The Art of Deduction.

Hyvää itsenäisyyspäivää sitä juhlistaville ja... mukavaa viikonalkua muille?


Viikko 48 on siis nyt käsittelyvuorossa.

Minulle tuli lievä esiintymiskammo katsellessani viikon kirjasaldoa lauantaina, kun vain kaksi kirjaa oli luettu loppuun asti, mutta onneksi iki-ihana Sherlock Holmes vaati huomiotani ja sain hänen avullaan vielä kolmannen listalle. Holmesit ja Poirot'tit menevät aina yhdessä illassa/yössä, kun niitä ei malta jättää kesken.

• Nick Trout: Sano mihin sattuu. Päivä eläinlääkärin elämästä (suomeksi) Oi mikä kirja! Minulla oli möykky kurkussa lähes koko ajan, vaikka suurin osa potilaista selvisi ja parani mainiosti. Rakastin Troutin kirjoitustyyliä; hän kirjoitti hyvin JA on selkeästi hyvin työlleen omistautunut, viisas eläinlääkäri. Olisin iloinen, jos hän hoitaisi lemmikkejäni tarvittaessa. Pidin kovasti tavasta, jolla kirja yhdisti lukuisia mainiosti kirjoitettuja anekdootteja ja potilastapaamisia sekä syvempiä ajatuksia ja mietintöjä eläinten hyvinvoinnista (kuten kuinka paljon eläin osaa arvostaa kivuliaan leikkauksen tuomaa apua tai kuinka pitkälle meidän tulisi mennä tai olla menemättä pidentääksemme eläimen elämää modernin lääketieteen avulla). En muista yksityiskohtia Herriottin kirjoista, mutta pidin tästä vielä enemmän - Trout selvästi rakastaa eläimiä ja haluaa niiden parasta, mutta myös tunsi syvää myötätuntoa omistajille, jotka rakastavat lemmikkejään yli kaiken. Hän ymmärsi, että lemmikki voi olla ihmisen elämän rakkain asia, enemmän rakastettu kuin jopa omat ihmislapset, ja että mikään rahasumma ei ole liian suuri verrattuna eläimen onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Sen sijaan että olisin vain rakastanut kirjaa, sen kirjoitustapaa ja sen synnyttämiä ajatuksia, kehitin myös paljon uutta arvostusta kirjoittajaa ja kaikkia hänen kollegoitaan ympäri maailman kohtaan. He tekevät maailman tärkeintä työtä. Toivon, että Trout kirjoittaa lisää samankaltaisia teoksia; tämä oli viihdyttävä, syvällinen ja rakastettava.
• Juhana Salakari: Hengitän - äänessä Antti Tuisku (suomeksi) Antti Tuiskun keikan laivalla pari kertaa tsekanneena ja siitä tykänneenä piti tämäkin kirja katsastaa; tarttui mukaan kirjaston lainapöydältä puolivahingossa. Ja eihän lisälukeminen ikinä huono juttu ole! Minulle jäi kuitenkin hyvin sekavat fiilikset kirjan lukemisesta. Eräältä kantilta tarkasteltuna se oli tekstin ei-niin-kehuttavasta laadusta huolimatta melko oivalletusti kirjoitettu - suurimmaksi osaksi Tuiskun omia kommentteja kirjoittajan "analyyseillä" varustettuna (pari virkettä kerrallaan), ja kommentteja Tuiskun ystäviltä ja työtovereilta. Tuiskun omat sanat saivat minut ihmetyksen partaalle monta kertaa; joissakin kohdissa hän oli hyvin kiltti ja ymmärtäväinen ja sympaattinen, niin kuin televisiossa ja livenä, mutta toisissa kohdissa hän antoi itsestään aivan yli-itsekeskeisen ja itsekkään kuvan ja miltei puhui "minä minä minä mää oon paras kaikessa!" Siitä jäi huono maku suuhun. Ymmärrän, että hän on artisti ja että jotkut ihmiset ovat itsekeskeisempiä kuin toiset ja että efekti voi olla kirjoittajankin syytä, mutta silti... Tykkäämiseni Tuiskusta kärsi kyllä. Jos ne "olen ihan paras kaikessa" -puheet