Aadeet taas vauhdissa

Ystäväni sanoi pari iltaa sitten chatissä apropos seuraavaa:

"olen vähän niuho, mutta minun kielikorvaani särähti vähän maikkarin uusi urheilu-uutisten nimi: "MTV Sport Uutiset". olisivat voineet pitään vanhan hyvän tulosruutu-nimen käytössä tuon sanahirviön sijaan :D"

Vastasin "Juu ei kiitos, kukakohan tonkin paskan on keksinyt... Miksei voi vaan olla "maikkarin urheilu-uutiset"?"

Ilkka sitten totesi: "joku mainostoimisto ton on keksinyt (isoa korvausta vastaan). urheilu-uutiset ei käy, koska a) se on kieliopillisesti oikein ja b) se on kokonaan suomeksi :D mainostoimistot rakastavat vääntää kieltä solmuun ..."

It's funny 'cause it's true, eikö vain?

(Huomauttaisin myös chattikielestämme: ei 100% kieliopillisesti oikein, mutta suhteellisen selkeätä, ja suurin osa sanoista on kirjoitettu oikein. Hymiöitä en käytä itsekseni edes päiväkirjassani, mutta muistiinpanojen ja chat-keskustelujen äänensävyä selkeyttämään ne ovat hyviä ja helppokäyttöisiä.)

Haaveeni ovat suuria satuja...

Karmea luomisen tuska iski heti taas päälle, kun sain aikaiseksi typoilla tänne pitkästä aikaa merkinnän. Ugh.
Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä minähän pidän tätä blogia juuri siksi, että saan puhua aiheista, jotka ovat sydäntäni lähellä, ja saan samalla kirjoittaa! Kirjoittaminen on mieluisaa puuhaa jo siksikin, että saan tunkea tänne omituisia uudissanojani ja unholaan jääneitä suosikkejani, puhumattakaan paljon tarvitsemastani kirjoitusharjoitteesta. Harjoitus tekee bestsellerin...

Otetaan kuitenkin pehmeä lasku takaisin arkeen, joten tänään tarjolla on vain pari lyhyttä asiaa:

1. Olen jo vuosia haaveillut valokuvasta, johon kokoaisin kaikki noin kaksi miljoonaa viisikymmentäseitsemän tuhatta kolme päiväkirjaani pinoon (kronologisessa järjestyksessä tietenkin) ja poseeraisin sen vieressä naama muikeana. Kasa olisi nykypäiväkirjoilla mitattuna noin... kolmisen metriä korkea. Tuplat meikän "pituudesta"!

2. Eräs toinen haave on sentään viimein käymässä toteen: pääsen useiden pettymysten jälkeen viimein katsomaan National Theatren Frankenstein-näytelmän elokuvateatteriin! Mahtavat nyky-Sherlockit Benedict Cumberbatch (Sherlock/Uusi Sherlock) ja Jonny Lee Miller (Elementary/Holmes NYC) tähdittävät kauhuklassikkoa, Cumberbatch "hirviönä" ja ihana JLM Victor Frankensteinina.

Muistelimme juuri, kuinka teininä ei lukenut Frankensteinia kauhukirjana: lähinnä kirja herätti suuria surun ja säälin tunteita "hirviötä" kohtaan. Moni koulukiusattu lienee samastuu hahmon kokemuksiin. Kipu tekee meistä julmia, oli se kipu sitten fyysistä tai henkistä.

Haluaisin lukea Frankensteinin uudelleen pian, mutta tällä hetkellä on taas ihan liian monta kirjaa kesken - ja kaikki lainattuja kaiken lisäksi! Loputon kirjojen suo.

Käärme, nimesi on nainen!

Nyt tuli kyllä aikamoinen aivopaussi vastaan, kun en millään saanut päähäni, miten frailty, thy name is woman! menee suomeksi. Aikoinaan vielä luin Eeva-Liisa Manner -nimisen hienouden käännöksen bardin Hamletista. Fie on me.
(Näin sanotaan Nooris-tavalla, että on lukenut Hamletin suomeksi kauan sitten. Lyhyt asia, monta sanaa.)

Merkintä on muuten (TAAS!) myöhässä, koska kehoni mielestä on tärkeätä nukkua 19 tuntia vuorokaudessa. Ei ole bloggaaminen oikein onnistunut unissatyöskentelynä, vaikka monta muuta asiaa olenkin jo kokenut (suosikkini oli hammastahnatuubin piilottaminen sukkalaatikkoon). Pahoittelen. Tämä ei tunnu olevan blogin kannalta lainkaan hyvä kevät! Tai kesä. Tai syksy...

