Kirjamessut 2012

Kävin tosiaan tänäkin vuonna Helsingin kirjamessuilla ihmettelemässä ja mököttämässä. Pitkän kiertelyn jälkeenkään ei ollut löytynyt mitään ostettavaa, joka ei joko ollut järjettömän kallista tai takuuvarmasti kirjaston hyllyssä. (Omistan jo niin monta hyllyllistä kirjoja, että valikoin nykyään ostokseni huolella.)

 

Ruokapuolella maistiaisten parissa piipahtamisen jälkeen mieliala ilmeisesti nousi kuitenkin sen verran, että ostettavaakin löytyi. (Kirjamessuilta ei lähdetä tyhjin käsin! Se on sääntö!)

 

Kannoin kotiin seuraavat:

 

 

Molemmat teokset ovat luultavasti HelMetissäkin, mutta olivat niin halpoja, että kelpuutin ne kainaloon. Luin ne myös innolla jo - Kuivilla oli hengästyttän hieno lukuelämys. Exäni huutaa! -teos sai minut lähinnä vaivaantuneeksi, mutta lisää molemmista, kunhan niiden arviointivuorot tulevat.

 



 

Iki-ihana Mummo oli päässyt muistikirjankin kanteen, ja kun muistiolla oli kovakantiseksi, paksuksi päiväkirjatekeleeksi hintaa vain kolme euroa, nappasin kaksi mukaan. Toisen annan huonomuistiselle äidille syntymäpäivälahjaksi, toisen käytän itse päiväkirjana.



Suosikkimaani Iso-Britannia ja yksi lempilausahduksistani ikinä yhdessä - pakkohan tämä oli ostaa.



Lontoo-muistikirjasetin toinen osa.

 

Upea, ihana, samastuttava Marilyn hauskan metallikantisen muistikirjan kannessa - ei ollut kysymystäkään siitä, että jättäisin tämän ostamatta.

 

 

Vaikka aluksi pelkäsinkin, että joutuisin lähtemään kotiin pahoillamielin ja tyhjin käsin, saatiin sitä rahaa palamaan loppujen lopuksi vähän liikaakin!

Yllänäytettyjen lisäksi ostin isälle syntymäpäivälahjaksi Fingerpori-setin, kaverille Angry Birds -vihkon (taas ne typerät linnut, kirjamessuilla! Kirjat ja vihkot hahmoista nyt vielä menettelevät, mutta mitä teki paikan päällä esimerkiksi pehmolelukoju?), ja kotiintuomisiksi upeita brittiruokia (lähinnä eri cheddar-lajikkeita ja suklaakeksirasian) ruokamessujen puolelta.

 

Kai sinne uskaltautuu ensi vuonnakin...

 

Tällä kertaa eivät edes tuputtaneet Helsingin Sanomien tiskeillä tilaamaan lehteä! Edistystä.

Tuotteistetaan kaikki!

Kuulin vasta tänä maanantaina, että Suomalaisesta kirjakaupasta saa pussilakanasettejä. Rikon lauseen osiin, että se varmasti painottuu oikein. Kirjakaupasta. Saa. Pussilakanasettejä.

Meneeköhän tämä kohta siihen, että kirjat pitää tilata internetin kautta, kun itse kauppa on täynnä Angry Birds -lakanoita ja Tiimarista tuttuja korunrakentelupaketteja?

Oheistuotteiden myynti on mielestäni sallittavaa ja jopa suotavaa silloin, kun tuotteilla on selkeä yhteys kaupan päämyyntitavaraan, eli tässä tapauksessa kirjoihin. Fingerpori-lahjapussit ja sitaateilla koristellut kangaskassit sun muut sopivat mielestäni mainiosti kirjakaupan valikoimaan, kunhan niitä itse teoksiakin löytyy hyllyistä.
Sietäisin kai jopa kirjallisuusteemaisia pussilakanoita juuri yllämainitusta syystä.

Angry Birds -pussilakanoita en ymmärrä.
Kyllähän Angry Birds -tuoteperheestäkin löytyy kirja jos toinen, mutta alkuperäinen tuote on mobiilipeli.

