Aadeet taas vauhdissa

Ystäväni sanoi pari iltaa sitten chatissä apropos seuraavaa:

"olen vähän niuho, mutta minun kielikorvaani särähti vähän maikkarin uusi urheilu-uutisten nimi: "MTV Sport Uutiset". olisivat voineet pitään vanhan hyvän tulosruutu-nimen käytössä tuon sanahirviön sijaan :D"

Vastasin "Juu ei kiitos, kukakohan tonkin paskan on keksinyt... Miksei voi vaan olla "maikkarin urheilu-uutiset"?"

Ilkka sitten totesi: "joku mainostoimisto ton on keksinyt (isoa korvausta vastaan). urheilu-uutiset ei käy, koska a) se on kieliopillisesti oikein ja b) se on kokonaan suomeksi :D mainostoimistot rakastavat vääntää kieltä solmuun ..."

It's funny 'cause it's true, eikö vain?

(Huomauttaisin myös chattikielestämme: ei 100% kieliopillisesti oikein, mutta suhteellisen selkeätä, ja suurin osa sanoista on kirjoitettu oikein. Hymiöitä en käytä itsekseni edes päiväkirjassani, mutta muistiinpanojen ja chat-keskustelujen äänensävyä selkeyttämään ne ovat hyviä ja helppokäyttöisiä.)

Haaveeni ovat suuria satuja...

Karmea luomisen tuska iski heti taas päälle, kun sain aikaiseksi typoilla tänne pitkästä aikaa merkinnän. Ugh.
Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä minähän pidän tätä blogia juuri siksi, että saan puhua aiheista, jotka ovat sydäntäni lähellä, ja saan samalla kirjoittaa! Kirjoittaminen on mieluisaa puuhaa jo siksikin, että saan tunkea tänne omituisia uudissanojani ja unholaan jääneitä suosikkejani, puhumattakaan paljon tarvitsemastani kirjoitusharjoitteesta. Harjoitus tekee bestsellerin...

Otetaan kuitenkin pehmeä lasku takaisin arkeen, joten tänään tarjolla on vain pari lyhyttä asiaa:

1. Olen jo vuosia haaveillut valokuvasta, johon kokoaisin kaikki noin kaksi miljoonaa viisikymmentäseitsemän tuhatta kolme päiväkirjaani pinoon (kronologisessa järjestyksessä tietenkin) ja poseeraisin sen vieressä naama muikeana. Kasa olisi nykypäiväkirjoilla mitattuna noin... kolmisen metriä korkea. Tuplat meikän "pituudesta"!

2. Eräs toinen haave on sentään viimein käymässä toteen: pääsen useiden pettymysten jälkeen viimein katsomaan National Theatren Frankenstein-näytelmän elokuvateatteriin! Mahtavat nyky-Sherlockit Benedict Cumberbatch (Sherlock/Uusi Sherlock) ja Jonny Lee Miller (Elementary/Holmes NYC) tähdittävät kauhuklassikkoa, Cumberbatch "hirviönä" ja ihana JLM Victor Frankensteinina.

Muistelimme juuri, kuinka teininä ei lukenut Frankensteinia kauhukirjana: lähinnä kirja herätti suuria surun ja säälin tunteita "hirviötä" kohtaan. Moni koulukiusattu lienee samastuu hahmon kokemuksiin. Kipu tekee meistä julmia, oli se kipu sitten fyysistä tai henkistä.

Haluaisin lukea Frankensteinin uudelleen pian, mutta tällä hetkellä on taas ihan liian monta kirjaa kesken - ja kaikki lainattuja kaiken lisäksi! Loputon kirjojen suo.

Käärme, nimesi on nainen!

Nyt tuli kyllä aikamoinen aivopaussi vastaan, kun en millään saanut päähäni, miten frailty, thy name is woman! menee suomeksi. Aikoinaan vielä luin Eeva-Liisa Manner -nimisen hienouden käännöksen bardin Hamletista. Fie on me.
(Näin sanotaan Nooris-tavalla, että on lukenut Hamletin suomeksi kauan sitten. Lyhyt asia, monta sanaa.)

Merkintä on muuten (TAAS!) myöhässä, koska kehoni mielestä on tärkeätä nukkua 19 tuntia vuorokaudessa. Ei ole bloggaaminen oikein onnistunut unissatyöskentelynä, vaikka monta muuta asiaa olenkin jo kokenut (suosikkini oli hammastahnatuubin piilottaminen sukkalaatikkoon). Pahoittelen. Tämä ei tunnu olevan blogin kannalta lainkaan hyvä kevät! Tai kesä. Tai syksy...

