Tuhannen asteen ärsytys

Sain sitten taas aikaiseksi aloittaa uuden kirjan edellisten rinnalle. Tällä kertaa sille oli kuitenkin jopa syy!

Kirjoitin tapahtuneesta oikein pienen "tarinan" Facebook-statukseeni:

Olipa kerran kauan kauan sitten (viime yönä) pieni princess die, joka kimaltavien kyynelten valahtaessa taas poskille totesi jämptisti, "Tilanne vaatii kevyttä viihdekirjallisuutta!"
Ensimmäinen sopivan oloinen teos näköpiirissä oli jostakin mielenkiintoisesta syystä Fifty Shades of Sh-- anteeksi, Grey, joten kirja poimittiin syliin ja avattiin.
Ensimmäisen virkkeen jälkeen kirja poistettiin kommentoimatta sylistä takaisin pinoon odottamaan ja tilalle otettiin franko-brittisuhteet läpi aikojen kahlaava historianopus.
Toimi hyvin, paljon kiitoksia. (Vasta vuodessa 1058 ja aivan loistava teos.)

 

Kyseinen historiankirja on Stephen Clarken 1000 Years of Annoying the French, ja kuten sanon yllä, teos on hykerryttävän loistava. Kevyeksi sitä ei sen enempää tuhdin kokonsa kuin historiantäyteisen sisältönsä puolesta voi sanoa, mutta hykertelin joka sivulla innosta ja huvittuneisuudesta. Kirja on kuin Karmea totuus -teos aikuisille - eli juuri minun makuuni! Historia ja huumori yhdessä saavat aikaan lempikirjatyyppini.

Kirjan yöksi (tai siis aamuksi) suljettuani huomasin kuitenkin erään harmittavan seikan. Annan kuvan puhua puolestani:

(Misu halusi mukaan kuvaukseen.)

Mistä, siis mistä tuo railo on tullut kirjan selkään? En itse ole vielä noin pitkällä, enkä koskaan avaa teoksia rajusti keskeltä edes niitä kaupassa selatessani.

Toki selkään tulee lukiessa arpia - The Lord of the Rings -pokkariparkani on monet sodat kokeneen näköinen, selästä tuskin saa selvää -, mutta olen yleensä anaalisen varovainen pehmytkantisten teosten kanssa niin kulmien kuin selän suhteen. Ensimmäinen on aina rumin!

Samalla periaatteella valikoin aina kaupassa valitsemani teoksen kappaleista vähiten kärsineen kainalooni. Liekö tämän kanssa ollut niin, että muiden kulmat olivat rikki tai liimanidos irtoilemassa?

Asia on mitättömän pieni muiden murheiden rinnalla - onneksi! Vaan kyllä tuppasi ärsyttämään, kun sen huomasin; ei niinkään siksi, että se on siinä, kuin juuri siksi, ettei sen pitäisi olla siinä (minun jäljiltäni).
Nyt koetan ajatella, että railo sopii kirjan teemaan brittien ja ranskalaisten välisiä riitoja ja erimielisyyksiä mukaillen.

Optimaalista olisi toki, jos kaikki pokkarini olisi painettu samalla tavalla kuin An Idiot Abroad -teokseni. Se liukuu pehmeästi itsekseen auki miltei pelkästä hipaisusta ja liikkuu niin hyvin käsissä, että sen kanssa saisi suorastaan tapella, mikäli haluaisi rikkoa selkämyksen.

... Historiaa pehmeissä kansissa? Kenen idea tämäkin oli? Haha!