Tietääkö vai eikö tietää, siinä pulma

(c) Jim Davis

Mietin muutama päivä sitten, millaisen kuvan itsestäni haluaisin kirjani liepeisiin. En keksinyt mitään sopivaa (lue: tarpeeksi epäkliseistä), enkä epäfotogeenisen pärstän omistajana välttämättä edes haluaisi sellaista. Muistan yhä, kuinka pettynyt olin joskus katseltuani Googlesta lempikirjailijoideni valokuvia. En mieltäisi itseäni turhamaiseksi, joten oli kova paikka olla pettynyt - ensireaktio "Ai näyttääks se tolta!?" muuttui äkkiä häpeäksi; "Mutta mitä väliä sillä on miltä se näyttää? Tekstihän on kaunista joka tapauksessa..."

Nykyaikana on kuitenkin huomattavissa selkeä trendi; kuluttajien on tiedettävä - ainakin 7 päivää -lehden ja erilaisten internet-hakujen suosion perusteella - miltä artisti näyttää. Kaikissa viime aikoina selaamissani kovakantisissa kirjoissa on valokuva ja pieni tietopaketti kirjailijasta. Näitä on jopa ilmestynyt muutamaan pokkariinkin!

Tarvitsemmeko kuitenkaan näitä lisätietoja? Lisääkö tekijän tuntemus teoksen ymmärtämistä, jos jätetään laskuista tavallinen teoksen miljöön yleistuntemus?

Onko esimerkiksi ihan oikeasti välttämätöntä tietää, että cliff-hangerien uusi kuningas Dan Brown on kiltin näköinen keski-ikäinen mies; sellainen, jolta odottaisi kupin teetä ja lohduttavia sanoja pro gradun teon vaikeuksista teologista historiaa rymisyttelevän romaanin sijaan?

Miettikäämme seuraavaa tapausta:
Mies on nykyään yksi maailman julkaistuimpia ja ihailluimpia kirjailijoita. Hänen teoksensa kuuluvat koulujen peruslukemistoihin ja ainakin yksi näytelmä löytyy aina suurten klassisten teattereiden listoilta. Kyseinen kirjailija on maailman siteeratuimpia ihmisiä ja häntä pidetään ihmistunteiden nerokkaana kuvaajana.

Kyseinen mies on William Shakespeare, joka kuoli vuonna 1616.
Hän kirjoitti lähes miljoona riviä tekstiä näytelmien, runojen ja sonettien muodossa. Hän keksi - tai ainakin oli ensimmäinen, joka käytti niitä julkaistuissa teoksissa - sadoittain uusia englannin kielen sanoja ja fraaseja. (Omat lempparini kunnioitettavan suurelta listalta olivat foul play, cold comfort ja play fast and loose.)

Ja ajatelkaa: me emme edes tiedä varmasti, miltä hän näytti! Asiantuntijat ovat melko varmoja muutaman muotokuvan esittävän Stratfordin bardia, mutta eivät voi olla varmoja... Emmekä edes tiedä millä nimellä Shakespeare itse olisi halunnut maailman tuntevan hänet - Elisabet I:n ajan Englannissa kun ei oltu turhantarkkoja esimerkiksi oikeinkirjoituksesta tai siitä, kirjoitettiinko nimet aina samalla tavalla. Shakespeare itse käytti yli tusinaa eri kirjoitusasua (mm. "Wm Shakspe" ja "Willm Shakesp", sekä hieman tutummanoloinen "Willm Shakspere"), joista yksikään ei ollut se, jota tänä päivänä käytämme!

Lähes kaikki Shakespearen ajalta peräisin olevat dokumentit ovat joko hajonneet, tuhoutuneet Lontoota koetelleissa tulipaloissa ja pommituksissa, tai ne on heitetty pois "tarpeettomina". Näiden kadonneiden asiakirjojen joukossa on ainakin kaksi Shakespearen näytelmää.

Asiakirjojen puutteesta johtuen emme voi myöskään esimerkiksi tietää, missä järjestyksessä näytelmät ja sonetit on kirjoitettu (ja sonettien kohdalla, missä järjestyksessä ne on tarkoitettu luettaviksi) tai kirjoittiko Shakespeare joitakin muita ajalta selviytyneitä teoksia yhteistyössä muiden kanssa.

Ja kuitenkin hän on yhä edelleen yksi suosituimpia ja arvostetuimpia kynäilijöitä koko maailmassa. Lukijat ihastuvat hänen hahmoihinsa ja heidän repliikkeihinsä, koska näytelmissä ja soneteissa käsitellyt aiheet ja teemat ovat ajattomia ja maantieteellisesti rajaamattomia.
Yksinkertaisesti sanoen, me emme tarvitse tietoa siitä, millainen mies Shakespeare oli, pystyäksemme nauttimaan hänen teksteistään. Maailman ihmiset ovat pärjänneet hänen teostensa kanssa ilman taustatietoja jo yli 400 vuoden ajan.

Epäilen itse, että nykyinen julkisuuskeskeinen media ja internetin levinneisyys ja helppokäyttöisyys ovat pääsyitä kirjailijoiden suurempaan esilletuontiin. Ja onhan se toisinaan ihan hupaisaa katsastaa esimerkiksi, millainen mies siellä Robert Langdonin ihmeellisten seikkailujen takana on, tai miltä näyttää Harry Potterin avulla multimiljönääriksi itsensä kynäillyt entinen köyhä yksinhuoltaja J.K. Rowling.
Olisin kuitenkin selvinnyt ilman tietojakin. Kuva tai taustatietopaketti ei kuitenkaan muuta itse teosta ja sen tekstiä - kirja on hyvä itsessään, jos se on ollakseen hyvä. Kirjamaailmassa tärkeätä ei ole se, millainen pärstäkerroin teoksen takana olevalla ihmisellä on, vaan se, että kyseenomaisella ihmisellä on "kaunis mieli", taito kirjoittaa ja muokata tekstiä soljuvaksi, tunteita liikkuttavaksi ja ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi.

Ulkoinen kauneus häviää, mutta sanat ovat ikuisia.

"All the world's a stage, and all the men and women merely players: they have their exits and their entrances; and one man in his time plays many parts, his acts being seven ages."
-William Shakespeare



Tämän merkinnän aiheeseen ja sisältöön vaikutti laajasti juuri lukemani Bill Brysonin mainio elämäkerta Shakespearesta, Shakespeare. The Illustrated Edition. Voin suositella sitä lämpimästi kaikille Shakespearestä ja 1500-1600 -lukujen vaihteen Englannista kiinnostuneille. Teksti on Brysonille tyypilliseen tapaan laadukasta, hyvän taustatutkimuksen perusteella kirjoitettua, ja kaukana kuivasta ja tylsästä! Kirjan saa helposti HelMetistä, tai sen voi vaikkapa ostaa omaksi täältä.

Kommentoikaa toki, mitä mieltä olette esimerkiksi kirjailijan ulkonäön tietämisen tarpeellisuudesta, ja menkää sitten vaikka lainaamaan kirjastosta Eeva-Liisa Mannerin helposti lähestyttävä käännös Hamletista (yksi kaikkien aikojen lempiteoksiani, niin suomeksi kuin englanniksi) :)


P.S. Tulevaisuuden aiheita koskien; tämä merkintä kirjoitettiin kokonaan iPadilla (syytän siis tottumattomuuttani tähän näppäimistöön kaikista kirjoitusvirheistä, joista muuten toivon teidän huomauttavan, jotta ne voidaan korjata!).