• Rachel A. Sussman: Erokirja. Naisen opas erosta toipumiseen Varoitus: amerikkalaiseen yltiöpositiivisuustyyliin näpytelty teos! Kirjoittaja kehuu sekä itseään että lukijaa huomattavan useaan otteeseen teoksen sivuilla. Välillä tämä tuntuu suorastaan pateettiselta, ainakin näin suomalaiseen "ihan sama..." -olotilaan kolahtavana, mutta toisaalta jos teosta lukee eron jälkeisinä herkkinä kuukausina, tsemppaus voi tuntua mukavalta ja tarpeelliselta. Teos sisältää kuitenkin yllättävän paljon yleismaailmallisia toipumisohjeita ja elämässä pärjäämiseen tarvittavia vinkkejä, joten pelkästään kirjan nimeä ei kannata tuijottaa.
• Antero Järvinen: Käärme - jumalattaresta paholaiseksi. Käärmeen ja ihmisen tarina Entisen käärmefoobikon pintapuolisesti hyvinkin kattava, lähinnä antropologinen esitelmä käärmeen roolista eri uskonnoissa, kulttuureissa ja eläintiedekunnissa. Järvinen keskittyy välillä tekstissä liikaa omiin syvälle juurtuneisiin näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa, ja monet osiot jäävät kovin pintapuoleisen tuntuisiksi, mutta nimenomaan "raavitaan pintaa vähän kaikesta asiaan liittyvästä" -tyylisenä teoksena kirja toimii. Tekstirekisteri on myös maallikkokirjailijan ansiosta maallikkolukijalle selkeää, eivätkä kappaleet ole järisyttävän pitkiä, joten kirjan paksuutta ja tietokirjamaisuutta ei tule pelätä. Jos tällaisia kirjoja olisi kattava valikoima, ei Järvisen käärmetietous olisi lukulistani kärjessä, mutta ainakaan vielä en ole kohdannut yhtäkään vastaavaa teosta. Mielenkiintoinen opus ainakin kokeiltavaksi niin ofiofiileille kuin -foobikoillekin. (Päivän tietoisku: ofiofiili on käärmefani, ofiofoobikko ihminen, joka pelkää käärmeitä.)

En ole edes saanut luettua ihan liian pitkään aikaan mitään, ja silti arvioimattomia kirjoja on vielä tuhoton määrä! Viiden kuukauden blogitauko ei tietenkään vaikuta asiaan mitenkään...

No, jos joskus läytyy itsensä ojasta, tärkeintä on, ettei jää sinne makaamaan, kuten kirja Herra Rehtori aikoinaan opetti!

Lingvistiikkaa hakusessa

Olen jo pidemmän aikaa naureskellut yksisarvisen englanninkieliselle termille unicorn - suoraan suomennettunahan se olisi yksimaissi. (Cornin voi toki myös kääntää viljaksi.)
Mielikuvani kauniista hopeanvalkeasta hevosolennosta, jonka otsaa koristaa kultainen maissintähkä, ei oikein tunnu luontevalta...

Kuten olemme todenneet usein viime aikoina, suora käännös toimii melko harvoin (erehdyn vieläkin usein puhumaan silmäkontaktista, vaikka pitäisi olla puhe katsekontaktista...): unicorn selittyy varsin yksinkertaisesti tutustumalla sanan etymologiaan.

Unicorn muotoutui keskiajan englannin sanasta unicorne (huomatkaa hurmaava Ye Olde English -kirjoitusasu!), joka puolestaan tuli käyttöön anglo-ranskasta, joka taas otti sanan mallin myöhäislatinalaisesta termistä unicornus - joka tietenkin on muodostettu latinan sanoista yksi- ja sarvinen (uni- ja cornu).

Lyhyesti sanottuna siis unicornin "corn" ei viittaa maissiin, vaan sarveen. Tadaa!

Sanaa on käytetty ensimmäisen kerran tutkijoiden mukaan jo 1200-luvulla, eli mitä me modernit tässä ihmettelemme - tuolloin yleisin käytössä oleva kieli oli latina, vaikkakin englanti oli jo alkanut muotoutua tuohon aikaan. Englannin ylhäistö puhui tosin latinan lisäksi tuohon aikaan vielä ranskaa, mikä on hupaisaa, kun ottaa huomioon tulevien vuosisatojen tulehtuneet anglo-frankosuhteet.


Yksisarvisen sarvi on muuten englanniksi alicorn. Tutkimukseni eivät vielä paljastaneet, mistä ali- tulee tai mihin se puolestaan viittaa...

Kuten loppukokeeni armaassa Albionin kielessä totesi, "English is the language that hides in dark alleyways to attack unaware languages, mauls them and rifles through their pockets for spare vocabulary without always knowing quite what to do with it."

Ihanan kamalaa...

