Ajattelin laiskuuden ja elämän uudelleensirpaloitumisen ansiosta näpytellä ajatuksista tyhjän, joskin ajankohtaisen merkinnän J.K. Rowlingista.
1. Rouvan uusi kirja The Casual Vacancy ilmestyy tänään. Omani on postissa tulossa Waterstone'sista, joten ei tarvitse rynnätä kirjakauppaan tai päivittää HelMetin hakutulossivua pakkomielteisesti.
Vasta alkuviikosta paljastettiin lisää tietoa kirjan sisällöstä ympäripyöreän kustantajan mainostekstin lisäksi, ja kävi ilmi, että teos käsittelee muun muassa nuoren yksinhuoltajaäidin heroiiniaddiktiota ja -hoitoa. Lukiessani uutispätkän repesin nauruun; olisi mielenkiintoista nähdä murrosikäisten Harry Potter -fanien ilmeitä heidän lukiessaan tätä uutta kirjaa. Facebookin Harry Potter -sivuilla moni teini-ikäinen ja nuorempikin on nimittäin hehkuttanut jo pitkään tilanneensa kirjan ennakkoon. Jokunen uhmakas ihailija oli jopa varma siitä, että kirja on oikeasti jatkoa Potter-sarjalle.
2. Äsken luin viihdeuutisista, että Rowling pyörittelee mielessään ajatusta uudenlaisesta Potter-teoksesta. Teos (tai ehkä useampikin) olisi eräänlainen director's cut -versio: Rowling tuskaili uutisessa sitä, että varsinkin sarjan alkupään osista oli pitänyt leikata paljon pois, samoin kuin myöhemmistä kirjoitusaikataulun vuoksi, ja hän haluaisi nyt julkaista teokset sellaisina, kuin hän oli alunperin tarkoittanut.
Odotan mielenkiinnolla, miten hanke etenee.
Toinen Pottereihin liittyvä teos, jota fanikunta odottaa kuolaten, on kauanluvattu tietokirja, johon Rowling saisi ammentaa kaikki hahmoista, loitsuista ynnä muista tekemänsä lukuisat muistiinpanot (ja niitä on laatikkokaupalla!). Tällä hetkellä tietokirjan virkaa tosin toimittaa Pottermore, joka ennakkotietojen potentiaalin jälkeen paljastui varsinaiseksi pettymykseksi. Toivon mukaan sivusto paranee ajan myötä...
Rowling totesi myös, että vaikka Harryn tarina on kerrottu kokonaisuudessaan, hän palaisi mielellään Pottereista tutun maailman pariin, mikäli jokin uusi loistava kirjoitusidea putkahtaisi mieleen. Jatko-osia tai esiosia esimerkiksi Harryn vanhempien kouluvuosilta on siis turha odottaa.
3. The Casual Vacancy -kirjan ollessa myyntivalmis Rowling kirjoittaa nyt Potter-yleisöä nuoremmille kohdistettua kirjaa. Mikäli The Casual Vacancy vastaa odotuksiani, odotan tulevaakin kirjaa innolla, vaikka olenkin varmaan viisitoista vuotta kohdeyleisöä vanhempi.
Iskin Harry Potter: Page to Screen -järkäleen oveni viereisen lipaston päälle, kun kirjalle ei edes löytynyt tilaa hyllyistä. Joka kerta sen ohi mennessäni minun tekee mieli kahmaista se syliin ja lukea se yhdellä istumakerralla alusta loppuun, pää takoen, sydän pakahtumaisillaan jyskyttäen.
Tähän mennessä olen onnistunut välttelemään kiusausta; koetan saada ihanan Wizard's Collectionin elokuvat katsottua ensin, ja vasta sitten käyn piplian kimppuun. Kiusan välttämisen avuksi nousi pikainen kirjanselaus. Itku tuli kurkkuun jo parin sivun tutkimisen jälkeen niin töykeästi, että teos piti palauttaa vartiointipaikalleen.
Verkossa pyörivä korttikuvake sopinee tähän mainiosti: Jos saisin rahaa joka kerta, kun välitän fiktiivisistä hahmoista enemmän kuin oikeista ihmisistä, minulla olisi varaa siihen terapiaan, jota selvästi kipeästi tarvitsen.
Pieniä kirjoituksia kielestä, kirjoista ja kirjoittamisesta - helmien pureskelua ja maistelua.
Etsivä löytää...
27.9.2012
25.9.2012
Oma kone, paras näppäimistö
Olen pitkästä, pitkästä aikaa omalla koneellani näpyttelemässä, ja muistin heti taas, kuinka paljon rakastan tätä masiinaa. HP Pavilion dv8-sarjan paras tuote, ainakin omien käyttökokemusten perusteella. (HP-koneita parjataan paljon, mutta minulla ei koskaan ole ollut mitään ongelmia tämän tai sen edeltäjien kanssa.)
