Apua

Molemmissa viikon kirjoissa esiintyy paikoin järjettömän inhottavaa ihmispahuutta - ja menisinpä silti sanomaan, että Lauerman teoksessa esiintyvä pahuus on ymmärrettävämpää.

• Kathryn Stockett: The Help 1960-luvun Mississippiin sijoittuva kertomus keskiluokkaisista kotirouvista ja heidän nuivasta käytöksestään tummaihoisia kotiapulaisia kohtaan järisyttää lukijansa. Kertojina vuorottelevat piiat Aibileen ja Minny sekä uudistusmielinen nuorineiti Skeeter, joille Stockett on kaikille onnistunut luomaan monipuolisen henkilöhahmon omine vahvoine äänineen ja puhetyyleineen. Varsinkin suomalaiselle lukijalle teos on silmiäavaava; että jokin näinkin pöyristyttävä rotuerottelu on ollut aivan arkipäiväistä vielä muutama vuosikymmen sitten Yhdysvalloissa! Stockett sen enempää kuin hänen hahmonsa eivät kuitenkaan alleviivaa vääryyksiä, ja joukosta löytyy kauniitakin tunteita ja tapahtumia, huumoria tai filosofiaakaan unohtamatta. Sujuva kerronta, yksilölliset kertojanäänet, vahvat ja hyvinluodut hahmot sekä oivallinen tarina miljöineen tekevät The Helpistä yhden tämän vuosituhannen varmoista klassikoista ja ehdottomista must read -teoksista. Kuten useimmat loistavat kirjat, tämäkin jättää lukijan kyynelsilmäiseksi ja hieman muuttuneeksi. Kerrassaan häkellyttävän hieno kirja! Olen erittäin tyytyväinen, että sattumalta päätin lukea tämän. (Myös elokuvaversio kirjasta on erittäin hyvä; yli kaksituntinen elokuva kulkee kuin siivillä. Kannattaa kuitenkin lukea kirja ensin, jotta ymmärtää tarinan ja viittaukset kunnolla.)
• Hannu Lauerma. Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus, poikkeavuus Kriminaalipsykiatriaa lähinnä käsittelevä teos tunnetun suomalaispsykiatrin hyppysistä ei ole tylsä paketti, vaikka tietokirjamainen onkin. Lauerma kertoo pyöristelemättä tai kauhistelematta työssään kohtaamista ilmiöistä, kuten parhaan ystävänsä kännissä hengiltä puukottaneen miehen aamukatumusta, ja pohtii niiden taustoja ja syntytekijöitä. Historian kuuluisia pahiksiakaan ei unohdeta, mutta Hitler ja kumppanit eivät onneksi ole teoksen pääosassa. Sanon onneksi, koska mielestäni antoisinta oli lukea yleismaallisia pohdintoja ihmisen pahuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, vaikka yksittäiset esimerkit toki ovatkin oivia esimerkkejä teoriapohjan lisukkeeksi. Lauerman teksti sisältää myös runsain mitoin mustaa huumoria, mikä on yllättävän muikea tapa tehdä tekstistä (sen kammottavasta sisällöstä huolimatta) mielenkiintoista ja paikoin jopa tavallaan mukavaa luettavaa. Paikoittaisilta naurunpyrskähdyksiltä ei liene voi välttyä, mikä on tällaisen teoksen kanssa hyvä asia! Maallikolle sopivan tekstin ja selkeän lukujaottelun vuoksi teoksen voi surutta lukea, vaikkei psykologiaa olisi koskaan opiskellutkaan. Hyvällä tavalla erilainen kirja.

Ihastuttavaa uutta vuotta 2013 kaikille! Olkoon se parempi, kuplivampi ja kukkivampi kuin edelliset vuodet. Omani nimesin jo etukäteen "It Gets Better -vuodeksi", haha. Paras olla nimensä arvoinen, tai muuten...!
Toivottavasti jokainen lukee ensi vuoden aikana ainakin yhden elämää järisyttävän teoksen.

Miksi kirjoittaminen on tärkeätä

It is important. Someone needs to tell those tales. When the battles are fought and the dragons eat their foes for breakfast with a nice cup of Lapsang souchong, someone needs to tell their bits of overlapping narrative. There's magic in that. It's in the listener, and for each and every ear it will be different, and it will affect them in ways they can never predict. From the mundane to the profound. You may tell a tale that takes up residence in someone's soul, becomes their blood and self and purpose. That tale will move them and drive them and who knows what they might do because of it, because of your words. That is your role, your gift. Your sister may be able to see the future, but you yourself can shape it, boy. Do not forget that. There are many kinds of magic, after all.