olisi jätetty pois, ei mitään lommoa olisi tullut. Jotkut fanit voivat toki soimata minua tällaisesta mielipiteestä, mutta Lady Gagan kanssa olen oppinut, että voi olla vaikka superfani ja silti olla rakastamatta hulluna kaikkea, mitä idoli tekee tai sanoo tai pukee ylleen. Todellinen superfani rakastaa idoliaan tämän virheistä huolimatta ja kykenee näkemään tämän erehtyväisenä ihmisenä. Mutta tämän kirjan perusteella... En siis ole mikään Tuisku-fani, mutta... Ajattelen, että oli kenties virhe lukea tämä teos, vaikka se antoikin uutta informaatiota levyn tekemisestä ja alasta yleisesti. Jos olisin Antti, haluaisin rahani takaisin, tai edes uuden, paremman version kirjasta.
• Sir Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet (englanniksi) Tajusin viime viikolla hädissäni, etten ole lukenut pitkään aikaan yhtäkään Holmesia. Koska lukulistani kärjessä ei keikkunut seuraavana vuorossa olevaa mestarietsivää, iskin Guy Ritchien elokuvan pyörimään, irvistelin sen loppuun (anteeksi, mutta Sherlock Holmes on minulle pyhä hahmo; sitä ei saisi muokkailla miten sattuu, kuten tässä uudessa elokuvassa) ja kaivoin sitten silmät ilosta kiiluen tämän teoksen pinosta. Tämä oli ensimmäinen Holmes, jonka koskaan luin, ja on myös ensimmäinen koskaan ilmestynyt Holmes-seikkailu. Muistan silloin nassikkana tätä lukiessani inhoavani tekstin "katkaisevaa" sisustarinaa, joka selittää rikosten tekijän motiivit ja taustan, koska tarinassa ei tietenkään esiintynyt Holmes, mutta nyt lukukokemus oli kaikin puolin antoisa ja The Valley of Fearin jälkeen olen jopa pitänyt näistä lyhyistä matkoista Atlantin toiselle puolen kesken tarinan. A Study in Scarletin ihanuus on kenties kuitenkin Holmesin ja hupaisansuloisen Watsonin tapaamisessa, ystävystymisessä ja siinä, kuinka Holmes hiljalleen todistaa Watsonille päättelykyvyn käytön hienoudet. Muihin kirjoihin jo tutustuneelle on myös sydäntälämmittävää, että Holmes on jo parikymppisenä nuorukaisena se sama Holmes kuin aina; ylimielinen, kylmähkö hyperrationalisti, joka kuitenkin ilahtuu milloin mistäkin tieteellisestä saavutuksesta ja jonka palkkioksi työstä riittää tieto siitä, että hänen aivonsa ratkaisivat pulman. A Study in Scarlet ei ole kenties Holmesin seikkailuista parhain, mutta suosittelisin silti aloittamaan lukemisen siitä - tähän eksentriseen hahmoon tutustuminen käy parhaiten Watsonin kanssa yhtä matkaa ihmetellen. Ja onhan mikä tahansa Holmes ihana!

... Suokaa anteeksi, mutta en kykene kritisoimaan Holmesia. En nyt enkä koskaan. Joitakin pieniä häikkiä ehkä löytyy kerran tai pari kirjasarjan aikana, mutta... Minulle Holmes on täydellinen tällaisena. En keksi mitään paranneltavaa tai muutettavaa (mikä on syy siihen, että uudet versiot esimerkiksi televisiossa tai elokuvissa saavat selkäpiini värisemään).

Kun minulta kysytään parhainta koskaan kirjoitettua hahmoa kirjallisuudessa, vastaukseni on aina Sherlock Holmes. Minulle hän on täydellinen.


Nyt ovat työn alla kirjat The Flowers of Evil, Kotilieden Suuri Joulukirja (älkää kysykö, mistä isot alkukirjaimet tulevat... minä en tiedä enkä tajua), Stories ja The Sign of Four (lisää Holmesia!). Toivottavasti ainakin osa niistä pääsee ensi viikon katsaukseen.