Ihmissuhdeopas OAG:ltä ja viiniporhon murha

Olen tainnut pitkän elämäni aikana lukea yhden ihmissuhdeoppaan, ja se oli niin naurettava, että hämmennyin kovasti kuullessani, ettei se ollutkaan parodia. Kyseessä oli totta kai ikimustoinen Säännöt-teos, jossa neuvottiin muun muassa, että jos mies ei ensitreffeillä oikein pidä nenästäsi, sinun tulee leikkauttaa se paremman näköiseksi.
Kirjan painoarvoa söi myös se, että molemmat kirjoittajista olivat eronneet tai eroamassa teoksen luomisprosessin tiimoilta. Näiltäkö ihmisiltä haluan saada vinkkejä elämäni hallintaan?

En kuitenkaan menisi haukkumaan oppaita, sillä oikeanlaisista, asiallisista maalaisjärkeä viljelevistä opuksista on varmasti oikeasti apua monelle. Oppaita löytyy myös joka lähtöön laihduttamisesta töissäpärjäämisen kautta mielialahäiriöisen kumppanin kanssa elämiseen.
Itse sain eräs joulu lahjaksi terapiani loputtua äkillisesti Dr Philin kirjan Pidä huolta itsestäsi. Omistuskirjoituksena oli "Paremman terapian puutteessa..." ja juuri siihen se sopikin. Kirja ei poistanut ongelmiani tai edes korjannut niitä (pöh!), mutta se antoi minulle uusia näkökulmia ja asenteita tuttuihin tilanteisiin ja pulmiin - ja jo pelkkä kirjan lukeminen merkitsi sitä, että otin aikaa itselleni.

That said, olen suuri huumorin ystävä, ja mikäs sen parempaa aineistoa mahtavalle komedialle kuin ihmissuhteet, varsinkin romanttiset sellaiset!
Dekkarit ovat myös oivaa viihdettä, vaikkeivat aiheutakaan samanlaisia naurunpyrskähdyksiä...
Viikon kirjoihin, siis:

• Danielle Whitman: He Just Thinks He's Not That Into You. The Insanely Determined Girl's Guide to Getting the Man She Wants Parodiaversio ihmissuhdeoppaista kuten He's Just Not That Into You. Odotin teokselta paljon, koska hyvää lähdemateriaalia on niin huimasti, mutta petyin: nide on melko ohut, ja yhdelle sivulle on ahdettu vain yhden kappaleen verran tekstiä, joten teoksen lukaisee kevyesti puolessa tunnissa. Lisäksi teoksen "vinkit" olivat melko ääripäälaatua, joten huumori tuntui liiallisen kärjistetyltä. Olisin pitänyt enemmän hienovaraisemmasta pilkasta ja pilailusta. Tällaisenaankin teos on kyllä hauska ja lukemisen arvoinen - kuten Eniten vituttaa kaikki -sarjan kanssa, osa teoksen hupia on nimenomaan se, että jokainen lukija löytää itsensä ainakin yhdestä kohdasta kirjaa. Whitmanin kirja tarjoaa lukijalle muutaman hauskan pyrskähtelyn ja hieman asenteenmuutosta ihmissuhteisiin näiden kirjojen ahmijoille. Overly Attached Girlfriend -memeen koskaan samaistuneet ainakin saavat hiukan mietittävää tästä!
• David Dickinson: Death of a Wine Merchant Lord Powerscourt -sarjan yhdeksäs osa. Aloitin tosiaan sarjaan tutustumisen tästä teoksesta, joten kenties mielipiteeni olisi hitusen myötäilevämpi, jos olisin lukenut sarjaa kronologisessa järjestyksessä. Juoni on onneksi joka kirjassa omansa, joten sikäli sarjaa voi lukea miten päin haluaa, ja hahmotkin tulevat pian tutuiksi taustatarinoineen. Valitettavasti ainakin tässä teoksessa hahmot kärsivät staattisuudesta ja kerronta puolestaan ylisähköistämisestä - seikkaperäinen kuvailu luo saman vaikutelman kuin kullattu ruoste. Dickinson koettaa vyöryttää lukijalle kerralla liikaa, ja täten kaikki jää kovin pintapuoliseksi. Juoni (josta ei edes voi oikein sanoa muuta kuin sen, minkä jo nimestäkin voi päätellä) kyllä kulkee periaatteessa ihan vauhdikkaasti niin Englannin kuin Ranskan puolella, mutta kertomusta ei hyvällä tahdollakaan voi kuvailla kovin mielenkiintoiseksi. Kirjan laskee käsistään ihan mielellään, mikä ei koskaan ole hyvä merkki. 1900-luvun alun kaupunkilaistunut Englanti ja Ranskan maaseutu miljöinä toimivat, kuten myös aiemminkin kehumani sarjan comic relief Johnny Fitzgerald, yksityisetsivälordin ystävä ja oikea käsi. En haluaisi lytätä sarjaa, sillä ei se kehno ole (ja kenties tämä tietty osa oli vain keskinkertainen), mutta parempiakin on. Tämä lienee suunnattu niille, jotka ovat jo ahmineet Poirot't ja Holmesit moneen otteeseen.

Lukuvuorossa on edelleen sama kolmikko (+ yksi iltalukemisto) kuin aiemminkin. Näe ja koe: Irlanti on tosin menossa takaisin kirjastoon perjantaina, jonka jälkeen Roope Ankan lukaisee nopeasti loppuun... Vaikka olenkin pitänyt nykyisistä teoksista paljon, on mukava saada hieman vaihtelua pian. Agatha Christien Curtain kutkuttaakin jo lipaston päällä odotellen, ja olisi korkea aika jatkaa A Thousand Nights and One Nightin lukemista!