~Erin Morgenstern: The Night Circus

Author, author!

Lukiessani David Lodgen mainiota Author, Author -teosta törmäsin seuraavaan pohdintaan, jota näytelmäkirjailijaksi hamuava Henry James tuumailee ylenkatsomansa Oscar Wilden näytelmän yleisössä:

There was no question, however, that the man [Oscar Wilde] was clever, as Lady Windermere's Fan demonstrated. The plot was not substantial or credible enough to bear a moment's serious consideration, but it was all so wittily managed, with such an abundance of amusing mots, batted back and forth across the stage like so many shuttlecocks, that one scarcely noticed.
 

Jamesillä (ja Lodgella) on pointtinsa, vaikka Wilden kova fani olenkin, mutta juuri se suuri sanaleikkien ja piikikkään älykkään huumorin määrä Wilden teksteissä korvaa mielestäni kaikki juonelliset puutteet.
Siitä on jo lähes kymmenen vuotta, kun luin Lady Windermere's Fanin, mutta muistan edelleen sen riemukkaan innon ja ihailun, jotka teksti minussa herätti. Juonesta muistan vain pääpiirteet, mutta juuri tuo hellittämätön yleisön päiden edestakainen pomputtelu kuin tennisottelussa, mistä Jamesinkin ajatukset kumpuavat... Oi!

Aina ei siis tarvitse olla täydellinen...!

Huutomerkkejä!

Harvemmin tulee luettua teoksia, joiden nimissä on muita merkkejä kuin normiaakkoset. Numerotkin ovat melko harvassa. Tällä kertaa on kuitenkin huutomerkkejä!

• Belinda Olsson: Raskausjärkytys! Ruotsin Bridget Jonesiksi luvattu teos kiinnitti huomioni kirjastossa väittämällä, että tässä teoksessa on raskaana oleva nainen, joka ei pidä asiasta. Halusin samantien lukea kirjan, sillä tämä taitaa olla ensimmäinen moinen, johon olen törmännyt. Sympaattinen päähenkilö ei petäkään, ei sen enempää lapsirakkaita kuin muitakaan: hän tuskailee realistisesti ei-toivotun lapsen saamisesta rakkaan toimittajantyönsä kanssa samalla, kun poikaystävä ja paras ystävä hössöttävät perinteiseen tyyliin pelkästään lapsesta. Kirja pilkkaakin rivien välissä mukavasti lapsikeskeistä yhteiskuntaa olematta alentuvan ilkeä. Samalla tavalla halveksutut iltalehden työntekijät nousevat päähenkilön rinnalla kirjan sympaattisimmiksi hahmoiksi, ja tavalliset asetelmat kääntyvät päälaelleen. Teksti itse on melko tavallista laadukkaammanpuoleisen viihderomaanin tekstiä; ei mitään Nabokovin tasolle nousevaa esteettistä iloa, mutta erittäin luettavaa ja sujuvasanaista. Hauskana yksityiskohtana luvut on nimetty lööppimäisesti (tyyliin "Seksiskandaali lehtitoimistossa" ja "Toimittaja tunnustaa!"). Aivan Bridget Jonesin lumoavan sympaattisuuden ja viihdyttävyyden tasolle Raskausjärkytys! ei yllä, mutta yllättävän mukavaa luettavaa se silti on.
• Hanna Marjut Marttila: Filmi poikki! Huonosti voivan perheen teini-ikäinen filmihullu poika kirjoittaa elämästään käsikirjoitusta samalla, kun sisko on taas raskaana saamattomalle poikaystävälleen ja vanhemmat touhuavat ties mitä. Rosoinen nuortenkertomus kärsii yleisökadosta, sillä päähenkilön ikätovereille tarina on kenties hieman liian synkänharmaa ja kaikki viittaukset eivät aukea, ja vanhemmille lukijoille tarina taas maistuu kenties liikaa murrosikäisten kirjallisuudelta (jossa ei ole itsessään mitään vikaa, mutta yli kaksikymppisten lukumaku harvemmin pitää murkkukirjoista). Audienssiepävarmuus on ikävää, sillä muuten teos on kyllä melko hyvin rakennettu: tarinassa on kertojanaukkoja, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon yllä olematta ärsyttäviä, ja hahmovalikoima on varsin kattava ote köyhänpuoleisesta suomalaisesta perusperheestä tuttavineen. Filmi poikki! ei jättänyt mieleeni lähtemätöntä jälkeä, mutta jotakin siinä kuitenkin varmasti oli, sillä kirjoitin ylös pari Marttilan muuta kirjaa myöhemmin maisteltavaksi.

