Something old, something new...

... Something borrowed, something blue!
Tämänkertaisilla kirja-arviointikirjoillani pärjäisi häissäkin, haha.

Eli kaksi vanhaa, kaksi uutta tällä kertaa, että joskus saisin kaikki nuo pölyttymään jääneet kirjat kirjoiteltua pois!

• Philippa Gregory: The Boleyn Inheritance Gregoryn Tudor-sarjan kolmas kirja seuraa kolmen naispäähenkilön elämää Henrik VIII:n hovissa. Hieman mielenkiintoisesti Gregory on hypännyt The Other Boleyn Girl -teoksessa kuningasta ihastuttaneen, tulevan kolmannen vaimon Jane Seymourin ohi kokonaan - ilmeisesti kuninkaan ainoan miespuolisen perillisen synnyttäneen ja lapsivuoteeseen kuolleen kiltin Janen tarina oli joko liian haasteellinen tai helppo. Tämä kirja alkaakin kuninkaan etsiessä neljättä vaimoaan, joka oli Anna Kleveläinen, joka pääsi historiaan paitsi yhtenä sarjakuningattarista, myös ainoana, joka selvisi hengissä eron Henrikistä. Englantia huonosti osaavan uuden kuningattaren palvelijoiksi päätyvät myös edesmenneen Anne Boleynin käly Jane Boleyn ja serkku Katherine Howard (kuninkaan tuleva viides vaimo). Kirja pomppii ymmärrettävästi välillä melko pitkiäkin aikahyppyjä pystyäkseen kertomaan pitkän aikavälin tarinan luettavan pituisessa romaanissa, mutta kertomus ei kärsi hyppelystä. Pääasiat tulevat hyvin esille ja kolmen päähenkilön välillä vaihtelevat luvutkin pysyvät melko hyvin hyppysissä. Gregoryn tärkein anti on kuitenkin mielestäni historiallisten, hieman huomiottakin jääneiden hahmojen lihallistaminen. Anna Kleveläinen ei ollutkaan tyhmä lehmä, Jane Boleyn saattoi kyllä olla juonitteleva ilkimys mutta kuinka hän siitä kärsiikään Anne ja George Boleynin mestautusten jälkeen, ja nuori Kitty Howard on kertakaikkinen bimbo. Kittyn hahmo jäikin minulle etäisimmäksi, sillä hänestä oli tehty niin stereotyyppinen teini, ettei hahmo tuntunut enää edes todenmukaiselta. Toisaalta nuoria naisia ei tapahtuma-aikoihin koulutettu, ja Mary Boleynin typeryyttähän olen jo ehtinyt harmitella täällä, joten Kittyn hahmo pysyy juuri ja juuri realismin rajoissa. Sulostuttavana pikkudetaljina Jane Boleyn puhuu usein kälystään Annesta ja miehestään Georgesta aivan kuin he vielä eläisivät, juonittelisivat yhdessä ja nauraisivat linnan käytävillä kaksin kuten aina ennen. Janen haikeankatkera kaipaus ja siihen sekoittuva mustasukkaisuus luovat kauniin jännitteen kerrontaan, eivätkä edellisten kuningatarten ikävät kohtalot ole unohtuneet muiltakaan hahmoilta. Kuten aiemminkin, suosittelisin Gregoryn kirjoja lähinnä tapahtumien ja miljöön rikkaan kuvailun ja uljaiden hahmojen takia; historiasta kiinnostuneet voivat lukea teosten seuraksi jotakin paikkaansapitävämpää. Historiallisena puolifiktiona Gregoryn kirjat ovat aivan upeita, mutta muistakaa tarkastaa faktat jälkikäteen!
• G.W. Bernard: Anne Boleyn. Fatal Attractions Kuten olen aiemmin ääneen ihastellutkin, Anne Boleyn on yksi lempihahmoistani historian pitkässä näyttelijälistassa. Tämä päätyi siis kainaloon kirjastosta nimensä perusteella. ... Olisin periaatteessa voinut jättää väliin! Bernard tuskailee moneen otteeseen teoksessa aiempien aiheesta kirjoittaneiden historiantutkijoiden "viallisia" päätelmiä ja puutteellisia selityksiä sortuessaan itse heti perään aivan samoihin virheisiin. Lisäksi minua otti pannuun Bernardin tapa aloittaa kirja lööppimäisillä julistuksilla (kuten että kirjan aikana hän paljastaa, kuinka Annea vastaan nostetut syytteet olivatkin osittain totta eivätkä keksittyjä) ja suunnilleen viimeisessä luvussa sitten puolivillaisesti todeta, että osa syytteistä saattoi ehkä jopa olla totta. No ihanko tosi? Bernard viljelee tekstissään myös hyvin reippaasti toteamuksia "lukija tulee huomaamaan myöhemmin" ja "kuten tulen näyttämään myöhemmin". Hyvä ihminen, jos olet jo puoli sivua asiasta kirjoittanut, kerro nyt kokonaan se sitten tässä äläkä palaa sekavasti siihen sadan sivun ja viidenkymmenen uuden asian jälkeen. Epäilen myös vahvasti, että osa näistä "myöhemmin tulevista" asioista jäi kertomatta sitten myöhemmässä vaiheessa - en pitänyt listaa, mutta niitä oli todella paljon... Huomasin jossakin välissä teosta olevani vihainen kirjailijalle siitä, että hän oli ottanut niin negatiivisen asenteen Annea kohtaan, mikä taas oli minulle silmätavaava huomio; me emme tosiaankaan tiedä Annesta