OW.

Paljon hihkuttu, suunniteltu ja haaveiltu matka Dubliniin koki kolauksen tuossa muutama päivä takaperin, ja sen jälkeen vaadittiin paljon itsehillintää, että sain taas avattua Berlitzin keskenjääneen kaupunkioppaan.

Haikeuden, pettymyksen ja vielä kituuttelevan toivon velloessa mielessä selasin kirjaa, ja tulin ajatelleeksi seuraavaa:

Tämä on kyllä lähestulkoon kirjaimellinen vastine fraasille "ranteet auki kirjastokortilla".


Lainaan siis kirjastosta kortillani kirjan, joka potentiaalisesti saa minut hetkittäin jopa itsetuhoiseksi. Kyllä.


Näin me aina IB:lläkin teimme, haha - paitsi, että ostimme kalliit kirjat omiksi ja hoimme "ranteet auki data bookletillä!"


Käykää kouluja, opetelkaa asioita. Käykää kirjastossa, kokekaa elämää.

Voihan vee!

Virveä, Vanhataloa ja vitosia tänään viikon kirjoina. ... Juu, ei ne aivot aina keksi mitään hupaisaa esittelytekstiä. Näillä mennään, eikä nurista!

• Pauliina Vanhatalo: Viittä vailla Kolmikymppisen Kiran elämää seuraileva teos, joka jännittävän toimivasti hyppii nykyajan ja menneisyyden väliä luvusta toiseen. Asetelma voisi olla hyvinkin sekava toisten kirjailijoiden käsissä, mutta Vanhatalo saa tarinan aikahyppyineen olemaan toimiva ja selkeä paljastamatta liikaa heti kättelyssä. Itse asiassa menneisyyden varjojen koko suuruus aukeaa lukijalle vasta aivan teoksen loppupuolella, mutta aiemmat parisataa sivua ovat silti olleet kiinnostavia ja nopealukuisen ymmärrettäviä. Alkupuolella, kun tarinaa ja hahmoja ei vielä tunne, menevät Kiran kouluaikaiset neljä ystävää valitettavasti välillä sekaisin, koska hahmojen lihaistuminen tapahtuu vasta tulevien lukujen myötä, mutta kevyeksi viihdelukemiseksi Viittä vailla on melko onnistunut teos. Vanhatalon käyttämä kieli ei turhia mutkittele ja kiekuile ympäriinsä, muttei myöskään ole suoraviivaista "subjekti-predikaatti-objekti" -kaavalla rakennettua viiden sanan virketönkköilyä. Oli miltei ilo lukea näin hyvin kirjoitettua suomalaista kirjaa. Tarina itsessään ei ollut huono, muttei myöskään liikkuttanut liiaksi, vaikka ihastelinkin taiten kokoon kasattua aikahyppyjärjestystä - mutta se kertonee jotain Vanhatalon tenhosta, että tartuin heti teoksen luettuani innolla hänen toiseen romaaniinsa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan ainakin teoksen Lääkärileikki, jota muistelen vielä parin vuoden jälkeenkin mielenkiintoisena, hyvin kerrottuna tarinana.
• Virve Aarniva: Kirstin valitut. 250 nokkelaa kysymystä ja vastausta Helsingin Sanomien sivuilla ilmestyi vuosikausia palsta, jonka ideana oli kysyä "Kirstiltä" ja hänen kollegaltaan "Torstilta" mitä tahansa, ja he selvittivät asian. Teokseen on nimensä mukaisesti poimittu tältä palstalta kiintoisimmat kysymykset ja vastaukset. Kirja ei ole mikään hirvittävän paksu, mutta sen sisältämä tietomäärä on huikea. Lukijalle selviää muun muuassa mistä fraasit "nahkurin orsilla nähdään" ja "Ellun kana" ovat peräisin! Muutenkin teos sisälsi mielestäni riemastuttavan määrän kielioppiin ja kielten kehitykseen liittyvää informaatiota - näpsyttelin päätiedot ylös talteen, jotta voin täälläkin jossakin vaiheessa niitä ääneen ihmetellä. "Kirstin" toisinaan hieman nuiva asenne kysymykseen tai siihen vastaamiseen - usein yli puolet vastauksesta oli aiheen vierestä, mikä ei sinänsä ole väärin, mutta vastaisit ensin esitettyyn kysymykseen! - oli hiukan epämukavaa, mutta pääosin kaiken uuden ja ihmeellisen oppimisen riemu peitti nämä fiilikset alleen. Nippelitiedon ystäville ja paljon elämää ihmetteleville mieluisaa lukemista!