Tällä hetkellä luen 1001 yön kakkosvolyymiä (jee!), kolmen plus yhden muskettisoturin seikkailuja, ja kirjaston lainana on yllättävän luettava David Lodgen elämäkertaromaani Henry Jamesistä nimeltään Author, Author. Neljä muuta lainaakin odottavat lukuvuorojaan pinossani; olen nähtävästi kyvytön käymään kirjastossa "vain palauttamassa!"

Toivottavasti Joulupukki ja muut antoivat lahjoiksi ihastuttavaa luettavaa ja muuta ihanaa!

Meri kurimasu!

Mietin siskoni kanssa, menisinkö kirjastoon vaiko kirjakauppaan töihin, mikäli valinnanvaraa löytyy. Sisaren mielestä ei ainakaan kirjastoon, koska "sit sä tuut joka päivä kotiin kassillisen kirjoja kanssa! Ja joku koettaa lainata jotain ni sä oot et 'Öö, sorry, tää olikin jo varattu... mulle!' "
Vastalauseeksi totesin, että kirjakaupassa tilanne menisi siihen, että soittaisin isälle, ettei minulla ole yhtään rahaa.
"Miten niin ei oo rahaa? Sähän oot töissä."
"Niin, niin mä oon töissä. KIRJAKAUPASSA."

Aina menen kirjastoon asenteella "palautan vaan tän ja sit suoraan ulos!" ja kirjakauppaan "VAAN katselemaan..." ...
Epic fail, joka kerta.

Ja kaiken lisäksi menin viimeksi kirjastossa kuikuillessani lainaamaan kirjan Raskausjärkytys!, vapaaehtoisesti vielä. Olen aika järkyttynyt itsekin, kun en yleensä yhtään pidä lapsikeskeisistä kirjoista tai niiden hahmoista, ja nyt pidin teoksesta kovasti (tosin kenties juuri siksi, ettei päähenkilökään oikein ymmärtänyt lasten päälle).

Kaikkea sitä pitää kokea!


Ihanaa joulua kaikille, jotka sitä viettävät, ja hyviä juhlapyhiä muille!
Toivottavasti Joulupukki tuo minulle kasoittain ihastuttavia kirjoja ja sen yhden kovasti toivotun "jutun".

Jouluun erittäin sopivasti luen 1001 yön tarinoita, joissa kristityt ovat epäpuhtaita vääräuskoisia. Näin tänä vuonna! Viime vuonna ahmin Dickensin Saiturin joulun sekä suomeksi että englanniksi.

Copycat

Olen huomannut usein, että upeat kirjat - varsinkin sellaiset, joissa on minä-kertoja - saavat lukijan (eli minut) tahattomasti matkimaan kertojan ääntä ja rekisteriä. Ilmiö on helposti huomattavissa varsinkin päiväkirjoista.
Joskus "kopiointi" on niin selkeää, että pelkän päiväkirjan tekstin perusteella pystyy jälkikäteen sanomaan, mitä kirjoja luin tuolloin.

Tällaisia vaikuttavia kirjoja ovat olleet varsinkin nämä neljä (Bridgetit laskettakoon yhdeksi):
- The Help (olen aina koettanut kirjoittaa mahdollisimman asiallista ja "oikeaoppista" englantia, mutta tummaihoisten vähänkoulutettujen piikojen, Aibileenin ja Minnyn rekisterit tarttuivat huomaamatta minuunkin)
- Bridget Jones -kirjat (lyhyt, epätäydellisiä lauseita käyttävä sähkemäinen tyyli oli vaikeaa aikaa päiväkirjoilleni!)
- Jane Eyre (viktoriaanisen Englannin puhdas, koreileva, asiallisesti rönsyilevä kirjoitusääni oli mieleeni)
ja
- Lolita (venäläisen kirjoittajaneron täydellinen, lumoava englannintaito huumaa!)