Toki rakastan iPadiäni, jonka hankkimisen jälkeen tietokoneella touhuilu lopahti murto-osaan entisestä, mutta ahkerasta Notes-applikaation käytöstä huolimatta typoilen edelleen kuin possu laitteen näppäimistön kanssa. Th-äänteen sisältävät sanat muuttuvat usein sanoiksi, joista ei löydy lainkaan t- tai h-kirjaimia, kun näpsyttelen kirjaimia niin nopeasti peräkkäin. (Viihdykelaitemaailman mullistanut iPad vuodelta 2010 käyttäytyy kuin kuin 1860-luvulla patentoitu kirjoituskone!)
I-kirjaimet ovat aina o-kirjaimia typoillessani, ään sijaan painelen enteriä... Olen siis käyttänyt iPadiäni kaksi vuotta ja kuukauden lähestulkoon päivittäin, ja kirjoittanut sillä todella pitkiäkin pätkiä tekstiä, mutta kun ei onnistu, ei onnistu.
Sisaren kone on koko ajan käyttövalmiudessa eteisessä, joten hillun paljon sillä ja päivitän blogiakin siis sen avulla. Tekstiä tulee ja näpyttely on suhteellisen sujuvaa, mutta näppäimistö on kova, koliseva ja jotenkin kylmän muovinen.
Isän pöytätietokoneella taas ongelma on enimmäkseen pöytätietokoneeseen tottumattomuus ja aivan käsille oudon mallinen näppäimistö korkeine reunoineen ja ylisuurin, kovaa painallusta vaativin näppäimin varusteltuna.
Eihän tässä omassa koneessakaan mitään timanttinäppäimistöä ole, mutta tässä läppärissä on kauniit, sileänpyöreät näppäimet, joiden painamiseen riittää kevyt painallus ja joiden väleihin sormet eivät koko ajan kolahda. Kirjoitus on lennokasta! Ja iso HD-laajakulmanäyttö kirkkailla led-valoilla, oi voi. Tätä kelpaa katsella. Koneen äärellä on hienostunut ja asiallinen olo, haha.
Jos sitä tekstiä olisi päässä, tässä olisi hieno purkaa sitä paperille varsin vauhdikkaasti, ja suhteellisen usein jopa heti oikeinkirjoitettuna. iPadillä on ärsyttävää keskeyttää juuri vauhtiin päässyt kirjoitus häiritsevän, koko lauseen merkitystä muuttavan typon takia.
Kenties jokin päivä näppäimistö laulaa taas.

23.9.2012
Kulttuurishokkeja Fingerporissa
Viikon kirjoina on tällä kertaa kulttuurishokkeja niin asiallisessa seurassa Albionin kauniilla saarivaltakunnalla kuin hieman räväkämmässä menossa kotimaisen Fingerporin parissa.
Olen viime aikoina huomannut ilolla, kuinka terapeuttista kirjoittaminen on, mutta tätä merkintää oli kyllä järkyttävän vaikea saada kasaan - tekstissä on varmaan tuhottomasti juuri niitä kirjoitusvirheitä, joista aina purnaan. Karma iskee!
Kai siihen terapeuttisen kirjoitustason saavuttamiseen sitten vaaditaan jonkinlainen perusvire alle. Kyllä elämän pitää olla hankalaa!
Lukumaailmassa on tällä hetkellä vuorossa Anni Polvan romanttista kevytviihdettä mummin hyllystä (Vihaan hameväkeä), lisää nojatuolimatkailua (Näe ja koe: Irlanti) ja edwardinaikaista yksityisetsivätouhuilua (Death in a Scarlet Coat).
Miehiä, matkailua ja murhia!
