Monissa kirjablogeissa ja muuallakin kirjamaailmassa (esimerkiksi erilaisten kirjamyymälöiden sosiaalimediasivustoilla) suositaan kovasti niinsanottujen ajankohtaisten kirjojen esittelemistä. Blogataan uusimmista julkaisuista ja mainostetaan painotuoreita tekeleitä, ja mikäs sen parempi, jos ne sattuvat vieläpä osumaan yksiin jonkin muutoin ajankohtaisen tapahtuman tai uutisen kanssa.
Sinänsä en näe tässä mitään huonoa - onhan se hauskaa, kun lukeminen osuu yksin tosielämän kanssa! Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että iäkkäämmät loistoteokset ja suuret klassikot jäävät vähäiselle, joskus jopa liian vähälukuiselle yleisölle.
Tekeekö se jotenkin kirjasta paremman, että se liittyy johonkin (usein) satunnaiseen yksittäiseen uutiseen tai tapahtumaan? Lisääkö se lukuarvoa? Tai toisinpäin: vähentääkö vanhentunut miljöö ja hahmovalikoima kirjan arvoa?
Asia ei onneksi voi olla painomusteen sotkeavuudesta kiinni, sillä klassikkojakin painetaan yhä uudelleen ja uudelleen, joskus jopa riemastuttavasti vanhanaikaisten painosten facsimile-versiona. Luen juuri Agatha Christien Postern of Fate -teosta, joka on hurmaavasti ensipainoksensa (1973) näköinen, vaikka käsissäni oleva teos onkin painettu 2011. Eron huomaa oikeastaan vain sivujen ei-kellastuneisuudesta.
Muutenkin tuntuu joskus, että tämä yhteiskunta on yhä enemmän nuortumassa asenteidensa puolesta. Sinänsä siinäkään ei ole vikaa. Päinvastoin, vanhentuneet asenteet esimerkiksi maahanmuuttajia, mielenterveysongelmia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on mielestäni kitkettävä pois. Iäkkäitä ihmisiä saisi kuitenkin kunnioittaa ja auttaa esimerkiksi kaupassa, julkisissa liikennevälineissä ja kotona mummien ja ukkien kanssa ollessa.
Iäkkäitä kirjojakin pitää kunnioittaa samalla tavalla! Kaikki mielipiteet ja asiat eivät osu yksiin oman ajatusmaailman kanssa, mutta ei se vähennä niiden arvoa kokonaisuutena.
Mielestäni on häkellyttävää, että Jane Austen kirjoitti 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa kirjoja, joihin me pystymme vieläkin samastumaan osittain ja joiden huumori toimii edelleen. Samoin William Shakespearen tekstien pysyvyyttä tulee ihailla. Harvoissa nykyteoksissa yhdistyvät äly ja huumori niin säkenöivästi, lennokkaiden riimien saattelemana.
... Lyhyestä virsi kaunis? En oikeastaan edes ole varma, mitä mietin kirjoittaessani tätä merkintää. Totta kai on hyvä, että mainostetaan ja luetaan uusia kirjoja, ja on vain hauska lisä, kun ne saadaan yhdistettyä ajankohtaisuuksiin muutenkin kuin julkaisuajankohtansa puolesta. Kenties minua vain harmittaa klassikoiden näennäisesti vähäinen suosio, vaikka ne ovat juuri niitä, jotka suosiota eniten ansaitsisivat. Sekin sapettaa, kun sattuu bussissa kuulemaan teini-ikäisten viisastelijoiden nälvivän kaveriaan parikymmentä vuotta vanhan kirjan lukemisesta. Mitä siitä, jos teos on vanhempi kuin lukija? Mitä ihmettä sillä on lukemisen ilon ja hyvän tarinan tai ilahduttavien hahmojen kanssa tekemistä?
Onneksi klassikoistakin saa aina välillä ajankohtaisia uusien filmatisointien, näytelmien ja muiden tapahtumien avulla. Merkkipäiviäkin löytyy ainakin kerran vuodessa per kirja! Vuonna 2016 tulee suuren Bardin kuolemasta täyteen tasan 400 vuotta, ja Austenin kiistattomasti tunnetuin teos Pride and Prejudice täyttää ensi tammikuussa 200 vuotta.
Juhlat pystyyn ja pölyt pois (kirja)vanhuksista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Vastaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin, kunhan ehdin, joten jos haluat lukea vastauksen (esimerkiksi jos olet kysynyt jotakin), kannattaa tilata tämän merkinnät kommentit sähköpostiin laatikon alla olevasta linkistä!