juuri mitään tärkeää - hänen motiivejaan, tunteidensa syvyyttä ja kohdetta tai kohteita... Useimmiten käykin niin, että historioitsijalla on jo valmiiksi jokin asenne Annea kohtaan, joka valitettavasti värittää sitten tutkijan tulkintaa Henrik VIII:n toisesta vaimosta ja hänen elämästään. Huonon ja hieman sekavan kirjoitustyylin takia haluaisin sanoa, ettei teos ole lukemisen arvoinen, mutta toisaalta sen sisältämä teoreettisen tutkinnan määrä ja lukijan itse kokemat hehkulamppuoivallukset antavat sille kyllä paljon lukuarvoa. Kunhan saan luettua muutaman muun Anne Boleynia käsittelevän historiallisen teoksen kykenen toivottavasti paremmin sanomaan, minkä arvoinen tämä teos sisällöltään on.
• Mervi Marttila: Molemmista päistä tähystetty - Päättömiä potilaskertomuksia 3 Sain syntymäpäivälahjaksi 10 euron lahjakortin, jonka käytin tämän ostamiseen. Minulla oli jo sarjan aiemmat osat, joista olen pitänyt kovasti, ja tämä oli kirjalistallanikin, joten valinta oli melko selkeä, mutta 15 euron hinnalla (no, 5 euroa lahjakortin kanssa) olisin odottanut hieman enemmän kuin 71 sivua. Näihin 71 sivuun sisältyy muutama aukeaman kokoinen kuva ja pari edellisistä kirjoista nostettua "potilaskertomusta". Ymmärrän, että rahaa pitää saada (... tai no, en kyllä itse asiassa ymmärrä) ja sarja on ollut ymmärtääkseni todella suosittu, joten jatko-osia ulos vain niin kauan kuin materiaalia riittää - mutta olisikohan tämänkin teoksen kanssa voitu odottaa vielä jonkin aikaa, että olisi saatu lisää sivuja siihen? Kirjasen lukaisee aivan kevyesti alle puolessa tunnissa, naururemakat mukaan lukien. Onneksi teoksen tärkein ominaisuus eli hauskat ja kummastuttavat otteet potilaskertomuksista toimii. Itse ainakin nauroin pari kertaa niin, etten meinannut henkeä saada. Pelkäsin kaulasuoneni poksahtavan ja päätyisin seuraavan jatko-osan sivuille! Yhtä tai kahta "hauskan lausahduksen" hauskuutta en ymmärtänyt, mutta kenties joku avaa ne minulle joku päivä, ja pari nyt-en-tajunnut-miksi-tämä-on-muka-hauskaa -juttua ei pilaa kirjaa. Summa summarum: hauska kirja, mutta olisi kaivannut mielellään vielä ainakin 50 sivua lisää ollakseen hieman pitkäkestoisempi ja hintansa väärti.
• Helena Petäistö: Aamiainen Cocon kanssa. Lontoossa Edinburghissa ja Dublinissa Mainostelevisiosta ja vähän muualtakin tuttu legendaarinen kirjeenvaihtaja kertoo Aamiainen Cocon kanssa -sarjassaan Euroopan eri kaupunkien parhaat hotellit, ravintolat ja muutamia erikoisia nähtävyyksiä. Tämä miniteos keskittyy nimensä mukaisesti Lontooseen, Edinburgh'hun ja Dubliniin. Tavallista Berlitzin matkaopasta ei siis kannata odottaa - ja miksi pitäisikään? Jos lukija kaipaa Berlitzin opasta, lukija on hyvä ja ostaa/lainaa sellaisen. Petäistö kirjoittaa ihanan värikkäästi ja kaikella sillä asiantuntemuksella, jota hänelle on vuosien aikana kertynyt. Parissa kohtaa tekstiä Petäistö kuulosti hieman itseään kehuvalta, mutta ne tunteet menivät onneksi nopeasti ohi - ja annettakoon hänelle pieni lipsahdus anteeksi ihanien ravintola-, herkkukauppa- ja tunnelmahotellisuositusten takia. Pidin kovasti jokaisen kaupungin eri suosituslistoja edeltävistä pienistä esseistä, joissa Petäistö kertoo kyseisestä kaupungista omien kokemustensa valossa. Petäistö onnistuukin kautta kirjan välttelemään suurimpia perusmatkaoppaiden ominaisuuksia esittelemällä ja suosittelemalla omia suosikkejaan ja vähemmän tunnettuja paikkoja niiden tavallisten turistirysien sijaan. Myös esimerkiksi Dianan ja Harry Potterin ihailijoille löytyy omia arvokkaita vinkkejä paikoista, joissa kannattaa käväistä. Olen varma, että Petäistön sarjasta hyötyvät kaikki Euroopan matkailijat ja nojatuolimatkustajatkin, mikäli oma kohdekaupunki vain löytyy sarjasta - tutuksi luulemastaankin alueesta Petäistö osaa kertoa vaikka mistä mielenkiintoisista  paikoista, joita tekee heti mieli lähteä kokeilemaan itsekin. Mikäli matkakohde on itselle tuntematon, kannattaa Coco pariuttaa vaikkapa sen tutun ja turvallisen (ja käytännöllisen) Berlitzin oppaan kanssa, varsinkin jos haluaa oikein lomailla matkallaan eikä vain juosta nähtävyyksien ja museoiden välillä. Coco ja Berlitz soveltuvatkin myös kokonsa puolesta hyvin matkalle mukaan otettaviksi, joten nyt reissaamaan! (Jos varat tai aika eivät riitä, nojatuoli on hyvä "lentopaikka".)

