in Scarlet ensimmäiseksi), tämä on myös hyvä aloitusteos. Ja kuka voisikaan unohtaa skandaalia Bohemiassa, punatukkaisten seuraa tai kirjavaa huivia?
• Sylvia Plath: Johnny Panic and the Bible of Dreams and other prose writings with an Introduction by TED HUGHES Plathin aviomiehen toimittama teos sisältää naisen vähemmän tunnettuja töitä ja paljolti pätkittyjä palasia päiväkirjamerkinnöistä. Suosittelen kirjaa enemmän sen sisältämien novellien ja runosuunnitelmien kuin päiväkirjamerkintöjen vuoksi, mutta Plathin faneille ehdotan, että lukevat ensin tämän teoksen ja sitten The Unabridged Journals of Sylvia Plath -teoksen. 

Luin vuonna 2009 loppuun yhteensä 129 kirjaa, joten tässä tosiaan on vain kokoelman kerma. Kaikki ovat lukemisen arvoisia omilla tavoillaan - toiset ovat kauniita, toiset rujoja, mutta kaikki ovat upeita.

Vuosi 2009 oli tietysti jo aivan hirveän kauan sitten, mutta muistatteko te yhtään lukemaanne kirjaa siltä vuodelta? Assosioivatko aivonne sen vuosiluvun johonkin tiettyyn kirjaan?

Minulle tulee aina mieleen Plathin Ariel, The Duchess, Aho ja Jotuni, koska muistan lukeeni niitä koulussa ennen loppukokeita edeltäviä kertaustunteja. Muistan, kuinka luokkakaverini ihmetteli, miksen kertaa kokeisiin tulevia kirjoja vaan luen lisää uutta. Samoin I Am a Cat, Ophelia's Revenge ja Trainspotting tuovat mieleeni synkät kesäyöt, joina valvoin aamuun asti ja ahmin kirjoja silmät kuumeisina.


EDIT: Tähän merkintään ei valitettavasti voi lisätä kirjailijoiden tunnisteita, koska Blogger on asettanut tunnisteiden kokonaispituusmaksimiksi 200 merkkiä. Ymmärrettävästi tämän merkinnän tunnisteet vievät rutosti enemmän kuin 200 merkkiä, joten pahoittelen tilannetta, mutten voi mitään.

Ajankohtaisuuksia ja muuta pientä

Selailin muutamaa vanhaa Tieteen kuvalehti: Historia -lehteäni ja minun on pakko sanoa, että siinä on kyllä hiton hyvä lehti. Artikkeleita löytyy joka lähtöön ja asenne on populäärikulturelli. Ei tarvitse tietää hölkkäsen pöläystä muinaisfoinikialaisten veneilytavoista oppiakseen uutta. Itse nautin eniten lääketieteen historiasta ja totta kai kirjallisuuteen ja kieleen liittyvistä jutuista.

Yllätyin iloisesti, kun erään lehden uutissivuilla arvioitiin sekä Asterixin politiikkaa käsittelevää kirjaa (Keijo Karjalainen: Politiikkaa Asterixin maailmassa) että hehkutettiin Jane Austenin erään teoksen filmatisoinnin DVD-julkaisua.


Samankaltaista monen eri kulttuuriasian yhdistelyä harrastaa uusi webbisarjissuosikkini (yksi monista), Scandinavia and the World. Piirrostyyli on todella suloista ja tanskalaisen tekijän englantikin on pääosin moitteetonta, ja totta kai me pohjoismaalaisina ymmärrämme vitsitkin. Jotkut hupaisuudet eivät aukea ilman, että lukee sarjakuvan alla olevan tekijän huomautuksen, mutta tämä johtuu ainakin minun kohdallani omasta tietämättömyydestäni - jos esimerkiksi tuntisin Tanskan ja Norjan historian läpikotaisin (... Pitäisiköhän se historialehti tilata uudelleen?), monet stripit aukenisivat ilman selityksiä.

Sarjakuvaa lukemalla oppii aivan huomaamattaan todella helposti kaikenlaista vänkää uutta asiaa, aina Pohjoismaiden korkeimmista kohdista Ruotsin, Norjan ja Tanskan välisiin historioihin. En tiedä montaakaan tapaa opiskella maantieteitä tämän miellyttävämmin.

(Toinen ikisuosikkini on Karmea totuus -sarja, josta löytyy vielä enemmän osia englanniksi.)



Lopetan tämän merkinnän surullisempiin uutisiin. Diana Wynne Jones on menehtynyt.

