Oh, take me back to the start

Muutama ihana lukija on kirjoitellut enemmän kommentteja kuin sain kolmessa kuukaudessa ennen lopetuspäätöstä, ja ainakin pari heistä ymmärtääkseni lukisi mielellään lisää blogimerkintöjä täällä. (Korjatkaa ihmeessä nopsaan, jos olen ymmärtänyt väärin...!)

En yleisesti ottaen koe olevani takinkääntäjä, mutta sekä näiden muutaman ihanan ihmisen kommentit että oma vilpitön ja yllättävän syvä suruni ovat saaneet minut vielä miettimään asiaa. On ollut outoa lukea kirjoja loppuun ja miettiä, missä ja kenelle niistä kertoisin.

Lukisitteko te, jos kirjoittaisin?

Enkä nyt tarkoita, että jokaisen olisi pakko kommentoida jokaista jutunpätkää hartaasti ja sivkertomuksilla varustettuna!

Olisi vain mukava joskus kuulla teidänkin mielipiteitänne, mietintöjänne, toiveitanne ja ääntänne ylipäätään.

Jos ette pidä jostakin blogissa olevasta asiasta, saatte aivan mielellänne kertoa siitä minulle sekä kommentein että palautelaatikon kautta.

Kaiken lisäksi minulla on valtava pino arvontaan tarkoitettuja kirjoja, joista pitäisi päästä eroon! Että kuulkaas nyt.


... Eipä minulla kai tässä muuta. Jätän lopullisen päätöksen teidän käsiinne. Jos emme palauta blogia toimintaan, kiitos teille, jotka kommentoitte sen puolesta! Ette edes tiedä, kuinka liikutuin kirjoituksistanne.



[Tähän piti laittamani YouTubesta Coldplayn The Scientist -kappaleen video, mutta iPadillä ei nähtävästi saa Bloggerissa liitettyä videoita tekstiin. Samaten "syytän" törkeistä kirjoitusvihreistä iPadin hömelöä näppäimistöä. J'accuse!]

Pienimuotoinen ilmoitus

Blogi lopetetaan ihmisten mielenkiinnon puutteen vuoksi.

Yksinpuhelua varten minulla on päiväkirja, joka vaatii paljon vähemmän vaivaa ja antaa takaisin enemmän.

Kiitos niille harvoille, jotka joskus viitsivät jotain kommentoidakin.

Lukekaa ja kirjoittakaa joka päivä ja iloitkaa kyvystänne tehdä niin.




toivoo nooris

Englannista Helvetin ja Japanin kautta koto-Suomen metsiin.

Viime viikon kirjat, olkaahan niin hyvät.

• Carol Shields: Jane Austen (suomeksi) Melko proosallinen elämäkerta Jane Austenista. Itse asiassa elämäkerta saattaa olla hieman väärä sana, sillä teos on hyvin nopealukuinen eikä paneudu yksityiskohtiin juuri lainkaan. Esimerkiksi päivämäärät mainitaan usein pelkkinä vuosilukuina, ei sen tarkemmin. Austenia tuntemattomalle teos on kuitenkin melko mukava aloitusaskel kirjailijattaren maailmaan ja elämään, eikä Austenin kirjojakaan tarvitse tuntea läpikotaisin (joskin niiden lukeminen auttaa tekstin ymmärtämistä). Minua häiritsivät jokseenkin paljon Shieldsin omat analyysit ja tulkinnat Austenin teksteistä ja niiden symboliikasta. Shields ei tue väitteitään juuri millään perusteluilla, ja usein tulkinnat putkahtavat esille ilman minkäännäköistä aasinsiltaa. Pienten vikojensa ja yleiskatsantonsa takia kirja ei ole mikään päätähuimaava tai ylenpalttisesti suositeltava, mutta kyllä sen lukaisee, jos aihe kiinnostaa.
• Aarni Korpela: Pieni kuolema Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä esiintyneet yksiruutuiset sarjakuvat kuolleista hurmaavat kirjanakin. Huumori ei ole aivan mustaa, mutta ironian tajua lukijalla pitää olla, eikä saa olla täysi tiukkapipo. Kuvat ovat toisinaan hyvin samanlaisia, joten se voi olla vähän puuduttavaa, mutta itse ideat ja tekstit ovat onneksi suhteellisen monipuolisia. Nimensä mukaisesti teos on mukava pieni (nauru)kuolema, heh.
• Arthur Golden: Geishan muistelmat Kun luin tämän englanniksi, halusin kirjan loppuun saatuani aloittaa sen heti uudelleen alusta. Nyt en kokenut aivan samankaltaista suurta intoa teosta kohtaan, mutta tunne ei paljon jäänyt maalista. En tiedä kuinka todenmukainen geishojen maailma on amerikkalaisen Goldenin käsissä, mutta ainakin lukijalle välittyy maaginen kuva salaisesta maailmannurkasta, jossa alistuvanoloisilla naisilla on hyppysissään uskomaton voima. Teos on suhteellisen paksu yli puolella tuhannella sivullaan, mutta ne lukee hujauksessa, niin magneettinen ja kiinnostava Sayurin kasvutarina on. Suosittelen kieltä taitaville englanninkielistä versiota; siinä on jotakin lisähurmaa, joka jää suomenkielisestä versiosta uupumaan... Mutta kyllä tämä suomenkielinenkin loistaa!
• Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Ihastuttava sarja vanhan papan mieltä pahoittaneista asioista (muun muuassa lähipalveluiden katoaminen ja jonottaminen). Kyrö osaa nuoresta iästään huolimatta asettua kahdeksankymppisen metsäläispapan saappaisiin todella hienosti. Ja mikä parasta, suurin osan papan purnaamisesta on aivan asiallista - kuten Eniten vituttaa kaikki -teoksen kanssa, lukija on samaa mieltä yllättävän monista kirjan sisältämistä mielipahoista. Teos saa myös pohtimaan maamme vanhuksia ja heidän elämäänsä aivan uudelta kantilta - heidän omasta näkökulmastaan. Lukijalle jää samaan aikaan hyvä ja paha mieli lukemisesta; varautukaa tunnetulviin.