Häitä ei nyt tällä hetkellä ole tiedossa, mutta tänään on Chewing on Pearlsin ensimmäinen syntymäpäivä! Jee!

(kuva täältä.)

Om nom nom... Makoisaa ja rentoa sunnuntaita teille!
Muistakaa, että ensi viikolla kuun vaihtuessa päättyy elokuun kommenttiarvonta. Asiaa ei onneksi tarvitse surra, sillä silloin alkaa samalla syyskuun kommenttiarvonta!

Tänään!

Minun piti linkittää teille älyttömän hupaisa sivusto kaupoissa ja lehdissä kohdatuista yltiöhuvittavista kirjoitus- ja kielioppimokista, mutta totta kai minun tuurillani sivusto on tällä hetkellä tilapäisesti pois käytöstä. Kokeillaan sitten ensi viikolla uudelleen...


Nauruhepulin sijaan tarjoilen teille taas pieniä ajankohtaisia paloja kirja- ja kirjoittamiselämästäni.


Ensinnäkin, Pottermore-tilini on viimein avattu! Hipsin äsken sydän pamppaillen ihmettelemään Potter-fanittamiseni pelastusta ja tulevan oikean elämäni kammotusta, mutta pääsin vasta ensimmäisen luvun alkuun ja päätin jo siinä, että minun on pakko lukea kirja samaan aikaan uudelleen, että saan kaiken irti. Lisäksi jännitän Lajitteluhattua ja taikasauvan valintaa (sitä, että sauva valitsee minut) niin paljon, etten uskaltanut vielä sinne asti edetä. Lunaa elokuvissa esittävän Evanna Lynchin "identiteettikriiseily" Twitterissä jätti pieniä henkisiä naarmuja minuunkin - Evanna lajiteltiin Rohkelikkoon suurista Korpinkynsi-odotuksistaan huolimatta, ja tämä aiheutti närää näyttelijättäressä.
Itse haluaisin kaikkiin tupiin kyllä (jokainen tupa saa totta kai omat tupakertomuksensa ja muut), mutta on minullakin suosikkitupani. Mikä pettymys olisi, jos ei päätyisi niihin!

Lajittelu on kyllä näkemäni perusteella tehty fiksusti; eräs mahdollisista kysymyksistä on silmien väri. Lajittelu- ja sauvakysymyksiin vastatessaan ei siis voi päätellä vastauksista, mihin tupaan niillä todennäköisimmin päätyy tai millaisen sauvan saa. Mielestäni melko ovela ja mukava keksintö. Olisi myös hauska nähdä, millaisilla matemaattisilla kaavoilla tupa ja sauva valikoituvat vastausten perusteella.

No, huomenna vain kaivamaan vanhaa rakasta Harry Potter and the Philosopher's Stonea kirjahyllystä; seikkailu alkaa jälleen...


