"Ei se varmaan sit vastaa."

Liikaa kirjoja? Ei ikinä! ... Paitsi jos kyse on niiden arvioinnista tai huoneen kuntoon järjestämisestä.

Joka tapauksessa, koska en viime viikonloppuna selviytynyt tänne typoilemaan viikon kirjoista, saatte tällä kertaa tupla-annoksen. Olkaa hyvät!

• Yann Martel: Life of Pi Olin niin hölmö, että uskoin jälleen kerran esipuheen takia tarinan olevan totta. Vasta takakannen genremerkintä ja pikainen wikipediointi muistuttivat minua käyttämään järkeäni. Tiedättehän kuinka tämä kirja kerää kehuja joka paikassa? Ne ovat lähes kaikki ansaittuja kehuja. Kirjan luettuaan lukija saattaa alkaa mutista pikakelatusta lopusta ja veneretken loppua kohden kasaantuneista outouksista (toinen haaksirikkoontunut, myrkkysaari ynnä muut), mutta teosta lukiessa sitä on aivan haltioitunut. Varsinkin alkupuolelta tarinaa löytyvät lyhyet, mutta sitäkin pontevammat pohdinnat niin eläintarhoista kuin uskonnosta lämmittivät sekä sydäntäni että aivojani, ja itse teoksen pääosio eli Pi-nimisen pojan seilailu keskellä Tyyntä valtamerta yhdessä bengalintiikeri Richard Parkerin kanssa on aivan huikeasti tehty. Kirjailija on tullut miettineeksi asioita, joita useimmat meistä eivät pohtisi lainkaan - kaikki tarinan narut punotaan yhteen lujaksi ja kestäväksi köydeksi. Lisäplussaa annan lyhyisistä luvuista, joihin on mukava uppoutua hetkeksi jos toiseksikin mutta joista pääsee helposti pois, mikäli jokin asia ahdistaa. Kielellisesti teos ei ole päätähuikaiseva, mutta tarinan puolesta annan sille täydet pisteet. Kuten sanoin jo aiemmin, ainoastaan lopun muutamat outoudet pilaavat kirjan mahdollisuudet olla täydellinen.
• Pasa & Atpo: Eniten vituttaa kaikki Aloitin teoksen odottaen löytäväni itseni joka toiselta sivulta pilkkattavana. Ilokseni olin kirjassa vain pariin otteeseen ja voin lohduttaa itseäni sillä, että jokainen muukin on. Kirjassa on lähes kaikkea, mistä voi vittuuntua (ja sehän kattaa kaiken koko maailmassa). Jos tästä teoksesta jotakin uupuikin (esimerkiksi lätkä ja tangokuninkaalliset), olen varma, että ne löytyvät sarjan seuraavista osista, joita tuskin maltan odottaa saavani ostettua. Olin ajatellut lukea kirjaa vain luvun sieltä, luvun täältä pikkuhiljaa, omaksi vihanhallintaterapiakseni (tässäpä sitä lätkävitutuslukua olisikin kaivattu!), mutta teos on niin mainio, että sitä lukee huomaamattaan puolet yhdeltä istumalta eikä malta laskea sitä käsistään. Kaikki kirjan jutut eivät naurata jokaista lukijaa, eikä siinä mitään, sillä vitutuksen aiheita on niin laajalti, että jokainen löytää itselleen jotakin nauruhermoja kutkuttavaa. Minua nauratti usein jo pelkkä jatkuva vitutus - kuinka joku voikin olla niin vihainen kaikesta! Samalla oma vitutustaso laski siedettäväksi. Hyvä kirja kaikin puolin, siis. Lukijalta tosin odotetaan maireaa huumorintajua, toim. huom.!
• John Keats: Yön kirkas tähti. 99 viimeistä kirjettä Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ole Keatsin runoja juuri lukenut. Osaan nimetä pari, yhden tunnen omakohtaisesti. Keatsin henkilöhahmo kuitenkin vetoaa minuun kovasti - elämäniloinen mutta kuolemasta viehättynyt nuorena kuollut kirjoittaja, jonka rakkausrunoelmat ja -kirjeet ovat maailmankuuluja. Mitä minä en rakastaisi tällaisessa? Odotin takakannen tekstin perusteella teokselta enemmän rakkaushöyryistä ylistystä, mutta sen sijaan Keatsin viimeiset 99 kirjettä ovat täynnä käytännön asioita, kirjeitä ystäville, perheelle ja nuoruuden rakastetulle - tekstin seasta löytyy rakkautta ja sen runollisia tunnustuksia, mutta suurin osa musteesta on kulunut asunnon, velkojen ja sairauden hoitamiseen. Suomentaja on tehnyt hienoa työtä, mutta ihmettelen päätöstä leikata pois runot, jotka Keats on kopioinut kirjeisiinsä. Olisihan ne voinut jättää suomentamattakin, jos kyse oli siitä - kunhan ne vain olisivat olleet mukana jossakin muodossa.
