Kuivapesu

Viikon kirjoina on tällä kertaa poikkeuksellisesti kolme teosta, sillä mielestäni oli parasta niputtaa Puhdistuksen molemmat versiot samaan arvioon.

Pahoittelen sekaantunutta julkaisuaikataulua; olen voinut huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikin, eikä Oksasen teoksia näköjään ollut lainkaan helppo arvioida!

• Augusten Burroughs: Kuivilla Juoksee saksien kanssa -teoksesta tuttu Augusten jatkaa erikoisen elämänsä muistelua kertomalla parikymppisestä itsestään New Yorkin mainosmaailman ja lukuisien baarien säihkeessä. Menestys ja elämänilo nousivat nopeasti nuoren nousukkaan päähän, ja 25-vuotiaana Augustenille lätkäistiin ultimatum: vieroitus tai lopputili töistä. Vastentahtoisesti Augusten hankkiutuu alkoholivieroitukseen, joka meneekin yllättävän hyvin, mutta oikea taistelu alkaa vasta miehen palatessa normaalielämään. Vaikken ole koskaan kokenut alkoholismia, Burroughsin tapa kertoa riippuvuudestaan teki riippuvuudesta ja sen tuskista kovin tutun. Teksti iskee varmasti jokaiseen, joka on koskaan ollut jostakin riippuvainen. Tärkeätä kertomuksessa on myös Burroughsin lukijalle vyöryttämä epäonnistumisen tunne ja romahtaminen sekä siitä selviytyminen. Kuivilla ei ole mikään amerikkalainen perhe-elokuvan tarina, jossa kaikki onnistuu heti ruusuntuoksuisesti. Vaikka kaikki ei olisikaan totta ja vaikka useita kohtia on varmasti proosaa varten liioiteltu, teos puhuttelee niin sisältönsä kuin tekstinsä puolesta. Kuten edeltäjäteoksessa Juoksee saksien kanssa, Burroghsin teksti on melko kuivaa ja huumorintäyteistä, ja elävä kieli rouhevine sanavalintoineen pitää lukijan kiinnostuneena (tosin juoni itsessäänkin toimii, joten kiinnostuksenpuutetta ei tulisi ilmetä). Hahmovalikoimasta sanoisin sen verran, että runsas sivuhahmojen määrä oli hieman tuskastuttava ollessaan niin suuressa kontrastissa pienen päähahmojoukon kanssa, mutta toisaalta se sopii addiktiomuistelmaan. Ja jos lopussa ei lukijalla ole edes pieni möykky kurkussaan, pitänee ihmetellä tuliko teosta sittenkään luettua.
• Sofi Oksanen: Puhdistus (romaani)
  Sofi Oksanen: Puhdistus (näytelmä) Ajattelin pitkään, etten lue Puhdistusta lainkaan. En oikein muista edes, miksi: luultavasti olin Oksasen suurhypetystä vastaan ja ajattelin, ettei teoksen sisältö aiheena oikein iske. Kuvittelin Viron lähihistorian ja naisiin kohdistuvan monipuolisen väkivallan olevan järkyttävää luettavaa. Sitä se olikin, mutta Oksanen kirjoittaa siitä niin väkevästi ja rohkealla äänellä, ettei kirjoja malta laskea käsistään. Aliiden synkkä kertomus pitelee lukijaa vahvasti hyppysissään raaimpienkin kohtien läpi. Syy, miksi lättäsin sekä romaanin että näytelmän samaan pakettiin, on se, että mielestäni ne kannattaa lukaista peräkkäin. Kummassakin on nyansseja ja osia, joita toisesta ei löydy, mutta yhdessä ne rakentavat täyteläisemmän kuvan taustoineen ja puhumattomine ajatuksineen. Oli myös mielenkiintoista tutkiskella, miten näytelmä on lihallistunut romaaniksi. Toki teokset kannattelevat lukijan myös omillaan, sen verran hienon maailman Oksanen on rakentanut. En oikein viitsi kirjoittaa Puhdistuksesta pitkää juttua, koska se on ollut niin paljon mediassa esillä, että ihan korvista tursuaa, mutta ennen kaikkea siksi, että se on niin vaikuttava lukukokemus, että jokaisen tulee testata sitä itse.

Lukukierrossa on tällä hetkellä edelleen tuhannen ja yhden yön tarinoita, Bones-meininkiä Kathy Reichsin kirjan kanssa, ja hullua rakkautta selvitymisoppaan parissa.