Toinen mukava yllätys tänään oli, kun GoodReadsiin kirjautuessani huomasin saaneeni viestin. Viestin saaminen jo itsessään on tällaiselle sosiaalihylkiölle hieno juttu, mutta viestin sisältö se vasta ilahdutti - olen voittanut kirjan itselleni ennakkoarviointiarvonnassa! Jos jostakin pidän kirjamaailmassa, niin ilmaisista uusista tuttavuuksista, kuten tämä. Ensin ajattelin, etten lue kirjaa, sillä se ei ollut toivelistallani, mutta hetken tuumailtuani totesin, että miksi ei. Pian saamani teos kertoo siis burmalaisista pakolaisista ja heidän elinolosuhteistaan. Voi olla aika mielenkiintoinen lukuelämys. Ja miksen lukisi, kun kerran Pjongjangin akvaariot -kirja ja esimerkiksi keskitysleiriartikkelit lehdissä ovat olleet häkellyttävän pysähdyttäviä lukukokemuksia.
Jos kirja on hyvä, se saattaa jopa päätyä tänne blogin kuukausi-/kommenttiarvontaan!

Itse voit osallistua arvontoihin tekemällä GoodReadsiin tilin ja klikkaamalla Explore-välilehden giveaways-linkkiä sivuston oikeassa ylälaidassa.


Arvonnasta puheenollen, koska huomenna on Chewing on Pearlsin 1-vuotissyntymäpäivä (!!!), lisään tämän kuukauden kirjapakettiin jonkin mukavan pikku yllätyslahjan voittajan selvittyä. Muistakaa kommentoida, jos haluatte osallistua!


Lopuksi haluan vielä esittää julkisesti vilpittömän iloisuuteni siitä, että kissani viime viikolla raatelemat kädet ovat lähes parantuneet, ja että oikea käteni sai vähiten vammoja. Oikeakätisenä kirjoittajana kynän onnistunut pitäminen kädessä on minulle suunnattoman tärkeä asia.

Päivän vinkki voisikin olla: olkaa tänään "pienestä" iloisia!
Iloitkaa, että osaatte lukea, että teillä on internet-yhteys, että voitte sukeltaa mielenkiintoisiin maailmoihin ja kokeilla toisten ihmisten kenkiä omassa olohuoneessanne.

Ilahduttavaa viikonvaihdetta teille kaikille.

Tänään ja eilen.

En ole unohtanut teitä, älkää huolehtiko! Tässä kuluneella viikolla on sattunut kaikenmoista, joka on pitänyt minut poissa koneelta. Koetan ensi viikolla päästä taas hieman normaalimpaan rytmiin - pyydän anteeksi tilapäistä häiriötä.

Juttuideoita minulla on kirjaimellisesti kansiokaupalla, mutta, koska olen ajankohtainen ja tiedostava ihminen (... Not!), pohdin tällä kertaa teille ääneen muutamia tämän viikon mietintöjäni.


Ensinnäkin osasyy kirjoittamattomuuteni on se, että kissaani pisti ampiainen ja kisu sitten hädissään kävi itsensä kimppuun, jota koettaessani estää omat käteni jäivät väliin. 75% käsistäni, ranteet mukaan lukien, on nyt naarmutettu loppuiäksi. Ei siinä sinänsä mitään, minulla oli arpia jo entuudestaan ihan riittävästi, mutta nyt tulehtuneet haavat estävät käsien täyden käyttämisen, mikä puolestaan on johtanut mitä kummallisimpiin ongelmiin. En saa limupulloa auki, DVD-levyn irtisaaminen kotelosta on vaikeaa, housujen päälle vetäminen kolmen sormen ollessa käytössä on tuskaisaa ja yllättävän pulmallista... ja mikä kamalinta, kirjoittaminen ja pelkkä kirjan kädessä pitäminen ovat hetkittäin aivan liian kivuliaita toimenpiteitä! (#whitepeopleproblems)
Eilisen vietinkin istuen sängyllä paksun coffee table -kirjan kanssa, joka lojui peitolla ja jonka sivuja sain varpailla pideltyä paikoillaan. Kirjoittamisessa taas olen suosinut iPadiä, koska sen näppäimistön käyttämiseen riittää pelkkä hipaisu.


Kirjoista ja yllättävistä tilanteista minulle kertyi pari päivää sitten toinenkin kumma uusi kokemus. Tapasin pitkästä aikaa kaverini, joka antoi minulle syntymäpäivälahjaksi kirjan Damn You, Autocorrect! (lyhykäinen arvio tulossa ensi viikolla!). (Kavereilta saamistani neljästä lahjasta kaksi on ollut kirjoja, mikä on melko mukava saldo, ja lisäksi kolmas lahjani oli Sherlock Holmes -nukke! Kiitokset asianomaisille!)
Kaverini sanoi lahjaa ojentaessaan, että se on kierrätetty kirja, mikä on minusta aivan OK - itsekin antaisin mielelläni enemmän kierrätettyjä kirjoja lahjoiksi, jos niitä ei karsastettaisi niin kovin. Sitä paitsi olin aivan ihastunut kannessa olevaan kirjakehuun, jonka oli antanut mielestäni paras mies sitten Oscar Wilden, Stephen Fry. Kaverini kuitenkin jatkoi selitystään kertomalla, että hän oli ostanut kirjan itselleen matkalukemiseksi ja ei keksinyt sille muutakaan käyttöä. Kirja olisi mennyt kai roskiin, jos syntymäpäiväni ei olisi ollut sopivasti lähettyvillä.
... Ei siinäkään sinänsä ole minusta mitään vikaa. Haluan painottaa tätä. Olen aivan todella vilpittömästi iloinen kaikista saamistani lahjoista. Jäin vain miettimään, miksi kaverini oli pitänyt kertoa asia minulle. Itse olisin mieluummin vain sanonut sen olevan käytetty kirja ja jättänyt asian siihen.
Silloin en myöskään pohtisi, mitä se kertoo, että kirjan välistä löytyi usealta sivulta veritahroja. (Tai, ainakin luulen niiden olevan verta. En uskaltanut tutkia kovin läheltä.)

