Puhdasta tekstiä

Kaikkeen sitä näköjään voi aikansa käyttää. En sano tätä pahalla, sillä God knows miten hienosti saan itse päiviä ja öitä kulumaan kaikenlaiseen "turhaan". Pikemminkin allaolevan linkin ihmiset ihmetyttivät puritaanisuudellaan, kun en itse osaa ymmärtää heidän näkemyksiään.

GoodReadsin Clean Reads -ryhmästä löytyi siis tällainen keskustelu. Ryhmän jäsenet auttavat toisiaan vinkkaamalla kirjoja, jotka olivat sopivan puhtaita heidän näkemyksilleen ja kertovat samalla, mitä kirjoja eivät pystyneet lukemaan loppuun ja miksi. Useimmiten syy tuntuu olevan jonkinasteinen kiroilu, "Jumalan" hokeminen tai promiskuiteettinen käyttäytyminen.

Ymmärrän kyllä, että syvästi uskonnolliset ihmiset eivät välttämättä välitä kauheasti lukea yllämainittuja asioita, mutta noin tiukka kirjallisuuden rajaaminen omaan mukavuusalueeseen sopivaksi tuntuu kamalalta. Eikö kirjallisuuden idea ole juuri avata uusia maailmoja, tutustuttaa erilaisiin ihmisiin, miljöisiin ja tapahtumiin? Vaikka se tuntuisikin joskus hieman ahdistavalta?

Esimerkiksi Nabokovin Lolita kuulostaa synopsiksena kauhealta - nuoriin tyttöihin mieltynyt vanha mies menee järkyttävän pitkälle saadakseen unelmiensa tytön -, mutta kirjaa lukiessa Humbert Humbert on jotenkin omalla oudolla tavallaan säälittävä ja paikoin jopa hieman suloinen, ja lukijan huomio kiinnittyy ennen kaikkea uskomattoman upeaan kielenkäyttöön, ei irvokkaaseen tarinaan.

Eugenidesin Virgin Suicides ei taida myöskään löytyä ylläolevien ihmisten listoilta itsemurhia ja seksuaalisesti aktiivisia nuoria vilisevän tarinansa takia. Kuitenkin heiltä jää täten kokematta se viipyilevä haikeus ja kauneus, jota teksti huokuu.

Nostan hattua ryhmän ihmisille siitä, että he pystyvät pitämään ja pitävät päänsä noin tarkkaan, mutta samalla säälin heitä, sillä he eivät edes tiedä, mitä kaikkea menettävät rajatessaan upeita kirjoja pois lukulistaltaan.