- Terry Tan: CultureShock! Great Britain CultureShock!-sarjahan on suunniteltu varta vasten muista maista ja kulttuureista kirjan käsittelemään maahan tai kaupunkiin muuttaville tai siellä työskenteleville, joten perusmatkaopasmeininkiä hotellisuosituksineen ja nähtävyyslistoineen tästä teoksesta ei löydy. Terry Tan on asunut Isossa-Britanniassa jo useamman kymmenen vuoden ajan kasvettuaan ensin itämaisen kulttuurin keskellä, ja kertoo reippaasti omista alkuaikojen kömmähdyksistään varoittavina esimerkkeinä itse asiatekstin ohella. Mielestäni sivuhuomautukset olivat mukavia ja usein erittäin hyödyllisiäkin, ja niillä oli rohkaiseva vaikutus lukijaan: "Katso, minäkin mokasin näin ja näin ja silti selvisin!" Jos olisin muuttamassa Elizabeth II:n saarelle, kirja olisi kyllä hyödyllinen lukemisto, varsinkin, jos en tuntisi brittimenoa kovin hyvin. Nojatuolimatkakirjanakin teos oli melko viihdyttävä; se sisältää aimo annoksen opastusta niin brittien kulttuurisuuntauksiin, omalaatuiseen huumoriin, karmivankuuluisaan ruokaan kuin käytännön asioihin asunnon hankkimisesta vapaa-ajan viettoon. Tan keskittyi kenties hieman liikaa Lontooseen teoksessaan - valitan asiasta siksi, että sarjasta löytyy Lontoolle aivan oma erillinen teoksensa, joka on Tanin teosta paksumpi! -, mutta toisaalta arvostan sitä, että mies todellakin kertoi omien kokemustensa kautta Englannissa asumisesta. Sarjaan kuuluu myös Skotlanti-opas, josta on myös tulossa arvio, mutta Walesista ja Pohjois-Irlannista olisin mielelläni lukenut enemmänkin, samoin kuin Englannin muista maa-alueista. Tan kyllä sivuaa kaikkia, mutta selkeä pääpaino kaikissa luvuissa on suur-Lontoon alueelta löytyvillä kohteilla. Toinen pieni häiriötekijä oli muutama kielioppivirhe ja useampi kirjoitusvirhe. Kielioppivirheitä ei ollut tarpeeksi, että niistä voisi suoranaisesti valittaa, varsinkin ajatellessa, että teos on suunnattu Englantia tuntemattomille maahanmuuttajille, mutta kirjoitusvirheiden suuri lukumäärä alkoi hieman ärsyttää. Kirja alkoi tuntua hätäisesti kasaankyhätyltä, mikä puolestaan saa tietokirjan fakta-arvon laskemaan lukijan alitajunnassa. Tanillä ei myöskään aina ole kovasti sanottavaa kaikista teoksen aihealueista, joten hän kertoo asiaan jotenkin liittyvistä jutuista tai pyörittelee samoja juttuja uudelleen esiin. Loppuje lopuksi virheet kuitenkin jäävät hyvien asioiden varjoon, ja Tanin puherekisteri on niin leppoisan ystävällinen, että lukija tuntee miltei kuulevansa mukavalta sedältään matka- ja elämisohjeita.
- Pertti Jarla: Fingerpori 2 Kaikille suomalaisille jo varmasti tuttu Fingerpori jatkaa kakkosalbumissa ensimmäisestä kokoelmakirjasta tutulla linjalla - vitsit ovat ehkä hitusen parempia ja piirrosjälki sujuvampaa, mutta se on vain hyvä asia! (Ja paremmilla vitseillä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että ne naurattavat vielä useammin kuin ykkösosassa - yläluokkaisen sivistynyttä huumoria etsivät voivat kyllä edelleen kiertää sarjan kaukaa.) Ihanan musta huumori joskus aivan hykerryttävän älykkäine sanaleikkeineen kukkii, eikä valittamista löydy juuri muusta aiheesta kuin siitä, että teoksen lukee aivan liian nopeasti. Pitäisi olla koko sarja pinossa odottamassa, muuten hupi loppuu liian lyhyeen! Joku tasokkaampi arvostelija kirjoittaisi varmasti tästäkin kirjasta viiltävän analyysin osuvine moitteineen, mutta minusta Fingerpori on lyhyesti sanottuna yksi parhaista ja hauskimmista sarjakuvista ikinä. En oikein löydä moitteen sijaa, sillä stripeistä löytyy kyllä vitsejä lähes jokaiselle. (Ja miksi edes pitäisi aina moittia? Tämä teos on loistava; hienoa, Jarla! Tätä lisää.) The end.
Olen viime aikoina huomannut ilolla, kuinka terapeuttista kirjoittaminen on, mutta tätä merkintää oli kyllä järkyttävän vaikea saada kasaan - tekstissä on varmaan tuhottomasti juuri niitä kirjoitusvirheitä, joista aina purnaan. Karma iskee!
Kai siihen terapeuttisen kirjoitustason saavuttamiseen sitten vaaditaan jonkinlainen perusvire alle. Kyllä elämän pitää olla hankalaa!
Lukumaailmassa on tällä hetkellä vuorossa Anni Polvan romanttista kevytviihdettä mummin hyllystä (Vihaan hameväkeä), lisää nojatuolimatkailua (Näe ja koe: Irlanti) ja edwardinaikaista yksityisetsivätouhuilua (Death in a Scarlet Coat).
Miehiä, matkailua ja murhia!
21.9.2012
Pientä söpöilyä
The Animal Rescue Siten Facebook-sivuilta löytyi aikoinaan tällainen suloinen sanaleikkihauskuus:
Haha, eikö olekin suloinen?