"No, mutta! Myydäänhän kirjakaupassa lautapelejäkin!"

 Totta, totta. Mobiilipeli on kuitenkin eri asia; se on ostettavissa vain älypuhelimien omista sovelluskaupoista, eli sitä ei edes etsimällä löytäisi kirjakaupan hyllystä. Sen alkuperäinen ilme ei ole kirja tai mikään sinne päinkään.

Angry Birds -lautapelejä (jos sellaisia edes on, en ole aivan varma asiasta) saisi mielestäni myydä kirjakaupassa, jos sinne kerran on lautapelejä muutenkin laitettu myyntiin - tosin kysymys kuuluu edelleen: miksi kirjakaupassa on lautapelejä myynnissä?

Niin vihaisia lintuja kuin muita pelejä ja vehkeitä ja korusettejä ynnä muita saa kaikista hyvinvarustelluista marketeista; miksi kirjakaupan pitää uhrata huomattava osa rajallisesta tilastaan niille?

Kirjakaupan pitäisi mielestäni keskittyä myymään kirjoja, vihkoja, kyniä, tarroja, kortteja ja sen sellaisia - askartelutarvikkeetkin ovat hieman kyseenalaisia, mutta kätevästi saatavilla kaupasta kirjaostosten ohella.
Minä ainakin menen kirjakauppaan ostamaan kirjoja, muistikirjoja, kyniä, toimistotarvikkeita, kortteja ja tarroja - tässä järjestyksessä. Liikkeen nimikin on kirjakauppa.
Tuntuu melkein, että kirjakauppojen oheistuotemyynti on virhemarkkinointia: lintulakanoita kaivatessani suuntaan ilman miettimistä ensimmäisenä esimerkiksi Prismaan tai Citymarketiin, enkä varmasti ole ainoa.

Mikäli asiaankuulumattomat oheistuotteet veisivät vain pienen nurkan kaupan tilasta, asia olisi kenties helpompi niellä. Tällaisenaan, joskus jopa puolet pienen kaupan fyysisestä liiketilasta vievänä ilmiö on liian suuri.
Meneekö kirjakaupoilla niin huonosti, että myyntituloksia pitää parantaa tällaisten tuotteiden avulla?

Jos näin on, voisiko tilannetta parantaa jollakin muulla tavalla? Esimerkiksi miettimällä uusiksi hinnoittelua tai oheistuotevalikoimaa...?

(Ystäväni osti maanantaina A Song of Ice and Fire -sarjan ensimmäisen osan, Valtaistuinpeli, suomeksi pokkaripainoksena. Se maksoi €27,95. Kirjan vieressä oli viisiosainen setti sarjan ilmestyneitä osia englanniksi, hinta €24,95 eli alle viisi euroa per kirja. Mielenkiintoista.
Itse tilasin jo keväällä J.K. Rowlingin uuden kirjan The Casual Vacancy, ja hintaa ennakkotilauksella oli £10. Suomalainen kirjakauppa mainosti brosyyrissään samaista teosta hintaan €26,95.)

Aakkosia.

Tiedättekö, mikä minua ärsyttää?

Oikea vastaus on "aika hiton moni asia", mutta ollakseni tarkempi, minua ärsytti eräs asia suhteettomasti vieraillessani Akateemisessa kirjakaupassa.

Sanon "suhteettomasti", sillä asia on periaatteessa mitättömän pieni, mutta mielestäni silti tarpeeksi huomattava aiheuttamaan ärtymystä.

Etsin hyllystä Sir Arthur Conan Doylen teoksia, eikä niitä löytynyt. Osoitin ystävälleni hämmentyneesti kirjahyllyä ja totesin, että tässä kirjat olisivat, mutta niitä ei ole ainuttakaan. Miten Helsingin suurimmassa kirjakaupassa ei ole Conan Doylen teoksiä hyllyssä?

Ystäväni siirtyi metrin oikealle ja löysi kirjat.

Arvatkaa, missä vika oli.


Kyllä. Minä etsin tyhmänä C-kirjaimen kohdalta (kirjathan ovat tekijän sukunimen mukaan aakkostettuina), kun taas kirjat olivat D-kirjaimen kohdalla.

