Last week revisited.

Tästä alkaa uusi sarja! ... Ainakin toivottavasti; saa nähdä muistanko ja viitsinkö päivittää joka maanantai (opin koulussa sen verran taitavaksi prokrastinoijaksi, että nyt hieman hirvittää... mutta koetetaan!).

Eli ideana olisi lyhyesti käsitellä ja/tai arvostella viimen viikon aikana loppuun lukemani kirjat; tekstit kopioin lähes identtisinä päiväkirjamerkinnöistäni, käännän ne vain suomeksi. Toki saattaa olla viikkoja, jolloin en saa ainuttakaan kirjaa loppuun asti, vaikka kovasti lukisinkin; toisina viikkoina saatan saada monta pitkään kesken ollutta loppuun. Vaihtelua elämään!

Nyt olisi käsittelyssä vuoden 2010 viikko 47, eli 22.-28. marraskuuta.

Lukupäiväkirjani (josta on tulossa oma merkintä) mukaan luin loppuun kolme kirjaa (tänä vuonna lukemani kirjat no. 104-106):

• John Clelandin Fanny Hill (englanniksi; ilmestynyt vuonna 1748; Wikipedia-linkki) Esiviktoriaanista pornoa! (Jos verrataan viktoriaaniseen pornoon, Telenyyn, jonka luin kesällä.) Mitä seuraavaksi, keskiaikaista pornoa? Haha, mutta vakavasti puhuen: Fanny Hillin tarina oli viihdyttävä, mutta ajoittain hieman tylsä - kaikki, mistä teksti koostuu, on Fannyn "action" ja seksuaaliset kohtaamiset. Tekstissä ei ollut mukana alitajuntaista ajatusta tai mietintää, vain seksiä, seksiä ja hieman lisää seksiä. Pidin siitä, että kirjoitusaikakauden lähes selkärankaan juotettu häveliäisyys sai kirjoittajan olemaan käyttämättä asioiden oikeita nimiä tekstissä; lihalliset kohtaamiset muuttuivat suorastaan runollisiksi ye olde Englishen ja taiteellisten kiertoilmaisujen ansiosta. Ihan viihdyttävä lukukokemus, vaikkei siitä mitään syvällisempää penetraatiota syntynytkään (haha).
• John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa (suomeksi; linkki kustantajan sivuille; Helsingin Sanomien arvostelu teoksesta) Mielenkiintoinen lukukokemus - tekniikka oli ainakin minulle uusi tuttavuus: aikuisten kirja holokaustista ja Auschwitzista, päähenkilönä ja näennäiskertojana natsipäällikön naiivi yhdeksänvuotias poika Bruno. Pidin kerrontatavasta, koska se oli niin uudenlainen minulle ja koska sen ansiosta lukija saa itse täyttää kerronnalliset aukot, jotka Brunon lapsekas kerronta jättää tarinaan. Ja loppu oli todella liikuttava; kahden pojan välinen ystävyys, joka ei välitä siitä, että heidän pitäisi vihata toisiaan, kestää kaiken. Kaiken. En voi sanoa paljoakaan tarinasta; en usko, että mitkään sanani olisivat tarpeeksi hyviä... mutta kerrontatapa saa minulta paljon ihailua. Suosittelen kirjaa kaikille aikuisille; ei pidä "pelästyä" lapsekasta tekstiä! Aihe ei todellakaan ole lastenkirjan.
• Brian Selznickin Hugo Cabret (suomeksi; linkki kustantajan sivuille; englanninkielisen teoksen interaktiivinen sivusto) Uskokaa tai älkää, mutta sain vinkin tästä kirjasta Gwyneth Paltrow'n GOOP-uutiskirjeestä jokin aika sitten. Tässäkin kirjassa oli minulle uutta tekniikkaa; suurin osa tarinasta oli kerrottu kirjaimellisesti kuvin. Tekstiin takaisin siirryttäessä tarina jatkui siitä, mihin kuvien kertoma tarina oli loppunut - kuvia ei siis selitetty tai kirjoitettu auki. Oli ikään kuin olisi katsellut elokuvaa aina välillä, mikä olikin ymmärtääkseni Selznickin tarkoitus. Pidin efektistä, ja se teki kirjasta todella nopealukuisen ilman, että teos menetti mitään upeasta, täysmittaisesta tarinastaan. Tarina itse oli myös erittäin pidettävä, vaikkakin tarkoitettu kenties eniten murrosikäisille; 1930-luvun Pariisi mustavalkoisine elokuvineen oli aivan hurmaava ja sopi aiheena kuvaromaaniin kuin nenä naamaan. Toivon, että tällaisia teoksia tulee markkinoille lähiaikoina lisää - puolet sanoja ja puolet kuvia, sekoitettu hurmaavasti kuljettamaan soljuvaa tarinaa keskenään kohti ihanan hymyilyttävää loppua.

... Toivottavasti viikon päästä on taas kirjoiteltavaa! Luin tänään jo yhden ihanan kirjan, josta riittää kirjoitettavaa...