Suunnitelman muutos!

Otsikon mukaisesti tosiaan nyt tuli pieni ohjelmamuutos. Terveydellisistä syistä siirrän itsekkäästi aloitusvirkemerkinnän lähitulevaisuuteen ja linkitän teille sen sijaan tänään stand-up -komiikkaa. Sanaleikkejä koko rahan edestä, kiitos! Tämä olotila kaipaa leipää ja sirkushuveja.

Hyvät naiset ja herrat! Ismo Leikola ja Lukeminen:

Ismo Leikola on hieno mies, ainakin esiintymisensä osalta. Tsekatkaa hänen muitakin esityksiään YouTubesta! Sanaleikeistä pitäville voin suositella esimerkiksi Paloittelusurmaa.

Minä menen nyt ottamaan vähän Pohjantähteä.

Laiskanläksyjä

Kävin torstaina kirjastossa ystäväni kanssa, ja sen jälkeen piipahdin mummilla vielä. Palasin kotiin yhdeksää lainakirjaa kantaen. Minullahan ei ollut aiempia lainoja vielä kesken täällä kotona, ei...

Mutta asiaan, eli paljon laiminlyötyihin viikon kirjoihin. Kahden viime viikon kirjat ovat siis tässä;

• Nicola Wood: Scottish Proverbs Voi, mikä pieni hauska kirja! Tämä on täynnä skottilaisia tunnettuja viisauksia. Jotkut sanonnoista ovat "perusenglanniksi", ja toiset puolestaan on kirjoitettu Skotlannin murteella (ei siis skottigaeliksi, vaan eräänlaiseksi väännellyksi englanniksi). Pidin skottimurteen lausahduksista enemmän, koska se kieli ja ääntämistyyli on puolet hauskuutta siellä päässä Brittein saaria. Kirjassa ei luultavasti ole kenenkään elämää radikaalisti muuttavia sanontoja, mutta useat niistä ovat fiksuja, kieli-keskellä-poskea -tyylistään huolimatta, ja kaikki ovat ihanan skotlantilaisia.
• Elisa Hauhio, Satu Paakkala & Jari Sadinmäki: Suru Pidin teoksen koristelemattomuudesta: suru ja sureminen oli laskettu esille ilman selityksiä tai ehostuksia, raakana ja kipuilevana ja näkyvyydestään huolimatta yksityisenä. Pidin myös tekstin kirjemäisyydestä, lyhyistä ja rehellisistä pätkistä lähettämättömiä kirjeitä kadotetuille rakkaille. Teoksessa oli monia, monia kohtia, jotka olisin voinut itsekin allekirjoittaa täysin, mikä todistaa, että suru on pohjimmiltaan universaalia. Kirjoittajat käyvät myös teoksen aikana läpi surun eri vaiheita, ja ovat lopussa jo miltei valmiita menemään eteenpäin elämässään - eivät unohtamaan tai päästämään irti, mutta olemaan kykeneväisiä hymyilemään ja kiitollisia menetettyjen ihmisten kanssa vietetystä ajasta. Kirja on hyvin, hyvin surullinen ja saattaa repiä herkemmiltä lukijoilta suuriakin haavoja auki, vaikka onkin niin lyhykäinen, mutta samalla teos on lohduttava ja rohkaiseva. Vaikka et olisi vielä (tai koskaan) valmis menemään eteenpäin, ainakaan et ole yksin tunteidesi kanssa, vaikka läheisesti eivät ymmärtäisikään suruasi. Ja ainakin minulle oli ihanaa, että joku toinen oli pukenut tunteitani sanoiksi.
• Charlaine Harris: True Blood Omnibus II (Southern Vampire Mysteries -sarjan kirjat 4-6: Dead to the World, Dead as a Doornail, Definitely Dead) Pidin kirjoista, vaikkakaan en älyttömän paljon. Ne ovat kaikki OK ja niillä on samat hyvät ja huonot puolet. Suurin miinus tulee edelleen siitä, että Sookie ja Bill ovat päähenkilöinä uskomattoman epäkiinnostavia ja joskus jopa ärsyttäviä. Toivoisin, että teoksissa olisi enemmän Pamiä, Ericiä, Alcidea ja Bubbaa. (Vaikka Bubba onkin vain sivuhahmo, hän on edelleen mielestäni yksi koko sarjan parhaimpia asioita.) Teosten huumori onneksi toimii ja juoni kulkee eteenpäin rennosti, sillä sarja ei edes esitä olevansa yläluokkaista älykkökirjallisuutta. Sookie on maalaistyttö ja puhuu ja käyttäytyy kuin sellainen (ja kertojana hän on totta kai koko ajan äänessä). Tämän kokoelman ensimmäinen kirja oli mielestäni tämän kolmikon paras, mutta viimeinen loppui niin jännittävään asetelmaan, että varasin jo seitsemännen kirjan kirjastosta. Kevyttä romantiikkaa ja vampyyrihottiksia kaipaaville suosittelen sarjaa sen satunnaisista pikku nikotteluista huolimatta - ainakin ne ovat vain hienoisia nikotteluja, kun verrataan joidenkin toisten vampyyrisarjojen kokonaisiin öklöttäviin röyhtäyksiin. Ja hei, Alcide ja Bubba ovat hellyyttävän ihania ja Pam, vaikka nainen onkin, hurmaa minulta sukat solmuun.
• Philippa Gregory: The Constant Princess Kirja on Tudor-sarjan ensimmäinen, ja se kertoo Katariina Aragonialaisen kapuamisesta Espanjan Infantasta Englannin kuningattareksi. Olen lukenut kirjan jatko-osan The Other Boleyn Girl aiemmin, ja minusta se oli paljon parempi. Katariinan hahmossa on jotakin, joka jättää hänet lukijalle etäiseksi ja kylmäksi, vaikka historiallinen juoni soljuukin melko onnistuneesti eteenpäin. On toki aivan luonnollista, että kirjoittajan taidot paranevat kirjasarjan kasvun myötä, eikä tämäkään mikään huono teos ole. En menisi niin pitkälle, että suosittelisin tätä, sillä The Other Boleyn Girl vain on paljon parempi kaikilta osin, mutta jokaiselle Tudorien Englannista ja Henrik VIII:n monimutkaisista suhteista kiinnostuneelle tämä on mukavaa lukemista. Saat historiantunnin viihdyttävän lukukokemuksen lisäksi! (Muista tosin tarkistaa faktat jostakin, jos innostut. Kirja ei ymmärrettävästi ole täysin vedenpitävä.)

Jee! Ensi viikolla on sitten luvassa ainakin Macondon viidakkoperheen elämää, Twilight-vampyyrejä ja 1920-luvun elämääntylsistyneisyyttä, ja alkuviikolla mietimme aloitusvirkkeitä ja niiden painoarvoa.