Toistan vielä, että kaikki lahjat ovat mukavia ja on ihana saada niitä, samoin kuin on ihanaa, että on kavereita, jotka hankkivat niitä.
Kysymys kuuluukin kai enemmän, tarvitseeko lahjan, erityisesti kirjan, alkuperästä kertoa aina kaikkea, mikäli se on vähemmän imarteleva juttu...?


Kolmas tämän viikon pohdintani on liittynyt Disneyn uudehkon elokuvan nimen käännökseen. Englanninkielisissä maissa elokuva kulkee nimellä Tangled, ja kun nimeä ei oltu vielä käännetty, ehdotin kaverilleni, että se voisi olla Takussa. Nimi sopisi elokuvan Tähkäpää-tarinaan ja olisi lisäksi suhteellisen toimiva suora käännös alkuperäisnimestä. Jopa nimi Tähkäpää, tai Rapunzel kuten elokuva esimerkiksi Italiassa on nimeltään, olisi ollut ihan okei.
Vaan ei niin ei. Suomessa elokuva sai nimekseen Kaksin karkuteillä - hiuksia nostattava seikkailu. ... No okei, onhan siinä tuo mukava allitteraatio alussa, mutta silti! Eihän pääpari edes ole kaksin karkuteillä. Ja fraasista 'hiuksia nostattava' tulee ainakin minulle ensimmäisen assosiaationa mieleen kauhutarina, ei Disneyn seikkailuanimaatio prinsessoineen ja miltei-puhuvine eläimineen.


... Kaipa sitä voisi potkia päätään vaikka minkälaisten asioiden takia, jos vain vaivaantuu. Mutta muun muuassa tällaisia typeryyksiä olen vatvonut pääkopassani viime päivinä. Onneksi olen myös saanut muutaman kirjan luettua, joten koetan kirjoitella niistä juttua tulevan viikon ratoksi, samoin kuin jotakin hieman älyllisempää pohdittavaa rikkaille päillemme.


Toivottavasti te ja kätösenne voitte hyvin! (Muistakaa kirjoitella vikkelillä sormillanne kommentteja, jos haluatte osallistua kirja-arvontaan kuun loputtua! Tällä hetkellä vain kaksi on mukana arvonnassa, joten tulee tiukka arpominen, haha!)

Aakkosia.

Tiedättekö, mikä minua ärsyttää?

Oikea vastaus on "aika hiton moni asia", mutta ollakseni tarkempi, minua ärsytti eräs asia suhteettomasti vieraillessani Akateemisessa kirjakaupassa.

Sanon "suhteettomasti", sillä asia on periaatteessa mitättömän pieni, mutta mielestäni silti tarpeeksi huomattava aiheuttamaan ärtymystä.

Etsin hyllystä Sir Arthur Conan Doylen teoksia, eikä niitä löytynyt. Osoitin ystävälleni hämmentyneesti kirjahyllyä ja totesin, että tässä kirjat olisivat, mutta niitä ei ole ainuttakaan. Miten Helsingin suurimmassa kirjakaupassa ei ole Conan Doylen teoksiä hyllyssä?

Ystäväni siirtyi metrin oikealle ja löysi kirjat.

Arvatkaa, missä vika oli.


Kyllä. Minä etsin tyhmänä C-kirjaimen kohdalta (kirjathan ovat tekijän sukunimen mukaan aakkostettuina), kun taas kirjat olivat D-kirjaimen kohdalla.

Vika ei tässä tapauksessa ollut harmittavan häiritsevä, sillä C ja D ovat onneksi vierekkäin, mutta mitä jos Holmesin luoja ei olisikaan Conan Doyle vaan esimerkiksi Conan Xavier?

Ymmärrän myös, ettei jokaikinen kadulla tallaaja tiedä tai välitäkään tietää, että Conan Doyle on kaksiosainen sukunimi, eikä toinen etunimi ja sukunimi -pari, mutta odottaisin Akateemisen kirjakaupan tasoiselta putiikilta asian tietämystä.

