- John Fowles: The Collector Ujo, epäsosiaalinen ja kouluja käymätön nuori mies ihastuu palavasti kaukaa seuraamaansa kauniiseen taideopiskelijaan. Pakkomielle tytöstä kasvaa pian niin suureksi, että mies kokee olevansa olosuhteiden pakottama kidnappaamaan tämän. Perhosia koko elämänsä keräillyt mies onkin saanut haaviinsa - tai siis kellariinsa - aivan erityisen yksilön... Teos koostuu "keräilijän" kertomana kuljetetusta tarinasta, sekä opiskelijaneitosen vankeudessa raapustamista päiväkirjamerkinnöistä. Ihailinkin suuresti Fowlesin tapaa rakentaa henkilöhahmoja heidän puherekisterinsä avulla; korostamatta liikaa kummankaan päähenkilön ominaisuuksia Fowles kokoaa heistä yllättävän monipuolisen ja hahmon historiaan sopivan henkilön. Oli myös kutkuttavaa lukea, kuinka itseään hyvänä miehenä pitävä päähenkilö selitti itselleen (ja lukijalle) oudon, häiriintyneen toimintansa askel askeleelta. Pelottaakin hieman, että Fowles on osannut selittää ihmisen kidnappaamisen ja täydellisen ulkomaailmasta eristämisen niin järkevän kuuloisesti...! Kirja ei ole pelottava siinä mielessä, että siinä tapahtuisi mitään yllättävän järkyttävää tai yliluonnollista, mutta nimenomaan sen hiljaisen synkkyyden ja näennäisen "normaaliuden" takia se jää hyytämään lukijan mieltä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Teos on karmiva juuri siksi, että sen tapahtumat voisivat aivan hyvin olla totta - ja todennäköisesti joillekin epäonnisille ovatkin...
- Elie Wiesel: Yö Wieselin muistelmateos toisen maailmansodan ajalta kertoo samankaltaisen tarinan kuin Primo Levin koruton ja koskettava Tällainenko on ihminen, mutta Wieselin teksti koostuu enemmän uskonnollisista kysymyksistä, joita mies kohtasi nuoruudessaan keskitysleirin kauhujen keskellä. Toki mies kirjoittaa myös käytännön tapahtumista ja päätymisestään leiriin, mutta Levin teoksen kanssa peräkkäin luettuina kontrasti oli selkeä - ja täysin sopiva. Uskonnollisessa yhteisössä ikänsä viettänyt Wiesel kyseenalaistaa oppimansa kohdatessaan leirin kauhuja, ja Jumalan apua sydän vereslihalla etsivä nuorimies koskettaa lukijaa aivan erilaisella tavalla kuin kylmän objektiivisesti tapahtumia kertova Levi. Vaikka Wieselin uskonnollisuus ei olekaan älyttömän suuressa roolissa tekstissä, teoksessa oli kuitenkin jotain, joka sai minut pitämään enemmän Levin kirjasta. Oliko syynä sitten liika pohdiskelu ja filosofisuus, aiheen etäiseksi jättävä kaunopuheisuus vaiko keskitysleirikokemusten melko lyhyt käsittely (sotaa edeltävät ja seuranneet tapahtumat vievät ison osan alusta ja lopusta), en osaa sanoa. Wiesel lieneekin mielestäni parhainta lukea yhdessä Levin kirjan kanssa, jotta sekä henkevä että fyysinen puoli tulee käsiteltyä ja käsitettyä perinpohjaisesti. Wieselin Yössä on kyllä jotakin hyvin riipaisevaa, joka kannattaa kokea.
Kuten olen monesti todennut, en laukaavan mielikuvitukseni takia lue mitään kauhujuttuja. The Collectorkin oli kaikessa normaaliudessaan sen verran hyytävä, että se ja Criminal Minds -putki televisiosta saivat minut pitämään yölampun päällä monta yötä.
Kuinka karmaisevia asioita me ihmiset keksimmekin tehdä kanssaeläjillemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Vastaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin, kunhan ehdin, joten jos haluat lukea vastauksen (esimerkiksi jos olet kysynyt jotakin), kannattaa tilata tämän merkinnät kommentit sähköpostiin laatikon alla olevasta linkistä!