19.9.2012
Töttöröö.
Luen usein blogeista ja artikkeleista paheksuntaa siitä, kuinka televisio ja elokuvat vievät ihailijoita kirjoilta. Ikään kuin ihminen ei muka voisi pitää elokuvista ja lukea silti myös kirjoja...
Tuntuu siltä, että nämä paheksujat unohtavat kolikon toisen puolen - kenties jopa tahallaan.
Ihastuin itse vuonna 2007 YLEn näyttämään Kotiopettajattaren romaani -minisarjaan ja ahmin teoksen innolla heti sarjan nähtyäni. Myöhemmin sarjan tullessa uudelleen televisiosta hehkutin sitä niin, että äitini ja siskonikin katsoivat sitä (ja jäivät koukkuun). Ilahduttavinta oli kuitenkin se, että siskoni pyysi kirjaa lainaan voidakseen lukea sen.
Teini-ikäinen, lähinnä meikeistä, vaatteista ja ulkonäöstä välittävä sisareni tahtoi hienon minisarjan ansiosta lukea kirjan, jota oli aiemmin haukkunut tylsäksi!
Ja katsokaa vain tilastoja esimerkiksi elokuvasarjojen Harry Potter, Twilight ja Nälkäpeli jäljiltä. Moni on innostunut elokuvasta pidettyään lukemaan myös alkuperäiskirjan, tykästynyt siihen ja alkanut lukea enemmänkin huomattuaan kirjojen olevan paljon muutakin kuin tylsiä, kuivia luentoja.
Sitä paitsi välillä on mukava katsella valmiiksi visualisoitua kerrontaa. Toisinaan taas on mukavampi kuvitella ne itse. Tilanteet ja olotilat vaihtelevat, miksei siis myös se medium, jolta hakee viihdykettä ja informaatiota?
Voisimmeko siis please lopettaa elokuvien ja televisiosarjojen parjaamisen ja keskittyä niiden hyviin puoliin?
Minun mielestäni mikä tahansa, mikä inspiroi edes muutamaa ihmistä tarttumaan uuteen tuttavuuteen kirjaan, on hyvä asia. Ei; se on hieno asia.
... Kirjoittaa ihminen, joka odottaa käsiään taputellen postissa kotiin saapuvaksi Harry Potter Wizard's Collection -boksia. Heh.

17.9.2012
Kissoja tytöille
Viikon kirjoina on tällä kertaa kevyttä, nopsaan lukaistavaa viihdettä. Nopeita ovat siis arviotkin, ainakin tällä kertaa.
Tällä hetkellä kesken on ei niin nopeita luettavia, eli pääosin edelleen samoja kirjoja kuin aiemmissa viikon kirja -merkinnöissä: Jane Eyre (ah!), And Another Thing... (hmm...) ja Näe ja koe: Irlanti (eniten vituttaa peruuntunut matka).
Posti tosin toi viime viikolla kauan himoitsemani Harry Potter: Page to Screen -piplian, jota olen jo selaillut kuola lähes kirjaimellisesti suupielestä valuen. "Vesileimatut sivut!" oli ihastunut ensireaktioni. Kaunis, järjettömän iso kirja ja sisällöltään rikas ja hyvin kirjoitetun oloinen! Toivottavasti pääsen pian uppoutumaan teokseen kunnolla.
- useita kirjoittajia: Vain tytöille Nuoremmille tytöille suunnatun kirjakerhon tarjonnasta poimittu koelukukirja, jonka lukaisin eräs ilta, kun uni ei tullut ja mitään kovin järkevää lukemista en jaksanut esitellä silmilleni. Teos koostuu lyhyistä novelleista ja useista testeistä (muun muassa "Kuinka hyvin tunnet ystäväsi?" ja "Mikä on poikakertoimesi?"), ja loppupuolelta löytyi useamman sivun pituinen agony aunt -palsta, jonka käsittelemät ongelmat olivat mukavan monipuolisia. Jos olisin murrosikäinen tyttö, pitäisin kirjasta varmasti kovasti. Teoksen sisältö ei ole saarnaavaa, mutta painotti omana itsenä olemista ja hyvän asenteen ja käyttäytymisen tärkeyttä. Teos on toivottavasti ikätovereilleni ja vanhemmille aivan turhaa luettavaa, mutta suosittelen mielelläni kirjaa ala-asteikäisille neitosille. Hyviä vaikutteita pitää antaa lapsille silloin, kun he niitä vielä imevät itseensä ilman mukinoita, ja tässä teoksessa on paljon hyvää. Kenties muutama lukija pelastuu pissistymiseltä tämän ansiosta!