Minä en ole lukenut hänen kirjoistaan kuin yhden, Liikkuva linna -teoksen. Se oli kuitenkin niin upea ja hienosti kirjoitettu, että se jätti pysyvän jäljen ajatuksiini. Olen varma, että hän oli erittäin lahjakas kirjailija ja aion lukea lisää hänen teoksiaan.



Oletko koskaan lukenut postyymisti julkaistua ja/tai kirjailijalta kesken jäänyttä teosta? Jos olet, mitä pidit siitä? Jos et ole, vältteletkö niitä tarkoituksella?

Itselle muistuu mieleen ainakin Sylvia Plathin tuotannon suurin osa, Franz Kafkan Oikeusjuttu ja jokin Shakespearen teos (en nyt kyllä muista, mikä niistä...), ja mikäli se lasketaan, myös Anne Frankin päiväkirja.

Parte deux.

Kuten lupasin, tässä merkinnässä listaan lyhyin selityksin varustettuna kaikki ne kirjat, jotka luin viime vuonna ja joita suosittelisin lähes varauksetta muillekin. Luin 118 kirjaa, ja olen melko kaikkiruokainen kirjojeni suhteen, joten lista ei välttämättä ole kovin lyhyt. Katsotaan!

• Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa Vaikka teos onkin pääosin myönnetty keksityksi tarinaksi, kasvukertomus pojasta, jonka äiti hylkää eksentrisen psykiatrinsa perheen luo, on hupaisa ja koskettava.
• John Wyndham: The Day of the Triffids Sci-fiä 1970-luvulta! Pelottavinta tarinassa on ihmisten kontrollin menetys massasokeutumisen takia ja lihansyöjäkasvien samanaikainen irtipääsy. Ihana geneettisen manipulaation kommentaari rivien välissä.
• Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot. 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa Riipaiseva loikkarin kertomus omasta nuoruudestaan vankileirillä. Kuinka tällaista voi yhä olla olemassa 21. vuosisadalla globaalissa maailmassa?
• Jane Austen and Seth Grahame-Smith: Pride and Prejudice and Zombies Jotain aivan muuta niille, joiden mielestä Austen on tylsää tyttöromantiikkaa. Hupaisaa huumoria ja soljuva tarina, kuten alkuperäisteoksessakin, jolle teos on uskomattoman uskollinen. Sisältää kuvituksia!
• Antonia Fraser: Marie Antoinette. The Journey Henkeäsalpaavan yksityiskohtainen ja luettava elämäkerta Ranskan kuuluisimmasta naisesta. Kirja, johon Sofia Coppolan elokuva perustuu.
• Neil Hardwick: Hullun lailla Komiikan mestari kertoo ei-niin-huvittavasta kokemuksestaan masennuksen kanssa.
• toim. Laura Hakala: Siskonmakkarat - Miltä syömishäiriö tuntuu Oikeiden kärsijöiden oikeita tekstejä monipuolisesta ja raa'asta taudinkuvasta. Häiritsevää, mutta koskettavaa luettavaa.
• Lewis Carroll: Alice in Wonderland and Through the Looking-Glass Kaikkien tuntema absurdismin klassikko; yhtä rakastettava kuin pienenä, mutta eri syistä.
• Sigmund Freud: Tapauskertomukset Psykoanalyysin kiistattoman kuninkaan potilaskertomukset. Ihailtava sekoitus psykiatriaa, analyysia, anekdootteja ja Freudin omaa itsehyvyyttä.
• Khaleid Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa Kuten Pohjois-Korean vankileirit, tällainenkin elämä ihmetyttää silkalla olemassaolollaan. Vangitseva kertomus nuoresta naisesta Lähi-Idässä.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Hound of the Baskervilles Sherlock Holmes ja Watson suuntaavat sumuisille nummille demonikoiran jahdin merkeissä. Hyytävää jännitystä vielä yli sadan vuoden jälkeenkin. Kestää monta lukukertaa, kuten olen todennut.
