Reunalla kiikkuu.

Hmph. Viimeisen viikon aikana on tuntunut, että joka kerta, kun tekisi mieli kirjoittaa, tulee joko uusi sairaskohtaus tai sitten Bloggerilla on huoltokatkos meneillään. Onneksi nyt toimii, ettei tämä viikko jää aivan kokonaan tyhjäksi!

Sairauteni takia olen lähinnä saanut luettua sarjakuvia. Kyllä niitä "oikeaoppisempiakin" teoksia on lueskeltu, mutta tämän ja viime viikon viikon kirjoihin ne eivät nyt päässeet mukaan. Allaolevasta valikoimasta nimittäisin varmaankin Nanny Returnsin vakavimmaksi kirjaksi, ja sekin on chick lit -hömppää. Ensi viikolla on onneksi luvassa Jane Austenia (no, tavallaan...) ja iki-ihanaa Jeevesiä Woostereineen.

• Nicola Kraus & Emma McLaughlin: Nanny Returns Jatko-osa saman kaksikon kirjoittamalle The Nanny Diaries -teokselle. Edellisen teoksen päähenkilöt ovat kasvaneet ja työstävät nyt kysymyksiä ja ongelmia, joita ensimmäisen teoksen tapahtumat aiheuttivat. Jatko-osa ei ole yhtä mukaansatempaava kuin ensimmäinen kirja; siinä hauskuus ja ihmetys syntyi X:ien perheen elämästä ja elinympäristöstä outoine tapoineen. Samaa on haettu tässäkin kirjassa, mutta asia ei kosketa lukijaa niin hyvin. Nanny (tai nykyään Nan) pomppii pulmasta ja sotkusta toiseen ilman mitään näennäistä punaista lankaa, eikä ensimmäisestä teoksesta tuttu sarkastinen huumori ole ehtinyt menoon mukaan. Lisäksi minua ihmetytti hahmojen kova keskittyminen lapsenhankintaan; Nan esimerkiksi oli juuri aloittamassa uraansa innokkaana, ja kaikki hänen lähipiirissään - jopa hän itse - vain odotti suostumista lapsentekoon. Tekstistä tuli välillä mieleen Justin Bieberin Baby-kappale (kaikkea sitä tietääkin, kun on teini-ikäinen sisko). Ensimmäisestä kirjasta pitäneille tämä on lienee suositeltava kirja, ihan sen vuoksi, että saa tietää, mitä Grayerille ja Nanille käy kirjan lopun jälkeen, mutta ei tästä mitään mieltäylentävää huipputeosta saa vääntämälläkään. Pari pientä itkettymiskohtausta voin kylläkin luvata herkemmille lukijoille, siitä plussaa kirjoittajille.
• Jeff Lindsay: Dexter is Delicious Dexter-sarja, sekä kirja- että televisioversiona, keikkuu nykyisin välillä veitsenterällä. Sarjan kolmas ja neljäs kirja (Dexter in the Dark ja Dexter by Design) olivat aikamoisia sekamelskoja, ja ehdin jo miettiä, kannattaako sarjaan enää paneutua. Sama on televisiosarjan kanssa. Tämä sarjan viides kirja kuitenkin lunastaa jälleen kaikki ne lupakset, joista onnellisina lukijat huokailivat kahden ensimmäisen kirjan parissa. Dexter is delicious, oh yes. Vaikka Dexter käyttääkin suuren osan ajastaan kirjassa uuden vauvansa ihailemiseen, ovat kirjan muut osat häkellyttäviä. En voi verrata niitä muuhun kuin Dearly Devoted Dexterin jälkimmäiseen puoliskoon, joka jätti lukijalle hyytävän ja häiriintyneen adrenaliinipiikin useaksi päiväksi kirjan sulkemisen jälkeen. Teksti itsessään on melko kevyttä ja sitä lukee nopeaan tahtiin, mutta se sisältää oivallista huumoria ja ainakin minun mustaa pientä sydäntäni kutkuttavia sanaleikkejä (esimerkkinä toimivat jo kirjojen nimet toistuvine D-kirjaimineen). Lisäksi, vaikka se käsitteleekin synkkiä asioita ja raakoja murhia, Dexterin maailma ei ole pelottava eikä aiheuta hermojaraastavia painajaisia. Kaikki murhamaailman jännittävyydet ilman ikäviä sivuvaikutuksia! Plussana eräs aiemmasta kirjasta tuttu hahmo tekee kauanodotetun paluun, mikä lisää teoksen kutkuttavuutta mukavasti. Kirja ihan kihelmöi käsissä loppua kohden. Maltan tuskin odottaa lokakuussa ilmestyvää seuraavaa teosta, kunhan se vain jatkaa samalla tasolla kuin tämä!
• Tome & Janry: Pikku Piko seikkailee 14: Siitäs sait! Luin pienenä innolla Pikon ja Fantasion seikkailuja, joten näin aikuisiällä on kai sitten sopivaa tutustua sankarin lapsuuteen. Eivätkä sarjakuvan vitseistä suurin osa muutenkaan ole kai ihan nuorille sopivaa katseltavaa. Pikku Pikon seikkailut eivät ole mitään yltiöihmeellistä, mutta niissä on muutama aivan ihana hahmo (isoisä jaksaa hurmata!) ja rakastan vanhaa ranskalaiskylän miljöötä; aika- ja paikka-asetelmat on luotu sarjakuviin hyvin. Eniten nautinkin näissä sarjakuvissa juuri omien lapsuudenmuistojen esiinpulpahtamisesta ja hiljaisen ranskalaiskylän idyllistä. Hassua, että rasavillin pojan toilailuista kertova sarjakuva saa aikaan niin seestyneen olotilan.
• Franquin: Niilo Pielinen 1 Samoin kuin Pikku Pikon kanssa, myös Niilo Pielinen on täynnä tulvahtelevaa nostalgiaa ja 1900-luvun puolivälin Ranskaa, vaikkakin kyläidylli on vaihtunut lehden toimistoksi. Varsinkin tämä ensimmäinen kokoelma on täynnä metafiktiivisyyttä, kun Niilo hamuaa yhdeksi lehden sarjakuvasankareista ja pääseekin ikään kuin marginaalilievennykseksi kollgeoiden purkaessa tunteitaan tohelon suhteen. Lukijaa kaikista eniten liikuttavaa on nähdä Fantasion pikkuhiljaa tottuvan Niiloon ja lopulta jopa hyväksyvän tämän jatkuva läsnäolo ja kasvava postipino. Uskoisin, että kaikille lehtitoimistossa ja piirtämisen kanssa työskenteleville tämä sarjakuvasarja on kuin mannaa, mutta voivat siitä muutkin nauttia. Tärkeintä on heittäytyä mukaan letkeään meininkiin ja olla välittämättä turhista sopimuspaperisotkuista!
• Franquin: Niilo Pielinen 2 No mutta hetkinen! Näitähän on lisää. Sama ihastuttavan rento meininki jatkuu; tekijä alkaa löytää Niilon ulkonäön ja tyylin, mutta Niilo ei löydä työntekoon motivaatiota sitten mistään. Mahtavaa kemiantutkimusta hän kyllä puuhailee monen stripin verran. Hakuna matata, vai miten se olikaan?
• Franquin: Niilo Pielinen 4 Vielä lisää Niiloa! Hyvä ei vähällä lopu, onneksi. Ainoa miinus tulee siitä, että iki-ihana Fantasio on niin kiireinen seikkallessaan Pikon kanssa, että hänen tilalleen toimitukseen tulee Kursio. Ei Kursiossa mitään vikaa ole, kaipaan vain Fantasiota. Muuten edelleen aivan mahtava(n letkeä) meininki! Omiaan lomapäivien viettoon tai laiskotteluun.
• Franquin: Niilo Pielinen 6 Juu, kuulkaas, näitä kokoelmia on yhteensä seitsemän. Niilo jaksaa ihastuttaa niin paljon. Edellämainittujen hyvien ominaisuuksiensa lisäksi sarjakuva ihastuttaa kielellään. Niilon huudahduksista tulee toistuvia sitaatteja jo parin kokoelman jälkeen. No mutta hetkinen! (Älkää kuitenkaan kopioiko uutta idolianne kaikessa - jätetään ne pielofonit suosiolla väliin...)