• Rachel A. Sussman: Erokirja. Naisen opas erosta toipumiseen Varoitus: amerikkalaiseen yltiöpositiivisuustyyliin näpytelty teos! Kirjoittaja kehuu sekä itseään että lukijaa huomattavan useaan otteeseen teoksen sivuilla. Välillä tämä tuntuu suorastaan pateettiselta, ainakin näin suomalaiseen "ihan sama..." -olotilaan kolahtavana, mutta toisaalta jos teosta lukee eron jälkeisinä herkkinä kuukausina, tsemppaus voi tuntua mukavalta ja tarpeelliselta. Teos sisältää kuitenkin yllättävän paljon yleismaailmallisia toipumisohjeita ja elämässä pärjäämiseen tarvittavia vinkkejä, joten pelkästään kirjan nimeä ei kannata tuijottaa.
• Antero Järvinen: Käärme - jumalattaresta paholaiseksi. Käärmeen ja ihmisen tarina Entisen käärmefoobikon pintapuolisesti hyvinkin kattava, lähinnä antropologinen esitelmä käärmeen roolista eri uskonnoissa, kulttuureissa ja eläintiedekunnissa. Järvinen keskittyy välillä tekstissä liikaa omiin syvälle juurtuneisiin näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa, ja monet osiot jäävät kovin pintapuoleisen tuntuisiksi, mutta nimenomaan "raavitaan pintaa vähän kaikesta asiaan liittyvästä" -tyylisenä teoksena kirja toimii. Tekstirekisteri on myös maallikkokirjailijan ansiosta maallikkolukijalle selkeää, eivätkä kappaleet ole järisyttävän pitkiä, joten kirjan paksuutta ja tietokirjamaisuutta ei tule pelätä. Jos tällaisia kirjoja olisi kattava valikoima, ei Järvisen käärmetietous olisi lukulistani kärjessä, mutta ainakaan vielä en ole kohdannut yhtäkään vastaavaa teosta. Mielenkiintoinen opus ainakin kokeiltavaksi niin ofiofiileille kuin -foobikoillekin. (Päivän tietoisku: ofiofiili on käärmefani, ofiofoobikko ihminen, joka pelkää käärmeitä.)

En ole edes saanut luettua ihan liian pitkään aikaan mitään, ja silti arvioimattomia kirjoja on vielä tuhoton määrä! Viiden kuukauden blogitauko ei tietenkään vaikuta asiaan mitenkään...

No, jos joskus läytyy itsensä ojasta, tärkeintä on, ettei jää sinne makaamaan, kuten kirja Herra Rehtori aikoinaan opetti!

Lingvistiikkaa hakusessa

Olen jo pidemmän aikaa naureskellut yksisarvisen englanninkieliselle termille unicorn - suoraan suomennettunahan se olisi yksimaissi. (Cornin voi toki myös kääntää viljaksi.)
Mielikuvani kauniista hopeanvalkeasta hevosolennosta, jonka otsaa koristaa kultainen maissintähkä, ei oikein tunnu luontevalta...

Kuten olemme todenneet usein viime aikoina, suora käännös toimii melko harvoin (erehdyn vieläkin usein puhumaan silmäkontaktista, vaikka pitäisi olla puhe katsekontaktista...): unicorn selittyy varsin yksinkertaisesti tutustumalla sanan etymologiaan.

Unicorn muotoutui keskiajan englannin sanasta unicorne (huomatkaa hurmaava Ye Olde English -kirjoitusasu!), joka puolestaan tuli käyttöön anglo-ranskasta, joka taas otti sanan mallin myöhäislatinalaisesta termistä unicornus - joka tietenkin on muodostettu latinan sanoista yksi- ja sarvinen (uni- ja cornu).

Lyhyesti sanottuna siis unicornin "corn" ei viittaa maissiin, vaan sarveen. Tadaa!

Sanaa on käytetty ensimmäisen kerran tutkijoiden mukaan jo 1200-luvulla, eli mitä me modernit tässä ihmettelemme - tuolloin yleisin käytössä oleva kieli oli latina, vaikkakin englanti oli jo alkanut muotoutua tuohon aikaan. Englannin ylhäistö puhui tosin latinan lisäksi tuohon aikaan vielä ranskaa, mikä on hupaisaa, kun ottaa huomioon tulevien vuosisatojen tulehtuneet anglo-frankosuhteet.


Yksisarvisen sarvi on muuten englanniksi alicorn. Tutkimukseni eivät vielä paljastaneet, mistä ali- tulee tai mihin se puolestaan viittaa...

Kuten loppukokeeni armaassa Albionin kielessä totesi, "English is the language that hides in dark alleyways to attack unaware languages, mauls them and rifles through their pockets for spare vocabulary without always knowing quite what to do with it."

Ihanan kamalaa...