• Mikhail Bulgakov: The Master and Margarita Älykäs satiiri Stalinin vainoista Neuvostoliiton alkuaikoina ja samalla kaunis, maagisrealistinen rakkaustarina.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Memoirs of Sherlock Holmes ... Pitääkö tätä edes perustella? Mainio kokoelma maailman parhaimman yksityisetsivän novelliseikkailuja. Mukana tietysti lojaali Watson.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Return of Sherlock Holmes Mestarietsivän hymyn huulille kirvoittava paluu! Ei kaipaa perusteluja.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Case-Book of Sherlock Holmes Valiokirja, kuten muutkin.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Valley of Fear Sherlock Holmesia ja 1800-luvun puolivälin Amerikan länkkärimaisemia? Mainiota, mainiota!
• Martin Oliver: Totally Dead Dinosaurs Vaikka lastenkirja onkin ja vaikka olen tämän lukenut varmasti lähes kaksikymmentä kertaa elämäni aikana, nautin yhä edelleen hupaisista anekdooteista ja dinohistoriasta.
• Dan Brown: Enkelit ja demonit  Kuvitettu laitos Lukuisat valokuvat tekstin lomassa antavat aivan uuden säväyksen Brownin Da Vinci -koodin edeltäjälle, joka muuten on kenties parempi kuin Da Vinci -koodi.
• Simon Tofield: Simonin kissa Vaikka Simonin kissa ei tarjoa Karvisen ja muiden kissasankareitten jälkeen paljonkaan uutta, on kisu aivan hellyyttävä ja jokaisen kissanomistajan must-lukemistoa.
• Pertti Jarla: Fingerpori. Heräämisopas Aivan mahtavia sanaleikkejä uskonnollisten aiheiden ympärillä pyörivissä sarjakuvastripeissä.
• ed. Karen V. Kukil: The Unabridged Journals of Sylvia Plath Nimensä mukaisesti kaikki löydetyt, tallessa olevat Plathin päiväkirjamerkinnät. Tätä lukiessa ei voi kuin ihailla henkeä haukkoen naisen työtä ja tarkkanäköisyyttä.
• Italo Calvino: Kosmokomiikkaa Psykedeelisen hupaisa aikamatkustustarina. Tiedettä ja komiikkaa yhdessä, nimensä mukaisesti.
• Pertti Jarla: Fingerpori III Keksiviä sanaleikkejä ja ihanan mustaa huumoria. Aivan mahtavaa.
• Jaska Filppula: Me ei oltu valtaosaa Mikael Niemen romaanin hengessä elävä kasvukertomus tuppukylän pojasta, joka tahtoo musisoida. Ihastuttavan harmaata kielenkäyttöä.
• Jane Austen: Emma Tylsistynyt ylhäistyttö naittaa naapureitaan toisilleen, ja tästä syntyy tietenkin sotkua, kunnes rakkaus voittaa. Perus-Austenia, mikä ei todellakaan tee tästä huonoa kirjaa. Mr Woodhouse saa erikoismaininnan hupaisuudestaan; jo hänen hahmonsa tekee teoksesta lukemisen arvoisen.
• Kirsi Piha: Medicien naapurissa. Pieni kirja Italiasta Nojatuolimatkailua Välimerellä. Pieniä, mielenkiintoisia novellinpätkiä elämästä suomalaisena vierailijana Italiassa. Olisipa tällaisia eri maista kokonainen sarja!
• Julian Barnes: Flaubertin papukaija Romaanin muotoon tehty elämäkerta ja kirjallisuustutkielma Gustave Flaubert'ista. Kirjaa on kiinnostava lukea jo muotoilunsa vuoksi, eikä teos ole huono muutenkaan. Flaubert on paljon kiintoisampi henkilö kuin äidinkielentuntien lyhykäiset maininnat antavat ymmärtää. Kirja on myös mainio kommentti siitä, kuinka vähän me tunnemme kuuluisia kirjailijoitamme, ja kuinka vaikeata on kirjoittaa esimerkiksi elämäkerta.
• Gustave Flaubert: Valmiiden ajatusten sanakirja Humoristisia, pikkuilkeitä sanakirjamääritelmiä "laiskoille ihmisille, jotka eivät jaksa tai välitä ajatella itse." Kirjoitusajankohdastaan (1800-luvun jälkimmäinen puolisko) huolimatta lähes kaikki pitää edelleen paikkaansa.
• Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies Kirja, joka kertoo kirjasta, joka kertoo kirjasta, joka kertoo... Tässä teoksessa on niin monta tasoa, että niitä miettiessä menee aivan sekaisin. Paras vain lukea hiljaa ja nauttia monitasoisesta, kärryillä pysyvästä juonesta ja kauniista romaaninaluista, joita päähenkilö koettaa saada lukea.
• Bill Bryson: Shakespeare. The Illustrated Edition Brysonin kaikki tietokirjat ovat nautinnollista luettavaa, ja niin on totta kai tämäkin. Teoksesta oppii paljon - ennen kaikkea sen, että emme tiedä melkein mitään.
• Ovid: Metamorphoses Antiikin Kreikan ja Rooman jumalat ja jumalattaret seikkailevat heidän elämiinsä sekaantuvien ihmisten kanssa ja langettavat lukuisia kostoja kuolevaisille. Älyttömän upea teos; pitäisi kuulua jokaisen lukion lukulistalle.
• Hanna Krall: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita Novellien muotoon kirjoitettuja tositarinoita Puolan juutalaisten selviytymisestä holokaustin aikana. Järkyttävä, mutta myös kaunis lukukokemus.
• John Lloyd & John Mitchinson: The Book of General Ignorance. Pocket Edition Kaikille nippelitiedon ja Trivial Pursuitin ystäville. Stephen Fryn läsnäolo vakuuttaa jo esipuheen aikana, että kirja on naurunremakoita aiheuttava, leukoja loksauttava teos.
• Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat Espanjan sisällisota kolmessa päivässä inhimillisestä näkökulmasta. Jos koskaan ihmettelet, miksi Hemingway on aina kirjalistoilla lukemistona, lue tämä.
• John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa Keskitysleirit naiivin pojan näkökulmasta. Koskettava, surullinen kertomus erikoisesta ystävyydestä ja elämästä natsivaltiossa.
• Brian Selznick: Hugo Cabret Puoliksi kuvin kerrottu tarina 1930-luvun Pariisista ja vanhoista elokuvista. Tarinankerrontametodi on useimmille aivan uutukainen, ja tutustumisen arvoinen.
• Nick Trout: Sano mihin sattuu. Päivä eläinlääkärin elämästä Jokaisen eläinrakkaan ja lemmikinomistajan pakkolukemistoa. Itkuja ja hymyjä tulee joka luvussa, ja kirjan suljettuaan voi olla hyvillä mielin siitä, että on lääkäreitä, joille oma karvatassusi on yhtä tärkeä kuin sinulle. Sisältää syvällisiä pohdintoja eläinlääketieteen kannattavuuksista ja eläimen oman hyvinvoinnin etuuksista.
• Sir Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet Sherlock Holmesin "synty" ja kasvu; kaikille Holmesin tunteville (eli kaikille). On herttaista nähdä nuori Holmes vauhdissa sekä Watsonin ja hänen ystävystymisensä.
• ed. by Neil Gaiman and Al Sarrantonio: Stories. All-New Tales Edited by Neil Gaiman and Al Sarrantonio Kokoelma tämän hetken kyvykkäimpien kirjailijoiden novelleja - joka ikinen niistä omalla tavallaan muistiinjäävä ja jotkut jopa selkäpiitä karmivia kaikessa hyytävyydessään. Huikea teos! Jos luet vain yhden kirjan loppuelämäsi aikana, lue tämä.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Sign of Four Lisää iki-ihanaa Holmesia.
• Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen Osuva kuvaus tilanteesta, jossa muu maa onkin mansikka. Naapurikateus saa aivan uusia piirteitä, ja hupaisia kohtauksia ja toteamuksia riittää. Pinnan alla ovela analyysi siitä, kuinka pitkälle fiksaatio voi viedä.
• Scott O. Lilienfeld, Steven Jay Lynn, John Ruscio & Barry L. Beyerstein: 50 Great Myths of Popular Psychology. Shattering Widespread Misconceptions about Human Behavior Yllättäviäkin uskomuksia ja urbaanilegendoja teilaava, helposti lähestyttävä teos pop-psykologiasta kaikille. Siis aivan kaikille.