... Rakastan nippelitietokirjoja. Ne ovat usein hengästyttäviä, naurattavia ja ihmetyksellisiä. Näitä lisää! Sitten joskus, kun edelliset on luettu ja arvioitu alta pois...

Paljon melua tyhjästä(kö?)

Jatketaan toiveikasta eloa siteeraamalla Bardia.

All's well that ends well.

Eli suomeksi (ollaan kaksikielisiä!):

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Shakespearen sanat antavat ainakin minulle usein rohkeutta ja voimaa jaksaa, vaikka tuulisi päin naamaa, koska noiden sanojen mukaan lopussa kiitos seisoo.

Samaa luokkaa ovat myös kaksi muuta kuulemaani ihanaa lausahdusta:

"You aren't being punished. You just haven't been rewarded yet."

ja Rascall Flatts -bändin kappaleenakin tunnettu God bless the broken road that led me to you.


Ei haittaa, että tie on raskas, jos lopussa on oma happily ever after.

Toivoa täynnä.

Sosiaalimediassa on viime aikoina pyörinyt paljon empowerment-kuvia ja lausahduksia, ja olen todella kiitollinen niistä. On sydäntälämmittävää kirjautua Facebookiin itku silmässä, kun kavereiden statuspäivitysten seasta silmiin osuu näennäisen satunnainen, mutta juuri itseä niin hyvin koskettava sitaatti.
Niille, jotka uskovat merkkeihin ja universumin salaa lähettämiin viesteihin, nämä sattumukset ovat juuri niitä viestejä, jotka muokkaavat elämää.

Viime aikoina kelpaamattomuus ja huonous ovat nousseet usein kurkkuun kitkerinä kyyneleinä, joten allaoleva pieni fakta Facebookin newsfeedissä tuntui rohkaisevalta.

J.K. Rowling was rejected twelve times when she tried to publish Harry Potter.

Ajatella, mistä olisimme jääneet paitsi, jos hän olisi antanut periksi hylkäyksille! Mitä taianomaisia, lumoavia hetkiä ja oikeasti toimivia ja ymmärrettäviä moraalioppeja olisimmekaan jääneet kokematta.

Kun luen Rowlingin lukuisista hylkäyskokemuksista, rohkaistun itsekin. Tusinan verran pakkeja voi tyrmäyksistä huolimatta johtaa onneen ja loistoon.

Vaikka joskus (ja useinkin) sattuu, minä voin luoda itselleni samankaltaista taikaa kuin Harry Potter -maailma on tuonut elämääni.


Se, että joku kieltää sinut, ei tarkoita, ettetkö olisi hyvä. Se hylkäävä taho voi päätyä katumaan kielteistä päätöstään! Mieleeni tulee heti Vladimir Nabokovin Lolita, joka on yksi maailman upeimpia kirjoja. Nabokovin amerikkalainen kustantaja kieltäytyi alunperin julkaisemasta teosta sen kyseenalaisen moraalin vuoksi. Hah!
Musiikkipuolella taas mahtaa sapettaa sitä levy-yhtiön johtajaa, joka ei halunnut Lady Gagaa artistirosteriinsa...


Kun tulee vaikeita oloja, kirjallisuus auttaa monin tavoin. Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty on edelleen hienoin, koskettavin, syväluotaavin surua käsittelevä kirja, jonka olen koskaan lukenut.
Vaihtoehtoisesti voi lukea kirjailijoiden tuskaisista taisteluista saada sylilapsensa, oma upea teoksensa julkaistua sellaisena kuin he ovat sen tarkoittaneet luettavaksi.


Elämässä pitää olla taikaa, on se sitten Harry Potterin tai Disneyn luomaa.
Ei unohdeta Tuhkimon toiveikasta aamulaulua:

ja vaikka kuinka joskus sattuu
jos uskot, niin se muuttuu
öinen haaveesi toteutuu

Olkoon huominen meille jokaiselle maaginen, ikimuistoinen ja täynnä tenhoavaa lumoa.

