Tuhansittain ajatuksia

Melko painavien teemojen kanssa liikutaan edelleen, kun viikon kirjoissa esiintyy tälläkin kertaa elämän perusoppeja.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume III Kirja numero 6.3 tuhannen ja yhden teoksen listalta. Teos käyttää edelleen samaa rakennetta kuin ensimmäiset kaksi osaa; päänsä menettämisellä uhattu prinsessa kertoo pitkiä, polveilevia tarinoita miehelleen yö toisensa jälkeen, joten mies ei voi karjua "Off with her head!" ennen kuin jännittävät tarinat on kerrottu loppuun. Vaikka prinsessan tarinat ovat usein melko samankaltaisia ja päättyvät ennalta-arvattavasti, on eksoottisia kertomuksia mukava lukea muutama "yö" kerrallaan. Myös kauloja katkovan miehen ja prinsessan suhteen lämpenemisestä kertovien pienten lauseiden huomaaminen on antoisaa. Hauskinta on kuitenkin varmaankin bongata kertomuksista lapsuudesta tuttuja tarinoita (tässä kirjassa oli ainakin Aladdin ja taikalamppu alkuperäisversiona) ja huomata, kuinka paljon tarinoita on pitänyt muokata lapsille sopivaksi materiaaliksi. Muslimikeskeiseksi teokseksi kirjassa onkin yllättävän paljon väkivaltaa, seksiä ja mitä ihmeellisimpiä juonitteluja (vaikka samaa voisi toki sanoa monesta muunkin uskonnon keskeisestä teoksesta). Täällä kylmän pohjolan lumisen kevään keskellä on kyllä erittäin antoisaa matkustaa kirjan sivujen lentävillä matoilla ihmeelliseen itään!
• koonnut Hannu Tarmio: Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta Otsikon mukaisesti teemoihin jaettu sitaatti-/runoelmakokoelma. Valikoima on iästään huolimatta varsin kattava, mutta harvasta sitaatista löytyy huumoria - tämä ei tietenkään ole mikään miinus sinänsä, ja teoksen otannan huomioon ottaen kukaan tuskin edes odottaa hupaisia lausahduksia. Mummon syntymäpäiväkorttiin tai omaksi elämänopiksi tästä nidoksesta saa paljon. Kirja ei ole koskaan huono, jos se herättää edes yhden omaa elämää edistävän ajatuksen, ja tässä niitä on sivukaupalla.

Illalla tulee joskus melkein hätä, kun katson hyllyvää lukupinoani ja mietin, monelta pääsen nukkumaan, jos luen kaikkia edes vähän. Monesti olenkin laiskuuttani jättänyt suurimman osan väliin ja keskittynyt vain yhteen tai kahteen teokseen. Kunhan keko tuosta vähän pienenee, niin sitten...
Toissailtana tosin aloitin iloisena da Vincin koottujen muistiinpanojen (~1050 sivua) lukemisen, haha.

"Nyt tulee hevii settii...!"

Viikon kirjoiksi osuivat tällä kertaa kaksi pitkää, monipuolista, vahvasti uskonnollista teosta, joiden kirjoittajista ei ole varmuutta. Jee.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume II Shahrazād jatkaa jokaöisiä tarinoitaan miehelleen saadakseen pitää päänsä olkapäillään ainakin seuraavaan iltaan asti. Nokkela neitokainen ei koskaan anna tarinan ja yön loppua samaan aikaan, joten utelias aviomies joutuu säästämään tarinankertojan hengen, mikäli mielii kuulla, miten senkertainen kertomus päättyy. Tarinat ovat melko samankaltaisia, mutta kyllä niitä ihan mielellään lukee, jo kulttuuri-immersion vuoksi: länsimaalaisena 2000-luvun tuotoksena on mielenkiintoista lukea, millaista elämä oli ennen vanhaan Lähi-Idässä, varsinkin naisen näkökulmasta. Perusidealtaan tarinat ovat samanlaisia kuin muutkin opettavaiset tarinat: paha saa palkkansa, hyvyys ja uskollisuus palkitaan aina lopulta, ja kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. Tarinoiden hahmot siteeraavat usein ja innolla suurta profeettaansa ja aikansa tunnettuja runoilijoita, ja laulelevat vielä päälle, eikä seksiä ja surmia vältellä, joten yksipuolisuudesta Shahrazādin stooreja ei voi syyttää. Ja niitähän riittää tosiaan sen tuhat ja yksi yötä, kuten nimikin kertoo - ainakin kunnon painoksissa ja käännöksissä! (Halpisversiot kulkevat usein nimellä Arabian Nights ja sisältävät vain osan öistä.) Mukavaa luettavaa vaikka jokailtaiseksi "saduksi" (aikuisille!); näiden lukemiseen yö kerrallaan menisikin rattoisasti vajaat kolme vuotta. 1001 kirjaa, jotka kannattaa lukea ennen kuolemaa #6.2 (enää 995, plus tämän kaksi seuraavaa volyymiä, jäljellä...)!
• various: Raamattu Tämäkin viikon kirja on 2000-luvun länsimaisena naisena hyvin mielenkiintoinen ja ristiriitainenkin lukukokemus. Raamattua on hyvin vaikea arvioida pelkästään kirjana, ainoastaan sen kirjallisten meriittien suhteen, kun se on niin vahvasti sidottu koko kulttuuriimme. Luin erään hupaisan "arvion" netistä: "The first half is just fuelled by LSD, man, all these weird rules and depressing stuff and pages and pages of names and who begat whom and so on, and then the second half completely contradicts the first, and the main character goes and dies before we even get to the middle of it! And the other characters are kind of static. I like the free bookmark ribbon, though." Suurinpiirtein noin se meneekin. Koin teoksen kuitenkin hyvin silmiäavaavaksi historiallisen painoarvonsa ja sisältönsä puolesta; kuten ylläoleva 1001 yön tarinat -kokoelma, Raamattukin kertoo paljon kirjoitusaikansa elintavoista ja yhteisöelämästä arvoineen. Molemmista teoksista löytyy myös aimo annos opettavaisia metaforia ja tarinoita. Mielenkiintoisin kohta itselleni oli Ilmestyskirja, jota oli jännittävää lukea, kun tiesi kaikista pedon numeron laskelmista ja muista ovelista ennustusteorioista. (Pedoksihan on eri laskelmien avulla haukuttu muun muassa Hitleriä, Napoleonia ja Neroa.) Itse tulkitsinkin monet kohdat kirjassa symbolisiksi tai kielikuvallisiksi, ei kirjaimellisina otettaviksi, mutta huomaan olevani vähemmistössä tämän asian suhteen. Mielestäni teoksesta saa kuitenkin enemmän irti niin. Lähi-Idän kulttuurihistoriasta kiinnostuneiden kannattaa lukea teos, vaikkei uskonnollisista osuuksista kovasti pitäisikään. ... Ei, scratch that; kaikkien tulisi lukea tämä teos (ja Koraani ja muut pääuskontojen omat "raamatut") ihan yleissivistyksen kannalta. Vaikkemme nykyaikana ajattelisikaan niin, elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa uskonto on joka puolella vaikuttamassa. Raamatun ja kirjakollegoidensa avulla asian huomaa paremmin ja sitä ymmärtää helpommin. Jokaisen uskovaisen tulisi tietää, mihin uskonsa perustuu (tämän kirjan mukaan), ja jokaisen vihamielisen ateistin kannattaisi tietää, mitä oikein vastustaa. Raamatusta saa yllättävän paljon lohtua ja hyvää mieltä, vaikkei mikään fundamentalisti tai edes sunnuntaiuskovainen olisikaan! Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä. (Sitä paitsi on hauska katsoa ihmisten ilmeitä, kun sanoo ohimennen lukeneensa Raamatun kannesta kanteen!)

