Let them eat spam cake in the past!

Jälleen näitä pölyisiä kirja-arvioita menneiltä viikoilta.
Tein muuten varmaan henkilökohtaisen ennätykseni tunkemalla kaikki kolme kirjaa otsikkoon.

• Riikka Forsström: Kaunis turhuus. Ylellisyys ja nautinnot yksinvaltiuden ajan Ranskassa Sisko bongasi tämän kirjastosta, joten totta kai se päätyi minun lukupinooni (siskoni tukee harrastustani lainailemalla kiinnostavia kirjoja, joita ei viitsikään lukea). Ihastuin heti kauniiseen ulkomuotoon: teoksen selkä oli suora kuin mikä, ei ainuttakaan pyöristettyä reunaa missään. Kirja tuntuu kädessä jämäkältä ja on juuri sopivan kokoinen, hieman pokkaria suurempi ja paksu ja neliskanttinen. Myös glitterpinkki sopi siihen yllättävän hyvin; muodikkaat maalaukset kuin nenä päähän. Innostukseni jatkui sisälle asti, mikä on tosiaan kirjaa luettaessa melko hyvä seikka. Luvut on jaettu muutaman sivun pituisiin "sisälukuihin", ja muutama mustavalkoinen piirroskin yllättää aina välillä. Valokuvaliitteet on jaettu tasaisiin väleihin, mutta olisin kuitenkin pitänyt enemmän siitä, että asiaanliittyvät kuvat olisi esitelty tekstin rinnalla. Itse teksti, kirjan eittämättä tärkein sisältö, on asiansaosaavaa ja on kokonaisuutena erittäin tuhti paketti tietoa alaotsikon nimeämistä aiheista. Minua kuitenkin häiritsi paikoittain erittäin paljon Forsströmin tapa jättää esimerkiksi ranskankieliset nimet ja sitaatit kääntämättä - edes alaviitteistä ei löytynyt käännöksiä. Vaikka kaikkia mainittuja teoksia ei ole käännettykään suomeksi, olisi esimerkiksi suuntaa antava sulkuihin lisätty käännös auttanut paljon patonkimaan kieltä osaamatonta mutta kiinnostunutta lukijaa. Käännöspuutteesta jäi tunne, että minulta jäi tärkeitäkin asioita väliin (näin tuskin on, mutta tunne häiritsi). Toinen seikka, joka iski silmään monen monta kertaa, oli Forsströmin tapa runollistaa tekstiään sanomalla esimerkiksi "Pariisi, tuo romantiikan kaupunki". Päälauseessa oli siis jokin substantiivi, ja sivulause alkoi sanalla "tuo/tämä/nuo/nämä" ja kuvaili sitten taiteellisesti edellämainittua substantiivia. Se ei häiritsisi välttämättä muuten, mutta odotin kuitenkin tekstiltä hieman enemmän tietokirjamaisuutta (vaikka toki en halunnut, että se olisi kuiva ja tylsä), ja kertomani mukaisia relatiivipronominisivulauseita oli lähes joka sivulla, joskus useampikin kappale. Suuren määrän takia kauniista sivulauseesta tuli tylsä, banaali itseääntoistava motiivi. Kolmas "vika" Forsströmin kirjoitustyylissä oli hänen tapansa toistella samoja asioita lyhyenkin tekstinpätkän sisällä, ikään kuin lukija muistaisi vain kahden sivun jutut kerrallaan, ja jo G.W. Bernardin Anne Boleyn -tutkielmassa minua häirinnyt tapa kertoa asiasta puolen sivun verran ja sitten todeta, että palaamme aiheeseen myöhemmin, kun aiheesta olisi ollut noin puoli sivua kerrottavaa jäljellä. Eräänlaista, ehkä paikoin jopa hieman sekavaa pomppista on siis huomattavissa tässäkin historiallisessa tutkielmassa. Kokonaisuudessaan Kaunis turhuus on kuitenkin huikean mielenkiintoinen lukupaketti, ja jos pää ei räjähdä mainitsemieni ajoittaisten häiriötekijöiden takia, ei kirjaa kannata jättää väliin. Pienellä hionnalla - no, keskikokoisella raspilla - tästä olisi saanut aivan loistavan teoksen.
• Mrs Stephen Fry: Mrs Fry's Diary Stephen Fryn aivan huippusalattu vaimo on julkaissut päiväkirjansa, jossa kertoo elämästään kaljoittelevan, köyhää taksi-/ikkunanpesutyötä tekevän, noin viiden, kuuden tai seitsemän lapsensa isän kanssa-- heeetkinen nyt. Kirjahan on totta kai oikeasti itse nykyajan Oscar Wilden käsialaa, mutta sitä ei sanota missään. Tekijä on kaikkien tietojen mukaan rouva Stephen, jolla on oma Twitter-tilinsäkin, koska hänhän on ihan oikea ihminen - eiväthän keksityt ihmiset pidä päiväkirjoja! Teos on suhteellisen nopealukuinen, vaikka rouva Fry on joka päivä sinne rivin tai useammankin kirjoittanut. Huumoria revitään perinteiseen brittityyliin ruoanlaitosta, kunnollisesta perhe-elämästä ja vapaa-ajanviettotavoista; rouva Fry on tallettanut kirjaan muutaman hulppean säilykelihareseptin (myös jälkiruokien kohdalla), eikä kuolemakseenkaan muista kaikkien lastensa nimiä tai lukumäärää. Romanttiselle ulkomaanmatkalle puolestaan pariskunta suuntaa Blackpooliin. Totta kai myös Stephen Fry saa osansa päiväkirjan sivuille vuodatetuista kertomuksista, mies kun välillä katoaa mystisesti moneksi päiväksi, eikä televisiota saa katsella erään samannimisen miekkosen esiintyessä siellä... Hauskimmaksi kirja osoittautuu varmasti niille, jotka pitävät muutenkin Frysta ja tietävät hänestä muutakin kuin kansalaisuuden - tosin onhan se jo iso alku, sillä kuten totesin, huumori on hyvin englantilaista. Pikku-Britannian ja A Bit of Fry and Laurie -sarjan fanien ainakin uskoisin pitävän teoksesta, ja Stephenistä saa tärkeimmät tiedonkimpaleet irti tutkimalla hänen Wikipedia-sivuaan. Mitään Nobel-kirjallisuutta on ihan turha lähteä hakemaan mistään tämän kirjan läheltäkään, mutta rattoisan illan ja useat nauruntyrskähdykset sen kanssa saa vaivatta. Jos etsii lähes-aivotonta viihdettä (tai mielikuvituksellisia säilykelihareseptejä), tyrkyttäisin tätä paljon mieluummin kuin vaikkapa Twilightia. Toivottavasti rouva Fry jatkaa kirjoituksen parissa ja julkaisee lisää elämäävalaisevia tekstejään; kotitalousopassarjakaan ei olisi pahitteeksi, á la Bridget Jones.
• Audrey Niffenegger: The Time Traveler's Wife Kirjaa on kehuttu niin paljon, että pakkohan se oli katsastaa. Osa kehuista on ansaittuja, osa on mennyt aivan metsään. Mielestäni teoksen perusidea on mahtava: elämässään hieman eksynyt aikamatkustaja, joka tapaa naisen, rakastuu tähän ja koettaa elää normaalia elämää tämän kanssa sinkoillessaan aina välillä aivan eri vuosiin. Kerrontatyylikin on periaatteessa hyvä; aikamatkustaja Henry ja nimikkohahmo Clare vuorottelevat kertoessaan tarinaansa, jonka alkaessa Clare oli kuuden vanha ja Henry lähes 40-vuotias, vaikka heillä on vain kahdeksan vuoden ikäero. Toteutus ei ole kuitenkaan onnistunut niin hyvin kuin huikeat arvostelut ovat antaneet ymmärtää. Minua ja monia muita lukijoita häirinneitä asioita olivat muun muuassa se, kuinka Henry sinkoutuu aina ajassa eteen- tai taaksepäin ilman vaatteita (idea ei sinänsä ollut outo, ennen kuin kirjan loppupuolella käy ilmi, että se oli vain keino toteuttaa eräs Henryn kannalta tärkeä vastoinkäyminen); Claren hieman yhtäkkinen, lähes perustelematon vauvakuume, jota kumpikaan hahmoista ei käsittele sen kummemmin ja jonka voi kiteyttää Claren jatkuvaan "mä haluuuuuuuuun" -käytökseen Henryn täysin loogisista vastalauseista välittämättä; ja ylipäätään hahmojen jatkuva keskittyminen tapahtumiin - aikamatkustusta sinänsä ihan hyvin käsittelevältä teokselta olisi odottanut edes hiukan hahmojen ajatusten ja tunteiden käsittelyä. Lukija ei missään vaiheessa pääse kovin syvälle parin ihon alle, vaikka viettää usean sadan sivun verran heidän kanssaan aikaa. Hahmot jäävät siis melko etäisiksi, jos ei ryhdy eläytymään hahmoihin niin, että kuvittelee heidän puolestaan heidän tunteensa. Vioistaan huolimatta teos on suhteellisen omalaatuinen, eikä lainkaan hukkaan heitettyä lukuaikaa. Ilman aikamatkustuskonseptia voisin olla eri mieltä, mutta nyt se toimii ja suorastaan on se juonta eteenpäin mainiosti kuljettava tekijä, eikä lukija edes mene sekaisin useiden Henryjen ja eri-ikäisten Clarejen kanssa. Kaikista aikamatkustuslangoista kiinni pitäessään kirjoittajalta on vain jäänyt hahmojen lihavoittaminen liian vähäiselle huomiolle. Nokkelaa rakkaustarinaa etsivien kannattaa kuitenkin kokeilla tätä. (Sivuhuomautuksena suosittelen, ettette katso elokuvaversiota. Se oli todella huono; ainoa hyvä asia siinä oli Rachel McAdams Clarena.)

