Tuhansittain ajatuksia

Melko painavien teemojen kanssa liikutaan edelleen, kun viikon kirjoissa esiintyy tälläkin kertaa elämän perusoppeja.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume III Kirja numero 6.3 tuhannen ja yhden teoksen listalta. Teos käyttää edelleen samaa rakennetta kuin ensimmäiset kaksi osaa; päänsä menettämisellä uhattu prinsessa kertoo pitkiä, polveilevia tarinoita miehelleen yö toisensa jälkeen, joten mies ei voi karjua "Off with her head!" ennen kuin jännittävät tarinat on kerrottu loppuun. Vaikka prinsessan tarinat ovat usein melko samankaltaisia ja päättyvät ennalta-arvattavasti, on eksoottisia kertomuksia mukava lukea muutama "yö" kerrallaan. Myös kauloja katkovan miehen ja prinsessan suhteen lämpenemisestä kertovien pienten lauseiden huomaaminen on antoisaa. Hauskinta on kuitenkin varmaankin bongata kertomuksista lapsuudesta tuttuja tarinoita (tässä kirjassa oli ainakin Aladdin ja taikalamppu alkuperäisversiona) ja huomata, kuinka paljon tarinoita on pitänyt muokata lapsille sopivaksi materiaaliksi. Muslimikeskeiseksi teokseksi kirjassa onkin yllättävän paljon väkivaltaa, seksiä ja mitä ihmeellisimpiä juonitteluja (vaikka samaa voisi toki sanoa monesta muunkin uskonnon keskeisestä teoksesta). Täällä kylmän pohjolan lumisen kevään keskellä on kyllä erittäin antoisaa matkustaa kirjan sivujen lentävillä matoilla ihmeelliseen itään!
• koonnut Hannu Tarmio: Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta Otsikon mukaisesti teemoihin jaettu sitaatti-/runoelmakokoelma. Valikoima on iästään huolimatta varsin kattava, mutta harvasta sitaatista löytyy huumoria - tämä ei tietenkään ole mikään miinus sinänsä, ja teoksen otannan huomioon ottaen kukaan tuskin edes odottaa hupaisia lausahduksia. Mummon syntymäpäiväkorttiin tai omaksi elämänopiksi tästä nidoksesta saa paljon. Kirja ei ole koskaan huono, jos se herättää edes yhden omaa elämää edistävän ajatuksen, ja tässä niitä on sivukaupalla.

Illalla tulee joskus melkein hätä, kun katson hyllyvää lukupinoani ja mietin, monelta pääsen nukkumaan, jos luen kaikkia edes vähän. Monesti olenkin laiskuuttani jättänyt suurimman osan väliin ja keskittynyt vain yhteen tai kahteen teokseen. Kunhan keko tuosta vähän pienenee, niin sitten...
Toissailtana tosin aloitin iloisena da Vincin koottujen muistiinpanojen (~1050 sivua) lukemisen, haha.

Kissoja tytöille

Viikon kirjoina on tällä kertaa kevyttä, nopsaan lukaistavaa viihdettä. Nopeita ovat siis arviotkin, ainakin tällä kertaa.

• useita kirjoittajia: Vain tytöille Nuoremmille tytöille suunnatun kirjakerhon tarjonnasta poimittu koelukukirja, jonka lukaisin eräs ilta, kun uni ei tullut ja mitään kovin järkevää lukemista en jaksanut esitellä silmilleni. Teos koostuu lyhyistä novelleista ja useista testeistä (muun muassa "Kuinka hyvin tunnet ystäväsi?" ja "Mikä on poikakertoimesi?"), ja loppupuolelta löytyi useamman sivun pituinen agony aunt -palsta, jonka käsittelemät ongelmat olivat mukavan monipuolisia. Jos olisin murrosikäinen tyttö, pitäisin kirjasta varmasti kovasti. Teoksen sisältö ei ole saarnaavaa, mutta painotti omana itsenä olemista ja hyvän asenteen ja käyttäytymisen tärkeyttä. Teos on toivottavasti ikätovereilleni ja vanhemmille aivan turhaa luettavaa, mutta suosittelen mielelläni kirjaa ala-asteikäisille neitosille. Hyviä vaikutteita pitää antaa lapsille silloin, kun he niitä vielä imevät itseensä ilman mukinoita, ja tässä teoksessa on paljon hyvää. Kenties muutama lukija pelastuu pissistymiseltä tämän ansiosta!
• Simon Tofield: Simonin kissa Olen lukenut kirjan jo aiemmin, mutta nappasin sen silti uudelleen kainaloon kirjastoreissulla. Simonin kissan seikkailut selaa suuresta sivumäärästä huolimatta nopeasti, sillä kuvat ovat sivun kokoisia eikä koko teoksessa kukaan sano sanaakaan. Juuri puhumattomuudesta (tai maukumattomuudesta) syntyy sarjakuvan suloinen viehättävyys; Tofield luo taidokkaasti kuvaa elämäniloisen, ruoalle person kisun elämästä ja seikkailuista (hemmetin kiusaavat linnut pihalla...) ilman maukaustakaan. Karvinen ja muut sarjiskisut ovat jokainen omalla tavallaan yhtä ihania, mutta Simonin kissassa viehättää ehkä eniten sen realistisuus. Kisuun samastuu silti hyvin sen ihmetellessä elämää aina tyhjästä ruokakupista (!) ulkomaailman outouksiin, samoin kuin Simoniin itseensä hänen tuskastellessaan omalaatuisen karvaturrin joskus ihmissilmään älyttömiltä näyttäviä touhuja. Sympaattinen, suloinen ja hauska kokoelma niinsanottuja snap shotteja kissanomistajan - ja kissan itse, tietenkin! - elämästä.