Kirjailija, jonka tekstiä "matkisin" mieluiten, on Vladimir Nabokov. Hänen leikittelevä, raadollisen kaunis kielenkäyttönsä lyö minut joka kerta sanattomaksi. (Ikävä sivuvaikutus...)

Eläimellisiä outouksia

Viikon kirjat, kuten totuttua.

• Leif Blomqvist, Paula Holma, Tero Kirjosalo, Kirsi Pynnönen-Oudman, Seppo Turunen & Taru Vuori: Korkeasaaren eläintarha. Opaskirja Korkeasaaren eläintarhan laajaan faunavalikoimaan tutustumista helpottava ohut kirjanen vakuuttaa kauniilla värivalokuvillaan ja faktapitoisilla pikku esittelyteksteillään. Eläimet on jaoteltu kirjaan hieman epämääräisen oloisessa järjestyksessä, mutta uskon järjestyksen seuraavan saaren karttaa perinteisen kavioeläimet, matelijat, kissaeläimet, jne. -lajittelun sijaan. Matkaoppaiden tapaan kevyt kirjanen kulkeekin eläintarhareissulla mukavasti mukana, ja lyhyet tietotekstit eri eläimistä ovat tarpeeksi nopeita tietoiskuja, jotta ne voi lukaista rauhassa eläintä ihmetellessä. Olisin kaivannut kirjaseen hieman enemmän Korkeasaaren historiasta ja tulevaisuuden näkymistä sekä eläinsuojelutyöstä maailmalla ja eläintarhoissa; vihkosen lopussa oleva yksi sivu tuntui kovin vähäiseltä näin tärkeän asian ollessa kyseessä. Hintaansa nähden opas kuitenkin sisältää huimasti tietoa saaren monista asukeista.
• Jani Kaaro: Kaiken oudon ensyklopedia Tietokirjamainen paketti täynnä nimensä mukaisesti informaatiota kaikesta oudosta, noidista lohikäärmeisiin ja skientologiaan. Kotimaisuus takaa sen, ettei teoksessa ole kääntäjän kielikukkasia tai väärinymmärryksiä. Tekstikappaleet outouksista ovat, kuten esimerkiksi ensyklopedioiden esikuvassa Encyclopaedia Britannica, pisimmilläänkin vain parin sivun pituisia (ja toki joskus lyhyempiä), joten oudoista jutuista voi lukea vaikka muutaman jutun kerrallaan. Tietoa on tarjolla juuri tarpeeksi perusteiden selvittämiseksi ja suhteellisen perusteelliseen pohjatietojen kertomiseen, ja teksteihin on myös sijoitettu lukuisia helpottavia ristiviittauksia. Teksti on lisäksi maallikollekin hyvin selkeätä ja ymmärrettävää kaihtamatta kuitenkaan asiaankuuluvien termien käyttöä. Lisäksi, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa ensyklopediassa kuuluukin olla, outoudet on aakkostettu tiettyjen hakusanojen löytämistä varten. Kaiken kaikkiaan Kaaro on koonnut perusteellisen "kaiken oudon" tietopaketin, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Selasin paksun pokkarin läpi muutamassa päivässä kannesta kanteen, sen verran erinomaista luettavaa teos oli.

Tällä hetkellä lueskelen 1001 yötä edelleen (ensimmäinen volyymi on ihan pian luettu! enää kolme sen jälkeen, haha), samoin kuin Hullun rakkauden selviytymisopasta. Kirjaston kirjoista vuorossa on iki-ihana The Help, jota en malta laskea käsistäni pitkäksi aikaa.

Copy right

Haha, Stephen Clarken ensimmäinen (ja omakustanteena julkaistu) kirja sisälsi seuraavanlaisen tekijänoikeusselitteen:

This book may not be lent, sold, hired out (are you really reading this?), teleported to other civilizations (are you sure you wouldn't prefer to start reading the novel?), etc.

Suosikkini tullee kuitenkin aina olemaan Eniten vituttaa kaikki -sarjan lyhyt ja ytimekäs viesti: Kaikki oikeudet vituttaa.

Iltakirjat

 

Huhtikuulta löytyi tällainen kuva luonnoskansion takanurkasta. Ilahduin samaan aikaan lukemieni kirjojen määrästä, kuin myös siitä, että toiseksi ylintä ja toiseksi alinta lukuunottamatta olen lukenut kaikki jo! Jee. Joskus selailen yhtä ja samaa kirjaa monta vuotta, sivun silloin tällöin... Ugh.