- Simon Tofield: Simonin kissa Olen lukenut kirjan jo aiemmin, mutta nappasin sen silti uudelleen kainaloon kirjastoreissulla. Simonin kissan seikkailut selaa suuresta sivumäärästä huolimatta nopeasti, sillä kuvat ovat sivun kokoisia eikä koko teoksessa kukaan sano sanaakaan. Juuri puhumattomuudesta (tai maukumattomuudesta) syntyy sarjakuvan suloinen viehättävyys; Tofield luo taidokkaasti kuvaa elämäniloisen, ruoalle person kisun elämästä ja seikkailuista (hemmetin kiusaavat linnut pihalla...) ilman maukaustakaan. Karvinen ja muut sarjiskisut ovat jokainen omalla tavallaan yhtä ihania, mutta Simonin kissassa viehättää ehkä eniten sen realistisuus. Kisuun samastuu silti hyvin sen ihmetellessä elämää aina tyhjästä ruokakupista (!) ulkomaailman outouksiin, samoin kuin Simoniin itseensä hänen tuskastellessaan omalaatuisen karvaturrin joskus ihmissilmään älyttömiltä näyttäviä touhuja. Sympaattinen, suloinen ja hauska kokoelma niinsanottuja snap shotteja kissanomistajan - ja kissan itse, tietenkin! - elämästä.
Tällä hetkellä kesken on ei niin nopeita luettavia, eli pääosin edelleen samoja kirjoja kuin aiemmissa viikon kirja -merkinnöissä: Jane Eyre (ah!), And Another Thing... (hmm...) ja Näe ja koe: Irlanti (eniten vituttaa peruuntunut matka).
Posti tosin toi viime viikolla kauan himoitsemani Harry Potter: Page to Screen -piplian, jota olen jo selaillut kuola lähes kirjaimellisesti suupielestä valuen. "Vesileimatut sivut!" oli ihastunut ensireaktioni. Kaunis, järjettömän iso kirja ja sisällöltään rikas ja hyvin kirjoitetun oloinen! Toivottavasti pääsen pian uppoutumaan teokseen kunnolla.
15.9.2012
Touch the sky
150. merkintä! Jee. Olen jaksanut tämän kanssa enemmän kuin melkein mitään koskaan...
Näin vihdoin viimein torstaina jo kaksi vuotta innolla odottamani Disney Pixarin animaatiouutuuden Brave. Käytän elokuvasta sen originaalinimeä, koska seuralaiseni ja minä olimme molemmat vakaasti sitä mieltä, että kyseinen leffa tulee katsoa originaalina eikä dubattuna. (Disneyn animaatioelokuvat ovat kyllä lähes kaikki loistavasti dubattuja niin käännösten kuin sanaleikkien osalta, joten en valita - skottiaksentit Bravessä oli vain pakko saada kuulla!)
Olin ennen elokuvan Suomen ensi-iltaa ajatellut jostakin syystä aina, että Brave suomennettaisiin muotoon Rohkea.
Kuten jokainen on varmasti huomannut, elokuva saikin nimekseen Urhea.
Suuri hatunnosto suomentajalle! Pidän sanasta urhea enemmän kuin rohkea, varsinkin elokuvan tarinan huomioon ottaen. Sanoilla on varsin suuri nyanssiero, vaikka niitä toistensa synonyymeina voikin vallan hyvin yleensä käyttää.
Minulle rohkea on sellainen, joka syöksyy taistoon pelkäämättä.
Urhea taas on se, jonka polvet tutisevat niin, ettei pystyssä meinaa pysyä, ja joka silti syntää myös taisteluun.
Animaation nähneet ovat luultavasti samaa mieltä kanssani, että urhea kuvaa Meridaa (ja hänen äitiään) paremmin kuin rohkea, jota voisi hyvin käyttää kuvailemaan elokuvan hullunhauskoja mieshahmoja.
Olin todella vaikuttunut elokuvan loppupuolella, kun Mor'du iskee Meridan maahan ja karjuu kalmanhajuiset leuat levällään, ja Merida kirkuu kauhusta. Juuri sellaista reaktiota hakisinkin siihen tilanteeseen, mutta elokuvien sankarit usein vain pyristelevät pois pihaustakaan päästämättä.
Merida ei ole rohkea, hän on itsepäinen teini - mutta hän on myös urhea.
Kahden vuoden jännittynyt odotus, joka kulminoitui tyhjässä elokuvateatterissa (kannattaa mennä elokuviin torstaiaamupäivänä, saa yli sadan hengen salin itselleen ja kaverilleen) mainosten aikana järkyttyneenä seuralaiseltani kysymääni "... Mitä jos tää on huono?!" ja hetkeä myöhemmin innostuneeseen käsientaputukseeni...
Brave oli kaikkea, mitä odotin, ja enemmän. Kiitos, Disney Pixar ja suomentaja.