Siinä tosiaan lukemani kirjat, joista pidin eniten vuonna 2010. Kuten huomaatte, niitä on melko monta, joten en todellakaan jaksanut kirjoittaa niistä pitkiä arvioita, ja loppupään kirjoista onkin arviot muualla täällä blogissa (viikon kirjat). Mikäli jokin kirja kiinnostaa, saa siitä toki kysyä lisää!

Tällä hetkellä ainoa, mitä voin sanoa, on: kipin kapin kirjastoon!


(Viikon kirjat tulevat tällä viikolla loppuviikosta; huomenna on luvassa hieman erilainen päivitys, ja haluan jättää sekä teille että itselleni hengähdystilaa. Mutta kyllä ne tulevat!)

A year well read

Tässä tulee hirmuinen rölli! ... Tai siis kliseinen uudenvuoden merkintä.

Jos muistelet taaksepäin mennyttä vuotta, mikä oli vuoden 2010 paras kirja? Se saa olla mikä tahansa, joka mielestäsi liittyy vuoteen 2010 - se saattoi ilmestyä viime vuonna, tai kenties luit sen vasta vähän aikaa sitten... Eikä sen tarvitse olla mikään korkealentoinen älykkö-Nobelisti; se voi olla vaikka Twilight-kirja, jos siltä tuntuu. Haluan vain kuulla ajatuksianne ja omia lemppareitanne menneeltä vuodelta.

Itselle tulee tällä hetkellä vahvimmin mieleen Sylvia Plathin kootut päiväkirjat, The Unabridged Journals of Sylvia Plath (ed. Karen V. Kukil). Tuskailin kirjan kanssa pari kuukautta. En pelkästään sen massiivisuuden ja sisältömäärän takia, vaan koska joinakin päivinä oli vaikea lukea Sylvian teräviä huomioita omasta itsestä, ympäristöstä ja aikuistumisesta, sekä kirjoittamisesta. Joinakin öinä valvoin aamuun asti nenä kiinni kirjassa, joinakin päivinä en edes pystynyt koskemaan siihen. Tuntui omien aivojen kapasiteettia suuremmalta löytää itsensä 1950-luvulla kirjoitetuista merkinnöistä; joskus tuli itkukin, aika rajuna, koska Sylvian tuska tuntui niin tutulta. Kirja siis todella kosketti paljon, sekä yleissivistyksen, henkilötuntemuksen että henkilökohtaisuuksien tasolla.

Mieleen tuli edellistä kappaletta kirjoittaessa muutama muukin teos, josta nautin paljon ja jotka palaavat vielä useiden kuukausien jälkeen mieleen vahvasti. Kunhan pääsen kotiin rakkaan lukuvihkoni luo, typoilen tänne pienen listan näistä mieleenpalautujistani.

Entäpä tuleeko markkinoille tänä vuonna kirja, jota odotat?

Harry Potterien jälkeen olen ollut masentavan epätietoinen uusista kirjajulkaisuista; siinä missä ennen laskettiin päiviä uuteen Potteriin ja mentiin aamulla jonottamaan sitä silmät kirkkaina, nykyään on vain satunnaista kirjakaupan tai kirjaston hyllyltä poimintaa - "Ai tämmönenkin on tullut..."

Ainakaan tällä hetkellä mieleeni ei tule yhtäkään kirjaa, jota odottaisin etukäteen. Kirjoihin perustuvia elokuviakin on vain kolme: Harry Potterin viimeinen rutistus, Gnomeo and Juliet (saapa nähdä, miten elokuvaihmiset tämän nimen kääntävät - jos kääntävät) ja Vettä elefanteille. Tai neljä, jos Kaksin karkuteillä lasketaan kirjaan perustuvaksi.

Jaa, Wikipedian (tiedetään, tiedetään...) mukaan Sherlock Holmesin jatko-osan pitäisi ehtiä valkokankaille joulukuun loppuun mennessä. Sherlock-fani minussa itkee jo nyt tuskastuneesti, "Se nenä, se nenä...!"

Odottakaa siis jokaisen mainitsemani elokuvan ilmestymisen jälkeisinä viikkoina tunteikkaita purkautumisiani Harrysta, Shakespearesta, lapsuudesta ja kirjallisten pyhien häväitsemisestä. (Vettä elefanteille -teoksista en sano vielä mitään, sillä jostakin syystä en ole vieläkään kahminut kirjaa itselleni.)


... Sekavuuteni vuoksi iloinen tiivistelmä tänne loppuun:
1. Vuoden 2010 kirja?
2. Vuoden 2011 kirja?
(3. Kirjapohjaisia elokuvia vuonna 2011?)


Elämysrikasta ja ihmeellistä uutta vuotta kaikille; toivon, että tänä vuonna luette jotakin, joka muuttaa teitä ja joka jättää mieliinne pysyvät jäljet!

Kolmen tuhannen ja yhden vuoden tarinoita

Makoisaa joulunjälkeisaikaa! Toivottavasti vietitte mukavat joulut ja saitte mahtavia lahjoja.

Tämä merkintä on lähes viikon myöhässä rakkaan kissani vakavan sairastumisen ja oman laiskuuteni takia, mutta eipä sillä ole niin väliä, koska kuten viime viikolla pelkäsin, en saanut yhtäkään kirjaa luettua. Luin kyllä, mutta en saanut yhtään kirjaa loppuun asti. Tästä tulee siis hieman erilainen "viikon kirja" -merkintä.