Tällä hetkellä työn (vai pitäisikö sanoa viihtymisen?) alla on se ainainen Raamattu, Nanny Returns, The Other Boleyn Girl ja Dexter is Delicious, eli paljon sarjoja ja jatko-osia. Välillä viihdytän itseäni lukemalla Sherlock Holmes -tietokirjaa.

Ensi viikolla on muuten Englannin kuninkaalliset häätkin! Siinä mielessä The Constant Princess Katariinoineen oli erinomaisen ajankohtaista lukemistoa... Mikäli Kate Middleton nousee koskaan hallitsijan puolisoksi asti, hänestä tulee Englannin kuningatar Katariina VI. Katariina Aragonialainen oli Englannin toinen Katariina-niminen kuningatar.

Mikä on paras historiallinen romaani, jonka olet lukenut? Mistä pidit siinä?

FAIL.

Pyydän anteeksi niiltä, jotka odottivat viikonlopun merkintää... Poskiontelontulehdus ja prokrastinointi yhdessä laiskistivat minut niin, etten täyttänyt velvollisuuksiani. Tämän viikon viikonloppuna saatte kahden viime viikon viikon kirjat kerralla. (Tässä virkkeessä toistuu sana "viikko" hupaisan monta kertaa.)

Kun aloitin blogin, olin täynnä ideoita ja innostusta. Molempia riittää edelleen, mutta joskus on älyttömän hankalaa raahautua koneen ääreen ja muotoilla epämääräiset tunnepohjaiset ajatukset järkeviksi, asiallisesti muotoilluiksi virkkeiksi.

Se on typerää, sillä kirjoittaminen on asia, jota harjaannuttaa vain sitä harjoittamalla. Intensiivinen ja monipuolinen lukeminen toki kasvattaa sanavarastoa ja lauseenjäsennyskykyä, mutta jollei taitojaan harjoita, ne unohtuvat nopeasti. Pitäisi kai asennoitua blogin kirjoittamiseenkin noina "hankalina päivinä" samalla tavalla kuin aikanaan koulussa väkersimme esseitä toisensa perään - ne saattavat olla tylsiä ja puuduttavia, mutta loppukokeiden tullessa on ainoastaan kiitollinen kaikesta näkemästään vaivasta.


Vaikka kirjoittaminen on takunnut, lukeminen on jaksanut ilahduttaa minua. Tällä hetkellä työn alla ovat (eniten) One Hundred Years of Solitude, The Other Boleyn Girl ja se ainainen Raamattu. Valikoima ilahduttaa minua paljon iltaisin, kun voin omassa sängyssäni istuskellen hypätä Etelä-Amerikan viidakosta keskiajan Englannin hovin kautta ajanlaskun alkua edeltävään Israeliin. Pieni pino kirjoja toimii kuin Muumien aikamatkustuskone!

Kävin tänään myös kuikuilemassa kaupungilla palloillessani, miltä Kampin uudistunut Suomalainen kirjakauppa näyttää. Aika tyylikäs! (Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvia.) Kirjojen määrä on kenties hieman vähentynyt muiden tavaroiden tieltä, mutta saahan niitä opuksia tilattua netistäkin... En ole oikein ilahtunut muutoksesta, mutta minkäs minä sille voin. Tumma ja pelkistetty design oli aika erikoinen verrattuna vanhaan kirkkaaseen, punavoittoiseen tyyliin, mutta toisaalta Iso-Britanniassa Waterstone's on luottanut samaan tummanpuhuvaan designiin jo pitkään. Itse asiassa Suomalaisesta tuli aika paljonkin Waterstone's mieleen... Onkohan kytkös tehty tarkoituksella?

Kävimme kaverini kanssa myös Yrjönkadulla sijaitsevassa ihanassa pikku antikvariaatissa. Kauppatila on pieni, mutta aivan täynnä kirjoja joka lähtöön. Olin niin ihastunut, että koin runsaudenpulaa koettaessani valita edes yhden halvan pikku kirjan kotiin. Olin jo luovuttamassa, kun äkkäsin Mark Haddonin Harmin paikka -teoksen hyllystä. Takakannen teksti "Riemastuttava muotokuva miehestä, joka koettaa menettää järkensä kohteliaasti." vetosi minuun niin, että pienestä vastahakoisuudesta huolimatta oli pakko lunastaa kirja omaksi. (Hangoittelin vastaan, koska kirja on englanniksi toivelistallani. Mikä syy!)

Nähtävästi en ole siis kykeneväinen olemaan keskustassa ostamatta kirjaa. Samoin kuin kirjastoreissutkin aina muuttuvat lähtötilanteesta "Mä haen vaan tän mun varauksen!" tilanteeseen "Mä en jaksa kantaa näitä kaikkia kirjoja, jotka lainasin..."

Toisaalta kaikkihan aina hokevat, että ensimmäinen askel ongelman korjaamiseen on ongelman tunnistaminen. Tästä se lähtee...?


Onko teillä mitään kirjallisuuteen liittyvää ongelmaa, joka häiritsee (tai "häiritsee") elämäänne?

What's in a name

Kävin eilen ystävän kanssa kaupungilla. Valitin puoli tapaamista rahavarojeni vähyydestä, joten totta kai hyvin loogisesti käytin viimeisen setelini kirjan ostamiseen. Kotiin palasi kainalossa novelisaatio Tim Burtonin Alice in Wonderland -elokuvasta.

Nyt on vähän hassu olo. Tavallaan krapula, muttei kuitenkaan. Ostomorkkis.

Olisin edes ostanut sen iki-ihanan Louisa May Alcottin ja Lynn Messinan Little Vampire Women -teoksen, siinä olisi ollut hupia ja klassikkokirjallisuutta uuteen uskoon väännettynä.

Kirja ei ymmärtääkseni ole virallista Quirk Classics -sarjaa, mutta näyttää aivan samalta ja luultavasti onkin hyvin samankaltainen. Joten jee!

Olen lukenut Quirk Classics -sarjasta aiemmin vain teoksen Pride and Prejudice and Zombies, joka oli aivan huikean hulppea, mutta kaikki muutkin ovat lukulistallani.

Saako klassikkoja väännellä uusiin uomiin, vai pitääkö ne mielestäsi jättää rauhaan? Missä menee raja, jonka yli ei saa mennä?


Vinksahtaneista klassikoista voin tehdä hienon aasinsillan linkkiin, jonka haluan kaikkien näkevän:
Better Book Titles.

Klassikkokirjat tiivistettyinä pariin lauseeseen. (Huumorintaju ei pakollinen, mutta toivottu.)

