Viikon kireät

Viime viikon kirjat, kuten lupasin, olkaa niin hyvät.

• Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa Olen viimeksi lukenut tämän muistaakseni kuudennella luokalla. Muistin lopun paljon onnellisemmaksi (tarkoitan, että Saaran isä tuli takaisin)... Totta kai loppu oli nytkin onnellinen: kaikki saivat ansionsa mukaan. Vaikka tarina ja teksti olivat vain keskinkertaisen hyviä, silmäni kostuivat lopussa - siinä on jotakin disneymäisen ihanaa, kun vääryydet korjataan. En tiedä, kuinka moni aikuinen osaa arvostaa tätä teosta ja jaksaa lukea sen loppuun asti, mutta suosittelisin kirjaa ehdottomasti maailman jokaiselle murrosikäiselle tytölle. Aikuistenkin tulisi toki tuntea teos, koska se on klassikko ja perustason kulttuuria. Minua ainakin ihastutti kovasti kuvailu elämästä 1800-luvun puolivälin englantilaiskaupungissa. Tämä on historiaa kaikista miellyttävimmässä muodossaan.
• Nanna Aito-Ihkula: Pissismin vaaleanpunainen kirja (Ei, en tiedä onko kirjoittajan nimi oikea. Hauska sattuma - jos se edes on sattumaa - mikäli se on oikea.) Kirja on ikään kuin käsikirja kaikille pissiksiksi haluaville pojille ja erityisesti tytöille. Se on kirjoitettu satiiriseen, sarkastiseen tyyliin, mutta minua huolettaa, että suurin osa sen lukijoista ei ymmärrä vitsiä ja ottaa opit aivan tosissaan. Teos osuu aivan nappiin kuvatessaan, mitä kaikkea ärsyttävää pissikset tekevät, sanovat ja ajattelevat. Tämä tietenkin sai minut raivostumaan, sillä minä vihaan pissiksiä ja siksi kirja ärsytti, vaikka olikin täysin oikeassa. Kaksi asiaa ärsytti minua kirjassa (pissismin lisäksi): ensinnäkin, että kirjoittaja käytti englanninkielisiä fraaseja osaamatta kieltä kovinkaan hyvin (esimerkiksi, hän kirjoitti "major exposition!" ja minulta kesti monta minuuttiä ymmärtää kontekstin avullakin, että hän tarkoitti "major exposure"...) - tosin tämä saattaa olla joku pissisjuttu, jonka vitsiä en ymmärtänyt -, ja toiseksi, että yksi tytöistä, jonka kanssa kirjoittaja poseerasi valokuvissa tehdessään pilaa pissisvalokuvista, toljotti lähes joka kuvassa suoraan kameraan aivosoluton ilme kasvoillaan. Gaah. Mikä tapa tehdä pilaa itsestään pilkatessaan muita. Kaiken kaikkiaan, tosin, kirja on melko huvittava, jos kykenee olemaan huomioimatta sitä järkyttävää raivoa, jota pissismi aiheuttaa, ja teos todisteli minullekin, että meissä kaikissa on vähän pissistä... Ikävä kyllä!
• Pertti Jarla: Fingerpori III Tämä oli vahingossa uudelleenlukeminen, koska muistin lukeneeni tämän vasta jo aloitettuani uudelleen, joten luin sen loppuun, koska jokainen aloitettu kirja luetaan loppuun. Ja minä todella nautin kaikista kekseliäistä sanaleikeistä ja riuskasta huumorista - tämä on kuin minulle räätälöity sarjakuva! Korkeaälyisiä sanoilla leikittelyjä yhdistettynä alkukantaiseen huumoriin. Rakastan strippejä, jossa Spiderman aivastaa huppuunsa ja jossa gootti paistaa pullia kunnes ne ovat "kauniin värisiä" - hänen mielestään kun musta on kaunis väri... Periaatteessa ainoa valitukseni kirjan suhteen on sen lyhyys! Tarvitsen lisäääääää.
• Jane Austen: Mansfield Park Tämä oli oikeastaan aika hyvä! Ymmärrän hyvin, miksei tämä ole yhtä kuuluisa ja suosittu kuin Pride and Prejudice, mutta kyllä tämä teos ehdottomasti Emman kanssa samalle tasolle yltää. Kirjailijan kypsyys näkyy teoksessa - kirjassa on enemmän pohdintaa ja moraalia kuin Austenin aiemmissa töissä. Rakastan sitä, että teos on lähes kaksisataa vuotta vanha ja silti tarina, huumori ja kaikki muukin sisältö toimivat. Hahmot ovat rakastettavia ja hauskoja tai vihastuttavia, kumpaa Austen sitten tarkoittikin, ja minä ainakaan en miltei kyennyt pistämään kirjaa alas, koska halusin tietää, mitä ihanan hiljaiselle kasvattityttö Fannylle (teos on suomeksi nimeltään Kasvattitytön tarina) ja muille tapahtui. Kuten muissakin Austenin romaaneissa, vanhemmat ihmiset hoitavat huumoripuolen ja kevyen hyvän mielen, kun taas nuoremmat henkilöt tuovat tarinaan dramatiikan ja romanssit. Metodi on paljon käytetty ja ainakin Austenin käsissä hyväksi havaittu, joten luota minuun: sillä ei ole väliä, kuinka monta samantapaista kirjaa olet lukenut tai kuinka monta muuta Austenia olet kahlannut läpi (monipuolisuus ei ollut Austenin vahvimpia tarinankerrontapuolia) - Mansfield Park on yhtä ihana ja nautittava kuin muutkin. Ei mitään ihmeellisen upeaa, mutta hyvä ja nautinnollinen lukukokemus joka tapauksessa!

Ensi viikolla onkin sitten luvassa jälleen dramaattista antiikin saippuaoopperaa Callirhoen muodossa, ja kenties lisää kuolattavaa Sherlock Holmesia (tällä hetkellä His Last Bow käsissä ja ihastustaso on mennyt jo mittarin yli).

Hyvää viikonloppua ja käykää lähikirjastossanne ihastumassa!