• Charlaine Harris: All Together Dead Olen jäänyt onnistuneesti koukkuun! Harmi vain, että kirjan päähenkilöistä peräti kaksi voisi mielestäni poistua sarjasta... Tämä tuskin tulee toteutumaan, sillä toinen heistä on sarjan minäkertoja Sookie. Sookie ja Bill, ugh. Tässä teoksessa molemmat ovat onneksi lähestulkoon siedettäviä, vaikkakin Sookien hahmolle tuttu tyhmyys paistaa edelleen kuin kuutamo kirkkaalla taivaalla. Lukijaa ärsyttää, muttei niin paljon kuin joissakin muissa sarjan teoksissa. Sarjan ystäville teos on tuttua kauraa, ei mitään uutta tai ihmeellistä (paitsi iki-ihanat kuningatar Sophie-Anne ja vampyyrien seremoniat ovat esillä ihastuttavan paljon). Nopealukuinen ja mukava kirja ei ole älyttömän paljon Twilight-sarjaa kypsempi, mutta se pieni ero on aivan tarpeeksi suuri.
• Johnny Morgan: Gaga Tähänastisista Lady Gaga -kirjoista paras, jonka olen lukenut. Muutama räikeä väärä fakta iski taas silmääni melko kipeästi - nähtävästi populäärimediakirjoittajilla on vaikeuksia tehdä taustatutkimuksensa kunnolla - mutta niiden määrä on paljon pienempi kuin aiemmissa kirjoissa, eikä kirjoittaja esitä olevansa parempi kuin Gagaloo ja tämän pikkumonsterit. Morgan kuulostaa hieman tekopirteältä ja yli-innokkaalta tekstissään, mutta suon sen anteeksi muistellessani aiempien teosten ilkeitä äänensävyjä. Eniten ihastusta kirja herätti minussa suurten, värikkäiden, tarkkojen kuviensa ansiosta - tämänhän voisi vaikka ostaa itselleen ihan silkasta kuvien katselun ilosta. Lisäksi teoksessa oli muutama kuva, joita edes minä en ollut nähnyt ennen (Gagan upea kotitalo, vanha koulu ynnä muita harvinaisuuksia), ja riemastuttava kokoelma Gagan sankareita ja idoleita, joita esiteltiin onnistuneesti nuoremman sukupolven lukijoille. Joukosta löytyvät muun muuassa Cyndi Lauper, Elton John, Queen ja totta kai discopallo. Kaiken muun kauniin ja ihastuttavan lisäksi jokainen luku oli selkeästi rakennettu ja jaoteltu, joten kirjaa voi huoletta selata sieltä täältä. Jos faktavirheet korjattaisiin ja tekstin sävyä muutettaisiin pikkuriikkisen, olisi tämä teos täydellinen coffee table -kirja kaikille Gaga-faneille. Nykyiselläänkin suosittelen sitä mieluiten.
• Nick Hornby: Skeittari Hornbyn aiemmat teokset ovat ihastuttaneet asiantuntevuudellaan, höpsöllä huumorillaan ja ihanilla hahmoillaan. Samaa tapahtuu tässäkin teoksessa, mutta jossakin menee metsään. Minun ikäisilleni sekä tarina että kerrontatyyli ovat hieman liian lapsellisia (mutta toisaalta pitää ihailla tapaa, jolla Hornby hyppää 15-vuotiaan pojan kenkiin), kun taas kohdeyleisölleen kirja on hieman liian pikkuvanha, paikoin jopa tylsistyttävä. Se menee kohdeyleisön päiden yli ja jäi minulla kaulan korkeudelle tökkimään ärsyttävästi. Kirjassa ei sinänsä ole muuta vikaa; se on hyvin kirjoitettu ja tarina kulkee eteenpäin, mutta teos ei vain osu oikealle kohdalle. Aihe (teiniraskaus) itsessään olisi ollut loistava "oikeiden aikuisten" kirjankin aihe; harmittaa hieman tällainen tekstin perillesaamattomuus.