Pari vuotta sitten kiertelin kouluni vieressä olevassa Suomalaisessa kirjakaupassa hyppytuntiani viettäen, ja silmiini osui teos, josta en saanut enää silmiäni irti. Menin kouluun, kiemurtelin itsekseni ja palasin ostamaan kirjan, ja raahasin sitä sitten iloisena ympäri koulua ja keskustaa koko loppupäivän (sanon "raahasin", koska teos ei tosiaan ole mikään kevyt pikku pokkari).

Kirja, jonka ostin, on nimeltään 1001 Books You Must Read Before You Die. Siinä on nimensä mukaisesti 1001 englanninkielistä teosta, jotka tekijöiden mielestä olisi hyvä lukea elämän aikana. Kirjoja ovat valinneet ja perustelleet yli sata kuuluisaa kirjallisuushenkilöä ympäri maailman, ja teoksia löytyy joka aikakaudelta. Kirjat ovatkin teoksessa kronologisessa järjestyksessä.

Ostettuani kirjan selailin sitä ja laskeskelin, että olen lukenut hieman alle sata sinne päässeistä teoksista. Päätin kuitenkin, että luen kaikki siinä järjestyksessä, jossa ne on esitelty. Aloitin siis aivan alusta, kategoriasta pre-1600s.

Ensimmäinen teos listalla oli Aesop's Fables, josta pidin. Suloisia, jokaisen lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita, joita myöhemmät kirjoittelijat ovat muokanneet ja kopioineet.

Toisena oli kirja, joka vei minulta suorastaan jalat alta ihastuksesta; Ovidiuksen (englanniksi Ovid) Metamorphoses.

Luin Penguin Classicsin julkaiseman uudehkon, free verse -muodossa latinasta englanniksi käännetyn version. Latinaa täysin taitamattomana ja teosta ennalta tuntemattomana en osaa sanoa, kuinka hieno tai osuva käännöstyö oli, mutta minut se ainakin vakuutti kielellään ja heksametreillään. David Raeburn on tehnyt tunnokasta työtä kääntäessään teoksen, ja lisäksi kirjasta löytyy monisivuinen introduction; joka "luvun" (teos on jaettu viiteentoista "lukuun" eli kirjaan) alussa oli lyhyehkö, helpostiymmärrettävä tiivistelmä ja selitys tulevasta luvusta; hyvin monipuoliset huomautukset ja lisämerkinnät tekstin henkilöitä, historiaa ja konteksteja koskien; ja lopussa on vielä antiikin mytologian erisnimien hakemisto selityksineen, sekä yleinen sanahakemisto tekstiä koskien.

Ovidiuksen eeppinen runo kertoo, lyhyesti sanottuna, maailman kulusta ja jumalten elosta aikojen alusta lähtien aina Ovidiuksen omiin aikoihin asti. Tarinoista löytyvät kaikki tutut jumalhahmot kreikkalaisroomalaisesta mytologiasta, sekä huima liuta hieman vähemmän tunnettuja. Teoksen nimi viittaa lähes joka sisustarinasta löytyvään muodonmuutokseen, joka on yleensä fyysinen (kuten kansikuvassa näkyvä Apollon jahtaaman Daphnen muuttuminen puuksi) ja joka on samalla kirjan läpi kantava voima ja jatkuva teema. Myös lukija kokee muutoksia: päähän valuu joka sivulta älytön määrä uutta tietoa sekä vanhan uudelleenymmärtämistä ja uudelleenverkostoimista. Jos se kuulostaa liian hienolta ollakseen totta, lisään vettä myllyyn sanomalla, että pelkkä teoksen sisältämä kieli on kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan huikaisevaa, ja minä ainakin menin aivan sanattomaksi joka kerta, kun muistin, että teos on alunperin julkaistu vuonna 8 j.a.a. Tarina ei todellakaan ole "tylsä, kuiva antiikkinen runoelma" vaan sisältää runsain määrin sotia, himokkaita kohtaamisia ja muita ikiaikaisia aiheita. Voisi melkein sanoa, että tässä on antiikin Kreikan ja Rooman Kauniit ja rohkeat.

Tämä oli viime kesän paras kirja, jonka luin. Muut lukivat Twilight-sarjaa ja kioskin hyllyltä löytynyttä uusinta harlekiinikirjaa, ja minä nautin hieman vanhemmasta "halpisromantiikasta" partneria vaihtelevien jumalten ja jumalattarien ja muotoaan muuttavien ihmisparkojen kanssa.