 

Kuvansommittelu on tuttua laatuluokkaa Nooris. Ei siitä sen enempää, haha.

Kiroileva silli

Varsin erilaiset teokset viikon kirjoina tällä kertaa - ohukaista sarjakuva-albumia ei millään voi verrata Levin mykistävään keskitysleirikertomukseen.

• Milla Paloniemi: Kiroileva siili 4 Kiroileva siili vetoaa jotenkin suomalaisiin äksyilynsä ja mustan huumorinsa ansiosta. Minäkin olin ensimmäisen teoksen luettuani aivan ihastunut. Valitettavasti taso kuitenkin laskee lipsuen albumi albumilta - tuntuu, että Paloniemeltä on joko loppunut ideakasa, tai kenties hänkin alkaa kyllästyä siiliinsä. Neljännessä albumissa on vielä onneksi muutama onnistunut strippi ja vitsi, joten ihan turhaa luettavaa ei käsissään pitele. Siili kuitenkin tuntuu luottavan tuttuun ja aiemmin toimineeseen kaavaan liikaakin. Stripeissä on toiston makua, ja useammassa kohdassa koko jutun idea on "vihainen siili", joka ei valitettavasti enää toimi niin kuin alussa. Moni strippi jää mitäänsanomattomaksi, kun lukijaa ei sen enempää naurata tai kosketa (sarjakuvanhan ei aina tarvitse naurattaa, mutta jotakin tuntemuksia sen tulisi aiheuttaa). Nelosalbumin anti on tason vaihtelusta huolimatta kuitenkin vielä sen verran luettavaa, ettei teoksesta jää pelkkä rahastuksen maku suuhun. Siilillä on vielä asiaakin.
• Primo Levi: Tällainenko on ihminen Sanon heti alkuun, että tämä teos on paras ja koskettavin, jonka olen koskaan lukenut keskitysleireihin liittyen. Levi ei kaunistele asioita, vaan kertoo leirioloista puolustelematta ketään: lehtien nyyhkyartikkeleissa harvemmin mainitaan esimerkiksi, että jos vanki jätti vaatteensa vartoimatta suihkun ajaksi, joku varasti ne itselleen. Ruoka-annoksista tapeltiin ja niillä käytiin häikäilemätöntä vaihtokauppaa. Laiskat natsit eivät sodan edetessä jaksaneet aina edes lajitella vankeja, vaan päättivät sattumanvaraisesti kummasta junan ovesta ulos tulleet vangit "pääsivät" työleirille ja ketkä taas joutuivat kaasukammioihin. Italianjuutalainen nuori kemisti Levi vangittiin sodan jo alettua, ja hän päätyi pitkän ja tuskaisan matkan kautta Auschwitziin. Hän selvisi kuuluisan leirin kauhuista hengissä yhtenä harvoista, vaikka leirille tuotiin ihmisiä täpötäysissä junalasteissa, ja päätti kirjoittaa kirjan kokemuksistaan. Kyseessä ei siis ole kirjailijan kuvitelmaa leirioloista, vaan aito muistelmateos, mikä tekee lukemisesta vieläkin huikaisevamman ja pökerryttävän kokemuksen. Teos etenee kronologisessa järjestyksessä Levin vangitsemisesta vapautumiseen ja kertaa niin järkyttäviä kokemuksia sekä natsien että muiden vankien osalta kuin "tylsiäkin" päiviä vailla mitään järjellistä tekemistä. Levin kertojavahvuuksia ovat selkeä, tapahtumiin keskittyvä kerronta, johon hän sekoittaa omia ajatuksiaan sopivissa määrin, ja vahva puolueettomuus ja kaunistelemattomuus. Karmivat kohtalot jäävät kummittelemaan lukijan mieleen ilman kertojan kikkailuja. Levi itse päätyikin lopulta äitinsä syöpäkärsimyksien seuraamista kestämättömänä tekemään itsemurhan. Toivottavasti kirjoittaja sai edes jotakin helpotusta kertoessaan muulle maailmalle kurjan tarinansa. Lukijaa järkyttävä ja järisyttävä teos! Kuten kirjan nimi kysyy, tällainenko on ihminen?