Tällä hetkellä kesken on ei niin nopeita luettavia, eli pääosin edelleen samoja kirjoja kuin aiemmissa viikon kirja -merkinnöissä: Jane Eyre (ah!), And Another Thing... (hmm...) ja Näe ja koe: Irlanti (eniten vituttaa peruuntunut matka).
Posti tosin toi viime viikolla kauan himoitsemani Harry Potter: Page to Screen -piplian, jota olen jo selaillut kuola lähes kirjaimellisesti suupielestä valuen. "Vesileimatut sivut!" oli ihastunut ensireaktioni. Kaunis, järjettömän iso kirja ja sisällöltään rikas ja hyvin kirjoitetun oloinen! Toivottavasti pääsen pian uppoutumaan teokseen kunnolla.

Nauru vanhin voitehista

Voi rutto tuon arvioimattomien kirjojen listan kanssa! Tuntuu, että aina kun saan kaksi sieltä pois, pitää seuraavana päivänä luetteloida sinne kolme uutta luettua teosta.

Heinäkuu olisi vielä ollut otollista aikaa näpytellä näitä arvioita, kun en oikein saanut luetuksi paljon mitään (paitsi Marcel Proustia!), mutta sama olotila, joka johti lukemattomuuteen, oli syypää myös kirjoitusinnottomuuteen.

Nauruterapia auttoi onneksi usein, joten nyt onkin sopivaa arvioida pari vatsalihaksia treenaavaa teosta.

• Feissarimokat.com: Netti ei vaan toimi! Parhaat Facebook-mokat Verkossa osoitteesta feissarimokat.com (ei! mikä yllätys!) löytyvä sivusto kokosi alkutaipaleensa parhaat suomalaiset Facebook-mokat kirjaseksi. Periaatteessa kirja on hieman turha ostos/laina, sillä muistaakseni kaikki mokat löytyvät myös itse sivustolta, kun hyppää vanhimpiin julkaisuihin. Tämän vuoksi en ainakaan suosittele ostamaan teosta - kirjastosta sen vielä raaskii lainatakin. Itse teoksen sisältö on aivan samanlaista kuin sivustollakin (poislukien tietenkin mielenkiintoiset kommentit), ja muutamaan otteeseen kirja lipesi käsistä, kun lukeminen keskeytyi niin hervottoman naurukohtauksen vuoksi. Feissarimokien faneille ja tukijoille kirja on erinomainen, mutta lähes kahdenkymmenen euron hintalappu on hieman liikaa - vaikka sisältöä onkin onneksi enemmän kuin uusimmissa Päättömät potilaskertomukset -kokoelmissa.
• Anon.: Vitsirumba Mummin kirjahyllystä löytyi tällainen viime syksyn kaamosta vastaan tapellessa. Teos sisältää aimo määrän vitsejä eri kategorioihin luokiteltuna. Mukaan on eksynyt melko monta pikkutuhmaa vitsiä, eikä lievää rasismia ja yleistä moraalia hieman loukkaavia vitsejäkään tarvitse etsiä kiven alta (tosin sinne ne kuuluisivat). Osa kaskuista on niin klassikoita, että lukija osaa varmasti ne jo ulkoa, mutta onneksi sisältö on sen verran monipuolista, että kaikille löytyy jotakin uutta naurettavaa. Ei tästä teoksesta luultavasti mitään kovin syvällistä irti saa (paitsi sitaattiosaston parista jalokiven arvoisesta lausahduksesta), mutta aivan kelpo kirja huonon päivän piristämiseen.

Pysähdyspaikkoja

Tämän viikon kirjoissa esiintyy erilaisia tapoja ja paikkoja pysähtyä. (Kyllä, aina näistä jotain saa revittyä! Kunnon iippari - joka en taida olla - kirjoittaisi edelläolevan virkkeen auki viiden sivun esseeksi lähteineen ja lainauksineen sekä metaviittauksineen kahdessa tunnissa kello yksi yöllä palautuspäivänä.)