Kirja on klassikko juuri siksi, että se kestää lukemista vuosisatojen - tai tässä tapauksessa vuosituhansien! - kuluessa. Näillä avuilla tämä teos porskuttanee uljaasti vielä parin tuhannen vuoden kuluttua.


Tällä hetkellä minulla on viimein käsissäni listan seuraava eli kolmas kirja, Charitonin Callirhoe. Enköhän minä muutamassa sadassa vuodessa saa listan luettua, tätä vauhtia!

Rakkautta on...

(c) Bill Watterson

Tämä sarjakuvastrippi oli mentoriguruni koko IB:n ajan. Se kuvastaa uskomattoman hyvin esseekirjoituksiamme ja humoristisella tavalla myös asenteitamme niitä kohtaan. Kaikella rakkaudella IB:tä kohtaan, tämä strippi saa minut hihkumaan innosta, ilosta ja ihastuksesta.

The Art of Deduction.

Hyvää itsenäisyyspäivää sitä juhlistaville ja... mukavaa viikonalkua muille?


Viikko 48 on siis nyt käsittelyvuorossa.

Minulle tuli lievä esiintymiskammo katsellessani viikon kirjasaldoa lauantaina, kun vain kaksi kirjaa oli luettu loppuun asti, mutta onneksi iki-ihana Sherlock Holmes vaati huomiotani ja sain hänen avullaan vielä kolmannen listalle. Holmesit ja Poirot'tit menevät aina yhdessä illassa/yössä, kun niitä ei malta jättää kesken.