Jos pidät "parannelmista", lisää löytyy alati päivittyvästä blogista BetterBookTitles.com.

Oma lempi"parannukseni" on sanakirja. Kuva vetoaa minuun monellakin tasolla, haha.

Huomatkaahan myös, että (sanakirjaa ehkä lukuunottamatta) listan kirjat toimivat hyvänä lukulistana - siinä on klassikkoa kerrakseen, mikäli olette kaivanneet niitä lukemistoonne. Olen lukenut suurimman osan listan kirjoista ja voin kertoa, että ne kaikki ansaitsevat klassikon asemansa. Kannattaa tutustua!


Onko sinulla omaa suosikkia listan kirjojen "parannuksista", tai puuttuuko jokin kirja sieltä? Minkä nimen antaisit sille?

Ihmettelen Dan Brownin kirjojen uupumista listalta; niistähän saisi vaikka mitä vitsejä aikaan. (Ja hyvin sopivasti en itse keksi tähän hätään ainuttakaan hauskaa.) (Tosin asiaan voi tietty vaikuttaa se pikku seikka, että Dan Brown ei ole ihan kaikkien mielestä klassikkokirjallisuutta.)

... Toimii. kuva täältä.

Vanhempaa vuosimallia

Koska vuoden kirjat 2010 -merkintäni on ollut melko suosittu sivukatselulukujen perusteella, olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni samanlaisen myös vuodelta 2009. Aikaisempia vuosia ei ole yhtä helppo tehdä, sillä sitä ennen en pitänyt erillistä listaa lukemistani kirjoista. Lukukokemukset löytyvät kyllä päiväkirjoista, mutta niiden etsimiseen menee enemmän työtä kuin mihin voin tällä hetkellä panostaa... Katsokaa siis tätä merkintää sillä mielellä, että seuraava vastaava tulee vasta ensi vuonna! (Jee! / Buu!)

Without further ado, vuonna 2009 lukemani kirjat, joista pidin ja joita suosittelen tutustumisen arvoisina.