Vika ei tässä tapauksessa ollut harmittavan häiritsevä, sillä C ja D ovat onneksi vierekkäin, mutta mitä jos Holmesin luoja ei olisikaan Conan Doyle vaan esimerkiksi Conan Xavier?

Ymmärrän myös, ettei jokaikinen kadulla tallaaja tiedä tai välitäkään tietää, että Conan Doyle on kaksiosainen sukunimi, eikä toinen etunimi ja sukunimi -pari, mutta odottaisin Akateemisen kirjakaupan tasoiselta putiikilta asian tietämystä.

Conan on toki nimenä hämäävä, sillä se kohdataan useimmiten etunimenä. Tämän asian olisi kuitenkin voinut tarkistaa helposti ja nopeasti internetistä tai jopa kirjojen takakansiteksteistä tai tekijänoikeustiedoista.


Itse taas hämäännyin Edgar Allan Poen kanssa. Allanhan voisi myös olla toinen etunimi, jättäen sukunimeksi vain Poen, mutta Allan oli Edgarin adoptioperheen sukunimi, joten eikö Edgarinkin sukunimi olisi Allan Poe?

Järkeilyni oli Wikipedian mukaan ihan siedettävää, mutta Poe otti oman sukunimensä takaisin käyttöön otettuaan adoptioperheen Allanin toiseksi etunimekseen.


Eli muistakaa kirjakaupassa: "Conan Doyle, Arthur" ja "Poe, Edgar Allan".

Poe ja Conan Doyle ovat ainoat "kolminimiset" kirjailijat, joita luen paljon, mutta kunnioitettavaan komppaniaan kuuluvat myös muun muuassa Ford Madox Ford, Mario Vargas Llosa ja Gabriel García Márquez.

Ei nimi miestä pahenna.

Lue kirja!

Meitillä on ollut niin kirjoja pursuileva viikko, että...!

Napsin tuossa äsken sitten iPhonella kuvia pinoistani, joten saatte nyt tiivistetyn esittelyn viikostani.

Ensinnäkin poimin maanantaina suihkusta ryömiessäni meidän poisannettavien kirjojen pinosta Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat -teoksen. En ole mikään Suomi-fani eikä Suomen historiakaan juuri iske niin kuin kunnon kansalaiseen kuuluisi, mutta selailin kirjaa ja se vaikutti ihan lupaavalta. Sitä paitsi Väinö Linnan Tuntematon sotilas oli niin suuri positiivinen yllätys, että pitäähän minun tätäkin koettaa.



Sitten kiiruhdimme Elinan kanssa Tikkurilan kierrätyskeskukseen (osoite on Horsmakuja 6, 01300 Vantaa) etsimään VHS-elokuvia. Emmehän me edes ensin päässeet elokuvaosastolle asti, kun silmiimme osui kirjaosasto. Ei valikoima ole mikään järkyttävän suuri, mutta kyllä me luultavasti melkein tunnin pengoimme hyllyjä ja hihkuimme löytöjämme. Minä ostin alla näkyvät 10 kirjaa (hintaa tuli vain 6,80e!) ja kuitin mukaan säästin kiinteitä luonnonvaroja 26,6 kg. Hyvä juttu kaikin puolin, siis!

Seuraavat pari päivää sujuivat hyvin kirjaston kirjojen parissa (kyllä, kävimme sielläkin Elinan kanssa). Kaksi kirjaa on jo luettu, niistä lisää ensi viikon viikon kirjoissa, ja kaksi on kesken.

Eilen kuitenkin oli taas oikea törsäilypäivä. Saatuani rahaa olin luvannut itselleni matkan kirjojen Mekkaan eli keskustan Akateemiseen kirjakauppaan, ja niin me suuntasimme sinne Marian kanssa. Pyörimme siellä reilun kaksi tuntia, emmekä edes ehtineet yläkerran osastoille. No, ensi kerralla sitten...
Olin luvannut itselleni, että saan ostaa kolme kirjaa tai 50 eurolla. Molemmat ehdot toteutuivat, harvinaista kyllä! Seuraavalle satsille tuli hintaa vajaa 46e (tosin siinä on mukana kanta-asiakasalennus...).