Olen huonolla tuulella, joten känkkäränkkäisen tekstin sijaan tarjoan teille huvitusta päivään: tästä linkistä löytyy hupaisan hirvittäviä kirjankansia!

Loistavaa kamaa, haha.

Kuiden viemää

Hienoja, paksuja eepoksia tällä kertaa viikon kirjoina!

• Haruki Murakami: 1Q84. Book Three Murakamin hieno, monikerroksinen rinnakkaistodellisuusseikkailu ei oikein huipennu loppua kohden, vaan tuntuu hieman lässähtävän ensimmäisen nidoksen tunnelmasta. Perinteisen juonenkaaren sijaan loppu on suhteellisen antikliimaktinen, ja teos kärsii samasta syndroomasta kuin Stephenie Meyerin Breaking Dawn; miltei mitään ei oikeastaan tapahdu, eikä lukija tunne tyydytystä sulkiessaan teoksen. Tengon ja Aomamen tarina pysyy mielenkiintoisena loppuun asti, mutta edes Ushikawan nostaminen kertojan huomion kohteeksi ei tuo tarinaan mitään tähdellistä uutta tai auta rakentamaan tyydyttävää lopetusta. Osaa lukijoista häiritsee myös tarinalle tarpeettoman seksin runsas esilläolo. Teos kuitenkin viihdyttää lukijaansa ja kulkee eteenpäin mukavan helposti, joten jos Murakamille antaa anteeksi antiklimaktisuuden, lievästi silmäänpistävän itseääntoistavuuden ja joidenkin aukkojen aukijättämisen, 1Q84 on erittäin muikea lukukokemus.
• Margaret Mitchell: Gone With the Wind Oi voi, mitäköhän tästä edes voi enää sanoa? Viestini kiteytyy harvinaisen selkeäksi: "Jos et ole vielä lukenut tätä ja nähnyt kuuluisaa elokuvaversiota, korjaa virhe heti!" Eivät kaikki välttämättä pidä klassikosta, vaikka se yleismaailmallisesti pidetty onkin, mutta mielestäni jokainen kykenee toivottavasti arvostamaan Mitchellin hienoa tarinaa ja pohtimaan Yhdysvaltain sisällissotaan liittyviä asioita eri kanteilta. Teosta on kritisoitu jonkinasteisesta rasismista ja stereotypiasta varsinkin värillisten apulaisten suhteen, mutta mielestäni lukijalle esitellään myös uskollisia, rakastettavia tummaihoisia hahmoja, ja ainakin minulle he jäivät enemmän mieleen kuin Mitchellin kieltämättä melko negatiiviset kuvaukset vapautetuista orjista. Pääosan varastaa kuitenkin ihastuttavan vihattava Scarlett; Mitchell on onnistunut luomaan huikean hahmon, joka kaikessa vihattavuudessaan ja rosoisuudessaan hurmaa lukijan ja saa tämän toivomaan, että huominen olisi parempi Scarlettille. Samoin Scarlett kietoo naapurinsa Ashleyn ja tämän hiirulaisvaimo Melanien pikkusormensa ympärille, kuten myös lukuisat miehet. Yhdestä elokuvahistorian hienoimmasta linesta vastaava Rhettkin jää kaikessa charmikkuudessaan protagonistimme jalkoihin. Eepos on painoksesta riippuen noin tuhatsivuinen, mutta tarinan päättyessä lukija jää himoaamaan lisää: itse aloin jo hieman puolenvälin jälkeen harmittelemaan, että kohta se loppuu... Miljöö ja ihmisten hätä ja tietämättömyyden tuska ovat käsin kosketeltavia karmivinekin yksityiskohtineen, mutta silti teos on nautittava ja hyvin luettava sitkeänsisukkaan Scarlettin ansiosta. Sherlock Holmesin lisäksi tuskin tulee heti mieleen päähenkilöitä, jotka saavat lukijat tsemppaamaan heitä luonteenvioistaan huolimatta näin elävästi!

Suora käännös ei aina ole paras käännös

 

(Anteeksi rakeisuus, olin liian hätäinen kuvaamisen ja Bloggeriinlataamisen kanssa - onneksi siitä saa vielä selvää...)

Tuollainen made in -tieto löytyi Pieni merenneito -huulikiiltopaketistani.

Tehty sisään Kiinassa, okei!

Spotted dick, anyone?

Yksi hauskimmista huomioista eri kielten välillä on se, kuinka sama asia ei olekaan samanniminen toisella kielellä. Usein käännös ei ole edes suora, ja vaikka ei-äidinkielinen termi olisikin aivan looginen, ei se usein tule mieleen kuin sinä hölmönä äidinkielestä suorakäännettynä sanana.