• Hugleikur Dagsson: Onko tämä muka hauskaa? Ihanan mustaa huumoria kyllästettynä rakastettavan yksinkertaisilla piirroksilla. Onko tämä muka hauskaa? No totta helkkarissa on.
• Sebastien Japrisot: Pitkät kihlajaiset Kaunis ranskalainen kertomus ensimmäisen maailmansodan aikaan tapahtuvasta erikoisesta romanssista. Kirjassa on sama kaunis tunnelma kuin elokuvassakin.
• T.S. Eliot: The Old Possum's Book of Practical Cats Kokoelma, johon menestysmusikaali Cats perustuu. Jokaiselle kissojen ystävälle ja omistajalle - varmasti omakin karvaturri löytyy käytännöllisten kissojen kirjasta. On toki eri asia, millä nimellä...
• Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli Ihastuttavan inhorealistista ranskalaiskirjallisuutta; novelleja, joiden ainoa yhteinen tekijä on teema ja/tai aihe äiti. Kieli on kauniin yksinkertaista ja rauhallisen toteavaa; lukijaa revitään usein ihailun ja inhon tuntemusten välillä.
• Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa Samankaltainen kuin yllä, mutta tällä kertaa novellien ihmisiä pyörittää rakkaus moninaisine ilmestymismuotoineen. Lukijan ei kannata odottaa mitään söpöilyä tai ihania vaaleanpunaisia loppuja.
• Ian Harrison: Maapallon matkaopas - Friikit faktat Jokaiselle Trivial Pursuit -fanille. Sisältää vähän kaikkea kaikesta (mm. hyttysistä, hassuista laeista ja Viiltäjä-Jack -murhista). Monipuolinen kuvitus sopii teokseen eikä teksti ota elämää liian vakavasti.
• Vicki Myron: Kirjastokissa Tositapahtumia kertaava kirjastotädin kertomus ihastuttavasta kissanpennusta, joka oli hylätty talvipakkasilla kirjojen palautuslaatikkoon ja joka toivuttuaan hurmasi kaikki työntekijöistä asiakkaisiin. Ja lukijoihin.
• Ernest Hemingway: A Farewell to Arms Minimalismin mestarin osittain omaelämäkerrallinen teos ensimmäisestä maailmansodasta Italiassa, nuoresta ambulanssinkuljettajasta ja lomaromanssin tuomista sotkuista. Hemingway jättää tunteet lauseiden väliin, joten lukija saa niitä hieman kaivella esiin, mutta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. On miltei hämmästyttävää, kuinka paljon tuntemuksia Hemingway saa lukijassa aikaan lähestulkoon kokonaan tapahtumiin perustuvalla tekstillään.
• Ron Hansen: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford Proosaa ja faktoja sekoitteleva hidastempoinen, mutta kaunis kertomus Jesse Jamesin jengistä ja siitä, kuinka Robert Ford surmasi "Amerikan Robin Hoodin". Elokuvan nähneille tuttua kauraa.
• Amanda Foreman: The Duchess Kaunis ja mukaansatempaava elämäkerta Georgianasta, Devonshiren herttuattaresta ja Dianan esivanhemmasta. Kirjan lukee kuin minkä tahansa hyvin tehdyn romaanin, mutta teos on kuitenkin kaiken upeutensa alla täynnä faktoja. Lukija oppii tuntemaan paitsi Georgianan sosiaalipiireineen, myös esimerkiksi Marie Antoinetten ja keskivertokansalaisen elämää 1700-luvun Englannissa, politiikkaa ja hienostopiirien vaatimuksia unohtamatta.
• Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa Suloisen vanhanaikaiseen tyyliin kirjoitettu toimiva, maalaisjärkeä ja oman asenteen tärkeyttä julistava hupaisa opas elämään ja ihmissuhteisiin. Tulokset eivät ole taattuja, mutta voisin taata kaikille mukavia hetkiä kirjan parissa.
• Juhani Aho: Papin tytär · Papin rouva Kansalliskirjallisuutemme perushelmiä; papin tyttärestä (eri) papin rouvaksi kasvava Elli on lumonnut lukijoita ilmestymisistään asti. Surullisen realistinen tarina toteutumattomista unelmista toimii myös muistutuksena naisten kohtalaisen uusista oikeuksista elää oman mielensä mukaan.
• Sylvia Plath: Ariel (englanniksi) Plathin parhain teos, ainakin minun mielestäni. Hän maalaa lukijan mieleen häiritseviä, kolean absurdeja huomioita arkielämästä ja käyttää kieltä mestarillisesti. Lukija ei välttämättä edes ymmärrä kaikkia kielikuvia ja vertauksia, mutta mieleen jäävä tunnelma on uskomattoman vahva, kaikessa hyytävyydessään räikeä.
• Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers Englannin kieltä rakastaville ja siitä pitäville realistiromantikoille oikea aarre! Kieltä huonosti osaava kiinalaistyttö saapuu Englantiin, ihmettelee ja opettelee kieltä ja rakastuu samalla omalaatuiseen mieheen. Kirjassa parasta on päiväkirjamainen teksti, josta protagonistin kielenopettelua voi seurata "reaaliajassa".
• Sōseki Natsume: I Am a Cat Iso paksu kirja täynnä japanilaista viisautta ja hymyilyttävää kissanelämää. Kissoista erityisesti pitäville tämä on ehdoton lukuelämys, joskin kyyneleet virtaavat lopussa vuolaasti. Japanin kirjallisuudesta muutenkin kiinnostuneiden kannattaa myös vilkaista teosta.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire ... Tarvitseeko tätä edes perustella? Jos joku kaipaa lisäperusteluja, niitä saa kysellä. Muutoin annan teossarjan täysin ansaitseman maineen puhua kirjan puolesta.
• Irvin D. Yalom: Rakkauden pyöveli ja muita tarinoita psykoterapiasta Työuransa aikana paljon erilaisia normaaleista ihmisistä oudoilta tuntuvia tilanteita ja tapauksia kokenut psykoterapeutti kertoo muutamasta mieleenpainuvasta tapauksesta, joilla on hyvin vähän yhteistä keskenään terapeutin ja rakkauden teeman lisäksi. Mielenterveyspalveluita käyttäville lukijoille kirja on lämmintä luettavaa - on ihana tietää, että on olemassa oikeasti sympaattisia, asiansa osaaviakin ammattiauttajia! Elämänsä "normaaleina" eläneet lukijat puolestaan saavat kurkistaa "hullujen" ihanan värikkääseen ja tunnerikkaaseen maailmaan.
• Irvine Welsh: Trainspotting (englanniksi) Skottimurretta, Edinburgh ja elämäläheistä filosofiaa menevien nuorten huumekundien seurassa! Mitä enempää voisikaan toivoa? No, ehkä pätevästi käännetyn suomennoksen. (En suosittele suomennosta, sillä luettavuudestaan huolimatta itse käännöstyö on tehty melko ala-arvoisesti - jotkin virkkeet on käännetty niin, että alkuperäinen asia on unohdettu kokonaan.) Sekä elokuva että kirja nauttivat kulttimaineesta, joka on täysin ansaittu.
• Anonymous: Aesop's Fables Vanhoja, varmasti kaikkien lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita. Mukana oli iso liuta ainakin minulle ennestään tuntemattomiakin lyhyitä tarinoita, ja onhan se aina mukava virkistää muistiaan muutenkin tällaisten asioiden suhteen. Samassa paketissa matka lapsuuteen, suloisia tarinoita ja tirkistelyä antiikin aikaisten lakien ynnä muiden sääntöjen maailmaan.
• Neil Gaiman: The Graveyard Book Gaiman harvoin epäonnistuu, vaikkei aina ihan kotiin asti vetäisikään. The Graveyard Book on kuitenkin Gaimanin koskettavimpia, fiksuimpia ja nerokkaimpia kirjoja. Tarina soveltuu hyvin murrosikäisillekin, mutta aikuisille sen lapsenomainen maailma ja teksti aikuisten vitseineen soveltuu aivan erinomaisesti. Tim Burtonin Nightmare Before Christmas - ja Corpse Bride -faneille tätä on pakko suositella.
• Ian McEwan: Ikuinen rakkaus Psykologinen trilleri sieltä ei-pelottavammasta päästä. McEwan kehittää upeita, erikoisia tilanteita ja tarinoita romaaneihinsa. Teos ei ole Sovituksen kaltainen mestariteos, mutta omituinen asetelma jää kyllä mieleen, samoin kuin kaunis kieli.
• Roald Dahl: Matilda (suomeksi) Matilda on ensimmäinen kunnon kirja, jonka muistan lukeneeni itse, ja samastuin lapsena päähenkilöön paljon, joten teos ymmärrettävästi edelleen suosikkejani. Dahlilla on ihana taito kirjoittaa tekstinsä niin, että ne vetoavat kaikenikäisiin lukijoihin. Quentin Blaken hupaisan rujo kuvitus kuuluu teokseen aivan kuin nenä naamaan.