Pahoittelen pikselöitymistä, mutta saanette onneksi selvää. Kuvassa on siis kolme pokkaria, jotka olivat -20%, suloinen kansio, uusin päiväkirjani ja magneettinen kirjanmerkki, jossa lukee ladygagamaisesti "Give a girl the right pair of shoes... and she can conquer the world."

Akateeminen kirjakauppa on muuten edelleen ykkösvalintani, sillä sen valikoimia ja tunnelmaa ei voita mikään, mutta minua otti päähän todella paljon epäystävällinen, tympeä henkilökunta. Eräs myyjä oli koko ajan ystäväni ja minun tielläni eikä voinut väistyä sitten millään, ja kassaneiti puhutteli minua kuin halpaa makkaraa. En minä mikään kuningatar olekaan, mutta minä olen asiakas. Odottaisin Akateemisen tasoiselta kaupalta hieman enemmän palvelun osalta...

Olin kuitenkin todella iloinen ostoksistani - ja samoin siitä, että Marian kanssa kahvilassa ollessamme pohdimme pitkään muun muuassa sanojen "keksi" ja "pikkuleipä" eroa ja syntyperiä. Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia!



Kotiin tullessani minua odotti vielä muutama kirja lisää, kun tuttavamme oli tyhjentänyt hyllyjään ja lahjoittanut löytöjä meille. Ihanan huomaavaista: muotihullulle teinisiskolleni vaatteita, minulle kasa kirjoja!

Kaksi kirjoista siirsin syrjään tuleviksi blogiarvonnoiksi, mutta nämä minä luetutan itselläni jossakin vaiheessa:

Mikä mahtava viikko siis! Aivan hykertelen onnesta, vaikka eilinen Sherlock Holmesin loppu saikin kyyneleet silmiin.

Haaveasuntoni kirjastohuone kerää sisältöä mukavaan tahtiin...

FAIL.

Pyydän anteeksi niiltä, jotka odottivat viikonlopun merkintää... Poskiontelontulehdus ja prokrastinointi yhdessä laiskistivat minut niin, etten täyttänyt velvollisuuksiani. Tämän viikon viikonloppuna saatte kahden viime viikon viikon kirjat kerralla. (Tässä virkkeessä toistuu sana "viikko" hupaisan monta kertaa.)

Kun aloitin blogin, olin täynnä ideoita ja innostusta. Molempia riittää edelleen, mutta joskus on älyttömän hankalaa raahautua koneen ääreen ja muotoilla epämääräiset tunnepohjaiset ajatukset järkeviksi, asiallisesti muotoilluiksi virkkeiksi.

Se on typerää, sillä kirjoittaminen on asia, jota harjaannuttaa vain sitä harjoittamalla. Intensiivinen ja monipuolinen lukeminen toki kasvattaa sanavarastoa ja lauseenjäsennyskykyä, mutta jollei taitojaan harjoita, ne unohtuvat nopeasti. Pitäisi kai asennoitua blogin kirjoittamiseenkin noina "hankalina päivinä" samalla tavalla kuin aikanaan koulussa väkersimme esseitä toisensa perään - ne saattavat olla tylsiä ja puuduttavia, mutta loppukokeiden tullessa on ainoastaan kiitollinen kaikesta näkemästään vaivasta.


Vaikka kirjoittaminen on takunnut, lukeminen on jaksanut ilahduttaa minua. Tällä hetkellä työn alla ovat (eniten) One Hundred Years of Solitude, The Other Boleyn Girl ja se ainainen Raamattu. Valikoima ilahduttaa minua paljon iltaisin, kun voin omassa sängyssäni istuskellen hypätä Etelä-Amerikan viidakosta keskiajan Englannin hovin kautta ajanlaskun alkua edeltävään Israeliin. Pieni pino kirjoja toimii kuin Muumien aikamatkustuskone!