Tällä hetkellä lueskelen vanhoja tuttuja teoksiani, sekä kirjastosta kaivettua Raskausjärkytys!-viihderomaania. Tähän mennessä en oikein pidä siitä - mikä tosin ei ole mikään yllätys, joten miksi ihmeessä lainasin sen?

Kiinalainen sananlasku

A book is like a magic garden, carried in your pocket.

Villejä asioita

Tänään (harvoin esitettävässä) sarjassamme upeat kannet:

 

 

 

Eggersin kirjahan on novelisaatio Where the Wild Things Are -lastenkirjan elokuvaversiosta, joten kannet ovat paitsi itsessään hienot, myös aiheeseen ja teemaan erittäin sopivat.

Kirottu Irlanti

Viikon kirjat! Ja ylipitkiä virkkeitä. Taas.

• Chuck Palahniuk: Kirottu Täytynee heti aluksi tunnustaa, että tämä on ensimmäinen Palahniukin teos, jonka luin. En ole edes nähnyt Fight Club -elokuvaa, joten en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Inhorealismi oli kai mielessäni... Ensivaikutelma oli sekava: 13-vuotias Madison on päätynyt epäilyttävien olosuhteiden vallitessa Helvettiin, eikä lainkaan pidä siitä. Hän on koppava, ylimielinen ja asennevammainen, eikä pikkuhiljaa mukaan tarttuvaa breakfastclubmaista lössiä voi kovin paljon kehuskella. Ensimmäinen neljäsosa romaanista meneekin hieman tympeästi eteenpäin kahlaten - mikäli Madison ei lähtisi seikkailemaan pitkin Helvettiä ja aukaisisi kuolemaansa (ja sitä edeltävää elämää rikkaiden, kuuluisien ja älyttömien vanhempiensa kanssa) vähä kerrallaan, ei lukija todennäköisesti sinnittelisi mukana kovin pitkään. Onneksi Madisonin tarina - joka on jaettu lyhyehköihin lukuihin, joista jokainen alkaa Madisonin "Oletko siellä, Saatana? Minä täällä, Madison." -muistelmilla ja jatkuu sitten suoraviivaisempana minä-kertojan selostuksena - on ripoteltu pitkin poikin Helvettiä, johon tutustuessa seurue törmää jos jonkinlaisiin hupaisiin seikkoihin (puhelinmyyjät...) ja ihmisiin tai demoneihin (arvatkaapa, mitä Hitlerin viiksille käy). Madison on nimittäin klassinen esimerkki dynaamisesta päähenkilöstä, joka käy läpi monenlaisia radikaalejakin muutoksia tarinan edetessä. Joissain kohdin muutos tuntuu hieman pakotetulta, mutta pääosin Palahniuk onnistuu luomaan mielenkiintoisen miljöön ja lukijalle selkeästi tykättäväksi kasvavan hahmojoukon. Lopetin kirjan paljon tykästyneempänä kuin aloitin (no, duh... haha). Teokselle on kuulemma luvassa jatkoakin; ainakin Madisonin mielenkiintoinen tapa lopettaa tarinansa viittaa tähän, joten jään odottamaan pienellä innolla.
• Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen. Kertomuksia vihreältä saarelta Entinen kuopiolaisopettaja Hanna Tuuri muutti Irlannin länsirannikolle miehensä kanssa. Molemmat ovat innokkaita ja taitavia puutarhureita, joten monet Tuurin novellimaisista pikku kertomuksista liittyvät kasveihin ja niiden hoitoon. Irlannin erikoinen ilmasto suosii monenlaisten kasvien lisäksi monipuolisesti ihastuttavien ja joskus vähän vihastuttavienkin persoonien ilmenemistä, ja kertomukset päivittäisistä kohtaamisista näiden suurten persoonien kanssa muodostavat Tuurin kirjan selkärangan ja aimo osan lihastakin. Teoksen joka sivulta paistaa läpi onni, ilo ja kiitollisuus saada touhuta kasvien kanssa ja elää karunkauniilla maaseudulla ihanien ihmisten parissa. Tässä on oikea hyvänmielen nojatuolimatkakirja! Ainoa harmi on, että teoksen luettuaan tekee mieli lähteä itse kurkistelemaan Tuurin pikku kylää paikan päälle...