... Harvemmin sitä tekee kirja-arviota moisista järkäleistä - enkä nyt puhu kirjojen sivumääristä.
Toivottavasti en loukannut ketään, sillä se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Olen täällä rakastamassa kirjoja ja ihmeellistä maailmaa, kuka tai mikä ikinä sen loikin.

Vanhempaa vuosimallia

Koska vuoden kirjat 2010 -merkintäni on ollut melko suosittu sivukatselulukujen perusteella, olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni samanlaisen myös vuodelta 2009. Aikaisempia vuosia ei ole yhtä helppo tehdä, sillä sitä ennen en pitänyt erillistä listaa lukemistani kirjoista. Lukukokemukset löytyvät kyllä päiväkirjoista, mutta niiden etsimiseen menee enemmän työtä kuin mihin voin tällä hetkellä panostaa... Katsokaa siis tätä merkintää sillä mielellä, että seuraava vastaava tulee vasta ensi vuonna! (Jee! / Buu!)

Without further ado, vuonna 2009 lukemani kirjat, joista pidin ja joita suosittelen tutustumisen arvoisina.

• Hugleikur Dagsson: Onko tämä muka hauskaa? Ihanan mustaa huumoria kyllästettynä rakastettavan yksinkertaisilla piirroksilla. Onko tämä muka hauskaa? No totta helkkarissa on.
• Sebastien Japrisot: Pitkät kihlajaiset Kaunis ranskalainen kertomus ensimmäisen maailmansodan aikaan tapahtuvasta erikoisesta romanssista. Kirjassa on sama kaunis tunnelma kuin elokuvassakin.
• T.S. Eliot: The Old Possum's Book of Practical Cats Kokoelma, johon menestysmusikaali Cats perustuu. Jokaiselle kissojen ystävälle ja omistajalle - varmasti omakin karvaturri löytyy käytännöllisten kissojen kirjasta. On toki eri asia, millä nimellä...
• Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli Ihastuttavan inhorealistista ranskalaiskirjallisuutta; novelleja, joiden ainoa yhteinen tekijä on teema ja/tai aihe äiti. Kieli on kauniin yksinkertaista ja rauhallisen toteavaa; lukijaa revitään usein ihailun ja inhon tuntemusten välillä.
• Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa Samankaltainen kuin yllä, mutta tällä kertaa novellien ihmisiä pyörittää rakkaus moninaisine ilmestymismuotoineen. Lukijan ei kannata odottaa mitään söpöilyä tai ihania vaaleanpunaisia loppuja.
• Ian Harrison: Maapallon matkaopas - Friikit faktat Jokaiselle Trivial Pursuit -fanille. Sisältää vähän kaikkea kaikesta (mm. hyttysistä, hassuista laeista ja Viiltäjä-Jack -murhista). Monipuolinen kuvitus sopii teokseen eikä teksti ota elämää liian vakavasti.
• Vicki Myron: Kirjastokissa Tositapahtumia kertaava kirjastotädin kertomus ihastuttavasta kissanpennusta, joka oli hylätty talvipakkasilla kirjojen palautuslaatikkoon ja joka toivuttuaan hurmasi kaikki työntekijöistä asiakkaisiin. Ja lukijoihin.
• Ernest Hemingway: A Farewell to Arms Minimalismin mestarin osittain omaelämäkerrallinen teos ensimmäisestä maailmansodasta Italiassa, nuoresta ambulanssinkuljettajasta ja lomaromanssin tuomista sotkuista. Hemingway jättää tunteet lauseiden väliin, joten lukija saa niitä hieman kaivella esiin, mutta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. On miltei hämmästyttävää, kuinka paljon tuntemuksia Hemingway saa lukijassa aikaan lähestulkoon kokonaan tapahtumiin perustuvalla tekstillään.
• Ron Hansen: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford Proosaa ja faktoja sekoitteleva hidastempoinen, mutta kaunis kertomus Jesse Jamesin jengistä ja siitä, kuinka Robert Ford surmasi "Amerikan Robin Hoodin". Elokuvan nähneille tuttua kauraa.
• Amanda Foreman: The Duchess Kaunis ja mukaansatempaava elämäkerta Georgianasta, Devonshiren herttuattaresta ja Dianan esivanhemmasta. Kirjan lukee kuin minkä tahansa hyvin tehdyn romaanin, mutta teos on kuitenkin kaiken upeutensa alla täynnä faktoja. Lukija oppii tuntemaan paitsi Georgianan sosiaalipiireineen, myös esimerkiksi Marie Antoinetten ja keskivertokansalaisen elämää 1700-luvun Englannissa, politiikkaa ja hienostopiirien vaatimuksia unohtamatta.
• Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa Suloisen vanhanaikaiseen tyyliin kirjoitettu toimiva, maalaisjärkeä ja oman asenteen tärkeyttä julistava hupaisa opas elämään ja ihmissuhteisiin. Tulokset eivät ole taattuja, mutta voisin taata kaikille mukavia hetkiä kirjan parissa.
• Juhani Aho: Papin tytär · Papin rouva Kansalliskirjallisuutemme perushelmiä; papin tyttärestä (eri) papin rouvaksi kasvava Elli on lumonnut lukijoita ilmestymisistään asti. Surullisen realistinen tarina toteutumattomista unelmista toimii myös muistutuksena naisten kohtalaisen uusista oikeuksista elää oman mielensä mukaan.
• Sylvia Plath: Ariel (englanniksi) Plathin parhain teos, ainakin minun mielestäni. Hän maalaa lukijan mieleen häiritseviä, kolean absurdeja huomioita arkielämästä ja käyttää kieltä mestarillisesti. Lukija ei välttämättä edes ymmärrä kaikkia kielikuvia ja vertauksia, mutta mieleen jäävä tunnelma on uskomattoman vahva, kaikessa hyytävyydessään räikeä.
• Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers Englannin kieltä rakastaville ja siitä pitäville realistiromantikoille oikea aarre! Kieltä huonosti osaava kiinalaistyttö saapuu Englantiin, ihmettelee ja opettelee kieltä ja rakastuu samalla omalaatuiseen mieheen. Kirjassa parasta on päiväkirjamainen teksti, josta protagonistin kielenopettelua voi seurata "reaaliajassa".
• Sōseki Natsume: I Am a Cat Iso paksu kirja täynnä japanilaista viisautta ja hymyilyttävää kissanelämää. Kissoista erityisesti pitäville tämä on ehdoton lukuelämys, joskin kyyneleet virtaavat lopussa vuolaasti. Japanin kirjallisuudesta muutenkin kiinnostuneiden kannattaa myös vilkaista teosta.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire ... Tarvitseeko tätä edes perustella? Jos joku kaipaa lisäperusteluja, niitä saa kysellä. Muutoin annan teossarjan täysin ansaitseman maineen puhua kirjan puolesta.