Olen huonolla tuulella, joten känkkäränkkäisen tekstin sijaan tarjoan teille huvitusta päivään: tästä linkistä löytyy hupaisan hirvittäviä kirjankansia!

Loistavaa kamaa, haha.

Kuiden viemää

Hienoja, paksuja eepoksia tällä kertaa viikon kirjoina!

• Haruki Murakami: 1Q84. Book Three Murakamin hieno, monikerroksinen rinnakkaistodellisuusseikkailu ei oikein huipennu loppua kohden, vaan tuntuu hieman lässähtävän ensimmäisen nidoksen tunnelmasta. Perinteisen juonenkaaren sijaan loppu on suhteellisen antikliimaktinen, ja teos kärsii samasta syndroomasta kuin Stephenie Meyerin Breaking Dawn; miltei mitään ei oikeastaan tapahdu, eikä lukija tunne tyydytystä sulkiessaan teoksen. Tengon ja Aomamen tarina pysyy mielenkiintoisena loppuun asti, mutta edes Ushikawan nostaminen kertojan huomion kohteeksi ei tuo tarinaan mitään tähdellistä uutta tai auta rakentamaan tyydyttävää lopetusta. Osaa lukijoista häiritsee myös tarinalle tarpeettoman seksin runsas esilläolo. Teos kuitenkin viihdyttää lukijaansa ja kulkee eteenpäin mukavan helposti, joten jos Murakamille antaa anteeksi antiklimaktisuuden, lievästi silmäänpistävän itseääntoistavuuden ja joidenkin aukkojen aukijättämisen, 1Q84 on erittäin muikea lukukokemus.
• Margaret Mitchell: Gone With the Wind Oi voi, mitäköhän tästä edes voi enää sanoa? Viestini kiteytyy harvinaisen selkeäksi: "Jos et ole vielä lukenut tätä ja nähnyt kuuluisaa elokuvaversiota, korjaa virhe heti!" Eivät kaikki välttämättä pidä klassikosta, vaikka se yleismaailmallisesti pidetty onkin, mutta mielestäni jokainen kykenee toivottavasti arvostamaan Mitchellin hienoa tarinaa ja pohtimaan Yhdysvaltain sisällissotaan liittyviä asioita eri kanteilta. Teosta on kritisoitu jonkinasteisesta rasismista ja stereotypiasta varsinkin värillisten apulaisten suhteen, mutta mielestäni lukijalle esitellään myös uskollisia, rakastettavia tummaihoisia hahmoja, ja ainakin minulle he jäivät enemmän mieleen kuin Mitchellin kieltämättä melko negatiiviset kuvaukset vapautetuista orjista. Pääosan varastaa kuitenkin ihastuttavan vihattava Scarlett; Mitchell on onnistunut luomaan huikean hahmon, joka kaikessa vihattavuudessaan ja rosoisuudessaan hurmaa lukijan ja saa tämän toivomaan, että huominen olisi parempi Scarlettille. Samoin Scarlett kietoo naapurinsa Ashleyn ja tämän hiirulaisvaimo Melanien pikkusormensa ympärille, kuten myös lukuisat miehet. Yhdestä elokuvahistorian hienoimmasta linesta vastaava Rhettkin jää kaikessa charmikkuudessaan protagonistimme jalkoihin. Eepos on painoksesta riippuen noin tuhatsivuinen, mutta tarinan päättyessä lukija jää himoaamaan lisää: itse aloin jo hieman puolenvälin jälkeen harmittelemaan, että kohta se loppuu... Miljöö ja ihmisten hätä ja tietämättömyyden tuska ovat käsin kosketeltavia karmivinekin yksityiskohtineen, mutta silti teos on nautittava ja hyvin luettava sitkeänsisukkaan Scarlettin ansiosta. Sherlock Holmesin lisäksi tuskin tulee heti mieleen päähenkilöitä, jotka saavat lukijat tsemppaamaan heitä luonteenvioistaan huolimatta näin elävästi!

Suora käännös ei aina ole paras käännös

 

(Anteeksi rakeisuus, olin liian hätäinen kuvaamisen ja Bloggeriinlataamisen kanssa - onneksi siitä saa vielä selvää...)

Tuollainen made in -tieto löytyi Pieni merenneito -huulikiiltopaketistani.

Tehty sisään Kiinassa, okei!

Spotted dick, anyone?

Yksi hauskimmista huomioista eri kielten välillä on se, kuinka sama asia ei olekaan samanniminen toisella kielellä. Usein käännös ei ole edes suora, ja vaikka ei-äidinkielinen termi olisikin aivan looginen, ei se usein tule mieleen kuin sinä hölmönä äidinkielestä suorakäännettynä sanana.