Kävin tänään myös kuikuilemassa kaupungilla palloillessani, miltä Kampin uudistunut Suomalainen kirjakauppa näyttää. Aika tyylikäs! (Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia.) Kirjojen määrä on kenties hieman vähentynyt muiden tavaroiden tieltä, mutta saahan niitä opuksia tilattua netistäkin... En ole oikein ilahtunut muutoksesta, mutta minkäs minä sille voin. Tumma ja pelkistetty design oli aika erikoinen verrattuna vanhaan kirkkaaseen, punavoittoiseen tyyliin, mutta toisaalta Iso-Britanniassa Waterstone's on luottanut samaan tummanpuhuvaan designiin jo pitkään. Itse asiassa Suomalaisesta tuli aika paljonkin Waterstone's mieleen... Onkohan kytkös tehty tarkoituksella?

Kävimme kaverini kanssa myös Yrjönkadulla sijaitsevassa ihanassa pikku antikvariaatissa. Kauppatila on pieni, mutta aivan täynnä kirjoja joka lähtöön. Olin niin ihastunut, että koin runsaudenpulaa koettaessani valita edes yhden halvan pikku kirjan kotiin. Olin jo luovuttamassa, kun äkkäsin Mark Haddonin Harmin paikka -teoksen hyllystä. Takakannen teksti "Riemastuttava muotokuva miehestä, joka koettaa menettää järkensä kohteliaasti." vetosi minuun niin, että pienestä vastahakoisuudesta huolimatta oli pakko lunastaa kirja omaksi. (Hangoittelin vastaan, koska kirja on englanniksi toivelistallani. Mikä syy!)

Nähtävästi en ole siis kykeneväinen olemaan keskustassa ostamatta kirjaa. Samoin kuin kirjastoreissutkin aina muuttuvat lähtötilanteesta "Mä haen vaan tän mun varauksen!" tilanteeseen "Mä en jaksa kantaa näitä kaikkia kirjoja, jotka lainasin..."

Toisaalta kaikkihan aina hokevat, että ensimmäinen askel ongelman korjaamiseen on ongelman tunnistaminen. Tästä se lähtee...?


Onko teillä mitään kirjallisuuteen liittyvää ongelmaa, joka häiritsee (tai "häiritsee") elämäänne?

"Lohduta mua."

Kun minua masentaa, hellyn shoppailemaan herkästi. Tämä ei tietenkään ole hyväksi köyhälle kukkarolleni, jossa edes Matti ei aina asusta. Niinpä koetan kellarimielialastani huolimatta olla ostamatta ihan mitä tahansa.

Kirjat ovat tässä tilassa hyvä ostos. Yksi kirja, varsinkin pehmeäkantisena painoksena, ei maksa hirvittävän paljon, ja minun maailmassani kirjat ovat aina hyvä juttu - vaikka niitä olisikin jo ennestään huone niin täynnä, että lattia on täynnä kirjakasoja...

Niinpä tänäänkin itkut itkettyäni laahustin pitkän kiertomatkan kautta Rautatieasemalle lämmittelemään ennen kotimatkan alkua. Ajatuksena oli tosiaan vain lämmitellä, mutta toki hakeuduin supersuloisen pikku kirjakaupan läheisyyteen. Tuhlaan aikani ihastelemalla kirjoja, selitin itselleni.

Esittelypöydillä oli kuitenkin niin ihania teoksia, että mieli muuttui kuin huomaamatta. Pari pöytää tarkasteltuani olin jo etsimässä ostamisen arvoista kirjaa. Kirjoja ostaessani päädyn usein sellaisiin, jotka vetoavat minuun siinä mielentilassa, jossa sillä hetkellä olen. Lopulta finaalikaksikkoon päätyivät tällä kertaa haikeankauniit Kazuo Ishiguron Ole luonani aina ja Sara Gruenin Vettä elefanteille, molemmat movie-tie-in -painoksia. Ishiguroa luimme koulussa (The Remains of the Day) ja takakansi puhui Orwellin ja Atwoodin tyylisestä antiutopiasta (ja elokuvassa on pääosassa ihana Keira Knightley), joten Ole luonani aina houkutteli todella paljon. Jostakin hetken mielijohteesta - "Tämän minä varmasti menen katsomaan elokuviin huhtikuussa, eli tarvitsen tätä teosta kipeämmin!" - päädyin kuitenkin valitsemaan Vettä elefanteille -teoksen. (Ishiguron kirjan kirjoitin muistiin lukulistalleni, olkoon se vaikka ensi kerran ostos.)