• Irvin D. Yalom: Rakkauden pyöveli ja muita tarinoita psykoterapiasta Työuransa aikana paljon erilaisia normaaleista ihmisistä oudoilta tuntuvia tilanteita ja tapauksia kokenut psykoterapeutti kertoo muutamasta mieleenpainuvasta tapauksesta, joilla on hyvin vähän yhteistä keskenään terapeutin ja rakkauden teeman lisäksi. Mielenterveyspalveluita käyttäville lukijoille kirja on lämmintä luettavaa - on ihana tietää, että on olemassa oikeasti sympaattisia, asiansa osaaviakin ammattiauttajia! Elämänsä "normaaleina" eläneet lukijat puolestaan saavat kurkistaa "hullujen" ihanan värikkääseen ja tunnerikkaaseen maailmaan.
• Irvine Welsh: Trainspotting (englanniksi) Skottimurretta, Edinburgh ja elämäläheistä filosofiaa menevien nuorten huumekundien seurassa! Mitä enempää voisikaan toivoa? No, ehkä pätevästi käännetyn suomennoksen. (En suosittele suomennosta, sillä luettavuudestaan huolimatta itse käännöstyö on tehty melko ala-arvoisesti - jotkin virkkeet on käännetty niin, että alkuperäinen asia on unohdettu kokonaan.) Sekä elokuva että kirja nauttivat kulttimaineesta, joka on täysin ansaittu.
• Anonymous: Aesop's Fables Vanhoja, varmasti kaikkien lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita. Mukana oli iso liuta ainakin minulle ennestään tuntemattomiakin lyhyitä tarinoita, ja onhan se aina mukava virkistää muistiaan muutenkin tällaisten asioiden suhteen. Samassa paketissa matka lapsuuteen, suloisia tarinoita ja tirkistelyä antiikin aikaisten lakien ynnä muiden sääntöjen maailmaan.
• Neil Gaiman: The Graveyard Book Gaiman harvoin epäonnistuu, vaikkei aina ihan kotiin asti vetäisikään. The Graveyard Book on kuitenkin Gaimanin koskettavimpia, fiksuimpia ja nerokkaimpia kirjoja. Tarina soveltuu hyvin murrosikäisillekin, mutta aikuisille sen lapsenomainen maailma ja teksti aikuisten vitseineen soveltuu aivan erinomaisesti. Tim Burtonin Nightmare Before Christmas - ja Corpse Bride -faneille tätä on pakko suositella.
• Ian McEwan: Ikuinen rakkaus Psykologinen trilleri sieltä ei-pelottavammasta päästä. McEwan kehittää upeita, erikoisia tilanteita ja tarinoita romaaneihinsa. Teos ei ole Sovituksen kaltainen mestariteos, mutta omituinen asetelma jää kyllä mieleen, samoin kuin kaunis kieli.
• Roald Dahl: Matilda (suomeksi) Matilda on ensimmäinen kunnon kirja, jonka muistan lukeneeni itse, ja samastuin lapsena päähenkilöön paljon, joten teos ymmärrettävästi edelleen suosikkejani. Dahlilla on ihana taito kirjoittaa tekstinsä niin, että ne vetoavat kaikenikäisiin lukijoihin. Quentin Blaken hupaisan rujo kuvitus kuuluu teokseen aivan kuin nenä naamaan.
• Diana Wynne Jones: Liikkuva linna Jos samanniminen animaatioelokuva on teistä upea, odottakaahan, kun luette kirjan! Pidän animaatiosta, mutta se ei kuulu absoluuttisiin suosikkeihini, joten tartuin kirjaan hieman sekavin tunnelmin. Ei olisi pitänyt - kirja on niin upea, niin taidokkaasti tehty, värikäs ja mukaansatempaava, että kuka tahansa lopettaa sen innostuneena ja miltei aloittaa alusta vain siitä ilosta, että saa lukea lisää.
• Steven Appleby: Jim - The Nine Lives of a Dysfunctional Cat Lyhyt, mutta mahtava! Pelottavan paljon Ralph Steadmanin kuvituksia muistuttava kuvitus siivittää epäonnisen Jim-kissan läpi yhdeksän elämän; melodramaattisten kuolemiensa välillä Jim ehtii huomioida yhtä sun toista outoa ihmiseläinten elämistä... Mustan huumorin ystäville. (Sopii myös kissojen ystäville; ei tarvitse pelätä traumatisoituvansa.)
• Edwin Abbott Abbot: Flatland Kuka olisi arvannut, että matematiikan pohjalta saa näin hurmaavan, monitasoisen (haha, sanaleikki tarkoituksella) teoksen! Matematiikka ja minä emme oikein tule toimeen, mutta tämän luettuani olin kyllä valmis antamaan sille uuden mahdollisuuden. Sisältää ovelaa filosofista ajattelua logiikan ja matematiikan sääntöjen taa piilotettuna, hupaisista hahmoista nyt puhumattakaan.
• Kurt Vonnegut: Slaughterhouse 5 Tiedättehän, kuinka tätä kirjaa aina kehutaan ja ylistetään? Siihen on syy. Se syy on, että näin lyhyeen teokseen Vonnegut on tunkenut aivan uskomattoman määrän paikkoja ja tilanteita, jotka häkellyttävät niin lukijan kuin päähenkilönkin. Kehystarinana toimii sota-aika, joka luo pikantin kontrastin kaikille muille miljöille. Lukijalle jää hengästynyt, ihastunut fiilis viimeisen sivun jälkeen - ja halu lukea Kilgore Troutin kirjoja.
• Jeffrey Eugenides: Middlesex (englanniksi) Eeppinen, monta sukupolvea ja perhesiteitä kumpuileva teos, joka on samaan aikaan kasvukertomus ja pohdinta sukupuolesta ja sen merkityksestä elämään. Eugenidesin tyyli on samantapaista kuin aiemmassa hittikirjassaan Virgin Suicides - kauniina kuolleet, joten monta sataa sivua menee kevyesti yhdellä lukukerralla. Polveileva tarina pitää lukijansa hyvin otteessaan ja päähenkilö perheineen on aivan ihastuttavan sympaattinen.
• Louisa May Alcott: Little Women Kaikkien tyttökirjojen äiti! Ja samalla toki oivallinen tapa kurkistaa Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen arkielämään pienessä kaupungissa. Alcottin teoksessa kenties parasta on se, etteivät hahmo toimi ennalta-arvattavasti - moni juonikäänne tulee lukijalle melko yllättävänä.
• Maria Jotuni: Suhteita · Rakkautta Jotuni kirjoittaa ilahduttavan vaihtelevasti, eri tyylejä ja miljöitä käyttäen - teoksissa tuskin on kahta samankaltaista novellia. Novellien teemat pyörivät vahvasti ihmissuhteiden eri tunteiden ympärillä, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Myös suloisen vanha kieli on hyvä syy kurkistaa teoksiin.
• Alan Moore: Watchmen Pakkohan se on näin kuuluisa sarjakuva/graafinen romaani lukea... Vaikka lopetus toki eroaakin elokuvasta hieman, on teos aivan yhtä henkeäsalpaava, upean monitasoinen ja polveileva kuin filmiversiokin. Kuvitus on hellyyttävän 1960-lukuista.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 3 Pitääkö kaikkien tuntemaa ja rakastamaa kissaa perustella?