• Milla Nykänen: Vauhti pysähtyi ilman jarruja Itsekustannusteos nuorelta naiselta, joka purki auto-onnettomuudesta juontunutta masennusta, vihaa ja muita tuntemuksiaan runojen ja piirrosten kautta paperille. Kirjan läpi kahlatessa lukija käy kirjoittajan kanssa läpi niin itsesyytöksiä, muiden ihmisten vihaamista kuin byrokratian kierteisiin joutumista. Teoksen pääongelma on juonnettavissa suoraan siitä, että se on omakustanne. Koska kukaan ammatti-ihminen ei ole editoinut teosta, kirjailija itse on tunkenut nähtävästi kaiken mahdollisen materiaalin sivuille. Runoissa on täten hurjan paljon toistuvuutta, tällä kertaa jopa liiaksi - vähempi, hienovaraisempi viittaus muihin runoihin parissa runoelmassa olisi tehnyt paljon hienomman kirjallisen vaikutuksen. Nyt lukija miltei tuskastuu, kun samoja asioita jauhetaan ja vatvotaan runo runolta. Toinen asia, joka häiritsi minua, oli runojen hyvin selkeä kotikutoisuus. Tekstistä näkee heti, ettei kirjoittaja ole niinkutsuttu ammattirunoilija, vaan tavallinen pöytälaatikkokirjailija. Tätäkin ominaisuutta olisi mielestäni voinut editoida, edes vaikkapa kirjallisuustietoisen ystävän kanssa. Hyvä puoli kotikutoisuudessa on, että runoissa näkee kirkkaan kehityskaaren: keskivaiheen jälkeen runot rupesivat selvästi paranemaan niin tekniseltä tasoltaan kuin aiheiltaan. Syviä metatasoja runoista ei harmittavasti kyllä löytynyt missään kohdin teosta. Teoksen muutaman piirustuksen oheen olisin kaivannut jonkinlaisia kuvatekstejä, jotka olisivat avanneet niitä kirjoittajaa tuntemattomalle lukijalle. Itsessään ne eivät aina tuntuneet klikkaavan minkään tekstin kanssa. Eniten kuitenkin potutti sivujen typografia - suorastaan raivostuin parin huonomman runoelman kohdalla kokemastani paperin tuhlauksesta, kun joka sivulle on voitu laittaa vain pari pienellä fontilla näperrettyä säkeistöä. Joskus runo jatkuikin seuraavalla sivulla muutaman uuden säkeistön voimin! Miksei niitä voinut laittaa samalle sivulle? Mikä ihmeen syvällinen motiivi siinä oli taustalla? Annan toki suurta painoarvoa sille parantumisprosessille, jota kirja on lietsonut, ja parin foorumikeskustelukurkistuksen perusteella muutama muu samassa tilanteessa ollut on samastunut teksteihin todella paljon, joten kirjassa on paljon hyvää. Tällaisenaan se kuitenkin on suurimmalle osalle lukijoista raskaslukuinen ja hieman tympeä. Olisi mielenkiintoista saada tietää, miksi teos piti painattaa omakustanteena. Summa summarum: ei huono kirja, varsinkaan saman asian kokeneille, mutta olisi kaivannut raskaan käden editointia.
• Imogen Edwards-Jones & tuntematon: Hotelli Babylon Tämä teos oli to-read -listallani varmaankin reilusti yli kymmenen vuotta, kunnes sattumakohtaaminen paikalliskirjastossa muutti tilanteen. Ja onneksi - Hotelli Babylon ei ole mikään metafysiikalla pilattu teos, vaan juuri sitä, mitä siltä odottaakin: kevyt teos hotellielämästä työntekijöiden silmin. Vuorokauteen, joka on kirjan tarinan sykli, mahtuu niin absurdeja kuin liikuttaviakin tilanteita, ja hotellityön hektisyys ja omalaatuiset asiakkaat on kuvattu hyvin. Kaikesta teoksen omituisista anekdooteista ja lukuisista tapahtumista huolimatta realismi säilyy, ja lukijaparka voikin miettiä, mitä kaikkea omankin lomamajan seinien sisällä tapahtuu koko ajan, vaikkei sitä itse näekään. Teoksen anonyymiksi jäävä kirjoittajaosapuoli kehuskeleekin, että kaikki perustuu hänen omiin kokemuksiinsa töistä Lontoon hienostohotelleissa. Mikäli on nähnyt kirjaan perustuvaa televisiosarjaa, tietää jo suunnilleen, mitä kirja on täynnä, mutta TV-sarjaa tuntemattomallekin teos on helposti lähestyttävä ja mukaansatempaava. Nautin teoksen lukemisesta paljon, koska se oli nopealukuinen olematta sisällyksetön ja omassa kategoriassaan - kevyt viihde - todella nautittava ja mielenkiintoinen (harvemmin sitä näkee tätä puolta hotellityöstä, jos ei itse työskentele alalla). Ehkä sitä osaisi kunnolla arvostaa hyvän hotellin työntekijöiden väsymätöntä työtä ensi lomamatkalla!

... Välillä tekisi mieli kirjoittaa arvion kohdalle vain "Hyvä. Kannattaa lukea!".