Nauru vanhin voitehista

Voi rutto tuon arvioimattomien kirjojen listan kanssa! Tuntuu, että aina kun saan kaksi sieltä pois, pitää seuraavana päivänä luetteloida sinne kolme uutta luettua teosta.

Heinäkuu olisi vielä ollut otollista aikaa näpytellä näitä arvioita, kun en oikein saanut luetuksi paljon mitään (paitsi Marcel Proustia!), mutta sama olotila, joka johti lukemattomuuteen, oli syypää myös kirjoitusinnottomuuteen.

Nauruterapia auttoi onneksi usein, joten nyt onkin sopivaa arvioida pari vatsalihaksia treenaavaa teosta.

• Feissarimokat.com: Netti ei vaan toimi! Parhaat Facebook-mokat Verkossa osoitteesta feissarimokat.com (ei! mikä yllätys!) löytyvä sivusto kokosi alkutaipaleensa parhaat suomalaiset Facebook-mokat kirjaseksi. Periaatteessa kirja on hieman turha ostos/laina, sillä muistaakseni kaikki mokat löytyvät myös itse sivustolta, kun hyppää vanhimpiin julkaisuihin. Tämän vuoksi en ainakaan suosittele ostamaan teosta - kirjastosta sen vielä raaskii lainatakin. Itse teoksen sisältö on aivan samanlaista kuin sivustollakin (poislukien tietenkin mielenkiintoiset kommentit), ja muutamaan otteeseen kirja lipesi käsistä, kun lukeminen keskeytyi niin hervottoman naurukohtauksen vuoksi. Feissarimokien faneille ja tukijoille kirja on erinomainen, mutta lähes kahdenkymmenen euron hintalappu on hieman liikaa - vaikka sisältöä onkin onneksi enemmän kuin uusimmissa Päättömät potilaskertomukset -kokoelmissa.
• Anon.: Vitsirumba Mummin kirjahyllystä löytyi tällainen viime syksyn kaamosta vastaan tapellessa. Teos sisältää aimo määrän vitsejä eri kategorioihin luokiteltuna. Mukaan on eksynyt melko monta pikkutuhmaa vitsiä, eikä lievää rasismia ja yleistä moraalia hieman loukkaavia vitsejäkään tarvitse etsiä kiven alta (tosin sinne ne kuuluisivat). Osa kaskuista on niin klassikoita, että lukija osaa varmasti ne jo ulkoa, mutta onneksi sisältö on sen verran monipuolista, että kaikille löytyy jotakin uutta naurettavaa. Ei tästä teoksesta luultavasti mitään kovin syvällistä irti saa (paitsi sitaattiosaston parista jalokiven arvoisesta lausahduksesta), mutta aivan kelpo kirja huonon päivän piristämiseen.

Se tunne kun...

... kirjastossa ei ole Prozac Nation -kirjaa, vain elokuvaversio (ja sekin varmasti niin naarmuilla, ettei elokuva edes pyöri)!

Elokuvan löysin onneksi halvalla muualta, mutta mistäpä kaivan nyt kirjan kukkarolleni sopivan hintaisena? Ja jospa haluan lukea sen vain kerran, en säilyttää sitä jo nyt ylitsepursuavan täynnä olevassa kirjahyllyssäni?

... Tämä on kiero ja ylipitkä tapa sanoa, että olen hieman pettynyt kirjastooni. Odotin HelMetillä olevan moinen kulttiklassikko hyllyssään edes jossakin useista kirjastoistaan.

Monessa suhteessa HelMet on erinomainen, mutta petyn aina kumman paljon, kun hakemaani teosta ei löydy heiltä. Viimeksi ihmettelin kovasti Ovidin (suomennettuna Ovidius-niminen) Metamorphoses-teoksen uupumista valikoimasta. Kyseessä on kuitenkin aikamoinen kirjallisuuden perusteos, miltei Raamatun ja muiden uskonnollisten pääteosten joukkoon luettava järkäle.