Tällä hetkellä luen pääosin Yann Martelin Life of Pi -teosta (ja pelkään 1,5-kiloista kissaani Richard Parkerin takia, haha) ja Pasa & Atpo -kaksikon mahtavaa Eniten vituttaa kaikki -kirjaa. (Heiltä löytyy myös blogi, eikö otakin pannuun tuollainen!)
Raamattu ja muut vanhat tutut odottavat myös sitä, että jaksaisin taas tihrustaa tekstejään. ENITEN VITUTTAA JATKUVA FLUNSSA. Kiitos tästä.


Kuka on sinun sarjakuvahahmosuosikkisi? Mistä sarjakuvasta hän/se on ja mikä tekee hänestä/siitä suosikkisi?

Minä pidän Niilosta hänen rennon asenteensa vuoksi, mutta suosikkini on varmastikin joko Muumipappa tai Ressu. Molemmat kun löytää aina välillä tuskailemasta kirjailijan vakavaa olemista kirjoituskoneen ääreltä. Lisäksi Muumipapalla on myös erinomainen elämänasenne.
Toki myös Aku Ankan sitkeä selviytyminen ainaisen epäonnen kohdatessa vetoaa minuun, olenhan suomalainen. (Akullekin voisi tehdä hyvää lukea vähän Pasaa & Atpoa välillä.)

Kenelläkään suosikeistani ei ole housuja, onpa kummaa. Lady Gaga, mitä olet tehnyt aivoilleni?