• ed. David Marcus: Phoenix Irish Short Stories 2003 Vaikuttavia, järisyttäviä irlantilaisia novelleja tunnetuilta ja tuntemattomilta kirjoittajilta.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 8 Hei, se on Karvinen!
• Carrie Fisher: Wishful Drinking Ihan ensimmäiseksi - tässä kirjassa on yksi maailmanhistorian parhaista kansikuvista. Star Warsin prinsessa Leiana aina muistettava näyttelijätär kertoo muistelmissaan avoimesti ja hauskasti sekavista perhesiteistään, elämästään alkoholin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa unohtamatta tietenkään sitä kuuluisaa elokuvatrilogiaa.
• Alice Sebold: The Lovely Bones Nuori Susie on raiskattu ja murhattu, ja kirjan tarinan aikana hän seuraa taivaasta perheensä yrityksiä saada syyllinen selvitettyä ja oikeuteen. Omintakeinen lähtökohta ja perheen realistiset tuntemukset ja reaktiot Susien kuolemaan liittyen tekevät teoksesta koukuttavan lukukokemuksen. Kirjan nimi viittaa Susien perheeseen ja ystäviin, jotka jotenkin selviävät ja pystyvät jatkamaan elämäänsä, kukin omilla tavoillaan.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Candlelight Murders Tosielämässä Sherlock Holmesin luoja oli Oscar Wilden tuttava. Tosielämässä Oscar Wilde oli nerokas, älykäs, värikäs mies. Brandrethin kirjasarja yhdistelee luovasti Wilden parhaita sitaatteeja, elämää ja Sherlock Holmes -meininkiä. Kevyttä, mutta hiton älykästä murhamysteeriä etsiville ja Wilden ja viktoriaanisen Englannin ystäville. Aivan mahtava sarja, rakastan.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince Tämä on ehdoton lempikirjani koko Potter-sarjasta. Horcruxes, Snape ja Dumbledore, nuori Tom Riddle, Ginny... mitä muuta voisi toivoa?
• F. Scott Fitzgerald: The Diamond as Big as the Ritz & Other Stories Kultaisen jazz-kauden kunkku onnistuu aina: novellit ovat täynnä tunnelmaa ja kitkerään ihmistuntemusta. Ei romantikoille, mutta realisteille kyllä. Teemat ovat 1920-luvun kiintopisteitä: vauraus, pinnalliset ihmissuhteet, sodanjälkeinen elämänkepeys.
• Leonard Cohen: Book of Longing Teos on täynnä runojen ja laulujen välimuotoja, kipeitä, raakoja, koskettavia. En yleensä edes välitä runoista niin kovasti, mutta moni suosikkini löytyy tästä kirjasta.
• Mervi Marttila: Parantunut hoidosta huolimatta - Päättömiä potilaskertomuksia En tiedä, onko lohduttavaa, että huippukoulutetut lääkäritkin tekevät tällaisia kömmähdyksiä, vaiko huolestuttavaa, että he tekevät tällaisia kömmähdyksiä. Virheet eivät onneksi vaikuta kenenkään henkeen - paitsi, jos kuolet nauruun tätä teosta lukiessasi. Nauruterapiaa parhaimmillaan kaikille ihmisruumiin ihmeiden ystäville ja lääkäriksi kouluttautuville.
• Jouni Paakkinen: Yhdeksänmetrinen maasika - Käännöskukkasten parhaita Käännöskukkasista teinkin jo merkinnän, joten tiedätte, kuinka paljon hupia niistä löytyy. Nauruterapiaa kansalle! Kieliä osaamattomatkin saavat hupinsa irti, sillä kirjassa selostetaan vaikeammat termit ja niiden oikeat käännökset.
• Jouni Paakkinen: Agentti Appelsiini - Käännöskukkasten parhaita 2 Lisää outoja ja hupaisia käännöksiä. Nauru pidentää ikää, muistakaahan...
• Mervi Marttila: Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka - Päättömiä potilaskertomuksia 2 Kts. yllä.
• Alan Moore & Kevin O'Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga Sarja on sittemmin lopahtanut, mutta ensimmäinen osa on kaikessa hienoudessaan nerokas. Otetaan tunnetuista kirjoista ja elokuvista suosittuja sci-fi -hahmoja ja laitetaan heidät rikollisuuden partaalla keikaroivaan ryhmään pelastamaan maailma. Ainoa, joka liigasta puuttuu, on elokuvaversiossa hurmannut Dorian Gray.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Ring of Death Jatkoa iki-ihanalle Candlelight Murders -teokselle. Samat perustelut pätevät. (Ja lisänä vielä, että sarjan kansikuvitus on aivan täydellistä.)
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Dead Man's Smile Oscar Wilde Murder Mysteries -sarjan kolmas osa. Meno vain paranee: pitäkäähän knallihatuistanne ja kullatuista kävelykepeistänne kiinni!
• Marjo Isopahkala & Mika Terho: Intohimon hullu huhtikuu Kahden runoilijan (ja entisen pariskunnan) kertomus rakkaussuhteensa syttymisestä ja sammumisesta. On jännittävä lukea ensin toisen näkökulmasta kirjoitetut runot, ja sitten toisen - kuinka eri lailla samat ihmiset voivat nähdä jonkin asian! Kirjoitelmat eivät myöskään todellakaan ole mitään hattaranpehmoisia rakkauslurituksia vaan kovia ja särmäisiä. Vaikuttava teos ja lukukokemus.
• Matthew Pearl: The Poe Shadow Oscar Wilde -sarjan tapainen mysteeri, joka sijoittuu Edgar Allan Poen kuolinhetken ympärille. Suurin osa teoksesta on toki fiktiota, mutta kevyttä 1800-luvun jännitystä kelpaa kyllä lukea silti. Ja suurta kauhukirjailijaa kohdellaan kunnioittavasti, mikä on tärkeätä.
• Rebecca Reisert: Ophelia's Revenge Teos itse ei välttämättä ole niitä maailman parhaimpia, mutta minuun vetosi tapa, jolla tutusta ja rakkaasta näytelmästä on saatu aivan uusi, erilainen tarina esiin muokkaamatta Shakespearen teoksen tapahtumia. Tässä taas näkee, kuinka pelkkä näkökulman vaihdos tuo ihan uusia sävyjä tuttuun tekstiin ja tapahtumiin.
• Philippa Gregory: The Other Boleyn Girl Minä rakastan Anne Boleyniä. Tai ainakin hänen hahmoaan populäärikulttuurissa. Gregoryn kirja on lisäksi viihdyttävä, informatiivinen (se vähä, mitä seurasin tarkkaan, noudatti historiankirjojen oppeja) ja koskettava. Lukija saa itse oman mielipiteensä ja sympatioidensa mukaan päättää, kumpi Boleynin siskoksista on se "toinen tyttö", mutta joka tapauksessa hahmot saavat väriä kasvoilleen ja ansaitsevat lukijan säälin aivan uudella tavalla Gregoryn parhaassa kirjassa.
• Deborah Spungen: Nancy (suomeksi) Riipaiseva muistelma Nancy Spungenin lyhyeksi jääneestä elämästä, joka oli pituudestaan huolimatta täynnä ongelmia ja kiperiä tilanteita. Äidin koskettavan rehellinen avoimuus vie mukanaan.
• Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen Goottikauhun mestarin kokoelma. Varsinkin kauhukirjallisuuden ystävien olisi hyvä vilkaista kirjaa nähdäkseen, mistä suosittu genre on lähtöisin; teos tosin onneksi sopii myös meille heikkohermoisemmille, sillä harva teksti on loppujen lopuksi selkäpiitä karmivan pelottava tai ilmiö jää selittämättä. Poen teoksissa juuri selitettävyys hurmaa: toki esimerkiksi muumion henkiinherättäminen on kummallista, mutta Poe onnistuu kertojansa kautta selittämään asian järkeväksi. Poen parasta antia ovat kuitenkin mysteerit, joita ratkaisee Sherlock Holmesin edeltäjä C. Auguste Dupin.
• Elizabeth Hay: A Student of Weather Kaksi nuorta sisarta asuu isänsä kanssa keskellä ei-mitään, ja elämä on samaa puuduttavaa rutiinia, kunnes eräänä päivänä ovelle ilmaantuu säätä tutkiva nuori mies. Molemmat sisaret rakastuvat mieheen, eikä heidän elämänsä enää koskaan ole samanlaista. Kliseiseltä romanssilta kuulostava juoni toimii yllättävän hyvin ja sisältää häkellyttäviä käänteitä. Hay on myös onnistunut miljöön ja tunnelman kuvauksissa aivan erinomaisesti; lukija miltei on nuorempi sisar, keskellä tuulista aavikkoa tuntemuksineen ja ajatuksineen.
• Nikki Sixx with Ian Gittins: The Heroin Diaries: A Year in the Life of a Shattered Rock Star Rokkari Nikki Sixxin huumehöyryiset päiväkirjamerkinnät näyttävät lukijalle sen puolen tähteydestä, mistä harvoin puhutaan: huumesekoilut, yliannostukset, äkilliset kuolemat ja vastuuton elämäntyyli vievät Nikkiä ahdistuksesta toiseen. Kirja on upean rehellinen ja avoin, ja graafinen toteus on todella hieno. En tuntenut ennen kirjan lukemista Sixxin kuin nimeltä, joten teos sopii hyvin myös herran musiikkuraa tuntemattomille.
• Neil Gaiman: Smoke and Mirrors Kokoelma Gaimanin novelleja, joiden punaisena lankana läpi kirjan toimii yliluonnollinen ja fantasiamaailman hahmot. Teos ei välttämättä sovellu ainakaan herkkien lukijoiden iltalukemistoksi, mutta päivänvalossakin teksti lumoaa ja novellit ovat sopivan lyhyitä nautittaviksi pala kerrallaan. Tunnelma on useissa novelleissa samankaltainen, mutta juonet ja hahmot vaihtelevat paljonkin, joten tylsistymään ei pääse. Gaimanille tuttuun tyyliin myös musta huumori ja kauniit virkkeet kukkivat läpi sivujen.
• Tove Jansson: Muumi 1 Muumeista on nykyään tehty enemmän lapsille suunnattu brändi, mutta mielestäni nämä vanhat sarjakuvat sopivat enemmän aikuisille. Vitsit ovat hieman roisimpeja, eivätkä lapset välttämättä edes ymmärrä kaikkia hupaisuuksia. Luin nämä ensi kerran jo pienenä, ja yhä palaan niihin tasaisin väliajoin hekottelemaan muumiperheen kepeää elämää ja omalaatuista elämänasennetta. Teksti toimii ja kuvitus on hymyilyttävää. Hakuna matata!
• Tove Jansson: Muumi 2 Lisää iki-ihanaa muumielämää.
• Tove Jansson: Muumi 4 Ja lisää. (Kirjaa numero 3 ei ole listalla, sillä en omista sitä, enkä ole lukenut sitä...)
• Tove Jansson: Muumi 5 Lisää vielä!
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 6 Tove Janssonin veli on hypännyt kuvioihin mukaan, ja jos mitään, meno vain paranee.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 7 Samaa ihanuutta edelleen.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 8 Makeaa mahan täydeltä.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 9 Ainoa huono puoli kirjassa on, että se loppuu.
• Terry Pratchett and Neil Gaiman: Good Omens Kaksi mahtavaa kirjailijaa on yhdistänyt voimansa ja kirjoittanut hullunhauskan apokalyptisen teoksen, jossa seikkailevat niin nykyajan lapset kuin Raamatun maailmanlopun neljä hevosmiestä. Pratchettin kirjoja en ole oikein lueskellut, joten en osaa sanoa, miten kirja vertautuu hänen muihin töihinsä, mutta Gaimanin kirjoihin verrattuna tämä on samankaltaista menoa, vain pari potenssipykälää ylemmäs kohotettuna. Eli aivan mahtavaa. Naurunpyrskähdyksiä pääsee suusta harva se sivu!
• Gabriel García Márquez: Rakkautta koleran aikaan Eeppisten, useita sukupolvia käsittelevien romaanien mestari on jälleen onnistunut. Kirjan tunnelma on ymmärrettävästi melankolinen, mutta lopun iloinen sävy jättää lukijalle hyvän fiiliksen. Juoni ei ole yltiö-disneymäinen eikä rakkauden raakuutta kaunistella, mutta romantiikasta pitävät rakastuvat varmasti kirjaan - viimeistään sen viimeisen sivun jälkeen. Tällaiset tarinat, vaikka ovatkin fiktiota, vahvistavat uskoani ihmisiin ja elämään.
• Sylvia Plath: Lasikellon alla Plathin ainoa romaani, vahvasti omaelämäkerrallinen kertomus mieleltään järkkyneestä Estheristä lumoaa yhä edelleen. Alku voi tuntua hieman puuduttavalta, mutta viimeistään Estherin alkaessa oireilla kunnolla lukija liimautuu sivuihin kiinni. Plath pukee useita hirvittäviä ja hirvittävän kauniita ajatuksia upeasti yksinkertaisiin virkkeisiin. Tunteiden ajoittainen lakonisuus vahvistaa vaikutelmaa entisestään. Kuten Plathin runojenkin kanssa, lukijalle jää vaikuttunut, mutta hieman (hyvällä tavalla) häiriintynyt olo.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes Kenties se kuuluisin Holmes-teos. Sisältää tusinan toinen toistaan nerokkaampia novelleja, joissa Watson esittelee rakkaan ystävänsä ihmeellistä ongelmanratkaisukykyä. Vaikka suosittelenkin lukemaan Holmesit julkaisujärjestyksessä (eli A Study in Scarlet ensimmäiseksi), tämä on myös hyvä aloitusteos. Ja kuka voisikaan unohtaa skandaalia Bohemiassa, punatukkaisten seuraa tai kirjavaa huivia?
• Sylvia Plath: Johnny Panic and the Bible of Dreams and other prose writings with an Introduction by TED HUGHES Plathin aviomiehen toimittama teos sisältää naisen vähemmän tunnettuja töitä ja paljolti pätkittyjä palasia päiväkirjamerkinnöistä. Suosittelen kirjaa enemmän sen sisältämien novellien ja runosuunnitelmien kuin päiväkirjamerkintöjen vuoksi, mutta Plathin faneille ehdotan, että lukevat ensin tämän teoksen ja sitten The Unabridged Journals of Sylvia Plath -teoksen. 

