Swedophiles and psychomythology

Viikon kirjat. Jälleen myöhässä. Tästä alkaa tulla ilkeä, IB-elämääni muistuttava tapa.

Tällä kertaa minulla on kuitenkin kirjoja luettuna! Jopa huikeat kaksi. (Haha.)

• Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (suomeksi) Vaikka en ensin mediahypetyksen ja massaihastuksen takia aikonut lukea tätä, pidin teoksesta aika paljon. Tarinan sisältämä yksityiskohta- ja informaatiomäärä on huikaiseva: joko kirjailija on swedofiili kuten tarinan protagonisti (vai pitäisiköhän sanoa antagonisti?), keksi puolet yksityiskohdista tai hän on tehnyt älyttömän määrän taustatutkimustyötä. Joka tapauksessa nostan hänelle kuvaannollista hattuani uskottavasta työstä, jonka hän teki kirjoittaen suomalaisesta, joka haluaa olla ruotsalainen hinnalla millä hyvänsä. Jopa tekstin kieli oli jotenkin ruotsalaismaista: ei liian hienostelevaa, mutta silti jollakin tasolla lyyristä ja erittäin nautinnollista. Kieli muistutti minua Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -teoksesta ilman kaikkea Itkosen pseudotaiteellista yliviilailua. Tämän kirjan kieli tuntui tulleen suoraan paperille, valmiina ilman iänikuisia viilailuja ja nyanssinetsintöjä. Se oli autenttista. Minulla oli kesken eräs toinen teos, joka minun piti lukea ennen tätä, mutta Vadelmavenepakolainen piti minut sivuillaan; minun oli pakko nähdä, mitä kertojaraasulle tapahtuisi ja kuinka hänen outo, mutta samastuttava fiksaationsa kulminoituisi. Teoksessa on myös huomattava määrä tarkkasilmäisyyttä ja ylevää sarkasmia suomalaisista ja suomalaisuudesta - ja samma till Sverige - kudottuna hienosti humoristiseen tekstiin. Hyvä kirja on nautinnollinen ja ei turhan raskas jokaisella sivulla, mutta jättää sinut mietteliääksi pannessasi sen pois. Tämä täyttää nämä kriteerit.
• Scott O. Lilienfeld, Steven Jay Lynn, John Ruscio & Barry L. Beyerstein: 50 Great Myths of Popular Psychology. Shattering Widespread Misconceptions about Human Behavior (englanniksi) Mikä upea kokoelma pop-psykologian myyttejä ja niiden lyttäämistä! Todellinen psykomytologian aarre jokaiselle, joka haluaa olla fiksumpi, ajatella fiksummin ja tietää paremmin - kirjoittajat, opettajat, oppilaat ja maallikot mukaanlukien (mutta ei rajoitettu heihin). Jopa minä opin uusia asioita! Jotkut asioista tulivat aivan nurkan takaa, niistä ei monikaan ajattelisi niiden olevan väärin, mikä vain todistaa kirjoittajien premissin: väärinkäsitykset leviävät nopeasti ja kaikkialle, koska niistä tulee miltei urbaaneja legendoja ja ne leviävät helposti puskaradio-menetelmällä. Ja mitä useampi ihminen niihin uskoo, sitä useampi uusi ihminen uskoo niihin myös - ihmiset unohtavat, ettei enemmistö ole aina oikeassa. Kirja sisältää kaikkea ECT:stä sanan "skitsofrenia" väärinkäyttöön, oikeudenkäynneissä käytettävästä mielenvikaisuusmenetelmästä interpersoonallisiin suhteisiin ja ikääntymisestä muistiin. (Valtaosa tutkimuksiin osallistuneista ihmisistä luulee, että ihmismuisti toimii kuin videokamera - mitä ihmettä?!) Minulla on pari kritiikinpoikastakin: lähinnä se, että tekstistä näki aina selkeästi, kuka kirjoittajista oli kirjoittanut minkäkin tekstin, sillä samat vitsit ja sanaleikit sekä artikkeliformaatit toistuivat loputtomiin, ja se, että referenssiosiota lukiessani hämmästyin, kuinka monta saman tutkijan/kirjoittajan tekstiä oli käytetty lähteenä. Minulle ja harjaantumattomalle silmälleni se vaikutti laajalta ja oikeutetulta valikoimalta, mutta kenties kirjoittajat olisivat voineet lisätä teksteihinsä hieman enemmän lähteiden validiteettien käsittelyä. Mitä rakastin ja vihasin oli teoksessa käytetty kieli: rakastin, koska se oli niin simppeliä, että kuka tahansa psykologiaan perehtymätönkin voi rauhassa tutustua tekstiin ja ymmärtää asiat, ja vihasin siksi, että jotkin täysin arkipäiväiset, psykologiaan liittymättömät termitkin oli selitetty auki parenteesien avulla ja siksi, että joviaalin ja helppolukuisen tekstin takia lukija saattaa herpaantua ja unohtaa olla kriittinen ja itseajatteleva yksilö. Joissakin kohdin tuntui siltä, että kirjoittajat melkein aliarvioivat lukijansa älyä ja kykyä ymmärtää helppoja termejä. Olisin myös kaivannut hieman syvällisempää, tarkempaa analyysiä myytinmurtamiseen käytetyistä tutkimuksista ja muista lähteistä, mutta tällaisenakin kirja on lähes täydellinen "on-the-go" -lukemiseen, kuten jonkin tietyn aiheen tutkiskeluun psykologian projektia tai vastaavaa tehdessä. Lisäksi teoksessa on runsaasti lähteitä, lisälukemistoa ja muita referenssejä saatavilla, joten kenties minun pitäisi vain lukea niitä eikä mutista puutteista. Kyseenomaista teosta oli mukava lukea; pidin paljon laajasta aihevalikoimasta ja helposta lähestyttävyydestä, joka auttaa lukijaa sukeltamaan tekstiin ja pysymään innostuneena teoksen loppuun asti, ja kirja tosiaan lyttää kolmesataa tunnetuinta ja suosituinta psykomyyttiä, mutta tämä on vain oviaukko kokonaiseen maailmaan täynnä omaa taikaansa ja herkkyyttään. Mennäänkö kaapin kautta Narniaan?

... Taitaa taas ensi viikolla olla jonkin vanhan suosikin vuoro, ellen tästä nyt repäise Mansfield Parkia tai Pikku prinsessaa loppuun. Luulisi, että noin lyhyet kirjat lukee nopsaan, mutta sairaan kissan ja kaiken muun häslingin seassa lukemiset jäävät harmittavan vähäisiksi.

Mitä te luette tällä hetkellä?