Vanhojen tuttujen lisäksi meitillä on kesken kirjaston laina A Brief History of the Future. Kirjaston kirjoissa on tosiaan se hyvä puoli, että eräpäivien takia ne tulee luettua melko sutjakkaasti. Omia kirjoja lukee sitten sivun sieltä, toisen täältä...
Kunhan saan kirjaston pinon pois, koetan panostaa hieman enemmän Tuhannen ja yhden yön tarinoihin (jo yli sata luettu!); yllättävän hyvää luettavaa kaiken verilöylyn ja sekstailun lomassa... tai kenties juuri niiden vuoksi, hah!

Hear me roar!

Näin talviurheilun luvattuun aikaan sopivasti suomalaisesta urheilusta:

The Finnish word for sport is closely related to bravery and heroism - it's all about fighting and winning against all odds - and, above all, not giving up. As a foreign observer, it appears that the most important thing is not the method or how well you play/do it, but that you take it deadly seriously!

(Deborah Swallow'n kirjasta CultureShock! Finland.)

Viisaudenhammas Karlilta

Karl Pilkingtonin kirjasta An Idiot Abroad (joka sisältää siis Karlin matkapäiväkirjoja Ääliö ulkomailla -televisiosarjan matkoilta) löytyy useita hämmentävän viisaita pätkiä, vaikkei Karlista kenties ensisilmäyksellä uskoisi olevan moisiin.
Pidin seuraavasta kovasti:

I remember Ricky [Gervais] telling me once that if a lion could speak English we wouldn't be able to understand anything it said because the lion would have lived such a different life to us.
 

Yhteinen kieli ei siis todellakaan ole perusta yhteisymmärrykselle.

Historiankirjat uusiksi!

Viikon kirjat ovat tällä kertaa syyllistyneet allekirjoittaneen hauskuuttamiseen ja useiden mielenkiintoisten ajatusten herättämiseen.

• Pertti Jarla: Fingerpori kuntauudistus Aiempien Fingerpori-teemakokoelmien mukaisesti tämäkin teos sisältää valikoiman strippejä sarjakuvan vuosien varrelta, tällä kertaa vaatimattomasti "Fingerpori kaupunkina ja asuinpaikkana" teemanaan. Strippien lisäksi teokseen on ripoteltu kaupunginjohtajan selostuksia ja kehuja tämän Suomen hienoimman kaupungin upeista kulttuuritapahtumista, harrastepiireistä ynnä muista. Stripitkin on jaoteltu näiden esitelmien aiheisiin sopivasti. Uusia strippejä ei mielestäni kokoelmasta löytynyt, mutta onneksi Jarlan tuotanto on niin monipuolista ja huvittavaa, ettei vanhojen strippien uudelleenlueskelu haittaa. Lisäksi sarjakuvien edellämainittu järjestely aiheittain esittelyjen kera tuo lukijalle uusiakin nauruelämyksiä ja huomioita. Teoksesta voisi varmasti sanoa vielä vaikka mitä, mutta äsh. Summa summarum: Fingerpori - you can't go wrong!
• Stephen Fry: Making History Nuori historiantutkija ja vanha fyysikko, kumpikin omien syidensä painamana, päätyvät yhdessä muuttamaan historiaan niin, ettei Hitleriä koskaan ollutkaan. Valitettavasti tulos ei olekaan se paratiisi, josta miehet naiivisti unelmoivat. Älykkäänä humoristina ja jokapaikandandynä tunnettu Fry ei ole tuottanut parasta tekstiään teokseen, mutta sen lähtökohta samoin kuin tuloksien tutkinta korvaavat tekstilliset pikkupuutteet. Tämä ei toki tarkoita, etteikö tekstissä olisi erittäin nautittavia kohtia (siirappinen loppu ei tosin valitettavasti kuulu näihin), mutta viihteen sijaan kirjan anti perustuu, kenties tarkoittamatta sitä, sen herättämiin mietintöihin ja historian arvostukseen. Faabelin tavoin kirjalla on tarjottavaan tärkeä opetus: kuinka kauheidenkin asioiden keskeltä löytyy asioita, joista olla kiitollinen ja tyytyväinen. Älykäs ja huikaisevan mielenkiintoinen teos!

Keskeneräisinä kirjoina pinossani on edelleen samat tutut 1001 yötä ja Hullu rakkaus, sekä nopeammin edistyvä (kirjaston laina!) Michael Connellyn The Fifth Witness.
Pikkuhiljaa...