Luin vuonna 2009 loppuun yhteensä 129 kirjaa, joten tässä tosiaan on vain kokoelman kerma. Kaikki ovat lukemisen arvoisia omilla tavoillaan - toiset ovat kauniita, toiset rujoja, mutta kaikki ovat upeita.

Vuosi 2009 oli tietysti jo aivan hirveän kauan sitten, mutta muistatteko te yhtään lukemaanne kirjaa siltä vuodelta? Assosioivatko aivonne sen vuosiluvun johonkin tiettyyn kirjaan?

Minulle tulee aina mieleen Plathin Ariel, The Duchess, Aho ja Jotuni, koska muistan lukeeni niitä koulussa ennen loppukokeita edeltäviä kertaustunteja. Muistan, kuinka luokkakaverini ihmetteli, miksen kertaa kokeisiin tulevia kirjoja vaan luen lisää uutta. Samoin I Am a Cat, Ophelia's Revenge ja Trainspotting tuovat mieleeni synkät kesäyöt, joina valvoin aamuun asti ja ahmin kirjoja silmät kuumeisina.


EDIT: Tähän merkintään ei valitettavasti voi lisätä kirjailijoiden tunnisteita, koska Blogger on asettanut tunnisteiden kokonaispituusmaksimiksi 200 merkkiä. Ymmärrettävästi tämän merkinnän tunnisteet vievät rutosti enemmän kuin 200 merkkiä, joten pahoittelen tilannetta, mutten voi mitään.

Kaikkea sitä näkeekin.

Viime viikon kirjat, olkaa niin hyvät. (Minä olen huojentunut siitä, että sain mitään luetuksi.)