Toki kirjastoilla on sama ongelma kuin itsellä, että hyllytilaa on rajallinen määrä, mutta välillä kyllä nappaa päästä, kun katselee tietokannasta, kuinka monta sataa Twilight-kirjaa tai vastaavaa hyllyistä löytyisi yhteensä.

Twilight-sarjankin tulee mielestäni olla saatavilla, ehdottomasti - itsekin lainasin puolet kirjoista kavereilta ja puolet kirjastosta -, mutta eikö pari kappaletta vähemmänkin riittäisi?

... Tähän loppuun sopinee usein siteeraamani lausahdus: "Ongelma se on pienikin ongelma."

Musiikkia, maestro!

Kuuntelin tuossa jokunen viikko sitten viimein Nightwishin uuden levyn Imaginaerum, kun niin kovasti painostettiin monelta eri puolelta... Levyltä löytyikin muutama erittäin hyvä kappale, vaikka Nightwish ei olekaan soittolistani kärkisijoilla koskaan roikkunut.

Single Storytime on pyörinyt radiossa jo pitkään, mutta vasta nyt levylehtisen kanssa sitä kuunnellessani tajusin, kuinka upeasti se kuvaa kirjallisuutta ja lukuelämyksiä, varsinkin aikuisena luettujen satujen kohdalla. Kappaletta kuunnellessa minulle tulee koko ajan sellainen olo, että pitäisi julistaa koko maailmalle: tätä on kirjallisuus! Tältä se usein tuntuu!

Mikäs sen parempi paikka tehdä näin kuin oma blogi.

Kulttuurieroja

I'm back!

Ja on vielä heinäkuu, kuten lupailinkin!

Kriiseissä on se hyvä puoli, että aika usein ne ovat oman pään sisällä tapahtuvia tornadoja. Toisinaan niihin riittää jopa, että ottaa vähän lomaa itsestään. Tai sitten ottaa itseään niskasta kiinni - itse tein näin, ja vaikka pariin otteeseen suru tunki takaisin puseroon, kriisi meni nopeasti ohi, kun ei vatvonut sitä yksin vaan keskusteli muiden asianomaisten kanssa.

Toki joskus kriisit ovat sitä kokoluokkaa, ettei niistä selviä puhumalla. Niihin tarvitsee aikaa ja epäsuoraa tukea, muun muuassa lempikirjojen kanssa.

Kirjoissa onkin se ihana juttu, että mihin tahansa olotilaan, tuntemuksiin ja tilanteisiin löytyy varmasti jokin teos, joka osuu hermoon satuttamatta. Se kuvaa omia fiiliksiä juuri oikealla tavalla tekemättä kipeää. Kivun tilalle tunkeekin usein hiljainen ihmetys; silmät suurina lukee sivulta sanoja ja miettii, kuinka joku aivan eri ympäristössä ja ajassa elänyt ihminen onkin osannut kuvata juuri minun tunteitani niin upeasti ja tarkkanäköisesti.

Mitä enemmän lukee, sitä enemmän näitä hiljaisia rakkauden hetkiä osuu kohdalle. Klassikoista on hyvä aloittaa; siihen on syynsä, että ne ovat klassikoita.

Tällä kertaa viikon kirjat eivät kuitenkaan ole kovin vanhoja, enkä Christien teostakaan menisi vielä aivan klassikoksi tituleeraamaan... Hyviä olivat kuitenkin!