• Nick Trout: Sano mihin sattuu. Päivä eläinlääkärin elämästä (suomeksi) Oi mikä kirja! Minulla oli möykky kurkussa lähes koko ajan, vaikka suurin osa potilaista selvisi ja parani mainiosti. Rakastin Troutin kirjoitustyyliä; hän kirjoitti hyvin JA on selkeästi hyvin työlleen omistautunut, viisas eläinlääkäri. Olisin iloinen, jos hän hoitaisi lemmikkejäni tarvittaessa. Pidin kovasti tavasta, jolla kirja yhdisti lukuisia mainiosti kirjoitettuja anekdootteja ja potilastapaamisia sekä syvempiä ajatuksia ja mietintöjä eläinten hyvinvoinnista (kuten kuinka paljon eläin osaa arvostaa kivuliaan leikkauksen tuomaa apua tai kuinka pitkälle meidän tulisi mennä tai olla menemättä pidentääksemme eläimen elämää modernin lääketieteen avulla). En muista yksityiskohtia Herriottin kirjoista, mutta pidin tästä vielä enemmän - Trout selvästi rakastaa eläimiä ja haluaa niiden parasta, mutta myös tunsi syvää myötätuntoa omistajille, jotka rakastavat lemmikkejään yli kaiken. Hän ymmärsi, että lemmikki voi olla ihmisen elämän rakkain asia, enemmän rakastettu kuin jopa omat ihmislapset, ja että mikään rahasumma ei ole liian suuri verrattuna eläimen onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Sen sijaan että olisin vain rakastanut kirjaa, sen kirjoitustapaa ja sen synnyttämiä ajatuksia, kehitin myös paljon uutta arvostusta kirjoittajaa ja kaikkia hänen kollegoitaan ympäri maailman kohtaan. He tekevät maailman tärkeintä työtä. Toivon, että Trout kirjoittaa lisää samankaltaisia teoksia; tämä oli viihdyttävä, syvällinen ja rakastettava.
• Juhana Salakari: Hengitän - äänessä Antti Tuisku (suomeksi) Antti Tuiskun keikan laivalla pari kertaa tsekanneena ja siitä tykänneenä piti tämäkin kirja katsastaa; tarttui mukaan kirjaston lainapöydältä puolivahingossa. Ja eihän lisälukeminen ikinä huono juttu ole! Minulle jäi kuitenkin hyvin sekavat fiilikset kirjan lukemisesta. Eräältä kantilta tarkasteltuna se oli tekstin ei-niin-kehuttavasta laadusta huolimatta melko oivalletusti kirjoitettu - suurimmaksi osaksi Tuiskun omia kommentteja kirjoittajan "analyyseillä" varustettuna (pari virkettä kerrallaan), ja kommentteja Tuiskun ystäviltä ja työtovereilta. Tuiskun omat sanat saivat minut ihmetyksen partaalle monta kertaa; joissakin kohdissa hän oli hyvin kiltti ja ymmärtäväinen ja sympaattinen, niin kuin televisiossa ja livenä, mutta toisissa kohdissa hän antoi itsestään aivan yli-itsekeskeisen ja itsekkään kuvan ja miltei puhui "minä minä minä mää oon paras kaikessa!" Siitä jäi huono maku suuhun. Ymmärrän, että hän on artisti ja että jotkut ihmiset ovat itsekeskeisempiä kuin toiset ja että efekti voi olla kirjoittajankin syytä, mutta silti... Tykkäämiseni Tuiskusta kärsi kyllä. Jos ne "olen ihan paras kaikessa" -puheet olisi jätetty pois, ei mitään lommoa olisi tullut. Jotkut fanit voivat toki soimata minua tällaisesta mielipiteestä, mutta Lady Gagan kanssa olen oppinut, että voi olla vaikka superfani ja silti olla rakastamatta hulluna kaikkea, mitä idoli tekee tai sanoo tai pukee ylleen. Todellinen superfani rakastaa idoliaan tämän virheistä huolimatta ja kykenee näkemään tämän erehtyväisenä ihmisenä. Mutta tämän kirjan perusteella... En siis ole mikään Tuisku-fani, mutta... Ajattelen, että oli kenties virhe lukea tämä teos, vaikka se antoikin uutta informaatiota levyn tekemisestä ja alasta yleisesti. Jos olisin Antti, haluaisin rahani takaisin, tai edes uuden, paremman version kirjasta.
• Sir Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet (englanniksi) Tajusin viime viikolla hädissäni, etten ole lukenut pitkään aikaan yhtäkään Holmesia. Koska lukulistani kärjessä ei keikkunut seuraavana vuorossa olevaa mestarietsivää, iskin Guy Ritchien elokuvan pyörimään, irvistelin sen loppuun (anteeksi, mutta Sherlock Holmes on minulle pyhä hahmo; sitä ei saisi muokkailla miten sattuu, kuten tässä uudessa elokuvassa) ja kaivoin sitten silmät ilosta kiiluen tämän teoksen pinosta. Tämä oli ensimmäinen Holmes, jonka koskaan luin, ja on myös ensimmäinen koskaan ilmestynyt Holmes-seikkailu. Muistan silloin nassikkana tätä lukiessani inhoavani tekstin "katkaisevaa" sisustarinaa, joka selittää rikosten tekijän motiivit ja taustan, koska tarinassa ei tietenkään esiintynyt Holmes, mutta nyt lukukokemus oli kaikin puolin antoisa ja The Valley of Fearin jälkeen olen jopa pitänyt näistä lyhyistä matkoista Atlantin toiselle puolen kesken tarinan. A Study in Scarletin ihanuus on kenties kuitenkin Holmesin ja hupaisansuloisen Watsonin tapaamisessa, ystävystymisessä ja siinä, kuinka Holmes hiljalleen todistaa Watsonille päättelykyvyn käytön hienoudet. Muihin kirjoihin jo tutustuneelle on myös sydäntälämmittävää, että Holmes on jo parikymppisenä nuorukaisena se sama Holmes kuin aina; ylimielinen, kylmähkö hyperrationalisti, joka kuitenkin ilahtuu milloin mistäkin tieteellisestä saavutuksesta ja jonka palkkioksi työstä riittää tieto siitä, että hänen aivonsa ratkaisivat pulman. A Study in Scarlet ei ole kenties Holmesin seikkailuista parhain, mutta suosittelisin silti aloittamaan lukemisen siitä - tähän eksentriseen hahmoon tutustuminen käy parhaiten Watsonin kanssa yhtä matkaa ihmetellen. Ja onhan mikä tahansa Holmes ihana!

... Suokaa anteeksi, mutta en kykene kritisoimaan Holmesia. En nyt enkä koskaan. Joitakin pieniä häikkiä ehkä löytyy kerran tai pari kirjasarjan aikana, mutta... Minulle Holmes on täydellinen tällaisena. En keksi mitään paranneltavaa tai muutettavaa (mikä on syy siihen, että uudet versiot esimerkiksi televisiossa tai elokuvissa saavat selkäpiini värisemään).

Kun minulta kysytään parhainta koskaan kirjoitettua hahmoa kirjallisuudessa, vastaukseni on aina Sherlock Holmes. Minulle hän on täydellinen.


Nyt ovat työn alla kirjat The Flowers of Evil, Kotilieden Suuri Joulukirja (älkää kysykö, mistä isot alkukirjaimet tulevat... minä en tiedä enkä tajua), Stories ja The Sign of Four (lisää Holmesia!). Toivottavasti ainakin osa niistä pääsee ensi viikon katsaukseen.