Conan on toki nimenä hämäävä, sillä se kohdataan useimmiten etunimenä. Tämän asian olisi kuitenkin voinut tarkistaa helposti ja nopeasti internetistä tai jopa kirjojen takakansiteksteistä tai tekijänoikeustiedoista.


Itse taas hämäännyin Edgar Allan Poen kanssa. Allanhan voisi myös olla toinen etunimi, jättäen sukunimeksi vain Poen, mutta Allan oli Edgarin adoptioperheen sukunimi, joten eikö Edgarinkin sukunimi olisi Allan Poe?

Järkeilyni oli Wikipedian mukaan ihan siedettävää, mutta Poe otti oman sukunimensä takaisin käyttöön otettuaan adoptioperheen Allanin toiseksi etunimekseen.


Eli muistakaa kirjakaupassa: "Conan Doyle, Arthur" ja "Poe, Edgar Allan".

Poe ja Conan Doyle ovat ainoat "kolminimiset" kirjailijat, joita luen paljon, mutta kunnioitettavaan komppaniaan kuuluvat myös muun muuassa Ford Madox Ford, Mario Vargas Llosa ja Gabriel García Márquez.

Ei nimi miestä pahenna.

Kuolema kylätiellä ja muita tarinoita

Olisi varmaan aika alkaa kirjoitella väliinjääneitä kirja-arvioita pois, ja samalla toki käsitellä kevyesti myös uudet lukemiset, ettei niille käy samoin.

Kirjoitan kirjoista parin tai muutaman kappaleen erissä, ettei merkinnöistä tule liian "tl;dr".
Tässä ensimmäiset:

• Aapeli: Siunattu hulluus En edes muista, miksi kirja oli lukulistallani. Kenties nimensä ja synopsiksensa ansiosta: ennen teoksen avaamista tiesin vain, että tarina on 1900-luvun alkupuoliskolle sijoittuva humoristinen kertomus kahdesta veljestä, jotka lähtevät viemään kolmatta hullujenhuoneelle. Siinä kirjan tärkeimmät ansiot ovatkin: miljöö on juuri sellainen kuin sopii odottaa - lukija voi miltei nähdä suomalaisen Vaahteramäen Eemelin vilahtavan tienmutkassa ohi - ja hahmot tutun jurottavia perussuomalaisia maalaismiehiä ja typeriä maalaisakkoja; teksti on pakinoitsijan käsialaa alusta loppuun joskus rivien väliin piilotetun huumorinsa kera; matka hullujenhuoneelle keskeytyy milloin minkäkin omalaatuisen sattumuksen takia, ja lukija alkaakin pian ihmetellä yhdessä "hullun" Elmerin kanssa, kuka tässä lopulta onkaan päästään vialla. Teos ei ole niin haha-hauska kuin etukäteistietojeni perusteella odotin, mutta itse asiassa se on parempi näin - huumori on sivaltavampaa ja teksti älykkäämpää. Stereotyyppisen suomalaisista kirjoista ja hahmoista pitäville ehdoton lukuvaatimus.
• Gregory Maguire: Confessions of an Ugly Stepsister Vanhan tutun Tuhkimo-sadun uudelleenkerronta, tällä kertaa rumien sisarpuolten näkökulmasta. Ruth ja Iris ovat menettäneet kotinsa ja päätyvät äitinsä kanssa Hollantiin rikkaan perheen piioiksi. Perheen tytär Clara on kaunis kuin satuolento, mutta omituinen ja vaikeaselkoinen. Maguire on onnistuneesti ujuttanut sekä tulppaanikuumeen että Hollannin kuulut maalarit tarinaan mukaan, mutta itse kertomus jää hiemn pintapuoleiseksi. Johtuneeko asia hämäävästä minäkertojasta vai tarinan eteenpäinkuljettamisvimmasta, mutta joskus kertomus junnaa paikoillaan ja etenee sitten ylinopein sykäyksin, eikä lukija saa kovin tiukkaa otetta hahmoista. Liian paljon tuntuu jäävän kirjoittamatta. Sadun uudelleenkerrontaidea kuitenkin viehättää, ja jos unohtaa kaipuut syvällisistä hahmokaarista ja kerronnasta, on teos kerrassaan viehättävä pikku lukukokemus. Odotan mielenkiinnolla pääseväni tutkimaan kirjailijan muita uudelleenkertomuksia - sarja sisältää muun muuassa Lumikin ja Ihmemaa Ozin uudet versiot. Idean tasolla teos on mielestäni täyden kympin arvoinen, mutta toteutus jää killumaan sinne kuuden, seitsemän tai kahdeksan korville (riippuen lukijasta).

Katselin äsken HelMetistä kirjastolainojani. 14 lainaa, joista kolme olen lukenut ja yhtä en vielä voi palauttaa muistiinpanojen kirjoittamisen takia. Kolme olen aloittanut, kahta koetan lukea edes jonkinasteisella innolla.
Eräpäivät ovat ensi viikolla ja sitä seuraavalla.