DVD:n aion katsoa myös suomeksi, mutta tuskin ihanaa skottimurretta saadaan käännettyä, vaikka dubbaus muuten loistokasta olisikin.
Loppuun vielä lisähehkutus: kävimme ystäväni kanssa Hesburgerissa elokuvan jälkeen, ja katselimme elokuvatrailereita keskustelun lomassa, joten innostuimme puhumaan myös sankarielokuvista ja Batman-elokuvan ammuskelusta - olisiko Brave-elokuvaan sitten pitänyt varautua jousipyssyin? Ystäväni kertoi innoissaan The Avengersin Hawkeyen jousiammunnasta ja hahmon hienosta, pyörivästä nuoliviinestä (tässä kohtaa Hesburgerin pahvimuki toimitti viinen virkaa tyylikkäästi). Sana viini ei vain tullut kaverini mieleen, joten hän sanoi "... Mikä se sana on? ... Quiver?" Vastasin heti innokkaasti, "Viini." "Just se!" ja keskustelu jatkui.
Tykästyin todella paljon hetkeen jostakin typerästä syystä. Pidän siitä, että keskustelu toimii, vaikka kaikki sanat eivät aina löytyisikään, tai vain väärillä kielillä. Tai vaikka välillä puhuttaisiin aivan ristiin tai hukkuisi viime aikoina viljelemiini kielikuviin ("Ku on huono päivä ni oon merenneito ni en huku siihen pahan olon myrskyyn...").
Tai jopa silloin, kun lähetän innostuneen ilahtuneen "kiitos tästä!" -tekstiviestin skottienglanniksi, ja saan takaisin hämmentyneen viestin "Ööh jees jees veri kud xD nyt meni hieman ohi :D".
Ollaan urheita! Viikko, päivä tai vaikka hetki kerrallaan.
Ihanat kirjat, ilahduttavan upeat elokuvat ja ennen kaikkea rakkaat ystävät auttavat pysymään pystyssä.
Huonoina hetkinä voi karata Jane Eyren luo Thornfieldiin tai sukeltaa vaikka Pienen merenneidon kanssa aaltoihin siis~.

13.9.2012
Tuotteistetaan kaikki!
Kuulin vasta tänä maanantaina, että Suomalaisesta kirjakaupasta saa pussilakanasettejä. Rikon lauseen osiin, että se varmasti painottuu oikein. Kirjakaupasta. Saa. Pussilakanasettejä.
Meneeköhän tämä kohta siihen, että kirjat pitää tilata internetin kautta, kun itse kauppa on täynnä Angry Birds -lakanoita ja Tiimarista tuttuja korunrakentelupaketteja?
Oheistuotteiden myynti on mielestäni sallittavaa ja jopa suotavaa silloin, kun tuotteilla on selkeä yhteys kaupan päämyyntitavaraan, eli tässä tapauksessa kirjoihin. Fingerpori-lahjapussit ja sitaateilla koristellut kangaskassit sun muut sopivat mielestäni mainiosti kirjakaupan valikoimaan, kunhan niitä itse teoksiakin löytyy hyllyistä.
Sietäisin kai jopa kirjallisuusteemaisia pussilakanoita juuri yllämainitusta syystä.
Angry Birds -pussilakanoita en ymmärrä.
Kyllähän Angry Birds -tuoteperheestäkin löytyy kirja jos toinen, mutta alkuperäinen tuote on mobiilipeli.
"No, mutta! Myydäänhän kirjakaupassa lautapelejäkin!"
Totta, totta. Mobiilipeli on kuitenkin eri asia; se on ostettavissa vain älypuhelimien omista sovelluskaupoista, eli sitä ei edes etsimällä löytäisi kirjakaupan hyllystä. Sen alkuperäinen ilme ei ole kirja tai mikään sinne päinkään.
Angry Birds -lautapelejä (jos sellaisia edes on, en ole aivan varma asiasta) saisi mielestäni myydä kirjakaupassa, jos sinne kerran on lautapelejä muutenkin laitettu myyntiin - tosin kysymys kuuluu edelleen: miksi kirjakaupassa on lautapelejä myynnissä?
Niin vihaisia lintuja kuin muita pelejä ja vehkeitä ja korusettejä ynnä muita saa kaikista hyvinvarustelluista marketeista; miksi kirjakaupan pitää uhrata huomattava osa rajallisesta tilastaan niille?
Kirjakaupan pitäisi mielestäni keskittyä myymään kirjoja, vihkoja, kyniä, tarroja, kortteja ja sen sellaisia - askartelutarvikkeetkin ovat hieman kyseenalaisia, mutta kätevästi saatavilla kaupasta kirjaostosten ohella.
