Arthur Conan Doyle kirjoitti kerran seuraavanlaisesti ystävälleen, joka oli vastuussa Sherlock Holmes -tarinoiden ilmestymisestä Strand-lehdessä; "You will be amused to hear that I am at work upon a Sherlock Holmes story. So the old dog returns to his vomit."
Lukiessani kuuluisan etsivän synnystä, elämästä, kuolemasta ja elämäänpaluusta kiinnitin huomioni usein toistuvaan seikkaan: Arthur Conan Doyle ei aina pitänyt Holmesista - hän ei pitänyt Holmesia minkään arvoisena (paitsi rahan).
Holmesin oletettu kuolemakin Reichenbachin putouksilla johtui juuri siitä, että kirjailija oli lopen kyllästynyt hahmoon ja sen sensaatiomaiseen suosioon.
Toisaalta yhtä usein tuli esille myös se, että ajoittain Conan Doyle sekä arvosti hahmoaan että jopa piti siitä. Hän nimitti Holmesia "monin tavoin hyväksi ystäväksi" useammalle tuttavalleen.
Conan Doylea kaiveli arvattavasti eniten se, että hän koki salapoliisikertomukset huonommiksi kuin muut kirjoittamansa teokset (historialliset romaanit ja tutkielmat). Yleisön rynnätessä innoissaan uusimman Holmesin kimppuun Conan Doyle kärvisteli vieressä, arvostamansa historialliset romaanit lähes unohdettuina.
Tavallaan ymmärrän miehen tuntemukset. On vaikea katsella jonkun rahanpuutteen ja tylsyyden takia luodun menestyvän samalla kun vaivalla työstetyt "arvokkaammat" teokset jäävät hyllyille pölyttymään. Lausahtipa Conan Doyle Reichenbachin putouksilla vieraillessaan, että jollei hän tapa Holmesia, Holmes tappaa hänet.
Arvostankin todella paljon sitä, että ajoittaisista kiukunpuuskistaan huolimatta Conan Doyle koetti aina parhaansa mukaan pitää Sherlock Holmesin tasolla, jota etsivä itsekin odottaisi tarinoiltaan. Conan Doyle sanoikin kustantajalleen, että "The day when Holmes will really die will be the day that I think I am letting him down."
Arvostan tuollaista asennetta paljon. Sitä, että Conan Doyle joskus harmitteli koko etsivävirtuoosin luomista, mutta ei milloinkaan lakannut pitämästä tätä hahmon ansaitsemalla tasolla.
Aivan kuin kaikki muutkin vanhemmat - minä en aina pidä lapsestani, mutta rakastan häntä aina - Conan Doyle seisoi luomansa rinnalla. Juuri tämän takia, hänen ansiostaan soi Baker Streetillä edelleen kaihoisa viulu tupakansavun täyttämässä huoneistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Vastaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin, kunhan ehdin, joten jos haluat lukea vastauksen (esimerkiksi jos olet kysynyt jotakin), kannattaa tilata tämän merkinnät kommentit sähköpostiin laatikon alla olevasta linkistä!