• Heliodorus: An Ethiopian Romance Tämä oli 1001 kirjani neljäs luettu teos. (Wow, mikä vauhti.) Kirja oli, lähes kaikin mahdollisin tavoin, hyvin samankaltainen kuin Callirhoe, ainoastaan jonkin verran pitempi eikä niin saippuaoopperatahtinen - asiat selitettiin paremmin eivätkä tapahtumat seuranneet toisiaan yhtä rasvatunliukkaassa tahdissa. Silti, paljon asioita tapahtuu muutaman sadan sivun aikana eikä kirjoittaja ole valinnut kaikkein realistisimpia/normaaleita juonikuvioita teokseensa. Pidin kyllä kirjasta melko paljon, mutta hauskinta lukemisessa oli lukea tämä heti Callirhoen jälkeen ja nähdä kuinka paljon ne muistuttavat toisiaan, ja se, kuinka upeasti ihmiset kirjoittivat jo ennen ajanlaskun alkua. Vaikka lukisin kuinka monta antiikin aikaista teosta, olen aina yhtä positiivisesti yllättynyt niiden älykkyydestä ja soljuvuudesta. Lempiteokseni näistä on yhä Metamorphoses, mutta An Ethiopian Romance ei myöskään ole huono valinta. Kirjoittaja pitää monitahoisen juonensa kaikki langanpätkät käsissään taitavammin kuin moni selviää yhdestä juonenpätkästä; jo se tekee kirjasta luettavan!
• Juha Itkonen: Seitsemäntoista En tiedä mikä Itkosessa ja hänen teoksissaan on, mutta en pidä niistä juuri lainkaan. Varsinkin tämä kirja vihastutti: päähenkilö, joka on satiiri Itkosesta itsestään, on niin suuri kusipää ja vastenmielinen tapaus, että vihastuin Itkoseenkin vain lisää (vaikka toki tiedän, että kirjailija ei ole sama henkilö kuin hahmonsa). Mietin myös paljon sitä, mikä minua ärsytti eniten Anna minun rakastaa enemmän -teoksessa: tekstin kieli. Se oli parempaa tässä kirjassa, mutta silti jokin siinä häiritsi edelleen. Se on kuin Terhi Rannelan käyttämä kieli; teksti on sujuvasti kirjoitettua ja, vaikkei yllä lähellekään täydellisyyden rimaa, parempaa kuin suurella osalla nykykirjailijoista. Kuitenkin se on kylmää - en saa kiinni tunteista tekstin lomassa (jos niitä edes on). Ongelma ei ole yhtä suuri kuin Anna minun rakastaa enemmän -kirjassa, mutta häiritsi minua silti koko teoksen ajan. Toivoisin, ettei olisi häirinnyt, sillä tarina itsessään on melko hyvä ja rakenteellisesti teos on todella hieno ja ennen kaikkea toimiva - pidin kovasti saman tarinan eteenpäin kuljettamisesta erilaisin kerrontatavoin (muun muuassa yhden ihmisen kirjoittamat sähköpostit). Itkonen on myös saanut sisällytettyä teokseen, vihastuttavan päähenkilönsä ammatin ja ongelmien kautta, muutamia virkistäviä mietteitä kirjailijana olemisesta, kirjoittamisen etiikasta ja ylipäätään kirjojen kirjoittamisesta. Tämä on siis kirja, jota haluaisin rakastaa, mutta josta kykenen pitämään vain puolivillaisesti. Teoksessa on niin monta minua häiritsevää asiaa, että hyvät jutut jäävät niiden varjoon. Silti sanoisin, että kaikkien vakavasti kirjoittamista pohtivien tulisi lukea tämä teos, juuri kirjoittamiseen liittyvien aatteiden ja tunteiden vuoksi. Ja koska rakenteellisesti kirja tosiaan on aivan loistava.
• Nathaniel Hawthorne: Paholainen käsikirjoituksessa Pidin tästä aika paljon! Tekstistä oikein huokui 1800-luvun puolivälin New Englandin elämä moraaleineen, ideaaleineen ja pikkukaupungin touhuineen. Novellit olivat hyvin paljolti samankaltaisia kuin Edgar Allan Poen, joskin ilman Poelle tuttuja pahaenteisen pelottavia osia. Hawthornen teksteissä oli myös ajoittain yliluonnollisuuksia, mutta ei läheskään sellaisessa synkkyyden ja pelon ilmapiirissä kuin Poella. Kaiken kaikkiaan sulostuttava pieni lukukokemus: ei mitään ihmeellistä tai merkittävää, mutta sivuja kääntyili silti nopeaan tahtiin.

Ensi viikolla luvassa on oikea herrasmiesten kerho, sillä vuoroaan odottavat sellaiset ihanat herrat kuin Camus, Shakespeare ja Poirot (Agatha Christien avustuksella).

Olen myös saanut The Lord of the Ringsin luettua! Vielä pitää selata liitteet läpi, mutta tuskin niihin kauaa menee...?


Tällä kertaa haluaisin kuulla teiltä, mitä pidätte novelleista ja novellikokoelmista. Arvotatteko ne jotenkin romaanien alapuolelle (tai jopa yläpuolelle), vai saavatko ne omien ansioittensa mukaan arvostuksenne?

Onko teillä lempinovelisteja? (Saatte toki mainita myös inhokkinne, jos sellaisia löytyy!)

Itse pidän Sherlock Holmesin seikkailuista (tarkoitan nyt siis Conan Doylen kirjoittamia lyhykäisiä tarinoita enkä ainoastaan kirjaa nimeltä Sherlock Holmesin seikkailut), Edgar Allan Poen novelleista ja Maria Jotunin teoksista Suhteita ja Rakkaus. Myös Margaret Atwoodin Moral Disorder, jonka luimme English A2 -kurssilla IB:llä, on jäänyt mieleen hienosti rakennettuna ja monitasoisena teoksena, vaikka se ei henkilökohtaisiin lempiteoksiini kuulukaan.

Viikon yksikkö

Tällä kertaa viikon kirjoja on vain yksi! Kuinka masentavaa. Olen viime aikoina lukenut niin montaa kirjaa yhtä aikaa, että miltei ihmettelen tätä yhtäkin loppuunluettua.

Pidemmittä puheitta, hyvä naiset ja herran, 1001 kirjan listani numero 3:

• Chariton: Callirhoe Rakastan näiden todella vanhojen tarinoiden lukemista ja sitä, että hyvin vähän on muuttunut nykyaikaan verrattaessa (poislukien teknologia, tietenkin). Kaikki sotimiset ja naisten ja miesten karakterisoinnit ja suhteiden konfliktit ja väärinkäsitykset ja vaikeudet - mitä tapahtui ennen ajanlaskun alkua, tapahtuu yhä edelleen ympäri maailman. Olin myös hyvin vaikuttunut siitä, kuinka kehittyneitä oikeudenkäynnit, alihallitsijasysteemit ja muut olivat jo Callirhoen tapahtuma- ja kirjoitusaikoihin. Tarina itse on hyvin saippuaoopperamainen, mutta se on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon romaanien ja näytelmien rakenteellisen rikkoutumisen ja muokkautumisen tarinan kirjoitusaikoihin. Kertomuksessa ei ehkä ole syvällistä selittelyä siitä, miksi hän teki sitä ja tämä tätä, mutta päämotiivit selitetään kyllä lukijalle selkeästi, eikä tarinassa juuri mikään jää mättämään tai epäselväksi. Saippuaoopperaa muistuttavat tapahtumat ja nopeus, jolla uskomattomat ja häiritsevät tapahtumat seuraavat toisiaan, saattavat häiritä joitakin. Jos sitä ei ota huomioon, tämä on riemastuttava pikku tuulahdus menneisyydestä. Tässä on kaikkea: draamaa, romantiikkaa, sotia, konflikteja... Ei Callirhoe mikään Metamorphoses ole, mutta hupaisa pikku lukukokemus silti.