• Diana Wynne Jones: Liikkuva linna Jos samanniminen animaatioelokuva on teistä upea, odottakaahan, kun luette kirjan! Pidän animaatiosta, mutta se ei kuulu absoluuttisiin suosikkeihini, joten tartuin kirjaan hieman sekavin tunnelmin. Ei olisi pitänyt - kirja on niin upea, niin taidokkaasti tehty, värikäs ja mukaansatempaava, että kuka tahansa lopettaa sen innostuneena ja miltei aloittaa alusta vain siitä ilosta, että saa lukea lisää.
• Steven Appleby: Jim - The Nine Lives of a Dysfunctional Cat Lyhyt, mutta mahtava! Pelottavan paljon Ralph Steadmanin kuvituksia muistuttava kuvitus siivittää epäonnisen Jim-kissan läpi yhdeksän elämän; melodramaattisten kuolemiensa välillä Jim ehtii huomioida yhtä sun toista outoa ihmiseläinten elämistä... Mustan huumorin ystäville. (Sopii myös kissojen ystäville; ei tarvitse pelätä traumatisoituvansa.)
• Edwin Abbott Abbot: Flatland Kuka olisi arvannut, että matematiikan pohjalta saa näin hurmaavan, monitasoisen (haha, sanaleikki tarkoituksella) teoksen! Matematiikka ja minä emme oikein tule toimeen, mutta tämän luettuani olin kyllä valmis antamaan sille uuden mahdollisuuden. Sisältää ovelaa filosofista ajattelua logiikan ja matematiikan sääntöjen taa piilotettuna, hupaisista hahmoista nyt puhumattakaan.
• Kurt Vonnegut: Slaughterhouse 5 Tiedättehän, kuinka tätä kirjaa aina kehutaan ja ylistetään? Siihen on syy. Se syy on, että näin lyhyeen teokseen Vonnegut on tunkenut aivan uskomattoman määrän paikkoja ja tilanteita, jotka häkellyttävät niin lukijan kuin päähenkilönkin. Kehystarinana toimii sota-aika, joka luo pikantin kontrastin kaikille muille miljöille. Lukijalle jää hengästynyt, ihastunut fiilis viimeisen sivun jälkeen - ja halu lukea Kilgore Troutin kirjoja.
• Jeffrey Eugenides: Middlesex (englanniksi) Eeppinen, monta sukupolvea ja perhesiteitä kumpuileva teos, joka on samaan aikaan kasvukertomus ja pohdinta sukupuolesta ja sen merkityksestä elämään. Eugenidesin tyyli on samantapaista kuin aiemmassa hittikirjassaan Virgin Suicides - kauniina kuolleet, joten monta sataa sivua menee kevyesti yhdellä lukukerralla. Polveileva tarina pitää lukijansa hyvin otteessaan ja päähenkilö perheineen on aivan ihastuttavan sympaattinen.
• Louisa May Alcott: Little Women Kaikkien tyttökirjojen äiti! Ja samalla toki oivallinen tapa kurkistaa Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen arkielämään pienessä kaupungissa. Alcottin teoksessa kenties parasta on se, etteivät hahmo toimi ennalta-arvattavasti - moni juonikäänne tulee lukijalle melko yllättävänä.
• Maria Jotuni: Suhteita · Rakkautta Jotuni kirjoittaa ilahduttavan vaihtelevasti, eri tyylejä ja miljöitä käyttäen - teoksissa tuskin on kahta samankaltaista novellia. Novellien teemat pyörivät vahvasti ihmissuhteiden eri tunteiden ympärillä, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Myös suloisen vanha kieli on hyvä syy kurkistaa teoksiin.
• Alan Moore: Watchmen Pakkohan se on näin kuuluisa sarjakuva/graafinen romaani lukea... Vaikka lopetus toki eroaakin elokuvasta hieman, on teos aivan yhtä henkeäsalpaava, upean monitasoinen ja polveileva kuin filmiversiokin. Kuvitus on hellyyttävän 1960-lukuista.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 3 Pitääkö kaikkien tuntemaa ja rakastamaa kissaa perustella?
• ed. David Marcus: Phoenix Irish Short Stories 2003 Vaikuttavia, järisyttäviä irlantilaisia novelleja tunnetuilta ja tuntemattomilta kirjoittajilta.
• Jim Davis: Paksu-Karvinen 8 Hei, se on Karvinen!
• Carrie Fisher: Wishful Drinking Ihan ensimmäiseksi - tässä kirjassa on yksi maailmanhistorian parhaista kansikuvista. Star Warsin prinsessa Leiana aina muistettava näyttelijätär kertoo muistelmissaan avoimesti ja hauskasti sekavista perhesiteistään, elämästään alkoholin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa unohtamatta tietenkään sitä kuuluisaa elokuvatrilogiaa.
• Alice Sebold: The Lovely Bones Nuori Susie on raiskattu ja murhattu, ja kirjan tarinan aikana hän seuraa taivaasta perheensä yrityksiä saada syyllinen selvitettyä ja oikeuteen. Omintakeinen lähtökohta ja perheen realistiset tuntemukset ja reaktiot Susien kuolemaan liittyen tekevät teoksesta koukuttavan lukukokemuksen. Kirjan nimi viittaa Susien perheeseen ja ystäviin, jotka jotenkin selviävät ja pystyvät jatkamaan elämäänsä, kukin omilla tavoillaan.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Candlelight Murders Tosielämässä Sherlock Holmesin luoja oli Oscar Wilden tuttava. Tosielämässä Oscar Wilde oli nerokas, älykäs, värikäs mies. Brandrethin kirjasarja yhdistelee luovasti Wilden parhaita sitaatteeja, elämää ja Sherlock Holmes -meininkiä. Kevyttä, mutta hiton älykästä murhamysteeriä etsiville ja Wilden ja viktoriaanisen Englannin ystäville. Aivan mahtava sarja, rakastan.
• J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince Tämä on ehdoton lempikirjani koko Potter-sarjasta. Horcruxes, Snape ja Dumbledore, nuori Tom Riddle, Ginny... mitä muuta voisi toivoa?
• F. Scott Fitzgerald: The Diamond as Big as the Ritz & Other Stories Kultaisen jazz-kauden kunkku onnistuu aina: novellit ovat täynnä tunnelmaa ja kitkerään ihmistuntemusta. Ei romantikoille, mutta realisteille kyllä. Teemat ovat 1920-luvun kiintopisteitä: vauraus, pinnalliset ihmissuhteet, sodanjälkeinen elämänkepeys.
• Leonard Cohen: Book of Longing Teos on täynnä runojen ja laulujen välimuotoja, kipeitä, raakoja, koskettavia. En yleensä edes välitä runoista niin kovasti, mutta moni suosikkini löytyy tästä kirjasta.
• Mervi Marttila: Parantunut hoidosta huolimatta - Päättömiä potilaskertomuksia En tiedä, onko lohduttavaa, että huippukoulutetut lääkäritkin tekevät tällaisia kömmähdyksiä, vaiko huolestuttavaa, että he tekevät tällaisia kömmähdyksiä. Virheet eivät onneksi vaikuta kenenkään henkeen - paitsi, jos kuolet nauruun tätä teosta lukiessasi. Nauruterapiaa parhaimmillaan kaikille ihmisruumiin ihmeiden ystäville ja lääkäriksi kouluttautuville.
• Jouni Paakkinen: Yhdeksänmetrinen maasika - Käännöskukkasten parhaita Käännöskukkasista teinkin jo merkinnän, joten tiedätte, kuinka paljon hupia niistä löytyy. Nauruterapiaa kansalle! Kieliä osaamattomatkin saavat hupinsa irti, sillä kirjassa selostetaan vaikeammat termit ja niiden oikeat käännökset.
• Jouni Paakkinen: Agentti Appelsiini - Käännöskukkasten parhaita 2 Lisää outoja ja hupaisia käännöksiä. Nauru pidentää ikää, muistakaahan...
• Mervi Marttila: Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka - Päättömiä potilaskertomuksia 2 Kts. yllä.
• Alan Moore & Kevin O'Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga Sarja on sittemmin lopahtanut, mutta ensimmäinen osa on kaikessa hienoudessaan nerokas. Otetaan tunnetuista kirjoista ja elokuvista suosittuja sci-fi -hahmoja ja laitetaan heidät rikollisuuden partaalla keikaroivaan ryhmään pelastamaan maailma. Ainoa, joka liigasta puuttuu, on elokuvaversiossa hurmannut Dorian Gray.
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Ring of Death Jatkoa iki-ihanalle Candlelight Murders -teokselle. Samat perustelut pätevät. (Ja lisänä vielä, että sarjan kansikuvitus on aivan täydellistä.)
• Gyles Brandreth: Oscar Wilde and the Dead Man's Smile Oscar Wilde Murder Mysteries -sarjan kolmas osa. Meno vain paranee: pitäkäähän knallihatuistanne ja kullatuista kävelykepeistänne kiinni!
• Marjo Isopahkala & Mika Terho: Intohimon hullu huhtikuu Kahden runoilijan (ja entisen pariskunnan) kertomus rakkaussuhteensa syttymisestä ja sammumisesta. On jännittävä lukea ensin toisen näkökulmasta kirjoitetut runot, ja sitten toisen - kuinka eri lailla samat ihmiset voivat nähdä jonkin asian! Kirjoitelmat eivät myöskään todellakaan ole mitään hattaranpehmoisia rakkauslurituksia vaan kovia ja särmäisiä. Vaikuttava teos ja lukukokemus.