Loppuviikosta olisi myös riehumispaikkana Helsingin kirjamessut, joten sieltä tarttunee taas kassillinen uutta luettavaa mukaan...

Luottosarjoja

Tällä kertaa viikon kirjoiksi valikoitui kirjoja, joiden sarjaa olen muutenkin lukenut mielelläni ja joita aion lukea jatkossakin. (... Haha, pitäisiköhän joskus keksiä jotakin oikeata sanottavaa, eikä vain etsiä pintapuolisesti yhteisiä tekijöitä teoksista?)

• David Dickinson: Death in a Scarlet Coat Lord Powerscourt -yksityisetsiväsarjan kymmenes teos (aloitin sarjan lukemisen fiksusti yhdeksännestä osasta!). Tällä kertaa Powerscourt tutkii jahtiaamuna kuolleena löydetyn lordin murhaa ja uusin veritöihin johtavaa ketjua unisessa pikkukylässä. Juoni kuulostanee tutulta, sillä asetelma on englantilaisdekkareissa hyvin yleinen. Dickinson saa kuitenkin teoksensa eroamaan Marpleista ja Poirot'n seikkailuista hahmoillaan - jokseenkin staattiset hahmot, vaikkakin melko pinnallisesti rakennettuja, ovat mukavaa seuraa lukijan koettaessa päästä mysteerin juurille. Sivuhahmot on tehty mielestäni riittävän oivaltavasti, ongelmana on sarjassa toistuvasti esiintyvien hahmojen yksipuolisuus. Lord Powerscourt selvittää kaiken ja hänen ihastuttava vaimonsa on kaikessa hyvä - onpa puuduttavaa! Onneksi Powerscourtin ystävä ja sarjan comic relief Johnny Fitzgerald on niin mainio ja toimiva hahmo, että pääpariskunnan virheetkin antaa anteeksi. Pidin Dickinsonin tavasta tuoda esille tapahtuma-ajan kulttuuria muun muassa Silver Ghost -auton avulla - ilman hevosia kulkeva vehje! - ja informaatiohan kulkee poliisilaitoksen väen kesken iskemällä nuori konstaapeli pyörän selkään. Kuten edellisessä osassakin, nautin teoksen juonesta, murhan tai pikemminkin murhien selvittelystä, ja mukavista hahmoista miellyttävine miljöineen, mutta jokin jää uupumaan Dickinsonin teoksista joka kerta. Ne eivät missään nimessä ole huonoja, mutta lukemisen jälkeen lukijalle jää epämääräisen tyytymätön tunne. Se ei onneksi ole suuri tai kestä kovin pitkään, joten sarjan uskaltanee lukea, haha. Kenties se johtuu vain siitä, etten ole lukenut hahmojen alkuvuosien seikkailuja! Asia korjaantuu tai ainakin selviää lukemalla lisää...
• Terry Deary: Karmea totuus keskiajasta Karmea totuus... -sarja on, kuten toivottavasti kaikki hyvin tietävät, yksi maailman parhaimpia kirjasarjoja kaikenikäisille. Sarjasta löytyy teoksia monipuolisesti suklaasta matematiikkaan, ja vaikka kirjoittajia on monia, kirjojen taso pysyy vitsikkään muikeana. Huumorin avulla kerrottu tietokavalkadi iskostuu kummasti helpommin - yrittämättäkään - päähän kuin pölyinen vuosilukuluettelo. Deary on tullut sarjaa lukiessa tutuksi monen historiallisen kirjan tekijänä, ja tässä kyllä on mies oikeassa ammatissa. Karmea totuus keskiajasta on halkileikkaava, kevyydestään huolimatta syväluotaava ja monipuolinen katsaus keskiajan brittien karmeaan elämänmenoon niin yläluokkaisten kuin maalaisten osalta, unohtamatta koko Euroopan kiertomatkan tehnyttä Mustaa surmaa. Kuten historiallisten romaanien kanssa, kaikkia faktoina esiteltyjä tiedonpalasia ei välttämättä kannata niellä ainakaan maistelematta (vaikka täytyy sanoa, etten ole mitään räikeän väärää koskaan Dearyn kirjoista löytänyt), mutta pääosin Karmea totuus... -sarja antaa lukijalleen nimenomaan sitä, mitä lupaa: karmean uskomatonta totuutta. Koululaisille sopivilla vitseillä varusteltuna! What's not to love? Historia ja huumori saisivat liittoutua useamminkin.

Lueskeluvuorossa on tällä hetkellä menossa toinen hupaisa historianopus, 1000 Years of Annoying the French, ja vanhat tutut Dublin ja Näe ja koe: Irlanti. Dublinista tosin on enää aukeamallinen jäljellä, joten Roope Ankan elämä ja teot pääsee pian ihailtavaksi.

Uutuutena blogista löytyy nyt tuosta yläoikealta GoodReadsin viimeaikaiset touhuiluni. Twitteriä en juurikaan käytä, joten olkoon GoodReads-touhuamispäivitykseni tämän blogin Twitter-boksi.
Pitkään uuden laatikon tilalla hillunut keskeneräisten lukemistojeni laatikko on edelleen olemassa ja löytyy suosikkilinkkien ja infopisteen välistä (koska kaikille tänne eksyneillehän on älyttömän huikaisevan tärkeätä saada tietää, mitä kirjoja currently-reading -hyllylläni on GoodReadsissä!).