Kuolleiden kirjoja

Sattuma on hieno juttu! Napsin arvioimatta jääneet kirjat -luonnoksesta listan ensimmäisen ja viimeisen teoksen arvioidakseni ne tässä. Lista ei ole minkäänlaisessa kronologisessa järjestyksessä, joten sinne talletetut kirjojen tiedot ovat aivan satunnaisesti lueteltu. Siksi olikin hauska huomata, kuinka paljon yhteistä sattumanvaraisesti valituissa kahdessa teoksessa on.

• Sally Nicholls: Ways to Live Forever Sam on 11-vuotias ja kuolemassa leukemiaan. Hän rakastaa tietoa ja faktoja ja haluaa samalla jättää itsestään edes jonkinlaisen jäljen maailmaan ja perheelleen, joten opettajansa ja ystävänsä innoittamana Sam alkaa kirjoittaa kirjaa. Kirjaseen Sam tallettaa huoliaan, mietteitään, oppimiaan uusia faktoja ja toiveita, joiden haluaisi toteutuvan ennen kuolemaa. 11-vuotiaaksi Sam vaikuttaa kovin pikkuvanhalta ja viisaalta olematta kuitenkaan ärsyttävä tai huonosti kirjoitettu. Kirjassa sekaisin ovat listat (esimerkiksi lista tavoista tulla kuolemattomaksi), päiväkirjamaiset merkinnät päivän touhuista ja sairauden etenemisestä ja myös leukemiaa potevan Felixin kanssa keksityistä, elämää suuremmista seikkailuista ja haaveista. Olin etukäteen odottanut kirjan olevan samanlainen kuin Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen, joka oli luettava, mutta jokin tarinassa tökki, ja päähenkilö oli sympaattisen sijaan epämääräisesti luotaantyöntävä. Pelkoa tästä lisäsi se, että Sam on Downhamin kirjan päähenkilöä muutaman vuoden nuorempi. Olin kuitenkin erittäin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka hienosti Nicholls osasi heittää lukijansa 11-vuotiaan pojan sairaalatossuihin, ja Sam itse on niin herttainen ja fiksu poika, ettei häntä voi inhota lainkaan. Samia ei voi olla rakastamatta sen enempää hänen miettiessään avaruuden ihmeellisiä faktoja tai väitellessään Felixin kanssa Jumalan olemassaolosta. Myös Samin rauhallisuus lähestyvää (omaa) kuolemaa käsitellessä mykistää lukijan; kuinka tarkkaan Nicholls (vain parikymppinen ja niin tarkkanäköinen!) onkaan saanut paperille kaiken osuvan nuoren pojan kuolemasta. Viimeistään Samin testamentti kirjan lopussa saa varmasti jokaikisen lukijan nyyhkyttämään. Kirjan sulkiessa tuntuu siltä kuin heittäisi ruusun hyvän ystävän haudalle. Lisätykästyksenä teoksen kannet olivat upeat: tumma, rikas liila tausta sopi hyvin hopeisen puun ja Samin silhuettiin, ja tylsien lehtikehujen sijaan takakantta koristaa vain toivoa ja rohkeutta huokuva sitaatti Samiltä. Takatekstitön versio kansista löytyi täältä.
• Margaret George: The Memoirs of Cleopatra Asterixin ja Obelixin seikkailujen siivittämänä innostuin muinaisesta Egyptistä pienenä hyvin paljon, ja vaikka intoilun aiheita on tullut vuosien myötä monia uusiakin, vanhat ihastukset ovat pysyneet vahvasti sydämessä. Siksi tunteeni olivatkin niin sekaisin lainatessani tätä kirjastosta; lähes 1000-sivuisena järkäleenä se olisi joko huikea lukuelämys tai karvas, tylsä pettymys. Nimensä mukaisesti teos tosiaan kattaa koko Cleopatra VII:n elämän varhaisesta yltäkylläisyydestä aina kobranpuremaan, ja sen ylikin, ja kuten meidän kaikkien elämissä, myös Cleopatralla on rauhalliset suvantokohtansa. Ajoittain lukijasta tuntuukin, että George olisi edes hiukan voinut leikellä tarinaa tai kelata eteenpäin - 4 sivua pelkän uintikohtauksen kuvailemiseen? -, mutta toisaalta ne tuovat tekstiin autenttisuuden tunnetta ja rakentavat Cleopatran hahmoa kokonaisvaltaisesti katsottuna. George onkin rakentanut Cleopatraa hyvin ihmisenä mustasukkaisuuksineen ja rakkauksineen, mutta hallitsija-Cleopatraa olisin mielelläni nähnyt hieman enemmän. Toisaalta tekstin tarkoitus onkin lienee esitellä lukijalle Cleopatra sellaisena kuin hän oli ihmisenä, eikä sellaisena paholaisena tai jumalattarena, jona aikakirjat hänet esittivät. Lukija voi järkeillä, että muistelmissaan kuningatar keskittyy asioihin, jotka merkitsivät hänelle eniten: aika Julius Caesarin kanssa, hänen lapsensa ja ystävänsä, diplomatiasuhteista sodaksi muuttunut välienrikko Roomaan... Nämä kohtaukset ja hetket on kirjoitettu niin tunteella ja monipuolisesti pohtien, että hallitsijapuolen näyttäytyminen tekstissä jää auttamatta lattean oloiseksi. Muutoin kirja on kyllä erittäin luettava paksuudestaan ja aihepiirinsä monipuolisuudesta huolimatta. Pieni kurkistus Wikipedian Cleopatra VII -sivuille ei ole lopuksi pahitteeksi, mutta kirjailija on onneksi listannut teoksen loppuun muutaman mainion kirjan, joissa Egyptin viimeistä "egyptiläistä" hallitsijaa voi ihastella enemmänkin. Mukaan listalle on totta kai päässyt myös rakas ystävämme William Shakespeare näytelmillään Julius Caesar ja Antony and Cleopatra.

Olin juuri lukenut jälkimmäisen kirjan, kun kävimme katsomassa William Shakespearen kootut teokset (lyhennelmä) -nimisen komedian, jossa kolmen koomikon seurue esitti tosiaan kaikki 36 näytelmää alle kahdessa tunnissa. Odotin kahta yllämainittua näytelmää kovasti - no, odotin kyllä lähes kaikkia Shakespearen näytelmiä kovasti -, ja Kleopatran kohdalla esitys kuitenkin kesti juuri sen verran, että hän kuoli käärmeenpuremaan, eikä Markus Antoniusta näkynyt lainkaan lavalla. Nauroin katketakseni! Kleopatran kuolema oli paljon upeampi kuin Margaret George oli antanut ymmärtää...
Jos vain muistan, muistelen näytelmää hieman enemmän lähitulevaisuudessa - eräs asia jäi niin pahasti hampaankoloon ja kuuluu erittäin osuvasti blogin aihepiirin sisälle, että siitä on pakko kirjoittaa!