Puran siis ahdistustani tänne.
Suomessa opetetaan englantia pääsääntöisesti kolmannelta luokalta alkaen. Jotkut onnekkaat ovat päässeet kielikylpytarhoihin tai, kuten minä, aloittaneet jo ensimmäisellä luokalla. Aloitusvuodesta riippumatta osa ihmisistä omaksuu ihmeellisen hyvin vieran kielen ja pärjää sillä paitsi etelänmatkoillaan, myös syvemmissä keskusteluissa internetin maailmassa.
Kaikkea ei tietenkään kykene tai ehdikään oppia, mutta minua ihmetyttää, miten vähän itse kielioppia tankataan koulussa. Muistan epäsäännöllisten verbien sanatestit puolen vuoden välein kolmannelta aina yläasteen puoliväliin asti, muistan sanaston opettelua (tiedänpähän nyt, miltä plateau näyttää), muistan mitä vinkeimpiin kielen omituisuuksiin tutustumista... mutta kielioppia käytiin verrattain vähän läpi.
Se on ihan okay. Moni pärjää vähän vähemmälläkin kieliopin osaamisella ulkomailla tai lukee vaikkapa kirjaa sanakirjan kanssa.
Minulla oli kahdeksannella luokalla ihana englanninopettaja, joka inspiroi minua ottamaan selvää kielestä, sen rakenteesta ja paikallisista outouksista. Minä kirjoitin proosatekstejä, joiden oikeaoppisuuden hän tarkasti; tein koulukirjan tehtävät jo syksyn aikana, joten kevätlukukaudeksi sain omia lisätehtäviä ja kielitasokokeita, jotka selätin yhä innokkaampana ja taitavampana. Opin arvostamaan englanninkielisiä kirjoja ja Englannin pitkäikäistä kirjallisuutta.
Häneltä opin kolme elämäni helpointa kielioppimuistisääntöä:
- I before E, except after C eli esimerkiksi receiver ja retriever
- When in doubt, go without. (kyseessä väliviiva) eli esimerkiksi backwards slash deal, ei backwards slash -deal. (Englannissa käytetään HYVIN vähän väliviivoja: vielä vähemmän kuin suomessa.)
- split infinitive eli EI NÄIN: to boldly go where no man has gone before. Vaan NÄIN: to be or not to be . Ei tungeta sinne väliin mitään sanoja. Ei mitään. Se ei ole to not be, se on not to be.
Kaikille englannin kielen hienouksia arvostaville ja niistä kiinnostuneille suosittelen Bill Brysonin Mother Tongue -kirjaa, jota tämä kasiluokan opettaja suositteli minulle. Ihastuin kirjaan; kuinka hupaisa, antoisa ja mielenkiintoinen kieli voikaan olla! Panen hyvän kiertämään ja suosittelen erittäin lämpimästi.
Tack och adjö! ;)
Kielioppi on tosiaan aliarvostettu kieltenopetuksessa. Kaikkea muuta opetellaan perusteellisesti mutta kielioppi käsitellään pintapuolisemmin. Liekö englannin kielioppi sitten niin vaikea ettei sitä pystytä opettamaan tavallisille opiskelijoille...
VastaaPoistaOlen itse lukenut pitkän englannin, useita kursseja korkeakoulussa ja käyttänyt kieltä niin töissä kuin vapaa-ajalla. Luen paljon varsin vaativaakin tekstiä ja ymmärrän sitä hyvin. Tästä huolimatta osaan kirjoittaa vain ns. yksinkertaista englantia ja teen virheitä (onneksi on oikoluku!).
Virheettömän tekstin tuottaminen vieraalla kielellä vaatii säännöllistä harjoitusta (lukemista ja kirjoittamista). Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla paljon. Ja kun en kirjoita juurikaan englanniksi niin kirjoitustaitoni eivät vaan pysy ajantasalla.
Kieliopin vähäinen opetus hankaloittaa nimenomaa kirjoittamista, koska lukemisessa kielioppi on "valmiiksi annettu".
Kyllähän meilläkin opeteltiin eri komponenttien käyttöä esimerkiksi lauseessa jonkin verran, mutta olisin erityisesti kaivannut kouluun enemmän pitkiä esseitä, jotka olisi tarkastettu sana sanalta ja fraasi fraasilta. Opettajan avulla olisi ns. kirjoituskielioppia paranneltu nopsaan ja melko helposti.
VastaaPoistaEnglannin kielioppi on mielestäni todella helppoa, joten ainakaan vaikeustasosta ei kysymys voi olla... (Tietty esim. pitkien esseiden tarkastus vaatii opettajalta paljon lisää töitä ja aikaa.)
Olet kyllä oikeassa siinä, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee - jos kuuntelee opetusta ja rakentavaa kritiikkiä. Jos oma kielentaito huolettaa, harjoittele vaikka kotona pienillä kirjoitustehtävillä ja ole erityisen tarkka kieliopin suhteen lukiessasi englanninkielisiä kirjoja; käyttämällä samoja fraasimuotoja kuin kirjoissa opit käyttämään niitä oikein nopeasti!
Toki pelkkä aktiivisella mielellä lukeminenkin parantaa kielen osaamista. Kun tarkkailee tekstiä ja sen rakennetta, se tarttuu mieleen kuin itsestään.