Saas nähdä, tuleeko ensi viikolla viikon kirjoja lainkaan. Tällä hetkellä en ole lukenut vielä yhtään kirjaa loppuun tämän viikon aikana.
Onneksi meillä on sijainen, jos kirjoja ei tule...


Vaikuttaako teoksen tapahtumamaa kiinnostukseesi lukea se?
Itse ainakin karsastan hieman kirjoja, jotka sijoittuvat maihin, jotka eivät iske minuun kuin pallosalama verisuonissa. Toisaalta moni sellainen kirja on ollut iloinen yllätys, lopulta, ja samalla oppii aivan uudesta kulttuurista paljon.

Asdfghjklöä.

Vastaus viimeviikkoiseen triviakysymykseen on totta kai notre ami, belgialaisten aivosolujen ja siistien viiksien kiistaton esikuva Hercule Poirot!

Mielestäni vihje - tai pikemminkin vain herran lausahdus - oli melkoisen riittävä arvaamaan henkilöllisyyden. Poirot viihtyy sisätiloissa tehdessään töitä, ja salapoliisina ja tärkeiden tietojen vaalijana hän kammoksunee mys salakuuntelijoita, joita avoimen ikkunan takana saattaa lymytä.
Siispä "raittiin ilman myrkytys" oli Poirot'n mielestä varsin hyvä syy suutahtaa...


Koska kukaan ei ottanut osaa arvailuun, eikä teistä muutenkaan kuulu miltei koskaan mitään, olen miettinyt sekä arvontojen ja muiden vastaavien lisäämistä että niiden poistamista ohjelmasta.
Toisaalta olisi mukava, jos ihmiset kommentoisivat enemmän, ja toisaalta tuntuu typerältä järjestää ja keksiä erilaisia pikku kisailuja, kun kukaan ei lähes koskaan kommentoi muutenkaan.

Yksi idea, jota olen pyöritellyt melko paljon mielessäni, olisi määrätä jokin kommenttien määräraja per lukija/kommentoija, ja tämän rajapyykin ylittäneiden kesken arvottaisiin esimerkiksi kerran kuussa kirja.
Miltä tämä kuulostaisi?

Elokuun suurta juhla-arvontaa en näillä näkymin järjestä, edellämainituista syistä. En halua käyttää montaa kymmentä tai jopa sataa euroa palkintoihin vain huomatakseni, ettei kukaan ole edes osallistunut.
Mutta jospa saisimme edes tuon kirja-arvonnan käyntiin...?

Arvontoihin ja muihin kannattaa kyllä osallistua, ja kommentoida yleensäkin, sillä mitä enemmän osallistujia täällä on, sitä enemmän voidaan teitäkin palkita.

Alla on iloinen Kalevalan päivän arvonnan voittajamme Elina uuden Sherlock Holmes -muistikirjasensa ja teemamuottiin tungetun kynän kanssa.

... Puhukaa, ihmiset! Täällä on kovin yksinäistä ja hiljaista ilman teitä, vaikka kirjoja roppakaupalla löytyykin.