• Nikolaj Frobenius: Pelon kasvot Joskus tielle osuu puolivahingossa aarteita, jotka häikäisevät silkalla olemassaolollaan mutta joista lähes kukaan ei ole kuullut. Frobeniuksen teos on tällainen. Edgar Allan Poen ihailijana ja historiallisista romaaneista muutenkin pitävänä ajattelin kokeilla, onko tämä mistään kotoisin - ja voi pojat, että se on! Teos on ikään kuin Dan Brownin Enkelit ja demonit sekoittaessaan historiallisia faktoja hyvin kulkevaan mysteerikerrontaan, ja lukija ihastuu varmasti jo ensimmäisillä sivuilla. Luin teosta innokkaasti kuin koulutyttö ja jännitin seuraavien lukujen tapahtumia, vaikkei teoksessa miljöön huomioon ottaen tietenkään mitään ylikutkuttavaa actioniä olekaan. Kuinka mahtavaa olisikaan lukea tämä ja heti perään Matthew Pearlin The Poe Shadow, joka alkaa siitä, mihin tämä teos loppuu. Samaa aihetta käsittelevät kaksi teosta, jotka tulkitsevat historiaa aivan eri tavoin ja kuitenkin muistuttavat toisiaan hyvin paljon! Ja molemmat niin hienosti kirjoitettuja. Oijoi.
• Debra Adelaide: The Household Guide to Dying En tiedä, mitä odotin tältä kirjalta - enemmän melankoliaa ja kuolemisen pohdintaa kenties - mutta ainakaan en odottanut tällaista. Teos on täynnä elämän pieniä nautintoja, kodin ja kirjojen hurmaa ja elämää. Toisaalta se taas oli myös täynnä sekavuutta, eikä selkeätä punaista lankaa tuntunut olevan. Kirjoja suuresti rakastavalta kirjoittajalta odotin myös hieman parempaa jälkeä tekstin suhteen. ... En oikein osaa edes sanoa, mikä teoksessa mätti. Tarina on ihan OK, samoin teksti ja taloudenhoito-oppaiden idea... Kenties ongelma on siinä, että ainakaan minä en sitten millään pystynyt samastumaan minäkertojaan. Enimmän aikaa toivoin voivani läpsäyttää häntä - hän ei ole mikään onnistunut sympatiapisteiden kerääjä. Kuolema ja kuoleminen ovat niin hankalia ja herkkiä aiheita, että niistä on vaikea kirjoittaa onnistuneesti, ainakin jos päähenkilönä on sellainen ihminen, jota ei sietäisi oikeassa elämässä tuttavapiirissään. Mikäli hahmo oli lähestyttävämpi ja mukavampi, olisi teos varmasti aivan upea. Tällaisenaan parasta teoksessa oli lukuisten kuolemaa käsittelevien proosateosten maininta - lukulistani karttui jälleen mukavasti uusilla teoksilla.
• Anni Polva: Etsin miestä itselleni Aarteita mummin kirjahyllystä! Ihan ensiksi minun on pakko sanoa, että nostan ainakin viisitoista hattua tälle kirjalle, koska sen enempää lukija kuin päähenkilö Elsakaan ei saa tietää Elsan sulhon nimeä vielä häiden kynnykselläkään. Ihailtavaa. Elsa on siis lopulta menossa naimisiin miehen kanssa - miehen, josta ei tiedä paljon mitään. Että sellaista menoa silloin siveällä 1950-luvulla... Toisaalta näin kirjan nimi toteutuu aivan prikulleen; Elsa kutsuu miestä yksinkertaisesti Mieheksi, joten Elsahan löysi miehen itselleen. Ei näissä Polvan halpisromansseissa juuri mitään ihmeellistä ole, mutta niitä on hauska lukea (varsinkin nykyaikaisen nuoren näkökulmasta) ja niiden kieli ja miljööt ovat aivan ihastuttavia. Kevyttä kesälukemista etsiville nämä ovat mielestäni aivan täydellisiä kirjoja. Antikvariaattiin mars!
• Anni Polva: En rakastu kiusallakaan Eri tarina kuin ylläolevassa Anni Polvan kirjassa, mutta samanlaista romanttista sotkua ja puolisonmetsästystä hulppeine dialogeineen tämäkin sisältää. en pitänyt tästä aivan yhtä paljon, sillä tämä oli tarinaltaan jonkin verran parempi eikä siten sisältänyt yhtä paljon tahatonta komiikkaa.

Kuten ehkä huomaatte, otin käyttöön systeemin, jossa lisään tunnisteet kaikkien arvioitujen kirjojen kirjoittajille. Näin voitte hakea tiettyyn kirjaan tai kirjoittajaan liittyviä merkintöjä helpommin. Lisäksi ylhäällä on tuo kätevä Google-hakukenttä!
Vanhemmant merkinnät tullaan myös merkitsemään kirjailijatunnistein lähitulevaisuudessa.

Ensi viikolla on näillä näkymin luvassa ainoastaan yksi viikon kirja (lisää Anni Polvaa, jee!), vaikka toki muitakin teoksia on lueskeltu täällä ahkerasti. Tällä hetkellä ahmin ihastuneena The Other Boleyn Girliä, vaikka Jane Austenin Northanger Abbey kutsuisikin jälleen...


Jos olet lukenut mitään ylläolevista kirjoista tai niihin liittyvistä muista teoksista, kerro kommenteissa lisää!