Minä ainakin menen kirjakauppaan ostamaan kirjoja, muistikirjoja, kyniä, toimistotarvikkeita, kortteja ja tarroja - tässä järjestyksessä. Liikkeen nimikin on kirjakauppa.
Tuntuu melkein, että kirjakauppojen oheistuotemyynti on virhemarkkinointia: lintulakanoita kaivatessani suuntaan ilman miettimistä ensimmäisenä esimerkiksi Prismaan tai Citymarketiin, enkä varmasti ole ainoa.
Mikäli asiaankuulumattomat oheistuotteet veisivät vain pienen nurkan kaupan tilasta, asia olisi kenties helpompi niellä. Tällaisenaan, joskus jopa puolet pienen kaupan fyysisestä liiketilasta vievänä ilmiö on liian suuri.
Meneekö kirjakaupoilla niin huonosti, että myyntituloksia pitää parantaa tällaisten tuotteiden avulla?
Jos näin on, voisiko tilannetta parantaa jollakin muulla tavalla? Esimerkiksi miettimällä uusiksi hinnoittelua tai oheistuotevalikoimaa...?
(Ystäväni osti maanantaina A Song of Ice and Fire -sarjan ensimmäisen osan, Valtaistuinpeli, suomeksi pokkaripainoksena. Se maksoi €27,95. Kirjan vieressä oli viisiosainen setti sarjan ilmestyneitä osia englanniksi, hinta €24,95 eli alle viisi euroa per kirja. Mielenkiintoista.
Itse tilasin jo keväällä J.K. Rowlingin uuden kirjan The Casual Vacancy, ja hintaa ennakkotilauksella oli £10. Suomalainen kirjakauppa mainosti brosyyrissään samaista teosta hintaan €26,95.)

11.9.2012
Kalevi Sorsa Irlannissa
Nyt olen hieman hämmentynyt - taas kaksi kotimaista teosta viikon kirjoina! Olin jo pelännyt, ettei lukulistaltani löydy tarpeeksi suomalaisia kuin pariin arvioon.
Lukukierrossa on tällä hetkellä vuorossa CultureShock! Great Britain ja And Another Thing..., mutta innostuin uuden Kotiopettajattaren romaani -elokuvan katsottuani lukemaan Jane Eyren jälleen kerran, joten suhaan noiden kolmen väliä innokkaasti.
Eipä ollut turha reissu viimeviikkoinen Kissojen yökään - kaiken muun ihanan ja upean kokemani lisäksi opin, mikä siipirataslautta on englanniksi! Ensi kerralla voin opastaa englantilaisia puddlewheelerille.
... Nyt, kun mietin, sana on varmasti tullut vastaan Mark Twainin teoksissa, mutta en ole tuolloin kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota.
Puddlewheeler Vispilä ei valitettavasti taida kulkea enää tähän aikaan vuodesta, mutta Kissojen yötä vietämme vielä tämän viikon perjantaina klo 16-24. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle!
- Hanna Tuuri: Tuulen maa Tuuri kertoo edellisistä kirjoistaan tuttuun tapaan elämästään pienessä irlantilaiskylässä. Teos koostuu lyhyistä, anekdoottimaisista luvuista, joita on mukava lukea vaikka pari kerralla ja jotka kokonaisuutena nivoutuvat sopivasti yhteen. Tuuri kirjoittaa irlantilaisten omalaatuisista touhuista ja mietteistä lämmöllä ja huumorilla, mutta ottaa toisinaan suomalaista etäisyyttä menoon ja vertaa sitä Suomen meininkiin valitsematta kuitenkaan puolta tai toista. Kahden maan joskus suuretkin erot esitellään lukijalle ilahduttavan hyväntahtoisesti - lievästä ajoittain esille tulevasta kritiikistä huolimatta teos jättää lukijalle hyvän mielen ja kaihoisan halun päästä itsekin vierailemaan ystävällisten irkkujen luona. Suuria, elämäämuuttavia valaistuksen hetkiä kirja ei välttämättä tarjoa (vaikka mistä sitä ikinä tietää!), mutta näin pimeiden syysiltojen ja tuulen iskiessä tänne Tuulen maa tarjoilee lämpimiä, luonnontäyteisiä hetkiä mukavien ihmisten kanssa. Täydellinen kirja myrskyiseen iltaan, viltin alle teemuki kädessä käpertyneenä luettavaksi.
- Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa Muusikosta kirjailijaksi oikein mukavasti välillä muuntautuvan Kelan esikoisromaani on mieluisaa luettavaa, kuten herran laululyriikoistakin olisi jo voinut arvata. Tarina kulkee hyvin ja selkeästi sekalaisista aikahypyistä huolimatta, ja hahmot ovat juuri sopivan rosoisia ollakseen realistisia olematta ärsyttäviä. Sympaattinen Kalevi Sorsan haamu (tai hallusinaatio, miten sen nyt haluaa nähdä) opastaa lähimuistinsa menettänyttä Johannesta selvittämään niin kadonneiden päivien tapahtumat kuin muutenkin vähän solmuun menneen elämänsä. Asetelma kuulostaa kenties hieman hölmöltä, mutta teosta lukiessa hölmöys ei tule mieleen, sen verran hyvin tarina rullaa ja Johannes kelaa niin entisen pääministerin ilmestymisen kuin ylipäätään elämän outoutta. Jos jotakin valittamista kirjasta täytyy mainita, nostaisin esille Kelan paikoitellen melko kliseisen kielenkäytön, joka ei onneksi haitannut lukiessa juuri lainkaan muutoin hyvintoimivan tarinan ansiosta. Itsessäni kirja ei herättänyt suurensuuria tunteita, mutta poimin teoksesta kyllä talteen muutaman erittäin viisaan ajatuksen, joista olen vieläkin tyytyväinen, ja kuten jo sanoin, tarina kulkee ja hahmot ovat tykästyttäviä. Kelpoluettavaa!
Lukukierrossa on tällä hetkellä vuorossa CultureShock! Great Britain ja And Another Thing..., mutta innostuin uuden Kotiopettajattaren romaani -elokuvan katsottuani lukemaan Jane Eyren jälleen kerran, joten suhaan noiden kolmen väliä innokkaasti.
Eipä ollut turha reissu viimeviikkoinen Kissojen yökään - kaiken muun ihanan ja upean kokemani lisäksi opin, mikä siipirataslautta on englanniksi! Ensi kerralla voin opastaa englantilaisia puddlewheelerille.
... Nyt, kun mietin, sana on varmasti tullut vastaan Mark Twainin teoksissa, mutta en ole tuolloin kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota.
Puddlewheeler Vispilä ei valitettavasti taida kulkea enää tähän aikaan vuodesta, mutta Kissojen yötä vietämme vielä tämän viikon perjantaina klo 16-24. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle!
9.9.2012
Oho.
SaraCupCakez juhlisti ensimmäistä blogisyntymäpäiväänsä arvonnalla (joka löytyy täältä!), ja havahduin vasta sinne kommentoidessani siihen, että Chewing on Pearls meni ja täytti kaksi vuotta jo yli viikko sitten.
Rakas blogi, olen pahoillani unohduksesta. Pistetään helmet kaulaan, tungetaan kakkua naamaan ja luetaan upeita kirjoja! Kirjoitushetkellä lukupinoa koristaa Karl Pilkingtonin An Idiot Abroad, joka on siis book companion Suomessakin pariin otteeseen televisiosta tulleelle Ääliö ulkomailla -ohjelmalle, ja Eoin Colferin kirjoittama "kuudes pala trilogiaa" Douglas Adamsin The Hitchhiker's Guide to the Galaxy -sarjaan, nimeltään And Another Thing... .
(Jostakin hassusta syystä pidän siitä, että joillakin valikoiduilla kirjoilla on käytetty niiden nimissä väli- ja lopetusmerkkejä. Huutomerkkejä ja ellipsiksiä ei näe turhan usein teosten nimissä. Onneksi niin, koska olisi rasittavaa, jos kaikkien kirjojen nimissä oli kaiken maailman kysymysmerkkejä sun muita, mutta aina välillä on mukava ihastella hauskasti nimettyjä kirjoja. And Another Thing... -teokseen ellipsis sopii kuin nokka päähän.)
Juhlistaakseni näin häpeämättömästi jälkikäteen taaperoikäistä helmienpureskelupaikkaani linkitän tähän maailmanmainion listan: Literature's Greatest Closing Paragraphs.
Aivan huikeaa luettavaa. Esimerkiksi Dorian Graytä en ole lukenut kahdeksaan vuoteen, ja silti sen viimeinen kappale nostatti kylmiä väreitä kiipeilemään pitkin selkääni jälleen kerran.
Teos voi aivan hyvin olla loistava, vaikka sen alku- ja/tai lopetuskappale olisi(vat) huono(ja), mutta täytyy sanoa, että hienoissa aloituksissa ja häipyilevissä lopetuksissa on jotakin henkevää, taianomaista. Lukija on koukussa ja kirjan sisällä heti ensimmäisestä virkkeestä asti, eikä viimeisenkään lauseen jälkeen voi pyristellä hetkeen pois.
Cheers! hienoille kirjoille, upeille lauseille ja ennen kaikkea iki-ihanalle blogille, jonne saan riipustaa pieniä suuria tunteitani pienistä tärkeistä asioista.
Pus, kippis ja Pohjantähden kautta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)