Karmivia naapuritarinoita

Viikon kirjoissa esiintyy tällä kertaa, kuten otsikko jo sanookin, karmaisevia tarinoita naapureista.

• Sofi Oksanen: Stalinin lehmät Oksasen debyyttiteos kertoo kahden naisen tarinaa: Katariina on virolaisnainen, joka suomalaisavioliiton avulla "pääsee pakoon" Neuvostoliiton ahmaisemasta Virosta. Anna taas on hänen moderni tyttärensä, joka rakastuu palavasti syömishäiriöönsä koettaessaan selvitä kahden kovin erilaisen maan kansalaisena muuttuvassa ympäristössä. Oksanen kirjoittaa varsin taitavasti, eikä aika- ja hahmohyppyjen sarjatulitus häiritse lukijaa. Puolessavälissä teosta herää kuitenkin kysymys: onko tässä teoksessa juonta? Stalinin lehmät tuntuu olevan enemmänkin kokoelma tilannenovelleja - luvut itsessään toimivat oikein hyvin ja ovat oivallista luettavaa, mutta hahmojen kehityskaari jää kovin lättänäksi. Juonellisesti odotin teokselta enemmän - osittain samoja aiheita käsittelevä Puhdistus on draamankaareltaan paljon hienompi teos. Kauniita lauseita, latteanriipaisevia ihmiskohtaloita ja  syömishäiriön pohtimista teoksessa kyllä riittää, eikä se ole missään nimessä huono tai tylsä lukukokemus. Osa GoodReadsin arvioijista totesikin, että kenties äidin ja tyttären tarinat olisivat toimineet paremmin omina teoksinaan. Tällaisenaan kirjaa vaivaa liika pysähtyneisyys, vaikka se itsenäistyvän Viron tarinaan sopiikin.
• Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri Lapseton, toisiaan syvästi rakastava vanha pariskunta muuttaa maalle omaan rauhaansa; he haluavat olla aivan kahdestaan. Pian kuitenkin heidän ainoa naapurinsa tekee itsestään oikean maanvaivan. Mies tunkee sisälle joka ilta ja istuu lähes täydessä hiljaisuudessa monta tuntia pariskunnan sohvalla, eikä välitä sen enempää kohteliaista kuin vihaisista pyynnöistä jättää rakastavaiset rauhaan. Mukaan sotkuun tulee vielä miehen kotiin jumiutunut kehitysvammainen vaimo, jota pääpariskunta säälii ja koettaa vapauttaa sanattomuudessaan julman miehensä käpälistä. Moderniin ranskalaistyyliin belgialaiskirjailijan teos on paikoin jopa absurdi ja inhorealistinen, mutta mitään ihmiskohtaloiden kammottavuudella mässäilyä teos ei ole. Lukijalle jää kirjasta hieman häiriintynyt, vaivaantunut, typertynyt, hiljainen olo. Teos kammottaa juuri siksi, että se voisi aivan hyvin olla totta.