Itse sorrun lähes aina tiikerikakusta puhuessani käyttämään lapsekasta termiä tiger cake, vaikka oikea nimitys marble cake onkin mielestäni selkeämpi nimike kuin tiikerikakku. Enemmänhän se marmorilta näyttää kuin tiikeriltä!

Ja kuitenkin, aina... "We had some tiger cake last night! ... I mean marble cake. Damn it."

Show me your teeth!

Yllättäen aktivoitunut sosiaalielämä, laivamatka hamuamaani Irlantiin ja nihkeä krooninen väsymys kaikkeen ovat pitäneet blogin hiljaisena aivan liian pitkään! Suuret pahoitteluni. Toivottavasti tämä tästä. Viikon kirjatkin ovat nopealukuisia, jos joku kärsii samoista ilmiöistä...

• Josephine Hart: The Truth About Love Kunnianhimoisesti nimetty, pääosin Irlantiin sijoittuva lyhykäinen teos (mielestäni pikemminkin pitkähkö novelli kuin "kunnon" romaani) käsittelee traagisia menetyksiä kokeneita ihmisiä niin maahanmuuttajan, rikkoutuneen perheen kuin kokonaisen maankin tasolla. Teoksen päähenkilöiksi muotoutuvat yksinäinen saksalainen tutkija ja perhettään kasassa pitelevä nuori neitokainen, mutta myös sivummalle jäävien henkilöiden tunteita koetetaan seuloa varsin läpikotaisin. Eräänlaiseksi ongelmaksi lukijalle muodostuu Hartin erikoinen kerrontatyyli, jossa puhujia ei aina eritellä, aika pomppii edestakaisin, lukijalta odotetaan sisäsyntyistä Irlannin lähihistorian tuntemusta, ja kerrontaan jätetään aikamoisen suuria aukkoja. Luultavasti näillä on haettu taiteellista, korkealentoista efektiä, mutta toteutus jää puolitiehen ja jättää lukijalle lähinnä huonosti rakennetun kertomuksen mielikuvan. Hart kiusoittelee lukijaa monenlaisten hienojen ajatusten ja tuntemusten avulla, mutta ei anna tälle edes työkaluja niiden esille kaivamiseen. Tästä jää hyvin epämukava maku suuhun. Tuntuu melkein, että teos olisi vain kömpelösti kirjoitettu synopsis itse tarinasta - mutta missä on loput? Hart jättää aivan liikaa lukijan mielikuvituksen ja arvailujen varaan.
• Lady Gaga and Terry Richardson: Lady Gaga X Terry Richardson Kuulu muotikuvaaja - ja itsenimitetty pikkumonsteri - seurasi popleidiä yli vuoden tämän kiertäessä maailmaa. Tuloksena oli suunnaton määrä lähikuvia Gagasta niin konserteista kuin perhe-elämän keskeltä, ja parhaat otokset on koottu tähän suurikokoiseen, kiiltäväpaperiseen teokseen. Erikoista kyllä kirja sisältää huomattavan vähän tekstiä - esipuheen ja kuvalähteiden lisäksi sivuilta löytyy vain kuvia. Toisaalta tämä on hyvä, sillä näin lukijan (vai pitäisikö sanoa "katselijan"?) huomio pysyy vain ja ainoastaan kuvissa, mutta toisaalta joihinkin kuviin olisi ollut mieluista saada kontekstia. Fanina haluan kuitenkin kiittää kirjan painajia ja suunnittelijoita korkealaatuisista kuvista ja kauniista painojäljestä, sekä Gagaa ja Richardsonia katselijan päästämisestä kaikille elämän osa-alueille (harvemmin näkee idoliaan kylvyssä tai ruokailemassa suu täynnä spagettia)! Tätä teosta kelpaa katsella kerta toisensa jälkeen.

GoodReads purnaa koko ajan tämän vuoden lukutavoitteeni karkaamisesta - äskenkin käväisin sivustolla ja heti silmiin iski "You are 11 books behind". Tekee mieli lainata Gandalfia; "A WIZARD IS NEVER LATE. HE DOES THINGS PRECISELY WHEN HE MEANS TO. SHUT UP."
Voi, kun voisi ottaa saman asenteen blogin kanssa. Kaikesta sitä osaakin ahdistua!

Maanantaifiilis?

Deceased on huikean osuva sana kuolleelle.

Kun on deceased, on (lopullisella) tauolla elämästä. He has ceased to exist. He has deceased.

Tai jos haluaa ajatella elämää taisteluna, voi kelata, että deceased on loputtoman pitkällä tulitauolla, ceasefire.


Tänään on tiistai ja jos tätä lukee, todennäköisesti myös hengittää ja on vain pienellä paussilla.