Tämä on niitä oman elämän challenge accepted -hetkiä.



Älkää unohtako kommenttiarvontaa! Tällä hetkellä vain kaksi henkilöä on kommentoinut riittävästi osallistuakseen arvontaan.

Voi jösses.

Heti, kun pääsin sanomasta, ettei ole ollut kielioppiaiheisia valituksia teille purnattaviksi, löytyi lehdestä suupieleni irvistämään saava juttu.

9.8.2011 ilmestyneessä Ilta-Sanomat -lehdessä oli aukeaman juttu Opettajien painajainen, joka kertoi siis kiusallisista, hankalista, jopa pelottavista oppilaiden vanhemmista. Artikkeliin sisältyi informaatiota Hannele Cantellin samaa aihetta käsittelevästä teoksesta Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat?, ja aukeaman alalaita oli omistettu lainauksille kirjasta.

Lainaukset ovat siis opettajien kokemuksia vanhemmista, ymmärtääkseni ihan opettajien itse kirjottamia kommentteja.

Eräs kertoi kirjain kirjaimelta lehden mukaan näin:

"Se, että vanhemmat huolestuvat jokaisesta yksittäisestä asiasta kuulostaa erikoiselle. Ikään kuin vanhemmat eivät olisi ymmärtäneet, että koulun yksi tarkoitus on itsenäistää heidän lastaan."

... Siis. Mitä.

"-- kuulostaa erikoiselle."

No tuo koko kommentin muotoilu kyllä kuulostaa minusta erikoiselta. Eikö opettaja osaa näin helppoja kielioppiasioita?
Kuulostaako viimeinen lause kenenkään muun mielestä oudolta?

Alakoulussa opettaja on kuitenkin melko lailla vastuussa lasten kokonaisvaltaisesta opetuksesta, ja muutenkin odottaisin kaikkien osaavan edes tuon verran kielioppia. Opettajan ei tietenkään odoteta osaavan tai tietävän kaikkea, niin suuri järkytys kuin se joillekin voi ollakin, mutta... edes tuon verran? Pretty please?

(Ja jos opettaja opettaa yläkoulussa tai jopa lukiossa, tuijotan häntä vielä vihaisemmin yllälainatun kommentin muotoilun vuoksi. Eikä puolustukseksi riitä esimerkiksi matemaattis-luonnontiedeaineiden opettajien suosima "emme me tarvitse kieliopin tuntemusta!". Piste.)



Myönnän kyllä auliisti edelleen, että vedän kenties hieman liian isokokoisen herneen nenään tuosta "kuul(l)ostaa jollekin" -muotoilusta, mutta voi jestas silti.


(Olisikohan tässä päivän vitutukset nyt virallisesti hoidettu?)

No love, no glory

Sydänsuruihin auttaa tiukka sääntöihin tuijottelu. Näin ainakin uskoin joskus monta vuotta sitten.

Joka tapauksessa en ole pitkään aikaan muistanut / jaksanut urputtaa kieliopista, joten linkitän teille nyt tämmöisen hauskan pikku pelin. Koulun penkille palaaville se on varmasti enemmän kuin paikallaan aivojen virkistämiseksi hikisen kesän jälkeen, ja kyllä me kaikki muutkin luultavasti sitä kaipaamme!
Itse ainakin olen välillä joutunut mulkoilemaan juurikirjoittamiani tekstejä ja etsimään hätäisesti muokkausnappulaa, kun kieliopin perussäännöt ovat unohtuneet takaraivon ylähyllylle.

Mutta pidemmittä höpötyksittä, tässä on mukava lyhyt peli kieliopin taitojen testaamiseen.

Felix Felicis, Liquid Luck

En tiedä, muistaako kukaan ehdottamaani kommenttiarvontasysteemiä, joten kirjoitan siitä nyt uudelleen ja tarkemmin.

Näin alkuun ainakin arvontakausi on aina kalenterikuukauden mittainen. Kun kuukauden nimi vaihtuu, nollaantuvat kommenttimäärät ja arvontapalkinto vaihtuu (koska edellinen on toivottavasti saanut uuden kodin).

Jokainen kommentoija, joka jättää vähintään kolmeen eri merkintään asiallisen kommentin, on mukana arvonnassa.
Merkintöjen ei tarvitse olla arvontakauden aikana julkaistuja, eli vanhempiinkin merkintöihin saa kommentoida, jos siltä tuntuu.

Arvonnan ratkettua otan yhteyttä voittajaan, jotta voin postittaa hänen voittonsa hänelle.


Nämä ovat hieman pelkistetyt ohjeet/säännöt, joten kysykää ihmeessä, jos jokin jäi epäselväksi!


Onnea arvontaan!

