Ihmissuhdeopas OAG:ltä ja viiniporhon murha

Olen tainnut pitkän elämäni aikana lukea yhden ihmissuhdeoppaan, ja se oli niin naurettava, että hämmennyin kovasti kuullessani, ettei se ollutkaan parodia. Kyseessä oli totta kai ikimustoinen Säännöt-teos, jossa neuvottiin muun muassa, että jos mies ei ensitreffeillä oikein pidä nenästäsi, sinun tulee leikkauttaa se paremman näköiseksi.
Kirjan painoarvoa söi myös se, että molemmat kirjoittajista olivat eronneet tai eroamassa teoksen luomisprosessin tiimoilta. Näiltäkö ihmisiltä haluan saada vinkkejä elämäni hallintaan?

En kuitenkaan menisi haukkumaan oppaita, sillä oikeanlaisista, asiallisista maalaisjärkeä viljelevistä opuksista on varmasti oikeasti apua monelle. Oppaita löytyy myös joka lähtöön laihduttamisesta töissäpärjäämisen kautta mielialahäiriöisen kumppanin kanssa elämiseen.
Itse sain eräs joulu lahjaksi terapiani loputtua äkillisesti Dr Philin kirjan Pidä huolta itsestäsi. Omistuskirjoituksena oli "Paremman terapian puutteessa..." ja juuri siihen se sopikin. Kirja ei poistanut ongelmiani tai edes korjannut niitä (pöh!), mutta se antoi minulle uusia näkökulmia ja asenteita tuttuihin tilanteisiin ja pulmiin - ja jo pelkkä kirjan lukeminen merkitsi sitä, että otin aikaa itselleni.

That said, olen suuri huumorin ystävä, ja mikäs sen parempaa aineistoa mahtavalle komedialle kuin ihmissuhteet, varsinkin romanttiset sellaiset!
Dekkarit ovat myös oivaa viihdettä, vaikkeivat aiheutakaan samanlaisia naurunpyrskähdyksiä...
Viikon kirjoihin, siis:

• Danielle Whitman: He Just Thinks He's Not That Into You. The Insanely Determined Girl's Guide to Getting the Man She Wants Parodiaversio ihmissuhdeoppaista kuten He's Just Not That Into You. Odotin teokselta paljon, koska hyvää lähdemateriaalia on niin huimasti, mutta petyin: nide on melko ohut, ja yhdelle sivulle on ahdettu vain yhden kappaleen verran tekstiä, joten teoksen lukaisee kevyesti puolessa tunnissa. Lisäksi teoksen "vinkit" olivat melko ääripäälaatua, joten huumori tuntui liiallisen kärjistetyltä. Olisin pitänyt enemmän hienovaraisemmasta pilkasta ja pilailusta. Tällaisenaankin teos on kyllä hauska ja lukemisen arvoinen - kuten Eniten vituttaa kaikki -sarjan kanssa, osa teoksen hupia on nimenomaan se, että jokainen lukija löytää itsensä ainakin yhdestä kohdasta kirjaa. Whitmanin kirja tarjoaa lukijalle muutaman hauskan pyrskähtelyn ja hieman asenteenmuutosta ihmissuhteisiin näiden kirjojen ahmijoille. Overly Attached Girlfriend -memeen koskaan samaistuneet ainakin saavat hiukan mietittävää tästä!
• David Dickinson: Death of a Wine Merchant Lord Powerscourt -sarjan yhdeksäs osa. Aloitin tosiaan sarjaan tutustumisen tästä teoksesta, joten kenties mielipiteeni olisi hitusen myötäilevämpi, jos olisin lukenut sarjaa kronologisessa järjestyksessä. Juoni on onneksi joka kirjassa omansa, joten sikäli sarjaa voi lukea miten päin haluaa, ja hahmotkin tulevat pian tutuiksi taustatarinoineen. Valitettavasti ainakin tässä teoksessa hahmot kärsivät staattisuudesta ja kerronta puolestaan ylisähköistämisestä - seikkaperäinen kuvailu luo saman vaikutelman kuin kullattu ruoste. Dickinson koettaa vyöryttää lukijalle kerralla liikaa, ja täten kaikki jää kovin pintapuoliseksi. Juoni (josta ei edes voi oikein sanoa muuta kuin sen, minkä jo nimestäkin voi päätellä) kyllä kulkee periaatteessa ihan vauhdikkaasti niin Englannin kuin Ranskan puolella, mutta kertomusta ei hyvällä tahdollakaan voi kuvailla kovin mielenkiintoiseksi. Kirjan laskee käsistään ihan mielellään, mikä ei koskaan ole hyvä merkki. 1900-luvun alun kaupunkilaistunut Englanti ja Ranskan maaseutu miljöinä toimivat, kuten myös aiemminkin kehumani sarjan comic relief Johnny Fitzgerald, yksityisetsivälordin ystävä ja oikea käsi. En haluaisi lytätä sarjaa, sillä ei se kehno ole (ja kenties tämä tietty osa oli vain keskinkertainen), mutta parempiakin on. Tämä lienee suunnattu niille, jotka ovat jo ahmineet Poirot't ja Holmesit moneen otteeseen.

Lukuvuorossa on edelleen sama kolmikko (+ yksi iltalukemisto) kuin aiemminkin. Näe ja koe: Irlanti on tosin menossa takaisin kirjastoon perjantaina, jonka jälkeen Roope Ankan lukaisee nopeasti loppuun... Vaikka olenkin pitänyt nykyisistä teoksista paljon, on mukava saada hieman vaihtelua pian. Agatha Christien Curtain kutkuttaakin jo lipaston päällä odotellen, ja olisi korkea aika jatkaa A Thousand Nights and One Nightin lukemista!

Loppuviikosta olisi myös riehumispaikkana Helsingin kirjamessut, joten sieltä tarttunee taas kassillinen uutta luettavaa mukaan...