Löysin aivan mahtavan filosofisen keskustelun eräästä maagisen realismin genreen kuuluvasta novellista (Goblin Lake, kirjoittanut Michael Swanwick), ja alla on keskustelun ehdottomasti paras pätkä;
"You see? Characters in books do not read books. Oh, they snap them shut when somebody enters the room, or fling them aside in disgust at what they fancy is said within, or hide their faces in one which they pretend to peruse while somebody else lectures them on matters they'd rather not confront. But they do not read them. 'Twould be recursive, rendering each book effectively infinite, so that no single one might be finished without reading them all. This is the infallible method of discovering on which side of the page you lie - have you read a book this year?"
Tiedät olevasi olemassa, kun luet kirjoja ja tarinoita ihmisistä, jotka eivät ole.
Oletko lukenut kirjan tänä vuonna?
Auts. Osui ja upposi :)
VastaaPoistaItse olen huomannut että minun on hyvin vaikea lukea fiktiivisiä kirjoja, ts. missä pitäisi eläytyä kuvitteellisten hahmojen maailmaan. Sama koskee elokuvia. Minun on helpompi lukea todellisista ihmisistä kertovia kirjoja kuin kaunokirjallisuutta.
Mikä sitten estää minua nauttimasta kaunokirjallisuudesta? Syy lienee siinä, että kirjailijalla on suuri vapaus hahmojensa toimintaan, persooniin ja tunteisiin. Ja tällöin tunteet tai persoonat voivat olla liian vahvoja kokemuksia minulle. En vain uskalla avata kirjan kantta ja uppoutua uuteen maailmaan ja uusiin hahmoihin.
Olen lukenut kirjoja tänä vuonna mutta ne ovat olleet tietokirjoja tai scifiä. Scifissä ihminen on yleensä sivuroolissa ja hahmot ovat aika harmaita ja tunteettomia. Sellaista kirjallisuutta on helppo lukea.
Eli en lue kaunokirjallisuutta koska en ole tarpeeksi rohkea/vahva siihen :)
Nyt rohkeasti sitten vain lukemaan! Ole räväkkä, repäise - ensi kerralla kirjastossa ota vain joku kirja käteen ja lainaa ja LUE se.
VastaaPoistaKaunokirjallisuus puree harvoin!
Pitäähän ihmisen tietää, että hän on olemassa...
Minun ehkä pitäisi aloittaa elokuvista ja katsoa, pystynkö eläytymään niiden maailmaan. Ehkä jotain kevyitä komedioita tms. Sitten voisi siirtyä kevyeen kirjallisuuteen, hauskoihin novelleihin ja sitä kautta hauskoihin kirjoihin. Vakavampiin opuksiin tuskin tulen koskemaan...
VastaaPoistaNiin, ja eihän lukeminen ole kivaa, jos se on sellaista pakkopullaa; siitä on tarkoitus nauttia. Eli älä pakota itseäsi mihinkään, mutta jos olet kiinnostunut, kokeile vaikka juuri mainitsemallasi tekniikalla!
VastaaPoistaOlisi harmi, jos kiinnostusta olisi, mutta uskalluksen puute estäisi nauttimasta asiasta kuin asiasta.
Joo, asioista pitää nauttia - pakkopulla ei ole kivaa :)
VastaaPoistaMutta omalla kohdallani kynnys eläytymiseen on valtavan suuri ja jo kevyen komediaelokuvan katsominen vaatisi huomattavia ponnistuksia. Sen sijaan tosi-tv:tä ja dokumentteja katson mieluusti. Minulle on siis tärkeää että katsomani jutut ovat aitoja, eivät fiktiota...
Miten sinä, Noora (ja muut blogin lukijat!) kykenet eläytymään fiktioon, joka voi yllättää voimakkailla tunteilla ja tapahtumilla? Miten pystyt käsittelemään teoksen herättämiä voimakkaita tunteita?
Minulle se tulee itsestään, en ole edes ajatellut, että joku ei osaisi sitä... Minusta kaikki se tunteiden paljous ja eläytyminen kertovat hyvästä kirjasta, josta usein jää hyvä mieli erinäisistä syistä, kun sen on lukenut loppuun. Jos en pysty eläytymään kirjaan, sen lukeminen on älyttömän tylsää.
VastaaPoistaEhkä voimakkaat tunteet eivät häiritse minua persoonallisuushäiriöni takia - diagnoosikuvaukseen kuuluu voimakas mielikuvitus ja äärimmäisen voimakkaat tunteet. Olen aina käsitellyt niitä ja olen aina rakastanut lukea kirjoja ja elää niiden maailmoissa.
Mieluummin uppoudun sinne maailmaan kuin keikun sivun reunalla ja tylsistyn.
Tunteet ovat hyvä juttu! Avaa itsesi niille. :)