No hohhoijaa...

Kävimme eilen isäni kanssa ajelemassa Loviisaan, josta ei kulkenut lauttaa Svartholman linnoitukseen, joten ajoimmekin sitten Strömforsin ruukkialueelle. Kaunista seutua, ainakin näin kesällä. Käsityöpajat olivat samankaltaisia kuin Fiskarsin alueellakin, mutta arvatkaapa mitä löysimme pienestä latokirpputorimyymälästä?

Tietosanakirjasarjan vuodelta 1948. Se on nähtävästi suunnattu ylioppilaille tai senkaltaisille opiskelijoille, sillä volyymi yksi oli alaotsikoitu nimellä Jatko-opintoja yleistieteellisesti katsoen.

Selailin teoksia jo hieman (luen ne kokonaan myöhemmin), ja ainakin algebran, englanninkielen ja kemian ja fysiikan osastot olivat vanhanaikaisuudessaan suloisen hupaisia.

Koko seitsemänosainen sarja maksoi vain 10e. Maltan tuskin odottaa, että pääsen päivittelemään tietojani ja oppimaan uutta. Ja ehkä ihan vähän ihastelemaan vanhoja kirjoja noin muuten vain.


Kävimme myös kirjastossa. Arvanette jo, miten minun kävi... Heti alakertaan pomppiessani näin syrjäsilmällä eräässä hyllyssä nimen Agatha Christie, ja se tarttuikin kainaloon. Hylly oli onnekseni poistohylly, kaikki kirjat 50 senttiä kappale, joten omistan nyt kirjan Helmeilevä kuolema. (Aivan mahtava nimi, ja englanniksi vielä parempi - Sparkling Cyanide. Hykertelen innosta.)

Kuplivan kuolonjuoman lisäksi nappasin lainahyllyistä itselleni vielä lisää lukemista, koska edellisissä kahdessatoista ei nähtävästi ollut tarpeeksi... Yhden teoksen sentään jätin hyllyyn, vaikka se lukulistallani onkin, sillä se vaikutti yöunet syövältä tarinalta, ja sitä ei stressaantunut kehoni juuri nyt kaipaa.

Harvinaista kyllä käytin siis järkeäni kirjastossa. Stop the presses!


Kaiken lukemisen ohella minun pitäisi siivoilla huonettani, mikä on mielenkiintoinen urakka, sillä jokaisen lattialla lojuvan vaatteen alta tuntuu löytyvän pino sivuun siirrettyjä kirjoja. Saunalahden mainosta mukaillen olenkin monta kertaa huokaissut, "Mistä näitä kirjoja oikein tulee?!"
Välillä tuntuu, että ne sikiävät siellä itsekseen pimeyden turvin, tai kloonailevat toisiaan. Ainakin Jane Austenin Pride and Prejudice ja F. Scott Fitzgeraldin Tender is the Night -teoksia tuntuu olevan useampi kuin yksi kappale...

Joululahjalistaongelmat on kuitenkin helposti ratkaistu: kirjahyllyjä, kirjahyllyjä ja ehkä vielä yksi kirjahylly.


Muistakaa: asiat ovat ongelmia vain, jos annatte niiden olla ongelmia.

No mutta!

Kirjoittelenpa tänne nyt sitten ihan muuten vain nyt aluksi.

Visual Bookshelf, josta minun pitkään piti kirjoittaa ihasteleva merkintä, on päättänyt lopettaa toimintansa, ja suositteli sijalle GoodReadsiä.

Sivustosta on muutamassa päivässä tullut useimmin katselemani sivusto, ja pidän sen monipuolisesta tarjonnasta. Typoilenkin varmaan lähitulevaisuudessa siitä laajemman oijoijoij-merkinnän, mutta jo nyt haluan ihastella yleisön edessä marginaaliin liittämääni laatikkoa, jossa näkyy osa kirjoistani.

Laatikkoa saa muokata aivan miten itse haluaa - minä laitoin sen valitsemaan satunnaiset viisi kirjaa tämänhetkisestä lukupinostani.

Se miltei inspiroi lukemaan! (Tällaista kelpaa sanoa, kun on juuri käynyt hakemassa "yhden varatun kirjan" eli seitsemän lainaa kirjastosta, edellisen keskeneräisen pinon kamuksi.)


GoodReadsistä löytyy myös muun muuassa ilmaisia arviointikappaleita tulevista teoksista, triviakysymyksiä ja, mikä parasta blogia ajatellen, ominaisuus liittää GoodReadsissä kirjoitetut kirja-arviot linkittymään suoraan blogiin.

Tulevat mahdolliset kirja-arviot ovatkin luultavimmin sitten niitä, joten niitä putkahtelee esiin sitä mukaan kun kirjoja tulee luettua loppuun. Ensimmäinen on jo jonossa.


Palataan asiaan...