Viisaita sanoja typeriin tilanteisiin

Status quo, you know, is Latin for 'the mess we're in'.
~ Ronald Reagan

Tuhansittain ajatuksia

Melko painavien teemojen kanssa liikutaan edelleen, kun viikon kirjoissa esiintyy tälläkin kertaa elämän perusoppeja.

• anonymous: The Book of The Thousand Nights and One Night, Volume III Kirja numero 6.3 tuhannen ja yhden teoksen listalta. Teos käyttää edelleen samaa rakennetta kuin ensimmäiset kaksi osaa; päänsä menettämisellä uhattu prinsessa kertoo pitkiä, polveilevia tarinoita miehelleen yö toisensa jälkeen, joten mies ei voi karjua "Off with her head!" ennen kuin jännittävät tarinat on kerrottu loppuun. Vaikka prinsessan tarinat ovat usein melko samankaltaisia ja päättyvät ennalta-arvattavasti, on eksoottisia kertomuksia mukava lukea muutama "yö" kerrallaan. Myös kauloja katkovan miehen ja prinsessan suhteen lämpenemisestä kertovien pienten lauseiden huomaaminen on antoisaa. Hauskinta on kuitenkin varmaankin bongata kertomuksista lapsuudesta tuttuja tarinoita (tässä kirjassa oli ainakin Aladdin ja taikalamppu alkuperäisversiona) ja huomata, kuinka paljon tarinoita on pitänyt muokata lapsille sopivaksi materiaaliksi. Muslimikeskeiseksi teokseksi kirjassa onkin yllättävän paljon väkivaltaa, seksiä ja mitä ihmeellisimpiä juonitteluja (vaikka samaa voisi toki sanoa monesta muunkin uskonnon keskeisestä teoksesta). Täällä kylmän pohjolan lumisen kevään keskellä on kyllä erittäin antoisaa matkustaa kirjan sivujen lentävillä matoilla ihmeelliseen itään!
• koonnut Hannu Tarmio: Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta Otsikon mukaisesti teemoihin jaettu sitaatti-/runoelmakokoelma. Valikoima on iästään huolimatta varsin kattava, mutta harvasta sitaatista löytyy huumoria - tämä ei tietenkään ole mikään miinus sinänsä, ja teoksen otannan huomioon ottaen kukaan tuskin edes odottaa hupaisia lausahduksia. Mummon syntymäpäiväkorttiin tai omaksi elämänopiksi tästä nidoksesta saa paljon. Kirja ei ole koskaan huono, jos se herättää edes yhden omaa elämää edistävän ajatuksen, ja tässä niitä on sivukaupalla.

Illalla tulee joskus melkein hätä, kun katson hyllyvää lukupinoani ja mietin, monelta pääsen nukkumaan, jos luen kaikkia edes vähän. Monesti olenkin laiskuuttani jättänyt suurimman osan väliin ja keskittynyt vain yhteen tai kahteen teokseen. Kunhan keko tuosta vähän pienenee, niin sitten...
Toissailtana tosin aloitin iloisena da Vincin koottujen muistiinpanojen (~1050 sivua) lukemisen, haha.

Myydään: haaveita

Hemingway kirjoitti kerran tarinan, jota kutsutaan maailman lyhyimmäksi, surullisimmaksi tarinaksi. Kuudella, yksittäin tarkasteltuina tavallisella sanalla Hemingway luo painokkaan, pysäyttävän tunnelman lukijalle.

For sale: Baby shoes. Never worn.

Suomeksi tämä sanojenkäytön mestarinäyttö olisi vieläkin lyhykäisempi: "Myydään: vauvantossut. Käyttämättömät."


Vaikken itse lapsirakas olekaan, minäkin kykenen samastumaan sanojen valtavaan painoon ja niiden sisältämään murheen taakkaan. Mikä tahansa haave, josta on unelmoinut niin paljon ja vahvasti, että on thenyt konkreettisia toimia tai hankintoja sen eteen, jättää toteutumatta jäädessään syviä, kirveleviä haavoja sydämeen.
Tätä juuri on kirjallisuuden mahti; se voi auttaa parantamaan haavoja, se voi luoda kodin yksinäisille, mutta se voi myös satuttaa tuskallisen voimakkaasti.

Se, joka väittää kirjallisuutta umpikuivaksi ja tylsäksi, ei ole vain kohdannut sitä oikeaa tarinaa tai teosta, joka sykähdyttäisi häntä peruuttamattomasti.

Eureka!

Merkintä on hieman myöhässä, pahoittelen asiaa.