• Matthew Pearl: The Poe Shadow Oscar Wilde -sarjan tapainen mysteeri, joka sijoittuu Edgar Allan Poen kuolinhetken ympärille. Suurin osa teoksesta on toki fiktiota, mutta kevyttä 1800-luvun jännitystä kelpaa kyllä lukea silti. Ja suurta kauhukirjailijaa kohdellaan kunnioittavasti, mikä on tärkeätä.
• Rebecca Reisert: Ophelia's Revenge Teos itse ei välttämättä ole niitä maailman parhaimpia, mutta minuun vetosi tapa, jolla tutusta ja rakkaasta näytelmästä on saatu aivan uusi, erilainen tarina esiin muokkaamatta Shakespearen teoksen tapahtumia. Tässä taas näkee, kuinka pelkkä näkökulman vaihdos tuo ihan uusia sävyjä tuttuun tekstiin ja tapahtumiin.
• Philippa Gregory: The Other Boleyn Girl Minä rakastan Anne Boleyniä. Tai ainakin hänen hahmoaan populäärikulttuurissa. Gregoryn kirja on lisäksi viihdyttävä, informatiivinen (se vähä, mitä seurasin tarkkaan, noudatti historiankirjojen oppeja) ja koskettava. Lukija saa itse oman mielipiteensä ja sympatioidensa mukaan päättää, kumpi Boleynin siskoksista on se "toinen tyttö", mutta joka tapauksessa hahmot saavat väriä kasvoilleen ja ansaitsevat lukijan säälin aivan uudella tavalla Gregoryn parhaassa kirjassa.
• Deborah Spungen: Nancy (suomeksi) Riipaiseva muistelma Nancy Spungenin lyhyeksi jääneestä elämästä, joka oli pituudestaan huolimatta täynnä ongelmia ja kiperiä tilanteita. Äidin koskettavan rehellinen avoimuus vie mukanaan.
• Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen Goottikauhun mestarin kokoelma. Varsinkin kauhukirjallisuuden ystävien olisi hyvä vilkaista kirjaa nähdäkseen, mistä suosittu genre on lähtöisin; teos tosin onneksi sopii myös meille heikkohermoisemmille, sillä harva teksti on loppujen lopuksi selkäpiitä karmivan pelottava tai ilmiö jää selittämättä. Poen teoksissa juuri selitettävyys hurmaa: toki esimerkiksi muumion henkiinherättäminen on kummallista, mutta Poe onnistuu kertojansa kautta selittämään asian järkeväksi. Poen parasta antia ovat kuitenkin mysteerit, joita ratkaisee Sherlock Holmesin edeltäjä C. Auguste Dupin.
• Elizabeth Hay: A Student of Weather Kaksi nuorta sisarta asuu isänsä kanssa keskellä ei-mitään, ja elämä on samaa puuduttavaa rutiinia, kunnes eräänä päivänä ovelle ilmaantuu säätä tutkiva nuori mies. Molemmat sisaret rakastuvat mieheen, eikä heidän elämänsä enää koskaan ole samanlaista. Kliseiseltä romanssilta kuulostava juoni toimii yllättävän hyvin ja sisältää häkellyttäviä käänteitä. Hay on myös onnistunut miljöön ja tunnelman kuvauksissa aivan erinomaisesti; lukija miltei on nuorempi sisar, keskellä tuulista aavikkoa tuntemuksineen ja ajatuksineen.
• Nikki Sixx with Ian Gittins: The Heroin Diaries: A Year in the Life of a Shattered Rock Star Rokkari Nikki Sixxin huumehöyryiset päiväkirjamerkinnät näyttävät lukijalle sen puolen tähteydestä, mistä harvoin puhutaan: huumesekoilut, yliannostukset, äkilliset kuolemat ja vastuuton elämäntyyli vievät Nikkiä ahdistuksesta toiseen. Kirja on upean rehellinen ja avoin, ja graafinen toteus on todella hieno. En tuntenut ennen kirjan lukemista Sixxin kuin nimeltä, joten teos sopii hyvin myös herran musiikkuraa tuntemattomille.
• Neil Gaiman: Smoke and Mirrors Kokoelma Gaimanin novelleja, joiden punaisena lankana läpi kirjan toimii yliluonnollinen ja fantasiamaailman hahmot. Teos ei välttämättä sovellu ainakaan herkkien lukijoiden iltalukemistoksi, mutta päivänvalossakin teksti lumoaa ja novellit ovat sopivan lyhyitä nautittaviksi pala kerrallaan. Tunnelma on useissa novelleissa samankaltainen, mutta juonet ja hahmot vaihtelevat paljonkin, joten tylsistymään ei pääse. Gaimanille tuttuun tyyliin myös musta huumori ja kauniit virkkeet kukkivat läpi sivujen.
• Tove Jansson: Muumi 1 Muumeista on nykyään tehty enemmän lapsille suunnattu brändi, mutta mielestäni nämä vanhat sarjakuvat sopivat enemmän aikuisille. Vitsit ovat hieman roisimpeja, eivätkä lapset välttämättä edes ymmärrä kaikkia hupaisuuksia. Luin nämä ensi kerran jo pienenä, ja yhä palaan niihin tasaisin väliajoin hekottelemaan muumiperheen kepeää elämää ja omalaatuista elämänasennetta. Teksti toimii ja kuvitus on hymyilyttävää. Hakuna matata!
• Tove Jansson: Muumi 2 Lisää iki-ihanaa muumielämää.
• Tove Jansson: Muumi 4 Ja lisää. (Kirjaa numero 3 ei ole listalla, sillä en omista sitä, enkä ole lukenut sitä...)
• Tove Jansson: Muumi 5 Lisää vielä!
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 6 Tove Janssonin veli on hypännyt kuvioihin mukaan, ja jos mitään, meno vain paranee.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 7 Samaa ihanuutta edelleen.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 8 Makeaa mahan täydeltä.
• Tove Jansson ja Lars Jansson: Muumi 9 Ainoa huono puoli kirjassa on, että se loppuu.
• Terry Pratchett and Neil Gaiman: Good Omens Kaksi mahtavaa kirjailijaa on yhdistänyt voimansa ja kirjoittanut hullunhauskan apokalyptisen teoksen, jossa seikkailevat niin nykyajan lapset kuin Raamatun maailmanlopun neljä hevosmiestä. Pratchettin kirjoja en ole oikein lueskellut, joten en osaa sanoa, miten kirja vertautuu hänen muihin töihinsä, mutta Gaimanin kirjoihin verrattuna tämä on samankaltaista menoa, vain pari potenssipykälää ylemmäs kohotettuna. Eli aivan mahtavaa. Naurunpyrskähdyksiä pääsee suusta harva se sivu!
• Gabriel García Márquez: Rakkautta koleran aikaan Eeppisten, useita sukupolvia käsittelevien romaanien mestari on jälleen onnistunut. Kirjan tunnelma on ymmärrettävästi melankolinen, mutta lopun iloinen sävy jättää lukijalle hyvän fiiliksen. Juoni ei ole yltiö-disneymäinen eikä rakkauden raakuutta kaunistella, mutta romantiikasta pitävät rakastuvat varmasti kirjaan - viimeistään sen viimeisen sivun jälkeen. Tällaiset tarinat, vaikka ovatkin fiktiota, vahvistavat uskoani ihmisiin ja elämään.
• Sylvia Plath: Lasikellon alla Plathin ainoa romaani, vahvasti omaelämäkerrallinen kertomus mieleltään järkkyneestä Estheristä lumoaa yhä edelleen. Alku voi tuntua hieman puuduttavalta, mutta viimeistään Estherin alkaessa oireilla kunnolla lukija liimautuu sivuihin kiinni. Plath pukee useita hirvittäviä ja hirvittävän kauniita ajatuksia upeasti yksinkertaisiin virkkeisiin. Tunteiden ajoittainen lakonisuus vahvistaa vaikutelmaa entisestään. Kuten Plathin runojenkin kanssa, lukijalle jää vaikuttunut, mutta hieman (hyvällä tavalla) häiriintynyt olo.
• Sir Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes Kenties se kuuluisin Holmes-teos. Sisältää tusinan toinen toistaan nerokkaampia novelleja, joissa Watson esittelee rakkaan ystävänsä ihmeellistä ongelmanratkaisukykyä. Vaikka suosittelenkin lukemaan Holmesit julkaisujärjestyksessä (eli A Study in Scarlet ensimmäiseksi), tämä on myös hyvä aloitusteos. Ja kuka voisikaan unohtaa skandaalia Bohemiassa, punatukkaisten seuraa tai kirjavaa huivia?
• Sylvia Plath: Johnny Panic and the Bible of Dreams and other prose writings with an Introduction by TED HUGHES Plathin aviomiehen toimittama teos sisältää naisen vähemmän tunnettuja töitä ja paljolti pätkittyjä palasia päiväkirjamerkinnöistä. Suosittelen kirjaa enemmän sen sisältämien novellien ja runosuunnitelmien kuin päiväkirjamerkintöjen vuoksi, mutta Plathin faneille ehdotan, että lukevat ensin tämän teoksen ja sitten The Unabridged Journals of Sylvia Plath -teoksen. 