Itse sorrun lähes aina tiikerikakusta puhuessani käyttämään lapsekasta termiä tiger cake, vaikka oikea nimitys marble cake onkin mielestäni selkeämpi nimike kuin tiikerikakku. Enemmänhän se marmorilta näyttää kuin tiikeriltä!

Ja kuitenkin, aina... "We had some tiger cake last night! ... I mean marble cake. Damn it."

Show me your teeth!

Yllättäen aktivoitunut sosiaalielämä, laivamatka hamuamaani Irlantiin ja nihkeä krooninen väsymys kaikkeen ovat pitäneet blogin hiljaisena aivan liian pitkään! Suuret pahoitteluni. Toivottavasti tämä tästä. Viikon kirjatkin ovat nopealukuisia, jos joku kärsii samoista ilmiöistä...

• Josephine Hart: The Truth About Love Kunnianhimoisesti nimetty, pääosin Irlantiin sijoittuva lyhykäinen teos (mielestäni pikemminkin pitkähkö novelli kuin "kunnon" romaani) käsittelee traagisia menetyksiä kokeneita ihmisiä niin maahanmuuttajan, rikkoutuneen perheen kuin kokonaisen maankin tasolla. Teoksen päähenkilöiksi muotoutuvat yksinäinen saksalainen tutkija ja perhettään kasassa pitelevä nuori neitokainen, mutta myös sivummalle jäävien henkilöiden tunteita koetetaan seuloa varsin läpikotaisin. Eräänlaiseksi ongelmaksi lukijalle muodostuu Hartin erikoinen kerrontatyyli, jossa puhujia ei aina eritellä, aika pomppii edestakaisin, lukijalta odotetaan sisäsyntyistä Irlannin lähihistorian tuntemusta, ja kerrontaan jätetään aikamoisen suuria aukkoja. Luultavasti näillä on haettu taiteellista, korkealentoista efektiä, mutta toteutus jää puolitiehen ja jättää lukijalle lähinnä huonosti rakennetun kertomuksen mielikuvan. Hart kiusoittelee lukijaa monenlaisten hienojen ajatusten ja tuntemusten avulla, mutta ei anna tälle edes työkaluja niiden esille kaivamiseen. Tästä jää hyvin epämukava maku suuhun. Tuntuu melkein, että teos olisi vain kömpelösti kirjoitettu synopsis itse tarinasta - mutta missä on loput? Hart jättää aivan liikaa lukijan mielikuvituksen ja arvailujen varaan.
• Lady Gaga and Terry Richardson: Lady Gaga X Terry Richardson Kuulu muotikuvaaja - ja itsenimitetty pikkumonsteri - seurasi popleidiä yli vuoden tämän kiertäessä maailmaa. Tuloksena oli suunnaton määrä lähikuvia Gagasta niin konserteista kuin perhe-elämän keskeltä, ja parhaat otokset on koottu tähän suurikokoiseen, kiiltäväpaperiseen teokseen. Erikoista kyllä kirja sisältää huomattavan vähän tekstiä - esipuheen ja kuvalähteiden lisäksi sivuilta löytyy vain kuvia. Toisaalta tämä on hyvä, sillä näin lukijan (vai pitäisikö sanoa "katselijan"?) huomio pysyy vain ja ainoastaan kuvissa, mutta toisaalta joihinkin kuviin olisi ollut mieluista saada kontekstia. Fanina haluan kuitenkin kiittää kirjan painajia ja suunnittelijoita korkealaatuisista kuvista ja kauniista painojäljestä, sekä Gagaa ja Richardsonia katselijan päästämisestä kaikille elämän osa-alueille (harvemmin näkee idoliaan kylvyssä tai ruokailemassa suu täynnä spagettia)! Tätä teosta kelpaa katsella kerta toisensa jälkeen.

GoodReads purnaa koko ajan tämän vuoden lukutavoitteeni karkaamisesta - äskenkin käväisin sivustolla ja heti silmiin iski "You are 11 books behind". Tekee mieli lainata Gandalfia; "A WIZARD IS NEVER LATE. HE DOES THINGS PRECISELY WHEN HE MEANS TO. SHUT UP."
Voi, kun voisi ottaa saman asenteen blogin kanssa. Kaikesta sitä osaakin ahdistua!

Maanantaifiilis?

Deceased on huikean osuva sana kuolleelle.

Kun on deceased, on (lopullisella) tauolla elämästä. He has ceased to exist. He has deceased.

Tai jos haluaa ajatella elämää taisteluna, voi kelata, että deceased on loputtoman pitkällä tulitauolla, ceasefire.


Tänään on tiistai ja jos tätä lukee, todennäköisesti myös hengittää ja on vain pienellä paussilla.