 |
| (löydetty täältä) |
Huomasin tuossa TV:tä toisella silmällä katsellessani, että Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa yksi -elokuvaa mainostettiin melko tiheään. Tämä on toki täysin ymmärrettävää, sillä elokuva saapuu viimein tänne Suomeenkin pian. Ensi-ilta on siis keskiviikkona 17.11. ja itse olen silloin menossa leffaa tihrustamaan monivuotisen Potter-seuralaiseni kanssa. (Hänen kanssaan on haettu uudet, vielä painomusteelta tuoksuvat kirjat heti julkaisupäivän aamuna ja käyty katsomassa keskellä yötä ensi-iltansa saava elokuva synttäreideni kunniaksi. On tärkeätä, että on se luotettava kaveri mukana, koska hänen seurassaan voi ja uskaltaa olla ihan Potter-pöpi ja innoissaan.)
Aioin ensin kirjoittaa hieman pitemmän merkinnän lempikirjoista, kuten Marialle jo lupailinkin, mutta olen tällä hetkellä niin tunnekuohuissani, että en taida siihen pystyä. Harry Potterien loppu on minulle hieman liikaa...
Toki viimeisen kirjan ilmestyminen oli aivan tunteiden hyökyaaltoilua, mutta olen pitänyt näistä elokuvistakin sen verran, että se sama tunteilu tulee taas esille. Leffat eivät toki anasta ainakaan omasta mielestäni tässä tapauksessa kirjojen paikkaa ykkösenä sydämessäni, mutta eivät ne älyttömän huonojakaan ole olleet...
Kysynkin mieluummin nyt teiltä vain, millaisia kokemuksia teillä on kirjoista elokuviksi tehdyistä tarinoista (tai vaikkapa toisin päin; onhan niitä elokuvista kirjoiksikin kirjoitettuja teoksia useita)?
Ovatko elokuvaversiot aina huonompia kuin kirjat, automaattisesti? Tai onko tullut vastaan sellaista, että elokuva olisikin parempi kuin kirja? Oletteko pitäneet jostakin elokuvasta kovasti, tai rakastaneet jotakin kirjaa vain pettyäksenne suunnattomasti elokuvaversion tullessa julki?
Itse pidin Ian McEwanin Sovitus-teoksesta aivan suunnattomasti, sekä suomeksi että englanniksi (alkuperäisnimike on siis Atonement). Jouduin kuitenkin hämmästyksekseni toteamaan, että kerrankin leffa vei pidemmän korren; vaikka kirja oli ilmiömäinen, elokuva oli sitä vielä piirun verran enemmän (omasta mielestäni siis; nämä ovat, kuten aina, makuasioita). Rakastin siinä kaikkea. Jopa kirjasta eroava loppu oli tehty mielestäni onnistuneesti, ja näyttelijöiden perustelut lopun muuttamiselle olivat koskettavat aitoudessaan ja tunteikkuudessaan. (Mikäli asia kiinnostaa, kysykää toki kommenteissa; en nyt halua tässä "spoilata" ketään, jonka saisin houkuteltua lukemaan teoksen ja/tai katsomaan elokuvan ensimmäistä kertaa.)
Tämä kerta oli kuitenkin harvinaisuus; vaikka nautinkin tuttujen tarinoiden näkemisestä elokuvina, eivät ne yleensä lyö kirjoja laudalta. Kirjojen kanssa saa sentään aina vähän visuaalisia vapauksia; miltä joku näyttää tarkalleen tai millainen paikka jokin on, tai ihan mitä vaan.
Neville Longbottomille en tosin koskaan osannut kuvitella kasvoja, ennen kuin loistava Matthew Lewis sai hänen roolinsa Harry Potter -elokuvissa. Nevillen suosio omassa pikku "Potter-maailmassani" on kasvanut paljon Lewisin suloisen roolisuorituksen myötä.
On niissä elokuvissa aina jotakin hyvää!
Trivian vastaus on muuten Charlotte Brontën Jane Eyre (eli suomeksi Kotiopettajattaren romaani)!
Suosittelen teosta lämpimästi, samoin kuin BBC:n vuonna 2006 valmistunutta minisarjaa. Teos itse on hyvin koskettava ja kaunis klassikko vuodelta 1847.
Minulla elokuvat ovat aina olleet enemmän tai vähemmän huonompia kuin kirja. En tosin ole valtavaa määrää katsonut joten sattumallakin voi olla osuutta asiaan.
VastaaPoistaEsimerkiksi lempikirjani Taru Sormusten Herrasta elokuvaversio oli jostain syystä suhteettoman sotaisa, kun kirjassa taistelukohtaukset olivat kuitenkin "sivuosassa".
Paras elokuvaversio oli 2001 avaruusseikkailu, jossa elokuva pääsi hyvin lähelle taustalla olevien kahden kirjan tunnelmaa.
Ehkä minunkin pitäisi katsoa Atonement-elokuva, jos se sinusta oli parempi kuin kirja. Itse luin kirjan kesällä, mutta se ei vain oikein iskenyt. En oikein osaa sanoa, mikä siinä tökki. Ehkäpä kertoja.