Piristysruiskeeksi harmaaseen eloon on tarjolla muikea kirjallisuusanekdootti:


Edgar Allan Poe'n runo Eureka vuodelta 1848 sisältää esityksen siitä, että kaikki materia on joskus ollut yksi ainokainen partikkeli, joka sitten levisi täyttämään tilan ja avaruuden - tämä samainen teoria hyväksyttiin tiedemaailmassa vasta vuonna 1931.
Eureka ennustaa myös yleisen suhteellisuusteorian, rinnakkaisuniversumit ja atomin rakenteen.

Kuten eräs tuttuni totesi, "Aika hyvin runolta, joka ei edes rimmaa."

Faktoja, faktoja...

Viikon kirjat ovat erityisesti nippelitiedon ystäville sopivia! Nasevia sitaatteja ei voi koskaan osata liikaa. Varsinkaan Albert Einsteinin lausumina, koska silloin kukaan ei kehtaa väittää vastaan, haha.

• John Lloyd & John Mitchinson: If Ignorance Is Bliss, Why Aren't There More Happy People? Quotes for Quite Interesting Times Q.I.-triviatietosarjan hengessä koottu sitaattikokoelma, jonka lukuisat kuolemattomat lausahdukset on jaettu teemoihin aakkosittain. Täten esimerkiksi kemistikaverin syntymäpäiväkorttiin on helppo etsiä kemiaa pilkkaava kuuluisuuden tölväisy! Sitaatteja on niin hupaisia, ivallisia kuin oikeasti pohdiskeleviakin, ja teemat ja aiheet kulkevat laidasta laitaan - elämän tarkoitusta miettiville, seksille naureskeleville kuin suurta surua kantaville löytyy jokaiselle varmasti osuva lausuma. Hieman tuntemattomampien lausujien kohdalle on myös liitetty lyhyt esittelyteksti, ja kirjan lopussa on kattava hakemisto. Tietoa ja syvällisiä aatteita harvoin tarjotaan näin napakassa ja viihdyttävässä paketissa!
• Ellie Down: The Unofficial Guide to Harry Potter. Facts and Trivia Every Fan Should Know Söpönpieni taskukokoinen triviakirjanen kärsii kahdesta olemukseensa nähden hirvittävän suuresta ongelmasta: osa "faktoista" on selkeästi vääriä, ja loputkin ovat niin peruskauraa, että eiköhän jokainen HP-sarjaan tykästynyt tiedä jo lähes kaikki. En missään nimessä ole sarjan fanaattisimpia faneja, mutta silti löysin kirjasesta vain yhden uuden tiedonmurusen, eikä sekään hetkauttanut elämääni mihinkään suuntaan. Voi toki olla, että teos on suunnattu nuorimmille faneille, ja kirjasen ikäkin vaikuttaa asiaan - kenties nämä faktat olivat vähemmän tunnettuja vielä muutama vuosi sitten. Nykyisellään en voi suositella tätä, sillä kaikki samat jutut löytyvät netistä paremmin ilmaistuina ja usean fanin tarkistamana. Pieni kirjanen aiheuttaa lukijalle hämmästyttävän suuren pettymyksen!

Lukulistani sen kun paisuu, tuskastuttavaa kyllä. Nyt joukkoon on liittynyt kirjastosta löytämäni parivaljakko 1Q84 ja The Truth About Love (kunnianhimoinen nimi teokselle) sekä omasta hyllystä Korppi-elokuvan innoittama The Poet.
Pitäisi sanoa PLÄÄH suuren kirjamäärän vuoksi, mutta silti olen innoissani.

Kirjoittamisesta

If there is a book you want to read but it hasn't been written yet, then you must write it.
- Toni Morrison

Why do writers write? Because it isn't there.
- Thomas Berger

Ilimoetusta pukkaapi...

Tiedoksi niille mahdollisille lukijoille, jotka tänne ovat syystä tai toisesta useampaan otteeseen päätyneet - sekä lahopäiselle itselle! -, että blogin merkinnät ilmestyvät tästä lähtien ainakin jonkin aikaa joka kolmas päivä tämänhetkisen joka toisen päivän sijaan.

Pidän blogin pitämisestä, vaikka joskus turhaudunkin itsekseenpuhumiseen - kuten olen marmattanut aiemminkin, päiväkirja ja peili ovat sitä varten -, mutta viime viikkojen masennusaallot ovat olleet sen verran suuria hyökyjä, etten ole monena päivänä edes konetta avannut.