• Agatha Christie: Postern of Fate Aloitin huomaamattani Tommy & Tuppence -sarjan sen viimeisestä osasta. Lukuelämys ei onneksi epäkronologisesta lukemisjärjestyksestä kärsinyt, sillä päähenkilöt muistelevat useaan otteeseen menneitä seikkailujaan, ja jos ihan tuskaisaa olisi ollut, Wikipedia olisi auttanut. Ainoa harmitukseni tässä ajattelemattomuusvirheessä onkin, että hahmot olisivat luultavasti tuntuneet läheisemmiltä ja tutummilta, mikäli olisin lukenut heidän rikosjuttunsa aikajärjestyksessä. Christien teokset muutenkin menettivät hieman tenhoaan kirjailijattaren ikääntyessä, joten ei ole mikään yllätys, ettei Postern of Fate ole Christien parhaita teoksia. Teoksen juoni pyörii vanhan maailmansodan aikaisen murha- ja vakoiluvyyhdin ympärillä, mutta itse actioniä ei ole lainkaan. Rikoksen selvittelykin tapahtuu miltei lukijan huomaamatta syrjässä, joten teoksen lopussa on hieman huijattu olo, vaikka Christie käyttääkin useita vanhoja tuttuja kikkojaan (muun muuassa lastenloruja ja leikkikaluja). Tommy ja Tuppence tuttavineen (ja Hannibal-koirineen!) ovat onneksi suloisen stereotyyppisiä englantilaisen pikkukylän asukkaita, joten vaikka rikosromaanina teos on melko keskinkertainen, lukija saa silti kirjasta irti viihdettä. Kenties mielipiteeni paranee, kunhan luen Tommyn ja Tuppencen nuorempana kokemia seikkailuja!
• Xiaolu Guo: Pieni punainen sanakirja rakastavaisille Luin teoksen pari kesää sitten englanniksi, ja muistan edelleen, kuinka innoissani olin lukiessani sitä. Mikä nerokas idea! Mikä loistokas toteutus! Tarina lässähti toki loppua kohden, sillä mikä tässä maailmassa oli täydellistä, mutta muuten aivan upea kirja! Sama pätee suomenkieliseen versioonkin; suomentaja on onnistunut kääntämään hyvin päähenkilön hapuilevat vieraskielisyydet. Kielistä pitäville kirja onkin aivan must, juuri nerokkaan näkökulmansa ja sen hienon toteuksen ansiosta. Z-nimellä kulkeva nuori kiinalaisnainen saapuu teoksen alussa Lontooseen oppimaan kieltä ja länsimaista menoa, jotta voi kotimaahan palatessaan päästä hyviin töihin taitojensa avulla. Z:llä on vain se pieni ongelma, ettei hän osaa juuri lainkaan englantia, eikä ymmärrä paikallisesta kulttuuristakaan hölkkäsen pöläystä. Kirjan huumoriosio koostuukin pääosin Z:n viattoman hupaisista huomioista ja kielioppikömmähdyksistä. Kieltä ja elämänmenoa oppiessaan Z törmää myös mieheen, johon rakastuu ja jonka luokse muuttaa. Kirja kertookin yhtä paljon oman itsensä löytämisestä vieraassa paikassa kuin rakastamisen vaikeudesta kahden hyvin erilaisen ihmisen kohdatessa. Kuten totesin jo aluksi, tarina kärsii hieman loppupäätä kohti, mutta muuten teos on aivan ehdottomasti kaikkien vähääkään kielistä kiinnostuneille (varsinkin meille, jotka olemme lukeneet vieraita kieliä nuorena koulussa, haha) pakollista luettavaa. Kerrankin voin suositella sekä suomen- että englanninkielistä versiota! Englanniksi teos löytyy esimerkiksi HelMet-kirjastosta (ja kaikista hyvinvarustelluista kirjakaupoista) nimellä A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers.

Näpyttelin tämän postauksen jo eilen, mutta oli kuitenkin pakko ajoittaa se tälle päivälle, sillä tänään on yksi kirjallisuusmaailman lukuisista merkkipäivistä.

Harry Potterin syntymäpäivä! (Ja olisihan eilen ollut Neville Longbottomin syntymäpäivä, että sen puoleen päivällä ei olisi ollut niin väliä...)

Toivottavasti taikaa riittää meille muillekin! Jos ei muuten, niin edes hyvän kirjan parissa.

Itselläni on juuri nyt kesken DK Eyewitness Travel -sarjan Scotland ja Berlitzin Dublin, joten eiköhän niitä maagisia ja lumoavia hetkiä tule koettua, vaikka proosasta ei juuri ole tietoakaan.

Ilmoitus itselle

Blogi on pienellä tauolla henkilökohtaisen kriisin takia.

Toivottavasti heinäkuussa olo jo paranee ja kirjoittamiseen tulee taas mieltä.

Ajatellaan tätä parin viikon kesälomana.

Kisuhaiku

Cat haiku

You read books. I like
To lie on top of them. We're
Both bibliophiles.

~Unknown