 |
| kuva täältä. |
Tuossa tuskaillessani Breaking Dawnin viimeisten lukujen kanssa kohtasin tämän kuvan, ja minulle tuli heti mieleen Aamunkoi ja Maureen Callahanin Lady Gaga. Ne ovat ainoat kirjat, jotka olen todella tahtonut rikkoa, repiä kappaleiksi, paiskata roskakoriin ja polttaa vielä päälle. (Harmi vain, että lukemistoni ovat olleet lainattuja teoksia...)
Ottaen huomioon elämäni aikana lukeman kirjamäärän on hienoa, että vain nuo teokset herättävät niin primitiivistä, puhdasta raivoa. Mutta jopa nuo kaksi ovat liikaa. Toivoisin, että olisin lukenut elämässäni vain lukemisen arvoisia teoksia.
Toisaalta, jos ei koskaan lue huonoa kirjaa, ei osaa arvostaa hyviä niin paljon. Ei valoa ilman varjoja ja niin poispäin.
Oletko sinä koskaan lukenut kirjaa, joka herätti silkkaa vihaa ja raivoa? Jos olet, mikä kirja se oli ja pystyitkö lukemaan sitä edes loppuun? Oliko teoksessa mitään hyvää, vai ansaitseeko se polttotuomion ilman oikeudenkäyntiä?
Onko kukaan muuten koskaan oikeasti repinyt tai polttanut jotakin kirjaa? Kertokaa!
Pakko myöntää, että minä en yksinkertaisesti voinut sietää Humisevaa Harjua (luin sen englanniksi tosin). Vaikka onkin klassikko ja muuta niin... Argh. Ärsytti vain lähinnä koko sen kirjan ajan millaisia idiootteja siinä ne ihmiset olivat ja... En oikein edes osaa kuvailla, mutta ainakin silloin, kun sen sain luettua oli päällimmäinen tunne ihan vain puhdas pettymys ja ärsyyntyminen kirjaa kohtaan. Kurja kirja alusta loppuun. Voisihan sen vielä ihan mielenkiinnosta suomeksikin lukea, ehkä olen sitten jo päässyt yli siitä alkuperäisestä tunteesta.
VastaaPoistaToisinaan noin käy hyvinkin paljolti kehuttujenkin kirjojen kanssa! Se tuntuu joskus ainakin minusta kurjalta; mietin, onko minulta jäänyt jokin koko teoksen hienouden verhoja avaava juttu huomaamatta.
VastaaPoistaItselleni eivät kaksi lukemaani Juha Itkosen teosta ole yhtään iskeneet, vaikka melkein kaikki niitä kehuvatkin. Mutta meitähän on kuulemma moneen junaan!
Wuthering Heightsissa minua häiritsi se paikoittainen vahva pohjoisen/Skotlannin murre. Luin kirjan teinivuosieni alussa, ja joskus samaa lausetta piti jankata monta kertaa, ennen kuin ymmärsin, mistä oli puhe. Selkeämmällä "Lontoon murteella" kirjoitetut osiot menivät alas paljon helpommin.
Tosin olet aivan oikeassa siinä, että jotkut henkilöhahmoista olivat raivostuttavia, eikä se lisää lukunautintoa lainkaan...
Mutta on hienoa, että sanot rohkeasti, että "Tämä teos oli huono, en tykännyt." Usein kohtaa ihmisiä, jotka hädin tuskin kirjaa lukeneena kehuvat sen maasta taivaisiin sen maineen vuoksi; olettavat kai, että antavat itsestään fiksumman vaikutelman... Minusta sinä osoitat suurta älyä ajattelemalla itse.