Dear Diary...

"We use [journals] to record miseries, frustrations of the moment, anger we don't want to put into the air. We didn't need them when we were content."
Michael Moorcock: Stories

Kaikesta ihmetyksestäni huolimatta tämä tuntuu olevan aika yleinen asenne päiväkirjojen suhteen. Niiden sivuille voi purkaa raivoaan, huoliaan ja suruaan tarvitsematta pelätä kenenkään reaktiota tai arvostelua. On totta, että onnellisuus ja ilo eivät vaadi purkamista tai niiden salaamista (päiväkirjathan ovat, ainakin toivottavasti, usein henkilökohtaisia ja niinsanotusti salaisia), joten niitä harvemmin tulee talletettua päiväkirjan sivuille.

Itse kirjoitan joka päivä, koetan tallettaa sinne yhtä lailla surut ja ilot ja antaa monipuolisen kuvan elämästäni ja sen tapahtumista ja uutisista. Ymmärrän kyllä hyvin mentaliteetin, että vain suruja vuodatetaan paperille. Siinä on suurempi helpotus kuin onnesta kirjoittamisessa.

Eräs hyvä ystäväni kertoi samanlaisista omista kokemuksistaan. Kun puhuimme päiväkirjoista, hän kertoi kirjoittavansa yleensä vain huonoja asioita sinne, purkavansa niitä paperille, ja tämän takia tekstejä on hankala lukea jälkikäteen, kun sieltä tulee vain kaikenlaisia huonoja muistoja, tunteita ja ajatuksia mieleen. Hän myös sanoi, että joskus ei tee edes mieli kirjoittaa päiväkirjaan enää lisää huonoja juttuja, eli ei tee mieli kirjoittaa päiväkirjaan lainkaan. Eräs toinen hänen esille tuomansa piirre tässä oli, että kun on kirjoittanut suurten tunnekuohujen vallassa, omat tekstit tuntuvatkin myöhemmin lukiessa jonkun toisen kirjoittamilta. Ymmärrettävästi harmittava seikka henkilökohtaisen päiväkirjan parissa.

Toisaalta sekä ystäväni että minä olimme samaa mieltä siitä, että päiväkirjan sivuilta on helppo myöhemmin palauttaa mieleen muistoja, tapahtumia ja fiiliksiä, jotka ovat tapahtumahetkellä olleen tunnekuohun takia kadonneet mielestä. Itse esimerkiksi en muista kovinkaan paljon edes pienen tuntuisia asioita esimerkiksi kouluajoilta tai terapiasta tai sairaalahoidoista, joten välillä on mukava lukea vanhoja merkintöjä ja muistella. Toki ne usein repivät haavoja auki ja kirvelevät monta päivää, mutta olen myös saanut palautettua mieleen monta unohtunutta hauskaa tai ihanaa hetkeä, joita en kirjoitushetkellä osannut edes huomioida kunnolla.

Vanhojen päiväkirjamerkintöjen lukeminen on hieman kaksiteräinen miekka.


Pidätkö sinä päiväkirjaa? Jos pidät, käytätkö sitä kaikenlaisten asioiden tallettamiseen vaiko vain joidenkin tiettyjen tunteiden tai asioiden kanssa? Luetko koskaan vanhoja tekstejäsi uudelleen?
Voit toki vastata myös, jos olet joskus pitänyt päiväkirjaa muttet pidä enää. Kerro myös, mikset pidä enää ja aiotko kenties joskus aloittaa uudelleen.