Tästä aiheutuu turhaa stressiä blogin suhteen, sillä ajastetut merkinnätkin hupenevat kumman nopeasti kansiosta ja pitäisi näpytellä uusia, vaan ei jaksa, ei pysty, ei viitsi, ei halua.
Tämä näkyy toki tekstissäkin, mikä harmittaa minua paljon, koska itsekin huomauttelen usein muiden kirjoittajien tönkköisestä kielestä. (Huomasin jokin aika sitten jännittävän seikan: surullisempina kausina käytän enemmän englantia ja suomenkielinen toteutus menee koko ajan päin mäntyä kaiken kommunikaation suhteen. Kenties sielu hakee jotakin lohtua asioista, jotka tuntuvat läheisimmiltä...?)

Niille päiville, joina sängystä pääsee vasta iltamyöhällä ylös, olen priorisoinut lukemisen kirjoittamisen jäädessä taka-alalle. Päiväkirjanikin on oikeastaan vain hitonmoinen kasa sekavia muistilappusia.


... Hitsi, miten vaikeata Bloggerin omilla sivuilla on editoida iPadillä. Kursori menee minne sattuu ja unohtaa alimman kappaleen olemassaolon! Ärsyttävää. Se pieni kirjoitushalun murunenkin tuli jo hyödynnettyä. Ärh.

Nähdään viides päivä, jos näkyillään.

Taustatietoja!

Viikon kirjat ovat molemmat tällä kertaa eräänlaisia behind the scenes -teoksia...

• Bryan Cogman: Inside HBO's Game of Thrones Supersuositun Game of Thrones -sarjan kahden ensimmäisen tuotantokauden synnystä ja luomisprosesseista kertova teos on silmiähivelevän näköinen. Tämän laittaisi mielellään sohvapöydälle useamminkin ihailtavaksi! Huikeita kuvia on kiitettävä määrä, sillä itse teksti on varsin nopeasti luettu läpi: suurin osa lukuajasta meneekin kuvien ihasteluun. Tekstiä varten on haastateltu niin näyttelijöitä kuin taustatyöntekijöitä, kirjailijaa unohtamatta, ja heidän suorat sanansa kattavat suurimman osan tekstistä. Tämä on oikeastaan hyvä asia, sillä näin lukijalle välittyy sopivan monipuolinen - vaikkakin hämmästyttävän yhtenäinen - kuva sarjan tekemisen iloista ja pulmista. Mielenkiintoisena lisänä teos sisältää Dothraki-kieltä käsittelevän aukeaman, sekä muutamia hauskoja piloja, joita käsikirjoittajat tekivät näyttelijöille. Teoksen hienointa antia on kaikesta huolimatta sen visuaalisuus - koko aukeaman kokoinen komea värikuva ja lukuisat storyboardille jääneet luonnokset ovat mukavaa katseltavaa, ja kirja on selkeästi koottu rakkaudella, mikä näkyy jo sisäkansien upeassa vakuunakuvioinnissa. Sarjan faneille teos on ehdoton luettava!
• Alan Mackaill & Dawn Kemp: Conan Doyle & Joseph Bell. The Real Sherlock Holmes Edinburgh'n lääketieteellisestä museosta löytyi tällainen aarre! Asian ei oikeastaan pitäisi olla yllätys, sillä sekä Sherlock Holmesin luoja että hahmon esikuvana toiminut herra liittyvät vahvasti 1800-luvun lopun lääketieteen historiaan. Teos keskittyy Conan Doylen ja Bellin suhteeseen sekä näyttää, kuinka Holmesin hahmo syntyi Bellin henkilöä ja erikoisia huomiointikykyjä hyväksi käyttäen. Kirjasesta löytyy myös molempien herrojen lyhyeköt elämäkerrat mukaankuuluvine valokuvineen, sekä Edinburgh'n lääketieteellisen museon Conan Doyle & Bell -näyttelyn esineiden esittelyä. Vaikka teos onkin melko ohut ja nopealukuinen, se sisältää verrattain paljon informaatiota, ja kuten näyttelykin, on luultavimmin tarkoitettu tutustuttamaan lukija/museovieras näiden kahden kuuluisan skottilääkärin elämiin ja huipputunnetun yksityisetsivän syntyyn - lisää tietoa aiheista löytyy monesta paikasta, ja kirjasen bibliografia on hyvä paikka aloittaa. Itse lääketiedettä ei teoksessa juurikaan sivuta (toisaalta, miksi pitäisikään?), mutta muuten aivan huikea pikku tietopaketti!

Jokailtaisia seuralaisiani on taas kertynyt enemmän kuin piti:
- Karl Pilkington vie mukanaan ihmettelemään Ääliötä ulkomailla keskiviikkoisin niin televisiossa kuin kirjassani
- PS, I Love You joko itkettää tai ärsyttää
- Eat Haggis and Ceilidh On muistuttaa Skotlannin parhaista pikku iloista
- A Dance with Dragons seikkailuttaa minua Tyrionin, Daeneryksen ja muiden kanssa Narrow Sean toisella puolen
- The Book of the Thousand Nights and One Night, volume III mietityttää ihmeellisellä matematiikallaan (onko niitä öitä oikeasti 1001?)
- Taivas mikä työpaikka! kertoo lentoemojen eriskummallisista kokemuksista

Ainakaan ei voi syyttää yksitoikkoisuudesta...