Pfft.
Arvioitavaa, ihmeteltävää ja ajateltavaa riittää, sillä tuolla on reilusti yli kymmenen kirjaa vielä odottamassa vuorojaan, ja pari päivää sitten herneen nenääni vetäneenä marssin kirjastoon ja kahmin sieltä itselleni kassintäydeltä lisää luettavaa (edellisiäkin lainoja olisi vielä ollut mukava pino...). Se oli kuin shoppailuterapiaa, mutta ilmaista.
Nyt vain koetan saada kaiken luettua ennen eräpäiviä. Huhhuh. Joskus väsyneenä istuskelen vain sängylläni ja katselen kirjojen kansia, kurkistelen sisälle satunnaisia sivuja selaten ja sekoittelen kirjojen järjestystä pinossa. Välillä tekee mieli lukea ne lainausjärjestyksessä (siinä järjestyksessä, jossa ne päätyivät kainaloon kirjastossa), joskus taas aihepiireittäin: "Hei, tää murhajuttu sopis tän Poe'n kanssa. Ja siitä sitten segue vampyyreihin!" Joskus pinosta valikoituu käteen kirja, koska se on lyhyt, hauska ja kiintoisa (Karmea totuus keskiajasta kihelmöi jo mielessäni).
Kun nyt vain lukisi jossakin järjestyksessä niitä!


Mitäs te luette tai aiotte lukea tässä kuussa?