Päivän lohtuostos.

 Kuten sanoin jo aiemmin, kauppa (nimeltään Pocket Shop, kuten pussista näkyy) on supersuloinen. Se on pieni ja värimaailmaltaan lähes kokonaan muovipussin värinen: vain erilaisten ihanien kirjojen kannet rikkovat harmonian, eivätkä nekään tee sitä huonolla tavalla. Nimensä mukaisesti Pocket Shop myy lähes ainostaan pokkareita; en ainakaan pikaisilla tutustumisvisiiteilläni ole äkännyt hyllyistä kovakantisia kirjoja tai muutakaan tilpehööriä (esimerkiksi kortteja), joita suuremmista kirjakaupoista löytyy. Ainoat ei-kirjat, jotka tänään osuivat silmiini, olivat jonkinlainen tyhjä vihko (lukupäiväkirja, kenties?), pokkarikirjoille tarkoittu muovinen suojakansi ja magneettinen kirjanmerkkivalikoima. Kaikki tuotteet ovatkin mukavan matkustusystävällisiä, sijaitseehan kauppa usean lähi- ja kaukoliikenneyhteyden pääteasemalla.

Hintatasoltaan kauppa oli samaa luokkaa kuin muutkin pokkareita myyvät paikat: paksumpikin teos lähtee kotiin lähes takuuvarmasti kympillä. Lisäksi oheistarvikkeet olivat mielestäni melko halpoja tai ainakin kohtuuhintaisia.

Kuten huomaatte kuvasta, sain ostokseni mukaan ilmaisen kirjanmerkin, mikä on aina mielestäni plussaa (sen lisäksi, että kerään pirteitä kirjanmerkkejä värittämään lukuhetkiäni), ja myös ilmaisen bonuskortin. Kymmenen leimaa kerättyäni saan maksimissaan 10€ arvoisen teoksen ilmaiseksi. Leimamäärä on suurempi kuin Suomalaisen kirjakaupan pokkaripassissa, johon vaaditaan vain kuusi leimaa, mutta lasken Pocket Shopin eduksi sen, että leimakortti on aina voimassa. Suomalaisen passikortti menee vanhaksi 12 kuukauden kuluttua ensimmäisestä leimasta, enkä minä ikinä muista täyttää niitä ajoissa. (Tämä "miinus" johtuu siis minusta itsestäni; pokkaripassi on minusta loistava keksintö ja olen iloinen siitä, että sitä käytetään.)

Myyjäkin vaikutti mukavalta Pocket Shopissa; olin niin tokkurassa, että juuri ja juuri kykenin suorittamaan ostokseni, mutta myyjä palveli ystävällisesti ja vaikutti sellaiselta, joka mielellään vastaa asiakkaan kyselyihin ja mietintöihin ja auttaa tarvittaessa. Myyjä minun makuuni. Usein esimerkiksi Akateemisessa kirjakaupassa tai Suomalaisessa kirjakaupassa törmään myyjiin, joilla on niin tärkeätä hoidettavaa kirjakaupan myyjinä, että asiakaspalvelu jää vähäiseksi. Vaikka ostamani kirja ilahduttaakin minua, olisi minusta mukava myös saada ystävällistä palvelua. Muistelen vieläkin ilolla erästä nuorta myyjää Kampin Suomalaisessa - hän keskusteli innolla ostoksistani laser-lukiessaan niitä kassaan. Hänen iloisuutensa piristi omaakin päivääni. Sellaisia myyjiä kaipaisin lisää kirjakauppoihin.

Palatakseni kuitenkin vielä Pocket Shopiin: se on ihana pieni kaupanpoikanen, josta varmasti löytyy luettavaa lähes jokaiselle matkalaiselle (ja miksei muillekin ohikulkijoille). Koska visiittini ovat olleet niin lyhykäisiä, en aivan varauksetta halua suositella paikkaa (vielä), mutta aion kyllä todellakin käydä piakkoin uudelleen asioimassa siellä. Pitäähän leimakorttia täyttää!