Ensi viikolle toiveissani on saada ainakin kaksi kirjaa (yhden olen jo lukaissut) ja enemmän interaktiivisuutta näihin merkintöihin!


Tässä onkin kysymys teille, lukijat: mikä on saippuaoopperamaisin tai absurdein teos, jonka olet lukenut? Oliko se näistä ominaisuuksistaan huolimatta - tai niiden takia - hyvä kirja?

Kolmen tuhannen ja yhden vuoden tarinoita

Makoisaa joulunjälkeisaikaa! Toivottavasti vietitte mukavat joulut ja saitte mahtavia lahjoja.

Tämä merkintä on lähes viikon myöhässä rakkaan kissani vakavan sairastumisen ja oman laiskuuteni takia, mutta eipä sillä ole niin väliä, koska kuten viime viikolla pelkäsin, en saanut yhtäkään kirjaa luettua. Luin kyllä, mutta en saanut yhtään kirjaa loppuun asti. Tästä tulee siis hieman erilainen "viikon kirja" -merkintä.

Pari vuotta sitten kiertelin kouluni vieressä olevassa Suomalaisessa kirjakaupassa hyppytuntiani viettäen, ja silmiini osui teos, josta en saanut enää silmiäni irti. Menin kouluun, kiemurtelin itsekseni ja palasin ostamaan kirjan, ja raahasin sitä sitten iloisena ympäri koulua ja keskustaa koko loppupäivän (sanon "raahasin", koska teos ei tosiaan ole mikään kevyt pikku pokkari).

Kirja, jonka ostin, on nimeltään 1001 Books You Must Read Before You Die. Siinä on nimensä mukaisesti 1001 englanninkielistä teosta, jotka tekijöiden mielestä olisi hyvä lukea elämän aikana. Kirjoja ovat valinneet ja perustelleet yli sata kuuluisaa kirjallisuushenkilöä ympäri maailman, ja teoksia löytyy joka aikakaudelta. Kirjat ovatkin teoksessa kronologisessa järjestyksessä.

Ostettuani kirjan selailin sitä ja laskeskelin, että olen lukenut hieman alle sata sinne päässeistä teoksista. Päätin kuitenkin, että luen kaikki siinä järjestyksessä, jossa ne on esitelty. Aloitin siis aivan alusta, kategoriasta pre-1600s.

Ensimmäinen teos listalla oli Aesop's Fables, josta pidin. Suloisia, jokaisen lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita, joita myöhemmät kirjoittelijat ovat muokanneet ja kopioineet.

Toisena oli kirja, joka vei minulta suorastaan jalat alta ihastuksesta; Ovidiuksen (englanniksi Ovid) Metamorphoses.

Luin Penguin Classicsin julkaiseman uudehkon, free verse -muodossa latinasta englanniksi käännetyn version. Latinaa täysin taitamattomana ja teosta ennalta tuntemattomana en osaa sanoa, kuinka hieno tai osuva käännöstyö oli, mutta minut se ainakin vakuutti kielellään ja heksametreillään. David Raeburn on tehnyt tunnokasta työtä kääntäessään teoksen, ja lisäksi kirjasta löytyy monisivuinen introduction; joka "luvun" (teos on jaettu viiteentoista "lukuun" eli kirjaan) alussa oli lyhyehkö, helpostiymmärrettävä tiivistelmä ja selitys tulevasta luvusta; hyvin monipuoliset huomautukset ja lisämerkinnät tekstin henkilöitä, historiaa ja konteksteja koskien; ja lopussa on vielä antiikin mytologian erisnimien hakemisto selityksineen, sekä yleinen sanahakemisto tekstiä koskien.

Ovidiuksen eeppinen runo kertoo, lyhyesti sanottuna, maailman kulusta ja jumalten elosta aikojen alusta lähtien aina Ovidiuksen omiin aikoihin asti. Tarinoista löytyvät kaikki tutut jumalhahmot kreikkalaisroomalaisesta mytologiasta, sekä huima liuta hieman vähemmän tunnettuja. Teoksen nimi viittaa lähes joka sisustarinasta löytyvään muodonmuutokseen, joka on yleensä fyysinen (kuten kansikuvassa näkyvä Apollon jahtaaman Daphnen muuttuminen puuksi) ja joka on samalla kirjan läpi kantava voima ja jatkuva teema. Myös lukija kokee muutoksia: päähän valuu joka sivulta älytön määrä uutta tietoa sekä vanhan uudelleenymmärtämistä ja uudelleenverkostoimista. Jos se kuulostaa liian hienolta ollakseen totta, lisään vettä myllyyn sanomalla, että pelkkä teoksen sisältämä kieli on kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan huikaisevaa, ja minä ainakin menin aivan sanattomaksi joka kerta, kun muistin, että teos on alunperin julkaistu vuonna 8 j.a.a. Tarina ei todellakaan ole "tylsä, kuiva antiikkinen runoelma" vaan sisältää runsain määrin sotia, himokkaita kohtaamisia ja muita ikiaikaisia aiheita. Voisi melkein sanoa, että tässä on antiikin Kreikan ja Rooman Kauniit ja rohkeat.

Tämä oli viime kesän paras kirja, jonka luin. Muut lukivat Twilight-sarjaa ja kioskin hyllyltä löytynyttä uusinta harlekiinikirjaa, ja minä nautin hieman vanhemmasta "halpisromantiikasta" partneria vaihtelevien jumalten ja jumalattarien ja muotoaan muuttavien ihmisparkojen kanssa.

Kirja on klassikko juuri siksi, että se kestää lukemista vuosisatojen - tai tässä tapauksessa vuosituhansien! - kuluessa. Näillä avuilla tämä teos porskuttanee uljaasti vielä parin tuhannen vuoden kuluttua.


Tällä hetkellä minulla on viimein käsissäni listan seuraava eli kolmas kirja, Charitonin Callirhoe. Enköhän minä muutamassa sadassa vuodessa saa listan luettua, tätä vauhtia!