Perjantai-illan kevennys

(Joskus asiat osuvat kohdalleen. Otsikko oli jo päätetty, kun älysin tarkistaa, mikä viikonpäivä tämä 29. maaliskuuta on. "Tiistai-illan kevennys" ei kuulosta yhtä raflaavalta.)

Kustannustoimittaja ruoti esikoiskirjailijan lähettämää käsikirjoitusta.
"Pelkkää seksiä ja väkivaltaa, viinan kanssa läträämistä ja rötöstelyä. Kielikuvat ja vertaukset ovat niin törkeitä, ettei niitä pysty punastelematta lukemaan kukaan."
"Jaa... No, se siitä sitten", kirjoittaja huokaisi masentuneena.
"Siis juuri tällainen roskahan uppoaa kansaan kuin häkä. Tästä otetaan heti jättipainos!"

Here's looking at you, Fifty Shades...

No bird, no net

Olen nähtävästi jonkinlaisella listatuulella, mutta en nyt jaksa panostaa kunnolliseen tekstiin, joten näillä mennään.

Tällä kertaa listasin hyvän kirjan merkkejä, ja sain kokoon muun muassa seuraavia seikkoja, joista huomaa, kuinka upea teos on käsissä:


*se aiheuttaa sekalaisia, voimakkaita tunteita - lukija huomaa huutavansa kirjalle ääneen: "Mitä? EIi! MITÄ?! Eiiiii, älä tee noin...!" ynnä muuta vastaavaa

*yllämainitusta seikasta ja/tai sarjan hitaasta valmistumisesta johtuen lukija suunnittelee usein kirjoittavansa kirjailijalle vihaisia kirjeitä. Toinen ääripää on rakkauskirjemäinen vuodatus siitä, kuinka ihana ja elämääparantava teos on

*seuraavien, kenties vielä täysin kesken olevien teosten odottaminen tuntuu jumalten rangaistukselta ja on piinaavan tuskallista - julkaisupäivänä lukija on todennäköisesti keskiyöllä kirjakaupan jonossa tilanteeseen sopiva kostyymi yllään
*lukija näkee unia, jotka sijoittuvat kirjan maailmaan ja/tai joissa hän on eräs teoksen hahmoista

*lukija lukee kirjan spoilerit etukäteen tai ainakin selaa kirjaa eteenpäin, koska ei malta odottaa saavansa tietää, miten tarina etenee, ja on silti yllättynyt/järkyttynyt/hämmentynyt/vihainen päästessään tapahtumien kohdalle

*lukija äkkää tekevänsä aivan tahtomattaan (mutta mieluisasti) huomioita oman elämänsä ja suosikkihahmojensa elämien ja tapahtumien yhteisistä tekijöistä: "Rakas päiväkirja, huomasin tänään olevani aivan kuin Sansa, sillä --"

*lukija puhuu ja/tai ajattelee teo(kse)sta lakkaamatta, jopa - ja varsinkin - silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin aivan muuhun

*lukija alkaa huomaamattaan puhua kirjan hahmojen tavoin ja siteeraa muistettavimpia lausahduksia mitä erikoisimmissa kohdissa keskustelua, vaikkei toinen osapuoli edes ymmärtäisi viittausta täysin

*lukija tuntee kirjan väräyttäneen jotakin syvällä sisimmässään ja on hyvin kiitollinen siitä, että teos on eksynyt hänen elämäänsä ja muuttanut sitä kirjoille ominaisilla tavoilla sekä opettanut paljon uutta niin lukijasta itsestään kuin häntä ympäröivästä maailmasta (vaikka kyseessä olisikin aivan eri universumiin sijoittuva seikkailu)



Moni kirja on hyvä, mainittava määrä on loistavia, mutta vain muutama säväyttää yllämainituilla tavoilla ja yllättävän intensiivisellä teholla. Samalla tavalla kuin Disneyn animaatioelokuvat ovat vääjäämättä muokanneet käsityksiäni ystävyydestä, hyvästä ja pahasta ja uskosta, toivosta ja rakkaudesta, samoin nämä kyseiset kirjat ovat tehneet elämästäni selvittävämpää tai ainakin tarjonneet lämpimiä, turvallisia suojapaikkoja ja hetken lepoa omasta elämästä ja pääkopan sisällöstä.
Kiitos kaikille kirjaystävilleni, että olette osuneet nenäni kohdalle.