Löytyy niistä kyllä paljon samaakin, varsinkin tematiikan puolelta. Molempien teosten sivuilta vyöryy ajoittain aalto surua, ikävää ja kaipuuta lukijan päähän, mutta ei huonolla tavalla. Lukija ei huku tunteisiin, vaan velloo niiden mukana kohti parempia hetkiä. Varsinkin Nothomb'in teoksessa on elämänmyönteinen, sanoisinko jopa inspiroivan onnellinen loppu.
- Caroline Leavitt: Pictures of You Herätelaina kirjastosta, kun kansikuva oli niin hempeän haikea ja blurbit kuulostivat kiinnostavilta. Teos alkaa, kun kaksi naista ajaa pois kodeistaan aloittaakseen uudet elämät muualla. April ei kuitenkaan pääse pitkälle, kun naisten tiet törmäävät toisiinsa ja April menehtyy. Henkiinjäänyt Isabelle ryhtyy yhdessä Aprilin miehen ja pojan kanssa selvittämään elämiensä sotkuja ja salaisuuksia samalla, kun kolmikko kukin omalla tavallaan koettaa selvitä ja siirtyä eteenpäin. Olisin halunnut pitää teoksesta enemmän kuin pidin, koska tarinassa oli potentiaalia eikä kerrontakaan ollut huonosti toteutettua - lukija pysyy mainiosti kiinnostuneena ja mukana, vaikka tekstin perspektiivi vaihtuu luvuittain päähenkilöiden mukaan. Pieniä, itsessään lähes huomaamattomia virheitä on kuitenkin sen verran, että kirjan suljettuaan lukijaa jää häiritsemään jokin, eikä edes osaa välttämättä sanoa, mikä se jokin on. Itseäni eniten häiritsivät hahmojen yhtäkkiset epäluonteenomaiset käyttäymistyylit; kun on puoli kirjaa ensin pohjustanut hahmon luonnetta tyypiksi A, on ikään kuin vetäisi maton lukijan jalkojen alta muuttamalla hahmon käytöstä tyypiksi F yhtäkkiä vain siksi, että saa juonen taas kulkemaan eteenpäin tai hieman lisädraamaa tarinaan. Teos siis latistuu varsinkin loppua kohden masentavasti, mikä on tavallista suurempi harmi, kun ottaa huomioon, miten lupaavasti teos alkoi. Toinen asia, joka ei välttämättä häiritse kaikkia mutta joka itseäni tökki silmään kovasti, oli, että teos on sijoittuvinaan nykyaikaan tai aivan lähimenneisyyteen (aikuisilla on kännykät, esimerkiksi), mutta lopussa kerronta hyppää kaksikymmentä vuotta tulevaisuuteen - ja kaikki on muka aivan kuten ennenkin. Aikahyppy itsessään ei ole huono asia, eikä kirjailijan tarvitsekaan kuluttaa monta kymmentä sivua vain kertoakseen, mitä maailmassa on tapahtunut hypyn aikana, mutta Leavittin toteutus ontuu sen verran, että siitä jää paha maku suuhun. Aikahyppy, kuten hahmojen irrationaalinen käytöskin, on tungettu kirjaan suurin piirtein vain, että kirjailija saisi haluamansa tarinankaaren aikaan. Se ei ole hyvää kirjailijuutta (... keksin juuri uuden ruman sanan, haha). Muutenkin usein teoksen aikana tulee sellainen tunne, että kirjailija koettaa kovasti tuoda hahmojensa kautta suuria tunteita, kuten surua, esille, mutta yritys ei yllä lukijaan asti, ja hahmot jäävät hieman etäisiksi ja heidän tunteensa pintapuolisiksi. Harmillista, sillä paremman kirjoittajan käsissä teos olisi aivan uskomattoman hieno ja kaunis. Tällaisenaankin se tosin kelpaa kevyeksi viihdelukemiseksi - suurista vellovista surun tunteista ei tarvitse huolehtia, sillä niitä ei tule.
- Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne Nuorena naisena Amélie muutti vuodeksi Japaniin työskentelemään, koska oli asunut maassa pienenä ja haikaili sinne takaisin. Nöyrin palvelijanne on rehellinen, lähinnä huvittavista ja mielenkiintoisista anekdooteista koostuva muistelmateos kyseisestä vuodesta. Kulttuurierot belgialaisen edistysmielisen nuoren naisen ja patriarkaalisen Japanin välillä ovat ajoittain aivan hätkähdyttävän suuria, eikä Amélie aina onnistu luovimaan tietään eteenpäin ilman suuria vastoinkäymisiä. Lukija kokee Amélien matkassa niin pöyristyksen, hämmennyksen kuin ilonkin hetkiä, eikä Japanista jää kulttuurieroista ja ilkeistä ja/tai typeristä henkilöistä huolimatta minkäänlaista huonoa mielikuvaa Amélien nöyrän yrittäväisen ja myönteisen kirjoitustyylin ja asenteen ansiosta. Kuten usein, lopussa kiitos seisoo niin Amélielle kuin hänen työtovereilleen ja lukijoilleen. Teosta oli anekdoottisen kirjoitustyylinsä ja miellyttäväasenteisen kirjailijansa takia mukava lukea, ja niinpä kirjan lyhykäisyys ihan harmittaa - tätä olisi voinut lukea vielä toisen samanlaisen satsin! Kirjasta on tehty myös ihana elokuvaversio, joka löytyy ainakin HelMetistä!
Olen niin innoissani ylihuomisen julkaisusta, että oli vaikea keskittyä tähän! Nöyrimmät anteeksipyyntöni, mikäli tekstissä esiintyy kirjoitusvirheitä ja/tai aivan älyttömiä mokia ja epäjärkisyyksiä.
Ylihuomenna pureskellaan helmiä!
Tällä hetkellä lukupuolella on menossa The Night Circus, johon olen valitettavan pettynyt, mutten ole vielä onneksi niin pitkällä, että voisin sanoa koko kirjan olevan keskinkertainen.
... Onneksi on helmiäkin, heh.