VastaaPoistaItselleni ei tule mieleen montakaan elokuvaa, jotka olisivat kirjoja parempia. Uhrilampaat on varmaan ainoa (tosin en ole vieläkään saanut luettua ko. kirjaa loppuun), mutta sitä selittääkin Anthony Hopkinsin upea roolisuoritus. Yleensä vain petyn elokuviin, jos olen ensin lukenut kirjan. Jos järjestys on päinvastainen, en pety niin pahasti. Toisaalta olen myös niin nirso, että seulon tarkasti etukäteen, millaisia elokuvia katson ja millaisia kirjoja luen. Pyrin siis välttämään suuria pettymyksiä.
Minä en ole vieläkään saanut itseäni lukemaan kirjana Cecelia Ahernin P.S. I Love You:ta, josta siis olen nähnyt vain sen elokuvan. En tiedä uskallanko edes, koska elokuva oli minusta niin hieno, etten tiedä tahdonko sitten himmentää elokuvaa, jos kirja onkin parempi, tai pettyä kirjaan, josta on tehty niinkin hieno elokuva. Suurin syy tosin lienee, että varmaan paruin puolet ajasta sitä elokuvaa katsoessani (aihe yksistään oli niin sydäntäraastava minunkaltaiselleni romantikolle) niin varmaan parkuisin kirjaa lukiessanikin :)
VastaaPoistaTiesinhän, että olin lukenut tuon lainauksen jossain! Tosin minun on pakko myöntää, että en eritysesti ole kyseisen kirjan fani. Minusta alku oli kamalan raahaava, en voinut käsittää joitakin niistä ratkaisuista, joita Jane kirjan kulun aikana teki ja muutenkin... No, se ei ole minun lempikirjani, ei todellakaan. Tykkäsin kovasti keskiosasta, mutta minusta se loppu oli jotenkin lässähtänyt. Ehkä pitää lukea uudelleen, jospa pitäisin siitä sitten enemmän...
Kaikille taas omat, henkilökohtaiset vastaukset kommentteina, eli tämä ensimmäinen on Ilkalle:
VastaaPoistaLuulisin, että syy TSH-elokuvatrilogian sotaisuuteen löytyy osaksi ihan Hollywoodista - tuottajat ovat kenties halunneet tarinaan hieman enemmän actionia, ettei massayleisö kyllästyisi puolessavälissä elokuvaa...? Nehän olivat jokainen vielä melko pitkiä elokuvia, joten jollakinhan heidän on "pakko" ollut pitää massan mielenkiintoa yllä.
Mielestäni elokuvat olivat kyllä melko uskollisia kirjoille, eli eivät lainkaan huonoja.
Marialle:
VastaaPoistaEn siis tosiaan ole mikään elokuvaharrastaja enkä edes muista, millaisia arvosteluja Atonement sai... En siis osaa sanoa pitäisitkö siitä vai et! Ehkä se on kuitenkin katsomisen arvoinen, jos kerran kertoja ärsytti kirjassa eniten - muistaakseni elokuvassa ei ole kertojaa lainkaan (tai jos on, koska muistini pätkii nyt, niin ainakin hänellä on hyvin pieni osa elokuvassa). Itse ainakin ihastuin eniten kolmen päähenkilön näyttelijöiden suorituksiin ja elokuvan äänimaailmaan, joten kenties sinäkin löydät ainakin jotakin hyvää elokuvasta.
Elokuviin (ja kirjoihinkin) on helppo pettyä, varsinkin jos odotukset ovat korkealla. Mielestäni on ihan fiksua rajata pois suurimmat mahdollisuudet pettyä, jos tuntee oman makunsa, kuten sinä selkeästi tunnet!
Toisaalta hyvä näyttelijä pelastaa jo paljon, kuten Sir Anthony Hopkins tekee :)
Jennalle:
VastaaPoistaOi, miten hankala tilanne! Saat sympatiani; sitä haluaisi tosiaan lukea kirjan, mutta pelkää joko pettymystä tai tunteiden hyökyaaltoa... Toivon, että kirja on hyvä ja saat sen joskus luettua! Itselläkin on se tuolla yöpöydällä odottamassa vuoroaan, samoin kuin elokuva. Hyvä, että kerroit nenäliinojen tarpeesta!
Itsekään en oikein ihastunut Jane Eyren tarinaan lukiessani sitä ensi kertaa joskus yläasteella, mutta kun katsoin keväällä 2007 BBC:n minisarjan, ihastuin ja sitten oli tietty pakko lukea se uudestaan... Siinä luultavasti kävi niin kuin Sovitus-elokuvankin kanssa, että uskomattomat näyttelijäinsuoritukset nostivat koko alkuperäisteoksen uudelle tasolle. Itsellä vaikutti myös se, että luin sen silloin sarjan jälkeen englanniksi ensi kertaa, jolloin koko se kauneus ja runous, jonka Brontë on kirjaansa kutonut, tuli esiin.
Toki nämä ovat kaikki makuasioita; yhdet pitävät tästä ja toiset tuosta, ja kaikki ovat yhtä oikeutettuja tykkäämisiä.