Luin vuonna 2009 loppuun yhteensä 129 kirjaa, joten tässä tosiaan on vain kokoelman kerma. Kaikki ovat lukemisen arvoisia omilla tavoillaan - toiset ovat kauniita, toiset rujoja, mutta kaikki ovat upeita.

Vuosi 2009 oli tietysti jo aivan hirveän kauan sitten, mutta muistatteko te yhtään lukemaanne kirjaa siltä vuodelta? Assosioivatko aivonne sen vuosiluvun johonkin tiettyyn kirjaan?

Minulle tulee aina mieleen Plathin Ariel, The Duchess, Aho ja Jotuni, koska muistan lukeeni niitä koulussa ennen loppukokeita edeltäviä kertaustunteja. Muistan, kuinka luokkakaverini ihmetteli, miksen kertaa kokeisiin tulevia kirjoja vaan luen lisää uutta. Samoin I Am a Cat, Ophelia's Revenge ja Trainspotting tuovat mieleeni synkät kesäyöt, joina valvoin aamuun asti ja ahmin kirjoja silmät kuumeisina.


EDIT: Tähän merkintään ei valitettavasti voi lisätä kirjailijoiden tunnisteita, koska Blogger on asettanut tunnisteiden kokonaispituusmaksimiksi 200 merkkiä. Ymmärrettävästi tämän merkinnän tunnisteet vievät rutosti enemmän kuin 200 merkkiä, joten pahoittelen tilannetta, mutten voi mitään.

Pahan kukkasia

Tunnustus: minä rakastan käännöskukkasia.

Toinen tunnustus: minä vihaan käännöskukkasia.

Riippuu hyvin paljon päivästä, mielialasta, ohjelmasta ja käännöskukkasen hauskuudesta, naurattaako minua hillittömästi vai puhkeanko pitkään ja tunteikkaaseen "ei se oo niin vaikeeta!" -vuodatukseen.

Eräs käännös, joka ei itse asiassa edes ole väärinkäännetty mutta josta puuttuu konteksti (englanniksi mies perusteli sanomaansa), löytyi eräänä perjantai-iltana ihaillessamme koko perheen voimin Jeremy Brettin Sherlock Holmesia elokuvassa The Hound of the Baskervilles.

Tohtori Mortimer ilmaisi ihailunsa Holmesia kohtaan sanoilla: "En halua kuulostaa mauttomalta, mutta himoitsen kalloanne."

Puhkesin raikuviin suosionosoituksiin. Mikä käännös!

Toinen samassa sarjassa esiintynyt käännöskukkanen taas saa minut joka. ikinen. kerta. raivoihini. Holmes säntää herättämään Watsonin aikaisin aamulla ja huudahtaa, "Game's afoot!"

Joku älypää on suomentanut sen muotoon "Leikki on alkanut!"

Ei. Ei, ei, ei.

Oikea käännöshän kuuluisi jokseenkin tapaan "Jahti on alkanut / liikkeellä / käynnissä".

En tiedä, miksi huono käännös tuossa kohtaa raivostuttaa minua niin. Johtuuko se siitä, että Holmes tahattomasti vähättelee asiaansa, joka on juuri äsken ollut niin kiireinen, että Watsonin piti herätä kesken unien? Tai vain siitä, että käännös ei ole vaikea ja se on kuitenkin kämmätty?

Toki silkkoja vahinkoja sattuu, ja onneksi vielä aika harvoin suhteutettuna kaikkiin päivittäin televisiossa näkyviin tekstityksiin.

Olen esimerkiksi melko varma, että Huomenta Suomi -ohjelmassa on oikeasti tiedetty, ettei "Great Britain" käänny muotoon "Hienoa, Britannia!" ...

