Etsivä löytää...

25.12.2010

Kolmen tuhannen ja yhden vuoden tarinoita

Makoisaa joulunjälkeisaikaa! Toivottavasti vietitte mukavat joulut ja saitte mahtavia lahjoja.

Tämä merkintä on lähes viikon myöhässä rakkaan kissani vakavan sairastumisen ja oman laiskuuteni takia, mutta eipä sillä ole niin väliä, koska kuten viime viikolla pelkäsin, en saanut yhtäkään kirjaa luettua. Luin kyllä, mutta en saanut yhtään kirjaa loppuun asti. Tästä tulee siis hieman erilainen "viikon kirja" -merkintä.

Pari vuotta sitten kiertelin kouluni vieressä olevassa Suomalaisessa kirjakaupassa hyppytuntiani viettäen, ja silmiini osui teos, josta en saanut enää silmiäni irti. Menin kouluun, kiemurtelin itsekseni ja palasin ostamaan kirjan, ja raahasin sitä sitten iloisena ympäri koulua ja keskustaa koko loppupäivän (sanon "raahasin", koska teos ei tosiaan ole mikään kevyt pikku pokkari).

Kirja, jonka ostin, on nimeltään 1001 Books You Must Read Before You Die. Siinä on nimensä mukaisesti 1001 englanninkielistä teosta, jotka tekijöiden mielestä olisi hyvä lukea elämän aikana. Kirjoja ovat valinneet ja perustelleet yli sata kuuluisaa kirjallisuushenkilöä ympäri maailman, ja teoksia löytyy joka aikakaudelta. Kirjat ovatkin teoksessa kronologisessa järjestyksessä.

Ostettuani kirjan selailin sitä ja laskeskelin, että olen lukenut hieman alle sata sinne päässeistä teoksista. Päätin kuitenkin, että luen kaikki siinä järjestyksessä, jossa ne on esitelty. Aloitin siis aivan alusta, kategoriasta pre-1600s.

Ensimmäinen teos listalla oli Aesop's Fables, josta pidin. Suloisia, jokaisen lapsuudesta tuttuja opettavaisia tarinoita, joita myöhemmät kirjoittelijat ovat muokanneet ja kopioineet.

Toisena oli kirja, joka vei minulta suorastaan jalat alta ihastuksesta; Ovidiuksen (englanniksi Ovid) Metamorphoses.

Luin Penguin Classicsin julkaiseman uudehkon, free verse -muodossa latinasta englanniksi käännetyn version. Latinaa täysin taitamattomana ja teosta ennalta tuntemattomana en osaa sanoa, kuinka hieno tai osuva käännöstyö oli, mutta minut se ainakin vakuutti kielellään ja heksametreillään. David Raeburn on tehnyt tunnokasta työtä kääntäessään teoksen, ja lisäksi kirjasta löytyy monisivuinen introduction; joka "luvun" (teos on jaettu viiteentoista "lukuun" eli kirjaan) alussa oli lyhyehkö, helpostiymmärrettävä tiivistelmä ja selitys tulevasta luvusta; hyvin monipuoliset huomautukset ja lisämerkinnät tekstin henkilöitä, historiaa ja konteksteja koskien; ja lopussa on vielä antiikin mytologian erisnimien hakemisto selityksineen, sekä yleinen sanahakemisto tekstiä koskien.

Ovidiuksen eeppinen runo kertoo, lyhyesti sanottuna, maailman kulusta ja jumalten elosta aikojen alusta lähtien aina Ovidiuksen omiin aikoihin asti. Tarinoista löytyvät kaikki tutut jumalhahmot kreikkalaisroomalaisesta mytologiasta, sekä huima liuta hieman vähemmän tunnettuja. Teoksen nimi viittaa lähes joka sisustarinasta löytyvään muodonmuutokseen, joka on yleensä fyysinen (kuten kansikuvassa näkyvä Apollon jahtaaman Daphnen muuttuminen puuksi) ja joka on samalla kirjan läpi kantava voima ja jatkuva teema. Myös lukija kokee muutoksia: päähän valuu joka sivulta älytön määrä uutta tietoa sekä vanhan uudelleenymmärtämistä ja uudelleenverkostoimista. Jos se kuulostaa liian hienolta ollakseen totta, lisään vettä myllyyn sanomalla, että pelkkä teoksen sisältämä kieli on kaikessa yksinkertaisessa kauneudessaan huikaisevaa, ja minä ainakin menin aivan sanattomaksi joka kerta, kun muistin, että teos on alunperin julkaistu vuonna 8 j.a.a. Tarina ei todellakaan ole "tylsä, kuiva antiikkinen runoelma" vaan sisältää runsain määrin sotia, himokkaita kohtaamisia ja muita ikiaikaisia aiheita. Voisi melkein sanoa, että tässä on antiikin Kreikan ja Rooman Kauniit ja rohkeat.

Tämä oli viime kesän paras kirja, jonka luin. Muut lukivat Twilight-sarjaa ja kioskin hyllyltä löytynyttä uusinta harlekiinikirjaa, ja minä nautin hieman vanhemmasta "halpisromantiikasta" partneria vaihtelevien jumalten ja jumalattarien ja muotoaan muuttavien ihmisparkojen kanssa.

Kirja on klassikko juuri siksi, että se kestää lukemista vuosisatojen - tai tässä tapauksessa vuosituhansien! - kuluessa. Näillä avuilla tämä teos porskuttanee uljaasti vielä parin tuhannen vuoden kuluttua.


Tällä hetkellä minulla on viimein käsissäni listan seuraava eli kolmas kirja, Charitonin Callirhoe. Enköhän minä muutamassa sadassa vuodessa saa listan luettua, tätä vauhtia!

2 kommenttia:

  1. Kiehtovaa että voimme lukea vanhoja, jo muinoin kuolleiden ihmisten kirjoittamaa tekstiä. Kun luet noita ikivanhoja kirjoja niin voitko kertoa miten ihmiset (kirjoittajat) ovat muuttuneet vuosien varrella. Onko ihminen kehittynyt henkisesti paljonkin sitten ajanlaskun alun jälkeen? Mitä voimme oppia noiden pimeiden vuosisatojen/-tuhansien kirjailijoilta?

    VastaaPoista
  2. Apua, nyt kysyit vaikeita!

    Ehkä eniten olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka VÄHÄN elämämme keskeiset teemat ja tekemiset ovat muuttuneet vuosien aikana. Metamorphoses-kirjasta lähes kaiken voisi siirtää hyvin vähäisin muutoksin nykyaikaan.

    Enkä oikeastaan puhuisi henkisestä kasvustakaan, sillä antiikin filosofit ja tiedemiehethän olivat hyvin kehittyneitä... Kenties antiikin aikojen ja omiemme välissä on ollut notkahdus (keskiaika ennen renessanssia), josta olemme nyt nousemassa jälleen ylös (hyvin, hyvin hitaasti).

    Oppia me voimme vaikka mitä, mutta se on varmasti yksilöllistä. Jos luulet, että kirja saattaisi kiinnostaa, niin lainaa vaikka kirjastosta - siellä on muistaakseni lyhyehkö valikoima tämän teoksen runoja suomennettuna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Vastaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin, kunhan ehdin, joten jos haluat lukea vastauksen (esimerkiksi jos olet kysynyt jotakin), kannattaa tilata tämän merkinnät kommentit sähköpostiin laatikon alla olevasta linkistä!