Ja luulen myös, että kääntäjäksi asti selvinneet ihmiset osaavat kyllä numerot, vaikka ne usein menevätkin sekaisin. Harvemmin itse asiassa törmään oikein käännettyihin numeroihin kuin huolimattomuusvirheen takia väärin näpyteltyyn. Ohjelmissa on esimerkiksi julistettu, että kyllä vuorokaudessa ehtii pari tuntia töitä tehdä, onhan siinä sentään 83 tuntia, tai että murha tapahtui noin kello 3.90 aamulla 30. helmikuuta.

Välillä törmää kuitenkin aivan ihmeellisiin käännöksiin, joiden kohdalla ei voi muuta kuin miettiä, mitä ihmettä kääntäjän päässä on liikkunut.

Tuoreena esimerkkinä bongasin äsken Blackadder Goes Forth -DVD:n käännöksistä sanan "väri-nyansi". Kyllä, väliviivoineen kaikkineen.

Eikä tietenkään sovi unohtaa Facebookin mahtavia laihdutusneuvoja...




(kuva joka paikasta, lisähupia täältä.)

 Kyllähän sitä varmaan laihtuu, jos juo tinneriä! Toisaalta kuolleena kuulemma muutenkin laihtuu...


Haluan kuitenkin sanoa, että arvostan kääntäjien työtä paljon (kuinka minä seuraisin saksalaista telenovelaani ilman heitä?) ja että näiden helposti huomattavien virheiden lisäksi he tekevät joskus aivan suurenmoista työtä, joka jää usein huomiotta. Tiedänpä parikin ohjelmaa ja kirjaa, joissa käännös on ollut huomattavasti parempi kuin alkuperäisteksti. Arvostan niitä suunnattomasti. Vaatii huomattavasti taitoa tehdä arkisesta eleganttia pelkän käännöksen avulla, aivan samoin kuin tehdä loistavasta vielä loistavampaa.

Välillä on kuitenkin hauska nauraa muiden ihmisten kömmähdyksille, varsinkin jos niillä hupaisia seurauksia. Tätä varten suosittelen Jouni Paakkisen ihania nauruterapiaksi kelpaavia kirjoja (Yhdeksänmetrinen maasika, Agentti Appelsiini ja Yhdeksänmetrisen maasian poika). Ne voi huoletta ostaa omaksikin; itse ainakin jaksan nauraa samoille hölmöille käännöksille yhä edelleen ja lukaisenkin teokset uudelleen, kun masentaa ja kaipaan piristävää nauruhepulia.



Mikä on hassuin tai omituisin käännös, jonka sinä olet huomannut tai josta olet kuullut?

Ennen päivänlaskua ei voi...

Olen palannut leiriltä hengissä ja jopa paluusta surullisena; olisin viihtynyt pitempäänkin!

Paikan päällä oli monta hyllyllistä luettavia kirjoja, ja itse raahasin mukaani sen luotettavan Irlanti-oppaani, vaan kas kummaa, en jostakin syystä ennättänyt lukea kolmea virkettä enempää...

Keskustelin kyllä lukemisenkin edestä erään uskomattoman fiksun nuoren miehen kanssa kirjoittamisesta ja hieman kirjoistakin, joten varmaankin kerron keskustelumme sisällöstä hieman, kunhan saan ajatukseni kasaan. Ehtiihän noita kirjoja lukea täällä kotonakin! (... En olisi aiemmin ihan heti uskonut sanovani noin.)

Lisäksi väsäsin itselleni päiväkirjan paikalla olleista askartelutarvikkeista, joten kyllä tämä lukeminen ja kirjoittaminen tuli hoidettua lomallakin, vaikkakaan ei aivan sillä normaalilla tavalla.


Tämän merkinnän pääaihe on kuitenkin tuttuun tapaan tietty viikon kirja (yksikössä tällä kertaa), joten koetan siirtyä asiaan.

• Mark Millar & John Romita Jr.: Kick-Ass En tiedä, mitä odotin teokselta, mutta olin melko pettynyt saatuani sen luettua. Ensinnäkin, miksi pitää tehdä cliff-hanger -loppu tarinaan, mikäli ei jatka sitä? Ymmärrän kyllä, että se on kuin avoin loppu, mutta se vaikutti vain seuraavan teoksen teaseriltä - tosin seuraavaa teosta ei ole vieläkään olemassa, vuosia ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen. En myöskään pitänyt tarinaa kovinkaan uskottavana, vaikka se tapahtuukin tavallaan meidän todellisuudessamme. Enkä myöskään pitänyt piirtotyylistä paljon, vaikkakin täytyy sanoa, ettei se nyt niin huonoa ollut. Veri (jota oli runsaasti) vain näytti limalta, se kai minua eniten ärsytti. Annan kuitenkin pisteitä tarinan romantiikkapuolen epätodennäköisestä, epätyypillisestä päätöksestä (enkä vain siksi, että päähenkilö oli niin vastenmielinen)! En ole nähnyt elokuvaversiota tästä, joten en tiedä, kuinka uskollinen filmi on sarjakuvalle, mutta tämän teoksen perusteella en kyllä edes halua nähdä leffaa. Tämä ei sinänsä ole huono, tämä ei vain ole yhtään minun makuuni. Millään tavalla.

Muitakin "no joo..." -juttuja löytyy! Leirillä satuttelin itseäni milloin mitenkin, enkä vieläkään ole päässyt siitä eroon - nukuin nähtävästi yön kirjoituskäteni päällä ja nyt se on kipeä ja kiukuttelee. Surkuhupaisaa. Kirjoittajan ammattivaivoja: käteen sattuu.

Kirjanmerkit ovat muuten hyödyllisiä! Luen juuri True Blood Omnibus II:ta ja kirjanmerkkinäni on vanha da Vinci -koodi -elokuvan mainoskirjanmerkki, jossa Mona Lisa hymyää. Vasta nyt, kirjanmerkkiä hetken vastaanottavaisen ymmärtäväisesti tuijoteltuani ymmärrän, miksi hänen ilmeensä ja persoonansa on niin suuri mielenkiinnon kohde. Jo vuosia olen surkutellut, kun en tajua, mikä siinä on niin kamalan kiinnostavaa... Nyt se hehkulamppu viimein syttyi!


Koska en jaksa ruksuttaa aivojani keksimään mitään järkevää kysymystä ja koska leirillä meillä oli hauskaa huonojen iskurepliikkien kanssa, kysyn teiltä tällä kertaa:
Mitä iskurepliikkiä Mona Lisa käyttäisi, jos istuisi samannäköisenä baarin tiskillä? (Plussaa kirjallisuuteen liittyvistä / sanaleikkejä sisältävistä iskuyrityksistä!)

(c) JFlatN